<3 Huhtikuiset 2011 <3

Meillä ei nyt ihan mene putkeen tää elämä. Lekuri soitti, että bilirubiinit edelleen koholla. Jorviin meni kiireinen lähete, ens vkolla tutkimuksiin. Jos MrH:n kunto romahtaa, voidaan mennä nyt vkonloppunakin. Vauva siis koko ajan aika väsynyt, nukahtelee rinnalle, ei jaksa oikein seurustella. Täällä olen itkeskellyt, vkonloppu pitää murehtia. Mies yrittää valaa uskoa, että kaikki kääntyy vielä parhain päin.
 
Viimeksi muokattu:
Chilipapu Voi että, ei tuollaista epätietoisuutta toivois kenellekään. Peukut pystyssä teidän puolesta että kaikki olis kuitenkin hyvin. <3
En muista kuka tuolla aiemmin kirjoitti vauvan yövalvomisesta ja siitä, että täytyy yrittää pitää vauva hiljaisena että isä sais nukkua kun töihin meno.. Mutta kuitenkin, se oli ihan kuin minun kirjoittamaa..isä on nyt tämän viikon ollu töissä ja lähtee töihin klo 3-5 aamulla ja vauva nukahtaa klo 2-4 aamulla, joten mammalla meinaa olla hermot aika kovalla koetuksella.. Toivottavasti tämä helpottais tästä muutaman viikon sisään, koska minä en meinaa jaksaa valvoa. En oikein osaa päivällä nukkua ja yövalvojaksi minusta ei oikein koskaan ole ollut.
Imettäminenkään ei ole kuluneella viikolla ole onnistunut, kun ensin olin minä ja sen jälkeen poika kauheassa flunssassa niin ensin ei tullut tarpeeksi maitoa ja sitten pojan ollessa flunssassa ressu ei saa nenän kautta henkeä että jaksaisi kunnolla ja tarpeeksi kauan imeä... Joten minun imettäminen taisi olla tässä tämän vauvan osalta, koska maitoa ei enään kunnolla tule (ei tosin ole alun alkajenkaan tullut tarpeeksi tuolle pojalle).. :/
Jospa tämä tässä tällä kertaa... Hyviä jatkoja kaikille taas vähäksi aikaa :)

SnowAngel87 & poika 6 vkoa ja 3 päivää (jos oikein laskin :) )
 
Chilipapu :hug: voimia teille!!! Toivon todella, että kaikki menee hyvin!

Santtu samoin on meidän iltatähteä sylitelty urakalla. Nukkuu vieressä ja syö tissiä välillä tyytyväisenä. =) Olet aivan oikeassa, missä vaavin on sen parempi olla =)... kantoliina on meillä ehdoton päivisin, kun neiti ei kauan tyydy vain etäältä katselemaan mun puuhia. =)

Onko muiden vauvoilla ongelmia pullosyömisessä? Meillä on noita Ainu Mam pulloja (antikoliikki) ja siitä huolimatta neiti vetelee ilmaa, sylkee ja hotkii. Onkohan vielä vain tottumattomuutta? Masuvaivoja noista pulloruokailuista meillä vain on tullut(vaikka olisi ollut äidinmaitoakin). Onneksi nuo Disflatyl-tipat selkeästi auttanut ilmoja ulos. Pakko olisi kyllä jo hiukan oppia pullostakin syömään, koska joudun taas pian olemaan poissa kotoa. :| Toiseksi olen meijerinä ihan tolkuttomasti, kaiket illat puolille öin saakka. Tiheänimunkausi totisesti joo. No nukkuu kyllä sitten jo 6-7h ennen seuraavaa syömistä, mutta kyllä tässä on jo kärsivällisyys koetuksella. Neuvolasta kehoitettiin jo antamaan korviketta iltaisin, koska noin suuri vauva ja syö jatkuvasti. Paino menee kyllä edelleen siellä yläkäyrillä, joten maitoa multa kyllä tulee. Tämän vuoksi en millään viitsisi pilata tätä antamalla korviketta, vain laiskuuttani. :| Yritän vielä siis sinnitellä. Onko muilla vastaavaa??

Nyt siskolle kyläilemään koko perheen voimin! :)

Hyvät viikon vaihteet! :)
 
Kiitos tsempityksistä. Huono tuuri jatkuu. Nyt ilmeisesti stressin takia mun maito on radikaalisti vähentynyt. Toisesta rinnasta ei tuu juur ollenkaan eikä täyty edes neljässä tunnissa (ennen räjähdyspisteessä siinä ajassa). Yritän pumppaamalla aktivoida, mutta saattaa tämä meidän imetys myös olla tässä. MrH on vähän keltaisempi, joten lisämaidoille mennään. Päähän ottaa ihan sikana.
 
Hei nopeasti kysäisen kantoliinailevilta missä sidonnassa kannatte lasta? Löytyy vähän ristiriitaista infoa miten saa näin pitentä kantaa. Meillä oli kätytössä kietaisuristi II mutta huomasin että liinan omissa ohjeissa sanottin että 2kk eteenpäin ja kantoliinakanavallla että 2vkost eteenpäin. Nyt on ollu kietaisukehdossa ja kietaisuristissä jalat kokonaan pussis sisällä mutta ei oikein näin viihdy kun taas kietaisuristi II olisi tosi hyvä.

Kiitos jo etkäteen,

Pikkis ja L 6vkoa 1pv <3
 
Heippa Huhtikuiset!

Saisinko liittya seuraanne? Tuntuu, etta tassa aitiydessa tarvitsee tuota vertaistukea ja olis mukava jutella muitten aitien kanssa, joilla samanikaset vauvat! :)

Meidan poika siis syntyi 5. Huhtikuuta, 3260g, 52cm. Ensimmainen vauva ja synnytin sektiolla, koska oli peratilassa. Englannissa asustellaan.

Piti ihan lintuselle ruveta kirjottamaan, kun mina kanssa pelaan noitten letkujen kanssa!! Ihana oli lukea jonkun muunkin kokemuksia tuosta. Ma oon myos yrittany lypsaa niin paljon kun kerkeen. Tosi masentavaa, kun aina saa jonkun 10-20 millia ulos! Asken sain perati 30ml, mika taitaa olla ennatys! Tama siis molemmista rinnoista. Syon myoskin semmosia luontaistuote-tabletteja, mitka lisaa maidoneritysta. Nyt viimesimpana meinasin viela kokeilla lypsaa aina tunnin paasta siita kun vauva imee rinnalla. Alotin ton pari paivaa sitten, mutta eilen ja tanaan en oikein ehtiny/jaksanu lypsaa... Mina kanssa oon monesti ollu jo luovuttamassa ja miettiny, etta onko tassa mitaan jarkea, mutta sitten yhtakkia tuntuu, etta tulee enemman maitoa ja taas jatketaan...... :)
Mulle kanssa aika vaikea asia tuo imetyksen onnistumattomuus. Taustalla siis vauvan reipas painonlasku sillon alussa ja siita se sitten lahti menemaan monkaan....

Ihana ollu taalta lukea myos noista teidan rytmeista! Mina rupesin yhtakkia jostain syysta stressaamaan noilla rutiineilla ja siita lahtien meilla ei oo oikein nukuttu hyvin (tosin pienelle ja itsellenikin, tuli samaan syssyyn flunssa, etta ei mikaan paras ajotus..)........ Aikasemmin vauva nukku miten ja missa millonkin ja yot oli perhepedissa. Sillon nukku yot hyvin! Viime perjantaina sitten aattelin, etta rupeen jotain rutiinia kehittamaan ja pistin omaan sankyyn nukkumaan (alkaa kysyko miksi, kun en itekaan tieda.......) ja alkuun tuntu menevankin hyvin aina paivisin, mutta yolla sitten ei nukkunu juuri yhtaan. Semmonenkin sitten viela, etta yhdesta kirjasta luin, etta ruokailun jalkeen pitais olla aktiivinen aika ja sit kun rupee haukottelemaan jne, niin nukkumaan. Tolla oon nyt sit stressannu ja yrittany pitaa hereilla aina ruoan jalkeen (tosin alkanu tata jo itekin tekemaan) ja sit nukkumaan, kun alkaa haukottelemaan. Mutta nyt eilen ja tanaan on taistellu unta vastaan ihan hirveesti ja rupee aina itkemaan, kun tietaa joutuvansa unille. :'( Mutta en oo antanu siis rintaakaan ennen unia, kun siina kirjassa niin sanottiin!

Ihan tyhmaa siis.... Nyt aattelin lopettaa tuon stressaamisen ja huomenna kokeilen nukuttaa rinnalle. Katotaan miten kay. Miten teilla muilla??? Onko kukaan muu hurahtanu naihin rutiineihin ja kasvatusoppaisiin ym??
Siita oon kylla ihan tyytyvainen, etta illalla vauva menee nukkumaan 19.30-20 valilla ja aina omaan koppaan. Mutta tana yona aattelin kylla ottaa takasin meidan sankyyn seuraavan ruokailun jalkeen, kun siina nukkuu niin hyvin. Itekin siita kuitenkin nautin, niin miksi sitten pitais laittaa omaan sankyyn! :O

Taisipas tulla pitka ja sekava selostus, mutta summattuna siis, etta meinaa viela olla vahan hakusessa nama jutut ja mika olis paras kaytanto millonkin.... :)
 
chilipapu :hug:
pikkis Meillä vauva ollut kietaisuristi II:ssa reilu pariviikkoisesta asti. Kehdossa ei viihdy eikä jalat pussissa. Koska vauva luontevasti jalat haluaa levälleen roikkumaan niin silloin se on mun mielestä valmis olemaan siinä asennossa.
Tinttulina Tervetuloa mukaan. Mulla on sellainen periaate, että hoidan vauvaa oman intuition mukaan. Siksipä vauva on paljon sylissä, kantoliinassa ja nukkuu vieressä. Rinnalle vauvan otan melkein joka itkusta, vaikka olis just syönyt. Ja näin on hyvä. Rytmiä vauva on alkanut luontevasti itse tekemään. Päivällä nukkuu ja syö vielä miten milloinkin, mutta yöunille ilmoittaa selkeesti haluavansa kahdeksan aikaan.
Ainut asia minkä haluaisin vauvalle opettaa on vaunuissa nukkuminen. Se kun ei meinaa vieläkään luonnistua.
 
Chilipapu voimia :hug: Kyllä se siitä!

Tinttulina ilman muuta olet tervetullut!
Mä oon kanssa mennyt ihan vauvan tahtiin epärytmiin. Nukkuu tosin yöunensa aika säännöllisesti, mutta päivällä miten sattuu. 99% kerroista nukahtaa tissille. Sitten puen ehkä vaunuihin nukkumaan. Siellä voi aamupäivästä vedellä pitkät tirsat. Niinkuin iltapäivälläkin. Yöllä nukkuu mun vieressä. En vois kuvitellakkaan nukuttavani yöllä syövää vauvaa missään muualla. Siinä kärsis mun ja vauvan unet. Yöllä vaihdan vaipatkin sängyssä. Poika saattaa kakata kolmekin kertaa yössä. Alkuun koetin viedä alakertaan, mutta siinä virkistyi liikaa sekä äiti että poika, joten oon sit sängyssä vaan puhdistuspyyhkeillä lääppinyt :)
Imetän ihan miten sattuu. En oo ennenkään kelloa katsonut siinä hommassa. Joinakin iltoina en muuta teekään. Yöllä voi olla kuusikin tuntia väliä.

Liinassa jos poikaa pidän, se on kyllä kietaisuristi II
 
Kiitos vastauksista! Tänää kävin lääkärissä tyttöjen kanssa ja kysyin häneltä samalla niin sanoi hänkin on kuullut kummatkin ikäsuositukset mutta hän ei näe mitään estoa kantaa siinä ihan pienestä asti :) Eli eikun takaisin suosikkisidontaan :)
 
Heips!

Onko meidän vauva tosiaan ainoa joka ei osaa syödä kunnolla tuttipullosta, eikä edes huolisi niitä millään? Olisiko jotain vinkkejä tähän? Mikään tuttikaan ei neidille kelpaa. Ainu Mam siis ollut kokeilussa ja sittemmin vaihdoin tuttipäät noihin luonnonkumisiin muotoilluihin, mutta EI! Asentojakin olen vaihdellut, mutta eipä auta sekään. Hotkii, sylkee, kiemurtelee, vetää väärään kurkkuun ja nielee ilmaa??? :confused: Neiti ei kyllä turhaan tissillä roiku, vaan ihan syö kyllä tehokkaasti. Pian olisi kuitenkin pakko jäädä hetkeksi iskän kanssa pulloruokintaan... :O Olen pakastanut kivat määrät maitoani tätä varten, mutta nyt ihan pelottaa miten heillä sujuu. :( Pulloruokintatukea ei kai mistään saa? :LOL: :p Taitaa olla erikoinen ongelma meillä?
 
Täälä kans mennään ihan vauvan tahtiin. Syötän sillon ku tuntuu tissiä haluavan, ja unet ottaa tietysti miten ottaaki, syliin tai tissille kai tuo enimmäkseen nukahtaa. Päivällä nukkuu sylissä, sitterissä tai vaunuissa, joskus keittiön pöydälläki. :D Yöllä nukkuu vieressä, hetken ihan kainalossa ja enimmäkseen hieman etäämmällä. Ois sillä oma petiki sivuvaununa, mut ei oo oikee sinne rauhottunu ja itestäki tuntuu että on niin kaukana sielä.

Eilen illalla typy söi tunnin välein, tais joku väli olla vaan puoli tuntiaki. Vissiin tilaa lisää maitoa. Yöllä ei sitte maidonkerääjäänkään tullu ku pari tippaa, oli nii hyväksi tyhjentäny.
 
viiva, meillä on poika juonut neljän päivän ikäisestä alkaen pullosta lähes kaiken maidon. Monen merkkiset pullot on kokeiltu. Myös mamin anti-colic tuttipullo ja kaikista vetää kovasti ilmaa mahaan edelleen. Parhaiksi on todettu tommee tippee merkkinen tuttipullo sekä aventin pullot myös ihan hyviä. Ilmaa vetää noistakin, mutta vähemmän.

Kantoliinan saan tällä viikolla lainaksi ja manduca merkkisen kantorepun ostin huuto.netin kautta ja sekin tulee ehkä tällä viikolla. Toivottavasti ovat hyvät hankinnat. Paljon kun poikaa saa kannella noiden masuvaivojen takia ni kiva saada kädet välillä vapaiksi.

Korvikkeista on tällä hetkellä käytössä nutrilon omneo joka on herkkävatsaisille vauvoille tarkoitettu, mutta eipä ole auttanut meillä ainakaan. Samat huudot ja pulautukset edelleen. En tiedä vaivaisiko maha näin paljon jos saisi rintamaitoa pullosta, mutta sitä ei voi enää kokeilla kun maidon tulo on lähes kokonaan lakannut. Tutteli on vielä kokeilematta purkkimaidoista, mutta tuskin sekään tuo muutosta asiaan. Ehkä olemme kokeilleet aina liian vähän aikaa yhtä korviketta ja pienen maha ei ole ehtinyt tottua. Vaikea tietää mistä nyt moiset vaivat johtuu. Kaipa toisilla vauvoilla vaan on herkempi vatsa.

Täällä vauva nukkuu ehkä parhaiten ulkona vaunuissa ja sinne koitan vähintään kerran päivässä laittaakin. Sisällä on vauvan sänky vain olohuoneessa kun siellä yötkin nukutaan. Eihän näin pienet niin metelistä välitä, mutta jotenkin kivempi antaa vauvallekin välillä unirauha. Toinen vaihtoehto olisi viedä ylös parisaängylle nukkumaan itkuhälyttimen kanssa, mut vielä ainakaan en ole jaksanut pitkin päivää sinne kavuta. Jos tietäisi tarkalleen et nukahtaa varmasti suht pitkille unille ni sitten veisin, mutta ei koskaan tiedä. No ulkona raittiissa ilmassa on hyvä nukkua.

syyslaulu ja ukkeli 1kk
 
Heippa
Olin toukokuisten odottajien porukassa ja nyt lueskelen molempia ketjuja. Poika syntyi 23.4. Tulin vaan kommentoimaan syyslaululle ja muillekkin, joilla pulautteleva vauva. Meillä pojalle suositteli lastenlääkäri uutta nutrilon AR-merkkistä korviketta. Se on refluksioireisille vauvoille kehitetty. Sitä saa apteekista, mutta hinta on samaa luokkaa kuin markettien korvikkeet. Se on paksumpaa ja näin ilmeisesti tulee vähemmän ylös. Helpottanut vähän meillä pojan tilannetta. Oksennusta ei enää tule niin paljon eikä nenästä, niinkuin ennen.

valdemaria ja poika 1kk ja 1vk
 
täytyypä kokeilla tuota nutrilon AR korviketta, tuntuu että nyt on taas ruvennu poika pulauttelee oikeen urakalla ! Ihanaa täällä herättiin vasta 8.30 tai siis yöllä tietty herilty syömään ja puoli kuudesta seittemään herralla oli jumppatuokiot :D kohta sais lähtee ulkoilee kun niin kaunis ilmakin :) jospa tänään olis hieman parempi päivä kun eilen poika huuti kun hyeena monta tuntia, ei tuntunu mikään olevan hyvin eikä mikään kelpaavan.
 
Yritän muistaa mitä kaikkea minun pitikään kommentoida :)

Uusille tervetuloa ja ongelmien kanssa taisteleville voimia!

Joku kertoi ettei jaksa istua syöttämässä niin pitkään että lapsi olisi kylläinen: Minä syötän suurimmaksi osaksi makuultaan, navat vastakkain ja olen huomannut että tässä asennossa rinnatkin tyhjenevät paremmin, eikä rasita paikkoja kun tukee itsensä ja vauvan tyynyillä. Voi olla ihan rentona ja usein nukahdankin imettäessä. Istuallaan tuntuu että vauva lopettaa imemisen aikaisemminja rinnat jäävät täydemmiksi.

Kantoliina on täälläkin hommattu kun pieni on kova kitisemään enkä oikein pysty edes kotitöitä tekemään ilman että pieni säestää niitä sitteristä yms. Käytettynä hommasin ja mukana tuli kuvalliset ohjeet ja netistäkinolen yrittänyt ymmärtää ohjeita :) Mutta kuitenkin tuntuu että lapsi on väärässä asennossa liinassa???? Käytössä ilmeisesti "kietaisuristi II -kehto" mutta tuntuu että vauva on liian V-asennossa?? ja pystyasentoon sidonnassa tuntui että jalkaterät jää väärään asentoon? ARGH! Joku vois tulla neuvomaan kädestä pitäen ettei ressukalla mene paikat vialle... Nukahtaa kyllä heti tuohon kehto sidontaan mutta nukkuu suht lyhyen aikaa siinä. Ja kuuma tulee niin pienelle kuin äidillekin :)

Neiti on kova kitisemään mutta onneksi ei huuda suoraa huutoa.... :) Mahavaivoja jonkin verran. Usein alkaa äheltämään, vispaamaan käsiä ja vääntelehtimään ennenkuin kakka tulee eli kauhea touhotus kakan takia. (Saattaa tehdä tätä myös rinnalla) Sitten rentoutuu ja helpottaa kun saa turautettua kakan ilmojen kera pihalle. Mikään hytkytys tai jumppa ei ole auttanut tuohon kakka hommaan.

Jokin verran on auttanut RELA-tipat ja se (ehkä) että imetän samasta rinnasta useamman kerran peräkkäin (tulisi sitä parempaa takamaitoa...) Tästä luin jostain imetyssivustolta. Olen kyllä huomannut että jos olen antanut vuorotellen rintoja eli sitä "vetisempää" maitoa, sen takia että rinnat ovat olleet niin täynnä, niin kakka on muuttunut vihreäksi ja enemmän äkistelee sitä.

Ulkona nukkuu tosi hyvin... liiankin kun kerkeää rinnat täyttyä ihan pinkeiksi. sisällä nukkuu noin tunnin unia ulkona jopa 3!!! Yöllä pisin pätkä on tainnut olla 2 tuntia.

Enemmän on alkanut neiti olla hereillä ja katselee ympärilleen. Hymyjäkin on tullut ja eilen illalla yritti jutella isälle :) Isä piti sylissä ja suhisteli ilmeisesti ihmeellisiä ääniä niin selvästi yritti "sanoa" jotain guun tapaista :heart:

Niin joo, ja tutti ei kelpaa edelleenkään :( olisi hyvä kun neidillä on kovat imemis halut ja äiti joutuu toimimaan tuttina välillä. Se huonopuoli siinä että vauva vain imee rintaa vaikka maha on täynnä ja sitten pulautellaan ja turhaudutaan tissiin kun se ei "sammu" ja huutohan siitä tulee... :/

Pulauttelusta meilläkin pulautellaan juuri sen takia että maha on liian täynnä ja olisikohan se mahaportti vielä kehittymätön kun asiaa auttaa paljon kun syötön jälkeen pitää pystyasennossa pitkään. Jos laittaa röyhtäisyn jälkeen tasaiselle niin kohta valuu pitkin poskia ja pari kertaa tullut maito nenästäkin!!! Eli syötön jälkeen sylissä, sitterissä tai tyynyillä tuettuna pystympään auttaa.

Siirtäminen ... joku tuskaili sitä että kun nukahtaa rinnalle ja yrittää siirtää omaan sänkyyn niin herää.. Meillä vauvan alla pieni viltti syötön aikana jolla sitten nostan omaan sänkyyn. Lämpö pysyy viltissä ja viltti tuntuu tutulta niin ei herää siirtoon.

Neidillä on sitten kielessä sammasta :( Puolukkaa ja sitruunaa olen puristanut lusikalle ja syöttänyt. On kuulkaas ollu näkemisen arvoiset ilmeet :) Samoja aineita olen hieronut myös rinnanpäihin koska kuulemma sammas voi olla myös rinnoissa. Ja kun nännit olivat välillä todella hellät ja kipeät vaikkei minkäänlaisia haavoja näkynytkään. Syöttöjen pitkittyessä alkoi nännissä tuntua toooosi ilkeälle kun meni niin helläksi. Sitruuna auttoi ja nyt ei rinnat ole enää kipeät. Seuraava neuvola onkin meillä lääkärineuvola ja siellä kuulemma katsovat kielen ja antavat reseptin lääkkeeseen jota hierotaan kieleen jos on tarvis.

ja juu, maidon pumppaamisesta. Kun imetin vanhempia lapsia saatoin pumpata jopa pullollisen maitoa pakkaseen, nyt en saa pumpulla tulemaan kuin vaivaiset 20ml??? Että näin ne asiat muuttuu vaikka vehkeet on samat :)

Jahas, olikohan tässä kaikki????

Pomm ja neiti tasan 5vk
 
Viimeksi muokattu:
valdemaria kävin tuosta lähiapteekista kesäsemässä tuota ja sanoivat että heillä ei muuta ole kuin maitoallrgidille tarkotettua että muita kyllä saa tavankaupasta, ostettiinpa sit sellasta korvikkeen sakeuttajaa, saman merkkistä kun tuo. Katsotaan kuinka se auttais pulautteluun :) kiitos vinkistä, ei olis tullu mieleenikään että voi jotain tuohon pulautteluun keksiä :D
 
Pitkasta aikaa...

Kaksoset nukkuu, joten ehkä ehtii jotain kertoa meidän arjesta (toinen näköjään just avaskin silmät -tietty).

Pojilla on tullut syntymäpainoonsa lisää viime viikon neuvolaan mennessä noin 1300 g, pituutta oli silloin noin 53 cm ja ikää 6 vkoa.

Ollaan menty noin 50-50 rinnalla ja nanilla. Annan aina ensin rintaa ja sitten annetaan lisämaitoa, koska vauvat ovat lähes aina nälkäisiä, vaikka imevät rinnalla suhteellisen ahkerasti pitkään. En jaksa ottaa siitä enää stressiä, etten pysty täysimettämään. Tarvittavan maidon määrä nousee pojilla hurjasti koko ajan, joten varmaan pitää alkaa pihviä tekemään :)

Mullakin tuntuu muuten toinen rinta tuottavan enemmän maitoa kuin toinen. Ainakin aina, kun pumppaan, tulee vasemmasta rinnasta huomattavasti enemmän. Olen testaillut noita määriä pumppaamalla ja saan yleensä pumpattua noin 50-100 ml molemmista rinnoista, jos pojat ovat pitäneet 3-4 tunnin tauon syömisessä. Nyt ovat tosin tihentäneet syöntiväliä (vaikka lisämaidon määrää on lisätty) ja se on 2,5 -3 h.

Vatsanpuruja on edelleen ja olen huomannut, että meille tulee aina "piikki" niissä, kun pojilla maitomäärät lisääntyy. Ollaan käytetty myös mahatippoja, mutta en varsinaisesti huomaa niistä olevan kauheasti apua.

Rytmi on mitä sattuu, mutta jos mitenkään on mahdollista, yritämme syöttää vauvat viimeisen kerran ennen yöunia mahdollisimman lähellä keskiyötä, jotta eivät heräisi yöllä kuin yhdesti. Ollaan nyt miehen kanssa vuoroteltu öitä, eli toinen nukkuu alkuyön aina korvatulpat korvilla (vauvat myös ähräävät öisin paljon ja ollaan huomattu, että unesta ei tule mitään, jos koko ajan kuulostelee) ja toinen syöttää lapset yöllä. Toinen hoitaa sitten aamuvuoron. Yritän pumpata vauvoille aina yöksi pulloon rintamaitoa ja syötän pullosta, vaikka olisin itse yövuorossa, sillä homma hoituu helpommin ja pääsee joskus nukkumaan. Nyt on taas anoppi ollut kylässä ja hoitanut yöt, joten ollaan vedetty tyytyväisinä sikeitä miehen kans.

Mites muuten ootte ajatellu aloittaa kiinteät? Meille sanottiin neuvolasta, että kaksosille vois aloittaa aiemmin kuin silloin 4 kk:n iässä.

P.s. Olin huvittunut, kun 67 v. tätini toi vauvoille punasta maitoa, kun tuli kylään. Silloin ennen kuulemma lantrattiin veteen punasta maitoa :)
 
Äkkiä tulin kertomaan kuinka meillä tuo sakeuttaja on toiminut. Eli eilen sitä ostin ja joka syötölle sitä on nyt laitettu, eka syöttö kun oli niin herra pulautti kaiken ulos, varmaan kun ei pienen masu ollut tottunut sen jälkeen ei ole tullut yhen ainutta kunnon pulautusta pientä möhnää vain suupielestä :) ja röyhtäisyäkään ei tule, varmaan maito sen verran paksua nytten että ei mene masuun ilmaa ! Ihan mahtava juttu toi sakeuttaja :) ai niin ja tuo mista valdemaria puhui niin kävin katsomassa niin meidän citymarketista sitä ainakin saa :) ainut miinus tuossa sakeuttajassa on että sen pitää antaa olla maidossa 3min ennen kun tarjoilee sitä pienelle, mutta se on pieni miinus se :)
 
masuilija: Onpas kiva, että saitte apua sakeuttajasta! :) Ilmeisesti tuo AR on valmiiksi sakeutettua, samaa sakeutusainetta siinä ainakin on. En tiedä onko muuta eroa. Kurjaa oli anoppilassa, kun pojan mummo oli ostanut kasapäin nannia ja iloitsi, että nyt saadaan sitten siellä käydessä aina ottaa sitä kaapista. Se ei käy ensinkään vaan vauva oksentaa lähes kaiken... :O

Mahavaivoihin maillä on lisäksi käytössä cuplaton ja maitohappobakteereja vauvalla. Isosisko 3v tohkeissaan huolehtii kuppatonista. Ilmeiusesti ei kuitenkaan viittaa entiseen naistenkaataja Kuppa-Toniin... :D

Ensi viikonloppua mietitään. Olisi mökki vuokrattuna ja juoksevaa vettä ei ole. Toisaalta onhan sitä entisaikoinakin pärjätty... Silti mietityttää tuo poika, joka täyttää vaippaa aika tiuhaan tahtiin. Ja hyttyset... No eihän se ole kuin yksi viikonloppu.

valdemaria ja jeppe
 
Viimeksi muokattu:
Valdemaria: Jos mökillä sähköt on niin ehdoton vehje on vedenkeitin! sillä saa nopeasti yölläkin pyllynpesuvettä :)

Ja juoksevanveden saa kun komentaa tarpeeksi kovasti miestä tuomaan vettä kaivosta/järvestä :D
 
Me käytiin eilen Jorvissa. Poika on kunnossa. Keltaisuus on äidinmaidosta johtuvaa. MrH kasvaa vähän liiankin hyvin lääkärin mukaan, siksi vähän lötkö, kun on iso vauva. Saatiin vähän jumppa- ja kantamisohjeita, jotta vahvistuu. Mun maitokin ok, kun pari pvää imetin tiheemmin enkä enää stressaa. =)
 
Heips,

Esikoispoikasemme on tänään tasan 4 viikkoa vanha. Ja viikonloppuna tulee 1 kk täyteen. Hurjaa. Samaan aikaan tuntuu, että eihän siitä niin kauan voi jo olla ja toisaalta, että näinhän tää elämä on aina ollut. Jännän ristiriitaista.

Imetys on nyt lähtenyt sujumaan melko hyvin, mitä nyt edelleen jokaisen imetyksen jälkeen pitää rasvata nännejä etteivät haavaudu (kuten jo kerran kävi). Olen päässyt vihdoinkin eroon rintakumista, joskin sitä en suurimmaksi ongelmaksi kokenutkaan. Mutta onhan se helpompaa ilman kumia, etenkin julkisilla paikoilla. Maidon tuotantokin on tasaantunut. Nyt kysyntä kohtaa tarjonnan eikä extraa heru pitkin paitoja (mikä on kaikista mukavinta) tai pakkaudu kauheita määriä öisin. Toki vähän yöllä pakkaantuu, mutta ei niin pahasti, että voisin siitä valittaa. Ei tartte edes pumpata pois. Se vähän edelleen harmittaa, että kun maitoa tulee riittävästi lapselle, mutta pumppaamalla puoli tuntia saan vain 25 milliä kasaan: molemmista tisseistä. Se harmittaa siksi, että jos haluan/joudun käymään omilla asioillani, mies joutuu antamaan korviketta äidinmaidon sijaan. En millään tahtoisi totuttaa poikaa sen erilaiseen makuun, vaikka se oiskin "harvinaista herkkua". Mutta yritän olla asiasta stressaamatta. Ehkä se ei silti harvoin annettuna sotke imetystä...? Nyt vaan toivon, että maitoa riittää vielä useamman kuukauden ajan.

Poika on edelleen sylivauva, mutta olkoon. Hän on niin pieni vielä, että kyllä se tästä. Joinakin päivinä hän nukahtaa vaunuihin tai jää sohvalle/sänkyyn ihan itsenäisesti nukkumaan pidemmäksikin aikaa kuin 10 minuutiksi. Hyvä näin. Yöt poika nukkuu perhepedissä myös. Olen ihan varma, että hiljalleen hän alkaa nukkumaan enemmän ja enemmän myös yksin. Jos nyt noin pikkuisena vielä haluaa torkkua vain mamman tai papan kainalossa, se hänelle suotakoon. Tuskin enää teini-ikäisenä tahtoo... :)

Aika kitinä-herkkä lapsi on myös, mutta en sanoisi että huutaa turhaan. Lähinnä nälkäänsä tai uneliaisuuttaan. Joku on sanonut, että vauvat itkee noita juttuja eniten juuri 1-2 kk iässä. Että silloin on ns. "itkuhuippu". Mutta että se tasaantuu siitä itsestään. Kaverit on lohduttaneet, että olisi totta. Toivon niin, koska se helpottaa ulkonaliikkumista. Nyt aina välillä tulee nolo olo kaupungilla, kun toinen vaan huutaa enkä saa sitä loppumaan. Sitä tuntee ihmisten katseet selässään "että hiljennä se lapsi heti" tai "eikö toi mutsi osaa hoitaa tuota"... Ehkä se on vaan mun päässäni...? Mutta epämiellyttävää se silti on, kun tiedän ja näen, että lapsi itkee väsymystään, mutta en saa lasta nukahtamaan enkä lopettamaan itkuaan.

Sanoisin silti, että meillä on melko tasaista ja helppoa. Olen kuullut ja nähnyt niin paljon vaikeampia tapauksiakin, että en halua valittaa. Tuskinpa täysin mutkatonta lasta onkaan, jonka kanssa kaikki menisi ihan suorilta täydellisesti.

Santtu ja Herra Huu 4 vkoa
 
Tinttuliina "kiva" kuulla että joku muukin pelaa letkujen kanssa, oon kyllä ollu imetysapulaitteeseen tosi tyytyväinen. Jotenkin tuntuu, että se on helpottanu mulle enemmän henkisesti kun oikeesti maidon määrän lisäykseen, mutta kai sitä rintamaitoa menee sieltä jonkinverran korvikkeen mukana. Nyt vaan jotenkin tuntuu että oman maidon määrä olis vähentyny taas kun lopetin imetysteen juomisen (loppui molemmat paketit). Painoakin olen yrittänyt pudottaa, joten syötyä on tullut vähän kevyemmin, joten sekin on varmaan voinut vaikuttaa. Oon saanut pumpattua n.40-50 ml parhaimpina kertoina molemmista rinnoista yhteensä ja nyt eilen kun illalla yritin, niin sain varmaan 5ml jos sitäkään. Eikä rinnat ole tuntuneet niin pinkeiltä edes pitempien imetysvälien jälkeen. Höh. Pitäsiköhän lähteä kaupunkiin ostamaan lisää teetä..? Hitsit kun sitä ei saa lähempää...

Santtu meillä tyttö nyt kuukauden ja ihan samat fiilikset, että miten aika on mennyt niin nopeesti ja sit toisaalta että ainahan tuo tytteli on meillä ollut. Hurjaa. Ihanaa, kun arki ja rytmi alkaa olla edes jotenkuten hallinnassa. Ja ainakin on tullut itsevarmuutta vauvan kanssa, tietää aikalailla mikä milloinkin auttaa... Ja helpohko tapaus on tuo meidän tyttö ollut, nukkuu yöt hyvin parilla herätyksellä ja helppo ottaa mukaan kun nukkuu hyvin autokaukalossa tai vaunuissa. Edelleen toki odotan sitä yötä kun saisin nukkua koko yön putkeen. No, toivotaan että kun miehen kesäloma alkaa, niin hän soisi mulle tämän luksuksen. ;)

Mun piti varmaan kommentoida muillekin, mutten enää muista. Kohta alankin pistämään tyttöä yöunille. Eli heipat taas tällä kertaa! :wave:

-lintunen
 
Minä tuossa yksi päivä mietin, että mitenköhän meidän neitokaisen syöminen hoituisi jos minä en jostain syystä voisi olla paikalla imettämässä. Meillä kun ei pulloa ole kertaakaan edes tarjottu. Ei ole ollut tarvetta ja kun ei tuttiakaan huoli niin ei todennäköisesti pulloakaan.
Tämä vauva on kyllä tähänasti ollut helpoin meidän muksuista. On niin leppoisa, ei itke paljoakaan. Nälkää ja väsyä, mutta tyyntyy nopeasti kun tarpeisiin vastataan. Yöt on luksusta verrattuna esikkoon, joka heräsi tunnin välein syömään ja kakkaamaan, ja kakkoseen jonka virkein jakso ajoittui yöhön ja joka itki paljon. Viime yönäkin neiti nukkui neljän tunnin pätkiä ja koska hän on nopea syömään ei heräämisiä juuri edes huomannut. Voihan olla että tää on vaan hetkellinen vaihe ja muuttuu vielä mutta nautin nyt tästä =)
Ensi viikolla olis jälkitarkastusaika. Pitäis vissiin ehkäisyasiat miettiä valmiiksi. Mä en kyllä haluais mitään hormonaalista ehkäisyä, joten voi olla että kumeilla pelataan kuten ennen raskauttakin. Miten muut olette miettineet? Vai alkaako monikin tehdä lisää vauvoja heti perään?
 
Chilipapu, kiva kuulla, etta teilla vauvalla kaikki ok. Meidan poitsu kavi kanssa keltasuuskontrollissa kuuden viikon iassa ja kaikki oli ok. Vasta 7 viikon iassa lahti silmista keltasuus.

Lintunen, tuohan on jo hyva maara tuo 40-50 millia! Ja tiedan tuon tunteen, kun vaikka kuinka lypsaa, niin ei saa kuin ihan surkean maaran ulos... :/ Ma kanssa koko ajan rutistelen tissejani ja tunnustelen kuinka paljon millonkin vois maitoa olla... Arsyttavaa! Sitten meilla sellanenkin ongelma, etta poitsu ei oikein tykkaa syoda pullosta! No olishan se kiva joo, jos sita maitoa tulisi tarpeeksi, mutta... En muuten ikina olis arvannu, etta imetys on niin hankalaa. Meilla poitsu ottaa pullosta ihan naurettavia maaria kerrallaan, vain n. 60-80 millia. Silla varmaan sitten yolla heraa jatkuvasti, kun pitaa tankata lisaa maitoa! :(

Miten teidan muiden 8-viikkoset nukkuu?? Tama meidan ottaa paivalla vaan sellasia 30-40 minsan torkkuja (omassa kopassaan), mutta jos nukun vieressa ja pidan kiinni, niin tanaankin nukku 2 tuntia putkeen! Viime yona heraili tunnin-kahden valein, kun nukku omassa kopassa, mutta kun neljalta kavi mun viereen nukkumaan, niin nukku 7 asti! Oppiikohan tuo koskaan omaan sankyynsa... Huolestuttaako teita muita tuo asia, jotka perhepedissa nukutte?? Ja miten muuten teidan aidit suhtautuu siihen, etta nukutte samassa sangyssa?? Meilla on ihan "kauhuissaan" ja varottelee, etta ei opi omaan sankyynsa.... Minua ei siis haittaa yhtaan nukkua vauva vieressa, mutta tosiaan pelottaa vaan, etta jos siita pian kasvaa sellanen monsteri, joka ei nuku ollenkaan, jos ei paase aitin kaikkuliin! :) ja semmonen kysymys viela, etta ottavatko aina tissia unille mennessa?

Milas, teidan neidilla tuntuu tosiaan olevan hyvat unenlahjat! Nukkuuko muuten omassa sangyssaan? Meidan poitsu nukku neliviikkosena hyvia patkia perhepedissa (23-04), mutta nyt on yot menneet ihan mahottomiksi! Tosin aiemmin tarjosin sille joka hetki maitoa, joten oli varmaan kyllasempi oiseen aikaan...
Hyva oli lukea noista sun aikasemmista muksuista, etta he eivat oo ihan niin pitkia unia nukkuneet yolla! Heidan touhunsa kuulostaa enemman talta meidan rytmilta... ;) Missa iassa muuten oppivat nukkumaan pitempia patkia?

Miten teilla muilla miehet osallistuu yosyottoihin? Siis pulloruokkijoilla lahinna.. :) Meilla vaan koisaa yot.. Sanoin kylla viime yon jalkeen, etta tana yona saa ottaa vahan hanakampaa roolia, muuten leviaa kohta paa talla aidilla!
 

Yhteistyössä