**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.4**

Iida-Liina kyllä niiden follien pitäisi kasvaa vielä pregnylin piston jälkeen. Munis (ainakin meitä hoitaneen lekurin mukaan ) irtoaa n. 24-72 tuntia pregnylin piston jälkeen, joten josko sulla olisi irronnut molemmilta puolilta sitten yksi?

Jos tietäisin jonkun konstin, tai osaisin jonkun taian tehdä, niin kaikki teidät siirtäisin plussien kera tuonne plussanneiden puolelle.

Voimia välillä niin rankkaan kuumeiluun :hug:
 
Hei,
laitanpa lyhyesti minäkin kuulumiseni.
Täälläkin on muuttopuuhat vieneet aikaa - ja onneksi myös ajatuksia, sillä kovin paljoa ei ole tullut vauvahaaveita päässä pyöriteltyä. No eilen illalla kyllä mietin, kun ei meinannut uni tulla.
En suoralta kädeltä osaa sanoa mikä kiertopäivä minulla on menossa, mutta täti saapunee, jos on saapuakseen, noin viikon päästä. Eiköhän levottomuus taas iske päivien edetessä.

Tsemppiä ja plussatuulia kaikille tasapuolisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hannele-74:
Mitähän kuuluu Mari-Leenalle (muistinkohan nimen oikein)? Onkohan täti (=kuukautiset) jättänyt rauhaan ja plussa jo tullut testiin?
Melkein oikein - se oli Leena-Mari. :)

Uskomattoman paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. En ole yrittämässä enää. Kuukautiset ovat tulleet, mutta ne olivat oudon niukat, käytännössä olemattomat. Raskaustesti näyttää yhä negatiivista, mutta raskausoireita on. Nyt vain toivon, että EI tärpännyt. Tuntuu oudolta, kun niin vähän aikaa sitten toivoin ja rukoilin, että olisi tärpännyt.

Plussaonnea teille kaikille.
 
Kiitos Pötkylä. Ihanaa kun jaksat meitä käydä täällä kannustamassa.
Tuota minäkin vähän epäilen, että josko niitä muniksia olisi irronnut sittenkin enemmän kuin yksi. Tämähän käy jännäksi.
Tänään rinnat ovat kipeytyneet ja lämmöt on jo niin korkealla, että ovis on 100% varmuudella ohitettu.

Energiaa kaikille muuttopuuhastelijoille! Välillä on hyvä, että on niin kiire ettei vauvahaaveita ehdi ajatella.
 
Morjentes!

Joo, foolihappohan on se joka on hyväksi sekä raskaaksi tulemisessa että raskaudessa. Mä ostin kans nyt Möllerin Sydän Omega3-kapseleita, joissa on myös foolihappoa. Jos noi vaikka virkistäis muutenkin... =)

Musta tuntuu että mulla on menkkakivut viime aikoina vaan pahentuneet. Ja sitten on myös kesken kierron ihmeellisiä vatsan juilimisia. Viime kierrossa oli taas selviä "raskauden merkkejä": huono olo, lämpöä 0,3-0,5 astetta, väsytti jne. Mutta niin vaan täti tuli taas, kovien kipujen kanssa. Minut on kyllä tutkittu -03 ja silloin ei ollut mitään, mutta on käyny kyllä mielessä, että jos menis uudestaan tutkimuksiin, ettei ole alkanut tulemaan endoa tms...

No, kohta aloitetaan taas ovistikkujen kanssa kikkailu, ei auta kuin yrittää.

Tsemiä kaikille! :p
 
Meillä menee tässä kuussa ohi koko vauvayritys. En aloittanut clomeja, koska mies joutuu yllättäen työmatkalle ja on pois juuri ovulaation aikaan. Voitte kuvitella, että ottaa päähän, kun nyt olisi ollut kova into yrittää noilla clomeilla vahvistetusti eteenpäin. Eipä voi mitään, sellaista se on.

Joulukuussa siis jatkuu meidän lapsentekohommat. Pääsenpähän pikkujouluihin juhlimaan ilman huolta, kun ei tarvitse miettiä kiertopäivää tai sitä , olisiko hedelmöitys jo tapahtunut ja voisiko viininjuonti olla haitallista. OIKEASTI se on näin pitkän yrittämisen jälkeen todella laiha lohtu...mutta pakko se on edes laihaan lohtuun tarttua.

Kiitos kaikille tsempistä. Mua ei varmaan kuukauteen näy täällä paljon (nyt on sopiva paikka pitää tästäkin taukoa), mutta ensi kuussa sitten taas. Plussatuulia Katille, Iida-Liinalle ja kaikille muille!
 
Kiitti, Merilintu! Meilläkin oli pari kiertoa sitten tosi lähellä, että mies olisi ollut muualla juuri laskelmoidun oviksen aikaa. Onneksi saatiin asia järjestettyä. Mulla oli tilanne vieläpä se, että olin pistänyt pregnylin pari päivää aiemmin ja just samana iltana, kun lääkärin määräyksestä olisi pitänyt pupuilla, miehellä oli duunin kemut toisella paikkakunnalla. No, asiat tärkeysjärjestykseen ja passitin miehen tulemaan hyvissä ajoin kotiin. ;)

Iida-Liina, mä pistin pregnylin ma iltana klo 22 ja inssi tehtiin ke klo 14 eli väliä oli 40 h. Kuulemma inssi yleensä tehdään noin 36-40 h kuluttua pregnylistä. Mut ultrattiin kans silloin, ja 2 kolmesta follista näytti sellaiselta "litistyneeltä" eli lääkärin mukaan ovis on tapahtumassa/tapahtunut. Mulla siis ilmeisesti se iso folli ja toinen pienistä olivat puhkeamassa. Onhan se mahdollista, että vielä jonkin ajan kuluttua tuosta ajasta ovis voi tapahtua, varsinkin jos kyseessä on useampi folli. Olen kans ymmärtänyt, että pregnyl vielä pikkuisen voi kasvattaa folleja ennen ovista. Tsemppiä meille! ;)
 
Hei vaan kaikille,
ja ainakin Iida-Liinalla kovasti onnea ekasta inssita. Toivottavasti tärppää. Ei siihen aina tarvita oireita :) Ketäs muita olikaan jännäilemässä, toivottavasti tätiä ei näy.

Merilintu, kurjaa, että menee kuukausi "hukkaan" Se on vaan niin turhauttavaa, kun joku pienikin asia muuttaa tätä rytmiä, jossa tuntuu vaan olevan niin vähän niitä mahdollisia päiviä muutenkin. Eikä sitä tiedä, miten se ovis heittelee. Mulla oli viime kuussa mies hukassa oviksen aikaan, mutta se ovispa päätti siirtää itseään 2-3 päivää! Eihän siitä tosin apua ollut, mutta silloin se tuntui lohduttavalta ajatukselta.

Itse olen myös pysytellyt vähän taustalla. Tuntuu, että kuukausia on mennyt kovan innostuksen vallassa. Nyt alkoi 6. yk eikä oikein mitään kertoiltavaa ole. TÄällä sitä ollaan ja möllötetään. Ei auta kuin odottaa niitä paria merkityksellistä päivää. Mutta kun ei ole mitään todistetusti vikana niin ei osaa oikein mitään itsessäänkään tarkkailla. Plääh.

Mutta vitamiineista piti sanomani. Haittaa niistä tuskin on ja tuon tunnetusti hyväksi havaitun foolihapon lisäksi ainakin e-vitamiinen pitäisi olla tärkeä hormonitoiminnan tasapainon kannalta. Ja sitä on just noissa helokkikapseleissa ainakin. LIsäksi sitä on luonnollisessa muodossa esim. pellavaöljyssä. Musta vitamiinien popsiminen on pieni vaiva siitä, että niistä on varmasti yleistäkin hyötyä elimistön kannalta. Ja itseni tuntien, vaikka yritän syödä pääsääntöisesti terveellisesti niin taatusti jää välillä leivän puputus ja roskaruokavaihe päälle. Sieltä ei paljon vitskuja heru.

Voi että, positiiviset uutiset olisi paikallaan, niistä saataisiin kaikki hyvää potkua. Tämä pimeä lumeton kausi kun on muutenkin ihan kamala. Töistä tullessa virta ihan lopussa, tekee vaan mieli nukkua talviunta.

Voimia pimeydestä huolimatta kaikille yritykseen. ITse tuskailen varmaan seuraavan kerran taas ovulaation aikaan, jonne tuntuu olevan vielä ikuisuus.

 
Kati231, kiitos tarkasta kuvauksestasi. Kiva saada vähän vertailukohtaa, kun meilä oli tuo lähtötilanne rakkuloiden suhteen aika samanlainen. Nyt vain odotellaan.

merilintu ja vaahtokarkki, kiitos plussapuhalluksista. Niitä tarvitaan etenkin ensi viikolla. Inssiä minulle ei tehty, vaan pelkästään ovulaatioinduktio.

kuumetta, pahoittelut tädistä.
 
Minulla on ajatukset olleet pitkälti työasioissa viime aikoina. Hyvä niin. Tarkkaa kiertopäivääkään en tiedä. Limoja olen yrittänyt seurailla. On sellainen "luovuttanut olo" -- mitä sitä liikaa yrittämään, kun ei kuitenkaan tulosta tule... Tutkimuksia ja hoitoja odottelen ensi vuoden alussa alkavaksi. Eipä siihenkään enää ole pitkä aika. Niin se aika rientää... Totta kai pyrimme kuitenkin ovulaatio hyödyntämään, kunhan siitä kunnon merkkejä ilmaantuu. Tällä viikolla pitäisi ovis olla.

Tällä viikolla syntyi jälleen ystävälle vauva. Kyllähän se kirpaisee, että meidänkin vauva olisi jo syntynyt, jos olisi vuoden alussa alkunsa saanut... Mä suren sitä, että jos äidiksi tulen, niin olen niin "vanha" äiti... Ja yhä vaan vanhempi kun kuukausi toisensa perään menee ohitse.
 
Huomenta teille kaikille!

KUUMETTA: :hug: Voimahaleja tädin kylään tulon takia.

HANNELE: :hug: Voimahaleja myöskin sinulle.

Oma napa: täti tekee tuloa kylään,kipua on jo tädin tulon takia,mutta vielä ei ole täti tullut kylään,saa nähdä koska tulee kyläilemään.

Miten teillä muilla on mennyt?

Peukkuja teille kaikille!
 
Olen ollut kovasti myötätuntoinen sairaanhoitajia kohtaan tässä työtaistelussa, vaikka samalla olen ollut huolissani, miten kaikki tulee vaikuttamaan ei pelkästään omien tutkimusten alkamiseen vaan myös moniin vakavasti sairaisiin jne. Eilen sitten sain tietää, että muutaman vuoden töissä ollut kätilö saa palkkaa 1900e/kk + yölisät... Hetkinen... Olin tyrmistynyt... Mä luulin, että hoitajien huonoista palkoista kun puhutaan, puhutaan noin 1400-1500e/kk... Ja he vaativat 300-500e lisää kuussa... Ammattikorkeakoulututkinnolla... Tällä hetkellä he saavat parempaa palkkaa yötöineen kuin peruskoulun opettajat! Myötätuntoni sai kolauksen. Mitähän tästä kaikesta pitäisikään enää ajatella... Naisvaltaisille aloille lisää palkkaa, mutta mistä... Opettajatkin tarvitsevat tuntuvan palkankorotuksen (en ole opettaja)...
 

Yksi taustailija täällä. En malttanut olla kommentoimatta tähän sairaanhoitajien palkka-asiaan.

Noin yleisestihän, itse asiassa, 1900 + lisät on ammattikorkeakoulupohjalla aika huono palkka. Minä itse saan paljon enemmän ammattikorkeakoulututkinto pohjanani, kuten kaikki muutkin kanssani valmistuneet, ja olen urallani kuitenkin vasta aika alussa. Me kilpailemme monilla aloilla samoista töistä kuin yliopistoista valmistuneet.

Toisekseen 1900 + lisät koskee juuri vähän erikoistuneempaa sairaanhoitajaa. Monet saavat huonommin. Palkkanahan se on yleistä palkkatasoa ajatellen todellakin huono, erityisesti kun vertaa vastuun määrään. Opettajatkin ansaitsevat parempaa palkkaa, mutta mielestäni se ei saa olla syynä siihen että sairaanhoitajien palkkoja ei hoidettaisi nyt kuntoon.. Päättäjät etsiköön sen rahan jostakin. Itse suosittelisin pakollisesta asepalveluksesta luopumista ja rahojen sijoittamista tärkeämpään, kuten sairaanhoitoon ja koulutukseen...



 
Onko kenelläkään tietoa Beroccan käytöstä raskautta yrittäessä tai raskaudenkin aikana? Itse olen syönyt Beroccaa siitä asti, kun aloitimme "yrittämisen". Kannattaako Beroccaa suositella ystävälle (vauvan yrittäminen alkanut) vai onkohan tuo Multitabs raskaus monivitamiini parempi? Vertailin niiden vitamiini määriä ja onhan Beroccassa lähes kaikkea huomattavastikin enemmän. Itse syön päivittäin Beroccaa, D -vitamiinia sekä Pikasol Omega-3 kalaöljytiivistettä.
 
Tervehdys kaikille ja tervetuloa uudet, LENTOEMO JA SOULMAMA!
En käytä jatkuvasti vitamiineja, mutta söin juuri "kuurin" ladyvitaplussaa ja muistaessani otan omega-3 kalaöljyä, kun sellainen purkki tällä hetkellä kaapissa on...

Oma napa: kp1, yk35. Onpas siinä!... Laskin sen nyt tähän, en ole jatkuvasti pitänyt kirjaa luvuista. Aika menee niin nopsaan, kun on touhua. Kyllä se nyt naurattaa, kun 2005 helmikuussa mentiin naimisiin ja sanoin miehelle, että vain yhtä kuukautta ennen häitä aletaan yrittämään, ei missään nimessä aikaisemmin, ettei vain masu kasva yhtään häihin! Voi sitä naiiviutta. :)
 
Pidetään peukkua teille inssiläisille!
Iida-Liina ja kaikki muut helokkiöljyä käyttäneet: oletteko kysyneet asiasta lääkäriltä? Itse mainitsin asiasta gynelle maanantaina, ja hän sanoi, että helokkiöljy saattaa olla jopa haitallista!Menin sitten nettiin etsimään tietoa, ja sieltä löytyi kemiallisia kaavoja vilisevä artikkeli, jossa sanottiin, että omega-7 voi aiheuttaa vakavan rasvahappotasapainon häiriön. Mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella? :$
 
Hannele, itse käytän juuri tuota Multitabs raskaus -monivitamiinia. Meillä hoitava lääkäri jossain vaiheessa kyseli, että käytänkö jotain vitamiineja, ja sen keskustelun pohjalta hän määräsi mulle lisäksi Berexiä ja kehotti myös jatkamaan noiden monivitamiinien käyttöä. Foolihappoa on hänen mukaansa hyvä saada. Beroccaa en ole itse käyttänyt, joten siitä en osaa sanoa.

Soraya, kuulostaa ihan meidän tilanteelta alkuvuotena 2006. Silloin tosiaan puhuttiin, ettei aloiteta yrittämistä ennen häitämme 03/2006, etten vaan olisi raskaana omissa häissämme. Todellakin, voi sitä naiviutta! Silloin ei ollut ongelmista tietoakaan! Jos tämän olisin tiennyt, niin hyvin hyvin mielelläni olisin ollut omissa häissäni raskaana. ;)

Lentoemo, helokeista en ole koskaan kysynyt lääkäriltäni, mutta jotenkin vaan ajattelin, että lopetan niiden käytön, kun ruvetaan hormonien kanssa "pelaamaan", ettei vaan mitään vahinkoa sen vuoksi tapahdu.
 
lentoemo, itse en ole lääkärille muistaakseni maininnut siitä, että syön helokkiöljykapseleita, mutta ystävälleni parikin gyneä on suositellut niitä, ei tosin lapsettomuusongelmaan vaan menkkakipujen tasaamiseen. Viimeksi kun raskauduin kaksosista popsin myös noita helokkeja, tosin lopetin ne heti plussattuani. Olen varmaan törmännyt tuohon samaan artikkeliin netissä koskien rasvahappotasapainohäiriötä. Mutta siinä minun lukemassani artikkelissa GLA:n liikasaanti oli lähinnä aiheuttanut vanhuksilla masennusta. Muistan myös lukeneeni, että GLA:n (jota helokkiöljy sisältää) vastapainoksi pitäisi saada riitävästi omegarasvahappoja juuri tuon tasapainon säilyttämiseksi. En kuitenkaan jatkuvasti popsi kalaöljyä, koska mielestäni syön kalaa muutenkin ihan riittävästi. Silloin tällöin olen kuitenkin ostanut kalaöljypurkin. Eli tiedä häntä onko helokeista hyötyä vai ei. Tuntuu, että nykyään kaikesta on kaksi eriävää mielipidettä. Itse lähinnä jatkoin helokkiöljyn käyttöä siksi, että minulla on todella kuiva iho ja ne kapselit todellakin auttoivat siihen. Samoin ne myös auttoivat limakalvojen kuivuuteen. Eli minulla on taitanut olla ne rasvahappotasapainot jo valmiiksi epätasapainossa. :LOL:

Hannele, minulle ei ole koskaan lääkäri määrännyt syömään mitään tiettyä merkkiä monivitamiineissa. Minulle on vain sanottu, että monivitamiineja on hyvä käyttää ja sen lisäksi vielä foolihappoa.

Soraya, kuulostaa täälläkin hyvin tutulta tuon yrityksen lykkääminen sen vuoksi ettei omissa häissä olisi isoa vatsaa. Sitä silloin ihan oikeasti kuvitteli, että heti tärppäisi.

Omaan napaan kuluu kp 22 ja oviksesta on reilu viikko. Olen tehnyt pyhän lupauksen, etten osta enää kuin viimeisessä hädässä raskaustestejä. Omassa kaapissani niitä on tasan yksi. Sillä ainokaisella testillä toivottavasti jossain kierrossa plussaan. Tietysti kovasti toivon, että se kierto olisi tämä. Hormoonit ovat aiheuttaneet pientä hyperstimulaatiota, joka ilmenee munasarjojen nippailuna, mutta muuten ei ole oireita suuntaan eikä toiseen. Eli ensi viikon piinapäiviä odotellessa.
 
Heippa teille kaikille!

Oma napa:kp1/29,täti tuli kylään nyt aamulla ja kipu on todella kova tädin tulon takia,joten pakko ottaa panacodia että kestää.
Päivän myöhässä tuli täti kylään,mutta tiesin jo odotella sitä koko viime viikon.
Olo on tädin kylään tulon takia alamaissa oleva,mutta kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Miten teillä muilla on mennyt?

Itse valmistelen jo joulua varten,olen joulukortit kirjoittanut jo valmiiksi ja postiin laitan ne ensi viikolla sitten ja pipareita teen ensi viikolla myös valmiiksi jouluksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

Peukkuja teille kaikille!
 
Gittelle voimia :hug:

Täällä on eilisestä asti ollut sellainen tunne, että menkat alkaa justiinsa. Ei niiden pitäisi edes kyllä vielä alkaa, mutta rasittavaa tämmöinen olotila. Yritän itsepäisesti muistuttaa itselleni, että viimeksiskin kun raskauduin niin ainakin kolme päivää oli samanlainen tätiolo. Mutta ihan yhtä hyvin tämä olotila merkitsee sitä, että siellä ne kuukautiset odottelee oven takana. Voin vaan sanoa, että en yhtään tykkää tästä piinailusta. Hermot menee. :headwall:
 
Gitte, pahoittelut tädin kylään tulemisesta. Voimia!

Kuumetta, kiva, että sait hyviä uutisia. Joillakin tuo munanjohtimien "putsaus" voi vaikuttaa hyvin positiivisesti ja heti sen jälkeen raskautuminen tapahtua.

Iida-Liina, kerropa vähän tarkemmin, millainen olotila sulla oli silloin juuri ennen kuin plussasit? Itse olen periaatteessa edelleenkin täysin oireeton. Välillä jotain pientä tuntuu tuolla alavatsalla, mutta ei mitään sen selvempää.
 
Mä olen jännityksellä seurannut kuumeilijoiden tilanteita, ja kiva lukea että iloisia uutisia on ilmassa.

Kuumetta ihanaa että munanjohtimet ovat avoinna. Se luo ihan uudenlaista positiivista latausta koko vauvakuumeiluun. Peukutuksia täältä kovasti.

Iida-Liina ja Kati hurjasti peukutuksia että nyt olisi tärpännyt.
Ja vaikka kysyitkin Kati Iida-Liinalta, niin pakkohan mun on kertoa... Silloin inssin jälkeen ennen plussausta merkittävin oire mulla oli menkkajuilinnat alavatsalla (olin ihan varma että menkat alkaa just tai ainakin heti ) ja sellaiset pienet nippailut, joita esiintyi lähinnä jos joutui kurkottamaan jotain kaapista tai muuten venyttelemään tota alavatsaa.

Tsemppiä ja plussatuulia tietenkin kaikille muillekkin kuumeilijoille!!
 

Yhteistyössä