40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
WP Taidatpa saada vauvan, niin minusta tuntuu. Onnea..kiva nähdä kuva kun ehdit laittaa.

mumur kivasti toivon että vauva olisi tulossa sinnekin osoitteeseen, vaan en onnistu näkemään tuossa testissä mitään. Vaan elä huoli, minun pitäisikin käväistä jo lasit uusimassa :);)
 
PippuriPiia Pitääkin tuntea itsensä nuoreksi kun on nuori :)
Tunnen myös itseni vielä useinmiten vähän liiankin nuoreksi. heh. Siksi kai vielä haaveet leijuvat illmoilla. Laitoin viestiä klinikalle että meillä voisi uusi hoitokierros alkaa. Lomalla vain on siellä yhdyshenkilö, ja palailee vasta 5.8 kuvioihin. Mutta aika pian uskoisin että päästään taas vauhtiin.
Loma alkoi ja Sunnuntaina startataan kohti pohjoisen perukoita,,ihana vapaus. Miehekkeen kanssa kahden vain.;)
 
  • Tykkää
Reactions: Mafinka
I-K: minä en ole vielä 40+, mutta koska olin varautunut pitkään prosessiin, liityin reilu vuosi sitten sekä 35, että 40 -ketjuun. Eli täytän syksyllä 37v. Kyllähän tämä toiveita nostattaa, mutta sen kummempia tunteita ei vielä ole. Tuulimuna viime kesänä riisui kyllä optimistisuuden. Miehelle en ole edes mitään maininnut. Seuraillaan.
 
WP Jospa nytei ole tuulimuna kuitenkaan. Vaan Talvi vauvan saatte.
Yksi ystäväni koko myös tuulimuna raskauden. Ja ei uskonut myöskään enään edes raskauteen. Ja seuraava raskaus alkoi ja tytön sai. Uskalla vain toivoa. Kyllä kaikki menee hyvin.:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä täällä nyt on plussattu, eri asia kauanko siellä tällä kertaa kestetään. En ole mitenkään taikauskoinen, jos menee kesken, niin silloin on mennäkseen.

Pelottavaa toisaalta... tasan vuosi sitten 27.7. ultrassa todettiin tuulimuna, ja eilen 27.7. testasin plussan :confused: Tämä on tehty tänä aamuna varmistukseksi. Ja vieläkään en ole miehelle mitään puhunut, voi olla että menee ensi viikkoon kun kotiudutaan reissusta. Tänään mennään eri kyläpaikkoihin yöksi, mies lasten kanssa mummolaan ja minä kaverille. Vaikeaa tätä on uskoa vieläkään, ja skeptinen olo on. Kaikki raskaustestit jätin kotiin, kun olin varma ettei niitä tarvita.

 
ON..no niin..ja täällä miulla alkaa olemaan luovutus ajatukset päällänsä..

Kyllä ne nuo One Stepit taitaa näyttää vain omiaan..kun Wondfon testiin ei ilmesty viivanpaikan haamuistakaan:|..vaikka ovat samaa herkkyyttä.
..tänään Kp22/dpo9..

Niin pitkään jo jotahin nuo One Stepit näyttäneet, että luulisi NYT haamuista näyttävän?:confused:

Lämmöt on vielä 37.2 ja tisut(nännit)kosketusarat(kihelmöi):x
..muuten on ihan ta-van oloinen..

Olen laitellut kuvia ahkeraan tuonne "Hätähousut" testaajat pinoon.
..aamulla dippasin ja mielestäni vain viivanpaikka..nyt dippasin uudestaan ja sama juttu.

One Step näyttää kosteana tummahkon harmaata viiva ja hieman kuivuessaan haalenee - viiva jää kumminhin näkyviin.
Dippasin myös O-testin..viiva näkyy kyllä hyvin, mutta ei ole lähelläkään tasavahvat viivaset.

..tämmöistä tänne..onneksi ON oikein lämmintä, mutta suloisen viilentävästi tuuleksii.=)

Eilen en oikein osannut edes rentoutua(mies siitähin edestä, oli tänään tukka kipiä;)) kun näitä viivasia vain mietiskelin..otin sitten hillitysti eilen siidukan, pari lasia viiniä ja parit napsit UralMoccaa.:p

Jäipä vielä valkkaria ja UralMoccaa..jospa mie tänään saunan päälle istahtaisin ja huokaisisin oikein syyyyyyvään..käy jo sydämen päälle tämönen turha piinailu..vanhalla kanasella..:D

Oikein mukavaista Lauantai päivästä ihunille!:kiss:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mafinka
Onnea raskautuneille, kuten myös vauvan jo saaneelle Mrs Breelle!

Mulla taitaa olla nyt sitten ovulaatio päällänsä, jos alavatsan toispuoleisesta vihlomisesta ja valkovuodon lisääntymisestä voi niin päätellä. En oikein tiedä miten pitäis suhtautua, toki toivoisin että tuosta "vahingosta" jo tärppäisi, mutta samalla pelottaa jos onkin liian aikaista tuon operaation kannalta.: /
 
  • Tykkää
Reactions: Mafinka



Nimi/ikä.......Kiertopvä./kierronpit...yrityskerta...Km/monesko haaveissa

Tintti-Tiivari (42).......kp6/25-27..........yk1......?
Fiialiia (40+).............kp11/27-30.........yk3............1.
lippis (43).................kp12/25-28........yk4(4/2012)......1
PippuriPiia-70 (41)....kp14/29.............yk1........5.
anjamarita (43)........kp16/28-35........yk9...................2./1.yht.
ulpunen (42)............kp19/31-34........yk4..............2.
Euphonia (41)...........kp17/25-26.......yk25......................1.
Crissy-72 (40)..........kp21/23-26........yk3.....4.
annekristiina (47).....kp22/26.............yk8....(2007) 5./2.yht.
Onni-71(41).............kp25/25.............yk2...........?
pikkutirri (42)...........kp26/28-30........yk20(6&8/2011)4/2yht.
tattinen (42)............kp28/22-28........yk22(2km.)5/1.yht.
sinivatukka (43).......kp31/28.............yk1.......2.
Hanhimamma (42)...kp32/28.............yk5...........3/1.yht.
sarialeksandra(41)...kp39/32-35........yk yli 1v...2.
Morticia (43)............kp44/28-35........yk3........3.
Iida-Karoliina (48)....kp47/26-31........yk5.......5/1.yht.
bugsy (42)...............kp50/?..............yk?..........9.


Kadonneet lampaat:
Ulla4, Mother Mary?, Raputar, velmuliina, Mynteli, Bismil, Mimmi68, Muumimamma-72, AinoEmilia, Pernilla, Mahdotontako, mariikka70, Barbarella, Zillian, nooraneeamaria, OOAK

Taustailijat/Taukoilijat:
Räystäspääsky, Onlydream, Ballerina Bolero, Haave2010, Elysee, Piitu73, Hysteria, sarppav, Mami41, *Justiina*, Iida-Karoliina, *mur-mur*, Kastanja, pikkutirri, Oivikki, Rominas, MrsBree, anjamarita, Ninni70, Rena, Glearblue, Minttu2011, WhiskyPeat, Sussu-72, Kastehelmi





anjamarita (43)......dpo3
*mur-mur*(47)......dpo9
WhiskyPeat (37)....dpo13:)heart:dpo12)
Ottis (44)..............dpo16/17
Sussu-72..............dpo22



Ovulaatiotestissä tasavahva viiva= dpo-1
ovulaatio (myös oletettu ilman testailua) =dpo0
päivät ovulaation jälkeen = dpo1..dpo2..jne..
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
pp = piinapäivä

RKTT= Raskaana kunnes toisin todistetaan
TOTT-päivä= "torstai on toivoa täynnä päivä"(R-testipäivä torstaina)

Ulkolainen sivusto mm: Ovulaatiolaskuri, R-testin tekopäivä laskuri, R-oireita dpo-päivittäin ja p a l j o n muuta hyödyllistä tietoa "piinapäiviin".:wave:
The Very Early Signs & Symptoms of Pregnancy | Countdown to Pregnancy

:heart:Kaikki plussanneet löytyvät pinon ensimmäiseltä sivulta!:heart:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1897274-40-so-what-wol-12-a/

linkki pikkuriikin sivuille: pikkupikkuriikki retroilee
 
PippuriPiia Ai niin, pitikin sinulle aiemmin kertoa tuo. Kun itse kävin purku leikkauksessa antoi lääkäri luvan heti antaa yrittämään. Sanoi että ei se mitään haittaa. Leikkaus tosin meni hyvin ja sanoi että kun kaikki on kunnossa.
Minulle tehtiin avoleikkauksena ja olin vaan aika kipeä vielä pitkään. Mutta silti vaan laitettiin heti toimeksi.
 
Miulta taas kuvasaastetta..:O



..ja tosiaan, nämä kuvailtu reilusti vaikutusajan jälkeen - eli roskis sellaisia.

Ylin One Step..ja miusta punertaa hieman testiviivasen reunat..
..alin Wondfo siinä en mitään näe.
(taaaarkasti jos tihrustaa, niin kapea viivanpaikka:cool:)

Voi kun miullahin pärähtäis tuollainen digiin, kuin WP:llä tänään:)..olisko immeisen laps onnellinen..olis hän
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mafinka
Tänään ihan roskaruoka päivä: pizzaa, limua ja irtareita pikkasen.:p
(ja miulle vähän valkaria näyttäis vielä 3l leilissä olevan;))

Laittelein äsken piharuukusta Laventelin kukkia saunan kiuasveteen likoamaan,(hieman sitä vettä sitten löylynhenkeenhin porisemaan) tulee raikas tuoksu kylpijöiden nenään.=)

Tiedättekös..kun huomispäiväksi on tänne päin lupailtu +30C ja supstrooppista ilmanalaa..eli - hikeä pukkaapi!!!:cool:
 
Kuuma on meilläin täällä murmur Huh..Huomenna pääsemme miehekkeen kera reissuun, odotan sitä niiin paljon..
Koko viikoksi aivan :)
Tänään minä taas yritin olla syömättä vain hyvin vähän. Reissus sit repsahdat kyl..
Kun ei vaan täti reissun päällä tulla tupsahda matkaan, en HALUA sitä nyt kun ei aiemmin ole tullut.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä