2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista plussanneet

DQ, aivan mahtavaaaaaaa! Onnea ihan miljoonasti! Sinä olet nyt äiti :heart: :flower:

Hope, mistä helvetistä tuollainen lääkäri on peräisin. Sinuna tekisin valituksen sairaanhoitopiiriin!!! Ihan ala-arvoista. Mä olisin myös parahtanut itkuun.

Meidän Keijon kasvukäyrässä on vähän tulkinnallisuutta...Ekaks lääkäri ultrasi polilla kaikki (reisi, pää, masu) kolmeen kertaan ja teki niistä keskiarvokäyrästön. Pää huiteli jossain +3vkoa ikäistään suurempana, mutta masu ei olis kasvanut yhtään, päinvastoin, tullut toissakertaisiin lukemiin. Masun koko pudotti Keijon kasvukäyrää hälyyttävästi. Menin totaalisen sekaisin ja tirautin tutkimuspöydällä pari kyyneltä. Maanantaina menen varmuudenvuoksi magneettikuvaan (lantio). Tokihan nuo ovat "vain mittauksia" ja mittavirhe voi olla sattunut jo edelliskerralla, eikä kasvu huitelisikaan niin suurena, mutta se eilen saatu päänmitta taas hämmentää casea toiseen suuntaan. Ei auta kuin odottaa ja toivoa. Istukkavirtaukset toimivat hyvin ja vettäkin on normaali määrä. Olen aika sekaisin, enkä taas tiedä mitä ajatella. Huoli on kova, vaikka lääkärin mukaan aihetta huoleen ei ole. Summasummarum: veikkaan että käynnistävät kalenteriviikolla 2, eli rv 38. Nyt alkaa taas kahden viikon piina.

Missä hitossa se turvakaukalokin viipyy? Tilattu jo yli viikko sitten Saksasta.

Onneks tuo poika on masussa edelleen kuin pieni jenkkaa vetävä kaivosmies ;)

Tämä joulunaika on jotenkin vielä tavallistakin herkempää aikaa ja mietinkin että jouluihmisenä (rakastan, rakastan, rakastan) ei voisi parempaa ajankohtaa vuodesta odottaa pienen vauvan syntymää. Vaikkakin sektiotoive elää edelleen. Jostain syystä.


Joulupallo-Mollis ja Kaivosmies-Keke 32+3

ps. perhevalmennuksessa synnyttänyt pariskunta kertoi että syntymän jälkeen ainakin täällä meillä Kanta-Hämeessä saatava infotietopaketti (oppaita ja mainoksia, esitteitä) kannattaa jo sairaalassa selata läpi. Synnytysosastolta kuulemma saa Pampersin lahjan, mutta siellä esitenipussa on joku lunastuslappu jolla saa kantiinista vielä Liberon lahjan. Tämä vinkkinä vaikka isukeille =) muoks: sisälsi ihan rahanarvoista kamaa, nuttua ja lelua...
 
Viimeksi muokattu:
Täällä olisi toinenkin, joka seuraillut pinoa keväästä asti (itseasiassa jo hoitopinoakin taustalta pidemmän aikaa) ja toivoisi mahtuvansa mukaan?
5 päivää töitä jäljellä ennen äippiksen alkua, sijainen tosin aloitti eilen, joten lähes työttömänä tässä nyt ollaan, 17.1. la, ikää 37 vee ja esikoiset tulossa, tyttö ja poika tai kaksi poikaa (B:n sukupuoli jäänyt vähäsen arvuutukseksi, 6 lääkäriä ennustaneet tyttöä, 2 poikaa, ens ke taas ultra, joten jännitetään seuraavan lääkärin ennustetta :D), sairaalana NKL. Toistaiseksi kaikki mennyt ihan hämmentävän hyvin kaikista riskiraskauden pelotteluista huolimatta, ainoana vaivana lähinnä kömpelyys kamalan ison masun kanssa =)
 
Seinäkukkanen, Isla & DQ Hurrrjasti onnea pikkuisista vauvoista :heart: Ihanaa!!

Tervetuloa Mami2012 & Robbie :flower:

Me ostettiin eilen sitten vaunut. Emmaljungan duo combit, ne on hienot =) Nyt ne nököttää eteisessä. Pitää keksiä joku paikka, kun meidän kissat on kovin kiinnostuneita uudesta "nukkumapaikasta". Oon ajatellut, että saisimme kissat ennen vauvan syntymään anopin & appiukon luokse. He ovat halukkaita myös ne ottamaan, mutta heillä itsellään on kissa... se kissa on kyllä vähän huonossa kunnossa, ja ELL on sanonut ehkä kolme kertaa, että se pitäisi lopettaa, mutta anoppi ei anna periksi. Sitten meillä tosiaan vielä nuo koiruudet. NIistä en kyllä luopuisi mistään hinnasta, oikeita mammanpoikia kun ovat :heart:

Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä ostamaan ainakin sänky, ja patja... + jotain muuta oheistuotetta. Ensi viikolla neuvola joka onkin eka lääkärikäynti, ja 13.pvä ultra kun seuraavat vähän tarkemmin klexanepistoksien takia, ja oman lapsuusajan syöpieni vuoksi J:n kokoa.

Yhdellä työkaverillani joka on nyt opintovapaalla (miespuolinen) niin heidän kuudennen lapsen LA on 9.3 =) Meillä kun 6.3... saas kattoo törmäilläänkö synnärillä :D

Kaippa tästä aamupalan tekoon, ja koiruuksien kanssa ulkoilmaan.

Nanniga & Pikku-J 26+3
 
Mami2012, tervetuloa mukaan loppuodotukseen! :heart: Meillä mennäänkin sitten samoilla lasketuilla ajoilla 24.tammikuuta ja synnytyssairaalakin on sama...:D Liekö porsitaan poikia maailmaan samaan aikaan... ;)

Robbie, sinulle myös tervetuloa!! :heart:

Mollamaija ja Keijo 32+3
 
Mollis, näin näyttäis olevan, voidaan sit tsemppailla toisiamme!

Niin kuin Robbiellakin, niin täälläkin on kaikki mennyt oikein hyvin. Vaivoja toki on ollut, mutta vain sellaisia, jotka kuuluvat asiaan ja pojalla pitäis kaikki olla yksiössään hyvin. Kaveri kääntyi jo jokunen viikko sitten pää alaspäin ja on tykännyt potkia äitiä kylkiluihin... auh!!!

Pari viikkoa töitä jäljellä, mut mullakin aloitti sijainen eilen, joten aika työttömänä ollaan. Kivaa, kun voi alkaa todenteolla keskittymään vauvan tuloon.

Oli mukava lukea DQ:n positiivisesta synnytyskokemuksesta. Toivotaan, että näitä kertomuksia saadaan tänne pinoon lisää. Onnea jo pienokaisen saaneille ja muille mukavaa hautomisen jatkoa=)
 
LA..................nimimerkki..........monesko lapsi......ikä........SS

29.11.2011.......isla79....................esikoinen..............31.......SaKS
08.12.2011.......Dancing Queen.........esikoinen..............35......NKL
10.12.2011.......Millis-81..................toinen................30........NKL
22.12.2011.......AdAstra.................esikoinen..............31.......TYKS
23.12.2011.......mapunen................toinen..................40...........
25.12.2011.......Plastex..................esikoinen..............33.......SeKS
26.12.2011.......Tarantella-83...........esikoinen..............28......KSKS
28.12.2011.......Neela Naranja..........esikoinen..............32.......KOS
28.12.2011.......Tevu.....................toinen..................37.............
05.01.2012.......Hanskis..................esikoinen..............31............
17.01.2012.......Robbie...................esikoiset...............37.......NKL
19.01.2012.......toivorikas-72............esikoinen..............39......NKL
22.01.2012.......syystoive................kolmas.................30............
23.01.2012.......Uttinen...................kolmas.................36.......PHKS
24.01.2012.......mollamaija-82...........esikoinen..............29......KHKS
24.01.2012.......Mami2012...............esikoinen..............31.......KHKS
25.01.2012.......engeli.....................esikoiset.............36.......TAYS
26.01.2012.......Emja......................esikoinen.............26.......TAYS
05.02.2012.......Seinäkukkanen.........esikoinen.............40++..........
07.02.2012.......cava......................esikoinen.............30+........
13.02.2012.......Hoppis-73................esikoiset.............38..........
03.03.2012......-ruska-....................esikoinen.............22...RAS/OYS
06.03.2012.......nanniga..................esikoinen...............28......TYKS
10.03.2012.......H.o.p.e...................esikoinen..............31.......KHKS
20.03.2012.......TMO......................esikoinen...............36..........
30.4.2012.........bluebaby................esikoinen...............27.......OYS
30.4.2012.........lilie........................esikoinen..............34......TAYS


:heart::heart::heart: SYNTYNEET :heart::heart::heart:

31.10.2011........seinäkukkanen......tyttö.......1050g.........
21.11.2011........isla79..................poika........3440g.......49,5cm
29.11.2011........DancingQueen......poika........3250g.......52cm
 
DQ hurjasti onnea! :flower: Ja ihanaa, kun kaikki ei pelottele synnytyksellä!
Millis ois seuraavana listalla ja sitten meitä onkin jouluviikolla monta vuorossa.
Hope ei tainnut olla valelääkäri vaan ihan oikea lääkäri sulla, törkeää joka tapauksessa!
Tervetuloa Mami ja robbie!
Mollis niin paljon kuulee pieleen menneistä painoarvioista, että ota siitä sitten selvää! Täytyy vaan yrittää ajatella, että kaikki on hyvin.
Nannigalle onnea vaunuhankinnoista!

ON: mulla taitaa nyt plastexin sanoin kusahtaa tää raskaus. Tähän asti onkin mennyt kaikki niin hyvin, mutta nyt on huono olo jo kolmatta päivää. Tiedän, tyhmä valittaa kolmesta päivästä, kun jotkut ovat huonovointisia ja kipeitä koko 9 kk! :ashamed: Soitin eilen synnärillekin, kun maha oli niin kipeä, etten voinut olla missään asennossa ja itketti. Lääkärin neuvo oli ottaa närästyslääkettä. No kävin tänään sitten ostamassa sitä, mutten ole vielä ottanut, kun ei mua mun mielestä närästä ja lisäksi pakkauksessa ei suositella sitä raskaanaoleville. Haarovälissä vauvan pää painaa kuin keilapallo (ei tunnu miltään pikku appelsiinilta, niin kuin joku kuvaili) ja liikkuminen tekee tuskaa. Tässä ois nyt itsenäisyyspäivään asti tekemistä, mutta sitten voisi vauva jo syntyä! Lähdön hetki lähenee ja vitsit aiheesta vähenee, vai miten se meni...
 
Kiitokset kaikille tervetuloatoivotuksista, toivorikas-72, saattaa olla, että samaan aikaan ollaan Naikkarilla, ellei nyt jompikumpi intoudu poikimaan ennen aikojaan :) Kaksoset kai tuppaa syntymään n. kuukausi ennen laskettua aikaa ja itsestäni tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä edes ajatella, että vielä yli 6 vkoa tän kumpareen kanssa olisi edessä :D Pienikokoisena ihmisenä tämä suurelle ihmiselle mitoitettu maha on ollut mun suurin murhe tänä raskausaikana - joten ei sovi valittaa yhtään! Oikeasti olen tosi kiitollinen, että kaikki on mennyt näin hyvin, monella muulla on ollut ihan oikeita huolenaiheita, pelkoja ja tukalaa oloa.

AdAstra; voi sua, ota ihmeessä närästyslääke, se saattaa olla silti just sitä, vaikka ei varsinaisesti närästykseltä tunnukaan. Itselläni ollut myös muutaman kerran ihan tosi kovaa vatsakipua, mutta mennyt ohi Renniellä, se ainakin on sellainen närästyslääke, jota voi ottaa. Ja soita vielä vaikka sinne sairaalaan ja keskustele siitä sun närästyslääkkeestä, niin saat varmuuden, voitko ostamaasi merkkiä ottaa. Voimia kovasti jaksella tuon vaivan kanssa!!

Itse olen näin puolityöttömänä tänään tehnyt suunnitelmaa siitä, mitä pakata sairaalaan mukaan. Seuraavaksi vuorossa olisi suunnitelman toteutus, josko sen vielä tänään saisi tehtyä :)

Positiivista mieltä ja ihanaa odotuksen jatkoa kaikille, onnittelut tietysti jo pienokaisensa saaneille ja jäädään jännityksellä odottamaan, että kuka on seuraava :heart:
 
Hei, täällähän on uusiakin! Tervetuloa Mami ja Robbie! :flower:

Mollis, tiedän että on helpompi sanoa kuin toteuttaa, mutta koita olla murehtimatta liikaa. Lääkäri kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen.

Nanniga, hyvä että sopivat menopelit löytyi!

AdAstra, voi sentään, toivottavasti helpottaisi vatsakipu! Mulla on ollut närästykseen Rennietä, se on sallittua raskaana oleville, niinkuin Robbie jo sanoikin. Voisiko tuo kipu olla vaan loppuraskauden särkyä kun vauva on jo niin iso ja asettuu ja kroppa valmistautuu tulevaan? Mulla on särkyä varsinkin öisin ja lääkärit on sanoneet vain että se kuuluu asiaan.

ON: Oltiin tänään synnytystapa-arviossa. Nuori lääkäri ultrasi ja sillä oli toinen harjoittelemassa mukana. Istukka on yhä kohdunsuun päällä ja ilmeisesti se estää vauvan asettumisen lantioon, siksi Pikku-O siis viihtyy viistossa. Kasvu oli edennyt aiemman käyrän mukaisesti, normaalikäyrillä, mutta keskiarvon yläpuolella. Pikku-O oli tämän arvion mukaan nyt 3200g. Lääkäri pyysi vielä jonkun kokeneemman katsomaan istukan paikkaa ja hän totesi että se on täysin kohdunsuun päällä, n. 8cm. Niin paljoa se ei ole voinut siirtyä (kun vk 28 sanottiin että olis 8mm), vaan tämä lääkäri sanoi että se riippuu minkälainen kuvakulma saadaan. Ei siis ole täydellisiä nämä ultraussysteemitkään. Lisäksi sanottiin että verenvuotoa voi nyt loppuaikoina tulla tuon istukan takia ja silloin pitää heti mennä sairaalaan.

Saimme myös (todennäköisen) syntymäpäivän Pikku-O:lle. Sektio tapahtuu ma 19.12. (38+5). Aamulla mennään sairaalaan klo 7. Kätilön kanssa käytiin läpi ohjeita ja muuta sektioon liittyvää vielä lääkärikäynnin jälkeen. Vaikka olin varautunut tähän ettei alatiesynnytys tule onnistumaan, niin kyllä tuo leikkauksen varmistuminen silti vähän itketti ja jännitti. Mulla on aiempia kokemuksia leikkauksista (olen ollut isossa onnettomuudessa) ja vaikka kaikki on niissä mennyt hyvin, niin silti tuo tuntuu vähän pelottavalta. Etukäteen ei saa luonnollisesti vauvan takia esilääkitystä (rauhoittavaa) ja mietin jo miten hermostuksissani olen kun on aika mennä saliin. Myös puudutuksen tunne pelottaa, kun ei pysty liikuttamaan jalkoja. Mulla oli onnettomuudessa halvaantumisriski ja siksi ahdistun heti jos tulee tunne etten voi liikkua. Tämän takia joku leikkaus on mulle aiemmin tehty narkoosissa puudutuksen sijaan kun en halunnut liikkumattomuuden kokemusta.

Tottakai ymmärrän että tämä on ihan eri asia ja kyseessä on iloinen asia, meidän pienen syntymä, mutta jotenkin tähän liittyy niin paljon tunteita koko matkan ajalta. Tuli jo mieleen että kun raskautuminen oli niin hankalaa niin miksei synnytys voi mennä normaalisti. Kyllä tämä varmasti silti tästä selkiytyy, nämä on varmaan jotain tunnepuolen ensireaktioita kun tilanne nyt konkretisoitui. Hyvässä hoidossa kuitenkin ollaan ja tärkeintä on että pikkuinen pääsee turvallisesti maailmaan.

Neela ja Pikku-O 36+2
 
DQOnnittelut poikavauvasta ja hyvä,kun kaikki meni hyvin. Itselläni oli myös eka synnytys positiivinen kokemus. =)

Täällä ollaan yhdessä kasassa siis vieläkin. =) Energiaa on tänään riittänyt vähän liiaksikin.oltiin kyläilee,iltapäivällä käytiin Ikeassa, siitä suoraan kahville ja nyt tein vielä kokeilu voileipäkakun. =)

Mulla oli ke neuvola ja kaikki oli hyvin. Paino oli lähtenyt laskuun,paineet ja pissat oli ok. Hemo oli noussut..ollen nyt 104. Sf-mitta jo 37cm...jatkaa siis kasvuaan. Epäili ettei synny seuraavaan viikkoon. Saa nähdä. =) Kokoarvio oli 3200g..tällä hetkellä.

Tervetuloa uusille! =)

Millis ja Vertti 38+6
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos teille kaikille ihanille onnitteluista! On tämä olo kyllä niin suurta iloa ja kiitollisuutta tulvillaan, ettei tosikaan. Vauva on toistaiseksi ollut ihan hirmuisen leppoisa tapaus: nukkuu, vaihdetaan vaipat, syö, nukkuu jne... Hereillä ollessaan vaipan vaihdossa on kyllä kovasti aktiivinen ja jämäkkä, ettei voi räsynukkeen sekoittaa :)

Tervetuloa Mami ja Robbie! Robbielle ja muille Naistenklinikalle suuntaaville voi kertoa terkkuja, että me oltiin todella tyytyväisiä paikkaan! Henkilökunnassa ei ollut mitään valittamista ja hommat toimi erittäin asiantuntevasti ja samalla ihmisistä huomasi, että myös sydän on työssä mukana. Tykättiin tosi paljon perhehuoneessa olemisesta (en tiedä onko se kaksosten kanssa vaihtoehto??), joten jos tuntuu hyvälle, niin suosittelen lämmöllä! Siellä sai olla ihan omassa rauhassa ja mies oli koko ajan mukana ihmettelemässä, että mitäs tämän vauvan kanssa on tarkoitus tehdä ;)

Neela - ikävää, että istukka ei ole siirtynyt, jos & kun sektio ei ole sinulle kovin mieluinen juttu. Kyllähän sitä saa harmitella ja tunteita on tosiaan tässä pelissä. Mutta toivon ja uskon, että palkinto (siis syntyvä vauva) korvaa tuon "menetyksen"! :hug:

Millis - hienoa, kun sinullakin on vointi pysynyt hyvänä, vaikka loppu lähestyy. Ei sitten tosiaan oltu samaan aikaan laitoksella kuitenkaan ;)

AdAstra - ei kai vatsakipu vaan voi olla supistuksia? Voi olla ehkä tyhmä kysymys, mutta eikös Engelillä ollut supistukset vaikeasti tunnistettavia ja tiedän yhden kaverin luulleen synnytyksen alkua jonkin aikaa normaaleiksi vatsavaivoiksi. Jos tuntuu kovasti pahalle ja ette asu hirmu kaukana, niin kannattaisiko jossain vaiheessa harkita vaikka käyntiä synnärillä, niin saisi ainakin ohjeet takuulla tilanteen mukaan? Kovasti voimia ja tsemppiä sinne!! :hug:

Mollis - me saatiin synnäriltä sekä Pampersin että Liberon paketit mukaan. Tehokasta markkinointia lapsiperheille :D Niissä oli vaippoja siteitä, puhdistusliinoja, Lindexin body jne. Eli kannattaa kyllä napata mukaan!

Hope - on tosissaan ollut ihan kamala lääkäri :( Jos sanoo tuollaista edes hitusen tosissaan, niin onpa ihan psykopaatti ja jos yritti olla "hauska" niin ihan sairas tyyppi silti! Ja vielä äitiyspolin lääkäri!!! Hohhoh. Ei ihme, jos siinä menee vähän tolaltaan. Toivottavasti pysyy susta kaukana jatkossa. Ja hyvä, että neuvolassa ollaan järkevämpiä! Tsemppiä supistusten kanssa ja toivottavasti voit ottaa rauhassa. Liittyykö niihin kipua myös vai ihan kivuttomia?

Jos haluatte synnytyksestä kuulla vähän lisää, niin tässä sellainen tiivistetty versio. Meillä on tarkat tiedot miehen puhelimessa, actionit minuutilleen kirjattu :D

Illalla nukkumaan mennessä vauva melskasi vatsassa tosi paljon, mutta muuten ei ollut mitään ihmeellistä. Yöllä kolmen aikaan heräsin vessaan ja kun olin jo nousemassa pöntöltä, tuli ensimmäinen loraus lapsivettä. Siinä sitten ihmettelin hetken ja mietin mielessäni, että se on menoa nyt!! Nousin ylös ja tuli vähän lisää, varmaan jokunen desi yhteensä, ei siis mitenkään lainehtien. Soitin synnytyssairaalaan ja kuultuaan lapsiveden olevan kirkasta, käskivät tulla viimeistään 12h kulutta sinne, elleivät supistukset ala sitä ennen.

Laittelin pyyhettä suojaksi sänkyyn ja ajattelin, että kokeillaan vielä nukkumista, mutta supistukset alkoivat aika lailla heti, joten nousin sitten sängystä. Supistuksia tuli melkein heti noin 5min välein ja syvään & rauhassa hengitellen niiden kanssa selvisi ihan hyvin. Soitin uudelleen sairaalaan, kun niitä oli tullut parisen tuntia ja he käskivät tulla paikalle omien fiilisten mukaan eli silloin, kun olo alkaa tuntua sille, että kipuun tarvitaan apua. Pakkailtiin siinä sitten tavaroita, kävin suihkussa, katselin dvd:tä ja aamulla alkoi tuntua, että kohta voisi harkita lähtöä. Ei ollut sellainen olo, etteikö näiden kanssa selviäisi, mutta vaikea oli arvioida, kuinka paljon kipu vielä pahenee ja kuinka nopeasti.

Aamupalaa syötiin vielä kotona ja vähän ennen kahdeksaa oltiin sairaalassa. (Suosittelen muuten syömään runsaasti niin kauan kun vielä voi, koska en sitten sairaalassa enää mitään oikein saanutkaan syödä!!) Supistuskipu oli pahentunut pitkin aamua, mutta vieläkin oli ihan hyvin siedettävissä hengittämällä ja sopivaan asentoon hakeutumalla. Minusta tuntui parhaalle olla etukumarassa polvillaan. Ja en kaivannut kyllä mitään hierontaa tai tsemppausta supistuksen aikana, vaan halusin olla ihan hiljaa ja omissa oloissani. Päästiin kätilön hoteisiin ja laittoi antureita ja tutki tilanteen. Tässä vaiheessa olin jo 5-6cm auki, mikä oli positiivinen yllätys ja tuntui sille, että eihän nämä supistukset niin paha juttu ole, kuin olisi voinut pelätä.

Siirryttiin sitten synnytyssaliin ja kätilö kyseli kivunlievityksen tarpeesta. En kokenut tarvitsevani vielä mitään, mutta tehtiin jotain valmisteluita epiduraalin tai vastaavan varalle. Vajaan parin tunnin kuluttua kokeilin ilokaasua ja siitä tuli kyllä sellainen pieni hiprakka, mutta en kokenut sen vähentävän supistuskipua. Päätettiin sitten laittaa epiduraali ja anestesialääkäri tulikin nopeasti paikalle. Tosi hauska ja rento kaveri, joka tuikkasi lääkkeen selkään ja pientä kirpaisu kummempaa ei siinä ollut. Vaikutus alkoi aika pian ja supistuskipu aleni tosi paljon. Puristusta ja pientä kipua tuntui, mutta ei sen kummempaa. Vaikutus kesti parisen tuntia ja kun avautuminen hidastui, niin toinenkin annos vielä laitettiin.

Sen vaikutus ehti myös lakata ennen kuin päästiin ponnistamaan iltapäivällä viiden aikaan. Siinä kohdassa tuli pieni pelko, kun en olisi halunnut ponnistaa ihan ilman kipulääkitystä ja laitettiinkin sitten vielä puudutusainetta. Se ei poistanut kipua, mutta varmaan vähän lievensi tuntemuksia. Ponnistusvaihe kesti 25 minuuttia ja olihan siinä tekemistä, mutta sieltä se ihana uusi ihminen sitten ilmestyi :) Pieniä repeämiä tuli ja niihin laitettiin muutamia tikkejä. Synnytyssalissa oltiin kolmisen tuntia, ihailtiin vauvaa rauhassa, imetettiin ekaa kertaa, syötiin ja suihkuunkin pääsin. Sitten osastolle vähän huterin jaloin, mutta ihan kohtuullisissa voimissa kuitenkin. Jälkivaivana lähinnä jalkovälin turvotusta eli istumista saa vähän varoa.

Synnytyssalissa supistusten aikana olin kyljelläni ja samoin ponnistamisessa kylkiasento tuntui parhaalle, lopuksi sitten puoli-istuvassa asennossa. Koko homma meni mielestäni tosi hyvin ja annoin kysyttäessä arvosanaksi 9/10. Jos jotain tekisin toisin, niin olisin voinut odottaa epiduraalia vielä ehkä tunnin pari pidempään, jos se olisi nopeuttanut toimitusta, koska tosiaan supistusten kanssa koin pärjääväni ihan kohtuullisesti hengittelemällä. Synnytyksen pituus ei sinänsä muuten ollut ongelma, mutta loppua kohden alkoi tosiaan tulla aika nälkä ja vähän heikohko olo siitä johtuen.

Enpä taaskaan osannut olla kovin lyhytsanainen ;) Myös kotona on mennyt ainakin toistaiseksi tosi hyvin, mutta kai se vauva todellinen luonne ja mahdolliset nukkumisongelmat yleensä paljastuvat vasta muutaman viikon iässä, joten ei vielä nuolaista. Ihanaa ja onnellista tämä kuitenkin on! Ihanaa kun olette tulossa perästä :)

DQ + pieni ihme 3vrk
 
  • Tykkää
Reactions: -ruska-
Kylläpä täällä nyt tapahtuu! Lämpimät onnittelut DQ:lle pojasta! Mukavaa, että kokemus oli positiivinen. Aika nopeasti pääsitte sairaalastakin.

Tervetuloa uusille! Hienoa, että tulitte mukaan sieltä taustajoukoista. :)

Hopella on kyllä ollut järkyttävä lääkärikokemus. Voi että tuollaisia lääkäreitä pitää ollakin. Palautetta kannattaa antaa, että huomaavat, ettei miten tahansa voi käyttäytyä.

Neela, tsemppiä sektioon! Jospa se ei tuntuisikaan niin huonolta vaihtoehdolta, kun asiaa ehtii pureksia tarpeeksi. Vauvan ja oma hyvinvointi on kaikkein tärkeintä.

Tsemppiä myös AdAstralle kipujen kanssa ja Mollikselle ihmeellisten painoarvioiden viidakossa. Ja hyviä vointeja ihan jokaiselle tasapuolisesti, olipa vauvat vielä masussa tai jo maailmassa.

Täälläkin alkaa olotila olla jo ihan valmis synnytykseen. Uutena vaivana on tullut käsien puutuminen, joka vaivaa erityisesti öisin. Kädet pitää oikein erityisesti asetella niin, ettei mikään paina yhtään, ja silti ne on herätessä omituiset pökkelöt. Mitähän muuta kivaa on vielä tulossa loppuviikoille...

mapunen 37+0
 
Neela, hienon päivän sait vauvan maailmaan saapumiselle ;) Olen aivan varma että kaikki menee hyvin. Harmi kuulla että nainen, joka toivoi niin kovasti alatiesynnytystä, joutuu sektioon! Sulla on sitten jouluna oma pieni ihme kainalossa! Mahtia :heart:

Addis, voi harmituksen harmitus noita vaivoja ja tukalaa oloa. Ymmärrän sua täysin. Hei mäkin kyllä suosittelisin ottamaan Rennietä. Neutraloi kuitenkin sisuskaluissa niin voi edes pikkusen helpottaa ja ei siitä mitään haittaakaan ole. Mä uskallan sanoa näin, sillä joskus vuosi sitten kävin tukalan olon vuoksi aamuyöstä ensiavussa kun epäilin että mulla on joku tosi pahasti vialla. Antoivat ekaks närästyslääkettä ja meinasin pamauttaa hoitsuja käkättimeen koska ei mua todellakaan närästänyt. Lääke kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä auttoi. No, anysways, onko mitään muuta joka helpottais oloasi? Lämmin suihku? Mä olen parina yönä ollut vauvan asennosta niin tuskissani että olen ollut kontillani sängyllä, pää nyrkkien päällä ja peppu pystyssä. On helpottanut oloa!! Kokeile.

Voi DQ, olipa ihanaa lukea positiivisesta synnytyskokemuksestasi! Täytyy kyllä myöntää että mua alkoi heti supistella ja tuli sydämentykytystä ja haamukipuja kun tajusin että aiot kertoa tarinasi. Pelottaa. Mutta siis mahtavista mahtavinta että teillä on nyt pieni ihme sylissä ja kaikki meni noin kivasti :heart:

mapuselle seppiä myös loppurutistukseen.

Anoppi toi kahvilasta muuten eilen mozzarellaleivän. Ajattelin että onhan se juusto varmaan pastöroitua mutta sitten kahden haukun jälkeen tajusin että voin sijaan leivässä oli valkosipulituorejuustoa. Voi perse sentään. Pitäisköhän mun soittaa sinne ja kysellä noista tuotteista. Hirveä tilanne. Ne ketkä yhtään mun listeriapanikointia alku+keskiraskaudessa seurasivat, ymmärtävät. Pelottaa!!! :O

Olette tärkeitä.

Mollis ja Keke 32+4

ps. Keijo sai eilen kierrätysmateriaaleista tehdyn retro-kravatin. Kirkkaan vihreän, keltaisilla kukilla. Ihan SIKAMAGEE!! Kelatkaa minkä näköinen poika on kauluspaidassaan ja kravatissaan =)
 
Kiitokset tsempeistä:hug:, olo on nukutun yön jälkeen taas jo parempi! Rennietä olen vetänyt pitkin syksyä laattatolkulla, mutta nyt hain lääkärin neuvosta Losecia, jonka pitäis olla pitkävaikutteisempi. Otin sitä illalla ja kesti tosi kauan ennen kuin alkoi vaikuttaa. Mutta murheiden määrän ollessa vakio, nyt huolestuttaa vauvan liikkumattomuus, täytyypä seurailla nyt tarkkaan...

Neela on saanut pikku-O:lle syntymäpäivän :) Olen salaa ajatellut itselleni samaa päivää käynnistyspäiväksi, tavoitteena, että sitten pääsisi jouluksi vielä kotiin, mutta saa nyt nähdä mitä mieltä lääkäri ensi viikolla on. Ja tietysti oishan se kiva, jos käynnistyis omaa tahtiaan vähän ennen. Kyllä nuo suunnitellut sektiot yleensä hyvin menee, älä huoli!

Pikku-Keijon kraka :heart:

Mitäs mun vielä pitikään pikaisesti kirjoittaa (meille tulossa vieraita sekä tänään että huomenna, täytyy alkaa siivoilemaan).. ai niin, mies sai eilen vihdoin sovittua pomonsa kanssa isyysloman, on kotona jopa lähes viisi viikkoa! Eli pitää joulu-ja ylityövapaitaan samassa. Olen tosi tyytyväinen, paitsi itseni ja vauvan puolesta, niin myös miehen, saa nyt kunnon breikin töistä, on raukka painanut melko lailla pitkää päivää koko syksyn. Äitinikin tarjoutui tulemaan meille laitokselta paluun jälkeen, en halunnut, kun äitini on vieraana enemmän vaivaksi kuin avuksi ja jos nyt mies kerran on kotona, niin eipä täällä pienessä kämpässä kovin montaa mahdu hääräämään samaan aikaan.
 
AdAstra toivottavasti lääkkeet auttavat, todella kurjalta kuulostaa olotila. Sulla ei onneks enää kauaa taida olla jäljellä.. :)

Neela Kurja ettei istukka ole siirtynyt. Toivottavasti sektio sujuu hyvin ja ihanaa että saatte pikkuisen maailmaan jouluksi :heart:

MollaMaija voi kurjuus, mä niin tiedän ton tunteen jos on syönyt vahingossa jotain mikä epäilyttää, oon kans aika (voi myös lukea tosi) tarkka. Mutta uskoisin että pari haukkua ei aiheuta mitään. Toi kravatti kuulostaa tosi mageelta :D

Tervetuloa uusille! :)

Omia kuulumisia.. Olo ollut verenpainelääkkeiden takia tosi huono tämän viikon (ne siis määrättiin kipeiden supistusten vuoksi, verenpaine ennen lääkitystä ollut ihan normi) ja tosi rankka viikko töissä. Varsinkin öisin tuntuu kuin sydän ei löisi ollenkaan. Soitin pe aamuna sitten neuvolaan että voisiko mitata verenpaineen kun on niin huono olo. Sain sieltä mittarin kotiin että voin seurailla verepainetta kotonakin. Tänä aamuna paineet olivat 97/63 (24h edellisen lääkkeen ottamisesta) ja päätin soittaa päivystykseen onko normaalia. Siellä meinasivat eka että pitäisi mennä sinne, mutta sovittiin sitten että lopetan lääkityksen ja soitan ma aamuna äitiyspolille. Tuli kauhea huoli että noin alhainen verenpaine vaikuttaa jo pikkuiseenkiin, ettei istukan kautta jaksa virrata tarpeeksi verta/happea. Juniori ollut tämän päivän tosi hiljainen, olin tässä jo lähdössä päivystykseen (on eri kaupungissa) tarkastamaan tilannetta, mutta juuri äsken masussa onneksi tuntui liikkeitä, huoh. Ei nyt mene ihan putkeen, voi kurjuuksien kurjuus :(

Hope ja juniori 26+1
 
Hei muruset ja kiitos tsemppauksesta sektioasiassa! Mulla on paljon positiivisempi mieli tilanteesta tänään. Onneksi eletään nykyaikaa ja on ultrat ja muut joilla tällaisen tilanteen voi todeta ja sitten toimia sen mukaan. :)

Ihanaa DQ kun kerroit synnytystarinan! Oli tosi kiva lukea ja hienoa että kaikki meni noin hyvin!

Hope, voi kurja mitä säätöä sun kohdalle nyt tulee. :hug: Hyvä että nuo lääkkeet on nyt lopetettu, ettei tule mitään hallaa. Luulisi että määräisivät sulle saikkua lisää kun kerran supistuksia on eikä enää mitään lääkityksiä ja niiden voimalla töihinmenoa. Tsemppiä sinne!

AdAstra, hyvä että olet saanut nukuttua! Onko sulla tulossa rd:n takia mahdollinen käynnistys jo ennen laskettua aikaa? Viuh-Viuhille terveisiä että muistaa nyt liikuskella ja mellastella ettei äiti turhaan huolestu!

Mollis, tuo on kyllä niin hankalaa noiden kahvilaleipien kanssa... Mäkin olen jossain välissä vetänyt hyvällä halulla täytetyn leivän jossa oli tuorejuustoa ja tajunnut asian vasta jälkikäteen ja sitten tietenkin harmitti. Kyllä kaikki on silti varmasti hyvin, älä murehdi. Ja sit kun ei enää olla raskaana, niin syödään kyllä ihan kaikkea!

Mapunen, onnea täysiaikaisuudesta! Kaikenlaisia kivoja "kremppoja" tässä loppusuoralla tosiaan tulee. Mulla ei ole ollut puutumista, vielä...

Millis, olet ollut tosi aikaansaava siellä! Ja enää viikko laskettuun aikaan!

ON: Käytiin tänään katsomassa jos löytyisi lipasto Pikku-O:n huoneeseen ja sieltähän se löytyi ekasta liikkeestä! Indiq Livingistä valkoinen nätti umpipuulipasto. Mieskin oli tyytyväinen kun ei tarvinnut koota. ;) Seinälle lipaston yläpuolelle ostettiin myös hylly, minne saa sitten nalleja ja muuta.

Meillä on siis huone maalattu (vihdoin) ja katsellaan pikkuhiljaa kalustusta sinne. Kiirettä ei ole kun vauva kuitenkin asustelee meidän huoneessa eikä ole hetkeen omaan huoneeseen muuttamassa. Kiva on kuitenkin laitella huonetta kuntoon, nojatuoli, verhot ja matto hankitaan vielä. Jalkalamppu ja seinävalaisin on jo olemassa. Hassua ja ihanaa että me todella sisustetaan lastenhuonetta. :)

Neela ja Pikku-O 36+3
 
hope onpas alhaiset paineet, hyvä, että lopetit lääkkeet.Kyllä lääkkeet+raskaus on aina sellainen yhdistelmä, että pistää mietityttämään.
Itsellä vauva ei ole pahemmin liikkunut perjantai-illan jälkeen, tänään kaivettiin sitten jo doppleri esiin ja kyllä ne sydänäänet sieltä löytyi pienen etsimisen jälkeen. En ota nyt mitään närästyslääkettä (olokin on parempi). Voi tietysti olla, että vauvalla alkaa olla aika ahdasta ja sen takia ei enää kauheesti liiku.

Neela insuliinihoitoinen rd joo syynä, yleensä kuulemma käynnistetään lasketun päivän tienoilla, mutta nyt lääkäri meinas, että vois pari päivää aikasemmin käynnistellä joulun takia. Kun eivät mielellään ota mitään suunniteltuja juttuja pyhille. 27.12 mulla ois sit jo kuitenkin 40+5. Menen ensi viikolla polille käymään ja varmaan riippuu paikkojen kypsyydestä ja vauvan koosta, että mille päivälle sen sitten laittavat. Käynnistymisessä voi kuitenkin mennä se pari päivää aikaa ennen kuin mitään alkaa tapahtua. Toivon vaan, että alkaisi spontaanisti, olen kuullut, että käynnistykset voivat usein olla kivuliaita ja pitkiä synnytyksiä.
Ihanaa varmaan sisustaa omaa huonetta pikkuiselle!

mapunen mulla kanssa vasen käsi puutuu öisin, ei ole kivaa.

AdAstra ja Viuh-viuh 37+3
 
Hassua kuinka tämä raskaus muuttuu vain odottamiseksi. Odotan, että päivät kuluu. Odotan, että tulee tarpeeksi viikkoja, jotta voisi/kehtaisi jo toivoa synnytystä. On meinaan oma olo aika tukala. Ja pirun tylsää, kun ei mitään voi eikä jaksa. Liikkuminen aloittaa heti tiiviit supistelut. Maha on jo hyvin alhaalla, sairaalassakin reilu viikko sitten sanoivat, että vauva A on jo selvässä alatarjonnassa.... mitä se sitten virallisesti ikinä tarkoittakaan. Muuta kuin että painaa jo niin pirusti tuonne alavatsaan. Eilen oli muutenkin enemmän kipuja (ei mitään supistuskipuja kuitenkaan), mahaa särki ja oli ihan kosketusarka alavatsalta. Repiiköhän ne vauvat kasvullaan nyt kohtua ja vatsanahkaa oikeen kunnolla. En tiiä. Mutta tänään on selvästi parempi päivä. Ahistaa vaan ja supistaa. Niin ja vauvat on nimetty uudelleen: Myrsky ja Mylväys. Ne ei oo hetkeekään paikallaan. Paitsi onneksi pääosin yöllä, saattavat jonkun tunnin spurtin ottaa, mutta muuten nukkuvat. Mutta päivisin, ai hurja. Ei tartte epäillä, onko nappulat kunnossa. Sen tuntee joka puolella. Toisaalta...hyvin mieltä rauhoittavaakin se on. Vaikka on se jotenkin vähän spookyakin...

Perjantaina olisi neuvola, jossa ei kyllä mitään erityistä selviä. Ja sitten jo maanantaina on tiedossa taas TAYSin käynti ja ultraus. Selviää taas mini-ihmisten päivän koko ;) Nyt taidan ottaa jo sairaalalaukun mukaan, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Mitäs muille tänään?

engeli ja Myrsky ja Mylväys 32+6 (vaihdoin viralliseen ajankulkuun, joka erosi omasta yhden päivän verran)
 
Viimeksi muokattu:
engeli, veit sanat suustani! O-d-o-t-u-s-t-a ja tukaluutta =) Voin vain kuvitella sun fiiliksiäsi kun kannat kahta pirpanaa!! Jännää, miten päivät vaihtelevat niin suuresti. Välillä on tosi hyvä päivä ja kykenee ja jaksaa enemmänkin. Välillä keho on ihan turta. Tänään oli se turta-päivä. Meinasi kyyneleet tulla kun jo kävely vessaan eli sohvalta ylös nouseminen oli kuin marathon-suoritus...Mutta on tämä odotus silti vaan niin ihanaa. Käsittämätöntä mihin suoritukseen keho taipuu! Lisäksi olen hirmuisesti alkanut pelätä kohtukuolemaa. Onneksi poika liikkuu tosi paljon ja etenkin tykkää glögistä :heart: Taitaa pitää sitä "menojuomana" :whistle:

Viimeisten kahden päivän aikana liikeet ovat voimistuneet ihan hurjan älyttömän käsittämättömän paljon. Voisikohan poika olla jo laskeutunut lähemmäksi? Sorkkii rakkoparkaani ihan uudella tavalla. Mielettömän voimakkaasti!

Vähän pelottaa se, että vielä viikko on odotettava jotta saadaan taas selvyyttä pojan kasvuun. Viikko sitten mitoissa kun oli häikkää. Siis toissakertaisessa ultrassa mittavirhe tai sitten jotain muuta hälyyttävää...

engeli, veit siis sanat siinäkin suustani kun totesit että "kehtaisi toivoa synnytystä". Mäkin alan ihan päiviä laskemaan välietapeiksi, jotta saisin pian pojan syliin turvaan. Tai siis lasipulloon pumpuliinhan Keijo joutuu.

Joko seuraavat jonossa synnärillä? Addis, Millis?

ISKIASKIPU!! Sietämätöntä. Panacod vie pahimman terän pois puukottavilta kivuilta, mutta hitto mä olen paskana!! Valitan vähän. Hymyillen silti. Keijon vuoksi kestän ihan kaiken! :stick:

Voisko olla parempaa tapaa viettää joulunaikaa kuin joulupalloa kasvattaen? :xmas:

Rakkaudella
Mollis ja masu-Keijo 33+1
 
Hei taas kaikille :)
Vähän on ollut hiljaista tää mun kirjoittelu, vaikka lukemassa olen käynyt lähes päivittäin.
Suuret onnittelut kaikille vauvan jo saaneille :heart:
Kaikille paljon jaksamista kaikkien loppuraskauden vaivojen kanssa. Kuten Mollis sanoi vauvan (vauvojen) takia sitä jaksaa kaiken :heart:
Täällä Tuisku on laskenu alaspäin niin että painaa häntäluuhun todella ikävästi. Ei oikein pysty istumaan, mutta sohvalla makoilu on kyllä paljon mukavampaa muutenkin :)
Lisäksi unettomuus on tullut vaivaksi. Tai siis jos (kun) herään yöllä niin uudelleen nukahtamiseen menee muutama tunti, vaikka väsymys on kova. JOtenkin ei vaan osaa nukahtaa. Oliskos kellään hyviä rentoutumis/nukahtamis vinkkejä?

Emja ja Tuisku 33+0 (poks!)
 
Hei taas!
Ja terveiset äitipolikäynniltä: kaikki hyvin, synnytystapa-arviota ei tehty, tehdään kuulemma vasta sitten kun meen käynnistykseen... Viuh-viuh painoi nyt 3 kiloa, joten annetaan kuulemma rauhassa kasvaa pari viikkoa ja käynnistysajan sain vasta lasketulle päivälle. Näillä näkymin menee siis joulu sairaalassa... Insuliiniannosta nostettiin. Nyt täytyy vaan toivoa, että Viuh-viuh tajuaisi ottaa pienen varaslähdön ja tulla vähän etukäteen ulos.

engeli ihanaa, että nappulat yhä kohdussa, vaikka varmasti alkaa olla jo tukalaa!

Mollis ei tässä tosiaaan vielä synnärillä olla jonossa, alakerrassa ei ollut tapahtunut muutosta eli edelleen vain sormelle auki, ei supistele eikä muutenkaan anna mitään merkkejä, taitaa se siihen käynnistykseen mennä. Tsemppiä iskiaksen kanssa!

Adastra ja Viuh-viuh 38+0 *poks*
 
Heipä hei mammat!

Täällä käytiin eilen neuvolassa ja lääkärissä ja kaikki oli hyvin, vaikka kovasti ja kipeästi välillä onkin supistellut. Jäin nyt sitten kotiin ja otin pienen varaslähdön ennen äippiksen alkua. Tässä sitä nyt ihmetellään, että mille alettais :)

Maanantaina kävin imetysvalmennuksessa ja oli sen verran kattava paketti, että menin kyllä ihan sekaisin. Saivat homman kuulostamaan todella monimutkaiselta. Olis mukava kuulla, miten jo pienokaisen saaneilla on lähtenyt imetys käyntiin.

Hui hui, pikku hiljaa alkaa tajuamaan, että kohta tämä vauva on todellista totta!

Tsemppiä kaikille!!!

Mami ja poju 33+2
 

Yhteistyössä