Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

Eli kuten ehkä päivityksestä huomaatte, paitsi että olemme vanhentuneet vuodella, meillä on taskussa se LUPA! :D Kyllä kesti, mutta tulihan se sieltä viimein. Harmittaa vaan, että kaiken tämän (suurimmaksi osaksi täysin turhanpäiväisen) paperisodan ja odottelun jälkeen ei oikein tunnu enää siltä, että jaksaisi juhlistaa lupaa mitenkään. On vaan hiljaa tyytyväinen, että se ON. Suomen byrokratian takuttua meidän kohdalla ihan täysillä ollaan vaan tyytyväisinä odottamassa kohdemaan byrokratiaa. Se ei voi olla sen pahempaa. :LOL:

Uskalsin laittaa jo kohdemaaksikin Etiopian, vaikkei olla virallisia papereita siitä vielä tehty. Se nyt vaan on ollut meille se paras maa jo kuukausia. Nyt voikin tilata amazonista tiettyjä kirjoja, joita en ennen lupaa ole uskaltanut kuin katsella. :) Ehkä alan taas ajatellakin adoptiota oikeana asiana meidän elämässä, pari kuukautta on mennyt keskittyneenä ajattelemaan kaikkea muuta...
 
Niin Alva kysyi tuosta sisarusten valmentamisesta. Menkää kirjastoon hakemaan adoptioaiheisia lastenkirjoja vaikka heti. Näyttäkää kuvia mahdollisten kohdemaidenne ihmisistä. Meidän lapset on tykänneet mm. Xing-kirjoista (vaikka niissä onkin kiinalainen lapsi, adoption idea selkiytyy) ja Palnan tyttäret -elokuvasta. Ihan muutenkin kuin "adoptioneuvontana". :)

Tuntuu tyhmältä ja ainakin meidän kuopuksen osalta minusta tuntui jopa epäreilulta, että lapsille pitää jankata adoptiosta jopa 5 vuotta ennen kuin se sisarus tulee taloon, mutta tämä on lautakunnan kanta asiaan nykyään. Paitsi lapsille, myös lähipiirille pitää puhua adoptiosta neuvonnan aikana, jotta selvitykseen voidaan kirjata heidän suhtautumisensa asiaan. Olen miettinyt niitä, joiden lupa esim. sairauden takia hylätään. Onpa tosi kiva sitten selitellä asiaa suvulle ja pahimmassa tapauksessa pienille lapsille!
 
Hieno juttu Styranki, todella onnea luvasta! Kyllä täytyy sanoa, että vaikka tässä kohtapuolin ollaan lupajonossa itsekkin niin ei tässä todella voi vielä olla luvasta varma, mitä vain voi tulla eteen! Onko teillä kestänyt kauan Interpedian adoptioasiakkaaksi rekisteröitymisessä, olen jo kolme viikkoa sitten laittanut hakemuksen, mutta vielä ei ole mitään kuulunut.
 
Kiitoksia vaan Kansku ja Smurfen (teillä on näköjään sitten mennyt pari viikkoa enemmän kuin meillä!). Muistaakseni tuossa Interpediaan rekisteröitymisessä ei mennyt kauaa, viikko-puolitoista ehkä? Kaikille neuvona: soittakaa papereidenne perään! Meillä oli nimittäin tässä välissä jo paperit kertaalleen unohtuneet yhden kaapin perälle, enkä tiedä kauan ne olisi siellä maanneet, jos en olisi kysellyt perään. :attn:

Itse ajattelin olla tästäkin eteenpäin tosi ärsyttävä ja soitella ja kysellä ja udella ja ja ja... ;) No mutta joo, tässä on seuraavaan vaiheeseen taas aika pitkä aika, kun ei tapahdu yhtään mitään...
 
Kohdemaan valintaa olemme tehneet lähinnä siten, että olemme ensin rajanneet pois sellaiset maat, joiden hakukriteereitä emme täytä (esim. avioliiton kesto, terveysvaatimukset hakijoille) tai hakuprosessi tuntuu joltenkin muuten "hankalalta" (esim. Kenia ei ole meille relistinen hakumatkan pituuden suhteen). Sitten olemme selvittäneet tarkemmin kohdemaiden tilannetta. Sitten olemme yrittäneet laittaa maita "paremmuusjärjestykseen" sen mukaan, mikä meidän tilanteeseen olisi parasta. Meidän kohdalla adoptioneuvonta on loppusuoralla, joten maavalinta pitäisi tehdä lähiaikoina. Prosessin alkuvaiheessa eri maat olivat ajatuksissa, mutta tilanteet muuttuvat (esim. hakijoille asetetut kriteerit), joten se, mikä alkuvaiheessa on kohdemaana mielessä ei välttämättä sitten lopullinen kohdemaa olekaan (näin olen monen kuullut sanovan). Adoptioneuvonnan aikana tilanne jäsentyy. Itse olen ollut yhteydessä eri palveluntarjoajiin nyt loppuneuvonnan aikana ja kysellyt tarkemmin maista.
 
LISTAN PÄIVITYS

A-ERIKA: N38/M31 Lapsettomuustausta. Adoptiovalmennus loppusilausta vaille valmis. Siirtyminen sijaisvanhemmiksi mielessä. Loppulausunto annetaan elokuussa.

ALVA: N35/M38, 3 biolasta, neuvontajonossa odotellaan, kohdemaana Kiina?

DRAUMSYN N31/M30, 1 biolapsi, 1 adoptiolapsi. Toinen adoptiokierros aluillaan, nökötetään neuvontajonossa.

EMPPU08: N28/M28, Lapsettomuustausta, adoptioneuvontajonotusta jo 16kk, toivottavasti ennen joulua päästäis vihdoin aloittamaan neuvonta??

ESSE: N28/M27, Lapsettomuustausta, 2. neuvonta 8/09, Kotimaan adoptio.

GRAINTAD: N-30/M+30 Lapsettomuustausta. Adoptiolupa saatu 08/09, Pela ja Venäjä

IKUINENHAAVEILIJA: N-40/M-40, lapsettomuustausta, adoptioneuvonnan alkuvaiheessa, kv-adoptio, maa vielä ihan avoin

INKKARITYTTÖ: N32/M33, Lapsettomuustausta.Esihyväksyntä saatu Kolumbiasta helmikuussa 2009.Odotusta...( interpedia )
Tyttö saadaan huomenna,eli maanantaina 8.6.2009

JOHANNA72: N36/M40, Lapsettomuustausta, Lupa saatu 12.5.09, Helsingin kaupunki & Thaimaa

KANSKU: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

KIMPPA: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LEEA71: N38/M41, lapsettomuustausta, adoptioneuvonta loppusuoralla. KV-adoptio, kohdemaa vielä hakusessa...

LENNILOKINPOIKA1: N29, 2 biolasta. Alkuneuvontaan pääsyä odottaa. Kohdemaa Filippiinit?

LEVOTONTULPPAANI: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

LIINU-: N35/M35, yksi 3v. biolapsi, lapsettomuushoitoja, 2. neuvontakäynti PeLalla 05/09, kv-adoptio, Kenia! (Sisarusadoptiokin kiinnostaa.)

LUMITYTTI: N30/M33, lapsettomuutta, 2.neuvonta 04/09, kv-adoptio (sisarusadoptio mahdollinen, kohdemaa hakusessa)

MERIKEIJU: N25/M27. Lapsettomuustausta. 3. neuvonta 17.11. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. Kohdemaa vielä hakusessa...

NELLYLIINA: N-40/M40+. Adoptio ensisijainen perheenperustamismuoto. Kv-adoptio.

ONNIA: N38/M40, Lapsettomuustausta, kotiselvitys luettu 8/09, Kv-adoptio (Filippiinit, Kiina, Kolumbia? )

ORCHID79: N30/M32, lapsettomuustausta, adoptioneuvonta aloitettu 09/09, Kv-adoptio, Thaimaa

PAJUPUU: 26/29v Varsinais-Suomesta, 2 biolasta, raskaudet vaikeita, adoptioinfo viime syksynä, jonossa neuvontaan (jono noin 1v), haaveena sisarusadoptio, maavaihtoehto avoinna (Kolumbia?)

PIISAMI: 35-v. pariskunta, lapsettomuustausta, lupa saatu 09/09, Interpedia, maavaihtoehtoina Etiopia, Kolumbia?

PIITU PIPARI: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

PURE LOVE: N28/M28, Kohtukuolemia ja keskenmenoja, ei elävää lasta. Alkuinfo 23.10. Kansainvälinen adoptio.

RESEDA: 40+ molemmat, ei lapsia, adoptio ensisijainen lapsien hankkimisvaihtoehto, lupa saatu, maa Etiopia, lapsitietokin saatu!

RINA82: 27v pariskunta, lapsettomuustausta, kotimaan adoptio USA:ssa

ROBOTTIRUTTUNEN: N28/M29, lapsettomuustausta, ensimmäinen neuvonta käyty ja seuraava neuvonta elokuussa, sijaisperhe ja kotimainen adoptio.

RÖÖNI: N32/M34, lapsettomuustausta, lupa saatu 16.4., kv-adoptio: Venäjä, PeLa

SAANAS: N30/M32 lapseton pari ja kaksi vuotta lapsettomuushoitoja takana, 3 vuotta lapsettomuutta... ja neuvonta Helsingin sossun kanssa alkaa kesällä. Syksyllä lisäksi
luvassa Yhteiset Lapsemme viikonloppukurssi (2 viikonloppua). Ajatuksissa Kolumbia ja Etelä-Afrikka.

SEELIA77: 31v/31v ja kaksi biolasta. Adoptiolupa saatu. Kohdemaa Etiopia, mutta papereita ei saada 2009 vuoden aikana vielä lähettää Etiopiaan.

SISUPUSSI72: 36v/37v, lapsettomuustausta, neljä neuvontakertaa takana. Maavaihtoehdot thaimaa, filippiinit?

SMURFEN: N30/M31, lapsettomuustausta, odotetaan adoptiolupaa, paperit lautakuntaan huhtikuun loppupuolella, kohdemaa E-Afrikka, Kenia

STYRANKI: N31/M34, 2 biolasta, lupa saatu 11/09, kohdemaa Etiopia.

SUSAN75: N33/M40, 1 bio, lupa takataskussa, jonottaa Thaimaahan

TRALLALLAA: yksi biolapsi, alkuinfoon menossa.

TIIKERILILJA: N32/M33, lapsettomuustausta, 2. neuvonta oli 09/09,
kotimaan adoptio

VILLASUKKA-81: N28/M29, kotimaan adoptio

ÄKSYPÖKSY: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta
 
Moikka! Tässä esittäytyy Mea79. Ikää on pyöreät kolmekymmentä, kuten nimimerkkikin paljastaa. Mies on vuosimallia -84. Odottelemme ekaa tapaamista, jonka kyllä piti olla jo marraskuussa, mutta siirtyi alkuvuoden 2010 puolelle.. Olemme lapseton pariskunta ja adoptio on meille ainoa vaihtoehto koska ihana suomen laki tuon sijaissynnytyksenkin on mennyt kieltämään. Täällä taustalla olen aikani kökkinyt ja nyt päätin liittyä joukkoon! :)
 
Kiitos Leea71 vinkeistä. Vähän tuohon tyyliin ajattelinkin, että asia tulee lähestyä.
Ja tervetuloa Mea79 joukkoon mukaan.
Tämä keskustelu on taas käynyt kovin hiljaiseksi. Ovatko kaikki vanhat keskustelijat vetäytyneet odottamaan omien prosessiensa edistymistä??? Minä melko uutena palstan lukijana kaipaisin mielenkiintoisia keskusteluja :attn:
 
Mai12 ilmoittautuu. Olemme miehen kanssa jo jonkun aikaa miettineet kolmatta lasta. Meillä on 2 biologista lasta (-04 ja -05) Mies steriloitiin heti toisen lapsen jälkeen ja olemme miettineet vaihtoehtoja. Nyt olemme päätyneet kv.adoptioon. Minulla on ikää 37 ja miehellä 35. Temperamenttisena luonteena meinasin jo hermostua tänään kun soitin ja yritin varata ensimmäistä aikaa neuvontaan. No, ilmeni että pitää tosiaan (teille jo varmasti hyvin tuttua) ensin käydä infotilaisuudessa jonka jälkeen "jo" noin puolen vuoden sisällä voisi päästä ensimmäiseen neuvontaan. Käsittämätöntä! Miksi ihmeessä tätä näin pitkitetään kun muutenkin kestää monta vuotta. Ei mene mun jakeluun.
No, eipä se auta kun sopeutua tähän.
Ihanaa kun sain valittaa tästä "jollekin"- ei olla vielä kerrottu sukulaisille mitään.
 
Tervetuloa kaikille uusille!! Veikkaampa että moni luvan saanut siirtyy noille suljetuille maapalstoille tarinoimaan, uskoisin että sieltä löytyy siinä vaiheessa hedelmällisempää keskustelua kun kohdemaa on varma :) Koittakaahan välillä tulla tännekin kertomaan kuulumisia ja luomaan uskoa meihin vasta-alkajiin!
Mekin saatiin muuten ensimmäinen neuvonta-aika! En odottanut että päästäisi vielä tämän vuoden puolella aloittamaan, mutta iloinen yllätys oli. Päivittelen tuota listaa sitten vasta sen jälkeen niin voi laittaa että "neuvonta aloitettu ja päivämäärä" :D Meitä taitaakin olla aika monta jotka pääsee nyt vuodenvaihteen tienoilla aloittamaan?
 
Meillä on kotiselvitys valmis ja luettu. Nyt vaan ei olla saatu vielä rekisteröitymispäätöstä ja viimeisin puhelinaikakin oli interpedialle peruttu. Täytyy toivoa., että asia saadaan siltä osin kuntoon pikaisesti ja pian oltaskin jo sitten lautakunnan jonossa. Varmaan nyt joulukuussa viimestään. Ollaan täällä parasta aikaa influenssassa. Mikähän mahtaa olla jonotus aika lautakunnalla tällähetkellä? Itse en ole vielä muihin adoptiopalstoihin tutustunut. Tervetuloa kaikki palstailijat ja toivottavasti vanhatkin käyvät kuulumisiaan kertoilemassa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Leea71:
LISTAN PÄIVITYS

A-ERIKA: N38/M31 Lapsettomuustausta. Adoptiovalmennus loppusilausta vaille valmis. Siirtyminen sijaisvanhemmiksi mielessä. Loppulausunto annetaan elokuussa.

ALVA: N35/M38, 3 biolasta, neuvontajonossa odotellaan, kohdemaana Kiina?

DRAUMSYN N31/M30, 1 biolapsi, 1 adoptiolapsi. Toinen adoptiokierros aluillaan, neuvonta aloitettu 11/09

EMPPU08: N28/M28, Lapsettomuustausta, adoptioneuvontajonotusta jo 16kk, toivottavasti ennen joulua päästäis vihdoin aloittamaan neuvonta??

ESSE: N28/M27, Lapsettomuustausta, 2. neuvonta 8/09, Kotimaan adoptio.

GRAINTAD: N-30/M+30 Lapsettomuustausta. Adoptiolupa saatu 08/09, Pela ja Venäjä

IKUINENHAAVEILIJA: N-40/M-40, lapsettomuustausta, adoptioneuvonnan alkuvaiheessa, kv-adoptio, maa vielä ihan avoin

INKKARITYTTÖ: N32/M33, Lapsettomuustausta.Esihyväksyntä saatu Kolumbiasta helmikuussa 2009.Odotusta...( interpedia )
Tyttö saadaan huomenna,eli maanantaina 8.6.2009

JOHANNA72: N36/M40, Lapsettomuustausta, Lupa saatu 12.5.09, Helsingin kaupunki & Thaimaa

KANSKU: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

KIMPPA: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LEEA71: N38/M41, lapsettomuustausta, adoptioneuvonta loppusuoralla. KV-adoptio, kohdemaa vielä hakusessa...

LENNILOKINPOIKA1: N29, 2 biolasta. Alkuneuvontaan pääsyä odottaa. Kohdemaa Filippiinit?

LEVOTONTULPPAANI: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

LIINU-: N35/M35, yksi 3v. biolapsi, lapsettomuushoitoja, 2. neuvontakäynti PeLalla 05/09, kv-adoptio, Kenia! (Sisarusadoptiokin kiinnostaa.)

LUMITYTTI: N30/M33, lapsettomuutta, 2.neuvonta 04/09, kv-adoptio (sisarusadoptio mahdollinen, kohdemaa hakusessa)

MERIKEIJU: N25/M27. Lapsettomuustausta. 3. neuvonta 17.11. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. Kohdemaa vielä hakusessa...

NELLYLIINA: N-40/M40+. Adoptio ensisijainen perheenperustamismuoto. Kv-adoptio.

ONNIA: N38/M40, Lapsettomuustausta, kotiselvitys luettu 8/09, Kv-adoptio (Filippiinit, Kiina, Kolumbia? )

ORCHID79: N30/M32, lapsettomuustausta, adoptioneuvonta aloitettu 09/09, Kv-adoptio, Thaimaa

PAJUPUU: 26/29v Varsinais-Suomesta, 2 biolasta, raskaudet vaikeita, adoptioinfo viime syksynä, jonossa neuvontaan (jono noin 1v), haaveena sisarusadoptio, maavaihtoehto avoinna (Kolumbia?)

PIISAMI: 35-v. pariskunta, lapsettomuustausta, lupa saatu 09/09, Interpedia, maavaihtoehtoina Etiopia, Kolumbia?

PIITU PIPARI: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

PURE LOVE: N28/M28, Kohtukuolemia ja keskenmenoja, ei elävää lasta. Alkuinfo 23.10. Kansainvälinen adoptio.

RESEDA: 40+ molemmat, ei lapsia, adoptio ensisijainen lapsien hankkimisvaihtoehto, lupa saatu, maa Etiopia, lapsitietokin saatu!

RINA82: 27v pariskunta, lapsettomuustausta, kotimaan adoptio USA:ssa

ROBOTTIRUTTUNEN: N28/M29, lapsettomuustausta, ensimmäinen neuvonta käyty ja seuraava neuvonta elokuussa, sijaisperhe ja kotimainen adoptio.

RÖÖNI: N32/M34, lapsettomuustausta, lupa saatu 16.4., kv-adoptio: Venäjä, PeLa

SAANAS: N30/M32 lapseton pari ja kaksi vuotta lapsettomuushoitoja takana, 3 vuotta lapsettomuutta... ja neuvonta Helsingin sossun kanssa alkaa kesällä. Syksyllä lisäksi
luvassa Yhteiset Lapsemme viikonloppukurssi (2 viikonloppua). Ajatuksissa Kolumbia ja Etelä-Afrikka.

SEELIA77: 31v/31v ja kaksi biolasta. Adoptiolupa saatu. Kohdemaa Etiopia, mutta papereita ei saada 2009 vuoden aikana vielä lähettää Etiopiaan.

SISUPUSSI72: 36v/37v, lapsettomuustausta, neljä neuvontakertaa takana. Maavaihtoehdot thaimaa, filippiinit?

SMURFEN: N30/M31, lapsettomuustausta, odotetaan adoptiolupaa, paperit lautakuntaan huhtikuun loppupuolella, kohdemaa E-Afrikka, Kenia

STYRANKI: N31/M34, 2 biolasta, lupa saatu 11/09, kohdemaa Etiopia.

SUSAN75: N33/M40, 1 bio, lupa takataskussa, jonottaa Thaimaahan

TRALLALLAA: yksi biolapsi, alkuinfoon menossa.

TIIKERILILJA: N32/M33, lapsettomuustausta, 2. neuvonta oli 09/09,
kotimaan adoptio

VILLASUKKA-81: N28/M29, kotimaan adoptio

ÄKSYPÖKSY: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta
 
Olen seurannut palstaa jo jonkin aikaa, ja nyt sitten rohkaistuin rekisteröimään itseni =) Olemme vasta alkutekijöissä taipaleella, mutta päätös on tehty...ja nyt toiveissa olisi vielä yksi lapsi. Meillä on kolme bio-lasta 2- 7- ja 8 vuotiaat. Kansainvälistä adoptiota olemme ajatelleet, kohdemaana Kiina. Ikää meillä on kolmenkympin kummallakin puolen. Jutustelua kaipaan muiden prosessissa olevien kanssa :heart:
 
Pidetään vaan palstaa hengissä. Ja kun vanhat väsyy, ottakoon uudet vallan. ;) Omalta kohdaltani voin vain sanoa, että tämä lastuna laineilla lilluttelu ottaa persoonan päälle sen verran kovasti toisinaan, että on pakko pistää koko adoption ajatus syrjään. Nyt olen taas onnellisen odotuksen vaiheessa, minkä huomaakin aktiivisesta hengailusta mm. täällä. =)

Ehdottaisin myös sellaista, että koitettaisiin levittää keskustelua useampiin ketjuihin. Tämä alkaa olla niin pitkä, että jos haluaa löytää mitään tietoa siitä, mitä jossain vaiheessa on jostain asiasta on sanottu, siinä on aika etsiminen!
 
Olen Styrankin kanssa samaa mieltä, että ketju alkaa olla jo maratonmittainen. Tää on vaan aika hyvä ketju, kun kaikki osaa käydä täältä katsomassa ketä on "langoilla". Homma elää myös koko ajan sillä tavalla, että eteenpäin menneiden vanhojen jäsenien on helppo palata keskusteluun ja uusien liittyä mutkattomjasti. Kuka siis keksii paremman ketjun, vai katkaistaanko vaan nyt tuo vanha ja joku vaan aloittaa uuden? IDEOITA KAIKILTA, pliis!
 
Niin, ei muakaan haittaa tää ketjun pituus, tää on siinä mielessä hyvä et tänne voi kirjottaa mistä aiheesta vaan ja kaikki lukee samaa ketjua, jos olis monta eri aiheista niin saattais olla hankalampi seurata? Mut jos nyt alottais uuden niin onko mitenkään mahdollista et esim etusivulla olis toi lista ihmisistä ja sitä samaa listaa pystys päivittämään? Varmaan puolet tästä ketjusta on listan päivityksiä, vie aika paljon tilaa? Se ilmeisesti vaatisi että joku henkilö tekee sen listan ja päivitykset laitetaan hänelle joka ne sit vaihtaa siihen yhteen listaan? Onks se hirveen hankalaa?
 
Tuskin onnistuu aikanaan mainitsemallasi tavalla. Tekniikka on ihmeellistä enkä ole mikään bittihirmuinen B)

Olen miettinyt kovasti adoptoitavan lapsen nimeä (en siis ole yhtään ajatuksissani tapahtumien edellä, en). Jos lapsi on isompi adoptoitaessa, voiko lapsen silti nimetä uudestaan ihan suomalaisella nimellä??? Saattaa nimittäin olla hankalaa ihan käytännön takia, että nimi on vaikka joku Jing Jang Jong. Siinä menee ainakin isovanhempien kieli solmuun varmasti. (tämä vaan ihan hatusta vedetty hullu esimerkki). Voiko lapselle nimetä kummeja ja voiko pitää ihan ristiäisetkin? Miten luterilainen kirkko suhtautuu isompien lapsien kastamiseen? Tai miten luovuttava maa suhtautuu, jos on muuta uskontokuntaa, lapsen kastamiseen kristilliseen seurakuntaan?

Tulipas monta kysymystä mieleen :)
 

A-ERIKA: N38/M31 Lapsettomuustausta. Adoptiovalmennus loppusilausta vaille valmis. Siirtyminen sijaisvanhemmiksi mielessä. Loppulausunto annetaan elokuussa.

ALVA: N35/M38, 3 biolasta, neuvontajonossa odotellaan, kohdemaana Kiina?

DRAUMSYN N31/M30, 1 biolapsi, 1 adoptiolapsi. Toinen adoptiokierros aluillaan, neuvonta aloitettu 11/09

EMPPU08: N28/M28, Lapsettomuustausta, adoptioneuvontajonotusta jo 16kk, toivottavasti ennen joulua päästäis vihdoin aloittamaan neuvonta??

ESSE: N28/M27, Lapsettomuustausta, 2. neuvonta 8/09, Kotimaan adoptio.

GRAINTAD: N-30/M+30 Lapsettomuustausta. Adoptiolupa saatu 08/09, Pela ja Venäjä

IKUINENHAAVEILIJA: N-40/M-40, lapsettomuustausta, adoptioneuvonnan alkuvaiheessa, kv-adoptio, maa vielä ihan avoin

INKKARITYTTÖ: N32/M33, Lapsettomuustausta.Esihyväksyntä saatu Kolumbiasta helmikuussa 2009.Odotusta...( interpedia )
Tyttö saadaan huomenna,eli maanantaina 8.6.2009

JOHANNA72: N37/M40, Lapsettomuustausta, Lupa saatu 12.5.09, Helsingin kaupunki/Thaimaa/DSDW, paperit lähteneet toukokuun lopussa -09

KANSKU: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

KIMPPA: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LEEA71: N38/M41, lapsettomuustausta, adoptioneuvonta loppusuoralla. KV-adoptio, kohdemaa vielä hakusessa...

LENNILOKINPOIKA1: N29, 2 biolasta. Alkuneuvontaan pääsyä odottaa. Kohdemaa Filippiinit?

LEVOTONTULPPAANI: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

LIINU-: N35/M35, yksi 3v. biolapsi, lapsettomuushoitoja, 2. neuvontakäynti PeLalla 05/09, kv-adoptio, Kenia! (Sisarusadoptiokin kiinnostaa.)

LUMITYTTI: N30/M33, lapsettomuutta, 2.neuvonta 04/09, kv-adoptio (sisarusadoptio mahdollinen, kohdemaa hakusessa)

MERIKEIJU: N25/M27. Lapsettomuustausta. 3. neuvonta 17.11. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. Kohdemaa vielä hakusessa...

NELLYLIINA: N-40/M40+. Adoptio ensisijainen perheenperustamismuoto. Kv-adoptio.

ONNIA: N38/M40, Lapsettomuustausta, kotiselvitys luettu 8/09, Kv-adoptio (Filippiinit, Kiina, Kolumbia? )

ORCHID79: N30/M32, lapsettomuustausta, adoptioneuvonta aloitettu 09/09, Kv-adoptio, Thaimaa

PAJUPUU: 26/29v Varsinais-Suomesta, 2 biolasta, raskaudet vaikeita, adoptioinfo viime syksynä, jonossa neuvontaan (jono noin 1v), haaveena sisarusadoptio, maavaihtoehto avoinna (Kolumbia?)

PIISAMI: 35-v. pariskunta, lapsettomuustausta, lupa saatu 09/09, Interpedia, maavaihtoehtoina Etiopia, Kolumbia?

PIITU PIPARI: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

PURE LOVE: N28/M28, Kohtukuolemia ja keskenmenoja, ei elävää lasta. Alkuinfo 23.10. Kansainvälinen adoptio.

RESEDA: 40+ molemmat, ei lapsia, adoptio ensisijainen lapsien hankkimisvaihtoehto, lupa saatu, maa Etiopia, lapsitietokin saatu!

RINA82: 27v pariskunta, lapsettomuustausta, kotimaan adoptio USA:ssa

ROBOTTIRUTTUNEN: N28/M29, lapsettomuustausta, ensimmäinen neuvonta käyty ja seuraava neuvonta elokuussa, sijaisperhe ja kotimainen adoptio.

RÖÖNI: N32/M34, lapsettomuustausta, lupa saatu 16.4., kv-adoptio: Venäjä, PeLa

SAANAS: N30/M32 lapseton pari ja kaksi vuotta lapsettomuushoitoja takana, 3 vuotta lapsettomuutta... ja neuvonta Helsingin sossun kanssa alkaa kesällä. Syksyllä lisäksi
luvassa Yhteiset Lapsemme viikonloppukurssi (2 viikonloppua). Ajatuksissa Kolumbia ja Etelä-Afrikka.

SEELIA77: 31v/31v ja kaksi biolasta. Adoptiolupa saatu. Kohdemaa Etiopia, mutta papereita ei saada 2009 vuoden aikana vielä lähettää Etiopiaan.

SISUPUSSI72: 36v/37v, lapsettomuustausta, neljä neuvontakertaa takana. Maavaihtoehdot thaimaa, filippiinit?

SMURFEN: N30/M31, lapsettomuustausta, odotetaan adoptiolupaa, paperit lautakuntaan huhtikuun loppupuolella, kohdemaa E-Afrikka, Kenia

STYRANKI: N31/M34, 2 biolasta, lupa saatu 11/09, kohdemaa Etiopia.

SUSAN75: N33/M40, 1 bio, lupa takataskussa, jonottaa Thaimaahan

TRALLALLAA: yksi biolapsi, alkuinfoon menossa.

TIIKERILILJA: N32/M33, lapsettomuustausta, 2. neuvonta oli 09/09,
kotimaan adoptio

VILLASUKKA-81: N28/M29, kotimaan adoptio

ÄKSYPÖKSY: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta
 
Päivittelin listaa omalta osaltani. Huonosti menee, kun ei ole muuta päivitettävää kuin vuosi ikään lisää :headwall: On ollut aivan mahtavaa, että tänne on löytänyt tiensä niin moni uusikin. Kaikki kunnia myös vanhoille aktiiveille, joiden kuulumisia on ollut mukava lueskella. Itse olen ollut kauhean laiska kirjoittamaan (mutta luen lähes päivittäin), kun ei muka ole ollut mitään kirjoitettavaa. Tämä odotusvaihe on niin kovin tylsä. Me ei tosiaan olla saatu edes vahvistusta, että meidän paperit ovat menneet perille. Ja sellaista vahvistusta ei välttämättä tulekaan, joten kai tässä sitten on pakko vaan luottaa DHL:ään?!? Päässäni on kauhuskenaario, että arvioidun 3v odotusajan jälkeen alan kyselemään asian perään ja tulee ilmi, että meidän paperit ovat hukkuneet matkalla :eek: Olisi aika kauheaa. Ei kai niin voi käydä, eihän? Täytyy kyllä todeta, että tämä prosessi on opettanut kärsivällisyyttä. Itse olen ainakin hivenen päässyt entisestä "tänne-heti-nyt" piirteestäni. Mutta kyllä se vieläkin joskus on vaikeaa ja varmasti tulee vielä monia huonompia hetkiä näiden piiiiiitkien odotusvuosien aikana.

Oikein paljon terveisiä kaikille "tutuille" ja tervetulotoivotuksia kaikille uusille! Älkää vain lopettako kirjoittamista, sillä mitä minä sitten illalla tekisin
:D
 
Tuntuu, että säännöt vaihtelevat kohdalle sattuvan neuvojan mukaan. Tiedän, että neuvonta on joskus aloitettu jo hieman ennen naimisiinmenoa. Ja meidän kohdallahan lapsettomuushoitoja oli vielä yksi jäljellä, eikä sekään haitannut neuvonnan aloitusta. Olen kuullut, että yleensä vaaditaan hoitojen olevan loppu, mutta meitä taas kehotettiin ehdottomasti käymään tuo viimeinenkin kunnallinen hoito pois, niin ei tarvitse sitten jälkeenpäin mietiskellä ja jossitella.
 
Huomenta! Joko muilla H1N1 virus iskenyt? Meillä tod.näköisesti sairastellaan ainakin oireista päätellen. Saatiin rekisteröintikin pe hoidettua sähköpostilla nopsaa ja ehkäpä ensiviikolla kotiselvitys lähtee interpediaan. Tämä vaihe onkin vielä "jännää", mutta tosiaan olenkin miettinyt ja murehtinut kuinka sen ajan jaksaa kun paperit ovat kohdemaassa ja vuosiin ei kuulu yhtään mitään. Ehkä se vuosi menee, mutta kun tietää että ne vuodet Kiinan kohdalla tulee olemaan pitkiä.....voihan siinä hiukan epätoivo iskeä, mutta aina kuitenkin sitä päivää lähempänä, eli jaksamista vaan kaikille!
 

Yhteistyössä