40+ so what wol.13

Jopo73:
Juu pahan kysymyksen heitit ;). Enpä taida tuohon osata tyhjentävästi vastata.

Pitkään olen ollut pääosin tyytyväinen elämääni näin lapsettomana. Kyse ei ole siitä, että haluan lasta, koska kuuluisi hankkia lapsia/kaikilla muilla on (eipä niistä omista ystävistä olisi edes vauvakavereiksi, kun heidän lapsensa ovat jo koululaisia). Tähän mennessä olin asiaa ajatellut vakavissani vain noin 26-vuotiaana, kun se oli lähimpänä ajankohtainen, sitten unohdin asian vuosiksi ja olin ihan tyytyväinen, eikä haitannut vaikka kaverit ympärillä saivat lapsia..

Ahdistus alkoi hiipimään vähitellen noin 34-vuotiaana, silloinkin lähinä siksi, että ihmiset jatkuvasti, jopa todella törkesti, ottivat asian puheeksi. Olin/olen vahvasti sitä mieltä, että sosiaalisten normien takia en edes harkitsisi lapsen hankintaa. Aiemmassa tekstissä mainitsemani kriiseily ei siis tarkoittanut vain sitä lapsen haluamista, vaan myös sitä, kuinka kamppailin sosiaalisia normeja vastaan: en halunnut yrittää lasta vain siksi, että niin kuuluisi tehdä, vaan halusin, että elän parisuhteessa, jossa kumpikin haluaa lasta ja jossa kumpikin on yhtä sitoutunut parisuhteeseen ja mahdollisesti tulevaan perhe-elämään. Olen ollut vielä 30-35 vuotiaana jo vakaassakin parisuhteessa, enkä silti ole kaivannut lasta. Nyt viimeiset 3 vuotta tämä kriiseily on ollut sitten jotain muuta.

Mutta mitä se vauvakuume sitten on? En ole koskaan puhunut kenelläkään ystävälleni tai perheelleni, että haluaisin lasta. En ole myöskään koskaan innostunut kavereiden lapsista tai nuuskutellut heidän vauvojaan. Se tunne on ollut vain oma sisäinen kaipuuni, jota olen koittanut elämäntilanteideni takia välillä tukahduttaakin. Sitä on tosi vaikea selittää. Pikkuhiljaa olen vaan alkanut ahdistumaan, kun näen muilla lapsia jne. Konkreettisinta on ehkä se, että muutamia vuosia olen televisiossa vauvan nähdessäni alkanut itkemään - kyyneleet ovat vain alkaneet valumaan, vaikka en edes ajattelisi omaa lapsettomuutta. Kun olen töissä lasten ja vanhempien kanssa tekemisissä, on välillä tullut epäreilu olo siitä, kun joillakin on lapsia, vaikka he kaltoinkohtelevat lapsiaan ja minulla joka huolehtisin lapsestani kaikin tavoin ei lasta ole. Olen päätynyt ammattiin, jossa ollaan lapsien kanssa tekemisissä, joten kai minulla luonnostaan on jotain "lapsellisten" geenejä ;), ehkä siksikään en osaisi kuvitella loppuelämääni lapsettomana. Nyt on jo hetken ollut se tunne, että haluaisin nähdä oman lapseni kehittyvän, toisten lapset eivät enää riitä, vaan jopa lisäävät sitä tunnetta, että minusta puuttuu palanen.

Sitten taas toisaalta olen nauttinut vapaudestani, että ei ole vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestä. Nyt kun viimeiset hetket ovat käsillä biologisen kellon tikittäessa, olen joutunut vakavasti miettimään, mitä haluan. En pysty kuvittelemaan, että eläisin mieheni kanssa loppuelämämme tähän samaan tapaan, että kaikki jatkuisi maailman taappin asti näin (, vaikka varmaan ihan hyvän elämän näin saisinkin). Sen sijaan pystyn näkemään meidät vanhempina ja hyvinä sellaisina (kumpikin tekee työtä lasten ja nuorten parissa, joten lapset eivät ole kummallekaan vieraita ja meillä on ihan realistiset käsitykset perhe-elämästä). Tiedän jo nyt, että katuisin loppuelämäni, jos en edes yrittäisi saada lasta, sen sijaan en varmaankaan katuisi, jos lapsi tulisi perheeseemme.

Tämä kaikki on vaan selittämätöntä tunnetta. Olen tulkinnut, että nämä tuntemukseni ja vuodattamani kyyneleeni ovat minun salaista vauvakuumettani. Jos ei biologia tulisi vastaan, voisin kyllä varmaan viettää tyytyväisenä vielä hetken aikaa pelkkää pariskuntaelämääkin...mutta sen loppuelämän toivon olevani perheellinen. Hetken päähänpisto tämä uuden lehden kääntäminen ei kuitenkaan ole, vaan muutama vuosi tätä on jo suunniteltu.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kun jaksoit avata ajatuksiasi, Hedelmiina! Ihan riittävän tyhjentävä vastaus mulle ;) Tämä osoittaa just sen, että ihan tyhjentävästi tällaisia asioita ei voi pohtiakaan...mikään ei ole mustavalkoista.

Tuo "katuisin jos en yrittäisi, en katuisi jos onnistuisin" on juuri se, mitä me ajateltiin sisaruksen kohdalla. Olimme vakuuttuneita etu- ja jälkikäteenkin, että esikoinen jäisi ainoaksemme, mutta niin sitä vaan ajatus muuttui kun tyttö kasvoi isommaksi ja ymmärsimme konkreettisemmin sisaruksen arvon.

Viitsitkö kertoa, miksi et usko teidän luomuna onnistuvan? Aiotteko kuitenkin yrittää bongailla otollisia päiviä jne. tutkimusten edistymistä odotellessa?

Palatakseni vielä tuohon HALUAMISEEN: mä olen törmännyt joskus naisiin, jotka ovat "16-vuotiaasta asti tienneet haluavansa äidiksi" ja jotka ovat jotenkin "pakonomaisesti" halunneet lasta ja kipuilleet kauheasti, kun ei heti ole onnistunut. Olen sitä pohtinut PALJON, että miltä se lapsi sitten oikeasti tällaisista ihmisistä tuntuu...onko se unelmien täyttymys, vai voiko se ollakin paha pettymys ja mitä sitten jos näin on? Että jos jotain aivan älyttömästi haluaa (oli se sitten lapsi tai vaikkapa parisuhde), niin voiko se oikeasti sitten täyttää kaikki toiveet ja sen jonkinlaisen tyhjyyden, jota nämä naiset kokevat? Ja tämä siis todellakin aivan yleisellä tasolla - en viittaa nyt tässä Hedelmiinaan tai kehenkään muuhunkaan palstalaiseen.
 
Olitpas Jopo73 nopea vastaaja :).

Päätöksen tehtyämme menimme siis suoraan hedelmöitysklinikan lääkärille (näin ohjeistettiin jo muutama vuosi sitten gynegologin tutkimuksen yhteydessä), eli heti alusta alan asiantuntijat neuvovat meitä. Tutkimukset tehdään minulle, jolla tiedetysti ongelmallisuutta, mutta varmuudeksi tsekataan heti alkuun mieskin, jotta saadaan heti varmasti oikeanlaista apua.

Tuo luomuasia liittyy gynegologin näkemiin asioihin munasarjoissani esim. taustalla PCO:ta (monirakkulainen munasarja), en ovuloi ilmeisesti lainkaan, kuukautiset ovat olleet välillä vuodenkin pois ja nyt vaikka ovat säännöllisemmät niin aika sekalaiset. Vähintään hormonihoidoilla mennään, mutta tutkitaan vielä, tarviiko aloittaa heti isommatkin toimenpiteet. Ikä ja tutkimustulokset huomioiden tässä ei edes harkita sitä, että ensin yritellään luomusti vuosi, vaan heti vaan hoidot alkuun.

Ennen seuraavaa lääkärikertaa oli tarkoitus tikutella varmuuden vuoksi, mutta en pysty todella sekavan kierron takia yhtään arvioimaan ns. otollisia päiviä tällä hetkellä, joten en viitsi joka päivä tikutella (laskin, että noilla ostamilleni tikuille tulee hintaa 5e/kpl), varsinkaan kun luultavasti mitään ei tule näkymään. Odotan, jos seuraava kierto olisi selkeämpi, ja yritän sitten uudelleen - joka tapauksessa yhden kuukauden aikana aiemmat kierrot huomioiden tikuttaminen pitäisi tehdä varmuudeksi 11 päivänä. Keväällä ostin Donnatestin (sylkitesti), mutta silläkään en mitään nähnyt - tarkoitus kun oli valmiiksi selvittää ovulaatiota, ettei sitten ekalla lääkärikerralla lähetetä kotiin tikuttamaan.

En tiedä näistä asioista oikeastaan mitään, ja nyt on vähän tyhjä olo. Tuntuu, että vain odotan ohjeita. Nyt aloitin syömään fosfaattia (klinikalta saadun esitteen "käskemänä"), käyn labroissa ja hedelmöityshoitoihin kuuluva pariterapeuttikäyntikin on tulossa. Sitten katsotaan, mitä lääkäri niistä sanoo.

Tämä on siis niin tuore juttu (1. lääkärikäynti viime viikolla), että olen vähän päästä pyörällä, enkä ole vielä ehtinytkään etsiä lisätietoa. Tänne palstalle ihmeesti kuitenkin googlatessa päädyin. Mietin kyllä hetken, kirjottelenko vielä mitään ja tosiaan tajusin jo ennen Jopo73:n kommenttia, että täällä pyöriessä pää ei varmaankaan kylmänä pysy ;).
 
Mulla on niin öklö olo, etten saa muuta tehtyä kuin maattua sohvalla, joten ehdin hyvin kirjoitella :)

Mä lupaan kunnioittaa sun tilannettasi, enkä rupea ainakaan turhanpäiten höyryämään mahdollisten raskausoireiden bongailussa :)

Monenlaista haastetta sulla. Hyvä, että heti lähdetään todenteolla tutkimaan. Varmasti pco:sta ja muistakin on tälläkin palstalla paljon tietoa.

Mulla on sen verran tietoa, että ihan marketeista saa edullisia ovistestejä, jos haluaa vähän halvemmalla harjoitella!
 
Sunnuntaita kaikille!

Kivaa, tänne on tullut uusia kuumeilijoita!! Tervetuloa :wave:

Itse tässä "taustailen"....perjantaina sain taas hcg:n tulokset, vielä 157 blaah.... aika hidasta on lasku( mutta lääkäri tyytyväinen kun on kuitenkin hhvin laskenut).Eli edelleen ensimmäisiä menkkoja täällä odotellaan. Eipä kait ne ennen ala ennenkuin tuo hcg on nollilla..?

On tässä keritty miehen kanssa miettimään ja juttelemaan, ja mä olisin vielä kerran valmis yrittämään, hän on mukana, mutta pelkää jos vielä onnistuu ja taas käy huonosti, että miten mä jaksan...ei halua että joudun enää kertaakaan kokemaan tätä. Ymmärrän, että sillekin vaikeata ollut, mutta jos mä olen valmis vielä laittamaan niin fyysisesti kuin henkisestikin itseni likoon, niin helppo osa hällä on :LOL:
Edelleen, se päätös lopettaa tämä kolmannesta haaveilu on VAIKEAA ....
 
Vau mitä pohdintoja! Itselläni ajatus harhautuu noin syvälliseksi vain harvakseltaan, mutta voisin silti valottaa omaa vauvakuumeiluani.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat aina halunneet lapsia. Pari sainkin silloin 25- ja 28-vuotiaana ja olin onnellinen. Silloin vauvakuume oli ikäänkuin tarve, tosin olin varma että jos toivon jotain niin kovasti, en sitä kuitenkaan saa. En halunnut lasta siksi että olisi ollut pakko saada lapsi, vaan minulla oli sellainen tunne, että haluan opettaa ja näyttää pienelle ihmiselle miten ihmeellinen maailma on. Elää lapsen kanssa yhdessä. Enkä halunnut lasta siksi, että olisin tarvinnut lasta elämiseen, vaan minusta tuntui että "minä" olen minä ja lapsi, vaikka olisin kokonainen ilmankin.

Ennen nykyisen mieheni tapaamista olin tosi kauan yksin, mutta perheeni oli kokonainen, koska siihen kuuluimme minä ja muksuni. Sisuksissa oli vielä yhden lapsen kaipaus, mutta hyväksyin sen ettei enempää tule. Kunnes tuo ukkoseni ilmestyi kuvioon...

Vauvakuume on minulla kuin jano. Sellainen olo niinkuin esimerkisi helteellä tulee, kun suuta kuivaa eikä juotavaa ole lähimaillakaan.

Olen onnelinnen että minulla on kaksi lasta, vaikka isoja ovatkin. Jos kolmatta ei tule, niin sitten ei. Pystyn elämään sen asian kanssa. Uskon että "janon" sammuttaa se, että annan pikkuiselle mahdollisuuden tulla, aika näyttää kuinka käy :)

Niistä ovistesteistä... itse olen ostanut sittarista, 7 kpl vähän yli 6 euroa. Ja kertokaapas - jos päivänä x saa ovistestiin kontrollin vahvuisen viivan, mutta seuraavana päivänä viiva on vielä vahvistunut, kumpi on plussapäivä??? Se eka?
 
Minä taas en tajua miten tää sivu toimii kun olen nyt tietokoneella mut aiemmin olen käynyt täällä puhelimella...

Markettiin mars Hedelmiina. Kun itse aloittelin tikuttelua, aloitin heti kuukautisten jälkeen jotta tietäisin miten minun kierto toimii. Viiva alkaa vahvistua jo noin kp (kiertopäivä :) ) 7 ja ovisplus tulee testiin n. kp 10-11. Nykyään aloitan testaamisen kp 8 jolloin testissä näkyy jo haalea viiva. LH (hormoni jota ovistesti mittaa) alkaa kuulemma yöpissassa jo hajota, joten itse en ole testannut aamulla vaan vasta seuraavalla vessakäynnillä. Ja jos plussa alkaa olla lähellä, olen joskus testannut myös alkuillasta. Hyvin on toiminut :)
 
Sahramiini, mä sanoisin, että se jälkimmäinen on plussa!

Hedelmiina, kohta sä opastat jo muita :)

Dpo = days past ovulation eli oviksen jälkeiset päivät...ovistestin plussa on dpo -1, seuraava päivä varsinainen ovis eli dpo 0 jne.

Kp = kiertopäivä

Yk = yrityskierto

Hcg = raskaushormoni
 
Sahramiini, ajoitushan on aivan ideaali! Kuuluisa seksi kp 10 = parfait!

Hedelmiina, kun ryhtyy yritykseen, joutuu myös väistämättä jonkinlaisen eritesopan keskelle :) Mä tunnistin sopivan tikuttelun aloituksen limoista: mulla tuli selkeät, kananmunanvalkuaista muistuttavat limat noin 3-5 päivää ennen ovisplussaa. Alussa aloitin tikuttelun heti limojen alettua, myöhemmin maltoin odottaa pari päivää. Tarkkaile siis vessapaperiasi ;)
 
Minulla testit näyttää haaleaa viivaa n. 3 päivää ennenkuin alkaa vahvistua. Sinun kannattaa Hedelmiina varmaan testailla joka toinen päivä kunnes alkaa viivaa näkyä ja sitten joka päivä. Noilla markettien testeillä se ei ole edes kovin kallista ja mitäpä sitä ei pikkuisen eteen tekisi :)

Minulla limojen alkamisesta plussa tulee jo parin päivän päästä. Jopo, toivotaan että ajoitus olisi tosiaan ollut ideaali :) Nyt dpo 6 ja tissit on vähän arat, tosin mies on herännyt koomastaan ja parina päivänä vähän pomputtanu niitä :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä