Elokuu 2017

Täällä ilmottaudutaan kanssa mukaan!
Viikkoja tänään 7+1 ja laskettuaika näillä näkymin 18.8.

Tämä raskaus tärppäsi suureksi yllätykseksi oikeestaan heti kun ehkäksy jätettiin pois.
Tämä on meidän toinen lapsi, esikoinen on pian vuoden ikäinen, joten ikäeroa tulee reilut 1,5vuotta. Toivottiin lapsille pientä ikäeroa, mutta hieman yllätyttiin, positiivisesti tietenkin, että kuinka pieni ikäero sitä lopulta tuleekaan jos kaikki menee hyvin! :)
Facebook ryhmä kiinnostaa myös, mutta uskallan sinne liittyä mukaan vasta varmemmilla viikoilla.

Olotila on sama kuin esikoisesta, huimausta ja syödä täytyy muistaa säännöllisesti niin ei paha olo iske. Kahvi ei juurikaan maistu ja hajuaisti on parempi kuin koiralla. Väsymyksestä epäilin olevani raskaana ja niinhän se 3+ digitestiin sitten heti pärähti. Ei olla vielä kerrottu kenellekkään, esikoisestakin odotettiin nt-ultraan, saa nähdä pysyykö salaisuutena (maha piilossa) siihen saakka tässäkin raskaudessa. :D

18.8 / amijo / 23 / tays / 2.lapsi
 
Joo turvotusta löytyy täälläkin mutta me kuultiin perjantaina ultrassa että meille tulee kaksoset niin lienee osasyy turvotuksen määrään.

Doppleria en ole nyt kokeillut ku en vielä osaa ajatella miten löydän sillä kahdet sydänäänet ja erotan kumpi on A ja kumpi b vauva.

Yritän muistaa kerran päivässä tutkia yv lootan mutta välissä voi jäädä välistä päivä ku ajatukset hukassa niin älkää hätäilkö, pääsette kuitenkin FB ryhmään

Kiiltokuva & tuplat 7+0
 
Täällä uusi odottaja!
Eli arvioitu la 27.8. (Ei oo ihan varmaa, lääkäri osaa sanoa vasta tiistaina kuinka pitkällä olen) Noorasaila , 20, LS, 1. lapsi
Plussan jälkeen alkoikin alavatsan turvotus, rinnat kipeyty entisestään ja hieman etoo, mutta olen onnellinen oireista, se vaan tuo mielenrauhaa et sielä se kehittyy masussa <3
 
@Kiiltokuva onnea tuplauutisista :love:

Oon välillä haaveillut kaksosista ja mies myös, mutta nyt en kyllä sitä toivo, muutenkin jännittää kun ollaan jo melkein viikolla 30 kun täältä matkustetaan valtameren yli Suomeen!
Poks 6+0 ja totaalinen väsymys iski samantien :LOL:
 
Täällä myös yksi odottaja :) omien laskelmien mukaan 10.8 olisi laskettuaika, mutta katsotaan muuttuuko vielä kun ensimmäinen ultra takana. Ensimmäinen neuvola-aika meillä on 5.1, jolloin lähtee käyntiin 10rv, nyt 9rv. Joulunpyhät ja uusivuosi aiheutti sen, että ensimmäinen neuvola-aika mennyt niin pitkälle :s

Eli tuohon aloitustietoihin LA10.8/26-vuotias olen (mies 28v)/TYKS/1.lapsi.

Lapsiasiaa meillä on suunniteltu jo alkuvuodesta, että loppuvuodesta saa tulla jos tulee ja ensimmäisellä tärppäsi. Meillä häät helmikuussa, jolloin oli toiveena olla jo lapsen tuloillaan ja ettei olisi kauheasti 3kk pidemmälle, niin mahtuu ehkäpä mekkoon ;D

Täällä ollut erittäin hankala alkuraskaus - itsellä mahaongelmia&suolistosairautta ja odotetusti pahoinvoinnit ovatkin olleet erittäin pahoja enkä saanut juuri syötyä tai juotua, saati oltua pystyssä ennen klo 14 - painokin mennyt vain alaspäin. Väsymys täällä lisäksi aivan mahdotonta - johtuu osittain varmasti myös ravinnon rajallisesta saannista, mutta ei vain saa syötyä. Pillimehu linjalla aikalailla menty.. Sairauslomalla olen ollut nyt 2vkoa, huomenna yritys töihin!

Täällä miehen kanssa molemmat erittäin odottavin ja myöskin jännittynein mielin näistä alkuraskauden oireista huolimatta :)
 
Moi!
Minäkin uskaltaudun mukaan. Ennen joulua tein yllätysplussan. Tämä on meille neljäs lapsi. Lapsiluvun piti olla täynnä, kaikki vauvakamat myin juuri eteenpäin ja sitten iltatähtönen päätti saapua :D

Laskettuaika on omien laskujen mukaan 25.8. Ensi viikolla menen maanantaina ultraan, niin sitten tietää tarkemmin.

Oireet ovat olleet aika vähäiset. Tissit ovat kipeät ja kasvaneet varmaan kuppikoolla. Välillä tulee ällöttävä olo, mutta se on hetkittäistä. Vatsan turvotus on ihan järkkyä...

Olisin myös kiinnostunut FB-ryhmästä :)

Onnea kaikille odotukseen!

Marble rv 6+3
 
  • Tykkää
Reactions: Sokeripala
Heppatyttö-84, TAYS, rv 7+?, 2lapsi
HEIPPA!
Täällä mukaan menoon ilmottautuu 32vuotias nainen, esikoinen syntyi 04/16. Ja nyt yllätykseksi pikku veljeä tai siskoa pukkaa laskureiden mukaan rv 7+jotain selvinnee myöhemmin tarkemmin. Kuinkas face ryhmään pääsisi mukaan? esikoisen ryjmä edelleen todella aktiivinen ja läheinen <3
 
Tervetuloa uusille!!

@Jemmis huh miten alkanut oireet! Toivottavasti kohta alkaa helpottaa!

Täällä ollu ihan normaali olo..ällötys hävis ja turvotus kans kunnes tuli taas töihin lähtö ja tänään kaikki ällöttänyt 2viikon tauon jälkeen!! Mulla tulee huimaus ja tärinä heti jos jää ruoka välistä ja väsyttää kokoajan joten toivon että kun töissä on ihan hullu kiire nii unohdan kaiken raskailun kotiin että selviän siellä. Vitsit ku vois vaan nukkua :D

Eilen sain äänet kuulumaan ekaa kertaa ja kyllähän se helpotti mieltä taas kun kuuli että mukana ollaan :love: tulis vaan se neuvola nii sais alkaa arpoon miten ehin muka verikokeeseen samalle viikolle..

Ipana 9+1
 
Mä tein päiväpissasta digin 31.12 (rv 5+6 menkoista) ja näytti vaan 2-3.. ois ehkä pitänyt oottaa aamuun tai alkuviikolle mielellään mutta tyhmä mikä ryhmä.. välillä tullut pyyhintä vuotoa myös... Mikä ei sinällään yllätä koska olen kaikissa raskauksissa vuodellut..Mutta ainahan se huolettaa.. Varasin siksi kvantitatiivisen hcg määritelmän ja tänään kävin antaa ekan näytteen. Perjantaina sitten pitäs olla viisaampi..

Hurjana onnea tupla-uutisista Kiiltokuvalle ja sokeripalalle! Ja muille kans hyvistä uutisista!

-Starangel ja pikkupikku 6+3
 
Ohhoh, toiset kaksosuutiset, onnea niistä @Sokeripala ! :)

Tervetuloa uudet!
Aika hurjat oireet @Jemmis , ootko pystyny olemaan töissä?
Mulla on nyt pari päivää menny toistaseks ihan hyvin töissä, etominen alkaa kun työt loppuu eli tässä vaiheessa on ainaki auttanu se et ei ehdi miettimään töissä raskautta. Väsyttää kyllä aika kovasti töitten jälkeen:sleep:

Toivottavasti @Starangel ihan vaan harmitonta vuotoa ja teit vaan liian aikasin digin, jos myöhäisempi ovulaatio..?

Unimaa 7+1
 
Tervetuloa uudet:)

Onnea sokeripala kaksosuutisista
Mä odotan innolla ekaa ultraa vielä..

En oo jaksanut palstailla...
eilen iski kunnon migreeni ja edelleen oksu olo tasaisen tappavasti
jaksaa väsyttää:LOL:.

Tänään sai siivottua yhden lasten huoneen lakanat vaihdettua puhtaiksi mikä saavutus jee
Tein jauhelihakeittoa...

Parempia vointeja muillekin.
Jos vielä pyykit sais pyörimään sit ilta rennosti:rolleyes:
 
Kiitokset kaikille tuplaonnitteluista! @Kiiltokuva, hauskaa tosiaan että meitä on kaksi tuplaodottajaa niin samoissa viikoissa! En löytänyt sua tuosta ekan sivun listasta enkä muista: oliko tää sun eka raskaus vai oliko teillä lapsia jo ennestään?

@Hipiti , kyllähän mä tuossa pari päivää sitten pahoinvointia tuskaillessani taisin mainita että kun vaan ei olis kaksoset kyseessä.
Oli kyllä ihan puhtaasti vitsi, mitään todellista aavistusta ei voi sanoa olleen. Mutta kun gyne laittoi anturin oikeaan paikkaan niin heti katsoin itsekin että ihan kuin ois kaksi! Ja kun hetken päästä gyne sanoi saman ääneen niin pakkohan se oli uskoa :LOL:

Sain nyt sitten lähetteen äitiyspolille jo saman tien, pitää kuulemma varmistaa että on erilliset istukat ja kalvot vaikka siltä onneksi näytti. Jos on yhteisiä niin siitä voi tulla kaikenlaisia ongelmia. Raskausviikot meni nyt vähän hassusti kun gyne katsoi raskauskiekon perusteella että la olisi jo 18.8. (?) ja viikkoja siis 7+4. Sitten ultrassa sikiöiden koko vastasi sitä 7+0 jota olin itsekin laskenut, mutta ä-polin lähetteessä näytti edelleen lukevan la:na se 18.8. Joten en nyt tiedä oonko virallisesti 7+0 vai 7+4 ? Eiköhän se jossain välissä päätetä :)

Alkuun oli kyllä vähän shokki kun olin henkisesti varautunut pikkukolmoseen joka menisi aika lailla samaa kaavaa kuin kaksi edellistäkin. Nyt on ihan kuin ensimmäistä oottais kun kaikki on uutta ja pelottavaa. Pystyykö synnyttämään alateitse, onnistuuko imetys, miten kauhean raskas vauva-aika tulee jne. Hädissäni soittelin äidit, siskot ja anopit läpi ja kerroin kaikille heti :LOL: Kannustusta tuli paljon ja yllätyksekseni mies suhtautui uutiseen alusta asti positiivisesti, mikä on tietysti iso asia. Tässä päivän sulateltuani alan itsekin jo olla vähän innoissani :) Jospa tää tästä...

Sokeripala ja tuplamuruset 7+0
 
  • Tykkää
Reactions: -Raku- ja Hipiti

Meillä on neljäs ja viides tulossa, minun tietoja ei tuolla etusivulla ole ku kirjoitan aika pintapuolisesti tänne ja sitten syvemmin fbn puolella. Meki soitettiin melkein heti kaikille läheisille, helpotti asian käsittelyä. Pitäis löytää edullisesti tuplat joitten runkoon sais kaukalot kiinni, helpottais sitte viiden kanssa liikkumista :whistle:
 
Jospa tännekkin päivittelisi.

@Sokeripala onnittelut tuplista❤

Mulla oli jo tänää eka neuvola. Kiva oli terkkari mut meillä se jatkaa vain ens kerran ja sit tulee toinen. Paljon tuli asiaakin mutta paljon myös turhia lippulappuja. Ylimääräsiin verikokeisiin joudun kun viime synnytykses saanu verensiirron. Ja sit synnytyksen vuodon takia pyysin pelkopolille aikaa.
Pahoinvointi jatkuu mut välillä helpompaa. Aivan poika olo siksi et välil helpompaa. Väsymys on kuitenkin mykistävää. Pystyssä pysyminen on niin rankkaa. Ens viikon työt vähän ahdistaa. Et miten jaksaa ja selviää.
 
  • Tykkää
Reactions: Hiekkasärkkä79
@Sokeripala onnea tuplauutisista :love:

Mua polttelis jo liittyä sinne facebook-ryhmään mut en ehkä uskalla vielä. Jos sitten ekan neuvolan jälkeen tai sitten kun saa dopplerilla sykkeen kuulumaan :)
Mä sain muuten selvitettyä vihdoin tätä Jenkkien raskaudenseurantasysteemiä, valitsin sairaalan ja lääkärin ja sain ekan ajan. Se on vasta melkein neljän viikon päästä 10+3 viikoilla, nyt siis 6+4. Sillon varmaan ultrataankin, pitää malttaa vielä odotella :D
 
Yhteistyössä