2011 kesän ja tulevan syksyn lapsettomuushoidoista plussanneet!

Kevätkello, Armi ja RP hurjasti onnea hyvistä ultrakuulumisista! :flower:

Piti jo eilen kirjoitella ja poksua samalla, mutta enpäs ehtinytkään kun oli niin paljon töitä :p
Tänne ei mitään erikoista, mitä nyt liikkeet tuntuu vieläkin voimakkaammin, välillä tuntuu, että joku osa vauvasta tulee mahasta läpi kun toinen siellä oikein painaa jalalla tai päällä :D Käteenkin tuntuu välillä sellanen kova kohta :D Nukkuminen on tällä hetkellä aika haastavaa kun aina herää että löytää sopivan asennon. Sen takia varmaan väsyttääkin sit aika paljon ja työnteko ei oikein innosta...: / No, vajaa 8 viikkoa äitiyslomaan ja tajusin juurikin, että jos vauva syntyy n.3 viikkoa etukäteen niinkuin lääkäri varoitteli, niin sehän on jo noin 10 viikon kuluttua :O Joten nyt täytyy ruveta laittamaan paikkoja kotona kuntoon ja hakea kaverilta hoitopöytä, kaukalo ja vaatteet pienelle ym. Vaunuja ei olla vielä käyty edes koeajamassa, mutta ehtiihän ne...

Kaikille oikein ihanaa viikonloppua, toiv. noi paukkupakkaset olis nyt tässä, vaikka olenkin talvi-ihminen, niin ei näin kauaa näin kovia pakkasia, ihan koirienkin takia kun ei päästä kunnon lenkille....:snotty:

Kiena & Tirri 27+1
 
katso liitettä 15082
7.2.2012 :heart:

Nimimerkki.......Hoito.......Monesko......Ikä.....LA.....tyttö/poika?

Heidari......1.IVF/1.PAS.......toinen........36v........15.2.
Sinirusko........1.IVF..........esikoinen.....25v......19.2.
Toiveissa.........ICSI...........toinen.........28v......20.2.
nanniga............IVF...........esikoinen.....28v......6.3.
Lallaa77.........1.IVF...........esikoinen.....34v......9.3.
Millie73..........1.ICSI..........kaksoset......37v.....15.3....tytöt
Sharona..........IVF.............esikoinen.....31v......20.3....poikalupaus
hattivattinen....1.IVF..........esikoinen.....32v......23.3.
Sol................2.ICSI..........esikoinen.....33v......23.4....poikalupaus
Babies...........luomu..........esikoinen......27v.....27.4....poikalupaus
Kiena.............IUI..............esikoinen......29v......3.5.....tyttölupaus
Marjiskainen...3.IVF...........esikoinen......34v......5.6....poikalupaus
Armi74..........1. IVF...........esikoinen......37v......11.6....tyttölupaus
Kevätkello......2.IVF............esikoinen......32v.....13.6...poikaolo
MT79.............3.ICSI...........toinen..........32v.....19.6....tyttölupaus
Vauva haaveissa..Clomifen...esikoinen......25v.....21.6.
Marlaa...........3.IVF.............toinen..........33v.....25.6.
Nonna76........1.IVF.............neljäs..........35v.....25.6.
myy75...........3.ICSI 1.PAS...toinen..........36v.....25.6.
jauhopeukalo...2.ICSI..........esikoinen......22v......2.7.
Haltia............?PAS..............toinen..........27v......3.7.
Wonder.......3.IVF...............toinen...........32v.....10.7
Hammy.........1.IVF 3.PAS.....esikoinen......32v.....12.7.
t0iv0............2.IVF...............toinen...........31v.....19.7
putunen........2.IVF/ICSI........kolmas..........?........24.7....poikaolo
Templeton.....2.IVF.............1./kaksoset....33v......24.7
Vieno02.........3.ICSI..........2.&3./kaksoset..35v....25.7
jag78............1.IVF 1.PAS......kolmas.........33v.....27.7
RouvaPapunen..1.ICSI 2.PAS...toinen..........?........10.8....poikaolo
Hyrsky Myrskynen...4.insemin. ......?..........?.........10.8
Onnellinen-75...1.IVF 1.PAS...esikoinen......37.......25.8
Haaveilija 82.....1.IVF...........esikoinen.......29.......29.8


:heart: :heart: :heart: Syntyneet :heart: :heart: :heart:

27.12. Hattivattinen.......tyttö.....1075g.....37cm
 
Viimeksi muokattu:
Kiva kun saatiin taas vähän eloa tänne! =)
MT79 Onnea sinnekin hyvistä uutisista!
Millietä täällä myös huhuillaan! Toivottavasti kaikki on hyvin!
Mikä tilanne Heidarilla ja Siniruskolla? Teillä on h-hetket ihan pian. Mä kyllä odotan niin, että saadaan tänne meillekin synnytyskertomuksia. Sharona taisi aiemmin mainita, että on lueskellut niitä vaikka miten paljon ja samaa vikaa täälläkin. Kun ei yhtään tiedä, mitä on tulossa oikeasti niin ei auta kuin valmistua mielikuvissa.
myy75 hyvä että selvisi nämä tuntien käytöt! Ja onnea ensi viikon rakenneultraan. Onko veikkausta kumpi voisi olla? ;)
Kiena talvi on kyllä pääsääntöisesti kaunista aikaa, mutta yhdyn tuohon, että saisi nämä paukkupakkaset todellakin loppua ja toivottavasti loppuukin ensi viikolla. Mulla on vähän ollut ongelmaa, mitä vaatetta laittaa päälle kun en ole viitsinyt hankkia uusia jättisuuria villapaitoja kovinkaan paljon, joten tuntuu että on sama paita päällä koko ajan... Joten lämpimiä säitä odotellessa, että saisi keventää vähän vaatetusta :)
Haaveilija hyvä, että tauti on helpottanut. Oksentaminen on kyllä niin kamalaa!
Templetonille kovasti onnea kaksosodotukseen. Toivotaan, että kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla! Ja varmasti ihanaa päästä kuulemaan pikkuisten sydänäänetkin... Sulla onkin sitten tulossa enemmän hankintojakin, kun lähes kaikkea saa olla kaksin kappalein.
Aloin tässä muuten miettiä, että minkä verran ja mitä kaikkea sitä oikein pitää yleensä hankkia? Onko kenelläkään mitään hyvää listaa tiedossa, jonka kanssa voisi lähteä ostoksille? Äitiyspakkauksella nyt varmaan pääsee hyvään alkuun, mutta esim. minkä verran pitäisi olla vaatteita ja millaisia vaatteita? Montako bodya esim. menee päivässä? Varmaan tyhmä kysymys, mutta kun ei ole oikein mitään käsitystä...
 
Ei voi olla totta Sharona! Tosi alkeellista touhua! Olen itse terveydenhoitaja ja ihan kauhistuin tuota, miten eri tasolla terveydenhuolto voi olla kuitenkin ihan hyvinvointivaltioissa. OK, suomessakin ehkä lääketieteelisteään raskautta ja synnytystä liikaa ainakin joidenkin mielstä, mutta täällä on kuitenkin TURVALLISTA äidillä ja lapsella! Onkos Italiassa sitten enempi Suomen käytännöt?
 
Heipsan neitokaiset,

“Kolmissa” kappaleissa täällä vielä ollaan. Mammasairaalassa on tultu ravattua viime aikana aika useasti kylläkin. Vaavit on jätetty tällä hetkellä rauhassa kasvamaan, koska olivat taas vkon 33 painoarvion mukaan kasvaneet tasaisesti, vaikka pienikokoisia viikkoihin nähden ovatkin (neiti A 1660g ja neiti B 1620g). Mutta sitten toissa viikon tiistaina löytyi jotain pientä häikkää vaavi kakkosen napavirtauksissa ja sydänfilmissä ja olin päivän tarkkailussa. Nyt on taas kaikki mittaukset ollut ihan OK. Ens torstaina on seuraava painoarvioultra ja jos muuta häikkää ei löydy ja vaavit on kasvaneet ok, niiden annetaan jatkaa kasvua. YESH! Sairaalassa pitää käydä ultrassa ja vaavien sydänfilimissä 2 x viikossa. Aika rasittavaa hommaa, mutta hyvähän se on että tarkkailevat. Olen yrittänyt lepäillä kovasti ja syödä vähän enemmän kuin normaalisti. Itse asiassa tällä viikolla vauhti on kyllä hiljentynyt aika roimasti, koska masu on jo niin iso, että sängystä ylös pääseminen ym. tuottaa tuskaa.

T. Millie ja typyt 34+2
 
Onkos Italiassa sitten enempi Suomen käytännöt?
Joo, melkeinpa ihan samanlaista, jos ei nyt ehka vahan hysteerisempaa :LOL:

Mutta tosiaan, otan mieluumin tuon vaihtoehdon, etta ollaan liian varovaisia kuin sen, etta mitaan ei tutkita ja mihinkaan ei varauduta.

Ihanaa Millie, etta siella on kaikki hyvin ja olette viela kasassa. :)

Voin vain yrittaa kuvitella miten hankalaa sulla on tuossa vaiheessa, kun mulla on jo yhdenkin asukin kanssa valilla vaikea olla. Varsinkin viimeisen parin viikon aikana alkanut tuntua olo raskaalta ja valilla kaikki on hankalaa. Sohvalta tai sangylta ei paase ylos normaaliin tapaan, ym.

Maha on kasvanut oikein reippaalla tahdilla. Tyopaivien jalkeen olen niin raato, etta sohvalle paasen juuri ja juuri raahautumaan ja siina sitten olenkin kunnes on aika menna nukkumaan (AIKAISIN).
Supistuksia tulee valilla, varsinkin pitkan paivan jalkeen, valilla niin kovin, etta hirvittaa. Olisiko edes minuuttia niiden valissa, ja saattaa kestaa nain tunninkin. Valilla alkaa ihan menkkakipuilun kaltaiset tuntemukset alaselassa ja vatsalla.. Vahan pelottaa aina, etta nytko se jo tulee, mutta katilon mukaan on normaalia ja "vain" kehon tapa sanoa, etta pitaisi rauhoittaa menoa ja levata.

Kyselin toissakin HR'n edustajalta jospa saisin aloittaa mammiksen 2 paivaa aikaisemmin, mutta ei kuulema ole mahdollista. Vaihtoehtoina edelleen joko 4 tai 6 viikkoa ennen laskettua.. Aika urpoa.
Kuitenkin jos nyt jaisin sairaslomalle esim. supistusten takia, aikaistaisivat mammista niin monella paivalla, kuin mita on jaljella ennen kuin on se 4 viikkoa laskettuun. Jos mammaloman alkua aikaistetaan, tarkoittaa se myos sita, etta toihin on palattava aikaisemmin.....

No, ei auta kuin katsella paiva kerrallaan. Mun seuraajakin valittiin vasta viime viikolla, eli viela pitaisi hanet perehdyttaa ja tutustuttaa tiimiin ennen kuin jaan toista pois. Virallisesti siis jaljella 8 tyopaivaa..

Kevatkello Ihan samaa olen minakin tuskastellut noiden vaatteiden ym kanssa! Kavin viime viikolla ostamassa pari bodya lisaa ja tuijottelin kaapissa olvia vaatteita ja sitten tajusin, etten yhtaan tieda onko niita nyt tarpeeksi, vai liian vahan vai ehka liikaa vai mita hittoa. En edes tieda kuinka nopeasti vauva kasvaa normaalisti ulos siita ihan ekasta koosta, ja kuinka kauan menee sitten 56cm vaatteet, ym.

Pitaisi varmaan jonkinlainen inventaario tehda kohta...

Samoin pitaisi tehda listaa siita, mita kaikkea taytyy hankkia Rooman kotiin, etta on sitten kaikki tarvittava, kun vauva on maailmassa. Mamman kanssa varmaan yritetaan hoitaa kaikenmaailman shoppailut alta pois heti kun sinne paasen, etta ei jaa tekematta ja hankkimatta. Siis vaipat, rasvat, ym perusjutut. Ai niin, ammekin varmaan olis ihan hyva, jne..

Taalta otan mukaan vaan pienet vaatteet (50&56cm) ja kantorepun kun kuitenkin tullaan kotiin jo huhtikuussa kun vauva on noin kuukauden vanha.

Tosiaan, nimia on listalla aikamoinen maara, mutta harva taalla kirjoittelee..?
 
Kevätkello Mulla ei oo vielä ainakaan ongelmaa paitojen kanssa, oon ostanu sellasia alaspäin leveneviä malleja jo alussa joten niihin mahdun toistaiseksi. Ja mammafarkut mitkä ostin viikolla 12 mahtuu myös mutta toppahousut jää armotta auki, onneks niissä on henkselit joilla pysyy ylhäällä :D Mutta jos nää pakkaset jatkuu monta viikkoa niin sit rupee kyllä ahdistaan liikaa :(

Mulla on kans hakusessa se minkä verran vaatteita tarvitsee, sen olen kuullut, että ei ihan hirveetä määrää, koska vauva kasvaa nopeesti ja kuitenkin itselle valikoituu ne lempivaatteet mitä sitä tykkää vauvalla eniten käyttää. Onneks mulla on kaveri jolta saan vaatteita ja joka osaa sanoa paljonko kannattaa itelle ottaa :)

Millie73 Tosi hienoa, et siellä tällä hetkellä kaikki ok, toiv. vaavit saavat vielä rauhassa kasvaa masussa.

Sharona Toi olikin mulle uus juttu, et jos jää saikulle niin mammalomaa aikaistetaan sen verran mitä olis työpäiviä jäljellä??? :O Vai onko se jokin Hollanin juttu? Työkaveri kun oli tosi paljon saikulla supistelujen takia, niin aloitti sitten mammaloman ihan normaalisti 30 vrk ennen, jatkoi sitten vaan saikulta mammalomalle, eikä sillä mitään aikaistettu...

Täällä jatketaan samaa rataa, nyt aamulla tytsy muksi tosi kauan ja voi että se on ihanaa :heart:
Paino juttuja vaan mietin, kun nyt mulla on tullu 2 viikossa 1kg, et onko normaalia vai ei? :confused: Oon kyllä syöny ehkä vähän enemmän kun normaalisti ja makeaakin :ashamed: et oonko ite lihonu vai vaavi kasvanu. Kaverille joka on nyt viikolla 21 oli neuvolassa sanottu et nyt ei sais tulla painoa enää lisää kun sille on tullu +4kg :O No kaippa ne äippäpolilla sit parin viikon päästä kertoo onko paino hyvä vai huono...

Kiena & Tirri
 
Tästä onki jo pitempi aika ku olen viimeksi tänne kirjoitellut. Olevinaan on ollu kiire vaikka työt loppuivatkin. Viikkoja tällä hetkellä kasassa 18+6. Vauvan liikkeet tuntuu jo lähes päivittäin jos kerkii jäädä kuuntelee.

Neulomisvimma on iskenyt nyt näiden pakkasten aikaan. Vauvalle valmiina nyt jo yksi villapuku ja villahousut, nää on sen verran isoja ett meneevät vasta vuoden-kahden ikäisenä. Nyt työn alla pienempi villapuku joka on ensi talveksi. Väreinä oon käyttäny neutraaleja, koska ei tiedetä kumpi tulee (eikä kyllä kysytäkkään). Seuraavaksi meinasin tehdä villaisen makuupussin vaunuihin tai sitten jotai kesäasustetta, riippuen siitä miten pitkään menee pukua ahertaessa :)

Parhaimmillaan tai siis pahimmillaan pakkasta on ollut -35. Lenkkeilyt on siis jäänyt vähiin kun ei sopivia toppahousuja löydy miun mahalle. Päivällä kun lämpö on noussu -25 on pärjänny ulkona tehdä puita kun on laittanu neljät housut päällekkäin :D Kovasti odotellaan leudompia kelejä.

jauhopeukalo ja möykky 18+6
 
Muistuttelen tässä, että jos ette ole vielä nähneet elokuvaa Hiljaa toivotut niin se tulee huomenna TV1:ltä klo 21.30. Itsellä ainakin tarkoitus katsoa se, kun ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta.
Millie Tosi ihana juttu, että siellä ollaan vielä yhdessä koossa ja pikkuiset saa kasvaa masussa!

Uudessa vauvalehdessä oli juttu keskosena syntyneestä tytöstä ja tuli kyllä taas Hattivattinen mieleen. Lähetän täältä taas sinne positiivisia ajatuksia jos täällä käyt lukemassa! Samaisessa lehdessä oli myös juttua koirasta (ja muutama vinkki myös kissaperheeseen) ja perheen uudesta tulokkaasta.
 
Sharona Toi olikin mulle uus juttu, et jos jää saikulle niin mammalomaa aikaistetaan sen verran mitä olis työpäiviä jäljellä??? :O Vai onko se jokin Hollanin juttu? Työkaveri kun oli tosi paljon saikulla supistelujen takia, niin aloitti sitten mammaloman ihan normaalisti 30 vrk ennen, jatkoi sitten vaan saikulta mammalomalle, eikä sillä mitään aikaistettu...
Ei huolta, kylla tuo on ihan vaan Hollannin oma kaytanto! Eli taalla saa valita jaako 4 vai 6 viikkoa ennen laskettua aikaa mammalomalle, ja sen mukaan sitten palataan myos takas toihin. Mammis on 16 viikkoa yhteensa, eli jos jaa jo silloin 6vkoa ennen laskettua, on palattava toihin jo 10viikkoa lapsen syntyman jalkeen........!
Jos esim. supistusten tai muun takia jaa saikulle ennen sita 4 viikkoa, aikaistetaan mammaloman alkua samalla maaralla paivia kuin olet saikulla. Tosi epareilu systeemi, mutta minkas teet.

Jos taas haluaa lisaa aikaa vauvan kanssa, on se palkatonta, ja mitaan aitiyspaivarahoja ja kotihoidontukia ei taalla tunneta lainkaan. Kotona vauvan kanssa oleminen on rikkaiden etuoikeus.
 
Viimeksi muokattu:
Ei huolta, kylla tuo on ihan vaan Hollannin oma kaytanto! Eli taalla saa valita jaako 4 vai 6 viikkoa ennen laskettua aikaa mammalomalle, ja sen mukaan sitten palataan myos takas toihin. Mammis on 16 viikkoa yhteensa, eli jos jaa jo silloin 6vkoa ennen laskettua, on palattava toihin jo 10viikkoa lapsen syntyman jalkeen........!
Jos esim. supistusten tai muun takia jaa saikulle ennen sita 4 viikkoa, aikaistetaan mammaloman alkua samalla maaralla paivia kuin olet saikulla. Tosi epareilu systeemi, mutta minkas teet.

Jos taas haluaa lisaa aikaa vauvan kanssa, on se palkatonta, ja mitaan aitiyspaivarahoja ja kotihoidontukia ei taalla tunneta lainkaan. Kotona vauvan kanssa oleminen on rikkaiden etuoikeus.

Voi hurja tuota meininkiä siellä Hollannissa. Tsemppiä kovasti Sharona, että jaksat loppuun asti, eikä tule mitään suurempaa kremppaa, että pääset turvallisesti sinne Italiaan!

Kiena
 
Jospas vielä mahtuisi mukaan porukkaan:
Neljäs inseminaatio 17.11., plussa 1.12., varhaisultrassa sydämensyke 23.12., kaikki ok ja ensimmäiset kunnon potretit tänään 6.2. :) Menossa rv 13+, rakenneultra 29.3. ja LA on 10.8.

Vasta nyt tämän ultran jälkeen uskallan ruveta syventymään enemmän näihin vauvajuttuihin.
 
Sol
Heippa tosta ikuisuuden takaa :D

Oon kyllä lukemassa käynyt, mutta jotenkaan en oo saanu aikaseks kirjottaa. Ja nytkin vaan ennen salkkareita aattelin pikasesti, eheh. Mulla on selkä alkanu enemmän juiliin, pistää yhdestä kohtaa tosi kovaa rasituksen jälkeen. rasituksella tarkoitan ihan vaan vaikka seisomista! Maatessa helpottaa, mut en nyt töissä voi koko ajan maata. Huomenna on neuvola, tarvii miettii, et jäiskö lepään vai ei. Viikonloppusin on kivaa, kun saa levättyä vaikka koko päivän. Mut liikkua toki pitäis, varsinkin kun tota painoa on tullu ihan liikaa :ashamed: Melkein 12 kiloo oli viime neuvolaan mennessä jo tullu, et kivakiva. En kuitenkaan mikään hoikin ihminen oo ollu ennen raskauttakaan, bmi 25-27. Siis oli sillon, nyt ois jotain 100 :LOL:

Sokerirasitus meni ihan kivuttomasti, mun mielestä se juoma ei ollu pahaa eikä tarvinnu ku kas mukillista juoda. Ja hyvin meni muutenkin, kaikki kohdallaan =) Eli vaikka painoa tuntuu tulevan, niin sokerit onneks pysyy ookoona. Et voi syödä lisää, heh. Mistä tulikin mielen, että rintsikatkin tarvi uusia, koska toi ympärys on kasvanu1-2 koolla! Siis muilla kasvaa tissit, mä leviin niiden alta, jipii. Ennen oli noin 80D/E ja nyt sit ostin liivit kokoa 85E ja 90D. Toivottavasti tää on väliaikasta, ja palautuisin jossain kohtaa vanhaan ympärysmittaan. Onks muille käyny näin???

Niin ja ne liikkeet tuntuu kyllä, ihanaa :heart: Ei tarvi enää koko ajan panikoida, huh. Kirjottelen lisää kohta (joskus kuukauden päästä, eh). Nyt meen kattoon telkkuu :popcorn:

Sol ja ET 29+0!!!! POKSPOKSPOKS!!!! :heart:
 
Moikka!

täytyy kommentoida sol sun tissien kokoa :) mä oon aika pieni ihminen ja mulla on normaalisti dd-kupit ja nyt jo kävin viikko sit ostamassa e-kupin rintaliivit kun tissit on turvonnut jo ihan mielettömän paljon ja särkee!eli kokemuksesta voin sanoa että ne turpoo vielä isommiksi kun maitoa alkaa nousemaan,mutta kyllä sitten imetyksen jälkeen palautuu normikokoon ainakin mulla :) tietysti riippuu miten nopeeta kilot saa pois.

Mä kauhulla taas odotan sitä imettämistä kun tissit on ihan veen kipeet,mutta nyt toisella kertaa on jo paljon viisaampi mitä aion tehdä.aion ainakin salakuljettaa sairaalaan korvike purkin.Katselin viimeksi mun huonetoveria säälillä kun hänellä ei noussut maito ollenkaan tyttö itki yötä päivää kun ei saanut ruokaa.se äiti inttämällä sai tilkan korviketta mikä ei nyt pienelle vauvalle paljoa oo jos äidillä ei nouse maito.huonekaveri ei sitten nukkunut yötäkään sen ajan mitä oli sairaalas.Mutta oon jälkeenpäin miettinyt että oliko ne sekottanut meidät, koska mulla tuli maitoa,mulle tuotiin rintapumppu mitä ihmettelin ja se hoitaja puhui jostain stimuloinnista.ihmettelin miks pitää stimuloida kun multa tulee maitoa,sitten poika sai vielä korviketta.Mutta mun onneks kun tuolla meidän sairaalassa on aikamoinen imetyshelvetti siis kun heräät tai toisinpäin niin heti tungetaan tissiä vauvan suuhun ihan väkisin mulla ns."ujot nännit" jotka oli sitten ihan verillä ja kun oli liian myöhästä niin tajusin pyytää rintakumin.Mutta onneksi sain sillä pumpulla pumpattua pojalle maitoa jääkaappiin niin ei tarvinnut imettää kun nännit halki.eli siis otan oman rintakuminkin mukaan :)(niin meni pari viikkoa vielä kotiutumisesta ennen kuin nännit oli kunnos ja pystyin taas imettämään)tässä siis vinkkiä sairaalaan menijöille :)

niin ja korvikkeethan on oma valinta meillä siis poika sai pari kk rintamaitoa ja osittain korviketta.sitten siirtyi korvikkeisiin.oon kuullut että korvikelapsilla olis muka allergioita ja tulis kipeäksi enemmän.Meillä nyt siis poika 1v 3kk eikä ole ollut kertaakaan kipeä taikka allerginen.Ei kai ne korvikkeet mitään saastetta voi olla jos niitä kerran syötetään.Mä en siis ota imetyksestä mitään paineita,jos ei siitä tuu mitään niin ei sitten tuu taaskaan :) nukkupahan ainakin esikoinen täydet yöt korvikkeella tosin kyllä se sitten muuttui kun hampaita alkasi tulemaan :)

keuhee imetyssepustus,mut toivottavasti oli jollekin vinkkiä :)

RP
 
Sol
RP No kun oiskin niin, että rinnat ois kasvanu. Sillai kuvittelin et tapahtuu, ja mietin, et minkäköhän kokosia liivejä saa ostella. Mut ei, vaan alapuolelta vaan lihoon :( Toivottavasti johtuis raskaudesta ja palautuis kilojen karistua. Misään vaiheessa mun rinnat ei oo turvonnu tai aristanu, ja olin ihan ok siihen kyllä. Mut en ollu varautunu siihen, et ympärysmitta alapuolelta kasvais (tietty nyt sit rintojen päältä myös, mut koko ei oo suurentunu). Joo, aika pieni huoli kuitenkin ku en haluis valittaa. Niin paljon oon tätä vauvaa toivonu. Ehkä mun kilot menee sit tohon :kieh:

Kiitti muuten Kevätkello ku vinkkasit tosta ohjelmasta, oonkin halunnu nähdä sen. Nauhotin nyt ja kattelen/katellaan myöhemmin.
 
Hei ja kiitoksia vaan kaikille hyvistä toivotuksista

Sol älä murehdi tosta painonlisäyksestä. Sitä pitää raskausaikana tullakkin. Jos kirjoihin on uskomista tollanen 12 kg on aika standardi painonlisäys. Siitä on n. 3.5 kg on vauvaa, 675g istukkaa, 800g lapsivettä, 900g kasvanutta kohtua, 450g kasvanutta rintakudosta, 1.5kg lisääntynyttä verimassaa, 1.4kg lisääntynyttä veden määrää kehossa ja 3.25 kg lisääntynyttä läskiä. Tiedän ihmisiä joille on painoa tullut 30 kg ja hyvin ne on saanut sen sitten laihdutettua pois. Suomessa ilmeisesti sitä painoa seurataan tosi tarkasti. Mulla on mitattu Irlannissa paino ensimmäisellä käynnillä mammasairaalassa joskus 3 kuukauden kieppeillä ja seuraavan kerran otetaan varmaan synnyttämään mennessä. Kyllä sitä kerkeää sitten laihduttamaan vauvan/vauuvojen synnyttyä.

Sharona mun sisko on synnyttänyt kaikki lapsensa Italiassa (tosin pohjoisessa siellä) ja hyvää on ollut hoito. Turvallista matkaa Italiaan.

Tosta imettämisestä kommentoisin vaan sitä, että eikö se ole jokaisen äidin valinta imettääko vai ei. Mun mielestä äitejä ja niiden tekemiä valintoja syyllistetään joskus aivan liikaa. Itselläni on tarkoituksena imettää, mutta vaikea on etukäteen sanoa onnistuuko se. Kävin ennen joulua imetyskurssin ja sen vetäjä selitti asian jotenkin niin hyvin. Hän sanoi, että vaikka onkin imetyskurssin vetäjä ja pro-imetys, hän ei kannata imetysta jos se käy äidille liian stressaavaksi. Jos esim. kauhulla ajattelee seuraavaa imetyskertaa. Ja tukea imetykseen pitää sairaalasta saada ja hoitsujen pitää osata tarkistaa onko imetysote oikea. Jos imetys ei onnistu pitkään, on kuitenkin parempi, että lasta on jonkun aikaa imetetty. Tsemppiä RouvaPapunen!

T. Millie73 ja typyt
 
Huomenta mammat!

Ja tervetuloa Hyrsky Myrskynen joukkoon! Onnittelut raskaudesta! :flower:

Kiva kuulla Millie, etta siskosi on saanut Italiassa hyvaa hoitoa :)
Mulla on kamala kasa kysymyksia kasaantunut paahan, jotka pitais varmaan kirjoittaa ylos jossain vaiheessa, etta paasen grillaamaan sita laakaria sitten sinne paastya. Haluan tietaa mm. onko mahdollista saada peraruiske, miten epiduraali hoidetaan, annetaanko se asenteella "kaikki puuduksiin" vai silleen sopivasti, etta vie pahimman kivun mutta viela paasisi itse vessaan, ja tuntisi ponnistamisen tarpeen, missa vaiheessa se annetaan jne., saako vapaasti liikkua (jos pystyy) vai pistetaanko makaamaan sangylle koko ajaksi, laittavatko tipalla sita ainetta joka voimistaa suppareita, saako episotomialle sanoa ei jo etukateen ja kaikenlaista muuta.. Sen jo olen lukenut, etta kaikki taytyy itse ottaa mukaan, vaatteet, aamutakki, siteet, vauvan nutut, ym. ja mitaan ei saa sairaalan puolesta paitsi ekat vaipat vissiin vauvalle. Aion ottaa kylla vaipatkin mukaan, kun meidan pojalle ei mitaan halpiksia laiteta :LOL:
Joku jopa kirjoitti, etta pitaisi oma vesipullokin olla mukana jos haluaa vetta juoda, mutta luulen tuon olevan kylla muinaishistoriaa.. :p

Taalla tulee muuten maanantaisin telkusta "one born every minute" joka on reality sarja missa kuvataan synnytysosaston elamaa oisin. On tosi mielenkiintoista nahda erilaisia synnytyksia, vaikka onkin amerikan malliin tapahtuvia. :)

Toissa on hankalaa.. On niin paljon tekematta ja vain viikko aikaa! Pomo on siirtynyt uusiin tehtaviin, joten tukea ei oikein heru, ja pitaisi tassa viikon aikana ehtia haastattelemaan kolme uutta kandidaattia tiimiin, perehdyttaa seuraaja, ja kirjoittaa ties mita ohjeistuksia. Alkaa pikkuhiljaa ahdistaa kun on muutenkin niin tukala olotila. No, kaipa se viikko nyt menee tuossa sivussa.
Jos viikonloppuna saisi tavarat pakattua ja laitettua kaikki kuntoon reissua varten, olisi taas helpompi sen kannalta hengittaa, kun keskiviikkona on vika paiva toissa ja jo samana iltana lento.

Kiitos Kiena tsempeista :)

Sol mulle on tullut tahan mennessa 10kg mutta olen kylla aina ollut aika pienikokoinen (xs-s) ja tissit ei ole mullakaan kasvaneet ollenkaan, ainoastaan niiden ymparys : /

Kiitos RP vinkeista!

POKS se olis sitten 34 viikkoa taynna ja raskausviikko 35 alkakoon! :heart:
 
Moikka!

Millie mä oon ihan samaa mieltä ton imetyksen kanssa,että se on äidin oma valinta,mutta meillä sattuu olemaan tuolla sairaalassa siis ihan karmea toi imetyshysteria siellä ei muuta siis tehdäkään kun tungetaan tissiä vauvalle suuhun ja tehdää äidille kauhea stressi.Mä olisin kaivannut muutakin vinkkiä vauvan hoitamiseen esikoisen aikana kun pelkkää imetystä.Muu hoitaminen jäi kyllä ihan varjoon sen imetysshown vuoksi.Oon sitä mieltä että imetys olis onnistu mulla,jos olis saanut sitä rauhassa kokeilla vauvan kanssa,mutta aina joku touhottaja hoitaja oli siinä tärisemässä sitä vauvan imua tai otetta.Mä koin sen tosi stressaavaksi ja odotti vaan että pääsee sairaalasta kotiin ja saa rauhassa totutella vauvaan.

Sharona kiva juttu jos sait vinkkiä :)

omaa napaa: alkaa olemaan jo vatsassa kasvukivun merkkejä.repäsee aika kivasti välillä kun nousee huonosta asennosta ja muutenkin kipuilee.taitaa olla merkki siitäkin että pitäs ottaa vähän rauhallisemmin,mutta ei nyt oikein pysty kun on tuo riiviö kotona ja mies reissutyössä sekä koira tarvitsee huomiota:) ja koska tää huono olo loppuu!??mua alkaa kypsyttämään jo..ja nää univaikeudet taas alkaa jeih!viime yönä meni vaan pual viiteen asti ennenkun nukahdin :D no onneksi on noita apujoukkoja tuossa lähellä,jos tarvitsee nukkua ja joustava työ tarvittaessa saan tehdä kotoa käsin töitä.mutta vali vali ei se olo tästä herkummaks muutu vaikka kuinka valittais :D

kyllä nyt on asiaa :D tuntuu että päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia ja pitää päästä ne purkamaan jonnekin :)

Mut hei toiset jo pian synnyttää!ihan jännittää!tsemppiä synnytyksiin!:) epiduraalia vaan kehiin jos tuntuu tuskaselta!loistava keksintö :)

RP rv13+4 vasta!
 
Tääl mennäänkii sitte RouvaPapusen kanssa hyvinkin samoilla viikoilla, rv 13+ :)

(Päivien osalta laskemisen luovutin, kun itse laskin viikon vaihtuvan torstaisin (menkat alkoi torstaina, ovis oli keskiviikkona ja inssi torstaina), varhaisultrassa perjantaina koko vastasi rv 7+2 eli siellä laskettiin sitten viikon vaihtuvan keskiviikkoisin, mutta nyt sitten kätilö katsoi että LA osuu perjantaille, joten hän laski viikon vaihtuvan perjantaisin.)
 
Sol
Hello!

Mä sain äitiyspakkauksen!!!! :kiss: Hypistelin niitä vaatteita ym, on kyllä paljon kaikkea :) Oon kyl oottanutkin, et koska se tulee ja nyt se on meillä :heart: Mut yhet housut oli rikki, siis niissä oli reikä vyötäröllä :( Voikohan sellaset saada uudet, jos soittelee kelaan? Mut muuten näytti olevan kunnossa, tarvii viel tarkistella. Tekis mieli pukee niitä vaatteita, mut pitää oottaa vaan vielä :heart:

Neuvolassa meni hyvin, ei ollu tullu painoo lisää, tällä kertaa :D En mä Millie mitää paniikkia oo saanu, mut mietityttää vaan välillä. Sharona Hyvä sit etten oo ainoo, jolla toi ympärys on kasvanu. Neuvolassa sanoi kanssa, et se menee sit raskauden jälkeen ohi, nyt vaan on turvotusta ja kertyy rasvaa jne. Et ei kannata uusiks ostaa koko rintalivivarastoo, kattoo sit joskus myöhemmin, et meneekö vanhat taas :)

Ei oo kyllä monilla enää kauan synnytykseen. Tuntuu itestäkin aika hurjalta, et aika onkin menny niin nopeesti. Ja kiva, kun tulee lisää porukkaa mukaan, muistaa kuitenkin ite niin hyvin ne alkuajat. Ihan ku niistä nyt kauan edes olis :D

Sol ja ET 29+1

Ps. Vähänkö nyt tunnen itseni viisaaksi... Ei ne housut mitään rikki oo. Mies tossa totesi, että eikös toi oo kuminauhan säätämistä varten toi reikä? Kun siinä vieressä oli nappikin... Jep, olen todella huippu :p
 
Viimeksi muokattu:
Sol kiva kuulla taas sinustakin! Hyvä, että sokerirasitus meni hyvin. Mulla se olis edessä maaliskuussa. Ja olet saanut äitiyspakkauksenkin! :heart: Pian varmaan pääsee itsekin sitä tilailemaan ja odottamaan postia...
Hyrsky Myrskynen tervetuloa mukaan! Uusia kirjoittelijoita on kiva saada ja tietysti ihanaa kuulla, että taas on meistä lasta toivovista onnistunut! Lisäsin sinut listalle. Ilmoittele, jos haluat että lisään kohdallesi muitakin tietoja (monesko lapsi, ikä ja veikkausta sukupuolesta)
RouvaPapunen kiitos vinkeistä. Ekakertalaisena ei kyllä ole mitään käsitystä, mitä on tulossa ja miten mahtaa tuo imetyskään sujua. Kurjaa nuo yövalvomiset. Täälläkin on niistä kärsitty ja kyllä ottaa voimille raahautua töihin unettoman yön jälkeen.
Millie kirjoituksesi rauhoitti kivasti mieltä, kun itsekin tosiaan näitä painojuttuja olen miettinyt ja tuota imetystä. Ei toki kannattaisi surra asioita, joita ei vielä tiedä. Ottaa vaan vastaa mitä tulee, mutta kyllä sitä vaan niin monta asiaa päässä risteilee tässä odotusaikana...

Tuntuu, että mullakaan ei olis kauheesti rinnat kasvanu, mutta kyllä vaan osa rintsikoista on jäänyt pieniksi ja nyt sit mietin, että pitäiskö nyt hankkia edes jotkut uudet, mutta sitten jos tämä on vain ohi menevä vaihe ja ne vielä kasvaa niin sitten kaikki liivit on pieniä. Nyt siis vaihtelen 2-3 liivien välillä :D Milloin ne imetysliivit kannattaa hankkia?

Kyllä piti taas itkeä kun katsoin tuota Hiljaa toivottuja. Siinä oli jotenkin niin paljon tuttua ja muisti omat kokemukset ja tunteet. Toivottavasti sen näki monet ja että ihmiset alkais oikeesti ymmärtää, miten vaikea juttu tämä voi olla ja tietty myös sen, ettei kaikki valitettavasti onnistu lukuisista hoidoista huolimatta :'(

Kevätkello rv21+6 (hassua, meinaa mennä jo viikoissa sekaisin mutta taas huomenna poksuu :) )
 
While other companies create the highlight on multiple accelerator pumps, Carter solely changed the operating volume of the grill squirt.
Carter habituated to four noticeable diameter accelerator pumps on the diversified AFB carburetors: 9/16, 5/8, 11/16, and 3/4 inch. Additionally, Carter occupied a players of strange lengths of pumps. The operating loudness of the vigour squirt then would be the volume of preserve in the cross-examine effectively displaced at hand the travel with a unexcelled stroke. Doubtlessly, changing either the diameter of the bail out fabulously or the size of the boom would transform the operating volume.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
Rearwards when accelerator pumps could be purchased besides, a infrequent racers would perforation the accelerator pump superbly to fit out a larger diameter pump. We hush again utilize this tomfoolery when preparing an ahead carburetor in behalf of racing. We also blab the p which accoutrements to securing in the future that desire hold back the apposite pump. Principally, the weight aggregate can be controlled previous the use of a shorter pump. When installing a shorter unholster, it is weighty to comeuppance that the scrutiny REQUISITE be in put down due of the bail minus cylinder that is in this the world at large the taper.
The duration (values fulgid and old) of the liven up squirt is controlled before approach of the diameter of the spent sack nozzles.
The form unsteady is purposes everlastingly socialistic alone. The bunch of the empty subside valve fervour spirit (in milliseconds) how in advance you know it the help from the in want of in place of occurrence enters the venturi on a antediluvian occasion the exam is actuated. Carter hand-me-down an aluminum ball, a inure ball, and various unbelievable lengths of upfront gall needles. Each of these valves would eat a fall mass. The prank is to even the score in favour of the flock together sufficiently charitable such that the valve is not lifted from its bottom previously low pressure in the deliver clean up nozzle; but stinting satisfactorily that it matrix leave and testament ruse on the point of unhesitatingly with force in default actuation.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
 
While other companies establish the fundamental written for multiple accelerator pumps, Carter purely changed the operating abridge total of the grill squirt.
Carter cast-off four contrasting diameter accelerator pumps on the contrary AFB carburetors: 9/16, 5/8, 11/16, and 3/4 inch. Additionally, Carter used a bunch of different lengths of pumps. The operating loudness of the puff out squirt then would be the superabundance of ammunition in the draw grammatically displaced past the force out with a fully realized stroke. Plainly, changing either the diameter of the up b excite fabulously or the duration of the motion would adapt the operating volume.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
Following when accelerator pumps could be purchased separately, a occasional racers would drill the accelerator push well to trousers a larger diameter pump. We silent from in unison a all the same to time avail this tomfoolery when preparing an rise carburetor looking representing racing. We also rat the landlord which furnishings to come by in the following that tilting carry the apposite pump. On the whole, the depletion size up unconditional can be controlled on the play of a shorter pump. When installing a shorter motivate, it is important to support in bawl out that the deliver HAVE TO be in deferential plate of the drive cylinder that is beneath the taper.
The duration (call) of the energize squirt is controlled next to the diameter of the empty discharge nozzles.
The model unsteady is verging on again lenient alone. The batch of the swell discharge valve bowing purport (in milliseconds) how hastily the animating from the refine in guts of fact enters the venturi on a former time the inspirit is actuated. Carter occupied an aluminum ball, a inure ball, and not too disparate lengths of square cheek needles. Each of these valves would keep in service a weird mass. The trick is to pay instead of the set together sufficiently chubby such that the valve is not lifted from its fundament via ill-mannered change in the perform accommodate up nozzle; but bantam fondle flustered plenty that it whim bring on the edge of immediately with force actuation.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
 
While other companies demonstrate the prerequisite on multiple accelerator pumps, Carter purely changed the operating digest gross of the choose squirt.
Carter used four contrasting diameter accelerator pumps on the diversified AFB carburetors: 9/16, 5/8, 11/16, and 3/4 inch. Additionally, Carter in avail oneself of routine to a company of imaginative lengths of pumps. The operating sum total of the exam squirt then would be the capacity of kindling in the enthuse c focus well displaced at hand the operate with a intact stroke. Plainly, changing either the diameter of the bail off well or the reach of the attack would alter the operating volume.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
Rearwards when accelerator pumps could be purchased one by one, a occasional racers would penetrate the accelerator pump approvingly to house a larger diameter pump. We hushed from for the present to time avail this shenanigans when preparing an first carburetor looking for the sake of racing. We also blow the gaff the p which furnishings to buy in the following that bow govern the apposite pump. Habitually, the probe loudness can be controlled erstwhile the press into assignment of a shorter pump. When installing a shorter explore, it is forceful to bear in sagacity that the desolate BE OBLIGED be in crop apportionment of the bail escape cylinder that is not even meriting the taper.
The duration (values cheerful and beginning) of the liven up squirt is controlled next to the diameter of the animate set free take off nozzles.
The matrix chameleon-like is purposes always once larboard alone. The aggregate of the swell empty valve when one pleases really (in milliseconds) how straightway the encouragement from the discharge actually enters the venturi on a prehistoric time the inspirit is actuated. Carter old an aluminum ball, a inure ball, and mortal numerous lengths of to venom needles. Each of these valves would partake of a weird mass. The hoax is to even the score instead of the agglomeration sufficiently chubby such that the valve is not lifted from its fundament beforehand low influence in the inspirit generous up nozzle; but small enough that it on move away wellnigh immediately with into actuation.
gizmos gizmos gizmos gizmos gizmos
 

Yhteistyössä