<3 Huhtikuiset 2011 <3

Veyve juuh koko 4 Comfort fit tai sinne päin. Meille sopinut ainakin loistavasti! Tosin ei olla muita kokeiltukaan, kun alusta saakka on Liberoilla menty. Peppu voi hyvin! =)

Meillä tuo sitteri on hyvä aina ruokailun jälkeen, kun pulauttelija tyyppiä. Siinä on hyvä antaa safkan laskeutua hieman ennen jumppailuja, vaipan vaihtoja yms. Muuten jumppaillaan yhdessä ja erikseen. Yleensä vedän itse ensin "iltatreenini", sitten otan vauvan mukaan tiettyihin liikkeisiin. =) Lopuksi saa vielä "mönkiä" jumppamatolla, jolloin makoilen yleensä siinä vieressä (ei viihdy yksin pitkään lattialla varsinkaan vatsallaan). Lisäksi sylitellään ja liinaillaan.

Onko tietoa koska noita vauvan rytmejä voisi alkaa muokkaamaan? 6kk? Ei millään pysty muistamaan. Meillä nukkumaan mennään siis vasta puolen yön aikaan ja sitä olisi jossain vaiheessa kiva aikaistaa.
 
Veden juonnista: Poika oli ehkä 2,5-kuinen kun soitin neuvolan neuvontapuhelimeen (täällä keskitetty) niistä rintaraivareista ja kysyin samalla veden juomisesta. Th sanoi, että vesi laimentaa vauvan elimistöä liikaa. Mutta kun kerroin, etten ihan "turhaan" haluaisi tissiäkään antaa, koska suhteellinen paino huitelee +20%:ssa, sanoi että kyllä sitten voi antaa, max 1dl/vrk. Mutta eipä se juuri maistu meidän pojalle, aina välillä koitetaan kuitenkin. Aika paljon siis vaihtelee tuo mitä vedestä sanotaan, mutta nythän nämä ovat jo niin "isoja", että tuskin ihan äkkiä liikaa elimistökään laimenee.

Kiinteistä: 3kk-neuvolassa sanottiin, ettei ole kiire alottaa, saas nähdä mitä ens viikolla 4kk-neuvolassa sanotaan. Kun aletaan, tehdään kasvis- ja lihasoseet itse ja pakastetaan jääpalarasioihin. Jäätyneet palat laitetaan pusseihin ja sieltä sitten valitaan esim. pala kukkakaalia, pala parsakaalia ja broileria, siis kun niin pitkälle päästään. Toki annetaan myös kaupan soseita, mutta kotona pääasiassa omia. Poitsu on tosiaan aika mahtavan kokoinen, eli hyvin kasvaa rintamaidollakin. Ainut mitä mietin, et tarvisko jo jotain muuta, koska heräilee niin usein yölläkin. Nyt on jo kuukauden yöt ollu levottomia ja välillä herätään tunnin välein, kaks tuntia on meillä normaali nukkumisaika yöllä. Yks yö nukkui kolme tuntia putkeen ja oli ihan luksusta! Kolmikuiseks nukkui pitkiäkin pätkiä, mutta sitten muuttui, ja huonompaan tottakai. Alkaa vaan olla aikas väsy... No, siitäkin puhun sit ens vkon neuvolassa. Päivisinhän tuo poika ei nuku edelleenkään kuin 30min-45min pätkiä, 3-4krt päivässä. Joskus tosi harvoin yllättää pidemmillä unilla.

Vaipoista: Pampersin 4 meillä käytössä. Meillä Liberot falskaa ja Pampers toimii tosi hyvin. Mitään hajua mä en ole huomannut. Se verkko haittasi meilläkin alussa sekä esikoisella että tällä ja kummallakin käytetty alussa Liberoita. Kummallakin ollut sitten sama juttu, eli kun alkoi falskata, vaihdettiin Pamperseihin. Kestoja olen kovasti päättänyt kokeilla kummallakin, mutta saamaton olen näköjään. Harmittaa ja kauhistuttaa tuo jätevuori, joka kertiksistä tulee. Ilmakylpyjä harrastetaan aina kun mahdollista, niinkin säästän edes muutaman vaipan... Lämpimillä keleillä tuo nyt oli mökilläkin kelteisillään lähes koko ajan, mutta nyt sisällä ja kerratkin sen myötä harventuneet.

Vatsalleen poika kääntyi 3,5-kuisena. Tämä tapahtui vain kerran, eikä sen jälkeen ole edes yrittänyt. Mikähän siinäkin on? Sitä ennen yritti kuukauden verran ahkerasti, kääntyi kyljelleen ja siitäkin vielä pungersi niin että pääkin nousi lattiasta, mutta tuon onnistuneen jälkeen ei enää mitään yritystä. Hassua. Ehkä tyyppi huomas ettei se niin hienoa olekaan :D
 
Täällä on opiskeluarki alkanut! Saapa nähä mitä tästäki seuraa kun molemmat opiskelee..:confused:
Matkusteltu on oikeastaan koko kesä -huhhuh, eikä vauvaa haittaa yhtään. Hienosti on mennyt telttaillessakin.
Sairaana ei olla oltu, mitä nyt vähän nuhaa joskus. Rokotteistakaan ei tullut mitään kummempia oireita neidille.
Vaan kasvukontrolliin jouduttiin. 3kk mitat 5650g ja 61,4cm & 3,5kk 5950g ja 51,5cm. Tytön kasvukäyrä näyttää jyrkkää alamäkeä kun syntymämitat oli 4070g ja vain 50cm. Ei tämä tyllerö mikään rimpula silti oo ja nyt on selvästi pituuskasvu vähentynyt ja painoa kertynyt. Saa nähä mitä sanotaan viikonpäästä. Ite en vähästä hätkähdä, jokainen kasvaa omaa tahtia ja kaikki on hyvin jos lapsi on perusterve eikä nälkäinen ja syö hyvin.
Tissiraivareista kärsittiin pari viikkoa sitten(öisin ja aamuisin ei ongelmia). Vaikka miten montaa sataa keinoa yritti, ei tissi kelvannut. Piti sitten alottaa osapulloilu. Maitohan siinä rupes itellä ehtyyn :/, mutta nyt heruu taas onneksi reippaasti ja vauvakin syö, kun päivät kului ja jaksoin vaan yrittää. Kolmisen päivää kotona päätin että nyt saa pullot riittää ja yritin tarjota tissiä. Kyllähän se sitten joi kun muuta ei saanut. Yleensä sitten nukahti itkuun ja sitten kohta herätessään söi hyvin. Olihan siinä äidillä paha mieli kun piti itkettää...
Korviketta neiti on saanut silloin kun olen itse pois tai ollaan tienpäällä jne. Lypsämisen olen lopettanut (laiskuus). Eri makuja ruvettiin maisteleman kun tyttö meidän syödessä rupesi maiskuttelemaan suullaan. Kiinteillä muuten en pidä kiirettä jos nyt ei kasvun takia neuvolassa oikein pakoteta.
Meilläkin menee jalat yli kaukalosta, mutta pää saa nousta vielä melkosesti, ennenku siirrytään isompaan :D.
Meillä näyttää pitävän paikkansa tuo että "lattialla oleminen kehittää motorisia taitoja". 2,5kk iässä alko kääntymään oikean kyljen kautta mahalleen, 3,5kk mukaan tuli myös vasemman kyljen kautta kääntyminen. Mahallaan tykkää "leikkiä" leluilla ja kovasti pyörii molemmin päin ollessa oman napansa ympärillä. Jos joku kauempana oleva alkaa kiinnostamaan niin kohta menee hermot ku vähän aikaa yrittää puhista, eikä pääse lähemmäksi. Toivottavasti menee vielä aikaa ennenkuin lähtee eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:
Hiphei, meitin neitipä oppi tänään kääntymään selältä vatsalleen, hiukan vajaassa 3,5kk:n iässä!! <3 <3 Ja se ei ollut vahinko, sen verran monta kertaa likka yritti tänään (ja on yrittänyt jo useampana päivänä itse asiassa) = ähersi naamaansa vilttiä vasten ja karjahteli ja sätkytteli jalkojaan (että saisi vauhtia kääntymiseen?), ja pariin otteeseen kerkesi jo hermokin mennä - neitiltä itseltään siis :) Mutta sitkeys palkitaan ja niinpä se sitten viimein onnistui! Saas kattoo ny, kerrataanko tätä uutta taitoa koko ensi yö ja kutsutaan äippä hätiin, kun vatsalla olo alkaa kyllöittää... :) No, jospa tyty onnistuisi kellahtamaan takaisin vatsalta selälleen, sekin tapahtui tänään ja on tapahtunut pari kertaa aiemminkin...
 
Heippa!
Olin odotusketjussa silloin mukana keskustelemassa :) Nyt on ollut pitkä tauko koneen käytöstä, mutta tulisin mielellään juttelemaan kanssanne taas vaaviarjesta :D Tyttövauvamme syntyi 8.4 :)
 
Viimeksi muokattu:
huh,kiirettä pitää. isommilla alkoi koulu, päivät nyt vähä rauhallisempia. ei tuo meidän pikku isäntä oikein vieläkään tahdo nukkua päivällä pitempiä unia.
vaipoista ollu puhetta meillä käytössä se liberon 4 koko joku fit tais olla :) ja sit pampersin active fit ja oliko se 4 koko siitäkin...kestoilu unohtunut tässä hutikassa :ashamed: se siitä maailman parantamisesta sitten....
joo no nyt lähettävä päivä ruuan tekoon.
täällä menee sosetta kaksi kertaa päivässä ja maistuu tosi hyvin olipa se mitä hyväänsä =) ja iltasin velliä sellanen sata milliä ja muuten rintamaidolla mennään.

mar-i ja poitsu 5kk.
 
Vaipoista:
Meillä päädyttiin käyttämään Liberoita pääasiassa. Nyt menossa koko 3. On se kummaa, miten nopeasti joku koko menee pieneksi. Edellinen kakkoskoko jäi pieneksi niin yhtäkkiä, että jäi puoli pakettia käyttämättä. Yhtenä päivänä alkoi vaan pituus loppua kesken ja kaikki kakat valua selästä. Se jäi sitten siihen.

Satunnaisesti (kerran viikossa, yhtenä päivänä) ollaan käytetty kotona kestoja ja hyvä niin. Jokainen kertis vähemmän, on vähän vähemmän roskaa luontoon. Mutta jatkuvassa käytössä eivät kestot ole. Ekassa vauvassa on opettelua muutenkin.

Yritettiin ostaa hyvää ekologista omatuntoa ensin Natural Baby maissivaipoilla, mutta poikamme on niin hoikka, että leveän mallinen maissivaippa falskasi koko ajan. Harmitti hirmuisesti. Sitten yritin korjata huonoa omatuntoa Muumeilla (ovathan kotimaisia), mutta niissäkin kokoluokitus on sen verran reilu, että hoikalle pojallemme ei sopinut nekään malliltaan.

Ja Pamperseissa oli tosiaan se verkko, joka tarttui peppuun ja pippeliin kiinni. Sekään ei siis siksi sopinut.

Vaippoja meillä kuluu 5-8 riippuen päivästä. Poikamme kakkaa todella paljon, noin neljä kertaa päivässä. Peppu pestään aina kakan yhteydessä. Kosteuspyyhkeet ovat vain reissutilanteita varten. Illalla nakuillaan ja otetaan ilmakylpyjä.

Sitteristä, lattialla olosta ja liikkumisesta
Lattialla lapsi on usein, mutta sitterikin käy. Ainakaan meidän ikiliikkujaa ei sitteri ole passivoinut. Samalla tavalla potkii siinä kuin lattiallakin. Kyljelleen menee koko ajan ja kerran on kääntynyt masulta selälleen, mutta ilmeisesti vahingossa. Sen jälkeen ei ole ympärimenoja näkynyt. :D

Imetyksestä, pulloista ja kiinteästä ruoasta
Koska täysimetän poikaa ja hän kasvaa hyvin, olen ajatellut yrittää jatkaa tätä noin 4-5 kk asti ja sitten hiljalleen kiinteitä. Jos mahdollista, imetän vuoteen asti, jolloin voi antaa jo lehmänmaitoa. Näin säästymme korvikkeelta kokonaan. Mutta jos ei onnistu syystä tai toisesta, niin sittenpä ei.
Poissaollessani poika juo pumpattua äidinmaitoa pullosta, mutta yritän jaksamisen mukaan pitää ne kerrat vähäisinä. Imetysaika on kuitenkin tosi lyhyt. Mutta kyllä mä välillä oon poissa, jolloin poika juo auttavasti pullosta. Ei kuitenkaan mielellään.
Tuskin alan väsätä soseita itse, mutta voihan se olla että satunnaisesti surautan sauvasekoittimella jotkut mössöt. :)

Mutta näin meillä. En usko, että meidän tavat sopivat kaikille missään nimessä. Nyt kun esikoisen kanssa on hurahtanut 3 kk, olen huomannut kuinka paljon toiset ihmiset kommentoivat (ikäväänkin) sävyyn jokaista valintaani äitinä ja kasvattajana. Se on kummaa ja loukkaavaa. Äitinä olo on riittävän haastavaa jo ilman toisten kritiikkiä. En lakkaa ihmettelemästä siis toisten halua puuttua muiden perheiden kasvatusmetodeihin ja -tapoihin. Mitä mieltä te muut ootte tästä? Etenkin keskustelupalstoilla tuntuu usein vallitsevan sellainen "minä tiedän miten tämä menee" -henki. Mun mielestä meillä on ollut melko tervejärkinen porukka täällä keskustelemassa. Ollaan mielestäni enemmänkin jaettu kokemuksia ja kerrottu vinkkejä, niitä kaipaaville, kuin arvosteltu ja esitetty kaikkitietävää.

Olen ajatellut asian omalta kohdaltani niin, että kukin lapsi ja aikuinen on oma persoonansa ja jokaisella perheellä omat tapansa. Siksipä kullekin sopivat erilaiset tavat toimia ja kasvattaa. Se mikä toimii meillä, ei ehkä toimi teillä. Kasvatusneuvoja ja vinkkejä saa toki jakaa hyvässä hengessä yhteisestä sopimuksesta, jos kumpikin keskustelun osapuoli tuntuu sitä kaipaavan ja haluavan. Mutta itse yritän opetella, että niin kauan kuin lasta ei kasvateta selkeästi väärin (tyylin käyttäen väkivaltaa tai muutoin laiminlyöden), minä en enää puutu toisten kasvatusvalintoihin. En ainakaan ääneen. Mielessäni ja yksin kotonani saa toki hämmästellä maailmaa ja erilaisia tapoja niin paljon kuin lystää.

Semmoisia ajatuksia täällä... Olipas syvällistä. :)

Santtu ja poika 3 kk
 
  • Tykkää
Reactions: valjakka ja Ninuski
Santtu olipas hyvä kirjoitus! =) Olen samaa mieltä, että kaikki tyylillään. On silti mukavaa tietää miten muilla asiat tehdään, joskos sieltä jotakin vinkkiä löytyisi tähän omaan systeemiin. Täältä sitä on ilokseni paljon löytynyt. Kiitos siitä kaikille! =)
 
Santtu erittäin hyvin sanottu. Olen täysin samaa mieltä :wave:

Vähään aikaan en ole kirjoitellut, mutta päivittäin käyn lukemassa täällä. Vaipoista on ainakin ollut puhetta. Meillä on käytössä koko 3 ja 4. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana mikä tahansa vaippa falskasi lähes joka yö, mutta sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Käytössä olleet pampers, libero, huggies ja x-tra. Tuo halpa x-tra on pelittänyt meillä ihan yhtä hyvin kuin muutkin merkit.

Päivärytmistä on myös ollut puhetta. Meillä nukutaan yleensä kolmet päiväunet ja yhteensä n. 4 tuntia päivässä, joskus vähemmänkin ja tosi harvoin yli 4 tuntia. Yöllä sitten nukutaan 10-11 tuntia. Vuorokaudessa siis noin 13,5-15 tuntia vetää poika unta. Kuinka paljon teillä nukutaan yhteensä vuorokaudessa?

Yöllä on ensimmäisen unijakso yleensä 6-8 tuntia, mikä on tosi ihanaa. Uni on tosin kovin levotonta ja useamman kerran saa tuttia antaa. Noin puoli vuotiaana voi kuulemma odottaa, että uni on levollisempaa. Isompien lasten kohdalla en kyllä muista tällaista viuhtomista olleen. Kuitenkin siis on todella ihanaa, että ei tarvitse enää kahden-kolmen tunnin välein pulloa lämmittää. Jännittä miten yöt taas sujuu kun isommilla lapsilla alkaa ensi viikolla koulu. Ehdinkö ajoissa käydä pullon lämmittämässä ennen kuin huuto alkaa. Huoneet on siis ihan vierekkäin ja varsinkin huono uninen esikoinen helposti häiriintyy öisin vauvan huudosta : / Eihän sille minkään voi. Harvoin vauva kuitenkaan ehtii aloittaa täyttä konserttia enää öisin. Joskus on käynyt niin, että luulen vauvan kohta heräävän ja käyn lämmittämässä maidon. Sitten joudunkin käydä uuden satsin hakemassa kun poika nukkuukin vielä yli tunnin. Tuo tunti on minulla rajana, että annan vielä saman maidon.

Viimeisen kahden viikon aikana on ollut iltaisin vähän säätämistä nukkumaan käymisessä. Poika on selvästi väsynyt, mutta taistelee unta vastaan. Olen yrittänyt myös laittaa aikaisemmin nukkumaan, että ei olisi ainakaan liian väsynyt, mutta sama juttu. Kun iltamaito on juotu niin menee 30 min. - 1 tunti kun poika nukahtaa. Onneksi ei ole toista pientä vaatimassa huomiota siinä, huh. Pakko vielä sanoa, että ei ole mitään ihanampaa kuin hymyilevä iloinen vauva aamulla. Itse on ihan väsynyt yö tohinoista ja vauvakin saattaa herätessään vähän itkeä, mutta kun alkaa hänelle puhua ni jopas hymyilee ennen kuin silmänsä avaa =) Siinä sydän ihan sulaa :heart: Sitten jutellaan pitkät tovit ennen kuin äiti jaksaa raahautua vauvan kanssa alakertaan.

Itse kaipaan jo kovasti seuraa päivisin. Olisi kiva käydä vaunulenkeillä tai vaikka kyläillä ja kahvitella muiden äitien kanssa. Ei vaan ole tuttuja jotka elävät tätä elämän vaihetta. Nyt ajattelinkin ilmoittautua joko vauvajumppaan tai vauvamuskariin. Myös monet perhekahvilat käynnistävät toimintansa ensi kuussa. On vaan niin vaikea mennä yksin paikan päälle. Noi muskarit ja jumpat on eri asia, mutta siis noihin perhekerhoihin olen kauhean arka lähtemään. Pitää kai vain rohkaista mielensä ja mennä. Sitä kautta ehkä voisi löytyä uusia tuttavuuksiakin =) Toisaalta kun ei ole vielä oikein rytmiä päiväunissa (poika saattaa nukkua kerrallaan 30 min. tai sitten 2 tuntia) ni vaikea senkin takia yleensä minnekään lähteä. Noi muskarit ja jumpat on aina tiettyyn aikaan ja kovasti yritän nyt miettiä, että ilmoittaudunko ryhmään mikä alkaa jo heti klo 9 jälkeen vai sitten siihen mikä alkaa vasta klo 11 :confused:

Kiinteitä on nyt maisteltu pari päivää. Ihan tuon runsaan pulauttelun takia aikaistin niiden aloittamista. Aloiteltiin nyt kaupan maissisoseella jota laimennan vielä korvikkeella ja seuraavaksi on vuorossa bataatti. Itse ajattelin ainakin osittain nuo soseet tehdä. Paitsi marja- ja hedelmäsoseet lähinnä kaupan hyllyltä tulee tähän talouteen. Tai jospa sitä innostuisi niitäkin tehtailemaan :) Perunalla olen isompien kohdalla soseet aloittanut, mutta eihän sitä niin ole pakko tehdä. Kukin tyylillään. Peruna kyllä tulee listalle, mutta myöhemmin. Vieläkin siitä neuvolassa suureen ääneen puhutaan ensimmäisenä soseena, mutta onhan noita muitakin vaihtoehtoja.

Vellejä ei ehkä aleta antamaan ollenkaa, pitää nyt katsella miten niiden kanssa toimin. Tein kyllä jo viikko sitten vellin ihan itse maissijauhoista. Siinä ohjeessa tehtiin velli veteen ja tuntui jotenkin hölmöltä kun ei siinä ollut yhtään maitoa. Sitten tein paksumpaa velliä veteen ja lisäsin lämmitys vaiheessa vasta maitoa mut kävikin niin, että paksu tavara jäi pullon pohjalle ja osa siitä oli tukkeena pullon suulla. Tällainen kokki siis täällä :D Uusin yritys oli laimentaa kaupan maissisosetta korvikkeella ja se toimikin hyvin. Tuli pullosta läpi yms. mutta poika ei siitä tykännyt. Kaupan vellit on tosiaan vaan maustettuja maitoja, mutta täytyy sanoa, että syötin niitä säännöllisesti isommille lapsille ja ehkä tarjoan välillä tällekin vauvalle. Ei niissä mitään pahaa mielestäni ole.

Ostin vaan valmiiksi jo maissi sekä riisijauhoja kotiin ja niissä molemmissa on ohjeessa tosiaan, että veteen tehdään. Korvikettahan ei oikein suositella keitettäväksi joten en nyt tähän hätään keksi miten niistä tekisin korvikkeeseen vellin :confused: Toisaalta miksi ei voisi vesipohjaista velliä antaa vauvalle kun annetaanhan sitä vesipohjaista puuroakin. Tuo vesipohjainen ohut maissivelli muuttui kyllä paksuksi jääkaapissa joten lusikalla sitä vähän pojalle annoin sitten. Tällaisia mietteitä täällä. Onko kukaan tehnyt vauvalle itse vellejä koskaan?

Nyt kyllä pitää jo mennä nukkumaan. Poika on nukkunut jo yli kaksi tuntia...

Syyslaulu ja Olavi 3,5 kk
 
Ja mikäs se täällä eilen alkoi? Itkuisuutta, nyrkkiä suuhun raivoisasti ja levottomat unet? :confused: Huomasin myös että "puree tyhjää" toispuoleisesti? Siis aivan irvistäen jauhaa leukojaan, kuin pureskelisi toisella puolen jotakin. :confused: Olisiko voinut kynnellään raapia ientä, kun ei niitä koskaan saa tarpeeksi lyhyiksi leikattua?? Olen yrittänyt koittaa ja kurkkia sinne suuhun, mutta en kyllä ole mitään nähnyt/tuntenut. Kamalaa, kun ei tiedä mikä toisella on pahasti. :( Joko voisi tehdä hampaita?
 
viiva kuulostaisi aivan hampaiden tulolta.
Meillä maisteltiin tänään ekaa kertaa kiinteitä ja poika osas jo heti ekalle lusikalliselle avata suun :) ostettiin ihan valmiina nyt noi ekat kun ei itellä oo sellasta ruokaa mitä pojalle vois tarjota niin sit maissisosettta valmiin, ei tainnu oikeen mausta tykätä mutta söi aivan koko teelusikallisen tai no oikeestaan ihan hitusen päälle.
 
Olen myös samaa mieltä, että tosi hienosti sanottu Santtu :)

veden juonnista neidille en ole vettä antanut edes helteillä. Ei kyllä sen puoleen edes huolisi pulloa... mutta olen siis vain yrittänyt itse huolehtia omasta juomisesta, kun täysimetyksellä siis mennään. Kolmelle edellisellekään en ole antamalla antanut vettä vauvana. Nykyään isompana janojuomana on vesi. Mutta kuten edelläkin sanottu, että tästäkin on useampaa näkemystä, niin ei kai se vauva siitä rikki voi mennä, kun toimii omien tuntemusten mukaan. :)

Sitteri meille hommattiin silloin kun kolmonen syntyi. Sitä ennen en kans kokenut sitä tarpeellisena, mutta nykyään se on turvallisuustekijä neljän pienen lapsen kanssa. :D (Meillä siis lapset 5v., 3,5v., 1v8kk ja 4kk).

Kiinteitä meillä ei olla vielä aloitettu ja ajattelinkin vielä jatkaa täysimetystä vielä niin kauan kuin vauva on näin tyytyväinen, vaikka sitten siihen 6kk astikin. Kolmen aiemman kohdalla oon kans pääsääntösesti tehnyt soseet itse ja erikseen mitään vellejä en oo antanut, eli suoraa maidosta siirrytty kiinteisiin. Mutta muuten meillä tuo systeemi on toiminut aivan samalla tavalla kuin Milas tuossa aiemmin kirjoitti, joten en viitsi nyt toistaa ihan täysin samaa juttua vaan komppaan vain häntä. :D

vaipoista meillä käytetään myös päivällä kestoja, yöt menee kertiksillä. Yöllä en myöskään vaippaa vaihda. Tyttö syö kerran yössä ja aamulla vaipassa on parit pissat, mutta ei se aivan pullollaan ole. :)

viiva kyllähän se hyvinkin voi olla jo hampaita. :vampire: Tosin eihän sitä tiedä kauanko vauva niitä sitten lopulta tekee. Meillä lapsilla tullut ekat hampaat ekalla ja kolmosella 4kk ikäisenä, kakkosella 6kk ikäisenä. Tytöllä ei vielä hampaita nyt hiukka vajaa 4,5kk oo, mutta kovasti "pureskelee" alahuultaan ja se ennen niin inhottu tuttikin kelpaa puruleluksi. :D Ei siis edelleenkään tuttia ime, mutta ikenillä kovasti pureskelee.

Vatsalleen tyttö kääntyi nyt nelikuisena. Mutta häntä ei se homma kovasti ole edes kiinnostanut. Neidin taidot painottuu paljon enemmän tuohon sosiaaliseen puoleen. Tykkää kovasti höpötellä leluille ja ihmisille ja on tosi seurallinen. Ja aina nauraa kovasti ääneen kun häntä viihdytetään. Ja mitäpäs sitä itse liikkumaan kun isot veljet järjestää katseltavaakin ihan tarpeeksi. :LOL:
 
Minä en anna vauvalle vettä ollenkaan, kuulemani mukaan pelkkä rintamaito riittää. Ja ihan hyvin vauva helteillä voi, joten kai se sitten riitti. Lapsi on edelleen pelkällä rintamaidolla, vielä puolitoista kuukautta saisi olla, sitten tulee 6 kuukautta täyteen. Sitten aloitellaan sillä perunalla jne. Meille neuvolan täti neuvoi, että hedelmäsoseita ei heti alkuun kannata antaa koska ne on niin paljon paremman makuisia, että voi olla, ettei vauvalle sitten muu kelpaakaan. Eli panostaa ennemmin perunaan ja muuhun tavalliseen ruokaan. Kuulosti järkevältä ja aion noudattaa ohjetta. Meidän neuvolan täti on jo iäkkäämpi ja minusta hänellä on hyvin järkeviä käytännön ohjeita. Huomaa, että hänen käsiensä kautta on mennyt satoja, ellei tuhansia lapsia. Tykkään.

Meillä tyttö kääntyi ympäri ekan kerran kuukausi sitten, kolmen puolen kuukauden iässä. Sen jälkeen on aina silloin tällöin pyörähtänyt ympäri, ehkä neljä kertaa viikossa. Ja nyt toissapäivänä päätti, että nyt aletaan kääntymään ihan urakalla. Ja kääntymiseen menee sekunti. Ihan käsittämätöntä miten nopsaan lapsi sitten ykskaks oppii, kauhulla odotan liikkeelle lähtöä :D

Muutenkin tyttö on kehittynyt paljon. Reagoi ihan eri lailla kun häntä kutsuu, selkeästi katsoo kuka kutsui jne. Ja suuttuu jos häneltä ottaa jotain kädestä pois :D Ja tosiaan tuo kääntyminen on jo tosi taitavaa ja nopeaa. Hurjaa miten nopsaan aika menee!
 
Sellaista tulin vielä tänne kertomaan, että aion myydä oman Baby Björn -kantoreppuni ja Shelter Lodger -kengerupussini. Kumpikin on aivan uusia ja käytetty kotona vain kerran pari. Hölmönä ostin testaamatta viihtyykö lapseni niissä. Ei viihdy. Pakko myydä siis pois, mitä niitä turhia nurkissakaan pyörittämään.

Jos siis tunnet jonkun, joka tarvitsee niitä tai tarviit itse, vinkatkaa mulle. Myyn halvemmalla kuin uudet vastaavat, kun nää nyt kerta on otettu paketista pois. (Baby Björnissä on takuuta jäljellä vajaa vuosi.) Mutta ovat oikeasti toki kuin uusia, kun on käytetty vain kotona pari kertaa.

Santtu
 
Eilen käytiin 4kk neuvolassa. Pituutta 64cm ja painoa 7kg. Eli hyvin on rintamaidolla edelleen kasvanut. Eikä neuvolassa edes kyselty aijonko milloin kiinteitä aloittaa. Näin hyvin jos kasvaa niin saadaan huoletta olla täysimetyksellä puolivuotiaaksi asti =)
anskuli1978 Meillä neiti oppi kääntyyn 2,5kk ikäisenä. Teki sen parina päivänä ja sitten piti viikon tauon eikä kääntynyt ollenkaan. Ihan niin kuin vauva olis sulatellut uutta taitoa vähän aikaa. Sitten alkoikin kääntymään vatsalleen heti kun lattialle laski. Oisko vähän samaa teidänkin nappulalla ;)
 
Huh huh, meillä on alkanut muutto pitkäaikaisesta vuokra-asunnosta ihan omaan kotiin, ja aikamoista hulabaloota on kyllä muuton ja vauvan hoidon yhteensovittaminen! Ihan olen poikki, mutta ei ole aikaa maata laakereillaan :D

Olen lueskellut päivittäin tätä keskustelua, mutta en ole näissä muuttotohinoissa ehtinyt kirjoittamaan enkä kommentoimaan. Mutta nyt nukkuu tällä viikolla 4kk täyttävä neiti, niin jospa muutaman rivin kirjoittaisin :)

Santtu82: Voisin olla kiinnostunut tuosta kantorepusta :) Laittaisitko vaikka sähköpostiini (saijito_@hotmail.com) jonkun kuvan kantorepusta ja hintapyynnön, niin mietin sitten asiaa, kiinnostaisi kyllä :)

Milas: Me käytiin myös neidin kanssa eilen 4kk-neuvolassa ja samoin meijän neidillä oli kaikki oikein mallikkaasti, pelkällä rintamaidolla oli kasvanut 65cm pitkäksi ja 7,5kg painavaksi jo :) Täälläkään ei siis kasvujen puolesta ole tarvetta aloittaa vielä kiinteitä, mutta sen runsaan pulauttelun vuoksi varmaan aletaan kohta jotain vähän maistelemaan.

anskuli1978: Meillä neiti kääntyi selältä mahalleen reilun 2kk :n ikäisenä. Joskus 3kk:n ikäisenä kääntyi muutaman kerran -varmaan vahingossa- myös mahalta selälleen, mutta sen jälkeen ei ole noin päin enää kääntyillyt. Mahallaan neiti viihtyy ihan tosi hyvin ja aina kun laittaa neidin selälleen lattialle, niin ei tosiaan mene kuin sekunti, ja neiti on kiepsahtanut mahalleen :) On se nopeaa toimintaa ja nopeaa kehitystä, kohta varmaan jo ryömitään meillä!
 
viiva: Mä muistelisin kanssa, että noin puolen vuoden iässä vauvan päivä- ja unirytmiä voi yrittää alkaa muokkaamaan. Ja joo, vois hyvinkin kuulostaa siltä, että hampaita olis tulossa!

Ja Santtu82:lle vielä: Kivasti pohdittu asioita, samaa mieltä olen minäkin, että jokainen vanhempi, sekä äiti että isä, on se paras vanhempi ja parhaat vanhemmat juuri omalle lapselleen, eikä toisten vanhempien tarvi tulla arvostelemaan tai negatiiviseen sävyyn kommentoimaan kasvatusmetodeja tms. On todella raivostuttavaa, jos joku niin tekee, minäkin olen muutamaan kertaan saanut "puolustella" omia valintojani vauvan hoidossa ja kasvatuksessa, ja on kyllä hermo meinannut mennä. Mä olen kanssa tykännyt tällä "meijän" palstalla keskustella, aika tervehenkistä porukkaa meillä täällä on keskusteluissa ollut, se on kyllä kiva juttu, kun mullakaan ei täällä montaa vauvaperhettä ole, jonka kanssa voisin ajatuksia ja kokemuksia jakaa ja vaihtaa, niin kiva täällä keskustella ja saada vertaistukea, joka ei ilkeile :)
 
  • Tykkää
Reactions: masuilija.
Meijän typy päätti alkaa ryömimään kun tuli 4kk täyteen! Vielä on ihan kivaa, äiti ja isä kannustaa vieressä:"Hyvä R... hyvä". Mutta jos samaa rataa mennään niin voi olla että kohta ei enää hihkuta ilosta vaan voi tuntua että kumpa tuo olis pysyny vielä vähän aikaa erossa tuostaki kukkapurkista |O ja ku kokoajan pitää seurata missä mennään eikä pysty yhtään lukemaan koulujuttuja ;).
Ja käytiin neuvolassakin.. Lääkärin mielestä pottu/porkkanasose ei pahaa tekis tytön painolle (6160g ja 63,3cm), joten meillä menee nyt sosetta.. puoli pilttipurkillista päivässä (mitallisesti vain, ite soseutan potut ja porkkanat ainaki vielä :D). Mahavaivoilta on säästytty.

Paljonko te muut annatta kiinteitä vauvoillenne?

Puhelitta hampaidentulosta. Musta tuntuu että täällä on tehty hampaita jo pitempi tovi (n. 1kk), niitä vaan ei vieläkään oo näkyny. Ei sillä että haluaisin niiden kovin pian tulevankaan kun imetänkin :D.

Mun piti oikein laittaa merkille että mitenkäs paljon tuo nukkuukaan, mutta unohtu. En yhtään osaa sanoa ku tyttö nukkuu nuita 5-15min pätkiä aika useatkin päivässä. <-- johtunee kai osittain tuosta hirmusesta liikkumisestakin? en tiiä..
 
Liikettä!

Aamun kunniaksi tänään poikasemme kääntyi ympäri! Selältä masulleen. Veikkaan kuitenkin, että tämä oli näytösluontoinen juttu. Vaikka poika viuhtookin hurjana, hän ei ole osoittanut kovin suuria haluja tuohon kääntymiseen. Kun hänet laittaa lattialle makaamaan, hän lähinnä makaa ja viuhtoo siinä, muttei yritä kääntyä. Enemmänkin pojalla on niin sylissä, lattialla kuin sitterissäkin suunta ylöspäin. Pystyyn haluaisi aina nousta. Mutta upeaa, että kääntyi nyt. Yksi etappi tämäkin!

Viime yönä normisti hyvin nukkuva poikanen heräsi 5 kertaa. Yleensä herää 2 kertaa ja kummatkin vasta aamuyöstä. Paitsi että mammaa väsyttää, pelkään että oisko rytmi muuttumassa. Tokikaan yhdestä yöstä ei voi niin päätellä... Toivon todella, että tämä oli vain joku kerta virhe, ei pysyvä uusi tila. :)

Rytmeistä on kyselty, mutta kysyn uudelleen... Lyhyesti vain, onko teillä rytmiä? Meillä on yö-päivä -rytmi ja ymmärrys niiden erosta. Päiväunirytmiä ei ole, mutta joku noin parin tunnin sykli hereilläolon ja syömisen kanssa pitkin päivää. Mutta en kutsuisi rytmiksi, jonka tietää ja jota voi noudattaa.

Vaunuissa voi jo kulkea lyhyitä matkia ilman raivareita, mutta uni ei kyllä edelleenkään tule pojalle vaunuissa. Haaveilen siitä, että lapsi nukkuisi kävelylenkillä. Se olisi ihana kohokohta päivään, kun pääsisi ulos ja vauva nukkuisi. Nyt ollaan melko lailla sisällä, koska täällä lapsi kuitenkin nukkuu.

Santtu ja aamupoika
 
Moikka,

meillä myös 4kk täynnä, neidin mitat on 64cm ja 7020g. Pelkällä rintamaidolla ollaan menty ja sillä myös jatketaan. Yritän täysimettää 6kk jos vain pystytään. Mulla ei ole mitään hinkua aloittaa soseita vielä kun imettäminen on niin helppoa ja mukavaa. Vettä ei olla annettu ollenkaan.

Tyttö ei vielä käänny eikä oikeestaan osoita mitään mielenkiintoa sitä kohtaan. Enemmän on hinkua eteenpäin ja istumaan vonkaa jo kovasti. Enemmän on sellaista ylöspäin sätkimistä ja potkimista vielä. Enimmäkseen on lattialla lelukaaren alla ja viihtyy siinä yksikseenkin pitkiä aikoja. Leluista on innostunut nyt kovasti ja pitelee kahdella kädellä kiinni ja vatsallaan ollessa ylävartalon alta löytyy kasa leluja, joita on käsillään haalinut itselleen.

Santtu kyseli rytmeistä. Meillä on selkeä yörytmi, mut päivällä periaatteessa on suuntaa antava rytmi(3 päivikset, joista ekat pitkät). Mut tosi helposti heittelee rytmit ja päivät voi lopulta olla ihan mitä vaan. Yöllä mennään 10h kahdella syötöllä. Hyvinä päivinä nukkuu päiviksiä yht. n. 5-6h.

Vaipoista on käytössä Libero 3 ja kestoja menee päivässä n. 3 kpl

Nippiäinen ja neiti 4kk
 
Viimeksi muokattu:
valjakka meillä on vasta maanantaina soseet alotettu ja maissilla alotettiin joka ei sitten ollut niin pojan mieleen sitä meni eka se yks teelusikallinen sitten jo kolme mutta äsken maistettiin porkkanaa niin sitä menikin jo sitten 1/4 purkkia :) Meidän poika on nyt lähipäivinä oppinut niin hirmusesti uutta. Löytänyt varpaat, innostunut leluista ja kiinteet alotettu. Tiistaina poika jo otti lusikan mun kädestä ja yritti tähdätä suuhun, oli niin huvittavan näköstä kun tosissaan suu auki tähtää mutta aina osuu poskeen sit meni hermot ja piti auttaa. Eilen lusikka osui jo kieleen. Meillä on nyt keksitty myös kieli, sitä pitää pitää koko aika suusta ulkona :D Tänään oli pakko ottaa tutti käyttöön vaikka niin oltiin sitä mieltä että meille sitä ei tule, mutta poika ruvennut imee peukaloa ja hihansuita ja tänään keksi ruveta imee huulia sillain sisään päin, tutti helpotti :)
 
syyslaulu: Meijän neidillä taitaa olla päivärytmin muutosta ilmassa...Aiemmin neiti on nukkunut 10-12t yöunia, 1t aamupäivällä vaunuissa ja 2-4t iltapäivällä sisällä ja hereillä ollut aina 1,5-2t:n pätkissä. Nyt yöunet on saman verran kuin aiemminkin, mutta vaunuissa nukutaan enää noin 30min ja nuo pitkät iltapäivän päikkäritkin on alkaneet lyhentymään tai vähintäänkin pätkiintymään. Niin, ja onko kiinteiden aloittaminen vähentänyt teillä pulauttelua? Meille terkkari sanoi, että perunalla ei kannattais aloittaa, jos on vähääkään taipumusta kovaan kakkaan. Että porkkanalla olis parempi aloittaa. Mutta porkkanahan on hirveän allergisoiva, uskallanko antaa vauvalle ekana kiinteänä ruokana porkkanaa, jolle itse olen tosi allerginen, mitä mieltä olet?

Kun aloittelee kiinteitä, kannattaako joka päivä antaa vähäsen, vai olisiko alkuun hyvä antaa vain muutamana päivänä viikossa, mitä mieltä olette?

valjakka: No siellähän on alettu ryömimään aikaisin! Joo, ihan varmasti saa olla silmä kovana, että mihin se vauva oikein menee ja ehtii... :)

Santtu82: Siellä käännytty selältä masulleen, hienoa! On se vaan upean näköistä, kun oma lapsi oppii jonkun uuden jutun :) Meillä erotetaan siinä mielessä yö ja päivä, että yöllä pääsääntöisesti vain nukutaan ja tosi pitkäkin pätkä :) Päivällä ei oikein unirytmiä ole, ja ainakin nyt just tuntuu, että meillä ei päivisin juuri nukuta... Pääsääntöisesti täälläkin ollaan hereillä noin 2t kerrallaan, mutta välillä se "lipsuu" jopa 4 tuntiin, ja sitten neiti on kyllä tosi väsynyt, mutta ei aina siltinkään sitten malta nukahtaa, ja sitten alkaakin kiukkuaminen...

Neiti täytti tänää 4kk ja sen "kunniaksi" on huudettu ja itketty koko päivä, eikä mikään ole auttanut.. harmittaa, kun en osaa auttaa, en keksi mistä tuo itku ja huuto on johtunut:-/ Ja harmittaa myös, kun hermot on ollut tänään tosi kireällä tuon neidin kiukuttelun takia:-( Meneekö teillä muilla ikinä hermot vauvanne kanssa, vai onko kaikilla aina "niin ihanaa"? ;)

Osaako joku muuten kommentoida, että mitä ihmettä tarkoittaa se, että meijän neiti on nyt noin 2vkoa "puhunut huutamalla"? Eli tavallisen aiemman jokeltelun tilalle on tullut semmoista huutoa ja huutelua, vaikka läheskään aina se huutelu ei siis ole huonotuulista. Neiti vaan ei enää "puhu" kiltillä äänellä ;) Onkohan jotain äänen testailua, vai onko neiti kenties kyllästynyt tms.? Onko muilla tämmöisestä kokemusta?
 
Veyve, minä sain neuvolasta ohjeen antaa niitä kiinteitä päivittäin, ensin esim. perunaa muutama päivä, sitten porkkanaa jne... Henk.koht. mielipiteeni on myös, että päivittäin ja mieluiten samaan aikaan päivästä, esim. noin "lounasaikaan". Näin lapsi tottuu siihen, että päivällä syödään vähän toisenlaista apetta kuin vaikkapa aamulla tai illalla. Ja muutenkin minusta on parempi tuo, että sitä maistiaista tarjotaan säännöllisesti.

Tänään sitten aloitimme kokeilut. Tein perunasoseen itse, muussasin haarukalla keitetyn & kuoritun potun, lisäsin tilkan korviketta joukkoon ja tiristelin vielä sihdin läpi tuotoksen. Hiukan vajaan teelusikallisen annoin tänään tuota sosetta. Ensin likka työnteli sitä kielellä ulos, mutta korjasin lusikalla talteen ja takaisin suuhun. Ekan lusikankärjellisen kohdalla näytti olevan sitä mieltä, että oma sukkamehukin on parempaa, kun aikoi vetäistä varpaat suuhun ;) Mutta kaikki meni alas sen suuremmitta irvistelyittä, eikä mitään tullut ylös.

Huomenna harjoitukset jatkuu, ja perunan kanssa palastellaan varmaan vielä maanantaihin-tiistaihin asti. Sitten ehkäpä vuorossa porkkana. Mutta vielä en tiedä, teenkö itse nuo ekat maistiaiset kuten perunankin kanssa vai "sorrunko" kaupan soseisiin - tuossa melkein-lähikaupassa kun sattui olemaan juur sopivasti poistohintaan noita 4kk-ikäisille sopivia soseita (poistuvat valikoimista), joten tuli sitten hamstrattua "pari" purkkia kotiin :)

Ainiin juu. Kyllä meilläkin on alkanut olla tuota huuto-puhumista enemmän. Ei ole kiukkuinen tai kärttyisä, vaan ikään kuin napakasti komentaisi äitiä, sellaisella nuotilla huudetaan :) Tosin tänään huuteli tuohon tyyliin, kun masussa pyöri ilkeä ilmakupla. Huutelut taukosi, kun sai röyhtäistyä. Mutta muuten olen tulkinnut tuon äänivarojen testailuksi, millaisen reaktion saa aikaan milläkin äänellään. Meillä myös nälkäkitinä on välillä vaihtunut miltei... murinaksi "örm-örm-örm-örm" :D Hittiläinen, juur kun oppi joten kuten tulkkaamaan noita eri itkujen sävyjä, niin nyt neiti heittää koko paletin uusiksi! ;)
 
Veyve meille annettiin neuvolasta ohje että yksi teelusikallinen kerrallaan ja kaksi kertaa päivässä. Ja 3-5päivää aina yhtä ruokalajia.

Meillä alotettiin maissisoseella ja se ei oikeen ollut pojan mieleen, sanovat että jos lapsi haluaa syödä niin ei pidä rajottaa no meidän poju kun siirryttiin porkkanaan halus syödä sitä oikeen kunnolla ja sitä menikin sitten 3syötön aikana se pilttipurkillinen :D
 
masuilija.: Okei, me ei vielä neuvolasta saatukaan minkäänlaisia ohjeita kiinteään ruokaan liittyen, kun sekä terkkari että lääkäri sanoi, ettei ole kasvujen puolesta mitään tarvetta kiinteille ;) Tänään tai huomenna varmaan kokeillaan sitä porkkanaa sit ekaa kertaa, saa nähdä, mitä mieltä neiti on... :)

Ninuski: Joo, niin se varmaan on järkevintä antaa sitä kiinteää sitten ihan säännöllisesti. Tottuuhan vauva siihen uuteen syömiseen paljon paremmin, kun osaa odottaa sitä joka päivä ja aina suht samaan aikaan :) No huh, "hyvä", että jonkun muunkin vauva puhuu huutamalla nykyään! ;) Susta se ei ilmeisesti oo ainakaan vielä tuntunut yhtään raskaalta, jos vauva "huutaa" koko päivän? Mulla oli eilen hermot kireällä, mutta tänään on parempi päivä... ;)
 

Yhteistyössä