30 ja risat - ESIKOISTA ODOTTAESSA (vol.5)

Sompio, kyllähän tämä pino pakkaa olemaan täällä hiljaisimmasta päästä, meitä on kuitenkin sen verran vähän noihin kuukausipinoihin verran :D Joskus toki on jokin aihe, josta pulppuaa vilkaampaa keskustelua, mutta harva täällä aivan päivittäin käy... Eli het vain kiihkeitä keskusteluita kehittämään! ;)

Meillä on huokaistu helpotuksesta, kun miehen työpaikan ay-neuvottelut on saatu vihdoin päätökseen. Vielä ei ole 100% varmaa, että säilyykö juuri miehen työpaikka, mutta nekin, jotka joutuvat uuden yhtiön ulkopuolelle, saavat 7 vuoden ajan 80% viime vuoden palkasta, niin että kyllä toimeentulo on joka tapauksessa turvattu. Mutta uskomme kyllä, että miehen paikka on turvattu, olisi hullua uuden yhtiön juuri häntä pihalle ajaa. Vaikka italialaisista ei kyllä ikinä tiedä :whistle:

Varasin seuraavan gynekäynnin kahden viikon päähän, niille päiville pitäisi varata sitten myös rakenneultra, taitaa kyllä mennä viikolle 21. Eli ainakin vielä pari viikkoa saadaan jännätä, että mitä sielt pirpanan jalkovälistä löytyy :D

Tänään kävin verikokeessa ja tiristin pari tippaa pissiäkin. Huomenna toivottavasti pääsenkin lentämään Suomeen, viipyisin siellä viikon verran.

Lokoisaa lauantaita kaikille! :wave:

:heart: lentoemo ja lentäjän poikanen 18+6 :heart:
 
Unohdin muuten kysyä, että puheletteko te lapselle jo nyt? Olen nimittäin huomannut, että jos olen yksin masun kanssa, ja vauva potkii, rupean kovasti juttelemaan... :xmas: Mieskin pari kertaa ihmetellyt, että mitä minä siellä mutisen, kun ei se raukka sitten tietty ymmärrä, että mitä mä mölisen suomeksi... :LOL:

Tänäänkin kävelin parkkipaikalta verikokeeseen, ja pirpana kovasti potki, ja minä rauhoittelin, että pian saat aamiaista, ensin käydään verikokeessa :D Ihmiset toivottavasti kuvittelivat, että puhun hands free-kännykkään...

Ja samalla tavalla lohduttelin ennen lounasta, kun toinen selvästikin nälkäisenä aina potkiskelee :heart:

Tulee siis rupateltua aina, kun pikkuinen potkii...
 
lentoemo-76 Kuulostaa aika hyvältä sopimukselta, jos työpaikka menee, niin saa kuitenkin 80 % tuloista. Ja vielä 7 vuoden ajan!

En mä juttele. Silittelen välillä. Mulla on niin alussakin vielä. Mutta uskoisin, että sitten kun prinsessa alkaa potkimaan tms, niin varmaan juttelen. Ja paljon! Ja mies höpöttää varmaan kanssa.
 
Mä en myöskään ole kovin paljon jutellut tai lauleskellut vauvelille, vaikka varmaan ihan hyvä olisi. Jotenkin sitä ei vaan osaa itsekseen puhella, vaikka oikeasti joku olisikin kuulolla ;) . Muutaman kerran, kun niin olen tehnyt, niin meidän koira ilmestyy aina paikalle tuijottamaan, kun luulee, että sille puhelen. :)
 
Mä kyselin tänään mieheltä, että jos mentäis yksityiselle varhaisultraan. Sanoi, että mennään, jos mä haluan, mutta hän malttaa odottaa siihen neuvolan ultraan. Meillä se on kai viikolla 12. Mietitään nyt. Toisaalta tekisi mieli mennä varmistamaan, että kaikki on hyvin :heart:
 
Viikonloppu kunnialla takana.En ole jaksanut näillä sivuilla käydä kun kotikone heittää mut aina pihalle.Ja vaan näiltä sivuilta.TYmpäsee..

Olo on kiva,ei pahaa oloa lainkaan.Reilun viikon päästä meillä toi np-ultra.JÄnnä vaan ko on silloin rv11+6 menossa.Eikös sanota että tarttis viikoilla 12-13 käydä.Nooh..kyllä se siellä ainkain tiesi mun raskausviikot.Toivon kovasti että kaikki kohallaan.Kaippa..

milky 10+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sompio:
Mennään sitten töihin, kun lapset muuttaa kotoa.
Joo, tämä suunnitelma kuulostaa hyvältä minusta!

Kati, kiitos kysymästä, oikein hyvin olen voinut. Vielä kun tuo mies muistaisi huomioda minua ja masua, jotenkin tuntuu ettei aina muista koko raskautta.....Kaipa sitä vaan on itse vähän herkällä tällaisten suhteen.

En minäkään osaa masulle puhella, saatikka laulella. Silittelen vaan minäkin....

Mukavaa viikkoa,
Bantsku


 
Moi!

Joskohan mä vihdoin uskaltautuisin ilmoittautua tännekin mukaan? 15. vko menossa, nt-ultrat ja veriseulat onnellisesti takana ja masukin alkaa jo pompata esiin, että raskaana tosiaan ollaan ja selkeesti =)

Taustoista... Olen 33v itä-helsinkiläinen ja avomieheni kanssa odotetaan esikoistamme suurella ilolla ja jännityksellä =) Tosin ihan alkuraskaudesta en voi sanoa hehkuneeni suuresti raskausajan onnea ja ihanuutta, koska oli 24h eritasoista pahoinvointia, kova väsymys ja vähän huoltakin välillä (turhaan!) että onko pienellä kaikki hyvin. Mutt nyt on alkanut olo vihdoin parantua ja voi nauttia raskaudesta kunnolla. Myös pyöristyvä masu saa hymy herkästi huulille, se on niin konkreettinen todiste että siellä se meidän vauvelimme kasvaa ja kehittyy =)

Kirjoittelen myöhemmin lisää ja osallistun paremmin keskusteluihin, nyt pitäs varmaan jatkaa töitä :whistle: Olen kyllä käynyt lukemassa juttujanne jo aiemmin, koska kirjoittelin aiemmin myös tuolla 30v-esikoiskuumeilijoiden puolella ja sieltähän on onnellisesti moni tuttu siirtynyt tänne odottajiin =)

Aurinkoista viikon jatkoa ja hyvää vointia kaikille!

t. manna + lilli rv 14+3 (ultra) tai 13+6 (neuvola)
 
Kiva manna, kun tulit tänne meidän seuraksi! :heart: Koska sulla on suunnilleen LA?

Olen Suomessa, ihan sää ollut tänään, metsässä oli kiva kävellä. Ja vielä kivempi oli käydä H&M:ssä ostamassa vauvalle vaatteita... Olivat muuten ekat vaatteet, jotka olen ostanut. Niin ihania :heart: Italiassahan on H&M myös, mutta enhän mä nyt voinut odottaa kotiin paluuta :whistle: Ostin kyllä sitten hiukan vaatteita myös kirpparilta, kun entisen vegaanin ja viherpiipertäjän omaatuntoa alkoi kolkuttamaan :saint:

Ja tänään tuli myös lauantaina tilaamani Bola-koru. Musta se on ihana. Mies kyllä sanoi, että kaikkeen mä kanssa haksahdan, ja samaa kommentoi myös isä-ukko... Taitaa olla aika naisellinen juttu tuollainen Bola-koru, kovasti kyllä yritin heille selittää meksikolaisten naisten lastemnhoitotavoista :LOL:

Ja kovasti jatkan lörpöttelyä vauvan kanssa. Laulaa en uskalla, kun mulla on niin kauhea lauluääni, tai ehkä se on ihan normaali, mutta entisellä musiikkiluokkalaisella on aina traumoja mitä ääneen tulee, kun vieressä kailotti aina joku Karita Mattilan äänellä varustettu luokkakaveri ;)

Ei meilläkään mies mitenkään älyttömästi tätä raskautta huomioi, silloin tällöin huhuilee masun suuntaan ja silittelee, ja nyt kun ollaan erillään kyselee aina vauvan kuulumisia. :D Ja valvoo tarkasti, että mitä mä syön ja mitä voiteita laitan, ettei vaan oo mitään haitallista vauvalle. ;) Hyvä jos parasetamolia antaa ottaa päänsärkyyn. :LOL: Hyvällä omallatunnolla olen kyllä passuuttanut tekemään mulle hedelmälautasia ja tuomaan ne sänkyyn.

Mutta hän on mulle jo selittänyt aiemmin, että suurimalle osalle miehistä tää vauva on konkreettinen juttu vasta syntymän jälkeen, ei ne miehet oikein pääse kiinni tähän symbioosiin, mikä naisen ja lapsen välille syntyy jo odotusaikana. Tosin yllättävää kyllä just mies on kovasti tässä jo pari viikkoa toistellut, että pian pitää lähteä hankkimaan vauvakamaa, kun ei ole aikaa enää kuin 4 kuukautta :LOL: No, nyt on sitten ainakin nää ekat vaatteet ostettu :heart:

Puhutteko te muuten itsestänne monikossa? Mä en nimittäin ainoastaan höpötä vauvalle, vaan sanon myös, että ME lensimme, ja ME kävimme kävelyllä, ja ME söimme... Hemmetti, kaksihan meitä nyt on :LOL: Vaikka jotkut ihmetteleekin, että ketkä te?

:heart: lentoemo ja lentäjän poikanen 19+2 :heart:
 
Manna8, tervetuloa vaan odotuspuolelle ja onnea kovasti plussasta!

Mietin tuossa äsken, että kellähän on itse asiassa täällä seuraavaksi LA...

Minulta ei jotenkin luonnistu monikossa puhuminen itsestä + vauvasta. Mutta kukin tavallaan... :)

Mitäköhän muuten Iida-Liinalle ja muille äskettäin vauvan saaneille mahtaa kuulua...
 
lentis mun LA on neuvolan mukaan 1.4.2009 ja ultran 28.3.2009. Tuo aprilipäivä on kuitenkin se "virallinen" ja muutoinkin mukava päivämäärä, joten sitä mä kaikkialla käytän =) Kiitos jos viitsit lisätä etusivulle!

Mä en juttele vielä kovasti vauvalle, vastahan tuo masu on alkanut näkyä, mutta mies kyllä käy joka ilta hassun juttutuokion masun kanssa :LOL: Mua huvittaa ihan hirmuisesti, kun se pistää pään masun päälle ja juttelee hetken tähän tyyliin "moi lilli! se on isä tässä... juttuajuttuajuttua... no, nyt me ruvetaan äitin kanssa nukkuun, hyvää yötä!". Joo, ei mun mieskään ihan vakavana noita juttuja kerro, mutta kauheen hellyttävää musta silti.

Minäkin puhun MEISTÄ tosi paljon monikossa, etenkin kun miehen kanssa juttelen. Kovin moni muuhan ei vielä edes tiedä tosin, mutta ME-muoto tuntuu tosi luontevalta ainakin kun juttelee läheisten kanssa.

Meillä mies huomioi raskauden ihanasti. Huolehtii että syön vitamiinit ja kalaa kahdesti viikossa ja jos voin huonosti, laittaa ruoan ja antaa levätä. Ja nykyisin muistaa myös ihailla kasvavaa masua. Lisäksi mies on etsinyt tietoa vauvantarvikkeista ja -vaunuista huomattavasti mua enemmän, tai siis, mä en oo aloittanutkaan vielä... Musta on vaan mukavampi käydä hypisteleen potkareita sun muuta =)

Meillä on myös auton vaihto suunnitteilla, kun nykyinen ei ole farmarimallinen ja mietitään et mahtuuko vaunut ja muu rompe takakonttiin, vaikka tilava auto meillä muutoin onkin. Lisäksi olin suunnitellut että säilyttäisin vaunujen runko-osaa autossa (ainakin kevään ja kesän), kun asutaan 3. kerroksessa taloyhtiössä, jossa ei ole hissiä eikä vaunuvarastoa... Eli auton takakontin olisi siis hyvä olla erityisen tilava. Aikooko kukaan muu muuten selvitä ei-farmariautolla ja onko tietoa mahtuuko vaunut sinne oikeasti hyvin? En haluaisin runnoa kalliita vaunuja väkivalloinkaan autoon pari kertaa päivässä...

t. manna + lilli 14+0 (pidän ehkä nyt tän nla-laskurin mukaisen rv:n)
 
Ollaan mietitty auto-asiaa.Tällä hetkellä ei ole farmaria,ja päädyimme siihen että emme ainakaan vielä vaihda autoa.Katsotaan jos sen tarve tulee niin sitten.Nyt meillä on volvo 960 ja pikku-polo ja kumpaankin menee vaunut.Ainut että volvo helpompi kun on 4-ovinen joten "joudumme" vaihtamaan autot päittäin käytössä.Muuten jees,sillä volvo tosi hyvä ajaa mutta omani on kulutusihme mitä volvo taas ei=)
 
Autosta: mä olen kovasti yrittänyt vihjailla Renault scenicin tai muun tila-auton suuntaan, varsinaisella farmarilla ei mahdu italialaisille kaduille, mutta tuo scenic tai sen tyylinen olisi aika kätevä. Mutta mies on tosi kiintynyt bemariinsa, eikä näillä näkymin aio vaihtaa autoa. Mulla taas on tosi pieni kauppakassi, josta en kyllä luovu, siinä on ihan mua varten automaattivaihdekin ja takapenkin selkänojat saa alas niin, että sinne pitäisi mahtua myös vaunut. Kuluttaakin vähän ja kaikenlisäksi niin ekologinen kuin voi olla, kun bensan lisäksi käy myös propanolikaasulla. Meilläpäin nää pikkuautot on tosi yleisiä myös lapsiperheillä, kun parkkipaikkoja on mahdtoton löytää, ja kadutkin on usein tosi kapeita. Mutta inhoan ajaa urheilumallisia autoja, bemari on ihan hirveä kun se on niin matala, niin että jos isoilla kapsäkeilla ollaan liikenteessä, niin mies joutuu hoitamaan ajamisen.
 
Mie tuun hyppimään tähän ketjuun taas :) Onnittelut raskautuneille, kiva että tää ketju pysyy hengissä vaikka odottajat vaihtuu =)

Me ostettii toissa kesänä Renault Scenic kun aloin poikaa odottamaan ja mä oon niiiiiiin tyytyväinen siihen. Tosi ketterä ja todella tilava tila-auto. Mä kammoksun farmarilla ajoa kun on niin pitkiä kapistuksia mutta tää on aivan ihana :heart:
 
Kukkuu täältäkin! Hiljaiseloa ollut, kun ollut iso työputki päällä.

Lentoemo: Mäkin tilasin Bola-korun! Naisella ei voi olla liikaa koruja ;)(pitää sitä jossakin asiassa olla turhamainen, vaikken tavarankerääjä muuten olekaan)

Vaikka masu on vähän alkanut pömpöttää (15+3) ja kireät housut kiristää, mun paino ei ole noussut lainkaan, pikemmin laskenut kilon. Onko kellään muulla ollut samaa tilannetta?
 
Siis mikä on Bola-koru? Littyy meksikolaiseen äitiyteen, vai mitääh? Voin kyllä kuvitella kuinka meillä mies pitäisi mua lopullisesti seonneena, jos tilaisin moisen. Ja heti tietty aloin suunnitella sitä :LOL:

Mukava kuulla että voisi selvitä ilman farmariautoakin. Toisaalta, olen niin henkisesti varautunut jo auton vaihtoon, että varmaan se vaihtoon menee. Minä päätän meillä autosta :D Tuntuu pienemmältä ostolta senkin osalta, että aluksi harkittiin myös asunnonvaihtoa, kun meillä tosiaan hankalasti ylin kerros ja hissitön talo eikä mitään vaunuvarastoja (paitsi kellarissa, jonne taas portaat!). Tilavan takakontin lisäksi toinen syy miksi haluaisin vaihtaa auton on se, että haluaisin vauvan turvaistuimelle isofix-kiinnitysmahdollisuuden, sitä on moni tuttava kehunut kovasti.

Mä jään kuulkaa tänään reissuleskeksi 10pv:ksi kun mies lähtee matkalle. Saa nähdä miten pärjätään lillin kaa kaksin :/ Ei olla miehen kaa taidettu nukkua ilman toista kuin max yksi yö kerrallaan, että on vähän totuttelua... No, on meidän suhdekin vielä aika tuore, että varmaan parempi alkaa totutella siihen, että joskus sitä tosiaan joutuu viettään päiviä ilman miestä. Ja onneksi meillä kummallakaan ei kuitenkaan ole työn puolesta juurikaan matkaamista että harvinaiseksi tää kokeilu varmaan jää...

t. manna + lilli 14+1
 
Manna, tsemppiä yksinoloon! Mä olen jo aika tottunut, mutta huomaa kyllä, että varsinkin jos mies on ollut hetken kotona tai siis palannut kotiin ainakin illalla, niin sitten kun lähtee taas reissuun vaikka 4 päiväksi, niin oudolta se tuntuu. Mutta kyllä siitäkin selviää, varsinkin kun mies on tässä vuosien varrella oppinut soittamaan mulle heti koneen laskeuduttua. Hyvästelee matkustajat samalla kun supisee mulle kännykkään :LOL: Ei ole olo kovin yksinäinen, kun puolet päivästä vietetään kuitenkin puhelimessa ;)

Tuo bola-korun voi tilata netistä, se siis helisee kohdun päällä niin, että sikiö kuulee sen, ja sitten raskauden jälkeen vauva kuulemma rauhoittuu, kun se kuulee korun taas helisevän.
 
uskaltauduin sitten vihdosta viimein minäkin tänne tulemaan vaikkakin laskettu aika on jo n. 2 viikon kuluttua :D eipä tässä kylläkään ole muuta tekemistä kuin istua joko telkkarin tai tietokoneen kimpussa... mulla tuon bola korun virkaa teki töissä työavaimet jotka roikkuivat kaulanauhassa mahan päällä. pitäis varmaan käyttää nyt kotonakin :LOL: mun mieheni yritti mulle sitä korua etsiä mutta kun ei heti löytänyt niin osti mulle sit raskaussormuksen :heart: oli ja on muuten nakit niin turvoksissa ettei vanhat enään mahtuneet joten ihana idea :)
autoasiaa: meillä on 2-ovinen, nelipaikkainen mersun "se hieman pidempi" coupe ja ajateltiin sillä pärjätä... perheeseemme siis kuuluu minä, mieheni, kohta tuleva poitsu ja 2,5 vuotias kissaneito joten kaikki paikat menivätkin sitten siinä :LOL: mutta täytyy kyllä sanoa että tilaa on silti todella hyvin ja takakontiinkin mahtuu vaunut ja laukut ja jää vielä tilaakin. voidaan siis todeta että aina se korimalli ei sano onko auto kuinka tilava ja käytännöllinen :D

T: poitsua odottava pallokala :LOL: (rv. 37+6)
 
marchal tervetuloa mukaan! mä ajattelin et mä olin hidas liittyyn ketjuun, kun uskaltauduin tänne vasta 15. vkolla, mutta sä teit kyllä enkat :D no mut kiva, päästään sit suoraan kyseleen ja kuuleen miten elämä pikkuisen lähtee sujumaan.

lentis ja kiiltis mistä tilasitte bola-korun? munhan on siis PAKKO saada tuommoinen myös :LOL: muutoin meidänkin vauveli tunnistaa vaan tän työpaikan avainnipun joka roikkuu masun päällä...

ei tää mun 10pv kestävä yksinolo ehkä niin kamalaa tulekaan olemaan :LOL: tajusin just että oikeasti aikas kivaakin kun voi käydä vaikka joka päivä moikkaamassa kavereita kahvilla, tehdä just sitä ruokaa mitä haluaa, viipyä shoppailureissulla tuntikausia jne :D lisäksi oli aivan ihanaa vallata koko 160cm sänky omaan käyttöön! eli hyvin on pärjätty, ja just nyt taitaa muutoinkin olla paras hetki tämmöseen, kun ei oo masu vielä iso ja toisaalta pahoinvointi takana. no, kyllä mulle varmaan jossain vaiheessa iksu tulee ja veikkaisin, etten pitemmän päälle tykkäisi, jos mies olisi usein reissussa. etenkin sitten kun vauva on syntynyt, on varmaan enempi ku kiva että on mies siinä auttamassa päivittäin.

*muoks* ainiin, piti vielä sanoa että ajattelin synnyttää kättärillä. saa päivittää etusivulle, jos lentis jossain välissä ehdit, kiitos!
 

Yhteistyössä