*** Elokuun 2011 masumurut KESÄKUUSSA ***

Eea
Hyppy Itsellä ei esikoisen synnytyksen aikana tuntunut taju lähtevän. Varmaan se on aika harvinaista. En ole ainakaan kuullut, että kenellekään tutulle tms. olisi niin käynyt. Kätilöt kyllä osaa hommansa ja olet hyvissä käsissä. :) Äitiysrahapäätös tuli samalla kuin päätös äitiysavustuksesta ja lapsilisästä. Meni noin viikko papereiden lähetyksestä.

Kirppiina kannattaa varmaan soittaa synnärille ja kysäistä asiasta. Parempi olla liian varovainen.
 
Neuvolassa kayty ihan vaan kuulemassa viime viikon verikokeiden tuloksia seka saamassa anti-D piikki (auts).

Hb oli 101 joten sain rautaa mukaan (ihme juttu, silla olen syonyt multivitaa seka monipuolisesti kasviksia)
Platelets eli trombosyytit oli 143 mika mielestani hyva (viimeksi 119 - normaaliarvo 150-400) mutta nyt joudun uusimaan verikokeet taas kuukauden kuluttua

Ja jos jatkan omaa napaa niin muuten olo ihan jees, paitsi vasymysta pukkaa (raudan puutetta varmaan), ja iltasin ihoa kutittaa ja vatsaa turvottaa niin, etta on vaikeaa rauhassa lohoilla sohvalla. Yleensa paadyn johonkin leveahaaraiseen sammakkoasentoon lattialle pariksikymmeneksi minuutiksi, kunnes annan periksi ja painun sankyyn. Harmi, silla illat jaavat vahan lyhyeiksi silleen.

Gallupeista.

Huuhteluainetta ei kayteta enka jaksa silittaa muita kuin pakollisia, niitakin riittaa (lahinna duunivaatteita, myos joitain omia toppeja). Laiska mika laiska. :whistle:

Meilla P&T vaunut ja siihen tulee pehmea koppa. Kesaksi ei varmaan tartte mitaan muuta eristetta, syksyksi sitten lampaantalja ja tarpeen mukaan peittoja kopan sisaan. Miten lampaantalja muuten kannattaa pesta?

Synnytyksesta. Esikoinen syntyi rv 40+5 ja veikkaan, etta tama saapuisi maailmaan noin rv 40+"jotain alle viiden", eli ehka pari paivaa aikaisemmin? Salaisesti toivon, etta beibi suvaitsisi tulla jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta en usko. Esikoinen painoi syntyessaan 3800gr eli jos tama jossikka on samaa luokaa, vahan varhaisemmasta synnytyksesta ei olisi varsinaisesti haittaa.. ;)

Bump ja Ringo rv 29+4
 
Hyppylle viela tsemppia, etta en minakaan ole kuullut, etta keltakaan taju olisi lahtenyt. Jos kipua pelkaat niin sairaalassa on onneksi monelaista droppia tarjolla ilokaasusta epiduraaliin, ja kuumasta suihkusta piikkeihin, eli kylla ne aina jotakin keksivat jos kipu yltyy. Vaikka synnytys voi olla raju kokemus, pida mielessa, etta kivulla ja tuntemuksilla on syynsa, ja palkinto odottaa lopussa. Eika sen jalkeen tunnu enaa missaan! :hug:

Nain mina ainakin ajattelin esikoisen syntyman aikoihin. Jos esim. olet auto-onnettomuudessa ja jalka katkeaa, niin kipu & karsimys on tavallaan ihan turhaa ja joudut karvistelemaan monta viikkoa kipsin kanssa. Synnytyksessa tuntemuksilla on syynsa, ja kun beibi saapuu mailmaan kiput hellittavat samantien. En vaita, etteivatko paikat olisi hellina sen jalkeen, mutta siina hormoonimyllakassa uutta vauvaa ihastellessa ei sita edes huomaa.. :)
 
Eea mun kokemus on sellainen, että taskuvaipat ei ollu kovin hyviä ihan ekoina kuukausina. Meillä ainakin tytöllä oli niin pikkuruiset reidet että kakka tuli aina reisistä ohi. Paras yhdistelmä oli sisävaippa + kuori. Tykkäsin itse niistä äp:n imse vimse- kuorista. Niissä on vuotosuojat niin kakka ei tule ohi. Sitten kun kakka alkaa olla kiinteää niin taskuvaipat on tosi hyviä. Ja yöllä paras vaihtoehto on sisävaippa + villikset. Monet käyttää ihan aluksi harsoja, mut itse en oikeen osannu niitä käyttää. Nyt aion kyllä yrittää niiden kanssa uudestaan, jos vaikka saisin toimimaan.
 
Äänimerkkiä vaan iskemässä...

Kotosalla lepäilen edelleen, stressaan vanhimman rippiäisiä, su olis konfirmaatio... kämppä laittamatta, kaikki laittamatta... ja ikävä kyllä suppaa lääkityksestä huolimatta, eilen olin jo varma, että lähtö tulee. Iski todella kipeitä ja työntäviä kehiin. Että on piinaavaa aikaa... mä en todellakaan halua pientä masusta pois vielä moneen viikkoon eli olisi parempi keksiä kohta jotakin. Taitaa olla viisainta ottaa vain äippäpolin kautta pyörähdys tässä niin saadaan tietoa siitä missä alakerrassa mennään ja silleen...

Menipä valivaliksi, anteeksi! :ashamed:

Myönnän etten jaksa lukea kaikkia viestejä tässä ja nyt, katsotaan josko myöhemmin. Älkää siis loukkaantuko...

-Miuski & "Jimpula" 29+2
 
Hyppy: Ei kai lapsilisästä ole voinut vielä tulla päätöstä, kun ei sulla ole vielä lasta, jolla olisi henkilötunnus. Ja kun sitä ei edes tiedä koska alat sitä lapsilisää saamaan. Jos synnytät 1.8, niin saat ekan kerran syyskuun lopussa. Jos taas synnytät 31.7, niin saat jo elokuun lopussa. Et oisko sulla kuitenkin se rahapäätös mikä äitiysavustuspäätöksen kans on tullut, ollutkin äippärahapäätös? Olis ainakin loogisempaa. :)

Piianappula: Muakin kiinnostaa kenen sä näit synnyttävän?? :)

Kirppiina: Mä soittaisin tai menisin näytille. Ei kuulosta ihan kevyeltä kamalta tuo olo..

Galluppeihin.. Esikoinen syntyi aikaistetulla sektiolla 38+6, mut paikat oli ihan kiinni ja epäkypsät vielä silloin, joten jotenkin mä odotan, että jos leikataan, niin 38+, mut jos ei leikata, niin sitten lähempänä laskettua aikaa. Mut sit hyvin epäloogisesti mä odottelen tämän syntyvän jo heinäkuun 20. päivän maissa/jälkeen ja LA on vasta 8.8. :p

Huuhteluainetta en käytä. Ja silityskin on meillä niin harvinaista, että lapsi ei varmaan edes tiedä mitä on silittäminen! :D Mies kyllä käyttää työssään paljon kauluspaitoja, mutta anoppi silittää pahimmat ja monet on itsestäänsiliäviä, joten ihan hyvin ne pikkutakin alle kelpaa kun laittaa suoraan narulta henkarille kuivumaan.

Meilläkin on kovassa kopassa hyvä patja (eikö aina kovissa kopissa ole?), jossa on jotain ilmanvaihtoakin, joten se on kesävauvalle mukavan vilpoinen. Talvella sitten äitiyspakkauksen makuupussi. Tarvittaessa jääkarhupussi, mutta harvoin pientä niin kylmällä viedään ulos, et jääkarhupussia tarvis.

(.) Tänään en mittaile sokereita, joten keksipaketti sujahti helposti naamariin kera mehutuopin.. :headwall: Paino noussut nyt 6kg, joten eiköhän se seitsemäs ole kasassa viimestään loppuviikosta. Huomenna lähdetään Turkuun, ollaan pari yötä kylpylähotelli Caribiassa ja sit torstaina Muumimaailman kautta kotiin. Tollaset matkat tekee mulle aina lisäkiloja.. :|
Mut ihana reissu luultavasti tulossa.. Caribiassa on kuulemma ulkoallas ja helleviikko luvassa!

Asiasta kukkaruukkuun.. Mä sain viime syksynä joltain pariskunnalta linnunpöntön kaupanedessä. Se pappa kuulemma tekee niitä ja sit ne jättää niitä kauppojen eteen, että ihmiset ottais niitä ja laittais puuhun. No mä otin sen ja laitoin vaan hiekkalaatikon viereen yhteen puuhun. Ajattelin, et ei sinne kukaan mitään tee, mut näkeepä lapsikin linnunpöntön ja voin selittää mikä se on. Vaan kas, jokunen viikko sitten huomasin, että sieltä irtopohjan reunoista pilkistää jotain oksia ja tilkettä, siellä on pesä! Ja nyt viikonloppuna sieltä kuului kova sirkutus! Siellä on jo kuoriuduttukin! :heart:

Nurmikonleikkuu sujuu vielä hyvin, eilenkin lykin 2h menemään ja toi kone ei todellakaan ole mikään itsevetävä.. ;) Mulla on oikeesti kauhee intohimo nurmikonleikkuuseen. Oon luvannu, että Juhannukseen asti leikkaan sen itse ja sen jälkeen luovutan miehelle leikkuuluvan, mut eilen tuli sellanen fiilis, että josko kuitenkin vielä heinäkuun alussa ainakin leikkaisin. Se on niin hyvää liikuntaakin. 1,5-2h 1-2x viikossa. Sitäpaitsi.. Marjapuskiin on tulossa ennätyssato ja olen luvannut ne yhdelle kaverille, joka on juuri eronnut ja joutunut muuton myötä luopumaan marjoistaan ja muista rakkaudella kasvattamistaan kasveista, joten en tod. halua antaa miehen leikata nurtsia niiden läheltä. Se kun ei jaksa turhia väistellä ja ajaa hellästi.. On pian kaikki marjat maassa.

Mukavaa helleviikkoa kaikille, pysytään vielä yhdessä kasassa, eikö vaan?!


Raitis ja Salarakas 31+0 :)
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolakuulumisia:
Paino kääntynyt nousuun, 110g/vko (oon kyl mässänny herkkuja siihen malliin, ettei yllättänyt :whistle:)
turvotus +
RR 129/98, jatketaan kotiseurantaa
pissa puhas
kohdunpohjan korkeus 29cm
lapsiveden määrä n (ekaa kertaa merkattiin)
pää on alaspäin
syke + 142
liikkeet ++
Ei mitään uutta, varattiin lääkärinla ja seuraava aika.

Oon ihan salee, et vauva syntyy viikko-pari lasketun ajan jälkeen. Oon bongannu ovulaation kp16, eli se ois ollu kp17. Kaikissa ultrissa vauvan koko on mennyt 3 päivää pienempänä kuin 28-päiväisen kierron mukaisesti laskettuna (kiertohan mulla oli 30-32 päivää). Plus sit ku eka vasta kyseessä, niin epäilen tän menevän enempi yli ku alle.

Isyyspakkauksen kirjat oon ostanu Suomalaisesta kirjakaupasta ja Kirjatorilta. Ruokalapun, sukat ja tutin täältä: Tikkunekku - Isyyspakkaus T-paidan täältä: paitava.net . Huomasinpa samassa, että eihän siinä lue "uunituore" vaan "tuore". Hups. Mut ihan sama. :)


u & Liipukka 29+5
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta!

Megalintunen Mulla on ihan sama oksentamisen pelko! Inhoan, vihaan ja pelkään oksentamista.. aina yritän sitä viimeisen tippaan välttää :D joten se kans pelottaa synnytyksessä jos oksennan. Hyi. Ihan puistattaa! :D

Raitis On mulla silleen tullu päätös kelalta että lapsilisä on myönnetty, ja se alkaa syntymäkuukaudesta seuraavan kuun lopussa. Ja se summahan on se n. 100e.. Tai päätös ja päätös :D mutta on jotain merkintää jo sinne lapsilisiin tullu ku netin kautta katsoin kelan sivut. Vaan ei äippärahasta :(

Miuskilla Iso maha! :eek: mutta ihana!!! :)

Kirppiinalle Mä menisin kyllä kans näytille..aina parempi olla huolissaan turhaan ku jättäs menemättä. Tsemppiä oloon, tuuhan kertoilee meille sit jos saat tietää jotain.

Nyt aamukahville :heart:

Hyppy ja poitsu 30+4
 
Kiitos huolenpidosta, Eea, Raitis ja Hyppy! Supistukset rauhoittuivat eilen itsekseen lopulta iltaa kohti joten jäin seuraamaan tilannetta. Jotenkin näihin on jo niin tottunut. Vauva liikkui kovasti illalla ja yöllä ja viime yön sain jo nukuttua, ehkä se tästä.
 
Sain sieltä miehen kotipaikkakunnalta vastauksen koskien ristiäisiä ja kuulemma onnistuu :) ja vastaus oli tilavuokra-asiaan,että "Vuokraa ei todellakaan ole peritty seurakuntasalista, se on seurakunnan lahja kasteperheelle!" ihanaa :) saa nyt nähdä mennäänkö lokakuussa sinne vai kastetaanko täällä...

kirppinalle tsempin suppareiden kaa :heart: hyvä et rauhoittuivat ja toivottavasti nyt pysyis pieni matkassa kuitenkin vielä:)

eräs blogikaveri sai lapsensa tässä muutama päivä sitten..istukka lakkasi toimimasta niin piti leikata. Viikkoja 30+6. kaikki voivat hyvin :) pieni hengittää itse ja äitiki alkaa toipua :)
 
Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka oksentavat kivusta. Eli tarpeeks kova päänsärky tai varpaan potkaseminen sohvaan niin oksennan saman tien. :D Synnytyskin meni oksennellessa, joten ilokaasua en juuri pystynyt käyttämään. Siitä tuli vielä huonompi olo. Onneks on niitä muitakin lääkkeitä ja epiduraali toimi mulla. Sen saamiseen loppu oksentaminen ja rupes paikatkin avautumaan kun rentouduin kunnolla. :)

mammy- Hui kamala. Onneksi kaikki hyvin äidillä ja pienellä. <3

Miuski koita selvitä konfirmaatiosta. Kaikki apu käyttöön mitä saat. Keli on onneks hyvä, porukka pihalle (vähemmän siivoamista) ja kaupasta saa puolivalmisteina, vaikka mitä. Älä rehki liikaa kuitenkaan. Mä muuten vihaan sukujuhlia. Pieni stressi jo nimiäisistä. Haluisin vaan skipata ne ja ilmoittaa nimen, vaikka tekstarilla. :D

Mulla on painonnousu tasaantunut. :D Eläköön kesä ja kaikki tuoreet herkut! Namut on vaihtunut mansikoihin ja jotain hyötyä siitä näyttää olevan. Mehujen juomisen olen myös lopettanut, limua ehkä kerran kuussa. Nyt kyllä menossa jätskille, mutta kaikesta en kyllä todellakaan luopuisikaan. :)
 
Ihanaa kesäistä ja lämmintä aamua kaikille :heart:

Galluppeihin ihan ekana:

Huuhteluainetta en erikseen käytä, sillä pesen Arielin pesuaineella jossa luontainen huuhteluaine mukana. Meillä kuivuri koska kaksi tosi allergista kotona niin ei voi pyykkiä ulkona kuivattaa :( Kuivurissa tulee pyykkki kyllä pehmeäksi ihan ilman mitään huuhteluaineita :)

Synnytyksistä...ensimmäinen syntyi viikoilla 40+4 toinen 37+ jotain ja kolmas viikoilla 40+4 eli katsotaan miten tämän neljännen kanssa siis käy :D

Kopasta...Brio happyissa on pehmeä koppa patjalla ja mielestäni ihan tilava myös talvitamine vauvalle eli hyvin mahtuu ainakin ekat puoli vuotta...riippuu miten vauva kasvaa. Tuskin tietty enää ensi talvena mahtuu mutta ikää silloin jo reilun vuoden eli pärjännee makuupussissa / lämpöpussissa jo ilman koppaa :)

Kelan päätöksistä...Mites joko ootte saaneet äitiysraha / avustus päätöksiä??
Mä vein paprut viime kuun puolessa välissä työmaalle ja vielä ei oo kuulunut mistään mitään :confused: ...toivottavasti pian tulee kun äitiyslomankin pitäis alkaa jo tän kuun puolella ja kotihoidontuki loppuu jo heti ensi kuun alusta :|

Miuski huh huh tota sun vatsaa...jos se on mullakin iso mutta iso on sullakin :whistle: ...ei oo varmastikkaan helppoa kun helteetkin tulossa ja parisen kuukautta vielä jäljelläkin ;)

kirppiina, toivottavasti supparit ei enää vaivaa tältä erää...yritähän vielä pysytellä yhdessä kasassa jonkun aikaa :)

Suppareista puheen ollen...mä oon kans heränny nyt kahtena peräkkäisenä yönä tosi kivuliaisiin supistuksiin...siis juurikin sellainen tunne kun synnytyksen käynnistyessä :| ..hmm...saas nähdä mitä on ja mistä moinen johtuu ja päivällä ei niinkään mitään mutta yöllä sitten...

Painosta, sitä on nyt alusta tullut kaiken kaikkiaan noin 4kg eli ei paljoakaan...terveydenhoitaja viime käynnillä mainitsikin että synnytyksen jälkeen olen todennäköisesti hoikempi kun raskauden alussa ;) Se oiskin ihan mahtava juttu :p

Isyyspakkauksen tein esikoisesta isukille 13 vuotta sitten ja sen jälkeen ei oo sellaista väkästetty =) ...en siis aijo nytkään tehdä...ekan paketin sisältö on tallessa vielä =)

Sokereista sen verran etten sitten joutunut sairaalaan seurantaan vaan sain jäädä koti mittaukselle pari kertaa viikossa odotuksen loppuun. Täälläpäin ainakin sääntönä se että aterian jälkeiset tunnin mittaukset ne tärkeimmät...ei niinkään se paasto.
Mulla ei ylityksiä noissa päivä mittauksissa...paasto ainoa joka hieman heitteli.
Nyt en oo kyllä täytyy myöntää niin hirveän tarkasti mittaillut tai pitänyt kovinkaan tiukkaa linjaa syömisissä :ashamed: ...jotenkin tuntuu et nyt kesää kohti ei halua eikä jaksa niin kauheesti stressata noista herkuista. Toivottavasti kaikki mene hyvin synnytyksessä eikä vauveli kasvaisi kauhean suureksi =)

Nyt jos lähtis nauttimaan aamuteet tonne ihanan aurinkoiseen ulkoilmaan...huomisesta mökki kutsuukin tätä perhettä viikon ajaksi...ihanaa :heart: Nauttikaahan mammat suomen suvesta :flower:



...apua mihin nää viikot oikein katoaa...
 
Viimeksi muokattu:
Moi!

Muutamaan galluppiin minäkin ajattelin tulla vastaileen:

Huuhteluainetta
käytän oikeastaan vain sukkiin, lakanoihin ja pyyhkeisiin, itse vaatteisiin aika harvoin laitan.

Synnytyksestä
, itse kun olen autuaan tietämätön siitä kaikesta tulevasta niin en oikein ole osannut vielä pelätä enkä hermoilla mitään. Semmonen kutina ollut jo jonkin aikaa, että herra syntyy aika lailla lasketun ajan tiimoilla ja synnytys on piiiiitkä. :) Jännä sitten todeta kuinka yksiin menee mun mututuntumat ja todellisuus. :)

Kelan päätöksistä
meillä tullu kaiki muut paitsi lapsilisäpäätös mutta kelan sivuilta kävin lukemassa, etä se postitetaan sitten syntymän jälkeen. Ja kelan sivuilta saa tosiaan tarkistettua missä vaiheessa hakuprosessit menossa, nettipankkitunnukset tarvii, että pääsee kirjautuun sisään. :)

Painoa tullut alusta viime neuvolakäynillä 9,8 kiloaja nyt varmasti paukkunut jo yli kymmenen kilon :whistle: Mutta saapi tullakkin kun alkupainoa oli aika vähän tai siis mua itteä ei haittaa enkä jaksa asiasta ressailla. Mulle meinaan nuo karkit maistuu välillä liiankin hyvin :ashamed: Mutta neuvolassakin sanoneet, että maltillinen ja tasanen painonnousu. Ja tuo mun maha tuntuu kyllä niin pieneltä, etten mä tajua miten sinne kukaan enää mahtuu :LOL:

Miuski, jossain pinossa parisen kuukautta sitten olit linkittäny sivut mistä olit ostanut vauvalle sillkkimyssyn yms, haluaisitko laittaa sen uudestaan kun en sitä enää löytänyt? Ja tsemppiä sulle rippijuhliin ja joku oli jo täällä sanonutkin, että elä rehki liikaa, käytä puolivalmisteita ja pidä ruoat simppeleinä. Tulisin niin mielleläni auttamaan mutta tuota välimatkaa vähän liikaa. Ite kun on ollu vajaan viikon pois töistä niin tekis niin mieli leipoa ja tehä vaikka mitä sapuskoita himassa, vierotusoireita tullu nähtävästi jo :) Voimahalaus sinne :hug:

Sitten yksi oma kyssäri: Onko kellään kokemusta lapsen nukuttamisista samassa huoneessa missä perhe muutenkin oleskelee iltasin?? Eli siis, meilläkun tässä huushollissa sekä sänky, sohva ja tv samaisessa huoneessa, niin nyt oon ruennu hermoilemaan kuinka saan vauvan nukutettua iltaisin. Päivisin menee varmaan helposti kun voi nukuttaa eteises/kuistilla/terassilla vaunuissa mutta entä ilta? Mieti jo, että täytyykö nukuttaa esim. keittiös vaunuissa. Pinnis kun ei mahdu muualle kuin tähän meidän makkari/olkkari yhdistelmään. Tietenkään ei ole suurta ääntä enää tarkotus pitää vauvan nukkumaan menon jälkeen mutta tv:tä todennäkösesti tulis kuitenkin katseltua ja ukon kanssa jotain höpistyä. Kokemuksia??

Jahas, jos sitä aamukaffeelle ulos ja maton pesuun kun tuntuu noita kelejä riittävän!

Aurinkoista päivää taasen kaikille!! :wave:

Piianappula + Herra Pena 30+5 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolassa taas käyty, hemppa oli palaillut normiin ja muutenkin kaikki arvot kunnossa. SF-mitta heittikin nyt sinne keskikäyrän alapuolelle, ennen ollut siellä yläpuolella. Mut siis kun on niiden katkoviivojen välissä niin normaalia kaikki. Vauva raivotarjonnassa ja syke 135... paino oli vieläkin kyllä noussu mut onneksi ei enää kiloa viikossa, onhan tuota jo se 13 kg tullut ekan ja tämän neuvolan välisellä ajalla :whistle: heinäkuun alusta ajattelin alkaa taas pikkuisen karppailee, sais loppuraskauden painon pysymään aisoissa ja muutenkin närästykset yms vatsavaivat varmasti vähenisi!!

hyppy minun Kela hakemus on saapunut heille 26.4. omien nettisivujeni mukaan, päätöstä äitiys-/vanhempainpäivärahasta ei vieläkään ole tullut! Juuri neuvolan tädiltä kysyin asiasta ja hän neuvoi et mikäli vielä pari viikkoa menee ettei mitään kuulu niin sit ottaa yhteyttä.

synnytyspelko juuri oli neuvolassa jonkin verran puhetta synnytyksestä ja sain paljon materiaalia siihen liittyen ja parit videot, mulla vielä helppoa kun en jostain syystä osaa ollenkaan pelätä sitä tulevaa. Ainoa mitä olen miettinyt on se että jos jostain syystä vauvan terveydentila heikkenee synnytyksessä. Mutta muuten en kärsi mistään pelkotiloista ainakaan vielä.

milloin syntyy en tiedä miksi koko ajan ajattelen että tämä syntyisi jo heinäkuun puolella, se on ehkä niin vahva toive! Mut tietenkin mun tuurilla mennään sinne 41+5 viikoille jolloin sit kuulemma vasta aletaan tutkimaan pitäiskö jotain tehdä!!!:O

välilihan hierontaonko kukaan aiemmin synnyttäneistä kokeillut? esim. Ceridal Lipolotionin kanssa? Siitä sain neuvolasta ohjeet ja kuulemma hyviä tuloksia ollut! viikolta 35 lähtien pitäisi tehdä päivittäin... voisipa melkein harkita...

isyyspakkaus nyt ei ole kiinnostusta alkaa väsäilee, sit ehkä ku lomat alkaa niin vois harkita ku on aikaa ja energiaakin toivottavasti....

epiduraalista haluaisin kuulla teiltä kokeneimmilta, hyödyt + haitat? otatteko uudestaan?

voimia ja :hug: kaikille joilla on jo kipuja ja synnytysuhka. Kunhan vain pikkuiset vauvelit vielä jaksaisivat uiskennella muutaman viikon niin sitten olisi jo turvallista tulla maailmaan...

SF-mitasta vielä aiemmin synnyttäneet muistatteko kuinka korkealle se mitta teillä on noussut ihan viimeisillänne? katkoviivat menee 32-36 cm ja nyt oli mulla 26,5 cm joten ilmeisesti odotettavissa vielä ehkä n. 10 cm vatsankasvu!:O

Tää ajatteli lähteä kasvihuoneen siivoukseen mut hetken mielenmuutos tuli ja menenkin aamupäiväunille sohvalle vapaapäivän kunniaksi! Menee yöt aikalailla pyörimiseen välillä niin täytyy nukkua silloin kun siihen on aikaa...|O

Minttu+PikkuJ 30+4:heart:
 
Eea
Epiduraali vei esikoisen aikaan kivut alkuun tosi hyvin pois. Huonona puolena näin sen, että olin sidottu makuuasentoon. Vessassa pääsin itse kerran käymään, kerran tai kaksi kätilö tyhjensi rakon katetroimalla. Ei ollut mukavaa. Ja tämän vessassa käynnin jälkeen kätilö unohti kytkeä epiduraaliletkun takaisin pumppuun, joten puudutus katkesi melko piptkäksi aikaa ja kivut palasivat. Kun moka huomattiin, ei puudute enää auttanut. Toivon, että selviäisin seuraavasta synnytyksestä ilman epiduraalia. Saisin liikkua vapaasti ja olla asennossa joka tuntuu itsestä parhaalta. Esikoista synnyttäessä ponnistuksen tarve alkoi makuuasennosta johtuen tuntua jo paljon ennen kuin sain luvan ponnistaa. Oli ihan kauheaa kamppailla ponnistamista vastaan.
 
Kysymys - Saako raskaana syödä ulkomaisia mansikoita? ( esim. hollantilaisia ? ) Tiedän että saa jo suomalaisiakin mutta tuli nyt vain mieleen.

Oltiin esikon kanssa äsken reilu tunti leikkipuistossa kun on niin ihanan lämmin ilma! Mutta kas kummaa heti alkoi jalkoja turvottaa, muutenkin tuntuu että ei jaksa seisoa pitkään paikoillaan, puistossakin tuli enempi istuttua vain.

Epiduraali - Ei minkäänlaista kokemusta, jos vain pystyn koitan että en ottais sitä! Esikon aikana en onneksi sitä tarvinnutkaan! :)

Äitiyspakkaus- tai raha avustus -
viime viikolla vein omat lappuset ja eilen tuli päätös että torstaina olis rahat tilillä, eli ei otettu tällä kertaa pakkausta vaan rahana! :)

majj & 30+1
 

Yhteistyössä