Clomifen

Heips, kp 1 tänään järkyttävien kipujen kera. Nyt lääkittynä pystyn jo istumaan... Huh. Nyt sitten sunnuntaina aloitan kolmannen clomikierron, mutta 100mg annostuksella eli kaksi nappia naamaan kp3-7. Jännittää, että tuleeko jotain sivuoireita ja tuleeko ovulaatiota... Maanantaina soittoaika gynelle, joten sovitaan seurantaa ja kyselen samalla aukiolotutkimuksen aikaistamismahdollisuuksista. En jotenkin jaksaisi odottaa noita lisätutkimuksia ja vaan nappailla clomeja. Voipi olla, että kesällä siirryn yksityiselle, kun valmistun niin varmaan sitten saan ainakin kaikki perustutkimukset hoidettua ja mahdollisesti muita hoitomuotoja aloiteltua sitten syksyllä.
 
No nyt onneks on asiat menny eteenpäin. Tänään tuli kirje ja sen mukana miehelle simppatesteihin lähete ja yhteinen aika syyskuulle. Kertoivat, että klinikka menee sulkuun kesä, heinä ja elokuuksi. Mutta tieto siitä, että syksyllä saadaan asiaa eteenpäin helpottaa kummasti. Viimeinen clomikierto syöty, mutta vielä ei ainakaan ovista pongattu. Nyt voi unohtaa kaikkki pillerit ja laskemiset hetkeksi ja mielenkiinnolla tietysti odotan käynnistyykö oma kierto kesän aikana. Ja tietysti samalla pitää peukut pystyssä jos vaikka kesän aikana tärppäisi luomusti. :)

Perholle vielä kerran paljon Onnea. Ihana kuulla että aina jollain meistä täällä tärppää. Antaa toivoa että itse on joskus se joka saa + testiin.
 
Vieläkin clomeista ja niiden oireista. MiiJane76, toivottavasti sulle pian ovis pamahtaa. Ei mulle ainakaan vielä (kop, kop puuta) ole tullut iho-oireita, tosin nyt on vasta kp9.

Olen kerran aikaisemmin syönyt noita, mutta silloin vain yks kpl per päivä. Silloin en huomannut muita oireita kuin mielialan rajut vaihtelut. Tosin silloin oli käytössä myös piikitykset. Nyt on ollut pelkät clomit. Onko tavallista, että vatsa paisuu kuin noissa piikityksissä? Musta tuntuu, että oon ihan ähky, vaikka syömistä olen jättänyt vähemmälle jo kuukauden verran mm. sokeri ja valkoiset vehnäjauhot kokonaan pois. Mun on siis tosi vaikea mahtua housuihin.
 
Viivat olleet vahvana jo muutaman päivän, mutta se super plussa puuttuu.. Outoa, että clomit venyttää kiertoa... Luulin, että ovis tulee aikasemmin, kun noin selkeetä näyttänyt jo 5 päivää.. Joskos huomenna?? ;)

Tosiaan kamalia hormonifinnejä, oikeita paiseita naamassa poskilla.. :( Kaveri neuvoi eilen sellasen Bio-hoitosarjan.. Niillä kahdesti tärpännyt clomeilla ja sanoi, että tuttua on.. Kiesus, ei kivaa oikeesti. Muuten mulla ei ole mitään hikoilua tms.

Mielialoista en osaa sanoa... Hmm, kerran sain raivarit, mutta se ei oo uutta.. ;)

Oon tässä kierrossa ( reilun viikon nyt ) syönnyt babydisperiniä/asperinia (en muista kumpaa se nyt oli), kun lukenut, että se auttaa.. Toivotaan..

Onko muilla clomeista menneet alhaalla limakalvot rikki??? Mulla ihan rutikuivaa.. Välissä oli jo limaisempaa, mutta nyt kuin saharassa olisi.. Outoa. Ei tee ees seksiä mieli.. :(

Juilii nyt "kivasti" munasarjoissa, en tiiä onko hyvä vai ei. Mullahan ei oo tässä EKASSA kierrossa seurantaultraa ja vähän oon kysymysmerkkinä... Ois kiva oikeasti varmistaa, tehoaako nuo olleskaan..

Kaikille mukawaa sunnuntaita!
 
Eli eilen oli melkein yhtä vahva viiva, mutta tänään sitten haalenemaan päin. Perkule!! En lukenut sitä plussaksi, koska ei ollut mikään kirkuvanpunainen viiva, niin kuin ollut kahdesti, kun sen olen bongannut.. Harmittaa!! No hyödynnetty on, mutta epäilen koko ovulaation tapahtumista...
 
Kahdesti oon nuilla halvemmilla saanut oviksen näkyviin. Mammaksin tikut ei näytä mitään.. Joten kai tuollanen digitaalinen on hommattava, tosin kierrot heittelee aikaslailla, niin menee varmaan 2 per kuukausi.. ;)

Tässä kierrossa siis tällänen rivi, alimmainen on tältä päivältä kp 16 ja siis haalistumaan päin. :(

http://www.aijaa.com/v.php?i=6183669.jpg
 
Terkut folliultrasta, 2 johtofollia ja suurempi oli 29mm jättiläinen ja toinen 18mm. Ilmeisesti yksi munasolu oli jo ehtinyt irrota sen isomman vierestä eli 3 johtofollia olisi ollut. Tikutin ovisplussan äsken. Ajattelin ettei kp12 vielä tule ovista, niin en sitten aamulla tikuttanut. Kohdun limakalvo oli kuulemma tosi pullea ja kaunis 9mm. Tänään olisi tehty inseminaatio jos olisin tehnyt aamulla ovistestin. Nyt saimme ylilääkäri Aila Tiitiseltä ohjeet heiluttaa peittoa kotona ja lisäksi tehdään huomenna inseminaatio. Vaikka peiton heilutus saattaa vähentää simppojen määrää niin näkivät tämän nyt parhaaksi tavaksi kun simpat ovat normaaleja =)
 
MiiJane76 söin yhden Clomifenin kp 3-7. Mullahan siis ovulaatio tapahtuu ilmankin säännöllisesti, mutta clomin kera näköjään solujen määrä ainakin triplaantui. Eli ehkä sitten mahdollisuuskin suurenee. Kummallista ettei sulla seurata follien kehittymistä ollenkaan. Tsemppiä ja toivottavasti ovis ilmaantuu paikalle. Mulla se tuli pari päivää etuajassa verrattuna normikiertoon.
 
MiiJane76 kun ekaa kertaa söin clomeja, en saanut kertaakaan testiviivaa vahvemmaksi kuin kontrolliviiva, mutta kuitenkin kahdessa kierrossa raskauduin, yhteensä söin ekalla kerralla kolme kiertoa. Eka meni kesken, mutta kolmannesta onnistunut raskaus, eikä tikuissa oikein vahvaa viivaa tullut kertaakaan, mutta ovis kuitenkin siis oli. Nyt kun aloitin clomit uudestaan, en saanut ekassa kierrossa edes haaleeta viivaa, eikö kyllä ollut pahemmin mitään tuntemuksiakaan. Nyt sitten seuraavaksi kaksi tablettai, jos sit sais edes haaleen viivan ovistikkuun. Mullakaan ei ole seurantaultraa.
 
MiiJane76 Varmasti ketuttaa, kun ei viiva vahvistunut, mutta kuten porina kirjoitti, voi se ovis kuitenkin olla tapahtunut. Ja kyllä ehkä kannattaa kokeilla sitä testaamista vielä. Jossakin pinossa muistan lukeneeni, että viivat on välillä haalistuneet, mutta sitten taas vahvistuneet.

vesimiehellä75 tosi hyvin pullat uunissa. Toivottavasti paisuvat vielä... Itse olen myös saanut ovulaation ilman clomeja, mutta nyt en ole saanut kuin tooosi haalean viivan tikkuun, hyvä kun pystyy edes näkemään. Nyt on kp14. Yleensä olen saanut aika vahvan viivan tähän mennessä kiertoa. Minua ei ultrata, koska ajatus on, että clomit vähän herättelisivät munasarjoja ensi kierron hoitoa varten. Ilman hoitoa aika pienet mahikset raskautua miehestä johtuen, mutta kyllä se toivo kuitenkin siellä jossain on.
 
Kiitos kaikille mielipiteistä. Jatkoin kuin jatkoinkin testaamista, plussaa ei ole vielä näkynyt, mutta viiva oli äsken taas kahden hailun päivän jälkeen vahvistumassa. Joko tulossa on pitkä kierto tai sitten PCO tekee kepposia. Tänään oon taas hieman valoisammalla päällä ja aattelen, jos nyt ei tärppää, niin onhan mulla vielä muutama kierto jäljellä clomeilla.

Eilen nippaili munasarjoja, niin että kipi säteili jalkoihin. Ja nyt 2 päivää maha ollut kipeenä. Että joskos se oisi tulossa. Peukut pystyy! :)

Ulkona on ihana ilma ja taidan lähteä pian nauttimaan siitä.. ;) Mukawaa päivää kaikille!
 
HEIPS :wave:

Olen viime syksynä syönyt clomeja 50mg kp3-7 kovat kivut ja raskauduin. keskenmeno 11/09.
Nyt maaliskuussa söin clomeja 50mg kp 3-7, ei vaikutusta millaista.
Huhtikuussa clomeja 100mg kp 3-7, ei vaikutusta.
Toukokuu clomeja 100mg kp 3-7. Kovat kivut ja tänään kontrolli uä. Vasen munasarja ei toimintaa edlleenkään ja oikealla paljon pieniä follikkeleitan 9mm. Limakalvon paksuus hyvä.
Epäilivät ettei ovulaatiota tässäkuussa. Perjantaina menen uuteen ultraan, sillon kp 13.

Minkä kokoisia teillä on ollut kp 10 tienoilla follikkelit? Ekasta clomikeorrosta kp 14 ja follikkeli 17mm. Jaksaako elätellä toivoa, että vielä johtofollikkeli lähtisi kasvaa? PCO taustalla.
Noista ei vaikutusta clomikierroista, ei ole kasvanut mitään follikkeleita. Viimeksi uä:ssä vasen PCo mainen ja oikea ollut puhdas, eli jotain toimintaa kuitenkin on nyt.
Alkaa tämä toivon ja toivottomuuden vuoristorata kuluttaan pikkuisen liikaa.
Nyt clomien aikana ei ole tarvinnut popsia teroja ollenkaan.

Voimia kaikille :hug:
 
Sane minulla oli follit kp10 clomiavusteisessa kierrossa 1x29mm, 1x18mm ja yksi jo ilmeisesti irronnut. Minulla ei tosin ongelmaa ovulaatiossa eikä muutakaan ongelmaa löytynyt. Normaalisti ovulaatio kp14-15, mutta nyt siis ovisplussa kp10 ja 11.
 
Heip kaikki,

Vastailinkin sulle sane tuonne PCO-ketjuun ja kyselin juuri clomiannostuksestasi, mutta täältähän se jo selvisi. Eli sama annostus on meillä tällä hetkellä. Mun kohdalla clomiannostus todennäköisesti kasvaa ensi kierrossa kolmeen tablettiin päivä (eli 150mg). Mulla oli ekassa kierrossa (annostus 50mg) kp 14 yksi 17mm follikkeli, josta ovulaatio kp 19. Seuraavassa kierrossa (sama annostus) kp 15 11,5 mm folli, joka jaksoi kasvaa ja ovulaatio kp23. Nyt tässä kierrossa (annostus 100mg) tänään kp 13 seurantaultrassa kummallakin puolella 11mm follit ja uusi seurantaultra ensi viikolla. Gyne epäilee etten välttämättä ovuloisi tässä kierrossa, mutta kokemusta siis on, että myöhäinenkin ovis on mahdollinen ja on sellaisesta tällä palstalla jopa plussattu. Tsemppiä siis, on hyvin mahdollista, että joku sieltä vielä nousee johtajaksi ja kasvaa, mutta hieman hitaammin.

Niin, eli kp 13 ja vasemmassa ja oikeassa munasarjassa 11mm johtofollit, mutta ei siis ihan toivottua vastetta tällä suuremmallakaan annostuksella. Uusi seuranta viikon kuluttua ja sitten annostusta taas nostetaan. Aukiolotutkimukseen pääsen luultavasti kesäkuussa ja parin viikon kuluttua on miehellä aika siemennestetutkimukseen. Joten eteenpäin menossa tutkimukset ja hoitokin. Hoidoissa mun tarttee nyt valmistuttuani siirtyä joko yksityiselle tai kattoa saanko jo lähetteen julkiselle puolelle... Tietty ihan hiukan koitan toivoa, että voisin tulla raskaaksikin tässä kesällä, mutta toivottamalta kyllä tuntuu...
 
Nyt vaan omaa napaa: Ei tärpänny meillä tässäkään kierrossa :ashamed: Nyt on kaikki "ylimääräisiksi jääneet" clomit syöty ja jäädään vaan odotteleen syksyn IVF-hoitoja :|

Ja kaiken kukkuraksi töissä kysellään,että koskas te teette ja eikös teidänki olis jo aika....P.. :x ...le Ja sitten lisäksi 3 näistä työkaverista on raskaana!!
 
vesimies75, oliko sulla siis kahtena päivänä ovulaatio eli irtosivatko nuo myöhemmätkin munasolut? Tiedätkö, miten sulla näytti testit ovulaatiota? Mulla nimittäin oli myös clomit käytössä ja ovulaatiotestit näytti vahvoja viivoja 3- 4 päivää, 2. päivänä testiviiva tummempi kuin kontrolli. Mullakaan ei yleensä ongelmia ovulaation kanssa, joten ajattelin, että josko siellä olis ollut usemapi rakkula puhkeamassa. Toinen vaihtoehto on tietty, että ovulaatiota ei tapahtunu olleskaan, mutta ihmetyttäisi kovasti, koska yleensä tulee ilman clomejakin ja nyt ei clomien kanssa olisi tullut.
 
Tervehdys clomittaret pitkästä aikaa!

Ajattelin poiketa valamaan clomiuskoa. Mä nimittäin onnistuin saamaan plussan kolmannesta clomikierrosta helatorstaina dpo 17. Tänään mennään siis rv 5+2 ja en todellakaan usko että tämä on totta, vaikka 4 testiä oon tehnyt; 2 apteekin, 1 tavallisen digin ja eilen vielä viikkonäytöllisen. :LOL: Kaikki on näyttäneet kyllä plussaa... Pelko tuulimunasta ja keskenmenosta kummittelee koko ajan ja niihin saadaan vastaus kahden viikon päästä, kun on varhaisultra... Siihen saakka kovaa piinailua.

Tsemppiä siis kaikille! Clomeilla on mahdollista saada plussa! :heart:
 
Cladoceran Onnea!

Kirsikka; Kuinka kauan sulla on tarkoitus jatkaa clomeilla hoitoa? Itseäni miettityttää kun jo 4 kiertoa takana ja vaan kahdesta todellista vastetta ja kuinka isoksi tuon annoksen voi nostaa? Katselin et suositus on 6 kk hoitoa clomeilla maksimissaan.

Itsellä koko ajan pientä juiminaa mahassa. pahoinvointia koko ajan ja ajoittain kylmänhikisyys kohtauksia. Jos tietäisin paremmin, luulisin että olen raskaana, mut kun ei niin ei.
 
FiiaLiia tein ovistestin vain kahtena päivänä ja molempina yhtä vahva viiva. Kp10 ovistesti plussa ja ultrassa näkyi 29mm ja 18mm follit ja joku "läikkä", jonka lääkäri tulkitsi mahdollisesti jo irronneeksi munasoluksi. Kp11 ovisplussa myös ja inssi, sama näkymä ultrassa follien osalta. Koko päivän oli oviskipua joka askeleella, joka loppui seuraavana päivänä eli jotain ainakin tapahtui eli toivottavasti munsaolut irtosi. Nyt pp9 ja odottelua. Tänään alkoi juilimaan alavatsaa ja tuli lievästi beigeä vuotoa. Eiköhän tässä parin päivän sisällä nähdä alkaako kunnon vuoto vai onko juiliminen jotain muuta. Edelleen tietysti toivon tärppiä, ikinä en ole kahta viivaa nähnyt ja olisi kiva edes nähdä raskauden alkavan. Se antaisi jotain toivoa.
 
Onnea onnea Cladoceran, ihanaa!

sane: ihan tarkalleen ei olla sovittu, kuinka pitkään voin jatkaa. Alussa oli puhetta, että tuo 6 kiertoa olisi se maksimi ja sitten vähintäänkin taukoa. Itse kyllä ajattelen, että jos kuudessa kierrossa ei mitään tapahdu, on aika siirtyä muihin hoitomuotoihin, esim. pistoksiin ym. Mulla on myös sellanen käsitys, että se 150mg/vrk oisi se maksimi annos eli kolme tablettia päivässä. Tosin olen lukenut jostain ulkomaisilta sivuilta, että neljälläkin tabletilla on menty. Mä voin kuulemma siirtyä siihen korkeampaan annokseen, koska clomit eivät ole ainakaan tähän mennessä vaikuttaneen kohdun limakalvon paksuuteen (se on ollut koko ajan hyvä ). Miltä ultrassa näytti perjantaina? Tsemppiä ja voimia!

ON: nyt kp 17 ja kumma kyllä ovistesti on melkeen plussa. Tuoreena oli musta plussa, mutta kuivuttuaan haaleni kyllä vähän. Mutta hyvin vahva viiva siis. Olen koittanut laskeskella enkä tiedä voisko olla jo nyt plussa... Ehkä huomenna, jos hyvin käy. Siten ovulaatio voisi olla tiistaina tai keskiviikkona. Ja keskiviikkona onkin sitten se uusi ultra, niin näkee onko se ovis meneillään/mennyt/tulossa oikeasti ollenkaan. Voihan olla, että toi testitulos on vaan pco:n vaikutusta, mutta mulla ei ole kyllä aiemmissa kierroissa ollut vääriä plussia...

Tietääkö kukaan, milloin otetaan käyttöön irrotuspiikki (esim. pregnyl) varmistamaan munasolun irtoamista? Olen mietiskellyt sitä, että mitä jos se vaan kypsyy, muttei irtoakaan tai jotain... Gynelle yritin tästä vähän jutella, mutta hän ei oikein pitänyt huoltani järkevänä... Kuitenkin oon lukenut joitain hyviä kokemuksia, että vaikka clomeilla aina saatu munasolu kypsymään niin sitten kun on kokeiltu irrotuspiikkiä niin onkin tärpännyt. No kai sitä vaan alkaa olla hivenen epätoivoinen näitten clomien suhteen.

vesimies75: mitäs, jos oiskin kiinnittymiseen viittaavaa vuotoa ja kipuilua? Pidän peukkuja!
 
Hei kaikille :wave:

Paljon onnea Helinä, Perho ja Cladoceran! :flower:

Siirryn muihin pinoihin kirjottelemaan kun clomeilut on nyt mun kohdalta ohi. Kävin sielä lapraskopiassa, jossa löyty kystä joka tyhjennettiin, selvis että molemmat johtimet 100% tukossa ja poistettiin ylimääräsiä munarakkuloita. Eli ihan turhaa ollu mun kohdalla tämä clomien syöminen, yrittäminen ja piinailu. En tajua miten ne siinä normi aukiolotutkimuksessa näki muka että putket auki kun olivatki sittte oikeesti ihan tukossa :kieh: muttta elämä on! toisaalta tosi helpottunu fiilis ku tietää nyt ettei sitä lasta näilä konstein tuu vaikka miten yrittäs kaikkensa. meilä ainut vaihtoehto nyt sitte ivf ja lääkärin mukaan pitäs siinä olla hyvät mahollisuuet onnistua kun ei kohdussa vikaa eikä kuitenkaan turvotusta johtimissa, eikä miehessä mitään vikaa. se sitten syksyllä edessä.

Nyt voi sitten nauttia kesästä ja rakastelusta ihan vaan HUVINVUOKSI kun ei mitään mahkuja raskaudesta kotikonstein = jokaisella pilvellä on siis sittenkin hopeareunuksensa :D

Kirsikalle ja Sarzulle lykkyä tykö yrittämiseen kuten kaikille muillekkin =)
 

Yhteistyössä