40+ so what wol.13

@miumiu_82 voimia ja hermoja tulosten odottamiseen.

Toivottavasti Virkin raskaus onkin vielä niin alussa, ettei näy kuin ruskuaispussi ja seuraavassa ultrassa myös alkio. Tai sitten lekuri ei vain huomannut sitä.


Olisi pitänyt ”pitää suuni kiinni”. Nyt illalla alkoi tuntua lieviä menkkatuntemuksia, muttei onneksi satu mihinkään.
Olen ollut siinä luulossa, että ovuloimattomuus pidentää kiertoa, mutta näemmä voi myös lyhentää. Katsotaan miten käy.

Aiheuttaako ovuloimattomuus kystan?
Sen puhkeaminen on kuulema tosi kivulias. Nyt mietityttää tuleeko sellainen.
 
Viimeksi muokattu:
Voi Virkki, ihan sanattomaksi vetää täälläkin! :cry: Mitkä viikot sulla nyt pitäisi omien laskujen mukaan olla? Mä pidän kaikesta huolimatta peukkuja että voisi olla oletettua myöhemmin kiinnittynyt alkio tms., onhan kaikki vielä mahdollista. Parin viikon odottelu kuulostaa kyllä piinaavalta, tosi paljon tsemppiä ja voimia!

Yöeläjä, mä en ole kuullutkaan, että ovuloimattomuus ja kysta voisivat liittyä toisiinsa - tosin mulla ei kyllä ole kystista kokemusta muutenkaan. Mutta toivotaan, ettei siitä olisi kyse!

Mulla taisi olla ovis pari päivää sitten, mutta hyödyntämättä jäi. Vauvaperheessä ei ole niin helppo aina järjestää näitä hommia... :whistle: Vaikka sitä kuinka tietää, että luomuplussan todennäköisyys on lähellä nollaa, niin kyllä se silti vähän kaihertaa. :oops:
 
@Virkki voi itku, se on niin tympeää olla ultrattavana kun näkymät ruudulla eivät olekaan rohkaisevat. Ei kai toivo ole silti täysin mennyttä? Paljonko viikot olisivat tuon arvioimasi hedelmöittymisajankohdan mukaan ja onko kuitenkin olemassa mahdollisuus, että se olisi ollut vähän myöhemmin?

@yöeläjä , tsemppiä uuteen työhön. Toivotaan nyt ettei ne menkat kumminkaan ala ja olisi tärpännyt.

@miumiu_82 kyllä se kierto varmasti siitä taas normalisoituu, oli syynä sitten stressi tai tuo letrokierto. Tsemppiä odotteluun, toivottavasti uudessa siemennesteanalyysissä tulisi parempi tulos kun on hyvät elämäntapamuutokset käynnissä!

@tatti55 , saatko neuvolan kautta alkuraskauden ultran? Paljonko sulla on viikot nyt?

@kirsillevauva , harmi kun vuoto taas tuli. Onko se lahjasoluhoito teille tiedossa tässä parin kuukauden päästä?

Olin eilen ultrassa ja kyllä siellä on useampi rakkula kasvamassa, ei mitään jättimäärää mutta jotain kuitenkin. Olivat sen verran limittäin että tarkka lukumäärä jäi ainakin mulle avoimeksi. Tuon näkymän perusteella määrättiin jatkopistokset ja sovittiin punktiopäivä, ensi keskiviikko. Kasvaisipa sieltä nyt kunnolla folleja joista saisi kypsän munasolun.
 
Vírkki, todella kurja kuulla. Olette käyneet kyllä pitkän ja kivisen tien, en ihmettele jos on takki tyhjä! Kaikki myötätunto teidän puolella <3

Miumau-82, Dextrasta suositeltiin miehelle valmistetta INOMAN. Siinä on oikein siemnten kuvia kannessa :) Mun mies ei taida sitä syödä, muttei sillä siemenissä häikkää olekaan. Onnea uusilel elämäntavoille!

Yöeläjä, tsemppiä uuteen työhön. Tää FitLine on hyvin kurinalainen kuuri ja kolme kuukautta mennään tän mukaan. 28 päivän jälkeen tulee kaksi herkkupäivää viikkoon, jolloin saa syödä vaikka 10 pitsaa päivässä. Tätä ei oikein voi muuntaa, sillä on suunniteltu puhdistamaan kehoa ja uudistamaan soluja. Toivon totisesti, että edistää raskautta, eikä päinvastoin :)

Siirron tarkkaa ajankohtaa on vaikea arvioida, mutta joulukuu olisi realistinen. Toisaalta toivon, että olisi mahdollisimman pian ja toisaalta, että vasta tammikuussa. Menen keskimmäisen tyttären kanssa joulukuussa viikoksi Lontooseen ja Edingburgiin, ja tiedän että olisin ihan hermoraunio, jos raskaana siellä.
 
Mukava lukea teidän kuulumisianne, jotka olette ikäryhmässämme aikanaan onnistuneet. Vieläpä siten, että ensimmäinen lapsi on tullut yli 40-vuotiaana. Se antaa toivoa :)

@Virkki eikä! Luin bussissa kuulumisesi ja ultrakuulumisesi kyllä veti surulliseksi. Pahoittelut :( Valtavasti toivoisin, että tilanne voisi vielä ollakin hyvä, mutta huonoltahan tuo nyt kuulostaa. Kovasti voimia tulevaan!

@kirsillevauva Kiitos kysymisestä :) Ihan sinällään hyvää kuuluu, odotan vuodon alkamista, jotta voisi aloittaa hoitokierron pistelyineen (miten tuotakin kamaluutta voi oikein odottaa). Toivon todella hartaasti, että ensi viikolla vuoto alkaisi. On niin paljon ollut vastoinkäymisiä, että mieli oikein etsii uusia ongelmia, jotka voisivat viivästyttää hoitokierron alkua. Tsempit kuurin läpikäymiseen. Toivottavasti se auttaisi myös näissä projekteissa :) Hoitokiertojen ajoittamisen kanssa on kyllä melkoista säätöä, kun heti ajattelee, että entä jos onnistuu, niin sitten on sitä, tätä ja tuota menoa, niin miten sitten. Murehtinut itsekin noita asioita, mutta nyt luultavasti jo vähemmän.

@yöeläjä En tiedä mitään varmaan tuosta kystasta, mutta olen käsittänyt, että jos munarakkula kasvaa ja se ei jostain syystä puhkeakaan, siitä voi muodostua kysta.

Tsempit @Rusakkonen :lle, toivottavasti nyt todellakin tulisi vahva plussa! Ja tsempit myös muille mahdollisille piinailijoille.

Koska @tatti55 :lla on ultra-aika? Jännittää kyllä sinunkin puolestasi tosi paljon, plussa on upea asia :)
 
Hei pitkästä aikaa! Täällä meni koko kesä ilman menkkoja ja ovulaatiota. Vahva veikkaus että ubikinonit sekoitti jotenkin kropan.. Teroluteilla saatiin kierto käyntiin ja nyt letroilla jopa ovis bongattu pitkästä aikaa! Vielä siis yritys päällä! :) Lahjasolut varmaan ajankohtaisia loppuvuodesta, kun ei tästä muuten mitään kuitenkaan tule...ikää kyllä tullut taas lisää! :D

Olipa kiva kuulla vanhojen tuttujen kuulumisia! :) Tsemppiä kaikille tälle rankalle matkalle!
 
Olikos se @miumiu_82 ken kyseli vitamiineista... Olen vitamiinien (ml. ubikinonin) suurkuluttaja silloin, kun alkio ei ole sisalla, ja olen aika paljon kirjoittanut tuonne ivf-ketjuun pariinkin otteeseen, varmaan loytyy googlaamalla tarvittaessa. Miehelle ehdotettiin Sermatrop:ia, mutta han syo myos muita vitamiineja, niista kirjoitin ivf-ketjuun ihan vahan aikaa sitten. Miehella siittioissa jonkin verran hapettumista ja aika lailla defragmentaatiota, tosin hedelmoittyminen meilla on kylla aina onnistunut hyvin. Siis ajattelin mainita, jos vaikka jokin juttu auttaisi muitakin.

Testipaiva minulla on siis 3.10.
 
Nimimerkki/ Ikä/ Monettako yrittää

Angervo76. (41) .....3
Katti75 (43).........2
KeltainenSeepra .......3
yöeläjä (44)..........4
Iid@ (45).......2
kirsillevauva (45).......4
Karoliina74 (43).....2
Kasenka (41)....2
aamuska (41)....1
hulbertiina (41)...3
miumau-82
mirumarumoru (42)....4
Rusakkonen (46).....1
Silmu75 (43)...1
Pähkinä-76 (42)....2
Roxanne (44).......2
lolu (39)....4

Plussanneet:

Syyskuu:
tatti55 (40)....3
 
Aamuska, toivottavasti vuoto alkaa pian ja pääset hoitokierrokselle <3

Iida, päivitin sun iän :) Oletko selvittänyt lahjasoluasiaa? Millaiset jonot paikkakunnallasi on? Minua vähän harmittaa, että menin Dextraan, koska 6 kuukauden jono ja joissakin paikoissa ei jonoa ollenkaan. Toisaalta jono on ihan ok, koska olen saanut pudotettua painoa ja saanut maksettua velkoja pois (että voin ottaa lisäää hoitoa varten...).

Miehelle sanoin, että tässä kuussa tehdään vauva :) Aloitettiin jo eilen, vaikka oli vasta 4/23-26 ja menkatkin päällä.

Rusakkonen, onko verikoe siis 3.10 vai saatko tuloksen silloin? Pidän peukkuja teille!
 
Pp11 tanaan ja myohaisiltapaivana veritesti, jonka tulokset saan huomenna.

Ero aikaisempiin kertoihin on ollut se, etta jokaisessa viidessa aikaisemmassa siirrossa kellon lailla saannolliset kuukautiseni todistivat saannollisyytensa ja vuoto alkoi joka kerta ennen testipaivaa. Mutta talla kertaa vuoto ei ole alkanut! Eika ole esimerkiksi ottanut suurempaa progestecroniannosta, eli aikaisemmin tuli aina taman 3 x Terolut ja 1 x Lutinus lapi. Tassa kerrassa on kylla enemman estrogeenia, mutta toivottavasti se nyt ei ole se syy. Eli totta kai kova pettymys, jos arvo olisi taas se nolla. Mutta usko minulla on korkealla, jos se nyt sitten onnistuisi talla kertaa.

Tama oli tosiaan PAS. Tata edelsi nelja tuoresiirtoa ja yksi puolipakastettu luovutetuilla munasoluilla (eli samat laakkeet kuin nytkin, kaytettiin pakastettuja munasoluja ja mieheni tuorenaytetta). Kaikkien naiden lapi tuli vuoto.

Jos viela jokin ällömpi juttu ehka... niin taalta luin, etta joillakuilla onnistuneessa kierrossa luget ‘sujahtivat’ sisaan hyvin... sama juttu ensimmaista kertaa nyt minulla... aina aikaisemmin paikat pehmenivat pp8/9 mennessa tiputtelun ja vuodon alkaessa. Nyt eri juttu ihan. :) Eli saas nahda nyt!
 
Rusakkonen, kuulostaapa hyvältä tuo että vuoto ei ole alkanut! Pitelen täällä kovasti peukkuja ja jännäilen puolestasi - voi kunpa saisit huomenna ihania uutisia! :love:

Katti, tsemppiä ja onnea huomiseen punktioon! (y) Toivotaan että sieltä tulisi oikein runsas ja ennen kaikkea laadukas saalis. Onnistumisesi antaisi minullekin toivoa mahdollisten uusien hoitojen suhteen, olkoonkin että olen sinua vuoden vanhempi. :whistle:

Iid@, kiva kuulla pitkästä aikaa sinustakin! :) Hyvä että kierto saatiin taas käyntiin. Toivon onnea niin luomuyritykseen kuin mahdolliseen lahjasoluhoitoonkin! (y)

Aamuska, toivottavasti vuoto alkaa pian ja pääset aloittamaan uuden hoitokierroksen. Monesko hoito sinulla muuten on edessä? Hoitojen kanssa joutuu tosiaan säätämään yhtä sun toista, mutta jos lopputulos on onnellinen niin eipä se sitten juuri harmita, vaikka joutuisi jotain menoja jättämään väliin. :)

Mirumarumoru, minä en ole tuollaisesta testistä kuullutkaan (enkä ihan hiffannut miten se tehdään), mutta voihan sitä kaikkea kokeilla! :D

lolu, pahoittelut negasta. Kyllähän tässä iässä joutuu varautumaan siihen, että plussan saaminen vie aikaa, mutta sinulla on varmasti ihan hyvät mahdollisuudet onnistua kun ikäsi kuitenkin alkaa vasta kolmosella!
 
Tatille onnittelut plussasta!!! Edellisistä onkin jo ihan liikaa aikaa.

Virkki: Voimia kovasti sinne! Olen myös toivonut, että tilanne kehittyy parhain päin..

Rusakkoselle iso peukku testipäivään. Josko nyt onnistuisi, kun oireerkin erilaiset kuin ennen.

Kirsillevauva: Kuulosti ihanalta tuo päättäväinen asenne! :) Jospa nyt tarttuisi pikkuinen matkaan, kun aloitettu harjoitukset ajoissa!

Täällä vähän sama mentaliteetti: Kun kerran ovis todennettu, on pakkotahtisesti jyystetty menemään joka toinen päivä - silloinkin kun ei jaksais...:D Tuntuu siltä että on pakko pistää kaikki peliin, kun on vikat luomuyritykset menossa. Pari kiertoa yritetään ja sit varmaan aloitetaan lahjasoluilla. Lääkärin mukaan jonoa ei ole.
 
Jee, vuoto alkoi :) Perjantaina on ultra, jossa toivon mukaan tulee vihreää valoa pistelyiden aloittamiseen. Pitkä kaava siis menossa.

@kirsillevauva Kiitos <3 Teillä on hyvä asenne yrittämiseen (y)

@Roxanne Toinen IVF nyt meneillään, ensimmäinen oli lyhyellä kaavalla ja tuli vain yksi alkio tuoresiirtoon ja siitä nega. Nyt sitten on pitkä kaava ja toivon hartaasti, että menisi hyvin. Suurta solusaalista ei tule, mutta tulisipa edes jotain hyviä soluja.

@Rusakkonen kuulostaa lupaavalta! Nyt jo jännittää testisi tulos, hui :geek: Pidän peukkuja (y)

@Iid@ Hyvähän se on, että ei jää ainakaan yrittämisestä kiinni :)
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Mirumarumoru, epämääräisesti kuulostaa tutulta :)

iid@, hienoa, ettei teillä ole jonoa :) Tää odottavan aika on pitkä! Ehkä ollaan hoidoissa yhtä aikaa, jos tää luomuilu ei tuo superyllätystä. Mulla on onneksi aika hyvät halut, joten ei tää yrittäminen työstä käy :)

Aamuska, hienoa että asiat etenee ja nyt paljon soluja :)

Rusakkonen, kaikki täällä jännää sun puolesta. Toivottavasti on iloisia uutisia <3
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska
Rusakkonen ei voi, eikä saa olla totta!! Olin niin toiveikas kaiken kuvailusi jälkeen. Harmi! Oliko siinä teidän valmiit alkiot? Mitä itsellä on päällimmäisenä mielessä?

Roxanne, miten sinä olet ajatellut omaa jatkoasi?

Aamuska, onnea uudesta kierrosta! Jospa nyt olisi hyvä kierto ja kaikki menisi putkeen.

Tatti, mikä sun tilanne on?

ON: aika syvissä vesissä tuli viikonloppuna oltua. Harmittaa tietenkin ihan hirveästi ja aika paljon googlekin lauloi. Katsoin sieltä ultrakuvia eri viikoilta ja kyllä se minun ultrani poikkesi paljon siitä, mitä olisi pitänyt näkyä. Siellä näkyi pieni ruskuaispussi, ei alkiota ja sen olisi kyllä pitänyt jollain tapaa näkyä. Pahimman pettymyksen ja ahdistuksen yli on päästy ja seuraavaa ultraa kovasti odottelen, jotta päästään eroon tästä mitä lie ikinä kasvaakin kohdussa. Sitä odotellessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska
Sovittiin laakarin kanssa, etta jatkan viela laakitysta joitakin paivia, etta tulee todella varmuus suuntaan tai toiseen. Kun minusta vain niin tuntuu, etta tulos taytyy olla vaarin. Vielakaan ei vuotoa ja ‘paikat’ samoin ‘kovat’ kuin raskaana ikaan. Eli joitakin paivia viela jatkan kuitenkin ja sitten pitaa paattaa, mita seuraavaksi. Alkioita meilla kylla on, ja ideoitakin, mutta on niin monta asiaa, joista voitaisiin valita seuraavaksi, etta mita tehdaan. Joku tassa kyseli, etta tiedetaanko me sen syy, ettei ole onnistunut - no ei tietenkaan tiedeta, muuten me se korjattaisiin. Mutta joko pidan tauon ja pudotan painoa, otan ERA-testin uudestaan, taikka sitten laitan sisaan talla eraa viela yhden alkion ennen uusia askeleita.
 
Voi @Rusakkonen miten kökkö uutinen!!! Susta kyllä välittyy sellainen päämäärätietoisuus ja positiivisuus, että varmasti teille vielä se plussa suodaan.

@Virkki, tsemppiä myös tosi kurjaan tilanteeseen. Voi kun tulisi nyt positiivinen yllätys kaikesta huolimatta.

@Aamuska, peukut pystyyn, että nyt olisi loistokierto ja saisitte hyviä alkioita!

@Katti75, kuulostaa tosi hyvältä saaliilta! Peukkuja pystyssä täällä sullekin!

@yöeläjä, mun ovuloimaton kierto yhden letrokierron jälkeen oli normaalia lyhyempi, eli niinkin voi käydä.

@kirsillevauva, sulla myös mahtiasenne, kyllä sillä tulosta tulee!
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska
Rusakkonen, onpa harmillista, jos nyt noin ikäviä uutisia tulee. Kunpa olisi vain hitaasti nousevat hormonitasot. Voimia pohdintoihin!

Virkki, vielä jaksan toivoa, että uusi ultra antaisi parempia uutisia! Kurjaa, kun luonto antaa ymmärtää muttei kuitenkaan ymmärrä antaa. Meillä oli toisesta letrokierrosta alkanut raskaus ilmeisesti kohdun ulkoinen. Se jäi määrittelemättömäksi, kun vuoto alkoi muutaman päivän päästä varhaisultrasta. Joka tapauksessa rankkoja hetkiä käydä läpi. Nämä aina vaatii luonteen lujuutta päästä asiasta yli.
(letroille voisi kyllä olla käyttöä mikäli tämä viimeinen alkio ei tarraa kiinni)
Katti75, toivottavasti nyt saisitte monta hyvää alkiota ja pikkuisia odottamaan pakkaseenkin!

Ja olikos täällä jotain muutakin menossa, kun on jäänyt monta päivää väliin, kun vaan odottaa perjantain limakalvoultraa ja viimeisen siirron ajankohdan päättämistä.

Tsemppiä ihan jokaiselle!
 

Yhteistyössä