Hellurei
Anteeksi ilmottaminen on nyt vähän jäänyt, mutta selitykseksi kelpaa varmaan se, että meidän sairaalareissu venyi puolitoista viikkoseksi, josta vauvan kanssa oltiin sielltä melki viikko...
Eli siisi pieni
prisessamme syntyi 19.7 klo 00:59 hätäsectiolla tuoden mukanaan painoa 3590g ja pituutta 48cm.
En muista millon viimeksi olen mitään kirjoittanut, joten aloitetaan sitten ihan alusta
14.7 Oli siis äitipolilla jälleen lapsivesipunktio. Pikatulokset tulivat iltapäivällä, jotka näyttivät, ettei keuhkot ole vielä lähellekään kypsät. Lääkäri kuitenkin teki päätöksen vähäisen lapsiveden ja vauvan suuren koon (painoarvio 3900g) vuoksi, että seuraavana päivänä osastolle kuulemaan lopulliset tulokset ja mahdollisesti aloitetaan käynnistämään.
15.7 Marssin sitten aamulla osastolle, tapasin lääkärin ja kuulin, että keuhkot on kypsät. Pääsin melkein samantien oksitosiini rasitukseen vähäisen lapsiveden vuoksi, ja kun vauva näytti sen hyvin kestävän, aloitettiin pienenpienellä annostuksella käynnistämään. Sain siis perjantaina 1/6 normaalista alotusannostuksesta.
16.7 käynnistystä jatkettiin. Sain aamulla taas 1/6 normaalistra koko päivän annostuksesta, eli puolet normaalista kerta-annostuksesta cytotekia, joka sai aikaan muutaman pienen supistuksen, mutta ei mitään mainittavan suurta. Koska oli päivystys aika, eikä lääkäri kerinnyt katsoa minua vasta kun illalla, sain seuraavan lääkkeen (pieni annostus) vasta illalla 7 aikaan, ja tuloksena taas muutama hassu pieni supistus, mutta ei muuta. Sitten illalla pienen sydänäänet tekivät ison montun käyrään, joten mentiinkin samantien saliin jatkuvaan sydänkäyrään n. 3 tunniksi. Se oli kuitenkin lääkärin mukaan kunnossa, joten tulin takaisin osastolle yöllä.
17.7Pääsin aamusta lääkärille ja kohdunsuulla ei ollut tapahtunut muutosta. Jatkettiin edelleen pienellä annostuksella, mutta tarkoituksena saada sen 3 tbl päivän aikana. Edelleen tabletti sai aikaan muutaman ehkä vähän tuntuvamman supistuksen, mutta samanlaisia minulla oli ollut koko läpi raskauden satunnaisesti. Kun tuli toisen lääkkeen vuoro, kätilö totesi, että koska kohdussa oli jonkinmoista supistustoimintaa, seuraavaa lääkettä lykätään ainakin kahdella tunnilla :O
Kyllä pikkasen laittoi kiehumaan, sillä itse tiesin, että sellaisia supistuksia mulla oli ollut jo vaikka kuinka pitkään ilman lääkkeitäkin, joten jos meinaavat, että niillä lähtee synnytys käyntiin, mä olen siellä vielä kuukauden päästä!
Joskus kuuden aikaan sain sitten toisen lääkkeen, jonka vaikutus aika sama kuin edellisen ja kolmas lääke jäi taas saamatta, koska yötä vasten he eivät käynnistystä enää jatka. Ei kuulemma resurssit riitä
18.7 Yön olin miettinyt pelkojani synnytyksen suhteen ja pelkoa siitä, että tämä jatkuva pikkusupistuksilla kiusaaminen saa tämänkin vauvan sydänäänet romahtamaan ja olin päättänyt ehdottaa lääkärille sectiota. Lisäksi mielestäni sydänkäyrät eivät viime aikoina olleet näyttänyt ihan siltä, miltä olisi pitänyt, mutta lääkäri tulkitsi ne hyväksi, joten pakko siihen oli sitten luottaa. Lääkäri sanoi, että minun kohdallani sectio on huono vaihtoehto ja tyrmäsi siis ajatukseni kokonaan. Sanoi, että käynnistetään vielä tämä päivä ja jos ei lähde käytniin, pidetään välipäivä ja katsotaan sitten tilanne uudestaan.
Kohdunsuulla ei muutosta, joten lääkäri määräsi isomman annoksen cytotekia. Se sai aikaan jo jonkinmoisia tuntuvia supistuksia, jotka sitten kuitenkin alkoivat harveta lääkkeen vaikutuksen vähentyessä. Onneksi vuorossa oli ihana kätilö, sillä iltapäivällä sain toisen lääkkeen tuolla isommalla annostuksella, ja se saikin aikaan supistuksia, jotka saivat jo puhisemaan ja limatulppa alkoi irtoamaan kunnolla. Itse en kuitenkaan vielä uskonut synnytyksen lähtevän käyntiin, sillä jälleen lääkkeen vaikutuksen vähentyessä supistukset alkoivat jonkin verran harvenemaan ja kipu häviämään.
Sainkin sitten vielä viimeisen lääkkeen puolikkaana annoksena ja sitten alkoi tapahtua! Supistuksia tuli vähän väliä, 3--5 min välein ja kipu pysyi, ja tuntui voimistuvan.
Pyysin yötä vasten kipulääkettä ja lämpötyynyä, jotta saisin hetken levättyä ja päätin käydä suikhussa kokeilemassa, josko lämpö auttaisi tähänkin kipuun ja kyllähän se vähän auttoi.
Ilmeisesti lapsivedet alkoivat kuitenkin mennä suihkun aikana, sillä suihkun jälkeen siteeseen alkoi tulla vaaleanpunaista vuotoa.
Itse pidin sitä verestävänä valkovuotona, jota oli koko päivän tullut, mutta päätin kuitenkin kysäistä asiaa kätilöltä, joka totesi saman tien, että selvää lapsivettä,
Lapsivesi todella on ihan vaaleanpunaista . Teki samalla sisätutkimuksen ja kohdunkaula oli hävinnyt kokonaan, sekä suu oli 3cm auki!
Menin sitten vielä hetkeksi yrittämään huilausta, mutta eihän siitä mitään tullut kovien kipujen vuoksi ja sainkin lisää vahvempaa kipulääkettä, se auttoi jonkin verran.
19.7Sitten alkoikin verensokeri laskea, joten oli pakko lähteä saliin sokeri tippaan. Salissa olin klo 00:25, sängyltä toiselle siirtymiseen meni aikaa, kun kivut olivat taas voimistuneet. Olin päässyt synnärivuoteelle, kun mies tuli.
Onneksi oli paikkakunnalla, muuten ei olisi kerinnyt mukaan!!.
Synnärin kätilö päätti sitten ensin laittaa vauvan päähän anturin mittaamaan sykettä, kun lapsivettä oli tihutellut jo useamman tunnin. Sen, että anturin oli kerennyt päähän lykätä alkoi sydänäänet laseka ja laskea ja laskea ja mies sanoi tason olevan n 50 paikkeilla, kun piuhat revittiin irti ja taas mentiin. Jotenkin dejavu esikoisen synnytyksestä :headwall:
Ja mä vielä olin aavistanut tän!!
niinpä pieni prinsessa syntyi 00:59 hätäsectiolla sydänäänten laskun vuoksi (kuten isoveljensä), mutta syytä tuolle laskulle ei koskaan löydetty.
Diabetekseni takia lapsi kiikutettiinkin suoraan vso:lle ja minut heräämöön. Herättyäni sain jonkin sortin paniikkikohtauksen ja tuikkivat sitten rauhottavaa siellä ja lupasivat huoneen, johon mies sai tulla yöksi. Vissiin liikaa tuo lopputulos kaikkine hätineen ja kipuineen...
Vauvalla kaikki hyvin seuraavaan päivään mennessä, mutta iltapäivällä verensokeri laski, joten jouduttiin laittamaan sokeri tippa. Sen avulla taso pysyi hyvänä ja seuraavana päivänä tuo tippa saatiinkin pois.
Sitten alkoi pulauttelu ja huono syöminen. Laittoivat nenämaha letkun ja huomasivat, että vatsa kerää hurjasti ilmaa, eikä vie ruokaa eteenpäin.
Niinpä uusi tippa, ruoka-annokset pieneksi ja seuranta vso:lla jatkui.
Pikkuhiljaa vaiva alkoi paranemaan ja tippa saatiin pois torstai - perjantai välisenä yönä. Perjantaina oli sydänultra, joka oli muuten hyvä, mutta jossakin valtimossa oli vielä virtausta, joka yleensä loppuu 1 vrk aikana, joten saatiin määräys kontrolliultraan seuraavalle maanataille.
Illalla saatiin myös nenämaha letku pois, kun ilmaa ei enää niin kertynyt vatsaan.
Lauantaina sitten viimein vauva pääsi viereeni osastolle. Kuuloa testasivat yhteensä kolme kertaa, mutta "testi" ei mennyt läpi, joten siitäkin jouduttiin sitten kontrolliin parin viikon päästä.
Maanantain sydänultra näytti virtauksen sulkeutuneen, mutta jossakin väliseinässä oli vielä aukko, jonka olisi pitänyt jo sulkeutua. Se ei kuitenkaan aiheuta vaivoja ja voi sulkeutua vielä ajan kuluessa, joten siitäkin mennään kontrolliin sitten loppuvuodesta.
Eilen päästiin sitten tuon ultran jälkeen kotiin ja itse olen fyysisesti aika hyvässä kunnosa, mutta henkistä puolta kalvaa kovasti. Itse synnytys oli rankka kokemuksena + kaikki nuo harmit ja vaivat, mitä vauva on joutunut alkumetreillään kokemaan ja eniten huolestuttaa nyt tuo kuulo!
Itsesyytökset ovat nousseet pintaan, sillä raskausaikana jouduin syömään kohtalaisen paljon lääkkeitä... Esikoinen oli terve kun en lääkkeisiin hänen raskausaikanaan juuri koskenut.
Myös masu kerää edelleen ilmaa, joten röyhtäyttämiseen menee paljon aikaa, jotta kaikki mahdollinen ilma saataisiin pois masusta. Jos liian aikaisin laskee alas, alkaa pulauttelu
Mutta josko tämä tästä lähtisi tasaantumaan. Isoveli on ainakin ylpeä ja iloinen pikkusiskostaan, vaikka huomiota selvästi enemmän kaipaakin :heart:
Tässä nyt mahdollisimman pikaisesti kirjoitettu versio meidän synnyttyksestä. Anteeksi virheet ja muut, mutta nyt vauva vaatii jo ruokaa!
Kristen + prinsessa 7vrk:heart:
