40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Tyydeli , nyt kun mä oikeesti kävin kalenterin kans laskeen niin mä oon kuullu jotain ihan omiani sen noista viikoista puhuttua :D eli siis 21 viikollehan toi menee. Joten oma ajatus katko..onneks..

Muuten täällä menee ihan hyvin, ei mitään kummosia tuntemuksia, maha alkaa erottuun.. vielä ei oo kauheen monelle kerrottu, esikkokaan (7 v) ei vielä tiiiä, aateltiin sitten jouluna kertoo ..

Essi- 15+4
 
Täällä eka lääkärinla vielä edessä päin, ilmeisesti joskus tammikuussa, ehkä. Seuraava nla uuden vuoden jälkeen, silloin ilmeisesti saa tuon todistuksen Kelaa varten.

Kyllä aika rientää, neljän kuukauden päästä voi olla nyytin tulo aika lähellä. Kaupassa näin juuri vastasyntyneen, aika ihq oli, ihan olin unohtanut, miltä se ihan pienen itku kuulostaa. No, sitäpä pääsee keväällä kertaamaan.

Isoimmat hankinnat alkaa olla tehty, on tuplarattaat, kaukalo, kantoliina jne. Vaatteita vois alennusmyynneistä alkaa rohmuta, jos löytyis kivoja.

Järkyttynyt, vitsi, sulla alkaa olla jo tosi lähellä, jännää :) Ä74, onneks ei käyny huonosti, nää kelit on kyllä niin petollisia. Mä lensin kanssa kunnolla viime raskaudessa näillä viikoilla, mitään en ehtiny tehdä, kun oli käpälät kohti taivasta. Onneks oli mekon alla leggarit, niin ei tarvinnut koko kaupungille esitellä pikkareitaan :ROFLMAO:

O ja 21+3
 
Kopioin tähän tuonne toukokuun odottajiin kirjoittamani viestin;
Vaatehankinnoista. Meille siis tulossa poika. Ja mulla edelleen ongelmia asian sulattamisessa. En ole mukamas vielä kertaakaan ihastunut yhteenkään poikavauvan vaatteeseen ja olen siirtänyt ajatusta hankinnoista kauemmas ja kauemmas. Kunnes sitten eilen tällä reissussa (Japani) eksyin lentokentän viereiseen Outlet-ostariin. Mopo karkasi ihan käsistä ja tulevalle vauvalle löytyi vaikka mitä ihanaa! Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että pitää ostaa uudet liput tänne vauvan synnyttyä, että pääsen ostamaan lisää mieleisiä vaatteita, joita ei mun mielestä pojille Suomessa ole! Mutta ostosreissu siis teki vauva-asiasta konkreettisemman. Ja jotenkin aloin ensimmäistä kertaa toivomaan pikkuista syliini pian :) En tiedä pitäisikö mun käydä juttelemassa jollekin ammattilaiselle tsyä mun tunnetilasta poikavauvaa kohtaan. Kielteinen se tunne ei ole, mutta mutta...

Ahdistaa mennä neuvolaan heti maanantaina. Pitkät lennot turvottavat ihan kamalasti ja tämä sushin ja onigirien syöminen on sekin kerännyt kroppan nesteitä. Herkuttelua ei kyllä ole paljoa ollut, enemmän tekee mieli suolaista. Taaperon päivärytmit ovat ihan miten sattuu; nukkuu päivällä 6-8h ja yöllä vain 2h jaksoissa. Olen oikeasti tosi poikki, koska itsehän en ole malttanut päivisin vain nukkua hotellissa. Ja kun väsyn näin, alkaa vatsaan sattumaan, pää särkee ja oikein tunnen miten verenpaineet nousee. Valivali. Itsehän halusin taas matkalle. Jos nyt vihdoin rauhottuisi kotiin?

Mietin että katsoikohan se neuvolan ajanvaraaja, etten ole vielä käynyt alkuraskauden lääkärintarkastuksessa? Kävin yksityisellä, en neuvolassa. Mainitsin siit ensimmäisellä neuvolakäynnillä, mutten mitenkään korostanut. Siksi se varmaan mulle sen lääkärin taas määräsi. Tai radin takia?

Zenmama 18/19+
 
Mulla r ultra helmikuun alussa n viikolla 21

Zenmama saanko kysyä mikä ikäisiä sun lapset on?
Onko isimmat jo isompia kun matkaat yksin kuopuksen kanssa?

Meillekin varmaan tulee poika. Rv 13 ultran mukaan näytti enempi pojalta. Alusta asti oon yrittänyt suhtautua vauvaan että "poika se kuitenkin on"( 3 nuorinta poikia, painikaverit huh)mutta kovasti oli toiveissa pieni tyttö hännänhuipuksi ja huomaan ettei ihan helppoa ole suhtautua ajatukseen kuitenkaan sen varmistuessa.
Jotenkin täällä reissussa se on entisestään vaikeutunut kun kaikkia ihania pieniä tyttöjä tylleissään ja kiharissa hiuksissa näkynyt ja ihania tytön vaatteita...
Ja ihania pienet pojat on, vauvat on vauvoja mutta täytyy nyt tämä tyllien ja palmikoiden saamisen puute taas käsitellä :)

Ja hölmöähän tämä kun nyt jo tasaluku 5+5, että oonhan mä saanut tyttöjen juttuja hömpöttää:)
 
Voihan käääk. KOKO Joulun ollut rajumpia supistuksia ja nyt on kävely vaikeaa. Yskiminen kauheaa/Niistäminen heti tulee kipuja alapäähän. Jos laittaa pallean päälle yhtään käsiään saa kipuja alapäähän ja Supistuksia tulee ja menee (n) . Jokohan poika raivaa siellä tietä maailmaan. En ole Missään aiemmissa raskauksissa näin kipuillut kuin vasta sairaalassa.:ninja: Takapuolessa asti poitsu jyskyttelee kun istun.
 
No joo... Mulla ei onneks vielä mitään supistuksia, mutta vatsaoireita ollut kanssa KOKO joulun. Alkoivat aattoaamuna kun lähdettiin ajelemaan miehen sukulaisille ja edelleenkään ei olo oo täysin ok. Ihmeellistä vannemmaista kipua sekä ala- että ylävatsalla, ei sellaista menkkamaista mihin on jo tähän mennessä tottunut vaan enemmänkin sellaista kiristävää. Pahenee oikein levossa joten yölläkin tulee heräiltyä... Ei kiva. Mies olisi halunnut kertoa raskaudesta vanhemmilleen, mutta kielsin kun keskenmenostressi iski taas päälle... :( Soitin eilen kättärille, mutta hoitsu sanoi sen olevan melko varmuudella jotain suolistoperäistä (koska on myös ylävatsalla) ja että yleislääkärille vaan jos ei helpota. Että ei liity raskauteen. No enpä muista moista vaivaa ennen raskautta kokeneeni... Viikon päästä seuraava neuvola, jossa toivottavasti kuunneltaisiin sydänäänet. Sitä lainassa olevaa kotidoppleria en ole ottanut edes esille, varmaan ihan hyvä ratkaisu.

Onko teillä kellään ollut tällaista jatkuvaa kipua näillä viikoilla, joka ei ole niin kovaa että pitäisi kaksinkerroin olla, mutta kuitenkin tuntuvaa?

Tipuna 14+6
 
Todennäköisestihän se on suolistoperäistä mutta vannemaista kipua ei kyllä käsittääkseni saa olla tai ainakaan yhdistettynä päänsärkyyn, verenpaineen nousuun tai kutinaan.

Itsellä tuli aivan järkyttävä närästys reilu viikko sitten. Yhden kerran oksensin töissä ja yhden kerran keskellä yötä. Yhtään ei saa mennä maha tyhjäksi ja ruisleipää tai kahvia ei voi juuri syödä. Maito on ollut hyväksi. Nykyään saa syödä omepratsolia raskaudenkin aikana ja se on kyllä jo helpottanut oiretta. Kamala kipu oli ylämahalla ja oikeestaan vähän koko mahalla. Toisekseen on ollut myös ummetusta ja sekin on tehnyt mahan kipeäksi. Onneksi luumut auttaa. Voisiko sinun oireet olla samoja? Onhan nyt vähän semmoinen mättöaika...

Poitsu myllertää mahassa melkoisesti. Ei tartte miettiä liikkeitä. Kelan anomukset laitettu. Ensi viikolla voisi koittaa uskaltaa pestä jonkun vauvavaatteen vanhoista varastoista. :D

Niittys muistaakseni 24+5
 
Toivottavasti kaikilla on ollut rauhaisat joulupyhät pienistä kivuista huolimatta! Täällä elo on jatkunut kuin ennenkin, kipeää tekee aina välillä tuo mahassa olevan möyrintä, mutta samanlaista on kuin viime raskaudessakin.
Tajusin, että tässä on jopa pari kylpyläreissua edessä seuraavan viikon aikana. Vähän tietty on lukenut, miten riskialtista tuo on. Mutta kun en ole aiemminkaan hötkyillyt vaan mennyt oman järjen mukaan, niin kait nuo pari kertaa vielä uskaltaa. Mistään en tietty tiedä miten paikat, onko pehmentynyt/lyhentynyt /tms. Mutta ei tuo poju ainakaan pää alaspäin ole. Eikös se kohtu vielä suojaa aika hyvin, enkä ole herkästi infektioita saavaa tyyppiä.
Vaunutkin saatiin aikaiseksi hankkia. Vielä olis turvakaukalo ja pari telakkaa. Oliskohan siinä kaikki isommat sitte. Kiristikö ne nyt tuota äitiysrahan verotustakin?

Ä74 ja Poju 32+4
 
Tipuna, mulla tais olla ekoja supistustuntemuksia noilla viikoilla. Helposti rasittui esim kävellessä. Ehkäpä joku kasvuspurttivaihe tai muu ihan vaaraton juttu. Tietenkin tuollaiset huolestuttaa.
Ja tuossa vaiheessa oli myös niitä outoja tuntemuksia, että jotain jää väliin kun kyykkää tai nousee ylös sohvalta. Eli kun joutu jännittämään. Nykyään aina sängyssä kun kääntyilee, tulee ikävä supistuksenomainen tunne.
 



Odottaja ... (ikä) ..... moneskolapsi ......... Laskettuaika

Järkyttynyt........... (45).......5........ 03.02.2016 (poika)
tikis ................... (38)...... 4 ........ 15.02.2016

Äiti74 ..................(41) ..... 2 ........ 19.02.2016 (poika)
Lumi <3 ............. (42) ..... 3 ........ 19.02.2016 (poika)
bubbus.................(40).......5......... ???
Toukka16 ............(39) ..... 3 ......... 10.04.2016
Karoliina74 ..........(40) ......1.......... 11.04.2016
Pegonia ..............(44) ..... 10 ........ 12.04.2016
Niittys.................(40) ...... 3......... 13.04.2016 (poika)
Tyydeli................(42) ...... 2 ........ 24.04.2016 (tyttö)
Ollakovai........... (41) ...... 4......... 27.04.2016 (tyttö)

Zenmama............(40) ...... 5 ........ 14.05.2016
Mileena-74...........(41) ...... 3 ........ 20.05.2016
SuloinenSalaisuus..(40)... 11 ....... 16.06.2016
Tipuna.................(41) ..... 1 .......... 21.06.2016 (poika)
Zandi..................(41) ..... 2 ........... 08.07.2016

Menneet la:t:
Maricken...............(44).......2......... 13.12.2015?
Joulu13 ............... (42) ..... 3 ........ 30.11.2015




Syntyneet:

Nuca ................ (40), 29.12.2014, rv 37, 2800g, poika
Esteri1 ............. (41), 08.1.2015, rv 40+1, 3380g, 50cm, tyttö
helistin71 ......... (43), 15.1.2015, rv 38+4, 3100g, 51cm, poika
Vesipossu ........ (41), 04.4.2015, rv 41+4, 4180g, 55 cm, poika
Jopo73 ............. (41), 12.4.2015, rv 40+?, 3815g, 52cm, tyttö
Kampsu ............ (42), 13.2.2015, rv 37, 2450g, 44cm, tyttö
bugsy ................(44), 17.5.2015, rv 41+6, 4870g, 53cm, poika
vauvatoiveinen .. (38), 11.9.2015, rv 39+1(sekt), 3305g, 47cm, tyttö
Helmi1234 ........ (39), 19.9.2015, rv 39+3, 4070g, 51cm, poika
tetu68.................(47), 2.11.2015, rv 39+0, 3200g, 51cm, tyttö
Flutur..................(42), 16.11.2015, rv38+1(sekt), 2710g, 46cm, tyttö
Sahramiini...........(43), 17.11.2015, rv 40+5, tyttö
Mytti....................(41), 27.11.2015, rv38+5, 3046g, 48cm, poika


Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Vastaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Viimeksi muokattu:
Vau, onpa huhtikuussa monella la -saa nähdä, ollaanko kaikki yhtä aikaa tikistämässä. Mä vähän toiveilen, et kun yliaikaiseksi ei radin vuoksi päästetä, niin jos käynnistellään, niin saisinkohan kerrankin kunnollisen kivunlievityksen :)

Ä74, mä uin ihan järvessä loppuun saakka kun odotin ykköstä ja kakkosta. Kakkosen kohdalla vielä edellisenä iltana uin ihan himopitkään, kun oli kamala helle, ja mietin, että kohta tää lysti loppui. Ja niin loppuikin, heti samana yönä kävin tikistämässä vauvan maailmaan. Mulle lääkäri totesi, et vaikka kohdunsuu oli auki, niin kun lapsivettä ei tihkuttanut, niin infektioriskiä ei ollut.

Täällä toistaiseksi pelkkiä harkkasupistuksia, onneksi vähän, koska mulla nekin avaa kohdunsuuta jo aikaisessa vaiheessa. RU:ssa olikin kanava kait 4 cm ja kaikki hyvin ummessa, jos oikein muistan.

O ja 22+6
 
  • Tykkää
Reactions: Mytti
Ei oo kipuja, eikä muita vatsavaivoja. Supistelee harkkareita joka päivä tai ilta, mutta harvakseltaan ja täysin kivuttomasti. Iltaisin helposti asentoa vaihtaessa tai noustessa sohvalta jne.

Väsymys kyll vaivaa. Viimekin yönä taisin herätä kolmesti. Edellistä yhtä huono. Ja välillä nukahtaminen uudelleen on hankalaa. Siltikään vaivoja ei ole niin paljoa, että saikkua olisi kovinkaan helposti saatavilla. Mut välillä haaveilen, että saisi vaan levätä ja nukkua vähän enemmän.
No, pitää vaan olla tyytyväinen, että voi hyvin!

Mullahan ei sokerirasitusta ole vielä ollut, mutta yllätyn suuresti, jos mulla radia on...
Joten Ollakko vai saatat päästä käynnistykseen ennen minua!! :)
Mullahan laskettua aikaa aikaistettiin kuusi päivää, ehkä vähän liikaa ja kun esikoinenkin meni yli, niin luulen että tämäkin menee toukokuun puolelle!
Mikä ei haittaa. Voisi lasten synttärit halutessaan viettää eri kuukausina, tai halutessaan viettää samalla kertaa. Esikoinen syntynyt 18.4.

Tyydeli ja 23+2

Tosi vaikea muistaa nykyään monesko viikko ja päivä on menossa. Hyvä niin! :)
 
Hei kaikille!
Mulla aloitettiin sokerilääkitys jo ennen raskautta, kun arvot oli hieman liian korkeat ja haluttiin suoda lapsen alkuunsaattamiselle otolliset suhteet. No nyt niitä sokereita saakin mittailla urakalla. Vielä ovat arvot hyvät, mutta kun olen vasta puoli vuotta syönyt niin, että syön kolme kertaa päivässä (aiemmin vain kerran), niin olipa totutteleminen, että otan neljännen syöntikerran ja kernaasti vielä välipalan syönninkin mukaan. Musta tuntuu, että mä vaan vahtaan mun syömisaikataulua (en ehkä niinkään mitä tungen suuhuni) ja mittaan niitä sokereita. Harmittaa, että tuota ylipainoa ei ole hoidellut pois aikoinaan, nyt pääsisi varmasti helpommalla. Toivottavasti ei mennä kuitenkaan siihen, että insuliinia tarvitsisi.

Käytiin seulontaultrassa, pienoinen oli kasvanut juuri odotetun mukaisesti eli rv 12+4 piti edelleen kutinsa. Mutta kylläpä tutkimuksessa mentiin vauhdilla eteenpäin, vaikka se kestikin kauan. Tajusin vasta jälkeen päin ajatelleeni kahdesti, että miksi ei mittaa paksuimmasta kohdasta niskaturvotusta. Mittasi kolme kertaa kaikkiaan: 1,6mm, 1,1mm ja ja 1,0mm. Noilla kahdella jälkimmäisellä tuon ajatuksen muodostin päähäni, mutta en ikinä saanut sitä ulos. Kerkesin asian jo unohtaakin, kunnes se pälkähti päähän. Tietenkin kun kun oltiin jo poistuttu paikalta. Ei se paksuin kohta ollut varmasti tuplaa tuohon mitattuun kohtaan, mutta kuitenkin enemmän. Eikö tuo mittaustulos kuitenkin vaikuta niihin riskilukuihin? Mietin, että kun vihdoin ne riskiluvut saan, niin pitäisiköhän soittaa sikiötutkimukseen ja kysyä, että mitkä ne riskiluvut olisivat tuolla 1,6mm niskaturvotuksella. Rakkaat naiset, onko teillä parempaa tietoa, mitataanko tuo niskaturvotus paksuimmasta kohdasta vai jostain erityisesti kohdasta muutoin? Ultrauksen tehnyt sinällään vaikutti kyllä kokeneelta.
Ennen ultraa olin menossa NIPT tutkimukseen, mutta eilinen käynti kuitenkin rauhoitti mieltä, tuosta äskeisestä huolimatta ja päätettiin tehdä lopullinen päätös vasta kun saadaan nuo riskiluvut. Nyt on kuitenkin mieli ehkä enemmän sillä kannalla ettei mennä.
Jos nyt kuitenkin suunnitellaan, että mennään 4D ultraan, niin milloin sille olisi paras aika? Netistä kun löytyy niin monenkirjavaa tietoa, että ota noista selvää.

Ai niin. Minimaalinen ruskea vuotelu jatkuu. Mielestäni vähän lisääntynyt nyt kun viime perjantaina otin viimeisen lugesteronin. Toivottavasti pian loppuu, että yksi hermoilu olisi vähempänä.

Mahakivuista. 23.12 kun ajeltiin läpi lähes koko Suomen vaivasi maha mua koko matkan. Olin kuitenkin sitä mieltä, että se oli nimenomaan maha mikä vaivasi, ei kohtu tai raskaus. Seuraavana päivänä kivut oli tiessään. Mutta olihan se tuskainen matka.
 
Jaa-a, enpäs itse kiinnittänytkään huomiota mistä kohtaa niskapoimua se mittaus tehtiin. Ja mulla kaksi eri mittaajaa sai sen saman tuloksen, joten ehkä se se poimu on ollut mulla tasainen koko matkalta...?

Mäkin meen jo nyt sekaisin noista rv:sta, kun välillä sitä miettii jo eteenpäin, että milloin alkaa mikäkin viikko jne jne. Oon ajatellut, että sitten kun rakenneultrasta on selvitty (20+1), en enää piilottele tätä asiaa vaan kerron töissä esimiehelle (mun tehtävät pitää opettaa sijaiselle ja täytyy varata siihen jokunen kuukausi aikaa), omille vanhemmille ym. Mutta onhan siihen helmikuun alkuun vaan vielä ihan pirusti aikaa! :(

Mahakivut vaivaa edelleen, mutta josko ne tästä. Jos ei ens tiistain neuvolassa kuunnella sydänääniä niin sit täytyy ruveta toimenpiteisiin ;)

Tipuna
 
Mä oon ollut kovin hätäinen noiden kertomisten kanssa. Olen ajatellut, että tilanteessa kuin tilanteessa ymmärrystä tulee helpommin, kun kertoo avoimesti. En tosin kertoisi, jos vähänkin pelkäisin, että työpaikka voisi mennä alta liian aikaisen kertomisen vuoksi.
Esimies on ollut tietoinen jo siitä asti kun hoitoihin on lähdetty.
Meidän molempien perheet myös tietää, kuin myös ystäväni. Töihin lähimmille työkavereille ajattelin kertoa tarkemmin nyt lomien jälkeen riippuen vähän miten nuo riskiluvut menee ja mikä lopputulema on sen niptiin menemisen kanssa. Niilläkin siis on jo jotain tietoa, mutta ei mitään tarkempaa LAsta.

Mites muilla, oletteko tarkkailleet sitä niskapoimun mittausta?
 
ja minä taas täällä. Seulontatulokset olivatkin netpostissa luettavissa. Ollut jo eilen. Mutta mun mielestä outoa, että ei siinä mitään riskilukuja ole mainittu. Sanottu vain, että tulos on normaali ja aihetta lisätutkimiselle ei ole. Hemmetti, pitää jo niitä tuloksia alkaa perään soittelemaan. Ihme hommaa.
Oletteko muut saaneet kirjeitse riskiluvut?
 
Hoips pitkästä aikaa!

Mä sain siellä np-ultrassa tulokset, kun olin käynyt veriseuloissa. Mulla se niskapoimu oli tuon 1.8 ja mitään riskiä ei ollut, verikokeet olivat juuri oikeassa suhteessa toisiinsa jne.

Musta tuntuu, että nyt kaikki tietää jo tästä raskaudesta, alkuun jouduin heti töissä kertomaan, kun en selvinnyt yövuoroista ja sitten sitä halusikertoa läheisillekin eikä vain työkavereille. Nyt paljastin joulun alla fb:ssäkin :) Ja taitaapi tuo näkyäkin. Meillä muuten tuo sijainenkin on jo sovittu äiityslomalle :) Kohtahan sitä pääsee! Maaliskuun alusta, enää pari kk töitä :O Uskomatonta ja outoa, ikinä en ole töistä ollut poissa normi lomia ja saikkuja lukuunottamatta. Iso muutos edessä!

Mä syön edelleen diabeteslääkkeitä 2+2 tabua aamuin illoin ja tällä hetkellä verensokerit näyttää pysyvän aika hyvin aisoissa. Toivottavasti ei tarvitse insuliinia. No näiden lääkkeiden ansiosta tai sitten muutenkin närästää iltaisin/öisin ja välillä on tullut jopa oksennettua (no tosi harvoin).

Tää kaveri liikkuu paljon ultrassa, mutta mä tunnen tosi vähän..Mikä meinaa jo ahdistaa, mutta pitänee vaan uskoa, että kun on istukka edessä ja muuutenkin rasvaa päällä, ni ei vaan nii paljoa tunnu.

Onneksi tuolla äitiyspolilla on joka kerta ultra ja lääkäri jne.. Se hyvä puoli tästä diabeteksesta!

Karo ja bebe 25+2 (kait?) :)
 
Mulla riskisuhdeluvut oli heti luettavissa kanta. Fissä mut kirje joka kotiin tuli sisälsi vaan tekstin ettei kohonnutta riskiä eikä tarvetta jatkotutkimuksille.
Zandi sullahan mitattu turvotud hyvin tarkkaan, en mä olis huolissaan. Mulla otettiin vaan yhdestä kohtaa ja sen mukaan mentiin.

Täällä huomenna rv 16 ja liikkeet tuntuneet muutamia päiviä. Se on huojentavaa kun tietää kaiken olevan ok :)

Rakenneultra mulla on 2.2
 
Sehän tässä on hieman outoa, että ultraaja sanoi, että tulokset ovat kannasta luettavissa, joko eilen tai tänään. No, netpostista löysin tosiaan tuon mainitun kirjeen, joka päivätty eiliselle ja ajattelin, että tulokset luulisi sitten löytyvän kannastakin. Mutta ei niitä sieltä löydy laisinkaan. Jätin soittopyynnön neuvolan neuvontanumeroon, joten eiköhän sieltä kohta soittoa tule. Kerkesin tuota ennen jo soittaa vaikka mihin numeroon, alkaen siitä mikä kirjeessä on, mutta ei heillä ole muka mitään tietoa, soita tuonne. Seuraava numero ohjaa taas soittamaan seuraavaan numeroon. Alkaa olla vähän epätodellinen olo ja vähän niinkuin, että antaa olla, kun tietoa ei saa. Mutta eiköhän neuvolan soitossa jotain selkiä... Ainakin taas uusi numero minne soittaa.
 
Voi minua hölmöä. Olihan ne kannassa. Ne oli niissä samoissa tutkimustuloksissa, mistä jo aiemmin kävin katsomassa verikokeiden tulokset. Olin hölmönä kuvitellut, että näille tulee oma tutkimustulosrivi.
Ja kuinka ihanaa palvelua naikkarilta sainkaan. Sain jutella noista arvoista ja niistä selvitettiin tosi hyvin ja kaikessa rauhassa juteltiin ja sain kysellä, eikä tullut olo, että oisin kysellyt tyhmiä (vaikka omasta mielestä kyselin, kun en tiedä). Aivan ihana puhelu.
Miehen kanssa illalla jutellaan vielä mennäänkö NIPTiin vai ei, mutta mulla on vähän olo, että jäädään odottelemaan rakenneultraa.

Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä mun lukuja (olisi mielenkiintoista saada tietää teidänkin luvut):
S -PAPPA 1220.0 mU/L
S -hCGBV/D 20.0 ug/l
Tri18risuh 1:100000
NTkMoM 0.85
PAPPAkMoM 2.2
hCGBVkMoM 0.39
Ikäriski 1:85
DOWN-RISUH 1:29792
NT 1.1 mm
 
Voi minua hölmöä. Olihan ne kannassa. Ne oli niissä samoissa tutkimustuloksissa, mistä jo aiemmin kävin katsomassa verikokeiden tulokset. Olin hölmönä kuvitellut, että näille tulee oma tutkimustulosrivi.
Ja kuinka ihanaa palvelua naikkarilta sainkaan. Sain jutella noista arvoista ja niistä selvitettiin tosi hyvin ja kaikessa rauhassa juteltiin ja sain kysellä, eikä tullut olo, että oisin kysellyt tyhmiä (vaikka omasta mielestä kyselin, kun en tiedä). Aivan ihana puhelu.
Miehen kanssa illalla jutellaan vielä mennäänkö NIPTiin vai ei, mutta mulla on vähän olo, että jäädään odottelemaan rakenneultraa.

Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä mun lukuja (olisi mielenkiintoista saada tietää teidänkin luvut):
S -PAPPA 1220.0 mU/L
S -hCGBV/D 20.0 ug/l
Tri18risuh 1:100000
NTkMoM 0.85
PAPPAkMoM 2.2
hCGBVkMoM 0.39
Ikäriski 1:85
DOWN-RISUH 1:29792
NT 1.1 mm
Olipa sulla erinäköisiä lukuja kuin itsellä, taitaa olla eri yksiköitä tai jotain. Mulla oli pappa kMoM 0,53 ja hCG kMoM 2,44. Noi molemmathan on netin mukaan ihanteelliset lähellä yhtä, mutta hoitoalkuisilla noissa on joskus paljonkin poikkeemaa käsittääkseni. (Ilman korjauksia noi oli 416 ja 135). Onko sulle nipt ilmainen?
 

Yhteistyössä