MUTTA mä sain eilen aika ikävän puhelun kaupunkimme ruokapalveluista. Ruokahankinnoista vastaava ihminen soitti ja kertoi, ettei enää saa Muksun kukkakaalisosetta. Ymmärsin ja lupasin toimittaa sitä päiväkotiin. MUTTA asia ei jäänyt siihen... Hän sanoi myös että "näistä purkeista ja pussukoista" (neiti syö siis myös Bonan ruusunmarjasosetta ja Oolannin pakasteperunamuusia) pitäisi päästä eroon, kun ei hän voi iltaisin omalla ajallaan käydä näitä kaupoista etsimässä. :attn: :kieh:
:kieh:
Ihan kun olisimme pyytäneet jotain omalla ajallaan etsimään meidän lapselle ruokia..... JA SITTEN VIELÄ hän alkoi antamaan ohjeita, että eikö nyt voisi antaa ihan tavallista perunaa ja vaikka sen sitten pakastaa, jos kerran pakasteet sopivat paremmin....
Ei ole tainnut rouva/neiti maistaa ikinä tuoreena keitettyä ja sittemmin pakastettua perunaa.... Ja muutenkin sanoi, että ettekö voisi kokeilla näitä perusraaka-aineita, että ei olisi noita purkkiruokia...... Mä aloin puhelun loppuvaiheilla jo itkemään, niin henkisesti musertava tämä puhelu oli. :'( :'( Lapsi on ollut vajaan kuukauden hoidossa ja nyt jo soitetaan kun pitäisi päästä purkeista ja pusseista eroon... Niin kun lapsen allergia nyt olisi tässä ajassa muuttunut mihinkään.
No, kirjoitin tänään kirjeen soittajan esimiehelle ja kopion päivähoidon johtajalle. Saas nähdä mitä kommentoivat.
Harmittaa tosissaan kun päiväkodin suhtautuminen on ollut tosi positiivista ja sitten joku kaupungin työntekijä pilaa koko jutun, kun "hän joutuu iltaisin omalla ajallaan etsimään näitä ruokia, ei hän voi juosta joka kaupassa"... En tajunnut sille sanoa, että meillä päin on puhelinkin keksitty, jolla mä varasin just Jumbon sittarista 120prk kukkakaalisosetta... :kieh: :kieh: :kieh: