<3 PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.27<3

Tervehdys pinoon, pitkästä aikaa!

Aluksi tietysti isot onnentoivotukset Nopsu, Sannak82 ja Taikamaailma! :flower: Kuu on hädin tuskin yli puolenvälin ja jo niin monta plussannutta! Kesä on ihmeellistä aikaa. :)

Täällä olis tänään tuntemusten ja aamulämpöjen perusteella dpo5, voisin liittyä jännäilijöihin. Puuhailut osuivat kohdilleen ja tuli sitä nautittua vähän greippimehuakin, tässähän alkaa olla jo tosissaan yrittämisen makua. :D

Muutoin onkin sitten vähän surkeaa, isoisä kuoli ja mummokin järkyttyi siitä niin, että joutui sairaalaan. Hmh.
 
Plussanneille onnittelut! :flower:
Ja pahoittelut negan testanneille:hug:
Ja Tiipulalle pahoittelut isoisän menetyksestä!

Minuu niin risoo, kun menkat ei ala. Eihän ne nyt oo ku pari päivää myöhässä ja edellinen kierto oli muutaman päivän pidempikin. Mut silti toivoin, että juhannukseksi ois jo ohi. Mut minkäs sitä omalle keholleen voi..
 
Anteeksi omanapainen viesti, mutta kun tätiä ei näy eikä kuulu, niin testasin tänään uudestaan ja tällä kertaa Apteekin omalla testillä. Näytti kyllä ihan blankolta, mutta miksi, voi MIKSI mun piti mennä kaivamaan se roskiksesta tunnin päästä... Siinä oli ihan selkee viiva! Ohut kylläkin, mutta silti. Äääääää, en ala. No joo, tuskin tuo mitään oli ja tätiä siis odottelen edelleen mutta silti. Pahus, pahus, pahus.
 
Nöhvi
**********Keskiviikko 20.6.2012*********






Mukana:

alley..............tyttö10/09.................kp3/24....................yk2
äiti -07............tyttö 01/07..............kp5/31...................yk6
NiQ..........................07/11............ kp10/32..................yk4
Aura08...................12/08................kp11/31-37............yk6
Pauki................poika 07/11..............kp12/33-34............yk1
mammaa........... poika 03/10.............kp13/26-32.............yk3
kiia81...............poika 05/11..............kp14/26-27.............yk2
Lilleri82............tyttö 12/10...............kp15/25-27.............yk5
Joelle..............tyttö 10/10...............kp18/30-43...............yk7
hiulu...............poika 09/11...............kp19/31-42...............yk1
Kulkuriina..............tyttö11/09...........kp20/24-27...............yk2
amante.........................................kp20/24-25...............yk3
tiipula..............tyttö 05/11..............kp24/28-32...............yk4
Meliah...........................................kp24/25-29...............yk10
Nopponen.........tyttö 06/08..............kp25/30-38..............yk7
Ruttunaama......poika 06/04..............kp27/24...................yk25
Nöhvi..............tyttö 07/10...............kp29/25-26..............yk10
laala..............tyttö05/09.................kp31/31-64..............yk3
Elsiliini.... ..........poika6/10...............kp32/33...................yk5
Salliina...............poika10/11.............kp32/32...................yk2
Hjannah..............poika 7/11.............kp33/30-34..............yk2
Pikku-Saara....tyttö 10/11.................kp38/29..................yk3
mama07..... .........tyttö 07...............kp45/28..................yk2
nanakuu................tyttö..................kp49/28-34.............yk4
kurasaapas.........poika02/11.............kp54/?....................yk1
mineea..............tyttö 02/10............kp?.........................yk?
Nannamamma..... poika 10/11...........kp?.........................yk?

Jännäilijät
Nöhvi dpo12, meliah dpo10, Tiipula dpo6, amante dpo5

TAUSTAILIJAT

Maisapaisa
kiseliina
Alisa84
Miona


Plussanneet:



Kesäkuu 2012
Tiuhti83(yk11), Omppuf (yk14), MeaMinnis(yk9), MyDream(yk6), Tiudeliini (yk2), Nopsu (yk2), Sannak82, Taikamaailma (yk8), Suikkis (yk12)




Toukokuu 2012
Aia(yk1), Ranskis(yk1), Mememe(yk4), aliisa10(yk4), Tine(yk5), pesco(yk1), anu84 (yk1), diiselikissa (yk5), Emma82 (yk2)

Huhtikuu 2012
Emilialainen(yk5), pink(yk6), Murunmami(yk4),LeenaT(yk2), Heeva (yk11)


Maaliskuu 2012
Haavemamma(yk3), annis_(yk7), Miraaz(yk5), Inari-11(yk3), Kiukuttelija(yk6), Lumpe(yk3), Katariine(yk3), taiska87(yk1),Vili-Jonkka(yk2), Tähtitaimi(yk7)

Helmikuu 2012
Saraheinä(yk1), Sannuli79(yk4), MeaMansikka(yk3), DsariaL(yk6), Hentunliisa(yk3), Rusina2010(yk4)

Tammikuu2012
salamanteri85(yk3), BiBa(yk6), _lumi_(yk2), nellinu(yk5), hömpi

KADONNEET

Toiveikas84
Paipula


Päivityspyynnöt punaisella
 
Olin eilen varhaisultrassa ja kaikki näytti olevan ainakin vielä oikeen hyvin. Pienen pieni alkio sieltä löytyi, mutta vielä niin alussa. Toivottavasti kaikki menee hyvin! Ja miljoonasti Onnea Plussanneille! Ja hyvää kesän jatkoa kaikille :)
nim.onnellinen mamma
 
  • Tykkää
Reactions: NiQ
Pikku-Saara: Mähän testasin kanssa sillon Dpo10 samanlaisen haamun. Sen jälkeen kaikki negoja ja sitten menkat alkoi. Mä luin aika paljon noista "roskishaamuista" eli testiajan jälkeen tulleista plussista netistä ja toiset on sitä mieltä että se on testien temppuilua, koska niissä on ne määritellyt testausajat. Toiset taas oli saanu useinki niitä ennen kuin viiva vahvistui ja alkoi näkyä testiajan sisällä. Omalta kohdaltani mietin, että varmasti joku kemiallinen tms kiinnittymisyritys ollut kun oli niin paljon noita raskausoireita. En muista että mulla näin lyhyt kiertokaan ois ollu normaalisti... Ja nyt oon vuotanut ekan päivän kuin seula ja enää en oikeestaan yhtään. Mutta eipä niosta ota selvää. Kannattaa tehdä uusi testi vaikka parin päivän päästä jos ei menkkoja kuulu.

MyDream: Ihana että kaikki on kunnossa! Nyt vaan rauhallista ja nautinnollista masunkasvatusta :)

Meillä alkaa juhannusloma hiukan etuajassa, kun tytölle tuli joku kesäflunssa. 2 päivää ollut tosi räkäinen ja yskäinen ja hiukan lämpö koholla. Ollaan silti viety tarhaan, kun ei ole olut kuumetta ja tyttö itse sinne halusi. Nyt on 39 kuumetta eikä varmasti laske niin että huomenna olisi kuumeeton päivä. Vielä kyllä puuttuu 3 poskihammastakin, että saattaahan se sitäkin olla. Kurja nähdä toinen noin kuumeisena, vaikkei se paljon menoa haittaa :D
 
Viimeksi muokattu:
Nöhvi
Suikkis: nyt sut on siirretty plussanneisiin :) Sitä tehdessä huosin että sullahan oli aika isot ykt. Mites teidän tausta menikään? Kauanko esikoisen yrityksessä meni? Onnea vielä kovasti :)

Nopponen: mullakin pyörii tavallisen kalenterin sijasta enää kp-kalenteri ;) Meilläkin olin ihan yllättynyt kun mies ei yhden tytön jälkeen toivokkaan poikaa, vaan sanoi että olis se toinen tyttö kyllä kiva :)

Pauki: jei, fillarointi kesällä on kivaa :D Kyllä se aurinkokin sieltä vielä tulee esiin :) Vyöhyketerapiasta ei ole kyllä kokemusta? Itse olen miettinyt akupunktiota, mutta vielä ei ole rohkeus riittänyt :D

mammaa: esikoista yrittäessä oli myös ovistestit käytössä, joten ei se ajoitus meillä ainakaan vaikuttanut :)

alley: Pikaista paranemista siihen osoitteeseen!

Ruttunaama: voi ei :hug: Nega on aina yhtä ärsyttävää saada, ei siihen totu :(

kiia: joo vauvakuumetta ei voi selittää järjellä, vaikka kuinka olisi väsynyt ja rikki niin silti mielessä on ajatus "lisää vaan näitä" :D

Elsiliini: tsemppiä tulevaan! Enää kaksi yötä :)

amante: no nyt on kp28/dpo11, kiertojen pituus on vähän vaihdellut joten seurailen dpo:ita. Mä oon jotenkin nyt niin pessimistinen, kun se oli tosiaan ihan täysnega ei mitään häivähdystäkään mistään ja oli vielä Pregcheckin testi, mikä vissiin on aika herkkä kuitenkin. Esikoisesta sain muistaakseni dpo12 aika vahvan plussan. Mun asenne ainakin on "pessimisti ei pety" ;) Mutta siis olen aika kyllä varma että tää oli taas tässä (n.99%) :/ Kävin helmikuussa gynellä missä katsoi ultralla että "vauvantekoelimet" näytto normaaleilta ja samalla otettiin papakoe. Siellä sovittiin että menen 6 kierron lugesatsin jälkeen takaisin jos tärppiä ei näy. Nyt oli menossa viides. Toivottavasti sulla on parempi onni tässä kierrossa :)

Tiipula: nyt vaan jännäillään :popcorn:

Hjannah: meinasitko vielä testata?

Pikku-Saara: oho menee jännäksi :O Olisko jotain tapahtumassa? Olen lukenut täältä molempiin suuntiin tarinoita... pidetään peukut pystyssä!

MyDream: ihanaa, onnea :heart:

on: oma napa varmaan hiljenee hetkeksi... luget ajattelin lopettaa tästä kierrosta ja menkat saapunevat huomenna/ylihuomenna. Noh, mulla on seuraavalla kuukaudelle niin paljon rientoja tiedossa, missä on mukava ottaa lasi viiniä yms joten kai tästä negasta jotain positiivista löytyy. Vaikka mieluummin mä sitä limpparia olisin juonut. Vaikka sitä kuinka yritti henkisesti varautua että kakkosen yrittämisessä kestää, niin kuitenkin sitä silloin aloittaessa kuvitteli olevansa tänä kesänä raskaana... aina ei mene niin kuin sadussa.
 
Heippahei!

Pikainen (.) päivitys puhelimella.
Huoh, kun on sellainen olo että tämä kierto on kestänyt iäisyyden!! Vasta viikon päästä voi ajatellakkaan mitään TODELLISTA jännäilyä.. Mua himottaa niin päästä testaamaan vaikka ekoissa viesteissä vannoin ETTEN ole mikään innokas testien rapistelija ;)
Pieniä oireita ollut olevinaan viimepäivinä vaikka en kullä mene vannomaan etteivätkö olisi normi loppukierron fiiliksiä vain... Tässä listaa oireista ( vaikka varmaan ensi viikolla nolottaa kun täti kurvaa paikalle): Tissit ISOT mutta ei kyllä mitenkään arat, ajoittainen kuvotus enempi illalla, VÄSYMYS ja sitten vielä virtsaamistarve tuntuu jotenkin voimakkaammin? Eli jos rakossa yhtään virtsaa niin esim. istuminen on melkeen kivuliasta! Mutta tosiaan luultavasti en mene vannomaan, että nämä oireet tarkoittaisi sitä toivottua tulosta, ekassa raskaudessa en oireillut alkuun mitenkään..

Plussattu oli täällä taas ja heille isosti ONNEA!

Ja negailijoille halirutistukset :(
 
Nopeasti puhelimella piipahdus: Aivan mahtavaa! Tuhannesti ONNEA plussanneille!

Nöhvi ja Ruttunaama: hugs, teille olisi myös plussan jo suonut. Voi pahus. Tsempitykset täältä!

Täälläkin mietitään kpeitä päivämäärien sijaan, vaikka just piti mennä fiiliksen mukaan! Kohta ilmotan varmaan menemisetkin kpeinä: "Tuun sit kp 24 kylään". Haha. :D

Sukupuolesta, kylhän jotkut väittää että esikoiset on usein poikia kun ekan kohdalla lasketaan päivät ja ovulaatio niin tarkkaan. Tiedä häntä! Meidän esikoinen on tyttö ja muistaakseni ovisplussapäivänä ei harrastettu mitään vaan vasta seuraavana, mutta ovishan saattoikin olla juuri sinä pvnä. Enivei, kaippa se on aika sattumankauppaa kuitenki!
 
Nöhvi: Tsemppi :hug: "Vielä on kesää jäljellä" -kyllä sä vielä ehdit tänä kesänä raskaanakin olla, toivon täydestä sydämestäni niin. Juhli, juo ja rällää, maistuupahan limppari sitten seuraavat 9kk entistä paremmalta. :D Niin mäkin join, joka päivä, lomalla kun oltiin ja tulin kera plussan kotiin. :heart:
Jaksuja murunen!
 
Nöhvi
Kiitos kaikille tsempityksistä! diiselikissa: :heart: ihana :) Aion todellakin ottaa kaiken irti kesästä ja hurjaa kyytiä lähestyvästä kesälomasta! Jos ei loma ja rentoutus auta tähän hommaan, niin syksyllä sitten hommaa eteenpäin/vastauksia lääkärissä :) Mites muuten masun kasvatus sujuu?
 
pauki Tsempit sinne vuotojen keskelle :hug: Minulla ei ole kokemusta vyöhyketerapiasta, mutta kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Täällä joskus talvella yksi kuumeilija kokeili akupunktiota ja plussasi hetikohta sen jälkeen, se on
jäänyt mieleen, että pitäisiköhän kokeilla :confused:

salliina Pahoittelut negasta :hug: Vietä oikein ihana ja rentouttava juhannus(mahdollisista menkoistakin huolimatta) :heart:

Nöhvi Voi paskanpaska nega :mad: Harmittaa niin maan vietävästi sinun
puolestasi. Mutta niinkuin Diiselikissa sanoi, vielä on kesää jäljellä.
Jaksuhaleja ihanainen :hug:

kiia81 Juu, tuo on oikein kunnon vauvakuumne-testi, että jos huonosti nukutun yön jälkeenkin kuumeiluttaa, niin on se todellista oltava :LOL:

Elsiliini Peukutuksia :popcorn:

amante Tsemppiä piinailuun :kiss: :popcorn:

Tiipula Pahoittelut isoisän kuolemasta :hug:

Pikku-Saara Oo, roskisplussa :popcorn: Minulla kun ei ole koskaan ollut haamua eikä roskisplussaa, niin heti ajattelen että tuohan voisi jotain tarkoittaa. Uutta testiä kehiin!

Täällä menkkaolot kovenee. Tosin myös etovaa oloa on ollut parina iltana, mutta se taitaa olla taas niitä minun valeraskausoireita, kun lueskelin että harvoin oikea pahoinvointi vielä nostaisi päätään. Menkat pitäisi alkaa dpo13 eli lauantaina. Mietin vaan tässä että tuhlaisinko testin negaan kuitenkin dpo12 eli siis ylihuomenna, saisipahan ainakin huoletta ottaa sitten muutamat sidukat illalla....
 
Tänne vois päivittää kp1/32. Jotain hyvääkin - kierto kesti täsmälleen samana - vaiko päivällä nyt heitti mutta kuitenkin! Nyt sitten vain juhannuksen viettoon, linjoille palaan sunnuntaina :) Hyvää juhannusta kaikille :heart:
 
salliina: hmm..mielenkiintoista!!?? :O :D yritä nyt kuitenkin ennen sunnuntaita päivitellä kuulumisia? ;) ja hyvää juhannusta myös teille! :heart:

Nöhvi: mitä nuo luget oikein on? mä en tiedä mitään clomeista, teroista, lugeista...? mä varasin tänään parin viikon päähän gyne-ajan. laskettiin puhelimessa mahdollista lähestyvää ovulaatiota, eli sillon olis hyvät kp:t mennä käymään. on edellisestä kerrasta kuitenkin aikaa, ja kait se papakin ois hyvä ottaa taas. Mulla on myös ens kuukausi aikamoista matalalentoo, joten en aio jäädä surkuttelemaan negaa (tai siis yritän olla surkuttelematta). pahin pelko on että tää koko kesä menee ihan ohi kun vaan miettii näitä kiertopäiviä ym.

meliah: toivotaan, että nuo olot on tällä kertaa aitoja oikeita! :D :heart: kyllähän se olis kiva juhannuksena plussata, eli jospa ne menkat ei alakaan!!!! =)

MyDream: ONNEA hyvistä uutisista!!! :heart:

Ruttunaama: :hug: :hug:

ON: ei mitään. pari jotain jomotusta alavatsalla ja pari kertaa tuntunut oikealla sisäreidessä sellanen vihlasu, mutta ihan samanlaista oli yk1:ssa. tosiaan parin viikon päästä meen gynelle tarkistuttamaan, että kaikki on kunnossa..ettei tässä turhaan elättele toiveita jos onkin jotain hämminkiä. eilen tuli tosi kellertävää valkovuotoo ja heti luin että se voi olla merkki jostain tulehduksesta. jee, fiilikset on huipussaan. not.
 
Olin ihan varma, että menkat alkaa,oli sellaiset kipuilut. Vaan ei! Huomenna ajattelin vielä varmuudeksi testata jos ei ala, voi sitten rauhallisin mielin juoda sen siiderin juhannuksena. En siis millään lailla usko, että sieltä enää plussaa tulisi. Ja huomenna on kyllä pisimmänkin kierron pitäisi loppua ja myös petipuuhissa meillä oli taukoa oletetun ovulaation jälkeen, kun oli mun vanhemmat kylässä ym...

MyDreamille
Onnea hyvistä uutisista :)
 
MyDream onnellista odotusta sinulle! :)

Pahoittelut, mutta myös railakkaan juhannuksen toivotukset negatestin tehneille! Ja toki mukavaa juhannusta myös kaikille muillekin! :cool:

Pikku-Saara, mitä itse olen apteekin testejä tehnyt niin ne on olleet joko todellisia negoja loppuun asti tai sitten suht selkeitä plussia. Toivottavasti menkat pysyy poissa ja pieni ihminen siellä olisi tuloillaan! :)

Täällä vielä ainakin tänään jatketaan lapsentekohommia.. limat selkeesti vähentyneet muttei vielä kokonaan ehtyneet. ja loppuviikosta alkaen eletään toivossa.. ja jottei sillä olisi yksin tylsää niin otetaan uskokin mukaan! :D
 
Moikka!

Saanko liittyä seuraanne??

Täällää podetaan kovaa vauvakuumetta, mutta ollaan päätetty että aletaan pikkukakkosta yrittämään elokuussa.. eli kahdet menkat pitäisi vielä jaksaa odottaa.. Mutta nyt kun olen täällä lukenut näitä juttuja, ni on tullu pelko että mitä jos ei tärppääkään?? Kannattaisko kuitenkin alkaa jo heti yrittämään??

Miten muilla ensimmäinen kerta onnistu?? Onko niitä jotka tuli heti ekalla raskaaksi ja nyt ei sit millään?? Meillä meni niin että jätin pillerit pois helmikuun alusta ja aateltiin että tulee jos on tullakseen.. ja jopa vähän välteltiin petipuuhia otollisimpina hetkinä.. Ja aika yllätys oli kesäkuussa ku plussasin, vauvatouhut oli sillon ihan unohtunut... ja nyt siis esikko 1v4kk.

Mut nyt kun oikeen kuumeilen ja odotan elokuuta, niin pelkään että joudun petymään monen monta kertaa.. Tyhmää jännätä tätä jo ennen ku ollaan edes alettu yrittämään :D :D

Kiitos jos saan liittyä seuraanne

haave2
 
Haave2, tervetuloa joukkoon kuumeilevaan! :)

Tärppäämisestä omakohtaiset kokemukset: eka tärppäs heti kun jätettiin kortsu pois, nyt on e-pillerit jätetty pois joulukuussa eikä vielä ole tärpännyt. Huomenna tosin olis totuuden hetki kun teen raskaustestin.

Minusta on alkanut tuntumaan, että monille käy niin että eka tulee heti hups heijaa ja toista saa sitten tekemällä tehdä. Meillä varmaan syynä ollut se, ettei vaan yksinkertaisesti ehdi/jaksa harrastaa seksiä niin usein nyt kun on esikoinen joka vaatii huomiota ja aikaa. Iltaisin on monesti niin väsynyt että haluaa vaan painaa pään tyynyyn ja nukahtaa eikä ajatellakaan mitään peiton heilutuksia.

ON: määää eeeen keestäää! En siis millääään jaksais odottaa huomisaamuun ja raskaustestin tekemiseen. Pelkään niin negaa, varsinkin kun tänään vatsaa on jomotellut hiukan menkkamaisesti. Mitään tuhrua ei kuitenkaan oo tullu mitä yleensä tulee päivää ennen. Vitsi kääntäiskö joku kellonviisareita 12 tuntia eteenpäin niin testausaika olis lähempänä? :LOL:
 
**********Torstai 21.6.2012*********






Mukana:


Salliina...............poika10/11.............kp2/32....................yk3
alley..............tyttö10/09.................kp4/24......................yk2
äiti -07............tyttö 01/07..............kp6/31......................yk6
NiQ..........................07/11............ kp11/32....................yk4
Aura08...................12/08................kp12/31-37...............yk6
Pauki................poika 07/11..............kp13/33-34...............yk1
mammaa........... poika 03/10.............kp14/26-32...............yk3
kiia81...............poika 05/11..............kp15/26-27...............yk2
Lilleri82............tyttö 12/10...............kp16/25-27...............yk5
Joelle..............tyttö 10/10...............kp19/30-43...............yk7
hiulu...............poika 09/11...............kp20/31-42...............yk1
Kulkuriina..............tyttö11/09...........kp21/24-27...............yk2
amante.........................................kp21/24-25................yk3
tiipula..............tyttö 05/11..............kp25/28-32...............yk4
Meliah...........................................kp25/25-29...............yk10
Nopponen.........tyttö 06/08..............kp26/30-38...............yk7
Ruttunaama......poika 06/04..............kp28/24....................yk25
Nöhvi..............tyttö 07/10...............kp30/25-26...............yk10
laala..............tyttö05/09.................kp32/31-64...............yk3
Elsiliini.... ..........poika6/10...............kp33/33....................yk5
Hjannah..............poika 7/11.............kp34/30-34...............yk2
Pikku-Saara....tyttö 10/11.................kp39/29...................yk3
mama07..... .........tyttö 07...............kp47/28...................yk2
nanakuu................tyttö..................kp50/28-34..............yk4
kurasaapas.........poika02/11.............kp55/?.....................yk1
mineea..............tyttö 02/10............kp?..........................yk?
Nannamamma..... poika 10/11...........kp?..........................yk?

Jännäilijät
Nöhvi dpo13, meliah dpo11, Tiipula dpo7, amante dpo6

TAUSTAILIJAT

Maisapaisa
kiseliina
Alisa84
Miona


Plussanneet:



Kesäkuu 2012
Tiuhti83(yk11), Omppuf (yk14), MeaMinnis(yk9), MyDream(yk6), Tiudeliini (yk2), Nopsu (yk2), Sannak82, Taikamaailma (yk8), Suikkis (yk12)




Toukokuu 2012
Aia(yk1), Ranskis(yk1), Mememe(yk4), aliisa10(yk4), Tine(yk5), pesco(yk1), anu84 (yk1), diiselikissa (yk5), Emma82 (yk2)

Huhtikuu 2012
Emilialainen(yk5), pink(yk6), Murunmami(yk4),LeenaT(yk2), Heeva (yk11)


Maaliskuu 2012
Haavemamma(yk3), annis_(yk7), Miraaz(yk5), Inari-11(yk3), Kiukuttelija(yk6), Lumpe(yk3), Katariine(yk3), taiska87(yk1),Vili-Jonkka(yk2), Tähtitaimi(yk7)

Helmikuu 2012
Saraheinä(yk1), Sannuli79(yk4), MeaMansikka(yk3), DsariaL(yk6), Hentunliisa(yk3), Rusina2010(yk4)

Tammikuu2012
salamanteri85(yk3), BiBa(yk6), _lumi_(yk2), nellinu(yk5), hömpi

KADONNEET

Toiveikas84
Paipula


Päivityspyynnöt punaisella
 
Haave2: tervetuloa mukaan!! :) :wave:

tärppäämisestä: meillä esikoinen tärppäs yk3. eli suht helposti. nyt on jo yk3 ehtoopuolella, ja vähän arvelinkin että tässä menee pidemmän aikaa. jotenkin tässä lähipiirissä on vaan käyny näin, niin ajattelin että niin kai meilläkin sitten...

Elsiliini: testausonnea!!!!! :heart: :D heti päivittämään kuulumisia! ;)

aiemmin oli puhetta, että tietääkö mies palstailusta ja testaamisesta. kyllä meillä kait jotenkin tietää, mutta ei puhuta näistä asioista juurikaan, ettei tule lisäpaineita kummallekaan. joskus sanon, että olis otollisimmat päivät, mutta ei juur muuta.

ON: seksi sattui. eikä mitenkään limakalvoille, vaan ihan tonne kohtuun tai mihin se nyt hakkaili... :LOL: ;) :p ja koko illan on "sattunut"/tuntunut kipua tai painon tunnetta tuolla oikealla nivusessa. se ei nyt ole uutta, on tuntunut muissakin kierroissa siellä puolella missä oviskin on ollu. mutta toi yllätti, miten paljon toi touhuilu sattu... : /
ei olis enää montaa päivää lomaan!!!!! :D ja juhannuskin välissä. yritetään kuitenkin nauttia oloistamme ja eloistamme!!! :heart: :kiss: :hug: ihanaa juhannusta kaikille tasapuolisesti!!!
 
Nöhvi: Tässähän tämä; jojoillen pelon, jännityksen ja luottamuksen välillä. :) Välillä tökin tissejä ja vedän vatsaa sisään, että tuntuuko missään ja pelkään että kun teen paljon yövuoroja töissä, ni saan niiden takia keskenmenon :ashamed: , välillä taas olen ihan varma että kaikki kunnossa. Pahoinvointi on ainakin kohillaan, et jos se ois merkki asioiden hyvästä tolasta, niin kaikki mallillaan! :D

amante: oiskohan vaan käyny "vanhanaikaisesti". ;) Tuttu tunne tuo hommailujen aiheuttama kohtukipu plussakierroista...

T: "kuumeilijoiden tirkistelijä" :D Diiselikissa 8+5
 

Yhteistyössä