2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

Heippa taas! Yritän pikaisesti kirjoittaa...

Me ei aiota lähteä vauvan kanssa ulkomaanmatkalle, vaikka käteväähän se tavallaan olis kun toinen ei vielä juoksentele mihinkään ja jos täysimetyksen aikana menis niin olis eväät koko ajan mukana... Isompana sitten kyllä. :)

Mullakin on pieni unikateus Milliksen ja AdAstran vauvojen pitkien unijaksojen suhteen. Pikku-O nukkui viime viikolla yhtenä yönä ekan pätkän melkein 5h, muuten on edelleenkin 3,5h yleensä pisin unipätkä. Viime yö oli aika perus, unijaksot 2-3h eli se Milliksen vauvan tankkausyö on meillä ihan normi... Olen kyllä ihan hyvin saanut itse nukuttua edelleen, kun nukahdan vauvan kanssa samaan aikaan ja yösyönnit on aika lyhyitä ja sitten taas nukutaan. Nyt on kyllä tyttö halunnut aamulla nousta aiemmin ylös, minä nukkuisin mielelläni edelleen 10:een. :whistle:

Kuinka pitkiä päiväunia teidän vauvat muuten nukkuu? Pikku-O nukkuis tosi hyvin ulkona, olen vaunulenkin jälkeen jättänyt takapihan terassille ja otan sisään kun unta vedetty yht. 3h. Pari kertaa annoin nukkua 4h, mutta sit heräili yöllä entistäkin tiheämmin. Tuon pitkän päiväunen lisäksi ottaa sisällä lyhyempiä pätkiä. Niissä ei mitään tarkempaa säännöllistä aikaa tai mittaa ole ollut vielä.

Rintaraivarit taitaa tällä erää olla ohi. Lääkärikäynnin jälkeen ei ole tainnut olla yhtään. Pientä itkua on joskus tissillä illalla, mutta ei sellaista säätöä kuin oli. Kausittaista tämä ilmeisesti on, toivottavasti nyt olisi kokonaan ohi.

Noista kanto-/rintarepuista kysyit DQ. Muistaakseni luin jostain että tiettyyn ikään asti vauvan olis hyvä matkustaa siinä kasvot vanhempaan päin, ettei tule liikaa ärsykkeitä kun kulkee kadulla. Vauva ei ilmeisesti jotenkin osaa/pysty kääntämään katsetta pois niistä. En nyt tarkalleen muista miten tuo juttu meni ja voi olla että oli vain yksittäinen näkemys, mutta jostain tällaista raskausaikana luin.

Viikon päästä olis neuvola ja saadaan toinen rotarokote suun kautta ja ne pari piikkiä. Oletteko kaikki ottaneet/ottamassa myös pneumokokkirokotteen? Me ajateltiin ottaa kaikki mitä rokotusohjelmaan kuuluu. Yksi tuttu vaan ei ottanut lapselleen tuota kun se on ollut niin vähän aikaa vasta käytössä, siksi kyselen teidän mielipidettä.

Hyvää jatkoa ja aurinkoa! Se on jo maaliskuu! =)

Neela ja Pikku-O 2,5kk
 
Heipat!
Aurinkoista kevätpäivää kaikille!
Neuvolassa käyty, A:n paino noussut normaalisti, vaikka syö vain 4-5 kertaa päivässä eli saa jatkaa omaa tahtiaan. Nukkuu nykyään jo 8-9 tuntia öisin putkeen ja 4 tunnin päiväunet päälle. Imaisee sitten ilmeisesti kerralla vähän enemmän. Yöunet siis klo 21-06, sitten vielä 07-09, ja 12-16. Illalla usein torkahtelee sellaiset pikku torkut 5-20 min. Välillä on kyllä päiviä kun rytmi menee ihan sekaisin. Pulloa ei oikein huoli vieläkään, joten minun menoni ovat aika säänneltyjä.

Neela kyllä me varmaan se pneumokokkikin otetaan, mietittiin kyllä kanssa vähän sitä.

Meidän A sai perjantaina serkkupojan :heart:, 10 viikkoa tuli serkuksille ikäeroa. On se vastasyntynyt vaan niin pieni ja heiveröinen, oli sylissä kuin höyhen. Painaa 3,6 kiloa, kun A on jo 5,5 kg.

Mitenkäs meidän tammikuussa vauvautuneet?? Mollis, engeli?? olisi kiva kuulla teidänkin kuulumisia.

AdAstra ja A 2,5 kk
 
AdAstra – meillä ei ole nyt onneksi enää vaippaihottuma vaivannut. Aika usein laitetaan rasvaa peppuun, jottei sitä tulisikaan. Matka Italiaan kuulostaa ihanalle! Me lähdetäänkin sittenkin Kanariansaarille. Jotenkin huvittaa, kun ikinä ei olla siellä käyty eikä myöskään harrastettu pakettimatkoja, vaan ihan omatoimista meininkiä ja kivoja pikkuhotelleja jne. ja nyt sitten heti vauvan myötä lähdetään oikein perinteiselle lapsiperhematkalle :D Mutta jotenkin toi oli tähän aikaan vuodesta vaan näppärin vaihtoehto.

Rintareppu ostettiin jo ja matkarattaat on tilattu. Rintarepuksi valikoitui juuri markkinoille tullut Stokken malli. Sen iso plussa on se, että lasta saa kannettua etupuolella molemmin päin ja lisäksi isompaa lasta voi kantaa selkäpuolella. Etenkin mies tykkäsi myös, että sen kanssa paino jakautui hyvin ja hän varmaan enemmän tulee D:tä kantamaan. Aika paljon eri vaihtoehtoja noissakin on, kun Babybjörnilläkin on tosi monta eri mallia. Yhdessä paikassa pääsi testaamaan oikean painoisella vauvanukella, joka on tosi hyvä ja tuota Stokkea testattiin ihan varsinaisella käyttäjällä ennen ostamista :) En ole kuullutkaan tuosta AdAstran mainitsemasta suosituksesta pitää vauvaa kasvot kantajaan päin... Meidän poika viihtyy sylissäkin parhaiten naama ulospäin, kun haluaa katsella maailmaa, joten en tiedä sitten miten pitkään suostuisi niin päin rintarepussa olemaan.

Matkarattaita mietittiin vielä pidempään ja päädyttiin lopulta Maclaren XLR –malliin. Mä olin aluksi kovasti sen Britax B-Agilen kannalla, mutta mies tykästyi jostain syystä noihin Maclareneihin. Mä en ensin innostunut niiden ulkonäöstä, mutta tässä mallissa oli sitten ihan kivoja värejä ja silmä tottui niihin ;) Ne menee sateenvarjon tyyliin kasaan ja on ehkä vielä enemmän ”matkaratastyyppiset” kuin Britaxit, jotka on ehkä sitten tukevammat. Surffasin kovasti netissä, että saisiko ne jostain Suomen hintaa halvemmalla ja joitakin kymppejä siinä säästä, joten nyt on tulossa Englannista. Saapa sitten nähdä, miltä tuntuu käytössä.

Toivottavasti saat AdAstra hemoglobiinin nousuun ja huimauksen pois!!

Millis – mun siskolla on myös vajaa kolmevuotias ja vauva, eikä kuulemma oikein ulkomaan matkailu houkuta ;) Taitaa olla siis ihan normaalia tossa tilanteessa, mutta kyllähän sitä sitten taas ehtii, jos haluaa. Näin vauvan kanssa on kai vielä aika helppo mennä, etenkin jos vauva on suht leppoisa.

Neela – me ollaan suunnilleen samoissa noiden unien kanssa eli tosiaan pari yksittäistä viiden tunnin pätkää on ollut, mutta muuten on enempi siellä 3,5-4h kategoriassa pisin pätkä. Meillä on samoin alkanut aamut aikaistua, mutta onneksi silti yleensä nukutaan jonnekin noin kahdeksaan, kun tosiaan aiemmin meni jopa lähemmäs kymmentä. Kovasti saman tyyppistä siis meidän vauvojen nukkuminen :D Päikkärit meillä on lyhimmillään 15-30min, mutta kunnon päikkärit yleensä 2-3h. Enkka taitaa olla ehkä 3h ja vartti päivällä eli ei ole sitä pidempään ikinä nukkunut. En sitten tiedä vaikuttaako se, että D nukkuu ainakin osan unista aina sisällä (nukahtaa siis usein, kun olen kävelyllä tai jossain muualla liikenteessä ja jatkaa kotona vaunuissa). AdAstran A:lla on kyllä kadehdittavan pitkiä unipätkiä...

Me ollaan otettu kiltisti tarjotut rokotteet eli kuukausi sitten rota ja eilen toinen rota + piikit. Rotarokote ei ole aiheuttanut mitän vaivoja, mutta nuo piikit nosti D:lle vähän lämpöä. Oli illalla jo aika itkuinen ja väsynyt ja yöllä oli selkeästi vähän kuumeinen. En sitten kuitenkaan alkanut lääkitsemään, kun laski yön mittaan itsekseen pois. Luin Hesarin kuukausiliitteestä laajan jutun sikainfluenssarootteesta ja narkolepsiasta ja onhan se ihan kauhea juttu. Vähän sitä sitten mietti, että minkä verran noissa noissa rokotteissa on riskejä, mutta en sitä sitten sen pidempään jäänyt kuitenkaan pohtimaan. Pakko kai se on luottaa niiden turvallisuuteen.

Eilen oltiin tosiaan neuvolassa ja paino on tuplaantunut syntymään nähden. Oli siis noin 6,4kg ja pituutta noin 62cm. Kyllä sen tosiaan huomaakin, ettei ole enää ihan niin pikkuinen. Ihana poika kyllä! Yleensä on aika hyväntuulinen ja hymyilee kovasti, mitä nyt sitten välillä on vähän kiukkuisempia hetkiä.

Minäkin kaipailen muiden vauvautuneiden kuulumisia vaikka ihan lyhyesti, mutta jonnekin ovat kadonneet. Kävin laittamassa sinne odotuspuolen keskusteluunkin kehotuksen tulla käväisemään täällä, mutta ehkä sitten joskus. Ja varmaan kaikilla on päivät täynnä hommaa vauvojen kanssa, joten palstahommat ei ole ihan prioriteettilistan kärjessä. Aurinkoisia päiviä teille kaikille!

DQ & pikku-D 3kk 1vk
 
Heipat!
Dq hyvää matkaa Kanarialle, ollaan sielläkin asuttu vuosi ja meinattiin, että josko mentäis sinne moikkaamaan tuttuja kesällä, mutta kun sinne ei ole kesällä suoria lentoja, niin skipattiin se vaihtoehto. Olen asunut myös Italiassa ja kavereille olisi tarkoitus mennä vauvaa näyttämään. Sinänsä stressitöntä, kun olisi tutut ympäristöt ja kieli. Vaikka saa nyt katsoa mennäänkö minnekään, kokeiltiin viime viikonloppuna kotimaanmatkailua ja hermo meinasi mennä. Käytiin anoppilassa ja A huusi kuin syötävä lähes koko perilläoloajan. Automatkat sinänsä meni ihan ok, imetin 2 kertaa auton takapenkillä ja kerran pysähdyttiin huoltikselle, missä A innokkaasti tarkkaili ihmisiä.

Matkarattaista ei olla vielä hommattu, vaikka ois ne ihan kätevät täällä Suomessakin, alkaa kaukalo painaa kädessä jo jonkin verran, jos käy vaikka ostoksilla. Maclareneissa tosiaan nättejä värejä ja hintakin näyttäisi olevan halvempi kuin Britaxilla.

Kiitos dq tsempeistä, ostin rautamehua, kun sen pitäisi olla vatsaystävällisempi vaihtoehto, toivottavasti nyt olo paranee. Nolottaa myöntää, että kyllä mua vähän silti väsyttää vaikka saan nukkua ruhtinaallisesti moneen muuhun verrattuna. Viime yönäkin A nukkui klo 20-06 ja sitten vielä 07-09. Monena aamuna tosin ollut pirteänä kuin peipponen kuudesta lähtien ja nukahtanut uudelleen vasta kymmenen maissa eikä sitä silloin enää itse viitsi mennä uudestaan sänkyyn. Päiväunilla on juuri nyt. Mutta oli siskon vauvakin nukkunut heti ekana kotiyönä 6 h pätkän ja niin ollaan mekin kuulemma lapsina oltu hyviä nukkujia.

Syömisestä A piti pari tankkauspäivää, söi tunnin, parin välein ja ajattelin jo, että multa loppuu maito, mutta ilmeisesti A vaan tilasi sitä lisää, sillä nyt on tissit taas normaalit tulvivat itsensä. Menin yks päivä syömään italianpataa (sellainen valmispussi) ja siitä tuli meille kummallekin vatsavaivoja, A:lle erityisesti eli tosi herkkävatsainen on edelleen. Allergioista on testattu maito, muna ja vehnä ja niitä ei ollut, joten ilmeisesti johtui mausteista tms. Enää ei pidä varsinaista iltakonserttia, joten ehkä pahin koliikki on takana, mutta sellaista kitinää on yhä paljon ja paukuttelua.

Jospa sitten tutkimustyön pariin (en kyllä suosittele kellekään opintojen ja imetyksen yhdistämistä, mulle ainakin tuottanut ihan turhaa stressiä, kun A ei syö pullosta kuin hyvällä tuurilla). No onneksi ei ole enää kuin kaksi luentoa ja sitten jatkankin vasta syksyllä. Huhtikuussa alkaakin sitten vauvauinti, ootteko muut menossa?

Adastra ja A 2, 5 kk
 
Arvon ystävät!
Ensinnäkin pahoittelut että katosin maan alle synnytyksen jälkeen! :ashamed:
Ensimmäiset 5 viikkoa olin niin käsittämättömän kipeä että päivät olivat vain vauvan hoitoa ja itkeskelyä. Nyt viimeiset pari viikkoa on mennyt surun hämmennyksissä kun kummitätini menehtyi Onnin syntymän jälkeen todettuun haimasyöpään. Josko tästä nyt tämä kevät sitten alkaisi? Poika on rauhallinen ja ihana. Imetys lähti käyntiin hienosti mutta tämän kaiken keskellä alkoi saada 6vkon iässä rintaraivareita ja nyt menty viikko osittais-imetyksellä. En oo asian kanssa vielä sinut, mutta onneks vertaistukea tähänkin asiaan löytyy netistä...Meille siis kuuluu oikein hyvää, lukuunottamatta imetyspettymystä/epäonnistumista siinä. Ja nythän sitä maitoa ei oikein tule enää pumpullekaan kuin muutama kymmenen milliä per pv...

Palaan tarkemmin lukemaan kuulumisianne ja vauva-arjestanne :heart:

Terkuin
Mollamaija ja Onni 8vkoa
 
Mollis onpa ollut rankka alku sulla!:hug: Onneksi Onni on rauhallinen poika.
Imetys on kyllä yksi hermojaraastavimmista asioista, enpä olisi uskonut raskaanaollessa, että miten paljon tunteita imetys voi herättää. Täytyy myöntää, että mieli olisi tehnyt jo monta kertaa lopettaa koko touhu, mutta kun A ei huoli pulloa, niin on ollut vähän pakko jatkaa vaan. Mulla on ongelmana tämä ylituotanto, typerä syy valittaa, mutta nyt kun A ei enää herää öisin syömään, niin minä joudun silti heräämään vaihtamaan pyjamaa, kun mitkään liivinsuojat tai harsot ei valuvaa maitomäärää ime.
 
Kiva kuulla susta Mollis! Isot halaukset :hug: vastoinkäymisten johdosta! Josko se elämä tosiaan siitä alkaisi helpottaa, kun kevätaurinko paistaa... Toivotaan niin. Turha varmaan ottaa imetysasiaan kantaa, kun ongelmilta on täällä vältytty, mutta ihan täydellisiä lapsia kasvaa kyllä pulloruoallakin!! Kirjoittele lisää sitten, kun jaksat, mielenkiinnolla täällä odotellaan kaikkien kuulumisia.

AdAstra, teillä onkin ollut ihania asuinpaikkoja! Kaipaatko "hieman" lyhyempiä talvia ja leppeämpää ilmastoa koskaan? Itse ainakin kärsin kylmistä ja pimeistä talvista ja periaatteessa mielelläni vaihtaisin asuinpaikan jonnekin Välimeren tuntumaan, mutta perhe ja ystävät on toistaiseksi ainakin pitäneet täällä... Missä päin Italiaa olet asunut, jos haluat kertoa? Varmaan ihan reilua, että teidän A on hyvä nukkuja vastapainoksi syömishankaluuksille! Meillä aina välillä tulee yksi 5h pätkä yöhön, mutta siihen ei voi luottaa, vaan nyt viime yönäkin unet oli suunnilleen 3h + 3h + 1h + 1h. Mutta kai ne siitä pikkuhiljaa pitenee.

Vauvauintiin ei olla menossa eikä vielä muutakaan varsinaista harrastusta olla hankittu. Ihan suht hyvin on riittänyt tekemistä mm. lähellä töissä olevien kaverien kanssa lounaalla käydessä. Syksyksi on kyllä hankittava jotain säännöllistä tekemistä, kun D on jo vähän isompi ja voin helposti kuvitella synkistyvän syksyn muuten vetävän mieltä matalaksi.

Täällä taisi useimmat suunnitella suht pitkää kotona oloa, olikos se niin? Meillä on alkanut keskustelut tästä ja aihe on kyllä vähän hankala. Itse ajattelisin meneväni suht pian takaisin töihin, mutta toisaalta ihan kovin pientä ei haluttaisi laittaa päiväkotiin. Ja sitten sitä miettii, että jos tämä jää ainoaksi lapseksi, niin olisiko kuitenkin kiva ottaa pidempi breikki työelämästä... hankalaa. No, ajatus on nyt jotenkin niin, että olisin noin vuodenvaihteeseen kotona, sen jälkeen mieheni muutaman kuukauden ja kesään 2013 asti yritettäisiin pitää D kotona tarvittaessa loppuajan sitten ulkopuolisen hoitajan kanssa. Silloin hän olisi 1v9kk kodin ulkopuoliseen hoitoon mennessään. Katsotaan sitten muuttuuko mieli matkan varrella...

DQ & pikku-D 3,5kk
 
Mollis, kiva kun ilmestyit! Otan osaa kummitätisi vuoksi! Ja tsemppiä imetysasioissa! Kuten AdAstra sanoi, minäkään en olisi etukäteen voinut arvata miten paljon säätöä siitä tulee.

AdAstra, olet tosiaan ihanan lämpimissä maisemissa asustellut. Minäkin voisin mielelläni muuttaa vähäksi aikaa - vaikka vuosi jossain olisi juuri kiva. Matkarattaat on tosiaan Suomessakin kätevät. Me ostettiin samalla kertaa kun muutkin varusteet. Moon kiss on muistaakseni merkki. Britaxin kaukalon saa kiinni. Ovat koko ajan auton takakontissa, niin voi laittaa kauppakeskukseen mennessä kaukalon siihen. Ja olen laittanut myös neuvolaan mennessä välillä, saa sitten tyttöä työnnellä siinä jos neuvolantäti on myöhässä.

DQ, mä ajattelin olla siihen asti kotona kun Pikku-O on 2,5v eli elokuussa 2014 menisin. Saa nähdä meneekö niinkuin suunnitelmissa. Rehtori soitti eilen ja kysyi ensi lukuvuoden suunnitelmia. Sanoin etten ole tulossa, täytyy tehdä virkavapausanomus että voivat laittaa sijaisen paikan auki.

Käytiin eilen neuvolassa. Pikku-O on 60cm ja 6,5kg. Hyvin kasvanut siis! Saatiin myös rokotteet. Ei onneksi tullut pahempia oireita. Illalla itketti tyttöä ehkä vähän enemmän yhdessä kohtaa mutta nukkumaan meni rauhallisesti. Oli varalla nestemäistä parasetamolia vauvoille, mutta ei sitten tarvittu sitä.

Nyt tyttö on alkanut myös nukkua! Muutos tapahtui yhdessä yössä; viime viikon to-pe vetäisi 6,5h putkeen. Seuraavina öinä on ollut sitten 5-7h unipätkiä. Toivottavasti sama linja jatkuu! Minä vaan heräilen aikaisemmin ja katselen kelloa kun on melkein 3kk tottunut heräämään tiheästi.

Jonkinlainen rytmi tuntuu myös olevan. Heräillään 8-9 aikaan. Tyttö ottaa pienet unet 11 aikaan (n. puoli tuntia). Pidemmät päikkärit on 13-16. Ollaan ensin lenkillä koiran ja vaunujen kanssa tunti ja sitten tyttö jatkaa unia vaunuissa pihalla. Illalla tulee vielä pienet unet 18 aikaan ja sitten 20-21 välillä iltatoimet ja sänkyyn. Siellä iltasyönnit ja unten maille. Sekä vauva että äiti.

Väsymyksestä vielä, mulla iski ekan kerran se viime ke ja oli vielä päänsärky. Mietin miten jaksan... To olin myös ihan poikki - ja sitten tuli ne pitkät unet. Täytyy sanoa että melkein tuli mieleen oliko jonkun ylemmän kohtalon apua tässä. Niin kreivin aikaan alkoi tuo Nukkumatti meillä viihtyä. Toivottavasti DQ teidän D alkaa myös ottaa pidempiä unia!

Neela ja Pikku-O ihan juuri 3kk
 
Hei kaikille!

Miten tämä aika vaan juoksee!!! Nyt piti vihdoin ja viimein kirjoittaa muutama lause, kun poika nukkuu. Olen käynyt kyllä muutaman kerran lukemassa kuulumisianne, mutta jotenkin tässä hässäkässä en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Täällä on sattunut kaikenlaista, joka on vienyt ajatukset ja energiat muualle. Siskonpoika reilu 1 v sai samana päivänä aivoinfarktin, kun me päästiin synnäriltä kotiin. Infarkti aiheutti oikeanpuolen halvauksen. On ollut melkoista tunteiden vuoristorataa kun itsellä on maailman suurin onni sylissä ja samalla hirmuinen suru pienestä siskon pojasta.

Täällä on muuten kaikki sujunut hyvin. Poika on hyvin tempperamenttinen tapaus ja pitää äidin toimessa =) Poika on kasvanut todella ja pienimpiä vaatteita on saanut pakata jo takaisin laatikkoon säilöön. Tällä viikolla on ensimmäinen lääkäri ja pitkästä aikaa mennään puntarille ja mittaukseen, mutta pituutta arvelisin olevan nyt noin 60 cm ja painoa noin 5,4 kg. Imetys sujuu, kait... välillä tuntuu, että maitoa ei riitä ja välillä tissit ihan suihkuaa. Poika valitteli alussa mahaa ja aloitettiin antamaan bioteekin baby probiootteja ja massu on pysynyt kunnossa. Alussa annoin rela+d-vitaminitippaa, mutta se ei sopinut meille ollenkaan, joten vaihdoin vesipohjaiseen jekovit-tippaan. Meillä nukutaan max 3 h kerrallaan ja päivällä ei välillä oteta pitkiä päikkäreitä ollenkaan. Kateellisena luin joidenkin pitkistä yöunista!

Jotenkin sitä kuvitteli, että vauvat nukahtaa kun niitä väsyttää... mutta ei. Meillä ei millään voida antaa väsymykselle periksi, vaan poika itkee aina ennen unen tuloa ittensä väsyksiin. Ollaan koitettu aloittaa jonkinmoiset iltarutiinit, jos ne helpottais edes joku päivä tulevaisuudessa nukkumaanmenoa.

Lauantaina on sitten ristiäiset ja pojan ensimmäiset omat juhlat, se on hienoa! Koitan käydä lukemassa teidän juttuja ja välillä itsekin kirjoittamassa. Toivon teille kaikille kaikkea hyvää ja jaksamista vauva-arjessa ja toivottavasti kaikki vauvautuneet siirtyvät tuolta vanhalta palstalta tänne kirjoittelemaan... Ja suuresti onnea kaikille pienen käärön syliin saaneille, joita en ole vielä onnitellut!

T:Mami ja poika kohta 7 viikkoa
 
Mami kiva kuulla sinunkin kuulumisiasi! Kamala se siskonpoikasi juttu, enpä tiennyt, että vauvallekin voi tulla aivoinfarkti! Meillä kanssa Jekovit käytössä, kun Rela+d ja Gefilus+d eivät sopineet. Maistuu kyllä omasta mielestä ihan kamalalle, A ei onneksi valita. Hauskoja ristiäisiä!

DQ kieltämättä välillä tekee mieli jonnekin vähän aurinkoisempaan paikkaan, vähällä oli ettei pari vuotta sitten muutettu lopullisesti etelään. Miehelle nimittäin tarjottiin sieltä vakituista työpaikkaa. Mutta meillä oli juuri silloin lapsettomuushoidot alkamassa ja muutenkin vähän huono tilanne mun töiden ja opintojen kannalta. Nyt olen kyllä ihan tyytyväinen, kun A on sylissä, että asutaan Suomessa, on tää vaan niin paljon turvallisempi maa asua. Vaikka talvet ovatkin pitkiä ja synkkiä. Miestä enemmän harmittaa menetetty uramahdollisuus. Italiassa olen asunut Veronassa ja Sienassa, ihania kaupunkeja molemmat!

A nukkuu yöt tosiaankin hyvin, mutta nyt huomaa, että päikkärit ovat lyhentyneet. Kunnon päiväunet ottaa oikeastaan vain vaunuissa ja mieluiten niin, että ovat liikkeessä. Tää päivä ollut taas aika pätkittäistä unta, kovasti kyllä paukutteleekin, että johtuu ehkä siitä. Pientä luksusta dq, että olet päässyt ulos lounaille! Me ollaan pari kertaa miehen kanssa haettu jotain vähän parempaa ruokaa Stockan herkusta ja syöty kotona, kun ei ulos asti olla päästy. Eilen mies tosin oli ulkona syömässä työkavereiden kanssa firman piikkiin ja kävin minäkin perhekahvilassa. Sielläkin A tosin järjesti konsertin, joten ei kauaa viihdytty. Ei suostunut syömään vieraassa paikassa, niin oli pakko lähteä kotiin. Kotona nukkui kyllä sitten 3 h eli reissu toimi siltä osin :) Syksyllä toivon pääseväni A:n kanssa muskariin ja värikylpyäkin voisi ainakin kokeilla. Sitten on syömisen puolestakin varmaan helpompaa, kun voi antaa jo soseita.

Neela minäkin juuri reksille ilmoitin olevani ainakin ensi lukuvuoden kotona. Reksikin vaihtaa työpaikkaa, joten täytyy sitten uuden reksin hommata mulle uusi sijainen. Nykyinen sijainen ei ilmeisesti jatka. Kiva, että pikku-O nukkuu jo paremmin! Kyllä minäkin olen täällä kotona huutanut välillä suoraa huutoa väsymyksen ja varsinkin imetysongelmien vuoksi. Koliikkikin taas pahentunut, todellakin toivon, että alkaa 3kk iässä helpottaa.

Nyt pikku-assistenttini sylissä kaipaa varmaan puhdasta vaippaa, joten heipat taas!
 
Mami – tosi kiva, kun tulit tänne puoelle kirjoittamaan! Ihan hirveä juttu tuo siskonpojan aivoinfarkti! :hug: Toivottavasti saatiin hyvin hoidettua ja pysyviä vaurioita ei jäisi. Anoppini sai myös oikean puolen halvaannuttaneen aivoinfarktin joitakin vuosia sitten. Hän oli yksin ja hoitoon pääsyssä kesti siitä syystä monta tuntia, joten vauriot jäivät pahoiksi. Toivottavasti siellä eri tilanne!! On se hurjaa kun noin pieni ihminen joutuu tuollaista kokemaan :( Jotenkin nämä lapsiin kohdistuvat ikävät asiat (kuten se kamala bussiturma Sveitsissä) koskettavat nyt paljon enemmän, kun on oma pieni maailmassa.

Meillä on kanssa ollut nyt pari päivää vähän takkuamista nukkumisen kanssa ja olen miettinyt, että pitäisikö yrittää pitää tasaisempaa rytmiä päivissä. Iltaunille laitan kyllä D:n aina saman kaavan mukaan eli ensin syöttö, sitten iltalaulu sylissä ja sitten omaan sänkyyn. Tai ainakin yritän, ei tämä aina toimi. Eilenkin nukahti yhdeksän aikaan ihan väsyneenä vain puoleksi tunniksi ja sitten lopulta monen vaiheen mukaan yöunille joskus klo 23 jälkeen meidän väliin : /

Mamille mukavia ristiäisiä! Mulle oli jotenkin tosi iso ja ihana juttu ne ristiäiset, kun viimein sai olla siinä tilanteessa, että omaa lasta pääsi juhlimaan. Olihan siinä tekemistä, mutta olo jälkikäteen oli väsyneen onnellinen.

Neela – hienoa, että pikku-O on kasvanut ja rokotteet meni ongelmitta! Ja nukkuukin vielä. Meidän rytmi on kyllä aika vaihteleva. Aamuherääminen on nykyään yleensä klo 8 aikoihin ja siitä parin tunnin päästä D on uudelleen väsynyt. Useimmiten nukahtaa sitten klo 10-11 välillä ja nukkuu pari-kolme tuntia. Tässä kohdassa olen usein ulkoilemassa, kaupungilla, lounastamassa tms. Iltapäivissä ja illoissa rytmiä on vähemmän, mutta joskus D nukkuu vielä parin tunnin unet, joskus taas vain puolisen tuntia. Iltaunille on yleensä päästy 21.30 ja 22.30 välillä. Yöllä herätään yleensä pari kertaa eli 2-3 välillä ja 5-6 aikoihin. Joskus aamulla vielä kerran lisää.

AdAstra – voi Verona ja Siena, ah! Veronassa olen käynyt, Sienasta vaan kuullut ylistäviä juttuja. Italia on kyllä lähellä sydäntä, siellä on niin paljon ihanaa (ruoka, monet kaupungit, muoti, maisemat, kieli...). Mä tosiaan olen ollut eri ystävien kanssa lounastamassa suunnilleen viikoittain ja yleensä ottaen se on mennyt tosi hyvin. Kuten tuossa kirjoittelinkin, D nukahtaa lähes poikkeuksetta kun lähden joskus ennen puolta päivää liikkeelle ja usein sen saa pidettyä unessa niin, että on ehtinyt syödä. Hyvällä tuurilla jaksaa sitten hereilläkin ollessa istuskella sylissä vielä jonkin aikaa ja jos on riittävän rento paikka, niin olenpa joskus ravintolassa vielä imettänytkin. Tai ison nälän iskiessä pikasyötön olen saattanut tehdä ravintolan vessassa... Meidän pojalle ei tuota ongelmia syödä missä vaan, joten sikäli mukava tapaus. Me kun asutaan täällä Helsingin keskustassa, niin ravintoloihin on tosi helppo mennä kävellen tai ratikalla. Tykkään kyllä tosi paljon siitä, että tuolla tavoin pääsee pitämään sosiaalisia kontakteja yllä. Iltaisin kun ei oikein ehdi ystäviä nähdä ja viikonloput on usein mukava rauhoittaa oman perheen kanssa olemiseen, jos ei ole ihmeempiä velvoitteita.

Tsemppiä teille koliikin kanssa ja toivotaan todella, että alkaa vähitellen rauhoittua!! Luin tai kuulin muuten pari koliikkiin liittyvä juttua tässä hiljattain eli että sillä voisi olla yhteyttä synnytyksessä ilmenneisiin hankaluuksiin (en nyt muista, että oliko teillä jotain ongelmaa) ja toinen juttu, että se voisi vatsaongelmien sijasta olla migreenintyyppistä. Eli koliikista kärsineillä vauvoilla olisi keskimääräistä enemmän migreenitaipumusta. Nämähän on nyt tietty ihan yleistyksiä eikä sovi yksittäistapauksiin välttämättä, mutta ihan mielenkiintoinen juttu.

Onko teillä muilla muuten ollut tai tulossa niitä perhevalmennuksen synnytyksen jälkeisiä tapaamisia? Meillä on eka neljästä kerrasta tulevana maanantaina. Saapa sitten nähdä, onko antoisaa. Mulla on lähipiirissä aika monta vauvaperhettä (ei tosin ihan naapurustossa asuvia), joten kokemuksia pääsee kyllä jakamaan muuallakin.

DancingQueen & pikku-D 3,5kk
 
Ihan pikaisesti vain dq:lle vastaan, nyt kun A vielä koisii vaunuissa lenkin jäljiltä. Juu, mies löysi tieteellisen artikkelinkin migreenin ja koliikin yhteydestä tässä talvella kun tietoa haettiin, sen mukaan migreeniä potevien äitien vauvoilla olisi useammin koliikkia. Mulla on migreeni, joten voi ihan pitääkin paikkaansa. Synnytyksessä ei pahempia komplikaatioita ollut, mitä nyt lapsivesi vihreää ja napanuora kaulan ympärillä.
Meillä on yksi perhevalmennuskerta ollut jo synnytykset jälkeen ja silloin oli opastusta vauvahierontaan. Siitä on ollut A:lle vähän apuakin. Ensi viikolla on seuraava kerta ja aiheena on isyys. Mitäköhän me äidit sitten tehdään?
 
Heippa kaikille tänne vauva-puolelle! Minäkin pääsen vihdoin liittymään teidän onnellisten joukkoon :D

rakas pieni poikamme syntyi 5.3. mitoiltaan 3560g/52cm.

Poitsu on hurmannut molemmat vanhemmat aivan täysin eikä sitä voi kun ihmetellä tuota pientä suloista palleroa ja tätä onnentunnetta :heart:

Nyt on kotosalla oltu viime torstaista asti. Muuten on mennyt hyvin, mutta poika muuttui keltaiseksi kun päästiin kotiin ja jouduttiin ravaamaan sairaalassa kun bilirubiinit oli aika katossa. Säästyttiin kuitenkin valohoidolta niukin naukin kun saatiin arvot vihdoin laskuun. Syötöille meidän täytyy vielä herätellä 3-4 tunnin välein kun paino ei ollut alkuun noussut tarpeeksi. Se on kyllä todella inhottavaa repiä toista hereille ja pakkosyöttää kun ei vielä olisi kunnolla edes nällä. Maanantaina on neuvola ja jos paino noussut hyvin niin saadaan lupa lopettaa herättelyt, toivotaan näin :)

Palailen paremmalla aikaa lukemaan tarkemmin kirjoituksianne, nyt tällainen pikapiipahdus kun Topi nauttii päiväunista.

Hope ja Topi 12vrk
 
Mami, hurjaa tuo siskonpoikasi juttu! Toivottavasti kaikki kääntyy siellä parhainpäin. :hug:

Hope, onnea pikkuisesta! Toivotaan että paino on nousussa neuvolassa.

AdAstra, olit menossa vauvauintiin. Piti jo aiemmin kommentoida. Mekin voitais mennä mutta nyt tuntuu vielä että on äksöniä tässä normiarjessa tarpeeksi. Kerro sitten millaista oli kun menette! Muskariin ollaan menossa ainakin. Pitää selvittää missä olis sopiva. 3kk on alaikäraja eli nyt sinne voisi jo mennä. =)

DQ, en muistanutkaan että asuitte Helsingin keskustassa. Siellä olet kyllä hyvin tapahtumien äärellä. Me ollaan täällä 10km pohjoiseen keskustasta. Hiihtomaisemissa. ;) Toivottavasti nukkuminen alkaa sujua. Meillä Pikku-O heräsi eilen vaunulenkin jälkeen huutamaan maitoa ja vaikka syötin ja kärryttelin uudestaan, ei suostunut enää nukkumaan terassilla. Otin sit sisälle ja leikittiin... Ei tää näköjään mee niinkun elokuvissa - olin jo varautunut nautiskelemaan omasta ajasta kahvikupin, pullan ja Hesarin ääressä... mutta päädyinkin nauttimaan pienen tyttöni seurasta. Sitä omaa pientä hetkeä vaan tarvii välillä, tiedätte varmaan. ;)

Oletteko miettineet kiinteiden aloittamista tai puhuneet siitä neuvolassa vielä mitään? Millis taisi kertoa että aloittaa 3,5kk iässä. Oliko sulla Millis joku tietty syy miksi näin aikaisin, jos siis haluat kertoa? Näin ekan lapsen kanssa kun ei tiedä muuta kuin mitä lukee ja kuulee neuvolassa... Miedän terkka sanoi Pikku-O:sta että kun kasvaa hyvin rintamaidolla niin olis paras jatkaa sinne 6kk asti täysimetyksellä. Puhui kyllä myös siitä että jos äiti väsynyt niin voi aloittaa kokeilut aiemmin. meillä on seuraava 4kk lääkärineuvola sellainen johon tulee eri terkka kuin meidän oma, mut oma on sit taas 5kk neuvolassa. Silloin sitten viimeistään puhutaan tästä lisää. Täytyy kyllä tätä omaa jaksamistakin miettiä - vaikka nyt vielä porskuttaa ihan hyvin, niin jaksaako toiset 3kk vielä imetystä. Riippuu tietysti miten sujuu, tuleeko vielä raivareita tms...

Olen hiukan jaksanut kerätä omaa maitoa pakkaseen, mutta ei olla sitä käytetty - luulen et meillä olis sama kuin AdAstralla eli tuttipullo ei tod.näk. kelpaisi koska tuttikaan ei Pikku-O:lle kelpaa. Ja sit toisaalta en haluais kovin helpolla tuttipullosta antaa niin kauan kun imetän, kun se voisi taas lisätä niitä rintaraivareita kun pullosta kuitenkin erilaista imeä niin vois tulla protestointia... Hmmm... Tämän vuoksi en siis ole omilla menoilla käynyt ilman vauvaa. Pikku-O kun saattaa haluta maitoa tiheästikin, en siis voi ajatella että kun on imetetty niin tulisin parin tunnin päästä kotiin. Saattais olla järjetön huuto päällä. :( Jaksankohan näin puolta vuotta? Puolet ajasta kyllä jo mennyt... Onko jollain muulla vastaavaa tilannetta vai käyttekö kaikki muut jumpissa tms jo nyt? AdAstralla ainakin on luennot?

Kevätmieltä äidit ja hyviä unia meille kaikille! :heart:

Neela ja Pikku-O 3kk
 
Onnea hope ja tervetuloa tänne vauvapuolelle!

Vauvauinnissa vähän jännittää eka kerta, kun mies ei työesteen takia pääse mukaan, että miten pärjään A:n kanssa yksin.

Neela toi hetki omaa aikaa, jaan niin tunteen! Tänä aamulla aioin nauttia kaikessa rauhassa aamupalaa, kun A ja mies vielä nukkuivat. Vein donitsin lautasella sohvapöydälle ja menin keittiöön hakemaan teetä, niin hetken kuluttua kun palasin, niin mikä näky minua odottikaan: huuliaan lipova mäyräkoira! Oli ahne varastanut ja syönyt koko donitsin! Pistin sitten vahingon kiertämään ja söin kaapista miehen donitsin, imettävän äidin etuoikeudella :)

Tää viikko ollut aika raskas, kun mies tehnyt pitkää päivää+ ollut iltamenoja, niin eilen lähdin sitten 3 tunniksi yksin ostoksille. Oli pakko päästä jonnekin ilman vauvaa. Ja A oli jopa suostunut syömään pullosta.
Luennot on mennyt yleensä aika hyvin, kun oon ollut max.2 tuntia poissa kotoa, mutta kerran kun äitini oli hoitamassa A:ta ja mun piti jäädä luennon jälkeen yliopistolle tekemään työtäni, niin eikö juuri silloin sitten A kieltäytynyt pullosta ja kotiin piti mun tulla. Eli aikamoista tuuripeliä on ja todellakin odotan, et voidaan kiinteet aloittaa. Nyt on uutena asiana A:lle tullut sellainen "äidin perään itkeminen" eli en tahdo edes vessaan päästä A: n valveillaollessa, kun heti tulee itku. Samoin miehen sylistä täytyy äiti nähdä koko ajan. Ihmettelen, että mitä oikein on, kun ei luulisi näin pienellä vielä eroahdistustakaan olevan.
Ensi viikolla onkin sitten jo 3kk neuvola.

AdAstra&A melkein 3 kk
 
Me otetaan kaikki rokotteet jotka neuvolassa saa,mutta ei osallistuta tutkimuksiin. Viime käynnillä saatiin just rota ja kaksi muuta piikkiä. Hiukan oli väsynyt ja kiukkuinen pari päivää.Kuumetta ei tullut onneksi.

Meillä oli viime viikolla 3kk neuvola. Paino oli 5800g ja pituus 63.1cm. Meillä tullut syntymästä painoa vasta 1,5kg ja pituutta jo 13,1cm. =) Kaikki oli ok,poika kovasti jokelteli ja hymyili tädille. :heart:

Meillä mennään nyt sellaisella rytmillä,että nukkuu kahdet lyhkäset ja yhdet pitkät päikkärit. Eli suunnilleen 2h ja pari kertaa tunnin unet. Rytmi on muokkautunut nyt niin,että aamulla menee n.8.00 maissa ekoille päikkäreille,toisille 11/12 maissa ja kolmansille 14/15 aikaan. Meillähän mennään yöunille jo 18-19 aikaan ja aamulla sitten kyllä herää jo 06-06.30. Koko yön nukkuu putkeen,ainoastaan vaan syödään 1-3kertaa. Oon itte jo niin tottunut näihin aikaisiin heräämisiin ettei tunnu oikein missään. Esikoinen oli aikoinaan ihan samanlainen ja sekin on nyt alkanut heräämään samoihin aikoihin,kun pikkuveljensä. Toisaalta nautitaan miehen kanssa siitä,kun illalla on monta tuntia yhteistä laatuaikaa. Esikoinenkin menee monesti jo 19-19.30 yöunille.

Meillä on tytön ajoilta Z-Line Lieback matkarattaat. On ulkonäöllisesti aika samanlaiset,kun noi maclarenit. Tyttö mahtuu niihin vielä just ja just.

Vauvauinti Esikoisen kanssa oltiin silloin heti 4kk iästä. Pojan kanssa ei nyt ainakaan keväällä mennä. Hiukan ollaan mietitty jos syksyllä mentäisiin sisarusvauvauintiin. Katsoo nytten. Meillä ainakin tyttö tykkäsi silloin todella paljon.

Mollis kiva,kun kävit kertomassa kuulumisia.

Kotona olo Olin esikoisesta vaan sen äitiysloman kotona ja mies oli siihen päälle isäkuukauden. Tyttö meni hoitoon siis jo 10,5kk iässä. Tyttö sopeutui silloin aikanaan todella hyvin hoitoon ja koska aloitti kävelee jo 11kk iässä niin pysyi hyvin toisten matkassa. Ei olla itse kaduttu yhtään,että laitettiin jo alle 1v hoitoon. MEillä kumminkin hoitoajat oli kohtuullisia ja viikollakin pidettiin vapaata. Nyt oon suunnitellut olevani kotona tammikuulle 2013 ja sitten viedään molemmat hoitoon.

Hope Onnittelut pojasta!

MAmi Kiva kun kävit kertoilee kuulumisia.

Neela Otin just tiistaina 12kk salikortin liikuntapaikkaan. Meillä tosin lapsi on pulloruokinnassa. Käyn kolmesti viikossa joko salilla tai ohjatulla tunnilla.

Kiinteet Meille suositeltiin aloittamaan jo 3.5kk iässä,pikkuhiljaa. Meillä siis poika juo korviketta..enää. Ei pärjää enää pelkällä maidolla. Maitoa lipittää 2-2-5h välein ja päivässä menee joku 1.2litraa korviketta. Painoa ei tuu korvikkeella juurikaan lisää..vain pituutta. Aloitin aikoinaan esikoisellakin samoihin aikoihin hissukseen ja hyvin meni. 6kk iässä syötiinkin jo kaikki aterit..aamulla puuro,lounas,välipala,päivällinen ja iltapala. Maitoa sitten lisäksi. =) Itse jo odottelen näitä aikoja. =)

Meillä käännyttiin selältä vatsalleen tuossa muutama viikko sitten. =) Kova hinku on siskonsa perään. Päivät kuluu hyvin kun istuu sitterissa tai makoilee leikkimatolla ja seuraa siskonsa touhuja. =)

millis ja pikkumies 3kk ja pari päivää
 
Millis tunnut suhtautuvan ihailtavan järkevästi tähän äitiyteen, lieneeköhän sitten toisen lapsen tuomaa varmuutta. Mutta nyt tyhmä kysymys: mitä kiinteetä sitten annoit 3,5 kk iässä? Kun eilen katsoin kaupasta esim. vellejä, niin kaikissa luki 6kk eteenpäin. Oon kuullut, että kiinteiden aloitus vois auttaa masuvaivoissa ja meillä niitä riittää edelleen...
 
Oli ennenaikaista iloita pidentyneistä unipätkistä... Pikku-O on viimeiset 3 yötä nukkunut jälleen 2-3h pätkissä.

Ja lisäksi sisäpäikkäreille, niille lyhyille, on vaikea saada. Tyttö on väsynyt mutta huutaa väsymystään, pitää tuuditella sylissä että nukahtaisi ja haluaa samalla ottaa huikkaa rinnasta. Ei siis että joisi ja lopettaisi sitten vaan vähän väliä ottaa maitoa ja välissä huutaa joten minä olen ainoa joka voi kantaa ja keinutella uneen, kun miehellä ei ikävä kyllä sitä tissiä ole tarjolla. Ja kun jossain sanotaan ettei rinnalle/syliin pitäisi nukuttaa, mutta kun tuo nukahtaa syödessä... Eikä itse nukahda sänkyyn vaikka kuinka taputtelisi/pitäisi kättä päällä/keinuttelisi. (Yöunille nukahtaa kyllä sänkyyn kun nukkuu mun vieressä ja siinä voi suoraan tissiltä nukahtaa.)

Tämän päälle Pikku-O:n iltahuutaminen on palannut. Eilen huusi yöunille mennessä mitä ei ole tehnyt kuin silloin n. 6-vkoisena. Tosin saattoi johtua siitä että oli eilen niin väsynyt kun ei saanut niitä alkuillan päikkäreitä otettua. Meillä oli kaverini perhe ja niiden 3,5v poika vain riehui ja huusi eikä totellut ja lapsen äiti huusi lapselleen. Se lapsi meni pitkin sohvanselkänojia, kiipesi ruokapöydälle ja heitti kaikki tyynyt sohvalta lattialle, rämppäsi Pikku-O:n leikkimaton soittoääniä edestakaisin vaikka kielsin. Se oli ihan kamalaa. Mä en halua että meillä huudetaan. Ja sitten se lapsi meni vielä makaamaan Pikku-O:n leikkimatolle kaarten alle ja otti leluja kaaresta irti. Mulla tuli ihan kamala ja tyhmä olo että en halua sen ottavan meidän pienen leluja. Ja tää lapsi ei ollut ekaa kertaa tällainen vaan oli viimeksi sama meininki kun kävivät. En tiedä voiko tuo olla normaalia uhmaikäisen käytöstä. Tunnen myös itseni huonoksi ihmiseksi kun toivon etteivät tulisi pitkään aikaan kun perheen äiti on kuitenkin hyvä kaverini. :(

Olen nyt ihan väsynyt ja poikki ja musta tuntuu että olen ihan kamalan huono tässä kaikessa. :'(
 
AdAstraOlen aloittanut jollain kasviksella eli perunalla tai porkkanalla. Kaupasta ei saa yksistään kumpaakaan vaan on sekoitus peruna-porkkanasose. Eli jos haluat kokeilla molemmat yksinään niin on tehtävä itse. Sitä vaan alkuun n.1tl-2tl/pvä. Noin oon jatkanut muutaman päivän. Jos ei mitään tule niin oon isontanut määriä. Alkuun suositellaan antavaksi 1-2uutta makua/per vko. Monethan aloittaa maissivellillä,koska viljojahan ei saa vielä antaa. Itte en oo esikoiselle käyttänyt vellejä. Enkä anna tällekään. Aloitan soseista ja siten kun saa alkaa antaa niin annan puuroa. =) Meillä ainakin esikoinen alkoi silloin aikanaan syödä aika nopeastikin yhden purkillisen esim just peruna-porkkanasosetta. Hissukseen aion aloitella tuossa 3.5kk kohdalla. Varmaan se pari vkoa siinä maistellaan vaan ja opetallaan mitä kumma se lusikka on ja sitten 4kk kohdalla aletaan kunnolla popsimaan. =)

Neela Tsemppii sinne. :hug: Ettei olisi tiheänimun kausi jos haluaa huikata tissiä kokoajan. Meiläkin oli alussa noita itkuja yms,mutta tarkkailin sitten vkon pojua ja huomasin että laitettiin se vaan aivan liian myöhässä nukkuu. Ehti siis mennä yliväsyneeksi. Kun löydettiin oikea aika unillemenolle niin nyt nukahtaa yksin sänkyynsä pupu kainalossa. tsemppii!
 
Neela:hug: kuulostaa raskaalta, voimia! Meillä A nukahtaa päikkäreille sänkyyn keinutassujen ansiosta, on ollut meille toimiva hankinta. Ja vaunuissa nukkuu hyvin. Olipa kaverisi lapsi "aikaansaava", meillä oli jonkin aikaa sitten kaverini kaksi leikki-ikäistä kylässä ja kyllä ne sitten ehtivät! Varsinkin kun meidän koti ei ole vielä "lapsiystävällinen" eli on vielä pikkuesineitä, lamppuja ym. käden ulottuvilla. Mutta tiedän tunteen, yhdellä kaverillani on kanssa ns. mahdoton lapsi, poika on jopa lyönyt minua kahvipöydässä.
Millis kiitos vastauksesta! Ostin nyt jo joitain soseita, teen sitten itse kun menee isompia annoksia. Pitää vielä kysyä "lupa" perjantaina neuvolasta.
Ja yksi asia on varma: jos joskus saan toisen lapsen, niin opetan kyllä heti myös pullolle. Siskonpoikakin syö niin sujuvasti sekä tissistä että pullosta, niin maitoa kuin korvikettakin. Eikä ole tullut edes masuvaivoja.
 
Täällä on keskustelu vilkastunut – mahtavaa!

Hopelle suuren suuret onnittelut poikavauvan johdosta!! Eikös olekin ihanaa tämä äitiys :) Juuri eilen puhuin yhden lapsettomuustaustaisen ystäväni kanssa, joka on nyt palannut töihin ja hän kuvaili sitä, miten hirmuisesti voimavaroja vapauttaa se, että tämä puoli elämästä on viimein kunnossa ja ”paketti kasassa”, sen voimin jaksaa arjessa ihan uudella tavalla. Sinulla on vielä sellainen suloinen vastasyntynyt nyytti, hullua kun tulee ihan melkein sellainen haikeus, kun oma poika on jo yli tuplannut painonsa ja on jo ihan iso poika... Vaikka joka päivä tuo rakas muru tuntuu entistä ihanammalta :heart:

Neela – siellä hiihtomaisemissa on varmaan hyvä elellä lapsiperhe-elämää ;) Mä olen jättänyt takaportin auki itselleni, että jos alkaa keskusta-asuminen lapsen kanssa kyllästyttää niin sitten mietitään muita vaihtoehtoja, mutta kun on täällä kymmenisen vuotta asunut, niin kovin hyvin vielä ainakin olen viihtynyt. Puolensa kaikissa vaihtoehdoissa – täällä saa taistella mm. auton parkkeeraamisen, parvekkeen puutteen ja ahtaiden hissien kanssa, mutta toisaalta on helppo päästä ihmisten ilmoille minne vaan haluaa. Onpa kurjaa, että unet on taas lyhentyneet :( Niin se vähän tuntuu olevan, että kun kuulee jonkun rytmin / tavan asettuneen, niin sitten se taas muuttuu.

Tuo kavereiden lasten käytös kyläillessä on kyllä hankala juttu... Mä edustan sitä linjaa, että omassa kodissa pitää saada halutessaan jotenkin kevyesti komentaa myös muiden lapsia, jos ne tekee jotain kiellettyä. Kyllä on isoja eroja siinä, millaista käytöstä lapsilta odotetaan ja tietysti lapsissakin on luonteen puolesta isoja eroja. Katsotaan sitten, miten itse onnistuu, kun D alkaa olla siinä iässä, että täytyy alkaa näitä miettiä ;) Mutta siis minä olen ainakin ottanut yhtä 3v poikaa ihan reilusti käsistä kiinni ja sanonut, ettei noin saa tehdä, kun hän on tullut minua läpsimään tms. Vähän se aina pelottaa, että mitä ko. lapsen vanhemmat tykkää, mutta en nyt ole ainakaan toistaiseksi moitteita saanut.

Toivottavasti sulla Neela on jo tänään parempi päivä (ainakin sää on parempi eiliseen äklö-räntäsateeseen verrattuna – mulla vaikuttaa toi yllättävän paljon mielialaan), mutta IHAN VARMASTI et ole todellakaan huono missään, vaan ihan huippuäiti!! Monta halausta :hug: ja hirmuisesti voimia ja tsemppiä sinne.

Mä olen silloin tällöin joitakin tunteja pois jumpassa tai muissa omissa menoissa, olisinkohan max. 4h kerrallaan ollut pois. Meillä on siitä niin helppo tilanne, että D juo pullosta (ja sen verran hyvä ruokahalu, että joisi varmaan mukistakin, jos osaisi :D ) ja korvike menee ihan siinä missä omakin maito. Mutta älähän Neela ainakaan ota paineita jumpista ja muista, jos vaan itse jaksat tuon imetyksen kanssa!

Kiinteiden aloittamisesta puhuttiin edellisessä neuvolassa. Mun terkka kertoi, että nykyään neuvotaan aloittamaan halutessa 4kk iässä ja kuulemma olisi hyvä päästä mahdollisimman montaa ruoka-ainetta testaamaan 7kk ikään mennessä, koska tuo on kriittinen rajapyykki allergioiden kannalta. Eli mitä useampiin ruoka-aineisiin on tottunut 7kk mennessä, sitä vähemmän pitäisi olla riskiä allergioista. Tuo kuulosti mielestäni ihan loogiselta ja ajattelin, että aloitellaan lomamatkan ja pääsiäiskyläilyiden jälkeen, kun D on noin 4,5kk vanha. Alkuunhan kai määrät on sen verran pieniä, ettei pitäisi hirveästi imetykseen vaikuttaa ja ihan aluksi voi unet kai huonontuakin, kun elimistö totuttelee uudenlaiseen ravintoon.

AdAstra ymmärrän erittäin hyvin viikon raskauden silloin, kun mies on paljon pois. Sitä miettii, että miten ihmeessä ne yksinhuoltajat jaksaa, mutta kai se sitten menee kun ei ole vaihtoehtoja ja siihen on tietysti asennoitunut kai erilailla. Mä olen kanssa ollut joskus ihan rikki, kun miehellä on menoja ja jos vielä sattuu huonommin nukuttuja öitä siihen, niin vähän tuntuu rankalle. Me annettiin pullosta maitoa ekan kerran noin kolmen viikon ikäisenä just sen takia, ettei olisi vieras juttu pojalle. Terkka silloin sanoi, että kun imetyksessä on vauvalla hyvä ote, niin voi kokeille eikä pitäisi olla häiriöksi. En tiedä onko sitten sen ansiota, että hyvin kelpaa vai onko tosiaan vaan sen verran hyvällä ruokahalulla siunattu poika, ettei ole niin tarkka.

Millis – teillä onkin hoikka poika tosiaan! Meidän mitat 3kk neuvolassa oli 6,4kg ja 62cm. Ja aika liikkuvainen, kun on jo kääntynytkin! Meidän D on kääntynyt vaan vatsalta selälle, mutta ei toisin päin. Eilen oli hauska katsella, kun teki hissukseen puolitoista kierrosta lattialla selällä maatessaan eli pyöri ”akselinsa ympäri” vastapäivään. Vetää itsensä kippuraan kyljelleen ja saa siitä sitten käännettyä itseään eri suuntaan. Teidän rytmi kuulostaa hyvälle. Taitaa vauvallekin tulla helpommin säännöllinen rytmi, kun perheessä on isompi sisarus, jolla on jo tietty päivärytmi. Meillä on nyt viikon sisään muuttunut niin, että aamupäivällä D nukkuu vaan 30-45min pari tuntia yöunilta heräämisen jälkeen ja sitten iltapäivällä ehkä 2,5-3h pidemmät unet. Sitten illan suussa on kyllä vielä uudet lyhyet unet tarpeen.

Mä olen lukenut sellaista ”French children don’t throw food” –nimistä kirjaa nyt eilisestä ja on kyllä mielenkiintoinen. Bongasin sen jostain Hesarin jutusta ja kyseessä on amerikkalaisen kirjailijan havaintoja ranskalaisesta lastenkasvatuksesta. En ole yhtään vauvaopasta tms. lukenut, mutta tämä on hyvin helppolukuinen ja ehkä aavistuksen viihteellinenkin. Ihan mielenkiintoisia ajatuksia mm. siitä miten Ranskassa on ilmeisesti hyvin tavanomaista, että vauvat alkavat nukkua yöt läpi jo parin-komen kuukauden iässä ja ovat otsikon mukaisesti mm. ruokapöydässä aika kärsivällisiä ja hyvin käyttäytyviä. Ranskalaisilla taitaa olla maine aika tiukan kasvatuksen edustajina, mutta tuon kirjan perusteella moni juttu, esim. se ettei ekalla minuutilla pidä nousta kesken yötä heräävän vauvan luokse, on perusteltavissa ihan tieteellisesti ja vauvan hyvinvoinnillakin. Katsotaan osaisiko jotain juttuja soveltaa tässä omassa vauvaelämässä ;)

Meillä on mennyt nyt taas muutama yö ihan mukavasti, siis eka unipätkä viitisen tuntia ja sen jälkeen sitten parin-kolmen tunnin unet ja aamuun vielä tunti-puolitoista. Ihan kivalle tuntuu, että saa ainakin yhden vähän pidemmän pätkän, jos vaan malttaa mennä itse nukkumaan pian D:n nukahtamisen jälkeen, mutta eihän siitä haittaa olisi, että saisi nukkua yöt läpeensä... Onko kukaan muuten vielä siirtänyt / harkinnut siirtävänsä vauvaa omaan huoneeseen? Meillä on käytössä se sellainen riippukehto ja varmaan ehkä kuukauden päästä se alkaa käydä pieneksi ja joudutaan pinnasänkyostoksille. Siinä paikkeilla olisi ehkä hyvä ajankohta miettiä myös D:n siirtämistä omaan huoneeseen.

Perhevalmennus oli eilen ja se oli ihan kiva juttu. Painopiste oli hyvin vahvasti keskustelulla ja puhuttiin enimmäkseen synnytyskokemuksista. Aika monenlaista tarinaa siinä oli. Hassu juttu, miten synnytys alkaa tuntua jo vähän kaukaiselta asialta! :O

Tulipas taas juttua, lukee ken jaksaa ;) Me ollaankin nyt sitten lauantaina lähdössä lomalle, ihanaa! Vähän jännittää, että miten kuuden tunnin lentomatka sujuu, mutta pidetään peukkuja. Onneksi ajankohta on aamupäivä – päivä, jolloin D on keskimäärin paremmalla tuulella iltaan verrattuna.

DQ & pikku-D 3,5kk
 
Kiitos tsemppauksista murut! Nyt on taas vähän parempi mieli. Olin jotenkin niin väsyksissä että mielikin veti ihan pohjamutiin.

Pikku-O on nukkunut taas parina yönä pidempiä pätkiä. Vaunupäikkärit sujuu, ne pidemmät siis, mutta sisällä ne pikkupäikkärit (aamupäivä ja alkuilta) on yhä sellaiset että nukahtaa vaan syliin ja ensin pitää vähän itkeskellä ja imeä. Yritettiin miehen kanssa miettiä mikä olisi paras rytmi tytölle ja päädyttiin siihen että tämä se on edelleen. Eli aika sama kuin teillä DQ, aamupäivällä 30-45min, iltapäivällä 3h ja alkuillasta taas 30-45min.

Tuo ruoka-ainejuttu on DQ tosi kiinnostava! Mun pitää kysyä myös ensi kerralla neuvolasta. Sillä perusteella olis hyvä aloittaa soseet ennen 6kk ikää, niin ei tulis hirveä kiire maisteluissa. Viimeksi neuvolantäti sanoi asiasta vaan ohimennen että kannattaa täysimettää 6kk asti kun maito riittää hyvin. Olis kyllä kiva jos kiinteät helpottais masuvaivoja kuten AdAstra olit jostain kuullut!

Millis, tosiaan sulla kuulostaa ihanan selkeiltä ja varmoilta nuo kuviot! Toivottavasti itsekin osaan olla tuollainen jos joskus toisen lapsen saan.

AdAstra, pitäisikin kokeilla noita keinutassuja. Meidän tyttö ei ole pinniksessä vielä nukkunutkaan, kun on yöt perhepedissä ja täällä alakerrassa on vuokrattavassa vaavisängyssä päikkäreillä (jos siis suostuu nukkumaan siellä eikä sylissä...). Vaavisänky palautetaan ensi kuussa niin sitten vois yrittää pinnistä ja keinutassuja!

DQ, ihanaa ja aurinkoista reissua teille! Toivottavasti lentomatka menee hyvin ja kaikki muutenkin hienosti! Tule sitten kertomaan minkälaista oli!

Tsemppiä kaikille! Kevät tulee ja päästään lumesta ja loskasta! :)

Neela ja Pikku-O 3kk
 
Moi!
A huutanut viimeisen viikon aamusta iltaan eikä pe saadut rokotukset ainakaan helpottaneet tilannetta... mikäköhän meidän pikkuisella oikein on? Panadol auttaa vähän aikaa. Perunan maistelu aloitettu kamalan itkun kera. Laiha on edelleen 5,8 kg ja 63,5 cm.
Nyt karjuu taas. pitää mennä.
 
AdAstra, jaksamista sinulle! :hug: Se on niin kamala tunne kun pieni huutaa mutta ei tiedä mikä sillä on. :(

Meidän Pikku-O on jatkanut rintaraivareita, yksi ilta huusi aivan violettina eikä suostunut millään ottamaan tissiä. Lypsin käsin rintaa tyhjemmäksi eikä ottanut sittenkään, ei huolinut hörpyttämällä (tuttipullon hatusta) kun huusi vain ja mies antoi lusikalla mutta siitäkään ei ollut apua. Lopuksi tajusin laittaa lypsetyt maidot tuttipulloon ja Pikku-O söi siitä ja huuto lakkasi. Sitten kelpasi onneksi tissi ja päästiin nukkumaan. Oli kyllä niin kamalaa. :'( Mietittiin jo että mennäänkö lääkärille sen kanssa vai mitä tehdään, jos se ei hiljene mitenkään.

Mennään kohta imetysneuvojalle. Jos se osaisi auttaa. Neuvoi jo puhelimessa viime viikolla yhtä imetysasentoa ja yritti psyykata mutta ei niistä ollut ikävä kyllä kuin hetkeksi apua. Voi olla että on pakko jossain välissä luovuttaa ja antaa korviketta. Pelkään vaan että jos raivarointi jatkuu sitten pullon kanssa ja jos vatsavaivat pahenee.

Ollaan käyty yksi kerta vyöhyketerapeutilla vatsavaivojen takia. Mennään huomenna uudestaan. Vielä en ole huomannut vaikutusta, yöllä Pikku-O herää vääntelehtimään ennenkuin saa ilmaa ulos. :(

Neela ja Pikku-O, yli 3kk
 
Neela kiitos! Tänään ei ole vielä huutanut ihan suoraa huutoa, tosin kello on vasta 12. Vaihdoin perunanmaistelun päärynäsoseeseen ja se ei itkettänyt ihan niin paljoa.
Tsemppiä teille imetysongelmien kanssa ja hyvä kun syö edes pullosta. Meille neuvolantäti neuvoi jo ottamaan nokkamukin käyttöön, A tarttuu jo esineisiin, joten voi ehkä onnistuakin. Ostin ja keitin sen jo valmiiksi, muttei olla vielä kokeiltu, antaa tilanteen rauhoittua ensin. On se kyllä kamalaa, kun ei tiedä mikä on, neuvolan ja Tyksin lääkäreistä ei ole ollut apua. Pitäisi vissiin mennä yksityiselle. Jos vielä kovin kauan jatkuu, niin ei se koliikkiakaan voi enää olla. Tai sitten meidän A on vaan niin herkkä lapsi, saattaa hysteerisenä huutaa esim. falskannutta vaippaa. Molemmat serkkunsa ovat niin tyytyväisiä vauvoja ja meille tuli sitten tälläinen kiljukaula. Mutta aivan ihana kiljukaula hän on, vaikka välillä tulee kyllä vaan tuijotettua kelloa ja laskettua tunteja siihen, että menee yöunille.

Tällä viikolla pitäis tulla matkarattaat (Britax b-agilet punaisena) ja ajattelin alkaa nukuttaa niissä päiväunille ulkona, jos vaan saan pehmeän kantokopan niihin kiinni. Noita isoja rattaita en ole viitsinyt olohuoneen läpi ajaa, kun niiden pyörissä tulee niin paljon likaa kuitenkin.

Pian on jo huhtikuu! Ihanaa!

AdAstra ja A 3kk
 

Yhteistyössä