<3 PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.25 <3

Diisselikissa ja Lumi, suuret halaukset teille!

Onnitteluhalit plussan kohdanneille, teitä on aikasta monta! Wau!

Ovista kaiketi käydään läpi, koska on tutut oireet ja limaa ;)) Jospa tämä olisi onnen viikko, kun ei olla yhtään stressattu ja oltu aika rennosti.

Onko kellään yhdyntäkipua oviksen aikoihin? Miusta tuntuu aina tuolla jossain sisälmyksissä ihan kamalan kipeeltä ja mieskin sanoo, että tuntuu että ihan kun siellä ois jotain vastassa tjtn.

Yskä on, ei kivaa. Onneksi ei vielä ole kuumetta, paitsi vauvakuumetta ;))
 
Vaihdoinpa nyt tuon nikkini, jos sen voisi päivittää listalle? Eli en ole enää Tyllerömamma, vaan Krumeluu. Ihan jotenkin alkoi ällöttämään tuo aiemmin hätäisesti keksitty nikki, kun tosiaan jotain piti päästä juuri sillä sekunnilla kommentoimaan ja kirjautua palstalle. Hih.
 
Onnea kaikille raskautuneille :) Pahoittelut keskenmenon saaneille :(

ON: Ei oikeen ite jaksa hirveesti kirjotella, jotenki tuntuu että meillä tulee meneen pitkään että plussa tulee testiin. Toisaalta taas salaa toivon, että olisin jo raskaana. Esikoinenki sai heti ehkäsyn jäätyä alkunsa. Joitain oireitaki on mm. pahoinvointi, vessakäynnit tihentyny ja mielialat heilahtelee sinne sun tänne. Mut taidan vaan kuvitella kaiken :/ (ei ois eka kerta :D) Ja asiaa ei ainakaan helpota kaikkien kysely et joko oot raskaana.. Ääh jos nyt jo "masentaa" tälleen niin mitenhän sit jos yrityskertoja kertyy enemmänki..

Niin ja tuo mun kierron pituus on tosiaan 28 päivää, ei 29 :D Vaikka eipä sillä niin kamalasti oo väliä. :D
 
Viimeksi muokattu:
Onnea plussanneille!

Lumi vamasti raskas kokemus sinulla! :hug:

on: menkkoja ei vielä ole näkynyt, tosin tänäänhän vasta pitäisikin alkaa. Aamulla testasin negan eli en kauheasti toiveita elättele. mittasin äsken lämmön ja tuli 36,62 mikä on mulle tosi korkea. Normaalisti mulla on 35,5-36,2 välillä. Tosin en ole nyt säännöllisesti mittaillut noita lämpöjä, joten eihän tuo kerro mitään. Toivo elää kunnes täti tulee??? Vai kannattaako edes toivoa, kun aamulla nega?
 
Murmis, eihän sitä koskaan tiedä. Eikös ohjeisteta, että pitäisi mielellään testata vasta kun kuukautiset on viikon myöhässä? Mä testasin silloin la varhaisella, menkkojen piti alkaa viim. su ja tiistai-iltana sain positiivisen tuloksen.
 
moikka! täällä yksi pikkukakkosen toivoja lisää jos vaan joukkoon mahtuu :). elikkäs esikoinen syntynyt 02/09 ja kakkosta nyt yritetty alkuvuodesta asti. lääkäri todennut lievän pcon ja teroja söin 3kk tuloksetta. jos joku viittii tiedot laittaa niin kp 2/33-70 ja yk 11.
 
mami 2009 tervetuloa joukkoon!

Voi että oon pöljä! oon odotellu tätiä saapuvaksi tänään ja ehdin jo vähän innostua kun ei ole näkynyt, mutta....... Tänäänhän on vasta tosiaan 28/28 eli huomennahan niitten mensujen pitäis vasta alkaa :( Pitää vaan toivoa, että ymmärtäisivät pysyä poissa. Höh kun ehdin jo innostua
 
********Torstai 17.11.2011************




Mukana:



Mami2009...........02/09.................kp 2/33-70.........yk 11
BiBa...........................10/09...........kp5/30-35............yk5
Neiti näpsän äiti..........tyttö 10/08....kp6/28-32.......yk11
samaria.....................2/10............. kp8/28-30.........yk 7
MeaMinnis..................01/08...........kp8/28-3.............yk 2
Nöhvi........................tyttö 7/10.......kp11/25-26.......yk3
misupai.....................tyttö 02/08.....kp14/34............yk6
Sannuli79..................tyttö 07/11 ....kp16/32..........yk2
UusiVauva82..................02/08........kp16/31-34.......yk3
Lumikide...................poika 03/10.....kp18/31..........yk2
Hipsu86....................poika11/10.....kp21/?............yk5
zasmin.....................poika 11/09.....kp21/29...........yk 1
nellinu...............tyttö 08/10............kp25/27................yk3
lupo............................10/10.........kp27/?..............yk1
murmis.....................tyttö 04/10....kp28/27-28.........yk1
Krumeluu.....................4/10............kp28/28-40.........yk7
mihu........................../00...............kp31/28-31.......yk5
salamanteri85............poika 8/08.....kp37/30-90.......yk2
tiiru...........................poika 5/10.....kp39/32............yk5
Littlestar....................2010.............kp40/28?...........yk1
_TiNy_.......................poika1/05......kp41/26-28.......yk10
DsariaL......................2010.............kp42/28?...........yk1
santsu_82.................poika7/10.......kp64/29............yk4
Miraaz......................tyttö 10/10......kp66/28-48.......yk1

TAUSTAILIJAT

diiselikissa
Andreana
murgu
Tiuhti83
Myhmeliini
Murumii
Johannäss
Tanza
Waaka
mamsseli
NiQ
satuliina

Plussanneet 2011:



Marraskuu 2011:
Bubba(yk4), funny87(yk4), neito(yk2), kattiina(yk1), tiitulainen

Lokakuu2011:
Meriheponen(yk2), ki7i(yk2), muumimamma1983(yk1),leppäkerttu3(yk2),
_Lumi_(yk1),Cristall(yk2), tilke(yk5),lavelyn(yk1),puppa(yk1),danuli79, torstai(yk2)

Syyskuu2011:
Rouva Möppiäinen(yk3, TaCa(yk1),Villany(yk2), pillipöllö(yk2),
Caisachu(yk4), Eebowi(yk2)

Elokuu2011:
Vomppis(yk5),chamon (yk2), Pöhköfantti(yk2), Princessa(yk2)

Heinäkuu2011:
Kellukka (yk10), Xamora, Loretta, Taikapapu (yk10), nahhn (yk2), valle, susanna85 (yk2),äittä-83 (yk1), LittleStar (yk1)

Kesäkuu2011:
Emmuska10 (yk 3), Maria-08 (yk 3), Kolibro yk?

Toukokuu2011:
ellen- (yk0), Maira (yk 3), Jemppi (yk1)

Huhtikuu2011:
Nauruprinsessa (yk 3), Toimistomyyrä (yk 3), Meritähti82, Astre (yk 14)

Maaliskuu2011:
RiverFlows (yk4), Pistepirkko (yk 8), Sannuli88 (yk 3), Hannaliina (yk 1)

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Minnuska89 (yk 13)

Tammikuu2011:
Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Talvicci (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (YK3)
 
Viimeksi muokattu:
Nöhvi
PIkaisesti täällä vaan huutelen... meinaa heittää kiireen puolelle.

Onnea plussanneille :flower: Vitsit teitähän oli vaikka kuinka monta, nyt on kyllä melkoinen plussapuhuri :)

Lumi: Voimia sinulle ja perheellesi :hug: Sinulla on ihana asenne! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsette pian yrittämään uudestaan.

on: Tänään on kp11 ja ainakin tuntuisi (limoista, yöks) päätellen että ovis olisi tulossa ajallaan. Tikuissa ei ole vielä väriä... toivottavasti se plussa nyt tulisi. Miten tämä on koko ajan tällaista odottamista ja jännittämistä?
 
Moikka! Onnea plussanneille ja halit muille tasapuolisesti <3

Pikapäivitys vaan täältä, jee, täti saapui ja megakierto loppui :) Nyt siis kp3/28-48 ja yk2. Jeejee miten voi olla näin onnellinen menkoista :D Nyt vaan siis lääkäriaikaa ootellessa =)
 
Nöhville sitten vaan hyödyntelemään ovista! Pitäkää hauskaa!

Miraaz onnea kuukautisista! Menetkö lääkärille pitkien kiertojen takia?

Murmis joko menkat alkoivat, tai oletko jo testannut? Toivottavasti nuo aiemmat negat johtuisivat vaan siitä, että olet testaillut niin aikaisin.

mami2009 tervetuloa! Toivottavasti odotuksen odotus päättyy sinunkin kohdallasi piakkoin. Kaveri raskautui juurikin syötyään 3 kk teroja, ja pidettyään niissä tauon.

Zasmin toivotaan, että fiiliksesi pitkästä yrityksestä ei pitäisi paikkaansa. Täällä tosiaan näyttää, että aika nopeasti valtaosa raskautuu. Meillä esikko tärppäsi heti, mutta tätä toista onkin "tehty" tuloksetta maaliskuusta. Eikä olla kerrottu yrityksestä esim.sukulaisille juurikin tuon takia, että he eivät jatkuvasti kyselisi, että "joko, joko", noita kyselyjä kun tulee heiltä jo tietämättä vauvakuumeilustamme. Jospa voisitte piakkoin kertoa utelijoille, että nyt on tulossa =)

Omaa napaa: dpo 4 ja "oireita" jälleen kerran ilmassa. Ennätyksellisesti tunsin repäisykipuja tai muita vastaavia JO eilen, dpo 3 (ja juu-u, tuolloinhan ne on jo mahdollisia ;) ). Kyllä mieli taas tekee tepposia. En tosiaan jaksa uskoa, että raskautuminen onnistuisi, kun luteaalivaihe on niin älyttömän lyhyt, ja tuntuisi jotenkin uskomattomalta, että se ykskaks yllättäin itsekseen korjaantuisi. Oikeastaan huvittaa nämä omat "jospa sittenkin" -ajatukset ja teko-oireet, joita aina loppukierrosta keksin jos jonkinlaisia.
 
********Perjantai 18.11.2011************




Mukana:


nellinu...............tyttö 08/10............kp1/26-28................yk4
Miraaz......................tyttö 10/10......kp4/28-48.......yk2
Mami2009...........02/09.................kp 3/33-70.........yk 11
BiBa...........................10/09...........kp6/30-35............yk5
Neiti näpsän äiti..........tyttö 10/08....kp7/28-32.......yk11
samaria.....................2/10............. kp9/28-30.........yk 7
MeaMinnis..................01/08...........kp9/28-3.............yk 2
Nöhvi........................tyttö 7/10.......kp12/25-26.......yk3
misupai.....................tyttö 02/08.....kp15/34............yk6
DsariaL......................2010.............kp16/23...........yk1
Sannuli79..................tyttö 07/11 ....kp17/32..........yk2
UusiVauva82..................02/08........kp17/31-34.......yk3
Lumikide...................poika 03/10.....kp19/31..........yk2
Hipsu86....................poika11/10.....kp22/?............yk5
zasmin.....................poika 11/09.....kp22/29...........yk 1
lupo............................10/10.........kp28/?..............yk1
murmis.....................tyttö 04/10....kp29/27-28.........yk1
Krumeluu.....................4/10............kp29/28-40.........yk7
mihu........................../00...............kp32/28-31.......yk5
salamanteri85............poika 8/08.....kp38/30-90.......yk2
Littlestar....................2010.............kp41/28?...........yk1
_TiNy_.......................poika1/05......kp42/26-28.......yk10
santsu_82.................poika7/10.......kp65/29............yk4

TAUSTAILIJAT

diiselikissa
Andreana
murgu
Tiuhti83
Myhmeliini
Murumii
Johannäss
Tanza
Waaka
mamsseli
NiQ
satuliina

Plussanneet 2011:



Marraskuu 2011:
Bubba(yk4), funny87(yk4), neito(yk2), kattiina(yk1), tiitulainen, tiiru(yk5)

Lokakuu2011:
Meriheponen(yk2), ki7i(yk2), muumimamma1983(yk1),leppäkerttu3(yk2),
_Lumi_(yk1),Cristall(yk2), tilke(yk5),lavelyn(yk1),puppa(yk1),danuli79, torstai(yk2)

Syyskuu2011:
Rouva Möppiäinen(yk3, TaCa(yk1),Villany(yk2), pillipöllö(yk2),
Caisachu(yk4), Eebowi(yk2)

Elokuu2011:
Vomppis(yk5),chamon (yk2), Pöhköfantti(yk2), Princessa(yk2)

Heinäkuu2011:
Kellukka (yk10), Xamora, Loretta, Taikapapu (yk10), nahhn (yk2), valle, susanna85 (yk2),äittä-83 (yk1), LittleStar (yk1)

Kesäkuu2011:
Emmuska10 (yk 3), Maria-08 (yk 3), Kolibro yk?

Toukokuu2011:
ellen- (yk0), Maira (yk 3), Jemppi (yk1)

Huhtikuu2011:
Nauruprinsessa (yk 3), Toimistomyyrä (yk 3), Meritähti82, Astre (yk 14)

Maaliskuu2011:
RiverFlows (yk4), Pistepirkko (yk 8), Sannuli88 (yk 3), Hannaliina (yk 1)

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Minnuska89 (yk 13)

Tammikuu2011:
Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Talvicci (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (YK3)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitokset tsempeistä Krumeluu. :) mä tosin en oo syönyt niitä moneen kuukauteen ja menkat meni aivan sekasin heti kun ne taas lopetin.. :/ ja nellinulle voimahali!! mä oon viellä aika pihalla näiden nimien korostusten ja hymiöiden kanssa että harjottelen niitä toiste! :D ihanaa huomata etten oikeesti ole ainoa jolla tää vauvan teko on niin pirun vaikeeta ja sitten noi muiden plussa uutiset antaa kovasti uskoa että josko sitä sitten kuitenkin itekkin sen nyytin sais sykkyyn. <3 oon tässä miettiny että ottaisinko tikut taas tähän kiertoon käyttöön..viimeksi siis joskus kesällä niillä testaillu. ongelma on vaan se että kun kierto niin epäsäännöllinen ja pitköä niin koskas niitä alkais dippailee?? Onko muita joilla kierrot huitlee yli 50??
 
Meikäläisellä kierto on parhaimmillaan jopa yli 90 päivää! Esikoinen sai alkunsa juuri tällaisesta megakierrosta. Tässä parhaillaan menossa olevassa kierrossa olen jo yhden paketillisen ovistikkuja dippaillut koska edellinen kierto oli 34 päivää, mutta yhtään plussaa en saanut ja en tiedä pitäiskö tässä jatkaa dippailua vai mitä tehdä. Tosi vaikeaa tämmösillä epänormaaleilla :D
 
nellinu :hug:

tiiru kävi ilmottamassa, että on plussannut. Tiirun voi siis varmaan siirtää tuolta listalta plussanneiden puolelle. On näköjään jotenkin unohtunut välistä.

on: ei ole menkkoja näkynyt, mutta negaa näytti tänään kun tein 4 tunnin pisusta cb:n herkän testin. Aluksi olin näkevinäni jonkun pikkiriikkisen haamulaisen, mutta varmaan mieli tekee kepposia. Mulla tosin taisi olla myöhänen ovis, koska limat tuli vasta neljä päivää sen jälkeen kun oletetut hedelmälliset päivät ohi. Tikut ei ole käytössä, joten ei voi tietää, mutta talletettiin simpat sillonkin joka tapauksessa niin, että toivo elää. Jos on ollut myöhänen ovis niin eihän se vielä r-testissä muutenkaan näy. Oon ollut nyt menneen viikon tosi herkässä mielentilassa ja välillä tulee aaltoina tosi lievää kuvotusta.... ääääääääh.... toivon vaan niin paljon, että keksin kaikenlaista! Nyt koitan malttaa mieleni ja testaan sunnuntai aamuna uudestaan jos täti pysyy siihen asti poissa.

Hyvää yötä kaikille ja plussia tietty :)
 
Krumeluu kiitoksia! :) Meen lääkärille sen vuoksi, että edellistä raskautta yritettiin yli pari vuotta, ja juurikin tuon pitkän kierron takia en aina ovuloi. Mulla oli ennen ensimmäistä raskautta käytössä siis terolutit jotka tasoitti kierrot normaaleiksi, mutta ovista ei silti aina tapahtunut niin sen lisäksi apuna oli muutaman kierron ajan clomifenit. Lopulta kuitenkin ihan luomukierrosta raskauduin :) Jutellaan tosiaan lääkärin kans että miten tästä edetään, apukonstit varmaan otetaan käyttöön kyllä heti, koska edellisen raskauden alkaminen tosiaan kesti niin kauan. Mutta kiva kun on apuja saatavilla :)

Heh ja nuo sinun "jospa nyt sittenkin" fiilikset on NIIN tuttuja :D Mutta sullahan ei peli oo vielä menetty tästä kierrosta, päinvastoin :) Peukut pystyyn ja toivotaan parasta <3

Mami2009
Mulla oli tää viime kierto yli 60 päivää, mutta ne oli siis ensimmäiset menkat raskauden jälkeen. Normaalisti vaihteluväli on 28-48 päivää. Niinkun aiemmin mainitsin viestissäni niin mulla nuo Terolutit on ollu kans tasottamassa kiertoja. Voimia sullekkin <3

Murmis tuu sitten heti kertoon miten kävi, kun oot uudestaan testannu. Voihan se olla että oot haamun nähny oikein, ja se siitä vahvistuis :)

Jaksujaa muillekin :)
 
mami2009: minä olen käyttänyt nyt muutamassa kierrossa ovistestejä joka toinen päivä alkaen siitä jostain kp 15, ehkä harvemminkin, ja sitten kun itsestä tuntuu, että ovis voisi lähestyä limoista ym. päätellen tai kun viiva selvästi vahvenee, niin useammin. Nyt meinasi vallan mennä koko ovis ohi, kun olin testannut lauantaina haamun, su-iltana alkoi ovistuntemukset ja maanantaiaamusta olikin vahva plussa, ja ovis siis ilmeisesti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Aiemmin ovis tullut viime kierroissa kp 30 +, nyt kp 24.

Murmis tulehan kertomaan tilanteesta!

miraaz kiitos, sanasi lämmittivät mieltä <3

Tiitulaiselle myös kiitos rohkaisusta! Yritän pitää hyvää mieltä yllä, koska eihän tässä nyt oikeasti olla niin kauaa tosissaan yritetty (en laske yritykseksi aikaa, ennen kuin kuukautiset synnytyksen jälkeen alkoivat tytön ollessa 11 kk). Silti harmittaa ja huolestuttaa, ja aina sitä pettyy jotenkin tosi pahasti... Mutta jännä tuo tilanteesi, voihan se olla, että raskaus on jo pidemmällä. Oletko ajatellut mennä varhaisultraan? Onnea vielä, kyllä se on siihen hyvä yrittää luottaa, että pieni pysyy mukana :) Ja muistathan sinäkin tulla kertomaan, mitä kuuluu!

Olenpas nyt ollut äänessä... Menkkakipuilut alkoivat nyt illalla, joka on aiemmin tarkoittanut sitä, että täti kurvaa paikalle viimeistään parin päivän päästä. Höh sentään. Tuntuukin koko ajan, että kohta "lorahtaa". Ja tosiaan dpo 4. Tiedättekö muuten tuosta, että voiko lyhyt luteaalivaihe itsestään yhtäkkiä korjaantua? Ja lasketaanko dpo 0 jo yhdeksi luteaalivaiheen päiväksi, vai jos menkat alkaa vaikka dpo 8, niin silloin luteaalivaihe on 7 päiväinen?
 
Krumeluu: miulla ei oo mitään tutkittua tietoa luteaalivaiheen lyhyydestä, mutta miulla esikoisen yrityksen aikaan luteealivaihe jäi n. 10-11 päivän pituudeksi ja tosiaan laskin sen dpo1=1. luteaalivaiheen päivä ja menkkojen eka päivä=viimeinen päivä.. Jos ymmärsit? Ymmärtääkseni ovistikkujen plussa tarkoittaa, että ovis on 12-24 tunnin päästä plussasta (sen takia sitä ei vielä lasketa luteaalivaiheeseen). Nyt, vaikka kierto on lyhyt, ovis tapahtuu noin kp9-10 ja sitten noin 2viikkoa ja alkaa menkat, eli luteaalivaihe on ihan normaali. Mielestäni jostain silloin luin, että jos luteaalivaihe jää alle 9 päivään, raskautuminen on lähestulkoon mahdotonta.
Olikohan punaviinillä jotain tekemistä luteaalivaiheen kanssa?? Tai siis sitä ainakin suositellaan nautittavaksi luteaalivaiheen aikana lasillinen, mikäli raskaus on toiveissa...

tiitulainen: tuo maidon tulo on ihan normaalia! Mie oon viimeks imettäny n 1½ vuotta sitten ja heti edellisen raskausuutisen saadessa alkoi maitoa tulla rinnoista herkästi. Mulla myös menkkojen aikaan tulee maitoa hieman...

Miulle voisi ehkä sittenkin päivittää kiertopäiviksi 16/23 (miun kierto tosiaan norm. vaan 23 päivää. Se tuli alussa laitettua sinne väärin, mut ei tullu korjattua). Eletään nyt sillä, kun ei mitään kuukautisoireita oo ollu sen tuhrun jälkeen ja olevinaan sen oviksenkin bongasin oikeaan aikaan... Yhden r-testin tein torstai-iltana, lähinnä vain varmistukseksi siitä, ettei se tuhru ainakaan kiinnittymisestä johtunu. Hyvin vakavia kuviteltuja raskausoireita kyllä on: mm. suolakurkun himo, nännit olevinaan arat, nään erikoisia unia, nukun sikeästi yms... Kaikenlaista sitä, kun tarpeeksi vaan toivoo... :ashamed:
 
tiitulainen: kiitos <3 kyllä toi taas auttaa jaksamaan. :)
mulla vaan vaikeuttaa toi pco tikuttelua..aina on tumma viiva ja vaikeeta erottaa et onko ovulaatio vai ei. meinaan nyt maaliskuuhun pudottaa painoa 10kg ja sitten mennä uudestaan yksityiselle ja kokeilla siis jos lekuri vaan kirjoittaa niin niitä clomeja. sitä ennen en viitsi koska esikoinen aloittaa helmikuussa tarhan ja mä palaan töihin niin siinä on pikkusta stressiä kuitenkin. en halua mitään ylimääräistä pohdiskelua kun niitä syön. josko olisi sitten suuremmat tsäänssit raskautua! :D oikeen mukavaa vkoloppua kaikille ja paljon plussa tuulia!! :)
 
Apua!!! En kestä tätä tietämättömyyttä :D käyn ihan kierroksilla...

Ei siis tätiä edelleenkään.. Ihan valkoista/kirkasta valkkaria tulee, eikä mitään merkkiä menkkojen alkamisesta. Mietin tässä vaan, että mitenköhän se menee, jos on myöhänen ovis niin onko luteaalivaihe aina yhtä pitkä? Eli siirtääkö myöhänen ovis menkkojen alkua, vai pysyykö kierto silti yhtä pitkänä kuin normisti? Vai onko ihan yksilöllistä?

Haluaisin kyllä niiiiiiiiin kovasti sen plussan!

Anteeksi omanapaisuus.... nyt on vaan vaikea keskittyä muuhun kun tähän omaan jänskäilyyn :eek:
 
********Lauantai 19.11.2011************




Mukana:


nellinu...............tyttö 08/10............kp2/26-28................yk4
Miraaz......................tyttö 10/10.....kp5/28-48.......yk2
Mami2009...........02/09...................kp4/33-70.........yk 11
BiBa...........................10/09...........kp7/30-35............yk5
Neiti näpsän äiti..........tyttö 10/08....kp8/28-32.......yk11
samaria.....................2/10............. kp10/28-30.........yk 7
MeaMinnis..................01/08............kp10/28-3.............yk 2
Nöhvi........................tyttö 7/10.......kp13/25-26.......yk3
misupai.....................tyttö 02/08.....kp16/34............yk6
DsariaL......................2010.............kp17/23...........yk1
Sannuli79..................tyttö 07/11 ....kp18/32..........yk2
UusiVauva82..................02/08........kp18/31-34.......yk3
Lumikide...................poika 03/10.....kp20/31..........yk2
Hipsu86....................poika11/10.....kp23/?............yk5
zasmin.....................poika 11/09.....kp23/29...........yk 1
lupo............................10/10.........kp29/?..............yk1
murmis.....................tyttö 04/10....kp30/27-28.........yk1
Krumeluu.....................4/10............kp30/28-40.........yk7
mihu........................../00...............kp33/28-31.......yk5
salamanteri85............poika 8/08.....kp39/30-90.......yk2
Littlestar....................2010.............kp42/28?...........yk1
_TiNy_.......................poika1/05......kp43/26-28.......yk10
santsu_82.................poika7/10.......kp66/29............yk4

TAUSTAILIJAT

diiselikissa
Andreana
murgu
Tiuhti83
Myhmeliini
Murumii
Johannäss
Tanza
Waaka
mamsseli
NiQ
satuliina

Plussanneet 2011:



Marraskuu 2011:
Bubba(yk4), funny87(yk4), neito(yk2), kattiina(yk1), tiitulainen, tiiru(yk5)

Lokakuu2011:
Meriheponen(yk2), ki7i(yk2), muumimamma1983(yk1),leppäkerttu3(yk2),
_Lumi_(yk1),Cristall(yk2), tilke(yk5),lavelyn(yk1),puppa(yk1),danuli79, torstai(yk2)

Syyskuu2011:
Rouva Möppiäinen(yk3, TaCa(yk1),Villany(yk2), pillipöllö(yk2),
Caisachu(yk4), Eebowi(yk2)

Elokuu2011:
Vomppis(yk5),chamon (yk2), Pöhköfantti(yk2), Princessa(yk2)

Heinäkuu2011:
Kellukka (yk10), Xamora, Loretta, Taikapapu (yk10), nahhn (yk2), valle, susanna85 (yk2),äittä-83 (yk1), LittleStar (yk1)

Kesäkuu2011:
Emmuska10 (yk 3), Maria-08 (yk 3), Kolibro yk?

Toukokuu2011:
ellen- (yk0), Maira (yk 3), Jemppi (yk1)

Huhtikuu2011:
Nauruprinsessa (yk 3), Toimistomyyrä (yk 3), Meritähti82, Astre (yk 14)

Maaliskuu2011:
RiverFlows (yk4), Pistepirkko (yk 8), Sannuli88 (yk 3), Hannaliina (yk 1)

Helmikuu2011:
Matilda-08 (yk3),AJ (yk3), Miina84 (yk4), Minnuska89 (yk 13)

Tammikuu2011:
Salaisiahaaveita(yk 2), Ninnu-liini (yk6), Äippää (yk 2), Mirage (yk 4), Talvicci (yk2), Nessu86, Dirty Dancing (yk9-10), Neiti Nöttiäinen (yk3), kikka89, Danone81 (YK3)
 

Yhteistyössä