Aurinkoista iltapäivää kaikille!
Täällä käyn kyllä joka päivä lueskelemassa juttuja, vaikka ei kirjoitteluun tahdo jäädä aikaa.
Sitä paitsi, mitä sillä iällä on väliä, koska tämä palstahan on tarkoitettu myös haavetasolla oleville. Saahan sitä haaveilla lapsista vaikka satavuotiaana.
Joten ei saa hiipua tämä palsta, ei ei ei......
Tietysti on ihanaa kuulla onnistuneista raskautumisista, mutta on myös "ihanaa" kun voi jakaa epäonnistuneet raskausyrityksetkin ja ikuiset haaveilut.
Itse muistan, että keskenmeno sai aikaan juuri sen pettymyksen tunteen, että oma keho on jotenkin huijannut ja epäonnistunut tehtävässään. Ja juuri tuo huijattu olo oli kaikkein pahinta. Ikään kuin keho antaa piruuttaan ymmärtää, että olet raskaana, mutta sitten kaikki valuukin kirjaimellisesti tyhjiin....
WB täällä olen myös pyrkimässä myös kuosiin, tai ainakin sinnepäin. Tsemppiä sulle ja hyvin olet alkanut itseäsi hoitamaan. Helli itseäsi.
ON Olen ajatellut, että jos yrittäisin myös tosissani päästä parempaan kuntoon ja saisin tuota painoa pois, voisin antaa uuden vauvan mahdollisuuden vallata ajatukseni. Kun saisi sen jotenkin pysymään sitten jollain tavalla paketissa niin, ettei se ottaisi haltuunsa koko pääkoppaa. Ettei koko keskittyminen menisi vain sitten vauvailuun.
Ottis voimia kisuleiden hoitoon ja
Mur-murille myös koiran kasvatukseen.
Meillä on aina aikaisemmin ollut elukoita, jos jonkinsorttisia, joku voi muistaa meidän litistyneen hamsterin tarinan. Mutta on meillä ihan hyvin hoidettuja elukoitakin ollut.
tähän liityen kuva:
No kuitenkin, nyt sitten hankkiuduttiin eroon kahdesta koirastamme, en jaksanut yksinkertaisesti enää niiden yllätyksiä. Toinen jo vanhuuttaan aina lirautteli ja sillä oli tosi tarkka mitä söi, muuten sai kurap...kaa siivota urakalla. Joten sen vahingot jotenkin ymmärsin.
Toinen taas oli olevinaan aina koko lauman pomo, joten sen mielenilmauksia sai sitten keräillä. Ajatelkaa mitä se joskus teki, (olen voinut kyllä kertoa aikaisemmin, joten sori jos on toistoa...) se kutale pasko ruokapöydälle yksin jäädessään, ja sitten terveiset oli suoraan pöydällä "luettavaissa" kotiin tullessamme.
Tai sitten se kävi paskomassa meidän sänkyyn MINUN tyynylleni. Minä kun olin se, joka sitä komentelin.
Ja
Ottis tiedän tunteen kun astuu pimeässä PALJAALLA jalalla koiran lämpimään paskaan heti ensimmäisenä aamulla, joka sitten iloisesti tirskuaa varpaiden välistä.......meillä tätä kylläkin ainakin viikoittain, joskus päivittäinkin. Ja kyse siis kuitenkin opetetusta(?) koirasta, joka kyllä tiesi päivällä milloin piti ulos mennä.
Jätöksistä tuli mieleen:
Siis se rakki, anteeksi nimitys, teki siis mielenosoituksensa yöllä, jos ei päässyt meidän sänkyyn. Ja loppuajasta olikin aivan mahdoton, koska vauvan tulon takia laitoin koirat lopullisesti meidän makkarista ulos. Niin sekös tätä narttua sitten otti näköjään päähän.
Itseironinen koira, kuten tämäkin:
Nyt ollaan oltu ilman koiria n. 4 kuukautta, joten kyllä on rehellisesti tunnustettava, että meillä se helpotti ainakin minun elämääni. Koska minähän se olin, ja olen edelleen, joka siivoaa, pesee matot jne. Varsinkin se otti päähän, että tuo narttu joka ikinen kerta teki sen, että kun toi puhtaan ison maton esim. olohuoneeseen, niin eiköhän vain seuraavana yönä ollut kusilammikko jossain kohden. Joka ainoa aamu kävin matot läpi kohta kohdalta ja lähes aina oli ainakin minimaalinen märkä läntti jossain.
Ties mitä muuta se teki öisin...
Mutta eivät ole lapsetkaan enää koiraa vinkuneet. Kaikki ovat tunnustaneet, että ylimääräinen stressi poistui. Tottakai niistä kaikista eläimistä on myös hellyttäviä ja ihania muistojakin. Onhan niistä aina seuraa, ne eivät väitä vastaan ja ovat odottamassa joka kerta yhtä iloisella mielellä.
On meillä ollut kissojakin, mutta naapureiden "avustuksella" ne katosivat mystisesti. Olivat kissavihaajia.....
Mutta onhan ne elukat ihania, en sano itsekään, etteikö meille joskus vielä joku otus tulisi, mutta sanon sen siksi, että jos sanon että meille ei ikinä enää elukoita tule, niin silloin niitä varmasti tulee.......
Aurinkoisia jatkoja.......
08/09)..1
