<3 PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.25 <3

Tyllerömamma:
Jämptilleen kierto sen 28pvää ollut,lopetin kesäkuussa pillerit ja sen 28 kierto ollut aina..
Niin voi olla juu,et jos ovuloinut myöhemmin:) noh oottelee nyt vielä jonkun päivän ja sitten testailee,että mikä on testin tulos..
Oudolta tuntuisi että kun ollut noin normikierto,että yhtäkkii rupeiskin heittää,mutta tiedä tästä naisten ihmeellisestä maailmasta ;)
Katsellaan, kiitos kommentista sulle!

Mihu oliko sinulla säännölliset kierrot aiemmin? Voihan se olla myös mahdollista, että ovulaatio on tapahtunut normaalia myöhemmin, jolloin myös raskaus näkyy testeissä myöhäisemmillä kiertopäivillä. Monethan sanoo, että oireettomuus on ollut raskausoire ;) Tsemppiä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitokset tervetulotoivotuksista ja osanotoista! Teidän kauniit sanat oikeasti lämmittävät mieltä.

Anteeksi en muista nikkiä, mutta joku mietti milloin aikaisintaan voi näkyä raskaus testissä. Esikoisesta ensimmäinen plussa ihan normaalitestiin (taisi olla mammaksin liuskatesti) tuli viisi päivää ennen oletettua menkkojen alkua, eli varsin aikaisin (plussa tuli kp23/27). Ultrassa kyllä selvisi sitten, että ovulaatio oli ollut oletettua muutama päivä aikaisemmin. Nyt edellisestä raskaudesta testasin sinä päivänä, kun menkkojen kuului alkaa päiväpissasta vahvan plussan. Eli periaatteessa, jos nousee herkästi hcg, niin on mahdollista jo useampi päivä ennen menkkojen alkua näkyä plussa. Toki tuo hcg:n nousu on ymmärtääkseni jokaisella niin yksilöllistä, että joillakin näkyy vasta menkkojen ollessa selvästi myöhässä testissä plussa.

mihu: valitettavasti miulla kierron venyminen (ja negojen vilkkuminen) tarkoittaa monesti sitä, ettei siinä kierrossa ole tullut ovulaatiota. Näitä pitkäksi venyviä kiertoja sattuu aina muutama vuoteen, vaikka muuten on melkein kellon tarkka kierto. Ovulaation tunnen selkeänä, pistävänä kipuna alavatsalla ja siitä osannut yhdistää tämän... Mutta toivottavasti siulla menkkojen myöhästyminen nyt tarkoittaisi jotain paljon parempaa! Jaksamista piinailuun!

Meillä on tämä viikko lomaviikko. Pitkiltä tuntuu päivät, kun ei autoakaan ole käytössä. Asutaan vielä maalla, eikä joukkoliikennettä ole. Tämähän ei tietysti ole hyvä yhdistelmä tälle mielialalle, kun on liikaa aikaa miettiä tapahtunutta. Nyt toki yritän ottaa tästä "raskaudettomasta" ajasta kaiken hyödyn irti ja yritän esikoiselle saada lauantai-illaksi hoitajan, että päästäisi miehen kanssa viettämään aikaa kahdestaan tai ystävien kanssa. Voisi pieni irtautuminen tähän tilanteeseenkin tehdä ihan hyvää...
 
Hipsu kiitos tsempityksestä! Toisaalta haluisin jatkaa tätä kerran päivässä imetystä, mutta toisaalta ois kiva saada kroppa heräteltyy normaaliksi ;) Tsemppiä sulle piinailuun, toivotaan että tuntemukset pitävät paikkaansa ja pääset plussan testaamaan, piinapäivät ovat vaan niin pitkiä|O

Ja tsemppiä lavelyn ja puppa sekä muut piinailijat, plussia kehiin!

DsariaL toivottavasti saat lapsenvahdin ja pääsette miehen kanssa viettämään laatuaikaa, tekee hyvää saada olla kahdestaan ja saada ajatuksia positiivisempiin asioihin!

Plussa-aallon toivon minäkin täällä jatkuvan!!:whistle:
 
Oikein paljon onnea plussanneille!!! :heart:

Päätin sitten kuitenkin aloittaa terolutit jo tässä kierrossa kun niitä kaapissa kerta oli. Ja oviksenkin olin bongaavinani kp14/15 ja peittoja heiluteltiin :) viikonloppuna oli vähän alavatsajuilintaa jota muistaakseni oli silloinkin kun meidän esikoinen sai alkunsa. Nyt sitten vaan sormet ristiin että tärppi olisi täälläkin tullut. Ja tietysti kun itseään pitää kiduttaa niin laskiskelin jo että se 12 viikkoa tulisi jouluaattona täyteen ja laskettu aika olis 7.7. Joo tiedän että oon taas ihan liian hätäinen mutta kun kotona on esikoisen kanssa niin eipä sitä ole muuta kuin aikaa laskiskella tämmöisiä :D No sitten tullaan taas lujaa ala unelmista jos täti kurvaakin paikalle.

Oon yrittänyt miettiä mitä ne ihan ekat oireet oli silloin viime syksynä, mutta enhän mä niitä ole mielen painanut kun se raskaus kerran tuli ihan puuntakaa silloin.

Ja täällä oli siitä "kateudesta" puhetta kun kuulee muiden raskaus uutisia. Viimeviikolla miehen ex ilmoitti facebookissa odottavansa toista lasta, arvatkaapa tekikö mieli karjua! Mä en muutenkaan ymmärrä miks sellainen asia pitää kertoa facessa noin alku metreillä (heillä siis esikoinen syntyi keväällä) eli siis heillä on vissiin 12 viikkoa just täyttynyt. Viime syksynä oli ihan sama tilanne kun meillä oli yritystä takana yli vuosi ja oltiin ihan murtuneita simbatestien tuloksista kun tämä ex ilmoitti facessa olevansa raskaana, silloin tuli itku silmään.
 
Tänään lähti cittarista mukaan Pregcheckin ovistestit ja raskaustestiliuskat, tänään vasta kp 8/34-90 joten jos nyt ainakin vielä sen reilun viikon odottaisi ennen kuin alan testailemaan :D Saattaahan noita ovistestejä kulua varsinkin kun pahimmassa tapauksessa kierto voi kestää sen kolme kuukautta, mutta onpahan jotakin konkreettista tekemistä peittojen heiluttelun ohella :LOL:

Toivotaan plussapuhurin jatkumista!
 
WAU WAU! Onnea plussanneille! Teille on sitten kesävaaveja tiedossa ;) Halit niille, joilla kaikki ei mennyt toivomusten mukaan - seuraavat pienet ovat sitten sinnikkäämpiä.

ON: Ei oireita, ei mitään. Masu alkaa muutenkin paisua tässä kohtaa, tai siis se tuntuu siltä. On yritetty maksimoida onnistuminen, mutta mene ja tiedä. Toivon vain, että jouluna saisimme kertoa ilouutisia niitä odottaville - eli isovanhemmille. Neidille ei varmaan parane kertoa ennen kuin masu näkyy, koska levittelee tietoa kaikille! On aiemmin kertonut päiväkodissa, että meille tulee vauva, koska monelle muulle ryhmässä syntyi. Kiva selitellä tädeille, että ei, meille ei ole tulossa vauvaa ;) Ja en osta yhtään testiä ennen kuin olen varma, että kuukautiset on myöhässä... Lupaan, lupaan ihan varmasti. Kesän aikana tuhlasin kolme testiä, kun en malttanut odottaa, ihan turhaan.
 
********Perjantai 21.10.2011************








Mukana:

MeaMinnis....................01/08................kp 2/29.................yk 1
mihu......................................../00.......kp4/28-31...............yk5
BiBa.....................................10/09........kp8/32..............yk4
Neiti näpsän äiti............ tyttö 10/08........kp9/28-32.........yk10
samaria.................................2/10........kp10/28..............yk 6
salamanteri85.................poika 8/08.........kp11/30-90......yk2
tiiru.............................poika 5/10..........kp13/32.............yk5
torstai............................11/10.............kp 13/33-42.......yk2
_TiNy_...........................poika1/05.........kp14/26-28.........yk10
DsariaL............................2010................kp 15/28?............yk1
Sannuli79........................tyttö 07/11 ...kp21/30-60?..........yk1
misupai.........................tyttö....02/08.......kp21/28...........yk5
tilke..............................poika 7/10..... ..kp22/24-27.........yk5
puppa..................................08/09 ........kp23/27-31........yk1
Hipsu86........................poika11/10........kp23/28..............yk4
Cristall...........................tyttö 07/09........kp24/28............yk2
UusiVauva82..................02/08...............kp24/30-34.........yk2
nellinu.........................tyttö 8/10.........kp 27/26-28..........yk 2
lavelyn...................poika 10/11..............kp 29/28-30.........yk1
Andreana......................tyttö 2/11.........kp32/24-30..........yk2
Nöhvi....................... .tyttö 7/10...........kp33/25-26...........yk2
santsu_82......................poika7/10.........kp37/29..............yk4
Tyllerömamma......................4/10...........kp38/28-40.......yk6
Miraaz..........................tyttö 10/10........kp 40/28-48........yk1
funny87.........................poika 11/09.......kp44/35-48.....yk3
satuliina........................poika...............kp49/27-29........yk2

TAUSTAILIJAT
murgu
danuli79
Tiuhti83
Myhmeliini
Tiitulainen
Murumii
Johannäss
Tanza
Waaka
mamsseli
Bubba
murmis
littlestar

Plussanneet 2011:









Lokakuu2011:
Meriheponen(yk2), ki7i(yk2), muumimamma1983(yk1),leppäkerttu3(yk2),
_Lumi_(yk1)






Syyskuu2011:
Rouva Möppiäinen(yk3, TaCa(yk1),Villany(yk2), pillipöllö(yk2),
Caisachu(yk4), Eebowi(yk2),diiselikissa(yk1)



Elokuu2011:
Vomppis(yk5),chamon (yk2), Pöhköfantti(yk2), Princessa(yk2)

Heinäkuu2011:
Kellukka (yk10), Xamora, Loretta, Taikapapu (yk10), nahhn (yk2), valle, susanna85 (yk2),äittä-83 (yk1), LittleStar (yk1)

Kesäkuu2011:
Emmuska10 (yk 3), Maria-08 (yk 3), Kolibro yk?

Toukokuu2011:
ellen- (yk0), Maira (yk 3), Jemppi (yk1)

Huhtikuu2011:
Nauruprinsessa (yk 3), Toimistomyyrä (yk 3), Meritähti82, Astre (yk 14)

Maaliskuu2011:
RiverFlows (yk4), Pistepirkko (yk 8), Sannuli88 (yk 3), Hannaliina (yk 1)

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Minnuska89 (yk 13)

Tammikuu2011:
Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Talvicci (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (YK3)
 
Viimeksi muokattu:
Nöhvi
Lumi: kiitos tsempityksesä :) Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu. Nyt olen sentään parantunut ja eiköhän kierrotkin vielä joskus palaudu. Voi olla että tosiaan sairastelu, pillerien lopettaminen suht vähän aikaa sitten sekä imettäminen (tosin enää kerran päivässä) vaikuttivat liikaa tähän kiertoon. Mutta pidän nyt omaksi iloksi pientä toivonkipinää yllä, ennen kuin täti kaartaa kylään. Onnea Lumi vielä plussasta :flower:

mihu: kohtalotoverini... tsemppiä! Toivottavasti plussa pärähtää tauluun ja pääset piinasta!

Sannuli: itsekin kävin toki kierron alusta laskemassa nettilaskurilla arvioidun lasketun ajan ja muut tärkeät päivämäärät :D

tyllerömamma: kiitos! Tikutin kyllä ovista, en saanut selkeää plussaa missään vaiheessa. Eli en tiedä onko koko ovista ollut? Kuinkakohan myöhään ovis voi vielä tulla? Mulla oli kyllä jo viime viikolla kunnon menkkakipuja, mutta mutta... nyt ei mitään?
 
Hienoa kun on plussia tullut :) Lisää vain!!!

Täällä kp6 muutaman päivän päästä vois alkaa tikuttelemaan ovista..Joo, mun ei pitäny ostaa niitä tikkuja mutta en voinu vastustaa kiusausta kaupassa! Ostin niitä pregchec ovistikkuja 10kpl :D
Teroluteja on vielä yksi satsi niin nekin syön tässä kierrossa pois ja sitten jos ei tärppää niin oon ihan luomusti :) Mut toivon todella että nyt ois meidän kierto ja tärppi kävis. Kuin myös toivon teille kaikille!! :)
 
Täällä parina iltana luget otettu, ei onneks oo tullu sivuvaikutuksia. Mieli tosin heittelee aikalailla, mutta se ei varmaankaan johdu niistä. Dpo3 menossa ja odottavan aika on niin pitkä. Mulla oli ensiksi olo, että nyt varmasti tärppää, kun oli niin selkeä ovis ja aikaisemmassa ja vielä luget tukemassa. Nyt olisin ihan valmis heittämään kirveen kaivoon!!! Jotenkin ei usko vaan raskauteen. Vaikka eihän tämä mikään uskon asia ole. Oireitakaan ei vielä voi olla ja jos niitä tulee, niin voi ihan yhtä hyvin johtua lääkkeestä. Esikoisestakaan ei ollut oireita, enkä yhtään aavistanut plussaa. Kuinka te pystette suhtautumaan lungisti tähän odotuksen odotukseen? Tunnen oloni ihan hulluksi. Mieskin on niin vauvakuumeinen, ettei kykene mua toppuuttelemaan : /
 
Mihu sanos muuta, naisten ihmeellinen maailma... On sitä välillä vaikea ymmärtää itsekin ;)

Danuli toivotaan, että kroppa heräilisi piakkoin, ja vaikka imetyksen aikanakin.

Sannulille pakko myöntää, että itsekin olen noita laskettuja aikoja katsellut, vaikka plussasta ei tietoakaan. Kai sitä saa oikein "makustella" näissä haaveiluissaan?

Salamanterille ovisplussaonnea, tietääpähän tallettaneensa sitten oikeaan aikaan.

Nöhvi ainahan on toivoa niin kauan, ennen kuin täti tulee kylään - ja joskus sen jälkeenkin :D

BiBa jospa nyt olisi teidän kierto, toivotaan näin!

Tilke älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon, onhan tässä vielä päiviä jäljellä ja mitä vaan voi tapahtua: tulla tuntemuksia tai olla tulematta, niinkuin esikoisesi kohdalla. :) Toivoisin minäkin osaavani ottaa tilanteen haltuun lunkisti, turhia murehtimatta ja kuvittelematta sekä mieltä pahoittamatta pettymysten jälkeen. Meilläkin myös mies on tosi vauvakuumeessa, joten pettymyksen tuottaminen hänellekin kuukausi kuukauden jälkeen inhottaa.

Täällä on päällä kunnon PMS-oireet mielialan synkkyydestä menkkajomotteluihin alavatsalla ja -selässä. Ja dpo on vasta 5!!! Näinköhän saadaan luteaalivaihe edes kuuteen päivään tässä kierrossa :'( .

*muoks* Tuli muuten mieleen, että voitaisiinko listata kikkoja raskautumisen tukemiseksi, ja jos on tietoa, niin lisäys, mihin ko.kikka auttaa? Tässä kun itselläkin mitä todennäköisimmin uusi kierto piakkoin alkamassa. Mieleen nyt tulee greippimehu (kp1 alkaen, vai?), foolihappolisä, vehnänalkioöljy, mikäs se E-Epa-Dha tai vastaava oli?... En nyt listannut näitä, kun nämä oli vaan tällaisia mieleen tulleita "heittoja".
 
Viimeksi muokattu:
Suuret onnittelut plussanneille!!! :heart: :flower:

Minut saisi päivittää mukaan listalle...:) Eli LittleStar, esikoinen syntynyt 2010, kp 12/28? yk1. Kp on luultavasti vasta 9/28, koska vuoto oli alussa niin tuhrua ennen kunnon menkkoja, mutta antaa olla nyt tuon 12. Tän kierron jälkeen näkee sit vähän miten elimistö alkaa toimia.
 
Heissan! Ilmottautuisin minäkin tänne. Olen taustaillut jo tooodella pitkän ajan ja nyt sitten alkoi yritys täälläkin=). Eli yk 1 ja 1/29. Ikää löytyy 33. v ja ennestään poika 1/08. Tänään lähti h-kierukka pois ja kun mulla on muutaman kuukauden ajan tullut taas "minikuukautisetkin" ajallaan niin tiedän (tai luulen tietäväni ainakin) missä kohtaa kiertoa mennään. Tänään alkoi aamulla odotetusti pientä vuotoa ja kierukan poisto ajottautui siten sopivasti. Nyt sitten odotellaan vaan. Onnea kaikille plussanneille!
 
nellinu testiin voi saada plussan tai jonkin haamun ennen kun on dpo 10, mutta ehkä on järkevämpää testata vasta sen jälkeen. Menkat alkaa noin 10-16 päivää ovulaation jälkeen. Saitkohan vastaukset kysymyksiis vai selitinkö huonosti? :D

Sannuli79 Juu täälläkin heti lasketaan kaikki ultra ajat ja mikä rv olis millonkin heti kun menkat alkaa tai jo vähän ennenkin :D se vaan sitten masentaa kyllä kahta kauheemmin kun tajuaa ettei voikkaan esim. jouluna juhlia 12 viikon täyttymistä. Just viime kierrosta mietin että voin sitten esikoisen 1v. synttäreillä kertoo isovanhemmille uudesta vauvasta, mutta sitten menkat alkokin ja hitto että otti päähän. Enkä muuten ittekkään ymmärrä että facebookissa ilmotellaan raskaudesta ennen kun mahakaan on oikeen viä kasvanu. Enkä muutenkaan sitä että 20 lähintä ihmistä tietää raskaudesta heti seuraavana päivänä siittä kun testi on tehty.

Tyllerömamma voi itku, pidetään nyt kuitenkin viä peukut pystyssä ja toivotaan että olis kuitenkin tärpänny ja menkat jäis tulematta oireista huolimatta.
 
MOI! Pikaisesti tulen vain kirjoittamaan. ONNEA kaikille plussanneille ja tsemppiä muille yritykseen. Mulla nyt kp 39/28-48, tuolla listassa näemmä väärin joten sinne voi päivittää.

Mulla on tosiaan ollu synnytyksen jälkeen ekat menkat vasta, joten katellaan kuin pitkäks tää eka kierto venyy. Näemmä pitkäks.. Olin muka aluks tjot asenteella, mutta kyllä tässä kierrossa sorruin heti ostamaan greippimehua ja testaileen heti kp30, negahan se oli. Katotaan nyt kuinka pitkäks tää kierto venyy, ens kierrossa sit meinaan ostaa ovistestit että tietäs yhtään ovuloinko. Esikoistyttöä tosiaan yritettiin pari vuotta, ja mulla oli terot ja clomit käytössä mutta lopulta tulin raskaaksi luomusti. Kattelis nyt pari kiertoa ja sitten aattelin että varaan ajan lääkärille niin jos sais ainakin terot tasoittamaan kierrot normaaleiksi ja katottais että miten toimitaan. Vauvakuume on kova!

Elikkä täällä odotellaan menkkoja, harvinaista :D
 
voihan peekele kaikki oireet hävinny:( ja nega testattu. nyt ois niinku 13-14dpo jos se nyt sit oli ovis minkä luulin tikusta nähneeni. kai mä nyt otan rauhallisesti ja ootan ens viikkoon kun kp.t on suurempia kun nyt vasta 23/28, eli alttia kehiin. pyh! helpomin sanottu ku tehty:D

torstai ja nellinu mä oon kans ihan pihalla näsitä dpo.sta, mut ehkä niissäkin voi olla heittoja jos on aikanen tai myöhänen ovis. Pitäskö menkkojen alkaa kuitenkin aina viimestään dpo 16.sta? Mä oon alkanu epäilemään et onks noi ovistikutkaan aina niin varmoja ja voiks ne näyttää väärän plussan jostain syystä..
 
Nyt mä saan aikaiseksi kirjoittaa! Neljä kertaa jo yrittänyt ja aina tulee jotain, minkä takia jää kesken!

Tervetuloa MeaMinnis!

Tyllerömamma lyhyt lh-vaihe on kyllä ärsyttävä vaiva! Onko tää sulla vasta nyt tullut juttu vai jo aikaisemmin? Mä en ennen esikoisen yritystä ollut kuullutkaan koko luteaalivaiheesta ennenkuin sitten päätin tikuttaa ovista, ja huomasin, että se tulee aika myöhään ja menkat alko aina 9-11 päivää oviksesta. En edelleenkään tiedä, että onko mulla jo aikaisemmin ollut tällaista vai oliko toi nyt sitten jotenkin hormonikierukan poistamisen jälkimaininkeja; että kierrot haki vielä paikkaansa. Nyt sitten taas sama juttu, kun menkat synnytyksen jälkeen alkoi. Elättelen toivoa siis siitä, että imetys aiheuttaa vielä tämän ja lopettamisen jälkeen lähtisi itsekseen pitenemään.

Tuli noista nikseistä mieleen, että B6 vitamiinin kuulema pitäis auttaa tähän lyhyeen lh-vaiheeseen. Siis moninkertaisten määrien (alkaen 50mg). Aiheesta löytyy paljon asiaa, kun googlettaa. Monilla se onkin toiminut. Ainoa haittapuoli on se, että liikakäyttö saattaa aiheuttaa pistelyä, turtumista joillain ihmisillä.

hipsu86 harmi, että testi näytti negaa. Oisko ovis kuitenkin voinut olla myöhemmin vai testasitko?

miraaz toivottavasti se täti löytää pian perille :) Mulla ekaksi kierron pituudeksi synnytyksen jälkeen tuli 41 pvä, sitten on lyhentynyt onneksi ensin 30 ja sitten 28:an.

ON: Kummallisuuksia tapahtuu! Mulla tänään kp 28 ja dpo 10 (jei, yksi arvokas päivä lisää lh-vaiheeseen), dpo8 alkoi (ällövaroitus) semmonen ihmeellinen, todella kevyt tuhruttelu tai en tiedä voiko sitä sanoa enää edes siksikään. Lähinnä välillä tulee semmosia värjäytyneitä valkovuodon kappaleita. Oon vähän kysymysmerkkinä täällä, että eikai tää nyt voi olla mun menkat, vai mitä tapahtuu..Menkkajomotuksia on aika ajoin masulla. Mitään muita tuntemuksia ei ole, joten en jaksa uskoa raskauteenkaan. Ärsyttää kulkea pikkuhousunsuoja houissa koko ajan ja kytätä, että alkaako ne sieltä vai ei.
Mulla ei oikeesti koskaan oo ollu tällästä!
 
Viimeksi muokattu:
Lavelyn, olisko mahdollista että kyseessä on kiinnittymisvuoto? Kun eikös se kiinnittyminen voi tapahtua vielä 8 päivää hedelmöittymisestä? Jos vuoto ei muutu kunnon menkoiksi niin varmaan voisit testailla muutaman päivän päästä! Mulla tahtoo toivo heti herätä jos tapahtuu kummallisuuksia :D
 
miraaz toivottavasti kierto ei kauheesti veny, kun odottelu on niin tylsää :( Mullakin oli eka kierto synnytyksen jälkeen aika pitkä 42 päivää.

Lavelyn voipi olla jotain kiinnittymisvuoto tuhrua ;) Toivotaan parasta.

Tein äskön tän kierron ekan ovulaatio testin ja siittä tuli heti plussa. Tai testi viiva oli ihan pikkiriikkisen haaleampi kun kontrolli viiva, mutta ihan niin vähän että huomenna on pakko olla kontrollia vahvempi jos se tosta viä vahvistuu. tuleeko mulle nyt muka n.27 päivän kierto. Edelliset kierrot siis 42 ja 34 päivää. Ennen raskautta kierto oli 30-32 päivää. No sitten tuli mieleen että voisko se varhainen keskenmeno näkyä viä noin vahvana ovistestissä, kun muutaman päivän päästä ei pitäis näkyä enää r-testissäkään. Vai voikohan se vaikuttaa paljon kun pidin tikkua virtsassa n.10 sekuntia, vaikka ohjeessa lukee että pidä 5 sek. No teen huomenna taas testin niin katsotaan mitä sieltä tulee.
 
Testailin tänä aamuna huvikseni kun netistä tilaamani testit tulivat viikolla. Tihrustettiin testiä miehen kanssa aamulla ja ehkä siinä jotain hailakkaa saattaa näkyä mutta kauan katseltuamme tuomitsimme testin kuitenkin negaksi. Kp vasta 24/27-31 joten aikaistahan tämä testailu vielä oli. Ihan uteliaisuuttani ajattelin kokeilla. Jospa sitä malttais seuraavaa testausta odotella ensi viikon loppupuolelle asti.
 

Yhteistyössä