ÄLLÖTTÄÄ Ahneet lapset!(vuodatus)

tunnistan tavallaan itseni, lapsena.
Meillä oli aina hyvin terveellistä ruokaa, ei koskaan herkkuja
Joskus(lue usein) äitin autossa sitten oli tyhjiä karkkipapereita ja äiti uskotteli aina niiden muka olevan vanhoja.
Eihän ne vanhoja olleet kun äiti vaan oli syönyt salaa karkkia.

kylään kun menimme niin äiti aina piti saarnaa kuinka ei saa notkua, no tuli sitten kakarana käytettyä tilaisuus hyödyksi kun kyläpaikan emäntä vaan nauraa ja sanoo että anna notkua.
Samoin saimme kylässä syödä herkkuja, tiedä sitten mitä ajattelivat, näin jälkikäteen aikuisena ihan hävettää kun muistelen.
Meillä ei koskaan ollut viikkorahaa eikä karkkipäivää,
joskusn saatoimme saada muutaman kymmenen penniä ja saimme karkkia mutta näin ei siis edes kerran kuussakaan.
Samoin äiti aina lahjoi meitä että olkaa kiltisti kaupassa niin ostan karkkia,
mehän olimme mutta sitä karkkia siltikään tullut

Nyt kun olen itse äiti,
saa meillä lapset karkkia.
Kukaan ei ole lapsista ylipainoinen eikä hammaspeikkokaan ole kylässä käynyt
Meillä ei ole tarkkaa karkkipäivää, lapset saa kerran- kaksikin kertaa viikossa namia jotka monasti jää jopa syömättä
Meillä ei lapset norkoa kahvipöytään kun siinä on herkkuja eikä norkoa kylässäkään
Meillä lapset osaa ottaa vain muutamaa lajia herkkuja ja syödä lautasen tyhjäksi,
ei rohmua kaikkia itselleen

Että sopii tietysti miettiä tosi tosi terveellistä kun opettaa että sekö on kultainen keskitie

allekirjoittaneella 7v 9v ja 12v lapset että en ihan pienten lasten äiti ole

 

Karkit 'koristeena' jumankautta x) Mikä mahtava tilaisuus opettaa pikkuisille hyviä tapoja, vaikkapa itkun ja raivarin kautta, kun ollaan kotona totuttu siihen, että juhlapäivänä ruokaa ja karkkeja... tuota... SYÖDÄÄN

Minä en ymmärrä miten moni kokee karkit "koristeena" ongelmaksi. Minulla on useinkin tapana pitää pöydällä kauniissa kipossa esim. suklaita tai muita kääreisiin pakattuja karkkeja. Niitä voi sitten yhden esim kahvin kanssa tai sen jälkeen napsaista.

 

Siis koristeeksi laitteuja karkkeja!?!

Niin, meillä oli joskus lasten kanssa askarreltuja vanhoista kiiltävistä värikkäistä karkkipapereista askarreltuja "karkkeja" kuusenkoristeina niin eikös kyläilevän perheen kakarat nekin repineet auki namien toivossa. Vaikka oli sanottu ja painotettu että niissä ei ole kuin pelkkää paperia silsällä, koska ovat koristeita.

Ärsyttäviä myös ipanat jotka päästelevät kahvipöydän nähdessään maiskuttavia slurpsis-ääniä ja lipovat kieltään :x ihan kuin eivät olisi koskaan nähneet leivonnaisia sun muuta sellaista : /

 

[QUOTE="vieras";28033555]

Ärsyttäviä myös ipanat jotka päästelevät kahvipöydän nähdessään maiskuttavia slurpsis-ääniä ja lipovat kieltään :x ihan kuin eivät olisi koskaan nähneet leivonnaisia sun muuta sellaista : /[/QUOTE]

Minua taas (myönnetään, että irrationaalisesti) ärsyttää ipanat, jotka ohuella äänellä piipittävät, että mä en tykkää kakusta enkä mehusta enkä tommosista kekseistä enkä noista pullista enkä mistään, ja äiti vieressä ylpeänä, että niin kun meidän Siru ei söis kuin porkkanaa ja kurkkua, niin ja karkkia hehhehhee.

Eihän tuo saisi ärsyttää, kun ei sille valikoivuudelle aina mitään voi. Joten mieluummin niitä slurps-ääniä ja lipomisia tänne, kiitos. Toki omallekin olen opettanut, ja tarvittaessa muistutan, että syödessä ei ryystetä tai mässytetä, siinä vaiheessa tykkäämisensä voi ilmaista sanoin.

 

Myönnän, oma lapseni on herkuille perso ja ahne jopa siihen pisteeseen, että oksentaa syötyään niitä liikaa. Me vanhemmat teemme parhaamme ja tiukasti muistutamme, komennamme jne. jos käytös menee taas siihen että hullunkiilto silmissä kuolataan toisen syömistä...vaan kun kohta tuo lapsi alkaa olla sen ikäinen, että kyläilee ilman meitä vanhempia.

Toivoisin, että aikuiset eivät paheksuisi lasta vaan hyväluontoisesti ojentaisivat tätä sekä muistuttaisivat käytössäännöistä.

 

Minä en ymmärrä miten moni kokee karkit "koristeena" ongelmaksi. Minulla on useinkin tapana pitää pöydällä kauniissa kipossa esim. suklaita tai muita kääreisiin pakattuja karkkeja. Niitä voi sitten yhden esim kahvin kanssa tai sen jälkeen napsaista.

Peesi. Kohtuus on kadoksissa, kun on menty siihen, että jos jossain jotain herkkua näkyy, se pitää vetää naamariin heti. Ja kokonaan. Niin ettei mitään jää.

 

Olen opettanut lapsille hyviä tapoja mutta mutta niin moni aikuinen ei ymmärrä ettei allekouluikäiseltä ei voi vaatia samoja asioita kuin esim. 12-veelta. Jos tulee sellainen tunne ettei lapsi ole johonkin tervetullut, ei enää mennä sinne.

Karkit 'koristeena' jumankautta x) Mikä mahtava tilaisuus opettaa pikkuisille hyviä tapoja, vaikkapa itkun ja raivarin kautta, kun ollaan kotona totuttu siihen, että juhlapäivänä ruokaa ja karkkeja... tuota... SYÖDÄÄN

Jos sun lapses vetää useinkin kylässä itkut ja raivarit siitä, että kyläpaikassa on karkkeja koristeena, niin eipä ihme, jos tulee tunne, ettette ole sinne tervetulleita...

 

"harmaa" kirjoitti että lapsilleen usein karkkia. Niin teen muuten minäkin ja itsekin sain lapsena karkkia enemmän kuin kerran viikossa.

Koen että se on se oikea tapa ettei karkista tule tabua vaan ihan arkinen juttu. Lapseni syövät vihanneksensa ja ovat hoikkia:-D se pieni karkkeilu ja herkkuilu ei näy terveydessä.

Onkohan siitä tehty tutkimusta onko kultainen keskitie hyvä vai onko se hyvä vain joillekin.

 

Kylässä en tykkää et omat lapset rähmii ekaksi kahvipöydän.
Vieraankaan lapset eivät koske.
Aikuiset kylässä ottavat ensin ja sit vasta lapset.
Odottaminen joskus ei ole lapsellekaan pahasta.

Se mikä otetaan , syödään myös.
Vain yksi yhtä lajia.
Tavat kunniaan ja kunnioitus kyläpaikkaa kohtaan.

 

Sokerin koukuttavuus riippuu muuten osin neurobiologisista jutuista. Toiset vaan jäävät kiikkuun, ja esim. tarkkaavaisuushäiriöisille "itselääkintä" sokerilla on melko tavallista.

Sanoisin, että lapsensa voi opettaa sokeririippuvaiseksi joko kieltämällä karkit ankarasti ja tekemällä siitä ison jutun ja valtataistelukysymyksen, tai sitten kouluttamalla heidän elimistönsä ihan ehdollistamisella pitämään makeaa pelastuksena nälkäkuolemalta, esim. niin, että kun lapset kiukkuavat ihan rehellistä nälkää ja verensokerin laskua, tungetaan sitä makeaa, ja kun ruoka ei maistu, verensokeri taas laskee nopeasti ja siinä sitä mennään.

Sen sijaan lapsen opettamiseen ei-sokeririippuvaiseksi ei ole samanlaista pomminvarmaa konstia. Tiedän useita perheitä, joissa on ihan järkevä meno terveellisen ruoan ja herkkujen suhteen, kuri ja säännöt mutta kohtuus jne., kaikille lapsille samat säännöt, ja silti osa lapsista himoitsee makeaa aina pikkulapsivuosista aikuisuuteen, ja osa taas ei vaan ole koskaan kummemmin välittänyt makeista herkuista.

 

Muakin ällöttää.. :/ Ja viellä enemmän ällöttää ne vanhemmat, jotka antaa mukulan ahmia herkkuja jatkuvasti, vaikka alle kouluikäisellä on jo ylipainoa

Olen hoitanut yhtä tämmöistä kersulia päiväkodissa. Esim. aamupiirissä kun piti kertoa, mitä on tehnyt viikonloppuna tms. niin penksa ei osannut kertoa kuin siitä, mitä on syönyt. Kuinka käytiin mäkkärissä ja sitten sai sipsiä jne jne. Ruoalle nyrpisti nenäänsä, mutta välipalapannaria olisi syönyt vaikka koko pellillisen. Jos joku lapsi toi namia synttäreiden kunniaksi, olisi tämän pitänyt saada tietysti karkkia ensimmäisenä ja kovaan ääneen kyseli, että saako sitten toisenkin kierroksen... Jotenkin vaan inhottaa ja säälittää.. Jos on syömällä lihava jo ihan pienenä, niin mitä voi olla aikuisena.. ??

 

Valtaosa lapsista on melko "ahneita" ja herkunnälkäisiä. Itsehillintä herkkujenkin suhteen on opittu taito, ja senkin oppiminen kestää toisilla kauemmin, toisilla se opitaan nopeammin. Lapsilla vaan on hakusessa se, että mikä on sopivasti herkkuja ja mikä liikaa, ja he tarvitsevat aikuisen ohjausta siinä. Samoin heidän tarvitsee opetella pöytätapoja.

Minä ymmärrän sen, että ärsyttää, jos lapsi käyttäytyy huonosti ja hänen vanhempansa eivät ojenna lasta, muistuta siitä, miten käyttäydytään kauniisti. Että on huomaavaista odottaa, että kutsutaan kahvipöytään ja tarjottavia ei rohmuta ylenmäärin jne. Mutta oikeasti: lapset ovat lapsia. Keskenkasvuisia. He eivät aina osaa ja muista ja heitä voi muistuttaa siitä, mikä on fiksua käytöstä. Siitä ei tarvitse tehdä sen isompaa ongelmaa itselleen eikä toisille.

 

Siis miten muistutetaan niit paukapäisiä vanhempia??

Paitsi tietenkin ollaan ilmeisesti kutsumatta heitä enää minnekään.

 

[QUOTE="hmh";28034049]Siis miten muistutetaan niit paukapäisiä vanhempia??

Paitsi tietenkin ollaan ilmeisesti kutsumatta heitä enää minnekään.[/QUOTE]

Omat rajathan voi vetää ihan niin, että huomauttaa lapselle, huom. ystävällisesti, mutta jämäkästi - "meillä on sellainen sääntö että...".

 

[QUOTE="jep";28033909]Sokerin koukuttavuus riippuu muuten osin neurobiologisista jutuista. Toiset vaan jäävät kiikkuun, ja esim. tarkkaavaisuushäiriöisille "itselääkintä" sokerilla on melko tavallista.

Sanoisin, että lapsensa voi opettaa sokeririippuvaiseksi joko kieltämällä karkit ankarasti ja tekemällä siitä ison jutun ja valtataistelukysymyksen, tai sitten kouluttamalla heidän elimistönsä ihan ehdollistamisella pitämään makeaa pelastuksena nälkäkuolemalta, esim. niin, että kun lapset kiukkuavat ihan rehellistä nälkää ja verensokerin laskua, tungetaan sitä makeaa, ja kun ruoka ei maistu, verensokeri taas laskee nopeasti ja siinä sitä mennään.

Sen sijaan lapsen opettamiseen ei-sokeririippuvaiseksi ei ole samanlaista pomminvarmaa konstia. Tiedän useita perheitä, joissa on ihan järkevä meno terveellisen ruoan ja herkkujen suhteen, kuri ja säännöt mutta kohtuus jne., kaikille lapsille samat säännöt, ja silti osa lapsista himoitsee makeaa aina pikkulapsivuosista aikuisuuteen, ja osa taas ei vaan ole koskaan kummemmin välittänyt makeista herkuista.[/QUOTE]

Hyvä mielipide. Mikä itseäni henkilökohtaisesti ihmetyttää, että suurin osa nameista on pehmeitä. Jos kävelee ison marketin karkkihyllyn päästä päähän ei seassa ole paljoakaan kovia karkkeja. Ja jos miettii kumpaa syö hillitymmin kovaa tai pehmeää olisi tässä hyvä haaste kuluttajille alkaa päättämään voisiko makeisvalikoimasta poimia vähemmän pehmeitä nameja?

Pehmeät karkit ja keksit ovat hetkessä mössöä, joten meneehän ne nyt heti alaskin. Turha siinä on lasta syyttää, jos ei keksi pöytään mitään muuta. Kuka kieltää laittamasta hedelmiä, käydä etnisissä kyselemässä pähkinähunajasekoituksia ja sen sellaista. Kysehän on aina siitä, mitä vanhemmat vetelee kitusiinsa ja jos kerran antaa samaa lapsillekin

 

Mua ärsyttää ne vanhemmat, jotka joka ikinen kerta antavat kasan herkkuja kun lapseni menee kylään. Ja ei, lapseninei vingu ja mangu niitä. Saattaa kyllä kysyä juotavaa tai herkkuja jos niitä on näkyvillä, mutta eikös se ole paikalla olevan aikuisen homma sanoa ei.

 

Aika harvat ihmiset mua ällöttää. Etenkään lapset.

 

[QUOTE="alkup";28033199]"Koristeeksi" (ne lainausmerkit), meinaan esim. joulunaikaan on ainakin meillä paljon esillä näitä konvehteja yms. saa niitä syödä mutta rajaa nyt jumalauta jos jo tarjoilupöytä notkuu namia niin pitääkö niitäkin kärkkyä ja ottaa toki joka laatua...[/QUOTE]

Pitääpä laittaa Niksi-Pirkkaan vihje, että joulukarkkeista tulee halpa koriste ja mutta niitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu syötäväksi

Kuule, jos sulla on karkkeja pöydässä, niin totta halvetissä ihmiset olettaa, että ne on tarkoitetttu syötäväksi. Jos niitä ei ole tarkoitettu syötäväksi, niin mitä jos keräät ne naapurin ahneiden lapsien karkkipaperikääreet ja päällystät niillä vaikka palan pahvia tai vanua ja laitat takaisin kippoon. Näin saat ne karamellipaperit takaisin koristeiksi.

 

Nirsot aikuiset ärsyttää mua. Oot tehnyt pöydällisen tarjottavaa ja sitten tullaan ja otetaan sieltä vaivalloisesti yksi pieni peruna tmv. Voi piip. Ihminen on kuin nukkuneen rukous eikä voi syödä mitään...

 

Meillä käy ainakin vaan sellaisia vieraita, joiden lapset osaa käyttäytyä pöydässä ja omatkin käyttäytyy vieraissa.
Muistutan aina kotona ja vielä autossa, miten piti olla- rauhassa pöytään VASTA kun käsketään, yksi laji kutakin, lisää juomista PYYDETÄÄN eikä kurkotella kenenkään yli tai huudeta, sitten kun on kaikkea maistanut ja hotkimatta syönyt, noustaan pöydästä, viedään lasi pois ja sanotaan kiitos.
Tämän kun opettaa jo ihan pienestä pitäen, ei tule ongelmaa! ELLEI kyseessä ole erityislapsi.
JA näitä eritystapauksia ei aina muuten edes tiedä, jos on "päältäpäin" ihan normaali lapsi.
Meillä kävi joskus niin, että oli pari erityislasta perheessä, joista en tiennyt, mutta parin käyntikerran jälkeen tuli puheeksi ja kyllä avartui minun maailmani ja ärsytykseni laski huomattavasti, kun TIE´SIN!

 

Niin ja siis kyllä minä ymmärrän joulunaikaan nuo SIVUPÖYDILLÄ yms. olevat kauniit lasiastiat, jotka on täytetty kauniisti päällystetyillä konvehdeilla ja on siis sekä koristeena ETTÄ syötäväksi tarkoitettuina!
Meilläkin oli jouluna ja vaikka kuusi lasta, niin kyllä ne siellä pysyi ja täytin aina uudestaan, kun vajeni,
siis juurikin jälkiruuaksi, kahvin kanssa jne.
Enkä muka huomannut jos joku kävi yhden ylimääräisen ottamassa.

 

ei ärsytä, jos meillä on karkkeja ja keksejä yms. herkkuja esillä, niin ne on sitä varten, että niitä sitten syödään.

 

Usemapi kirjoitti, että teillä menee aikuiset ensin kahvipöytään, miksi? Meillä menee ensin lapset.

 

[QUOTE="vieras";28035924]Usemapi kirjoitti, että teillä menee aikuiset ensin kahvipöytään, miksi? Meillä menee ensin lapset.[/QUOTE]

Meilä mennään kaikki yhtäaikaa tai jos on pienet tilat, niin lapset esnin. Meillä aikuisilla kun se kahvittelunkestää ja kestää, ei tarvitse lasten odottaa. Mutta pöydässä pitää käyttäytyä, aikusten ja lasten.

 

No minua ei ällötä, sillä meillä kotona minä komennan kyllä omat ja vieraatkin lapset siinä samalla.

Meillä siis totellaan sääntöä, että kyläpaikassa kyläpaikan säännöt. Tämän säännön mukaisesti minua kyllä välillä "ällöttää" ( se, kun joissakin kyläpaikoissa yritän kieltää lastani tyhjentämästä sitä keksikulhoa, tms. ja kyläpaikan emäntä tai isäntä tyrkyttää minun estelyistäni huolimatta nameja lapsilleni. MUTTA kyläpaikassa on kyläpaikan säännöt ja mikäli se on heidän talonsa tapa, niin hampaita kiristellen katselen pieniä porsaitani, jotka kahmivat keksejä ja karkkeja minkä ehtivät...