198X
Kysymys 80-luvun lapsille! Kuritettiinko teitä fyysisesti? Millä tavalla? Saitteko traumoja? Mitä ajattelette siitä nyt?
Kiinnostaisi tietää miten yleistä se jo silloisesta laittomuudesta huolimatta on ollut. Omassa kaveripiirissäni suurin osa on lapsuudenkodissaan kerran jos toisenkin saanu "isän kädestä" (tai äidin).
Meillä kotona harrastettiin luunappeja, tukistuksia, koivuniemen herraa, suupesua mäntysuovalla, remmiä, vyötä... Lisäksi pari kertaa lyötiin ja heitettiin esineitä päin naamaa. Oikeasti vaarallisia tilanteita muistan kaksi: heitto rappuset alas (johti lievään loukkaantumiseen) ja kun toinen vanhempi, ollessamme kaksin kotona, jahtasi keittiöveitsi kädessä ympäri asuntoa ja uhkasi sekopäisenä tappavansa (ei saanut kiinni, joten ei käynyt mitään mutta tuolloin pelkäsin henkeni edestä). Jonkinverran traumoja on jäänyt, joskin henkinen väkivalta siinä perheessä oli pahempaa.