<3 Huhtikuiset 2011 <3

santtu82, siis nyt täytyy ihan ihmetellä tuota syömistä... joko meitin piltin tai sitten teitin pilti ;) Kun kyllä meillä menee reippaasti yli 90% annetusta ruuasta sinne minne pitääkin, ääriharvoin vaatteille :D Meillä likka on ollut alusta asti todella siisti syöjä, yleensä en edes pue hänelle ruokalappua kaulaan... Okei, ensimmäiset maistiaiset työntyivät kielen avustuksella suupieleen/poskeen, mistä korjasin ne lusikkaan talteen ja takaisin suuhun. Mutta siis. Jo ihan ensimmäisestä lusikallisesta lähtien on noudatettu sitä periaatetta, että ruokaillessa ei räpelletä lelujen kanssa tai muutakaan. Joutilaat kädet ovat pysyneet melko rauhallisina ilman "ylimääräsitä viihdykettäkin", paitsi nyt parit viime kerrat, kun nuo hampaat on toden teolla alkaneet kalvaa likkaa, niin ne sormetkin on sitten jatkuvasti suussa. Ja jossain vaiheessa kun oltiin perin juurin innostuneita näistä "isojen tyttöjen safkoista" paukutettiin toisella kädellä iloisesti sitteriä, ikään kuin "tahtia" (liian?) rauhallisesti syöttävälle äipälle :D Mutta siis noin periaatteessa, ne pikkukätöset eivät viuhdo valtoimenaan ympäriinsä. Ja vain pari kertaa on likalle tullut mieleen päristellä suu täynnä kaurapuuroa - silloinkin enin osa tuli siis minun päälleni, ei tytön :LOL: :LOL:

Ja niistä unista vielä santtu82:lle, ne Anna Wahlgrenin periaatteet löytyy muistaakseni googlaamallakin, ihan kärkipäässä hakutuloksia taisi olla joku linkki "tiivistelmään" tai vastaavaan...

Veyve, vaatetuksesta... olen sekakäyttäjä ;) Eli yhtä hyvin menee uudet kuin vähän käytetytkin kirpparilta tms. Tai miksei paljon käytetytkin, kunhan ne ovat ehjiä, eivät liian nukkaantuneita tai muutoin virttyneitä eikä niissä ole liiemmin näkyviä tahroja. Tutalla on kivoja kuoseja, mutta tunnetusti melko väljä mitoitukseltaan, joten meitin neiti hippiäinen se odottaa yhäti saavansa käyttöön Tutan Omppu-bodyn kokoa 68cm, vaikka eilisen kotimittauksen perusteella nuo lukemat onkin saavutettu (ensi viikolla saadaan sitten "viralliset" mitat). Henkkamaukan vaatteet taasen melko nafteja mitoitukseltaan, kun niiden 68senttiset olivat jo tuossa "muutama sentti sitten" hyvinistuvia/sopivia likalle ;) Ja täällä oli kasapäin ihanuuksia, jotka ostaisin vaikka heti...!! Täytyy vaan eka tarkistaa, voitinko lotossa... :D

Puolipotkareiden/potkareiden käytön olen kokenut hiukan ongelmalliseksi. Tytyn jalkaterä kun on pitkänlainen, niin umpikärkiset potkarit/puolipotkarit kirraavat hyvin nopeasti juuri sieltä jalkaterästä ja ovat muualta eli nilkoista vyötärölle sitten ylilöysät. Kyllä niitä silti joskus tulee käytettyä, mutta taidan enempi siirtyä sukkiksiin. Jatkokyssäri pukeutumisesta: Kuinka päin teidän mielestänne tulisi body + sukkahousut pukea? Ts. tuleeko sukkahousut päällimmäiseksi vai laitatteko sukkahousut bodyn alle niin että tulee vähän jumppapukumainen vaikutelma? :confused:

Miten aiotte menetellä pieneksi jääneiden vaatteiden kanssa? Kierrättää ne suvun seuraavalle vaaville? Myydä kirpparilla/huuto.netissä tms? Vaihtaa Netcyclerin kautta johonkin muuhun? Onko kellään tietoa, ottavatko esim. sairaaloiden lastenosaston tai synnytysosastot lahjoituksina käytettyjä, puhtaita, ehjiä vaatteita? Minulla alkaa olla jo melko kunnioitettava kasa noita pieneksi jääneitä, pitäisi nyt ensin raakata sieltä ne säilytettävät (ei seuraavalle vauvalle, vaan muistoksi) ja sitten ratkaista, miten hankkiutua noista lopuista eroon kätevimmin.
 
Netsuli, juuri sama tilanne!

Poika nukkuu perhepedissä ja tähän asti se onkin ehdottomasti ollut helpoin ja paras ratkaisu kaikille. Alussa kun heräilyä oli vielä enemmän, sain paljon paremmat unet perhepedissä, kun ei tarvinnut nousta ja "herätä kunnolla" syöttääkseen vauvaa (tai ihan alussa tarkistamaan, että toinen hengittää :) ).

Silti, siitä seurasi sitten se, että imetin alusta asti puoliunessakin lasta jokaisesta pienimmästä inahduksesta, ettei menisi huudoksi asti. Ja kuinkas sitten kävikään? Olen lapselle lohturätti, pelkän ruoan sijaan. Eikä poika meinaa asettua millään (päivälläkään) ilman tissiä. Yöstä puhumattakaan. Vaan könyää ja hilautuu kohti tissiä vähän väliä, vaikka ei nälkä oiskaan.

Ja Netsuli, meillä sama myös päivällä. Pikkumies nukahtaa ulkona rattaisiin ilman tissiä oikein hyvin, mutta muualla vaatii tissiä. Joskus superväsyneenä nukahtaa syliin, jos hyssyttää ja kantaa. Mutta yleensä ei niinkään.

Ei pitäs valittaa, ei. Itehän opetin. Ja ensimmäisten kuukausien perhepetiä en siltikään vaihtaisi pois mistään hinnasta, niin helppoa ja mukavaa se silloin oli. Nyt vaan mietin, että mikä tässä ois nyt oikea ratkaisu vieroitukseen?

Pitäskö ensin yrittää vaan siirtää omaan sänkyyn (esim. niin sanonut sivuvaunujärjestelyn kautta)? Vai ensin pois yösyönnistä ja sitten omaan sänkyyn? Ja kumpi ois mulle vähemmän rankkaa...?

Vai pitääkö vieroittaa ollenkaan?

(Ja tavallaan oon sitä mieltä, että alle vuoden ikäistä vauvaa ei tarttis vieroittaa mistään, vaan alle vuoden ikäisen kanssa pitäs yrittää elää lapsentahtisesti. Sitten kun toinen osaa jo vähän syödä ja kävellä, voidaan alkaa "opettaa" lasta ihmisten tavoille. Mutta tää on siis vaan mun sellainen idealistinen haave, joka ei sinällään toteudu meilläkään. (Ja tärkeintä on tietysti, että vanhemmat jaksaa. Sillä vain jaksava vanhempi voi olla hyvä vanhempi.) Enkä muille ajatusta tyrkytä. Se vaan tuntuu musta tavallaan oikealta ja luonnollisimmalta vaihtoehdolta. Vauvan kuuluisi saada olla vauva ja toimia vaistojen varassa.)

Ompa vaikeeta.
 
santtu82, sinä olet lapsesi paras tuntija... joten vähän vaikea mennä arvioimaan, kumpi olisi helpompi ratkaisu. Minun mutuni ohjaisi ensin tekemään sen siirron/totuttelun omaan sänkyyn. Ja tämä ei siis perustu varsinkaan omaan kokemukseen, kun meillä on nukuttu pinniksessä alusta asti (se tosin oli ja on edelleen vain "harppauksen" päässä omastani, joten tyttö kyllä kuulee ja aistii minun läsnäoloni)... Korkeintaan siihen kokemukseen, että kylläinen lapsi nukahtaa helposti - mihin vaan... Vaikka tästäkin varmasti löytyy poikkeuksia. Oletko miettinyt, että voisit antaa lapselle uudeksi lohdukkeeksi rievun, joka tuoksuu sinulle - esim. käytössäsi olleen t-paidan tai yökkärin... tai lähinnä siitä leikatun "unirievun"? Meillä on uniriepu iso apu nukahtamisessa. Kyseessä ei siis ole rätti, jota ei koskaan pestä, ettei tuttu tuoksu siitä häviäisi, vaan mikä tahansa harsoistamme ajaa asian.
 
Olipas taas lukemista kun en vähään aikaan ole täällä käynyt :).
Meilläki 6kk neuvola takana: 7300g ja 68cm
Ruokavaliossa kaikki mitä 6kk "saa" syödä ja hyvin maistuu. Meillä maitoa otetaan niin paljon kuin menee jokaisen syönnin jälkeen (aamupuuro, lounas, välipala, päivällinen, iltapuuro), en oo aatellu kuinka paljon. Joskus 40ml joskus 100ml, jos odotetaan hetki ruokailun jälkeen, saattaa mennä 200ml.

Meno on melkoinen.. Tyttö konttaa menemään, nousee joka paikkaan, kävelee tukea vasten, istuu polvilleen maassa ja kälättää niin isoon ääneen että luulis lapsia olevan enemmänki. Mun puolesta ei tarttis olla nuin etevä. Saa nähä millon meillä kävellään :O

Meillä hammasta puhkes muutama viikko sitten ja ne kyllä on itkettäny ja valvottanu. Erehyin mustikkaa antamaan toissapäivänä vähä turhan paljon ekaksi kerraksi ja huoh sitä yötä sitten!!

Vaatteista oli kans puhetta. Mie oon ostanu lähes kaikki vauvan vaatteet kirppiksiltä, löytyy uudenveroisia ja maksaa murto-osan siitä mitä kyseinen tuote kaupasta. Mitä on uusia, ne on pääosin saatu vauvalahjoiksi (vielä mahtuu). Pieneksi jääneet vaatteet ovat nyt menneet suvun uusimmalle tulokkaalle, jatkossa varmaan laitan takas kirpparille kiertoon, jos raskin ;).

Vai että mitä en ainakaan aikonut tehdä!? -Nukuttaa lasta vieressäni! Vaan tällä hetkellä meillä ei vauvalle pinnasänkyä edes ole :D. Hiomista ja maalaamista vaille valmis kyllä ja toivon että jaksaisin opettaa yöheräilyt sitten kerralla uuteen sänkyyn totuttelun kans pois.

Syksyjä kaikille, pukeutukaa lämpimästi!! -valjakka

p.s. pitäs aueta tämä vastausboksi erilliseen ikkunaan nii pystyis selaileen nuita aiempia kirjotuksia samalla. Ei koskaan muista mihin kaikkeen sitä oliki sanottavaa :D
 
veyve Täytyy tunnustaa että mulla tosi huono nimimuisti ja kun viimekerralla oli uusi terkkari kun entinen jäi äitiyslomalle, mutta se taitaa olla tuo Mira Hiunu. Se laittoi pojan istumaan ja katsoi että onko se selkä vielä kaareva ja sanoi sen olevan jo aika suora ja kun suojeluheisteetkin tuli jo aika hyvin niin sanoi että kaikki tarvittava istumiseen jo löytyy :) Ja nuista vanhemmista että sen asian kanssa on onneksi jo oppinut elämään, niin ei se enää niin harmitakkaan. Juuri tuossa mummi irtisanottiin meidän elämästä pois, se ehkä hiukan harmittaa, mutta näin on parempi, liian raskasta olla hänen kanssaan tekemisissä ! Ja nuista jarrusukista, mun oli aivan pakko jo tilata sellanen paketti jossa niitä oli kolmet ja on ollu meillä ihan hyvä juttu kun poika tykkää seistä kun pitää käsistä kiinni :)
 
Huh, kun täällä on ollut aktiivisia kirjoittajia. Paljon luettavaa :D
Kiinteitä syöty nyt vajaa kolme viikkoa. Kaksi kertaa päivässä. Lounaalla lihasosetta ja iltapäivällä hedelmä/marjasosetta. Lihat piti ottaa viikko sitten kun painoa ei ole tullut tarpeeksi. Meillä on helposti käynyt kiinteisiin siirtyminen. Maha ei ole vaivannut yhtään ja annokset on eka viikon räpelteyn ja harjoittelun jälkeen kasvaneet mukavasti. Marjasoseet ja luumu maistuu hedelmiä paremmin, liha kasviksia paremmin. Valikoima on vielä aika suppea. Rauhassa uusia makuja. Raakana on saanut vadelmaa ja omenaa. Meillä syödään ensin kiinteä ja sitten maito. Pulauttelu on loppunut melkein kokonaa. Pari imetyskertaa on päivässä vähentynyt, öihin ei ole vaikuttanut.
Santtu Meillä myös yöllä roikutaan tississä kiinni vaikka ei olisikaan nälkä. Varmaan sen kolme kertaa syö siis ihan oikeasti, muuten pitää minua tuttina. Kun yritän vaihtaa asentoa seuraa vauva perässä. Mutta saan vielä nukuttua yöt hyvin näinkin, joten en vielä ala vierottamaan yösyönneistä. Mutta ehdottomasti jos alat olemaan ihan sippi kannattaa vieroittaa. Voisi kuvitella olevan helpointa vierottaa rinnasta ja siirtää omaan sänkyyn yhtä aikaa. Koska vieressä ollessa sinä ja maito tuoksutte ja muistutatte vanhoista tavoista liian helposti. Minä itse olen myös liian herkkänahkainen huudattamaan vauvaa, joten meillä ei ole koskaan unikoulua pidetty noiden isompienkaan kanssa...Eikä itseasiassa ole ollut tarvettakaan. Eka vieroitti itse itsensä ja toisen kanssa lopetettiin yli vuoden ikäisenä ilman ongelmia. Mutta heillä oli tutti apuna.
Päiväunet , kaikki kolmet meillä nukutaan vaunuissa. Ei osaa neiti sisällä nukkua kuin öisin.
Vaatteet hankitaan mahdollisuuksien mukaan käytettynä, vain harvoja ostettu uutena. Olemme myös saaneet vaatteita käytettynä. Kiertovaatteet laitetaan menemään suvun seuraavalle vauvalle. Itse hankittuja olen jo myynyt kirpparilla pois. Meille kun ei enää vauvoja tulee. Joitakin tunnearvoltaan arvokkaita säästän.
Tosiaan 6kk neuvola oli viime viikolla (ikää silloin melkein 6 ja puol kk). Pituutta 67,5cm ja painoa 7800g. Koska painoa ei ole tullut tarpeeksi niin kontrolloidaan 7kk ikäisenä.
Istumisesta. Syöttötuolissa ollaan istutettu jo kolme viikkoa. Jos vauvan suojeluheijasteet alkaa toimia voi istuttaa. Sitterissä ei neiti suostu enää edes olemaan.
Olikohan vielä jotain mihin piti kommentoida....en nyt muista.
Ai niin, niistä menkoista. Ei ole alkaneet, eikä toivottavasti vielä pariin kuukauteen alakaan. Yöimetykset onneksi on siinä suhteessa aina auttaneet, että menkat pysyy pitkään poissa :D
Ja kuten Santtukin tuolla aikaisemmin mainitsi, imetys pitää myös kaikenmaailman halut tiessään, kroppa on virittäytynyt vain vauvaa varten...
 
Viimeksi muokattu:
milas. Minunkin korvaani sanalla unikoulu on ikävähkö kalskahdus. Mutta sikäli kun pikavilaisulta netissä ymmärsin noista Anna Wahlgrenin tekniikoista ja mm. tassuttelusta, niin tarkoitus ei olekaan huudattaa lasta, vaan ohjata lasta nukahtamaan itsekseen, että lapsi tuntee sen olevan turvallista...
 
mitäköhän kaikkea pitikään kirjoittaa :D

aluksi, musta on kanssa hyvä, että neitiä nyt kerran kuussa tarkkaillaan kasvun vuoksi, ei tonne neuvolaan kuitenkaan niin pitkä matka ole, joten kyllä siellä käy.

meilläkin on alusta asti mennyt kaikki ruoka suuhun. hyvin harvoin jaksan ruokalappua kaivaa, kun se ruoka tosiaan pysyy siellä suussa. kiinteät aloitettiin 3 kk ikäisenä, eikä olla myöskään otettu mitään kirjaa tai lelua mukaan syömisiin, koska ei tarvitse. neiti istuu nätisti sen ajan mitä syödään, komentaa jopa jos ei lusikka tule tarpeeksi nopeaan :D
mutta on lapsia joille pitää viihdykettä keksiä, ja oon kyllä ilonen et mein ruokailut menee näin.

meiltäkin terkka katto 6 kk neuvolassa tota selkää, siis että alaselkä on suorassa kun istuu, eli on valmiudet siihenkin touhuun =)

meillä nukutaan enää kahdet päikkärit. aamulla herääminen tapahtuu 7-8 aikaan (sitten aamupala = maito ja lounas = liha/kasvissose klo 11-12), sitten ensimmäisille unille, jotka on 2-3 tuntia, eli neiti herää joko 14-15 (päivällinen = liha/kasvissose syödään klo 16), sitten lähdetään ulos joskus 17 aikaan ja siellä nukahtaa vaunuihin noin klo 18 ja herää klo 19 viim. sitten tullaan kotiin iltatouhuille (iltapuuro 19-19.30 ja iltamaito 20-20.30) ja sitten unille noin 21.00 =)

menkat on tullu jo moneen kertaan, höh :/ :D

tyty on nyt aika pitkään tehnyt sylissä sellaista pomppimista :D varmaan jotain pari kk ainakin :D ja viime viikkoina on alkanu tosi paljon varaamaan jaloilleen.

seuraa myös ihan eri tavalla ympäristöä, esim. kun käydään avoimessa, niin siellä tarkkailee tosi paljon mitä muut tekee =)

MUOKS: mä en oo pitäny puolipotkareita ollenkaan, ja potkareitakin joskus silloin kun tyty oli ihan pieni, ja sukkiksilla ollaan menty. mä oon pitäny molemmin päin, vaikka jonku mielestä on junttia pitää sukkiksia alla :D riippuu millanen body on :D
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aikaa tämäkin laiskuri koittaa jotakin rustailla. Suht kiireisenä kun on tää arki täällä pysynyt.

Hampaista... Mun pikkumiehellä on jo viisi. Aika kivuttomasti ovat putkahdelleet. Ehkä yläetuhampaat on olleet jonkin verran hankalammat. Useammin on ruokaa vaadittu yöllä, joka paikka on kuolassa ja mua on purtu, miestä on purtu, esikoistakin on purtu ja kissaakin koitettu maistella. Ylähampaiden välissä on ihan kauheen iso rako. Siihen mahtuis kolmas etuhammas. Terkka sanoi että muut hampaat muka painaa niitä lähemmäs toisiaan, mutta en usko että noin isoa väliä kuitenkaan. Ei ainakaan esikoisella ollut todellakaan tuommoista tyhjiötä välissä. Tekee kyllä virnistyksestä oikein komean ja hauskan. Poika hymyilee koko ajan ja ääneen räkättää. Kaupassakin meille nauretaan.

kiinteitä menee jonkin verran, mutta herra on hieman valikoiva makujen suhteen. Lihaa ei uppoa yhtään, kalaa kyllä, mutta tietty hedelmämössöt on mieluisimpia. Toi suuttuisi ikihyviksi jos saisi vaan sen jonkun terkkarin ehdottamat kaks lusikallista. Kyllä sitä desi yleensä menee jos vaan maku sopii.

lempiohjelma ei ole muumit, vaan kenoarvonta, lotto ja BB :D

ryömitään vähän. Ihanan hitaasti :D Mun puolesta ei tartte kiirehtiä liikaa.

saumojen pesu, siis kaulavanteet, kainalot ja vauvamakkaravälit saa aikaan edelleen ihan kauhean räkänaurun.

pinnasängyn aattelin hommata. Jäbä nukkuu vieressä ja alkaa löytymään milloin mistäkin ja tässä iässä varmaan yöpalan tarve alkaa vähetä niin ajattelin mennä kauemmas haisemaan maidolta jos vaikka unet paranis.

Menkat ei luojan kiitos ole vielä alkanut, mutta vähän on tuntunut siltä että vois alkaakin pikkuhiljaa. Maha näyttää siltä että olisin kuudennella kuulla raskaana, mutta siis tuskin olen. Sen verran hiljasta on meidän peiton heilutus ollut. No, ehkä se siitä.

vaatteista, edelleen on pysyneet samat mieltymykset. Ei potkareita, pojat potkii ne pois päältään. Siis hetken päästä jalat on solmussa vyötäröosan kohdilla. Eikä Tuttaa, bodyt on leveitä kuin mitkäkin ja saman setin housut on kolme numeroa kapeampia. Vyötärö kiristää tai on kainalossa. Vaikkakin kyseessä on aika pitkä ja hoikahko poika. Lindexiä meillä on vauvan vaattet suurimmaksi osaksi. Meille ei (koputan puuta) ole tulossa enempää lapsia, joten jotkut vaatteet ja tavarat myyn, toiset vien kaverille joka saa helmikuussa pojan. Turha niitä on säilöä kun tilaakaan ei niin kovin paljoa ole. Ne säilyy tallessa valokuvissa. Juhlapuvut ehkä säästän. Ne on niin söpöjä.
Sen verran oon muuttanut ostokäyttäytymistäni, että ostan tästä lähin esikoiselle Lindexin sijaan merkkivaatteita kun ne kestää seuraavallekin hyvän näköisinä kauhtumattomina, toisin kuin Lindexit tai Henkkamaukat. Ne on ihan jees pienien kokojen osalta, mutta n.86 alkaen ainakin meidän poikalasten osalta menivät uusintaan...

:wave:
 
Heissan!

Täällä on vauva ollut kovassa kuumeessa ja nuhassa. :O Viime viikolta saakka valvoskeltu ja kannettu huutavaa vaavia. Nenäfriiaa ja keittosuolatippojakin on tarvittu (tyttö huutaa nyt jo nähdessäänkin nuo:O). Lauantaina mentiin päivystykseen yksityiselle ja korvatulehdushan se siellä oli. Kaikki rytmit, syömiset yms. on kiepsahtanut päälaelleen. Ollaan jopa tissitelty yöllä ihan lohduksi vaan, jos nenän kautta on ilma edes hieman kulkenut. HUH! Tätä en kyllä toivoisi pahimmalle vihamiehellekään. Esikoinen tuli ensin kipeäksi, joten luulen vauvan saaneen häneltä tartunnan. Eipä auttanut, vaikka kuinka yritin varjella. :'( Varsinaista sairastupaa siis olemme täällä pyörittäneet.

Vaatteista eli meillä käytetään puolipotkareita, koska sukkikset hiertävät poimujen ihoa. Tytöllä on muutenkin hieman atooppinen iho. Meillä pienet vaatteet menevät siskolleni tällä kertaa kiertoon. :) Iloinen perhetapahtuma siis tiedossa sielläkin pian. :) Aina pienet vaatteet ja muutkin vauvatarvikkeet kierrätetty ihan tässä lähipiirissä(tai aina ja aina, kun meilläkin on oikein KAKSI lasta).

Täällä vasta pakitetaan ryömimällä. :)

Lemppariohjelmat on täälläkin lotto ja lisäksi mainokset. Kyllä äitikin lotosta tykkäisi, jos numerot joskus edes täsmäisivät. Hmph! :p

Kiinteitä ja maitoakin uppoaa todella hyvin. Silti pulautuksia tulee vieläkin ja niissä on välillä mukana noita kiinteitäkin. Neuvolan mukaan loppuu ehkä vasta, kun alkaa olla pystyssä enemmän. 6kk neuvolassa oli paino 11,4kg ja pituus 75cm ja py 46. Aavistuksen on tasaantunut jo tuo kasvu, huh.
Pinsettiote toimii jo ja istumiseenkin on jo lähes kaikki tarvittavat valmiudet. Pikkasen, kun vielä selkä tuosta suoristuu.

Eipä tässä nyt muuta tule mieleen, kuin että pysykäähän terveinä! :wave:
 
Viimeksi muokattu:
Pirpana oppi eilen ryömimään pakittamisen ja kontallaan nytkyttämisen lisäksi :D Nyt alkaa maailma avartumaan.
Kertokaas miten päin teidän mielestä kannattaisi tehdä. Lisätä ruokailuja aamupuurolla vai päivällisen liha/kasvissoseella? Kumpi teidän mielestä tärkeempi. Parina aamuna ollaan maistatettu puuroa (ei oikein uppoo vielä), mutta jos kasvun kannalta ajatellaan niin olisiko se proteiinipitoinen toinen liharuoka päivässä sitten parempi? Nyt menee tosiaan lounaalla lihasose ja iltapäivällä hedelmä/marjasose.
 
Vaatteista...
Meillä kun poikanen on esikoinen, niin on hyvin paljon uusia vaatteita käytössä. Niistä iso osa on saatu lahjaksi, mutta muutama vaate on tullut ostettua itse. Lähinnä olen ostanut itse jotain spesiaalia, jota ei ole saatu lahjaksi, mutta on kumminkin tarvittu. Tähän sarjaan menee muun muassa sukat, sukkahousut, kypärmyssyt ja muutama "pyhävaate". Perusvaatetta tulee lahjaksi. Saadaan myös lähipiiristä jonkin verran käytettyjä vaatteita. Niillä on tähän asti pärjätty oikein hienosti enkä oikeastaan ole kirpparilla käynyt. (Asennevammaa ei siis ole, ei vaan ole tarvetta.)

Mä pistän säästöön kaikki lähestulkoon käyttökelpoiset vaatteet enkä anna niitä vielä kiertoon, kun kerta kakkonen toiveissa joskus on. Viehän ne säilytystilaa, mutta eipä ne tuolla kellarissa paljon haittaa. :)

Mä haluisin käyttää pojalla enemmän sellaisia vanhanaikaisia potkareita. Mutta niitä ei oikein tunnu mitkään merkit tekevän enää. Kaikissa on melkein jalkaterät auki ja pitää sählätä sukkien kanssa, jotka ei pullukkasääressä pysy. :D Tai sitten ne on haalarimallisia, joihin pitää laittaa alle body. Mä haluisin sellasia, kuin meillä on ollut pienenä: yksi vaate vaan päälle, vetoketju kiinni ja on lapsella niin paita, housut kuin sukatkin! :)


Milas
, meillä otettiin eka noi lounaat ja päivälliset, ja nyt vikana tällä viikolla puurot. Me otettiin heti sekä aamu- että iltapuuro kuvioon. Musta toi ruokailukertojen lisääminen ei ollut kummonen homma (paitsi siivoaminen ruokapöytä sen jälkeen). Lähinnä siksi, että me ei oteta stressiä ruoan määrästä. Jos poikanen syö 2 lusikallista ja sit menee luukku kiinni, niin menköön. Sitten on Kiitos ja sillä selvä. Harjoitteluahan tää vasta on. Mut istumme pöydän ääreen sen 5 kertaa päivässä kuitenkin ja sitten syödään se, mitä syödään. Ja määrä kyllä vaihtelee. Joskus ei ehdi kuin käyttää lusikan suussa, kun tulee jo stop. Toisinaan menee kunnon annokset...

Että ehkä sitä voi kokeilla, jos se tuntuu omalta? Eli huoletta ottaa useamman ruokailun päivässä, mutta luovuttaa sitten vaikka jo lusikallisen jälkeen, jos näyttää ettei hommasta tuu mitään?

Meillä syödään Semperin vauvoille tarkoitettua kaurapuuroa. Teen sen Nan:niin ja ainakin meidän pojalle se tuntuu uppoavan. Mutta toisaalta, tää poika on kumma: syö mielellään vihanneksia ja puuroa, mutta irvistää ihan kaikille hedelmäsoseille (paitsi muussatulle banaanille, jota ei voi joka päivä antaa, kun se kovettaa vatsan). :) Oon kuullut kyllä myös sitä, että ostetaan normi Elovenaa ja sit tehosekoittimella tehdään siitä vielä hienompaa. Saattaisi toimia sekin...
 
Santtu Meillä on ihan normi nalle puuro menossa vaihdoin sen tosta semperin ensipuurosta kun täällä oli puhetta että puheterapeutit suosittelee ihan tavanpuuroa. Ja meillä ei ole ollu enää edes tarvetta pienistääkkään sitä, että ihan samalla tavalla teen pojan puuron kun omanikin, pojalle vaan ei suolaa ! Ja meillä kans menee todella hyvin vihannekset, marjasoseet ja puuro on aivan ykkös herkkua vieläkin, mutta nuo hedelmäsoseet ei ole suuressa suosiossa, syö kyllä jos tarjoon mutta ei se kyllä ihan maailman parasta ole. Niin ja meillä menee kanssa 5ateriaa ja aamupuurolla ja iltapuurolla meillä menee noin 1,5dl, ruuilla menee noin 1,5 pilttipurkillista ja välipalalla sellanen vauvan rahka purkki. Että täällä toi ei niinkään enää harjoittelua ole :D Tänään meillä otettiin sellanen reilun tunnin päikkäreille meno show ja uusi ottelu taitaa olla tulossa kun tuolta ihme höpötystä sängystä kuuluu.
 
Oon kuullut kyllä myös sitä, että ostetaan normi Elovenaa ja sit tehosekoittimella tehdään siitä vielä hienompaa. Saattaisi toimia sekin...
:D se taisin olla mm. minä, joka tästä kirjoittelin tässä ketjussa aiemmin... parin ekan kerran jälkeen meillä kyllä hylättiin tuo jauhaminen ja siirryttiin ihan normi-"elovenaan". Eli missään vaiheessa en ole ostanut noita puurojauheita, minusta ne tuntuivat vähän rahastukselta :confused: Teen puuron veteen, kun en ole varma, kuinka käy korvikkeen vitamiinien ym kivennäisaineiden pidemmässä kuumennuksessa. Meinaan tuo luomukaurapuurohiutale, mikä meillä on, vaatii 10min keittoajan. Lisään sitten valmiiseen puuroon sitä korviketta jäähdyttämään ja hiukan notkistamaan puuroa.

Minä olen toistaiseksi tarjonnut lihaa vasta yhdellä aterialla päivässä, ja se on lounas. En näe tarvetta tehdä likasta niin a-luokan lihansyöjää, että vielä tässä vaiheessa tarvitsisi kahta liha-ateriaa päivässä, kun niitä lihoja on vasta testailtu vissiin viikko (?)... Minä siis noissa kiinteiden kokeiluissakin jo valitsin viljat ennen lihoja, jotta sain puurot ujutettua päivän aterioihin mukaan. Ja se oli oikea ratkaisu meille, sillä lukuunottamatta muutamaa poikkeuksellista yötä taannoin, likka nukkuu n. 9-12h - ilman uni- tai yömaitoja! (Vielä kun ymmärtäisi itse mennä ajoissa nukkumaan ...mutta kun sitä mieluusti hörppii kaikessa rauhassa iltateetä vielä, kun on saanut pullot pestyä ja mahd. soseet survottua ym ;) )

Meillä kelpaa kaikki, mikä lusikalla tarjotaan ;) Olipa se sitten lihaa - on maistatettu lampaan jauhelihaa pelkästäänkin sotkematta kasvista joukkoon - kasvista, hedelmää, marjaa tai puuroa. Eikä meilläkään tätä voi enää parhaalla tahdollakaan sanoa harjoitteluksi, kun esim. iltapuuroa menee se 0,5-1 dl ja päivällä soseita vähintään sen puolikkaan pilttipurkin verran (teen pääasiassa itse soseet).

Viime = 6kk neuvolan perusteella likka kasvaa porskuttaa hyvin käyrillään: 7230g ja 67cm - minulla taitaa olla täällä kotona viritetty mittanauha, kun sain pituudeksi sentin enempi ;)

Tänään käytiin ottamassa neidistä sitten viralliset puolivuotiskuvat. Mietin pitkään tuotakin ratkaisua, ottaako vai eikö, mutta kallistuin viimein kuvien kannalle. Onpahan sitten edes yhdet takuuhyvät vauvakuvat! Ja menee sitä rahaa turhempaankin ihan huomaamatta. Kuvaaja oli tosi ammattilainen, niin lasten kuin kamerankin käsittelyssä, leperteli likalle ja sai hänet hymyilemään... nyt vaan odotellaan koevedoksia, joista valkkaan 3 tai 4 kuvan sarjan... niin ja kummeille & mummeille tulevat kappaleet.
 
Äkkiseltään kysyn vinkkejä seuraavaan:Voiko olla mahdollista, että vaikka vauva saa imemällä rinnasta riittävästi maitoa, sähköisellä rintapumpulla en saa enää MITÄÄN tulemaan??? Imetyskertoja on nyt noin 5 per päivä (1 yösyöttö mukaanlukien) ja tänään huomasin, että toisessa rinnassa on semmoinen aristava patti, tiehyttukosta taitaa olla...:-/ No, yritin pumpata sitä pois, niin olisi vähän helpottanut oloa, mutta en saanut sieltä mitään pumpulla ulos, enkä oikein osaa käsinkään lypsää. Ja kun "vertailun" vuoksi kokeilin pumpata "terveestä" rinnasta, ei siitäkään tullut mitään...
 
Minä olen kaurahiutaleet hienontanut ennen keittämistä ihan jauhoksi. Keittämisen jälkeen jää rakeiseksi kuitenkin. Meidän sihtikurkku kun ei möykkyjä kestä :D Mutta harjoitellaampa nyt pieniä määriä. Tänään meni jopa kaksi lusikallista ennen kuin alkoi ihan yököttää.
Meillä vain lapset on sekasyöjiä. Aikuiset ollaan kasvislinjalla. Siksi tuntuu vähän hullulta syöttää vauvalle kovin paljoa lihaa, joten syököön nyt sitten vain yhden lihasoseen päivässä. päivällisaikaan sitten vähitellen toinen lämmin ruoka kasvissoseena. Kun hän siirtyy syömään samaa ruokaa muun perheen kanssa on ruokavalio kasvispainotteisempi joka tapauksessa. Neuvola vaan edelleen tuntuu suosivan tuota lihalinjaa jos jää kasvussa jälkeen...
Veyve Minä en ainakaan ole saanut itseäni pumpulle herumaan missään vaiheessa vaikka maitoa muuten tulisi yllin kyllin. Nyt en saa edes käsin lypsettyä vauvan soseen sekaan maitoa, mutta vauvan ollessa tissillä maitoa tulee tosi runsaasti edelleen.
 
Okei, eli ei mitään "hätää" tuon kanssa, ettei pumpulla heru, hyvä! =)

Lähdetään kohta koko perhe isovanhempien luo, ensi viikolla tullaan takaisin. Vielä tällain äkkiseltään heitän ilmaan, että mistähän se kertoo, että yhtäkkiä neidin uloste on aina välillä ollut vihertävää? Mitään muuta uutta ei olla tällä viikolla aloitettu kuin banaani...
 
Veyve, todennäköisesti ilmavaivoista, ilma tekee sen vihreän värin. Jos googletat, saat jos vaikka mitä vastauksia ihan nälkäkakasta lähtien aina allergiaan tai jopa vatsatautiin, mutta en nyt ihan ensimmäiseksi lähtisi niitä epäilemään. Jotkut jopa sanovat, että tiettyihin korvikkeisiin (mm. Neocate, NAN) liittyisi vihreä kakka aika-ajoin? Meilläkin sitä on nähty, mutta homma on oiennut päivässä parissa, yleensä. Jos lapsi on muuten hyvävointisen ja "normaalin" oloinen (pirteä, iloinen jne), niin en ihan vielä huolestuisi, vaan tarkkailisin tilannetta esim. viikonlopun yli.

Lisäys:
Ensimmäisen kerran sitä vihreää ilmestyi likan kakkavaippaan ihan muutaman viikon iässä, neiti oli silloin vielä osittaisimetyksellä. Ja tietenkin yösyötön jälkeen huomasin, kun vaihdoin vaipan... Oli kiva sitten järkyttyneenä ja säikähtäneenä klo 3 yöllä miettiä, voiko tässä nukkua aamuun asti rauhassa ;) Kirjoittelin tästä aiheesta oman ketjunkin jossain vaiheessa tänne, kun asia huoletti hiukan myöhemmässä vaiheessa uudestaan, mutta se ketju on varmaan jo lipsahtanut kauas bittiarkistoon...
 
Viimeksi muokattu:
Milas mainitsit teille napsahtaneesta painokontrollikäynnistä. Se on niin jännä miten erilain eri terkat tuohon painokäyrään suhtautuu. Meillä neiti samanikäisenä painaa yli 400g vähemmän ja on hieman pitempi ja meijän terkka vain ilmoitti tyttären olevan tuollaista sirpsakkaa sorttia :D. On meki 3,5kk ikäsenä käyty painokontrollissa, kun oli terkkarina kesälomasijainen.
Puuroa meillä menee tosi paljon enemmän aamulla+illalla kuin päivällä ruokaa.. En tiiä sitten miten olis parempi, mutta puuro näyttää maistuvan paljon paremmalta ;). -niin ja Elovenaa ihan sellaisenaan.

Viiva paranemisia teille! Mekin painitaan korvatulehduksen kanssa, mutta vielä pärjätään ihan särkylääkkeellä. Antibioottihan ei korvatulehuksen paranemista tutkitusti nopeuta/hoida erityisesti, ellei kyseessä ole pitkittynyt korvatulehdus tai ellei lapsi ole korvatulehduskierteessä.

Meilläkin pulautellaan vielä lähes entiseen tapaan. No ei sentään ihan jokaisen syönnin jälkeen kuten ihan vauvana.

Pitänee ottaa kantaa tuohon sukkahousut vai puolipotkarit -asiaan. Meillä ehdottomasti mielummin sukkahousut! Jarrusukat on pakko olla jalassa, ja puolipotkareitten jalkateräosa ei koskaan istu hyvin sukkien alle.

Mää havahduin tässä yks päivä siihen, että tuo meijän likka on oikeasti vielä ihan pikkuvauva, vaikka miten osaakin kiivetä ja suunnistaa joka paikkaan. Poden huonoa omatuntoa siitä, että on tullu pidettyä häntä isompana kuin onkaan. Tää opiskelu on tuonut osansa siihen. Lapsi joutuu viihtymään paljon itsekseen kun äidillä ja isällä tentteihin lukemiset ja tutkielmien tekemiset eivät rajoitu "työaikaan".. Oonkin ison kysymyksen edessä nyt, mitä keväällä? Päivähoitohakemus on lähetetty, mutta haluanko oikeasti laittaa lapsen hoitoon? -En. Jäänkö puoleksi vuodeksi kotiin ja mietin asiaa uudelleen kesällä? Vai...? Jne..?

Niin ja ilmotampa sitten että meillä on imetykset imetetty. Täysimetyksellä mentiin 4kk, sitten tuli itkupotkuraivarit tissillä aina --> siirryttiin pikkuhiljaa päiväpulloon ja yöllä tissitettiin. Nyt jos yrittää päivällä imettää, neiti rupeaa päristelemään ja repimään hampailla nänniä eikä tajua enää imeä yhtään. Enää ei tuu maitoa nimeksikään. Haikeaakin..
 
Valjakka joo, ei tuo meidän neiti tosiaankaan ihan pienimmästä päästä ole, mutta kun niitten oletuspituuksien ja painojen mukaan neuvolassa mennään. Mieheni puolella naiset on pieniä sirppanoita ja minun puolella pitempiä joten veikkaan neitin vaan perineen ne miehen puolen geenit :)
Neiti on sitten oppinut syömään puuroa, tänään meni jo vajaan desin verran :)
Viime yö oli ihan kummallinen. Neitihän ei ole itkenyt öisin koko ikänään lukuunottamatta pieniä nälkätirauksia ihan pienenä. No viime yönä, oltiin kaksi tuntia nukuttu niin tyttö alkoi kesken unen huutamaan kurkkusuorana. Ei tyyntynyt syliin ei suostunut rinnalle, ei mitään mikä päivisin itkuun auttaa. Puoli tuntia huusi ja annoin supon. Jos vaikka olisi kipeenä joku paikka isovelikin kun on sairaana. No, huuto jatkui ja jatkui vielä 40 min. ja sitten rauhoittui silityksellä syliin olkaa vasten. Sänkyy yritin siirtää parinkymmenen minsan päästä ja taas alkoi huuto. Minä sitten asetuin puoli-istualleen sängylle ja vauva nukkui siinä sylissä pystyssä. Jossain vaiheessa yötä hivutin vauvan vierelle ja loppu yö sujui hyvin. Aamulla ei mitään hätää... Mitäköhän oli!? Ja olikohan sattumaa että supon vaikuttaessa itku rauhoittui?! Toisaalta neiti oli kyllä yliväsynyt illalla, hän kun on nyt jättänyt yhdet unet päivästä pois ja nukkuu vain kahdesti päivän aikana.
 
tohon korvatulehdusasiaan:

"Voiko korvatulehdus parantua ilman antibioottia?

Välikorvatulehdus on bakteeri-infektio, joka aiheuttaa elimistön tulehdusreaktion eli valkosolujen ja tulehdusnesteen kertymisen korvaan. Korvamärkä on juuri tätä tulehduseritettä. Valkosolujen tehtävä on eliminoida bakteerit, mikä johtaa paranemiseen. Välikorvantulehdus voi siis parantua ilman antibioottiakin. On arvioitu, että jopa suurin osa (noin 70 %) korvatulehduksista paranisi ajan myötä ilman lääkitystä, ja esimerkiksi Hollannissa on tapana jäädä tulehduksen alussa seuraamaan tilannetta ilman suun kautta annettavaa antibioottia.

Suomessakin on viime vuosina keskusteltu vilkkaasti korvatulehduksen hoidosta, onhan se tärkein lasten antibioottihoidon aihe. Tavoitteena luonnollisesti on, että antibioottihoito annetaan vain niille lapsille, jotka siitä hyötyvät. Ongelmana on kuitenkin, että alkuvaiheen löydösten perusteella ei voi luotettavasti erottaa itsestään paranevaa tulehdusta sellaisesta, joka tulee jatkumaan. Toistaiseksi tiedetään, että molemminpuolinen tulehdus ja tulehduksen ilmaantuminen "putkikorvaan" harvoin paranee itsestään.Useimmissa maissa – kuten Suomessa - korvatulehdus hoidetaankin pääsääntöisesti edelleen antibiootein. Mikäli päädytään seurantaan, seuraava lääkärissäkäynti on syytä tehdä muutaman päivän sisällä ensikäynnistä, joilloin tilanne arvioidaan uudestaan."

eli siis paranisi ajan myötä ilman lääkitystä, mutta niissäkin tapauksissa joissa antibioottia ei anneta pitäisi tilannetta kuitenkin lähipäivinä seurata. kyllähän noi antibiootit tota paranemista nopeuttaa, ja mä oon ottanut aina kaikille lapsille antibiootit korvatulehdukseen... eihän se särkykään kivaa oo ja eihän ne lääkkeetkään auta 24/7...

meillä ollaan oltu ihan hirveessä yskässä nyt varmaan sen 6 viikkoa, saatu yskänlääkkeet ja pari antibioottikuuria, lenssua on kanssa ollu, mut pääoireena toi ihan kauhee yskä. nyt sit pitäis varata aika lekurille ja sitä kautta lähete jorviin, sillä toi yskä johtuu todennäkösesti tosta refluksista. :/ korvat on myös ollu tulehtuneet pariin otteeseen, voi pientä reppanaa.

tyty oppi vlopun aikana ryömimään =) ja hampaita ei ole täällä edelleenkään näkyissä.

kivaa viikkoa toivottelevat hiikka ja tyty =)
 

Yhteistyössä