<3 Huhtikuiset 2011 <3

viiva taas tästä vauvan uneen perehtyneestä tyypistä sanoi meille kun pohdin että piätiskö poika siirtää meidän huoneesta pois kun herään pieniinkin ääniin ja kun poika pyörii niin herään siihenkin niin sanoi että jos päättää jotain niin siinä pitää pysyä pari ekaa päivää on aina vaikeimmat mutta sitten yleensä alkaa helpottaa. Ja itse olen vakaasti sitä mieltä, että mitä varhemmin tuollaiset sänky muutoksetkin tekee niin sitä helpompaa se on. Joten jos haluat lapsen jo siirtää omaan sänkyyn niin suosittelen ja pitkää pinnaa sinne :) Ja meillä nyt kun on tää unikoulu ollut niin helpottanut niin paljon että ei tarvii poikaa siirtää vielä pois meidän huoneesta :)
 
masuilija meillä tuli esikoinen väliin vasta, kun pinnasänky jäi pois. Sitä ennen ei koskaan nukkunut meidän sängyssä. Sieltä kuitenkin kipitti meidän sänkyyn JOKA YÖ, enkä kerta kaikkiaan ole jaksanut öisin taistella. :ashamed: Varsinkaan, kun aamulla työt kutsuivat... Nyt oon tehnyt ihan päinvastoin, ehkä vaan laiskuuttani. Rakastan niin noita kunnon yöunia. Onnistuiko teillä siis tuo muutos hyvin?
 
Taalla on tapahtunut niin paljon sitten viime kirjottamisen, etta mitenkaan ei pysty kommentoimaan kaikkea! Oltiin tossa lomailemassa etelassa ja edelleen on niin vaikea loytaa aikaa tahan koneella istumiseen, etta vaikea kirjottaa. Meidan poitsu edelleen nukkuu paivisin vaan niita puolen tunnin patkia... Paitsi tana aamuna nukku 1.5 tunnin unet!
Yot meilla on kanssa ihan mahdottomia.... Ukkeli herailee 1-2 tunnin valein ja aamuyosta on alkanut paatymaan meidan sankyyn, siina toivossa, etta nukkuis edes vahan pitemman patkan siina.... Mutta eipa tuo ole kovin vaikuttanut asiaan... Luulen, etta mita on alkanu tapahtuun yollakin, on se, etta aina kun pikkunen tulee siihen kevyen unen vaiheeseen, han heraa ja haluaa rintaa paastakseen takasin uneen... *huokaus*
Sitten ei aamulla ole oikein nalka, kun on yo syoty. Kiva kiva.

Mutta huomenna aateltiin alottaa unikoulu! Pistetaan omaan huoneeseen samaan syssyyn, niin ei tartte siita sitten huolehtia erikseen joskus myohemmin. Vahan haikea olo tuosta, mutta samalla puoli vuotta tata unettomuutta nyt alkais riittaa... Mun puolesta sais olla viela vaikka meidan sangyssa (kun se on niin kiva kun han siina tuhisee vieressa....), mutta kun ei nuku!!

Noista yosyonneista olis kanssa siis tarkotus paasta eroon, mutta en oikein oo viela paattany miten tekisin eka yona.. Todnak annan maitoa kun heraa 23-01 aikaan ja sitten en ennen kun aamulla.

Meilla on herra neljalla aterialla per paiva. Oon yrittany nyt laittaa juustoa ja rasvaa ruokiin, etta tayttaa enemman. Jogurttia oon myos antanu (Suomessa ei vissiin maitotuotteita suositella ennen kun myohemmin, mutta taalla sanotaan, etta saa alottaa 6kk iassa) ja herran herkkua tuntuu olevan paahtoleipa! :D Sormiruoista oli taalla puhe, niin ma oon tosiaan nyt antanu sellasia "paahtoleipatikkuja" kateen ja niita sitten jayskyttaa menemaan.

Viiva kirvotti hyvat naurut tuolla nukkumiskyparalla! :LOL:

Meidan herralla kanssa muuten rutisee luut! Monesti oon tuntenu, kun oon nostanu kainaloiden alta.

Ja taalla kanssa purraan nannia (tosin vahemman nykyaan, kun oon vissiin huutanu tarpeeks monta kertaa kivusta ja saikayttany tarpeeksi! ;) ) ja raavitaan ja nipistellaan! Tosi arsyttavaa. Mulla on monesti ollu rinnukset mustelmilla. Toinen "kiva" juttu on pomppiminen sylissa. Kaivaa sitten varpailla mukavasti tonne nahkaan (reisiin siis) ja siitakin tullu kivoja mustelmia! :O

Taalla ollaan syoty jo vaikka mita makuja! Bataattia, kesakurpitsaa, kukkakaalia, herneita, perunaa, porkkanaa, luumua, mustikkaa, omenaa, paarynaa, mansikkaa, banaania.... jne.. :) Meidan herra on kylla onneksi hyva syomaan noita kiinteita. Maidon kanssa on vahan niin ja nain. Yritankin sita laittaa sitten kaikkiin ruokiin.

Mika muuten Suomessa on suositus maitomaarille kiinteiden alotuksen jalkeen? Taalla sanotaan, etta pitais saada viela 500-600ml/vrk.
Montako kertaa paivassa ootte antaneet maitoa ja missa vaiheessa paivaa?

Netsuli mulla huono omatunto siita, etta alotin kiinteat niin aikasin... Taalla on kauhea varottelu paalla, etta ei pitais alottaa liian aikasin. Voi VAKAVASTI vaurioittaa lasta!! :stick: Munuaiset voi karsia, allergioita tulla, suolisto karsia... Jne... :( Suomessa ollaan vissiin aika paljon rennompia taman asian suhteen.

Kiva oli muuten lukea Masuilijan kokemuksia tuosta unikoulusta! On niin ajankohtanen juttu nyt taalla meilla. Teilla vissiin menny tosi hienosti. Saas nahda miten meilla kay... Sako sitten lopetit yosyotot kertalaakista?? Tosi hyva muuten, etta teilla jarjestettu tuo uni-ihminen puhumaan! Olis tosi kiva, kun joku antais ihan face to face -neuvoja ennemmin kun etta kirjasta vaan lukee..... Noh, ma kanssa raportoin viikonlopun jalkeen miten meilla sujuu........ :whistle:

Mutta nyt ma lahden tasta lukemaan kirjaa! Luksusta! ;)
 
viiva meillä ei sitten poikaa omaan huoneeseen tarvinnut siirtää kun tuo unikoulu rauhoittanut meidän kaikkien yöunia. Aikasemmin minä heräsin kun poika vähän liikku ajattelin että kohta se herää ja lähdin lämmittää maitoo kun sen piti silloin vielä antaa tekeentyä 3min kun oli tuo sakeuttaja, mutta nyt siitäkin päästy eroon ! Ja meillä alusta asti poika nukkunut yöt omassa sängyssä, mutta sitten aamuyöstä otin aina pojan viereen, kun mukamas nukku niin levottomasti. Varmaan ihan siks otin että oli ihana kun toinen kaivautu kylkeen kiinni ja sitten nukuin huonosti kun pojuli potki unissaan mua :D Mutta joo siis nyt ei enää viereen oteta aamuyöstä ja tosi hyvin onnistunut tämä. Viime yönä poika heräs kerran ja tuttia laitoin pari kertaa suuhun ja sinne simahti, lopullisesti sit herättiin kello 8. Oli aika luksus yöunet :) Ja Tinttulina joo ihan kertaheitosta nuo yömaidot meillä lopetettiin kun se heppu sanoi että niin kantsii tehä. Vauva oppii ettei palvelu pelaakkaan enää. Jos taas yöllä tai aamuyöstä maitoa antaisin, niin lapsi oppis että no jaa kyllähän tätä yölläkin saa ! Sitten kun ekan kerran yön jälkeen annetaan sapuskaa tulis herätä ihan kunnolla ja kerran meilläkin aamupalalle noustiin viideltä. Meillä jos kovin aikasiin herätään pääsääntösesti kuudelta niin ollaan hereillä tunti ja sit lähetään vielä aamu-unille ja huomaa että pojalla on yöunet jäänyt kesken, koska yleensä nukkuu 2-2,5h. Mutta on tää vaan niin helppoo. En vaan voi käsittää miten tää näin helpolla on menny !
 
Pahoittelut muutamien päivien hiljaiselosta, olemme olleet neidin kanssa isovanhempien luona kyläilemässä ja siellä en ole koneelle oikein ehtinyt. Paljon olette kaikki taas kirjoitelleet ja kommentoinkin hieman myöhemmin teijän juttujanne, mutta ensin kirjoitan vähän meijän kuulumisia, kun tuntuu, että täälläkin on tapahtunut taas vaikka mitä!

Meillä on nyt maisteltu kiinteistä perunaa, peruna-porkkanaa, porkkanaa, bataattia, kurkkua ja päärynää. Kaikki menee neidillä alas tosi hyvin, ja enemmänkin varmasti menisi, kuin mitä annan. En oikein tiedä miten tässä pitäisi toimia, kun neiti selvästikin haluaisi syödä enemmän ja nälkä on, mutta sitten jos annan paljonkin lisää, neidin vatsakivut on taattu:-/ En missään nimessä halua, että vauvallani on nälkä, ja tuntuukin, että neiti on viime päivinä syönyt paljon tavallista useammin (Voiko johtua siitä, että rintamaitoa ei enää kerralla erity niin paljon, ja siksi on syötävä useammin?) rintamaitoa, mutta en myöskään halua neidin joutuvan kärsimään vatsakivuista siksi, että äiti yrittää vauvalleen kiinteitä syöttää liikaa ja liian aikaisin...:-/ Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Me ollaan isännän kanssa nyt ajateltu niin, että annettaisiin useammin pienempiä annoksia päivän mittaan, jotta vatsa tottuisi kiinteään ruokaan (Olemme miehen kanssa molemmat jonkin verran allergisia ja aina reagoimme esim. stressiin mahaoirein). Ja mitä annatte aamu- ja iltapalaksi vauvallenne, ja miten jakaisitte noita kiinteitä päivän mittaan, jos valikoimassa olisi nuo meijän tämänhetkiset kiinteät ruoat?

Meillä on päivärytmi alkanut muuttumaan. Nyt herätäänkin jo seiskan aikoihin ja päivällä nukutaan useammat puolen tunnin-tunnin päikkärit. Tuntuu, ettei noista päikkäreistä lähde neidillä väsymys, mutta ei silti ole koko viikkona nukkunut pidempiä päikkäreitä, vaikka aina aikaisemmin nukkui niitä 2-4 tunnin päiväunia. Aikaisemmin neiti on pärjännyt yön yhdellä syöntikerralla, nyt tällä viikolla on herännyt jopa 3 kertaa yössä syömään! Tarkoittaako tämä, että rintamaitoa ei enää tule neidin tarpeisiin nähden riittävästi ja että niitä kiinteitä pitäisi nyt selvästi lisätä vai mitä?

Olemme miehen kanssa alkaneet miettimään neidin siirtämistä meijän sängystä pinnasänkyyn. masuilija.n juttuja unikoulusta lukeneena ilmeisesti olisi paras tehdä niin, että kerralla siirtää vauvan sinne pinnikseen ja vaikka kuinka vaikeaa olisi, ei anna asiassa periksi? Mutta käy jo valmiiksi sääli neitiä, jos ei siellä pinniksessä viihdykään, en tykkää huudattaa vauvaani "turhaan"...

Jopas on sekavaa ja ehkä vähän turhautunuttakin tekstiä, pahoittelut siitä(kin). Auttakaahan taas, kun ehditte koneen ääreen, jookos? =)
 
Veyve, minulle tuli ihan samanmoinen järjestely mieleen: että tarjoat sitten useammalla aterialla niitä kiinteitä. Meillä on jo viljat mukana, joten meidän aamu- ja iltapalana on puuroa (kaura ja riisi kokeiltu tähän mennessä) + marja-/hedelmäsosetta ja maitoa (korviketta siis). Eli löysennän puuroa korvikkeella sopivaksi (se myös jäähdyttää sen sopivasti), mutta hyvin usein aamu- ja iltapalan yhteydessä neiti saa vielä maitoa erikseen. Voisiko teidän tapauksessannekin harkita viljojen aloittamista tässä vaiheessa? Saisitte puurot/vellit kehiin, ja niillä ehkä voisi harventaa noiden yösyöttöjen määrää? Mutta jos haluatte ehdottomasti pitäytyä tämänhetkisessä ruokalistassanne, niin minä ajoittaisin kasvissoseet lounas- ja päivällisaikaan ja hedelmäsoseet sitten aamu- / väli- / iltapalaksi. Ja nyt kun mietin noita vellejä, niin se kaupan toinen ensivellihän on peruna-porkkanavelli... Tulipa tällainen eksoottinen ajatus mieleen: Voisiko tuota peruna-porkkanasosetta löysentää niin paljon maidolla, että siitä tulisi "velliä"... ja sitä harkitsisi sitten iltapalaksi? Hmm...
 
Hei vaan pitkästä aikaa :wave: Tämä mamma kirjoittelee tähän aikaan kun on nukahtamisongelmia minulla. Poika nukkuu edelleen tosi levottomasti ja unikoulu täälläkin edessä kohta. Minulla on myös mahdollisuus viedä poika muualle unikouluun, mutta ensin koitetaan kotona.

Lattiatasossa mennään edelleen ja itse asiassa poika on kääntynyt vain kerran selältä vatsalleen. Muuten heiluu ja viuhtoo koko ajan, mutta ei käänny. Sylissä haluaisi olla enemmän, mutta välillä viihtyy jo 15 min. lattiallakin tai sitterissä leluja ihmetellen. On nämä vauvat niin yksilöllisiä. Täällä tartuttiin leluihin jo 2kk vanhana ja varpaat löytyi heti 3 kuisena. Nyt on alkanut vasta kunnolla pyörimään napansa ympäri lattialla. Nuo isommat lapset ovat jo ryömineet tämän ikäisinä, mutta tällä kolmosella ei ole kiire ja olen toisaalta iloinen siitä. Esikoinen nimittäin käveli 10 kk vanhana ja juoksi kuukautta myöhemmin ihan reikä päässä. Kiva oli vahtia. Ei haittaa tämä rauhallisempi tahti minua ollenkaan. Tosin poika varmaan viihtyisi itsekseen paremmin jos kääntyilisi ja liikkuisi jo enemmän.

Kiinteistä ei kovin pidä. Maitoa joisi vaan pullosta jos saisi päättää. Meillähän on tuo sakeuttaja myös käytössä ja tässä vinkki muille: Maidon sakeuttaja imeytyy myös huoneen lämpöiseen maitoon Reilu kuukausi sitten huomasin sen. Huvikseen kokeilin ja siitä alkaen on niin tehty. Yläkertaan (missä makuuhuoneet) otan aina illalla mukaan tetran maitoa, pullon, sakset ja sakeuttajaa oikean määrän pienessä kotelossa. Ei tarvi enää öisin kömpiä alakertaan maitoa lämmittelemään. Samalla on poika myös tottunut hyvin huoneen lämpöiseen maitoon =) Aikaisemmin oli öisin välillä ongelmana se kun ehti alkamaan hirveä huuto ennen kuin ehdin maidon kanssa takaisin yläkertaan. Nyt ei tarvi murehtia siitä. Sakeuttajaa olen myös vähitellen vähentänyt kun tosiaan siitä ei enää ole niin apua pulautteluun.

Pojan nukkuminen on tosiaan mennyt vielä huonommaksi nykyään. Iltaisin taistelee tunninkin unta vastaan itkien. Ei auta rutiinit tai se kun laittaa aikaisemmin tai myöhemmin nukkumaan. Osittain varmasti vaikuttaa kaikki uuden oppiminen yms. Nyt ei aina öisin tuttikaan auta vaan pitää nostaa syliin ja heilutella. Päiväunille nukahtaa helpommin.

Kuinka moni täällä kestoilee ja miten? Minä aloin pari kuukautta sitten miettimään asiaa ja nyt on viikko kestoiltu taskuvaipoilla onnistuneesti =) Öisin kerttikset käytössä. Olen kyllä aika hullu kun meillä ei tosiaan ole juuri kuivatustilaa eikä kuivausrumpuakaan. Pyykinkuivausteline aina möllöttää keittiössä tai olohuoneessa. Kylpyhuone on tuollainen noin kolmen neliön koppi. Varmaan tämä innostus tästä hiipuu, mutta tällä hetkellä tuntuu vielä hyvätä. Vaippoja olen tilaillut netistä uusina ja käytettynä. Huuto.net hyvä paikka niitä hankkia myös. Imujen kanssa olen vähän pihalla, mutta vielä ei ole vuotoja juuri ollut. Pitäisi kehittää joku korivaunu tms. systeemi jossa noita tarvikkeita säilyttäisi. Olen aina vannonut, että kestoilu ei ole mun juttu, mutta tällä hetkellä tuntuu olevan ainakin. Ja ne vaipat on niin suloisiakin.

Paljon on tullut tänne tekstiä ja suurin osa meni ihan ohi kun äkkiä äsken läpi lukaisin :ashamed:

Mutta joo nyt pitää yrittä käydä nukkumaan |O
 
Veyve en siis mene takuuseen näistä ohjeistani, mutta näin meille ensi-ja turvakodin vauvan uniasioihin perehtynyt henkilö ohjeisti ekavauva-kerhossa ! Ja meillä toiminut todella hyvin kun lopetettiin kertaheitolla yösyömisen. Itsekkään en tykkää vauvaa huudattaa, mutta meillä ei edes mitään suurempia taisteluja ja huutokonsertteja ole käyty, tuo toki yksilöllistä kaikilla se ei ole yhtä helppoa !
 
Pika terveiset neuvolasta:
70 cm , 7980g ja 43 pipo 5 kk neuvola siis kyseessä. Nyt alkaa sit harvenemaan käynnit. Seuraava on vielä vähän reilun kk päästä mut sit seuraava vasta 8 kk.
Hienosti kasvanu maidolla ja terkka sanoi että vielä kk vois pelkällä maidolla mennä jos niin halutaan. Kokeilin kuitenkin jo vähän sosetta ja ei ihan hienosti menny, tais äiti ja Nääkkä jännittää yhtä paljon. Piikeistä tuli jälleen kuume ja vielä vimesiä yritetään saada alas. Voi pikku raukkaa!

Huomasin senkin tässä yks yö kun hammas särkyni valvotti mua että pikkuinen nukkuisi kyllä omassa sängyssään vaikka koko yön minä ite otan hänet viereen liian helposti. Pienikin ynähdys pinniksestä ja otan heti viereen. Nyt äippä ottaa itteään niskasta kiinni ja antaa pikkusen nukkua rauhassa!

Luopumisen tuskaa koetaan täälläkin. Vauva tuntuu kasvavan silmissä eikä enää olekkaan avuton pikku rääpäle, niisk.
 
Noniin! Ensimmainen yo unikoulua takana ja tosi hienosti meni! Me kaytetaan semmosta kun "controlled crying".
Eilen illalla nukahti alle puolen tunnin. Viiden minuutin ja kymmenen minuutin jalkeen kavin hyssyttelemassa korvaan, en siis edes silittanyt, enka muutenkaan koskenut, ja sitten nukahti! Syotin 22:40 rinnasta ja pienet huikat otti pullosta ja sitten mentiin yo muuten syomatta (kiitos masuilija )! Eika mitaan ongelmaa. Siis jossain vaiheessa itki ihan hetken, olisko ollu yhden-kahden maissa, mutta nukahti itse, ei tarttenu hyssytella (hyssytyksella tarkotan ssshhhh sanomista). Neljan-viiden aikaan oli vahan tiukempi episodi, jollon herasi touhuamaan itsekseen ja sitten tuli itkuakin vahan, mutta taaskaan ei tarttenu kun viiden ja kymmenen minuutin kohdalla kayda hyssyttelemassa ja sitten nukahti ja heras 7:20!! Meilla ei nain hyvin olla nukuttu sitten 7 viikon ian! :)

Asken laitoin aamu-unille, eika tarttenu kertaakaan kayda hyssyttelemassa! Pari kertaa kuulu pienta itkua, mutta sitten rauhottui.

En nyt viela siis huokaise helpotuksesta, kun taallakin tuntuu olevan vahan liian helppoa tama....... Katsotaan viela muutama yo ja paiva!
Jostain luin, etta kolmannen tai neljannen yon kohdalla saattavat viela yrittaa protestoida, kun huomaavat, etta uusi systeemi on tullut jaadakseen, mutta bring it on!! Tama mamma ei luovuta!! :D

Ainiin, jatettiin sitten kuitenkin viela meidan huoneeseen, etta ei sitten yksinaisyyttaan itke... Sita paitsi rupes napanuora venymaan ja paukkumaan siihen malliin, etta piti vahan hidastaa itsenaistymisen tahtia...!!!! ;)

Mutta nain siis meilla. Raportoin lisaa viikonlopun jalkeen....
 
Hyvä Tinttulina jos oli apuja :) En voi käsittää että meilläkin tää on ollut näin halppoa, tätä kuitenkin jo yli viikko menty ! Ja meillä helpottanu kans päiväunille menoa, ei tarvitse nukuttaa kuhan vaan omaan sänkyyn vie niin sinne simahtaa :) LUKSUSTA :)
 
Oli puhetta omasta ajasta. Mää oon sitä mieltä, että kukin äiti tarvii omaa aikaa ihan eritavalla. Toinen ei vaadi mitään "irtiottoja" ja jaksaa, toinen tukehtuu neljän seinän sisälle jos ei pääse missään käymään. Piti oikein alkaa miettimään et mitä oon tehny ilman neitiä, niin kauppareissut ja koulussaolot on niitä että on oltu erossa. Kun on iltaa vietetty jossain naisporukalla on neiti ollut mukana. Liika on kuitenkin liikaa äidiltäkin, joka tarvitsee hengähdystaukoja, lapsen paikka on äidin syli.

Ninuski: joo niin se meinas että puheterapeutit, mut johtusko siitä et ku on rakeisempaa ruokaa niin suu joutuu enempi töihin ja se heijastuu äänteiden oppimiseenki.. tiedä sitä.

Ja täällä on puhjennut eka hammas ja viereistä odotellaan ku likka märsää yöt (mihin ei oo tämä äiti tottunut vielä neidin 6kk elämän aikana).. :D
 
syyslaulu Täällä ollaan kestoiltu alusta alken. Käytössä laaja valikoima erilaisia vaippoja, taskuja sekä sisävaippoja villisten kanssa. Imuja on myös kertynyt monenlaisia eri tarpeisiin. Meilläkin vaippapyykki kuivuu keittiössä leivinuunin edessä kun lämpimin paikka, mutta mikäs siinä on värikkäitä vaippoja katsellessa :D Meillä vaipat säilytetään vessan kaapissa lajiteltuna koreihin. Ja minä olen myös ostanut suurimman osan netistä tai kirpuilta käytettynä. Jonkun verran on uusinakin hankittuja. Kiva, että olet innostunut =)
Valjakka ja Ninuski Puheterapeutin on tosiaan niitä syömisen asiantuntijoita. Puheeseen ja syömiseen vaikuttaa samat asiat. Pureskelutekniikka puhumiseen jne.
Vieressä nukkuminen Jännä juttu, että minä nukun paremmin kun vauva on vieressä. Jos hän nukkuisi toisessa huoneessa tai pinniksessä niin kuulostelisin kaiken aikaa hänen äännähdyksiään.
Nyt on syöttötuolia testailtu muutamana päivänä. Neiti on ihan onnessaan kun saa istua pöydän ääressä kun muut syö. Samalla on siinä sitten leikkinyt nokkamukilla jossa on tilkka vettä. Ilmeet on näkemisen arvoiset kun vettä välillä päätyy suuhunkin asti :D Kiinteet aloitetaan ensi viikolla kun 6kk tulee täyteen.
Eka hammas on puhjennut ja toinen tulee varmaan huomiseen mennessä. Sen verran pinnassa on jo sekin =)
 
Milas mulla ihan sama juttu. Vauva vieressä nukun todella hyvin. Vauvakin nukkuu siinä niin ihanan rauhallisesti. Laskemme hänet vain siihen väliin ja siinä nukahtaa ihan itekseen. Ainoa miinus on, että tuon lisääntyneen liikkumisen myötä saa pelätä putoamista(yleesä kyllä herään heti aamulla, kun vauva alkaa mönkiä, mutta jos en kuitenkaan...). Miten kauan sä ajattelit uskaltaa vieressä pitää? Mä oon miettinyt jo jtkin makuupussia, jonka saisi vauvan ja tämän pikkupatjan ympärille toppuuttelemaan. Näin ei myöskään saisi vedettyä peittoa päänsä päälle.
 
Viiva Toistaiseksi olen kyllä aina herännyt, jos vauva meinaa mykeltää liian kauas. Mulla nuo isommat muksut nukkui vauvana myös vieressä eikä kumpikaan koskaan tippunut. Meillä on sänky sillai että toisella puolella on seinässä kiinni ja toisella puolella on pinnis stopparina. Sängyn päätyssä on pehmeä matto lattialla, jos nyt niin huonosti kävis että pääsis sinne asti ja tippuisi. Pehmentää alas tuloa edes vähän....Mutta en kyllä keksi miten muuten voisi suojata, ellei sitten jotain tyynyviritelmiä laittaisi esteeksi. Mutta pianhan nämä nekin esteet raivaa tieltään =) Kyllä neiti saa vieressä nukkua ainakin vuosikkaaksi asti. Tai niin kauan kuin tämä järjestely tuntuu sopivalta :D
 
masuilija pian saa juoksennella perässä. :D Ovela kaveri taitaa olla jo nyt, jos liikkuu aina äipän selän takana vaan. ;)

Milas ok, eli sulla on jo kosolti kokemustakin tuosta. Kai nuo "esteet" (mitä täällä kuumeisesti kehitellään) ainakin hidastavat vauvan liikkumista, jotta ehtii hyvin heräillä ja reagoida. Eipä tämä tapaus ole kyllä VIELÄ sängyssä yrittänyt edetä.

Täällä on alkanut pureminen ja sylkeminen. Hyvät tavat! :D Toinen hammas puhkeamassa ja viime yönä taas levotonta. Aamulla kurkkasin suuhun ja sieltähän se toinen hampu jo pilkottaa.

Mites muilla muuten tuo parisuhde toimii tässä lasten hoidon yms. lomassa? Meillä ei tunnu paljon aikaa toisillemme riittävän. :O Yhteistä aikaa pitää ihan järjestämällä järjestää.

Tästä puheen ollen. Meillä on miehen kanssa oma "koodikieli", jota puhutaan esikoisen aikana. Ymmärrätte varmaankin? :whistle: Eli välillä meidän "tekee mieli vohveleita, mutta kun ei ole sitä vohvelirautaa". Pikkasen vinksahtaneita ollaan juu. Eipä siinä mitään, mutta kun mummi kyseli pojalta alustavasti joululahjatoiveita, niin sanoi, että ei vielä tiedä, mutta "Äiti ja iskä kyllä tarvii VOHVELIKONEEN!! Näin ankeaa meillä on siis viime aikoina ollut. Katottiin miehen kanssa toisiamme ja repesimme nauruun. Siispä Joulupukki tuo nyt sitten meille varmaankin "parisuhdepelastuksen" VOHVELIRAUDAN! :D
Seuraavaksi pitää keksiä joku, mitä oikeesti tarvii... :p tai lopettaa moinen höpinä. :$

Jotta tällaista tänne! =) Nyt kutsu kävi! :wave:
 
Peruna on ihan yäk, totesi meidän puolivuotias :D Silmät vetisti ja ihan puistatti. Mutta kokeillaan nyt vielä pari päivää ja lisätään sitten jotain kivemman makuista mukaan :D
Viiva Parisuhteen hoito on kyllä ihan nollassa meillä, aikaa ei tunnu olevan. Mies tästä kärsii enemmän kuin minä. Imetysaika on mulla ollut joka kerta sellainen että mitään haluja ei ole...
 
Kuulumisia täältäkin taas piiiitkästä aikaa! :)

Pari viikkoa olin tytön kanssa kahdestaan reissussa äitini luona ja muutenkin täälä riittää puuhaa ihan liiaksi asti.. Pikaisesti selasin juttuja läpi ja yritän ehtiä jotain kirjoittaakin kun neiti on päikkäreillä!

5kk neuvola meillä oli maanantaina ja mitat oli 8150g (+350g), 69,8cm (+2,8cm) ja pipo 42,5 (+1cm). Pituus menee ihan yläkäyrän tuntumassa ja paino nollassa. Paino on kääntynyt laskuun ja terkan mukaan johtuu siitä että nyt liikutaan jo paljon enemmän. Enkä usko että tuo tyttö nälässä ainakaan on, sen verran iloinen on ja mukavasti syökin! :) Terkan mukaan kehittyy ja kasvaa hyvin. Rokotuksista nousi kuume, eka yö oli pahin, tyttö oli ihan tulikuuma! Onneksi kuitenkin nukkui panadolin voimalla suht hyvin! :)

Meillä ollaan nyt kohta kuukausi otettu tukevaa konttausasentoa ja nytkytelty siinä. Jalat liikkuu jo eteenpäin, mutta kädet ei lähde mukaan, ja sitten kellahdetaan nassulleen! :D Mitään viitteitä ryömimisestä ei ole, joten veikkaan että se jää meillä väliin ja lähdetään suoraan konttaamaan! :)

En muista olenko tätä jo kirjoitellut, mutta laitan silti meidän ruokailurytmistä.. Aamulla syödään kaurapuuroa (murskaan pikahiutaleita) hedelmän kera ja 160 ml maitoa ennen päikkäreitä. Sitten lihasosetta ja hedelmää, taas maitoa ennen unia. Unien jälkeen kasvissosetta ja hedelmää. Illalla taas kaurapuuroa hedelmän kera ja pullollinen maitoa. Vettä juodaan joka ruokailulla.

Päikkäreitä meillä otetaan enää kahdet, erikoistapauksissa kolmet ja yleensä nukutaan 30min - 2h..

Omaa aikaa saan kyllä halutessani, mutta harvemmin sitä haluaa yksikseen minnekään lähteä. Uinnin aloittamista tässä olen kyllä miettinyt, ja päätinkin että seuraavasta tilistä ostan sarjakortin tuohon uimahalliin. Se on kätevästi tuossa muutamansadan metrin päässä.

Sitten vauvoista ja vauvakuumeesta.. Joko täällä joku yrittää seuraavaa? Meille kävi muutama päivä sitten "vahinko" ja elellään nyt pari viikkoa jännityksessä.. Osa itsestä tahtois kovastikin uuden, mutta sitten järki sanoo että parempi olisi käydä välissä töissä..

Ja sitten pitääkin jo rientää... :D

-Minki ja Rinsessa 5kk 1vko-
 
Anteeksi taas hiljaiselo, elämä tuntuu jotenkin kovin kiireiseltä ja uuvuttavalta juuri nyt... onkohan jotain syysjuttua, onko muilla samoja oloja?

Ninuski: Kiitos pitkästä, pohtivasta vastarista=) Nyt ollaan annettu neidille 1-2 hedelmäsoseateriaa ja 2 kasvissoseateriaa per päivä, ja määriä ollaan lisätty ja näillä neiti tuntuu pärjäilevän nyt. Ei ole enää syönytkään kuin max. 1 kerran yössä, joten ehkä se oli vain joku tankkausvaihe tms. Ja juu, tuota puuron aloittamista olen miettinytkin, mutta taidan odotella tuonne ensi viikolle, kun meillä on silloin 6kk neuvolakäynti ja vähän jutella terkkarin kanssa noista syömisjutuista, niin sitten varmaan puurot kehiin täälläkin, voisi tosiaan pitää nälkää noita kevyitä soseita paremmin=)

masuilija. Tosi hienoa kyllä kuulla, että unikoulu on tuottanut hyvää tulosta teijän pojalle=) Ja miten se poika sillain salassa teiltä vanhemmilta liikkuu, vähänkö suloista!;)

Netsuli: Meijän vauvat kasvaa kyllä ihan kauheaa vauhtia, se on kyllä ihan totta! Täälläkin vähän semmoinen haikea mieli, kun tuo neiti ei ookaan enää niin pieni ja avuton, vaan pikkuinen neiti, jolla on vahva oma tahto ja jo paljon osaamista!<3

viiva: No meillä kanssa sama juttu, ei sitä parisuhdetta ja yhteistä aikaa oikein tahdo olla. Toisaalta harmi, mutta toisaalta juuri näin sen kuuluukin mennä, ja musta on ihana touhuta kaikki kolme yhdessä<3 Toki joskus olisi kiva päästä kahdestaankin vaikka jossain ulkona käymään, mutta neidille hoitajia ei oikein täällä päin ole...:-(

Minki: Saako udella, asuuko äitisi kaukana ja kuinka usein käytte vauvan kanssa siellä kyläilemässä? Asuvatko vauvan toisetkin isovanhemmat kauempana vai samalla paikkakunnalla? Siksi mielenkiintoni heräsi, kun täällä "sama" juttu, että minun vanhempani asuvat toisella paikkakunnalla eivätkä ole vielä oikein hyväksyneet, että heidän (ensimmäinen) lapsenlapsensa asuu niin kaukana, kun eivät haluaisi olla mitään "etämummuja ja -pappoja". Oho, teillä ollaan jo konttausasennossa menossa eteenpäin!=) Ei meillä vaan semmosta vielä, kova yritys kyllä on eteenpäin ryömiä, mutta justiinsakin kädet ei oikein vielä ole mukana. Hyvä ruokailurytmi teijän vauvalla tuntuu olevan, ihan kuin jostain oppikirjasta!;) No niin, tiedätkö jo, miten "vahingolle" kävi?;) Kyllä meillä aina välillä on ollut puhetta toisesta lapsesta, mutta ei me vielä olla edes sovittu mitään, että toista nyt alettaisiin yrittämään.
 
masuilija.: Ai niin, joko olette alkaneet siellä perhekahvilassa käymään, millaista on ollut? Me ollaan nyt kahesti käyty ja ekalla kerralla tuntui kovasti, että neiti pelkäsi muita vauvoja, mutta sitten toinen kerta menikin jo aika mallikkaasti ja neiti uskalsi makoilla vauvojen yhteisellä matolla ja ottaa vähän kontaktiakin toisiin vauvoihin=)

Oletteko jo ottaneet toppapuvun käyttöön vauvoillanne, vai vieläkö meette välikausihaalarilla (ehkä kera villahaalarin tms.?)? Aina mua vaan nämä vaatetusasiat mietityttävät:D

Ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla, onko täällä muita, kenen vanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla ja ovat ns. vähän kauempana lapsenlapsestaan? Kuinka usein vanhempasi näkevät lastasi?

Ja vielä loppuun tärkeääkin tärkeämpi kysymys;) Joko olette alkaneet miettiä lapsenne isälle Isänpäivälahjaa vai aiotteko sellaista ylipäätään hankkia/järjestää? Ideoita?=)
 
Veyve Ei olla vielä saatu aikaseks lähtee sinne kahvilaan, mutta siellä ekavauva-kerhossa on käyty ja poika ottaa jo reippaasti kontaktia muihin vauvoihin, mutta edelleenkin on kiinnostuneempi aikuisista kun lapsista ! Meillä on ollut pari päivää toppapuku käytössä, ei tarvii niin hirveetä vaaterulianssia pitää kun tuo poika ei tykkää oikeen pukeutumisesta. Miehen vanhemmat asuvat tuolla pohjanmaalla ja näkevät vauvaa silloin kun me käydään siellä, enemmän kun mun vanhemmat jotka asuu samalla paikkakunnalla :ashamed: Käydään aina kun ennätetään jaksetaan ja huvittaa. Pojan tulon jälkeen oisko 5kertaa käyty ja nyt pitäis taas lähteä. Tykkään niin paljon käydä siellä, niin harmittaa kun nyt käynnit vähentyny :/ Ja isänpäivälahjasta, oon kuluttanut pääni puhki tän asian takia niinkun joululahjankin takia. Ajattelin ensin että tilaan sellasen hupparin jossa on sellanen teräsmies logo ja sit siinä lukee isi mutta ei oo ihan ton äijän tyylin. hmmm.. Onko kellään muulla tollasta oikeen miesten miestä miehenä? Mitä te meinasitte niille hommata`?
 
masuilija.: No on se ekavauva-kerhokin varmaan sillain samantyylinen, että vauvatkin näkee toisiaan ja saa keskenään leikkiä, sen verran mitä tämän ikäiset nyt leikkii;) No voi, harmi tosiaan, ettei pojan isovanhemmat näe poikaa sitten useasti... mitä mieltä siellä Pohjanmaalla asuvat isovanhemmat ovat, kun lapsenlapsi asuu kaukana? Me yritetään käydä neidin kanssa isovanhempien luona nyt joka toinen viikonloppu, aiemmin ollaan käyty 3-4 viikon välein ja se tuntui olevan liian pitkä aikaväli kaikille osapuolille, isovanhemmat kun haluaisivat olla paljon enemmän neidin elämässä läsnä mitä nyt sitten tuon välimatkan (n.250km) takia pystyvät... Okei, meillä kanssa ollut just noin toppapuku nyt muutamana päivänä päällä, eli en ihan oudosti oo sitten meijän neitiä pukenut:D Öö, no just mullakaan ei ole mitään ideaa isänpäivälahjaksi, ja sekös ärsyttää, kun kuitenkin miehen eka Isänpäivä, niin olisi kiva tehdä siitä ikimuistoinen lahjankin osalta<3
 
Heippa,

Meillä on aloiteltu nyt jo parin viikon verran kiinteiden syömistä ja tuli uusi ongelma vastaan. Oisko neuvoja täällä kellään?

Poika osoitti tosiaan ihan selvät merkit (ja osoittaa edelleen), että on hommaan valmis. Mutta sitten kun tulee ruokailun aika, niin suu ei aukea. Pistää tiukasti kiinni ja välillä kääntää päänkin pois. Osoittaa myös selkeästi ruoka suussa, että ei oikein tunnu hyvältä. Syödään 2 ateriaa päivässä ja joka kerta menee tosi vähän... Siis tyyliin ehkä 1 teelusikallinen.

Makuja on kokeiltu muun muassa päärynää, maissia, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Sillä ei tunnu olevan väliä onko sose makeaa vai ei. Vai maistuiskohan banaani, kun se on niin supermakeaa? En tiedä. Oon tehnyt soseet tosi hienoksi ja aika löysäksi, että klimppejä ei oo varmana. Lisään vielä soseisiin omaa maitoani, kun poika on niin tissi-fani.

Mitä mä teen? Millä ihmeellä mä saan ton syömään ruokaa? Tuttipullokaan kun sille ei kelpaa ja mua alkaa nyt hiljalleen väsyttää tää imetys näin kokonaisvaltaisena juttuna. Jatkan mielelläni tätä vaikka useamman kuukauden muutaman kerran päivässä, mutta nykytahti on aika uuvuttavaa. Oon tietty silti iloinen, että näin hienosti on mennyt.

Maissinaksuja poika imeskelee tosi mielellään, mutta soseet ei vaan uppoa, vaikka niitä on sitkeästi maisteltu joka päivä. Onko mitään millä sen saisi oppimaan?

Santtu
 

Yhteistyössä