~elokuun epelit 2012~

Pienen hiljaiselonjälkeen. Mulla on ens viikolla jo NP-ultra torstaina, neuvolasta kun laskivat silloin olevan 11+2 tjn.. Siellähän asukin todellinen ikä varmistuu ja saan sitten uuden ajan parin viikon päähän.

Salla Hyvinkään sairaalaan varataan ultra-ajat itse ekan neuvolan jälkeen:) Neuvolasta saat sitten ohjeet.

Lemmikeistä: Me otettiin sekarotunen pikkukoira n. 2kk ennen esikoisen syntymää ja ovat olleet aivan ihana pari. Esikoinen oikein esittelee, kuinka osaa silittää koiraa hienosti:) Nyt kk sitten otettiin sekarotunen villakoirauros kaveriksi. Eli kyllä tännekki sitten häslinkiä tulee, kun yks uhmaikänen, vauva ja 2 koiraa joista toinen saavuttaa kanssa murkkuiän noilla tietämin.

Jouluna kerrottiin anopille+apelle. Olivat liikuttuneita ja onnellisia.
Hieman on täälläki pelko persiissä, että onko loppunut kehitys, kun huono olo jokseenkin hävinnyt, ruokahalu palannut ja kohtu ei ole nyt viikkoon mielestäni kasvanut. Kun aikaisemmin olen painellen tuntenut sen paikan, ja aluksi pienen pientä kasvua. Noh. Turha stressata, nähdään sitten ens viikolla tilanne:)

Jenny ja Papu 8+3
 
Jonsu123: Itse ainakin olen käynyt kaikista rv 26 vielä ultrassa privaatisti ja kysynyt kumpi tulee. No, tyttö sanottiin molemmilla kerralla mutta kyllä tuo eka näyttäisi poika olevan... :). Ajattelin kyllä käydä tälläkin kertaa, en silti osta karderoobia täyteen sinisiä tai pinkkejä vaatteita veikkauksen perusteella :)

Edelleen tulee ruskeaa tuhruvuotoa joka päivä. Epäilempä että taasen on joku hematooma kuihtumassa pois. Oireet hieman helpottaneet, väsymystä piisaa ja pissahätä öisin ovat kovia.

Maha on ihan hirveän kokoinen! Tuntuu ettei ruoka laske ollenkaan. Kyllä jotkin äippähousut alkaa kohta olemaan kova sana täälläkin : /

Mirkku76 8+0 (POKS!)
 
Meillä kans vilinää riittää, meillä on 4 koiraa, tosin 3 niistä on pääsääntöisesti ulkokoiria mut päivittäin käyvät kyllä sisällä. Ja meillä ei mitään pikkusessuja oo vaan sisäkoira on vilkas 7kk ikäinen leonberginkoira. Koirat kyllä hyvin väistelee poikia jos rupeaa ahdistamaan käsittely ja tai sitten ne antaa niitten mönkiä ja kiskoa eivätkä oo vihaisia.

Tii*: Se voi olla normaalia tai sitten merkki keskeytyneestä keskenmenosta. Kaikillahan pahoinvointi ei oo ikinä voimakasta tai kestää lyhyen aikaa ja silti raskaus jatkuu normaalisti. Mulla itsellä kahdessa ensimmäisessä raskaudessa pahoinvointi oli suht voimakasta ja sitä kesti tuonne rv12-14 asti, kolmessa keskenmenneessä pahoinvointi on ollut tosi lievää satunnaista yökkimistä ja varsinkin noissa keskeytyneissä pahoinvointi hävisi rv10 ja samaan aikaan loppui sikiöiden kehitys. Mut sen kyllä huomasi myös siitä että kaikki muutkin mahatuntemukset hävisi, eli iltaisin ei enää tullut sitä alamaha turvotusta ja kohtu ei noussut enää.
 
Tervetuloa uusille!

Jonsu123 kyseli, että ketkä kaikki haluaisivat tietää sukupuolen ultrassa. Minä ainakin haluaisin. :)

Meille ei sukupuolella ole väliä, mutta itselläni on jostakin ihme syystä ollut koko yrityksen ajan sellainen olo, että esikoisemme on poika, joten kaappiin on päätynyt muutamia enemmän poikien "värisiä" vaatteita odottelemaan käyttäjää. Joten jos pikkuinen onkin tyttö, niin olisihan sitä ihan kiva hankkia pari punaisempaakin nuttua valmiiksi. Koska itsekin käytän paljon tummia värejä pukeutumisessani, minusta voi aivan hyvin pukea tytön siniseen, mutta tiedän, etteivät kaikki ole samaa mieltä.

Sukuun syntyi vuosi sitten sekä tyttö että poika, joten mahdollisesti pienokaisemme saa pieneksi menneitä vaatteita serkuiltani. :)

Oma olo on aivan järkyttävän väsynyt... Takana on kunnon yöunet, mutta jo tekisi mieli mennä parin tunnin päiväunille. |O

Luckygirl & Vintiö 6+6
 
Pahoitteluni kaikille surun kohdanneille.

Itselläni ei ole enää muita oireita kuin rintojen arkuus. Se on ollut alusta asti eikä ole lisääntynyt eikä vähentynyt. Menkkatuntemuksetkin ovat loppuneet mutta en usko että se tarkoittaisi mitään pahaa koska alussakin se oli aika satunnaista. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Raskaustestejä teen aina välillä ja vahvaa plussaa on näyttänyt ensimmäisen haalean jälkeen.

Tai no voiskohan oire olla tää hiilarihimo? Mua ei okseta mutta kuvottaa aika moni ennen herkkuna pitämäni ruoka. Voisin syödä sipsejä aina vaan vaikka en ole niitä puoleen vuoteen syönyt eikä edes tehnyt mieli. Tiputin juuri painoa kahdeksan kg normaalipainon sisällä karppaamalla joten odotettavissa on että paino alkaa nyt nousta näillä hiilarimässyillä.

Nyt pitäisi olla varhaisultran mukaan 8+2 mutta neuvolan mukaan tasan 10+0.
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta ja tervetuloa taas uusille =)

kuinka moni haluaa tietää sukupuolen ultrassa?
Kyllä halutaan :D Ei sillä et mitään väliä ois, mutta saapahan sisustaa lastenhuonetta ehkä jonkunnäköseks ;)
Tosin mulla on itellä kyllä ihan tyttöfiilis, kaikki "oireet" kyllä viittaa siihen.

Tii*, mulla on samanlaiset kokemuksen Sanlen kanssa, eli keskeytyneessä keskenmenossa oireet hävisi samaan aikaan, kun alkion kasvu lakkasi. Kärsin hyvin vahvasta pahoinvoinnista ja se loppu ku seinään, siinä vaiheessa sen vaistosi itekki, et kaikki ei ole hyvin.
Enkä halua maalaa mitään kauhuskenaarioita, voi olla että hormonimäärät ei enää kehossa seilaa niin kovasti edestakaisin, kun istukka ja napanuora on toiminnassa ja se helpottaa vähän oireita.
Suosittelen oman mielenrauhan kannalta että meet ultrassa käymään jos siltä tuntuu.


Kovasti jaksamista kaikille tuhruvuotojen, väsymyksen ja pahoinvointien kanssa painiville.

Täällä yrittää väsymys iskeä myöskin ja lievää etomista on havaittavissa syömisen jälkeen - jahka ensin löytää jotain, mitä voi suuhunsa laittaa :LOL:
Ei kyllä tee niin mitään mieli, ruokahalu on jossain katveessa. Toisaalta hyvä niin, ei tuu xtrakiloja ja tuo tyyppi imee musta kyllä kaiken tarvitsemansa kuitenkin :p

Callisto 7+6 :heart:
 
Tai no voiskohan oire olla tää hiilarihimo?
Sitähän se just on :D

Mulla ei varsinaisesti oo mitään himoja, mutta eilen kyllä kaupassa käydessä sivuutin hitaasti sipsihyllyn jo miettien et meniskö ne alas :rolleyes:
Tosin mua himotti se suolaisuus niissä.
Mulla on kyllä ruoat pysyneet ihan karpissa edelleen, vaikka osa on ehdottomasti no-no, mitä aiemmin oon antaumuksella syöny.
 
Jenny90 Kiitos :)

Lemmikit Meillä kotona kaksi chihu-poikaa.. Kovia vartioimaan..ainakin minua.. Uskoisin kuitenkin, että hyväksyvät lapsen? Ja alkavat myös vartioimaan lasta?

Sukupuoli Todellakin haluan heti kun mahd. tietää sukupuolen! :D .. oli se sitten kumpivaan..

Callisto Mitä ne sellaiset "tyttö-oireet" ovat? :)

Salla
 
Heippa vaan kaikille! Ilokseni tiistaina plussa tuli, ja menkkojen mukaan laskettu aika olisi 26.8 :) Olen 23v mamma. Ennestään meillä on kaksi lasta, 4v poika ja reilu 8kk vanha tyttö! Näiden pienimpien ikäeroksi siis tulee noin 1v 4-5kk :) Sairaalaksi valitsenemme vanhan tutun Naistenklinikan :) Iloista odotusta kaikille, toivottavasti kaikilla on hyvä olo! Minulla oli tytärtä odottaessani useamman kuukauden raju pahoinvointi, oksensin yötä päivää. Vielä se ei ainakaan ole alkanut tässä raskaudessa, kuvottaa ja närästää vaan. Tosin viikkojakin on vasta 5+4 :)

terveisin Nereida!
 
Salla, no sanotaan näin, että ehkä varsinaisista oireista esim. pissa on ihan sameeta ja näytän hirviöltä :D
Liekö sanonta siitä äitinsä kauneuden viemisestä pitää paikkansa.
Mut ihan erilainen fiilis oireiden puolesta kun viimeks, esim. toi pissa oli silloin kirkuvan keltasta ja pahanhajusta, nyt se on ihan erilaista.
 
Ihana lukea nuita teijän fiilistelyjä vauvojen takiaa. itsellä menkat myöhässä muutamia päiviä..ja pelkään että odotan. Mulla opiskelut pahasti kesken ja nyt ei olis kaivattu raskautta. Pelon sekasena odotan että millon uskaltaisin testata ja samalla toivon että menkat pian alkais:/ Jos odotan niin la olis tuossa elokuun lopulla.. Kyllä jos raskaana olisin niin lapsen pitäisin. Toivoisin silloin kovasti tyttöä, meillä on ennestään jo 3 ihanaa poikaa:) Mutta tällähetkellä on päällimmäisenä vain kauhu..mutta odotellaan ja katellaan. Onnea teille kaikille plussista:)
 
moikka.
täällä uusi elomasu ilmottautuu myös joukkoon :) menkkojen mukaan viikkoja olisi 5+ mutta kun tiedän että ovis oli 13.12 niin la on siis muistaakseni 3.9. viikkoja siis vasta 4+2. siksi tulin elomasuihin,koska vauveli tulee syntymään elokuussa jos kaikki menee hyvin.
mulla on nimittäin synnytystapana suunniteltu sectio.
meillä ennestään 4poikaa ja yksi tyttö..haaveissa olisi toinen tyttö koska tämän jälkeen emme voi enää lapsista haaveilla. pääasia kuitenkin että kaikki menisi hyvin ja vauva olisi terve.meille se ei todellakaan ole itsestäänselvyys..meillä on esikoisella koanaaliatresia joka on erittäin harvinainen sairaus.kuopuksella on piilosuulakihalkio ja liimakorvatauti.kaikilla ollut vähän jotain mutta onneksi ei mitään sen vakavampaa.
meillä on lapset 04,05,06,08 ja 09.
ja niin sairaala on ks-ks. :)
perheeseen kuuluu siis viisi lasta,mies ja kaksi koiraa,,chihuahoita.
plussa pärähti yk4 ja ekan testin tein first signalilla 26pvä..siihen tuli ihan onneton viiva..tein 27pvä uuden tolla digitestillä ja siihen tuli sitten raskaana 1-2vkoa :) sitten tein vielä ylimääräsen testin eilen,,sekin oli first signal,,,nyt oli viiva paksumpi. ihan paskoja testejä noi halppistestit.. :D
sellaista tälläerää..saattoi jäädä jotain sanomatta mutta tässä tälläinen pieni esittely ja tilannekartoitus.
onnea kaikille odottaville!!
4+2
 
Apua, täällä viikot jo 9+0! =D Eikä raskautta vieläkään oikeasti ymmärrä...

Mä en jaksa olla huolissani oireista.. Edellisissäkään raskauksissa ei oireita ole juurikaan ollut ja kaksi tervettä poikaa on syntynyt.. Nytkään ei oireita pahemmin ole ;)

Jos meille tulisi tyttö, niin en todellakaan pukisi häntä pinkkiin!! Olen päiväkodissa töissä ja mulla on alkanu oikeesti tympimään ne pinkkiprinsessat, jotka ei muuta väriä voi päällensä laittaa.. Yksi hyvä esimerkki on n. 4v tyttö, joka ei voi syödä sinisestä lautasesta, ei voi istua sinisellä matolla, ei voi liikkarissa mennä vihreälle paikkamerkille, ei voi värittää kukkaa keltaiseksi... Mun mielestä pinkkihysteria on menny liian pitkälle... Tokihan se on tyttöjen väri, en usko että pojalle laittaisin pinkkiä, vaikka tiedän pojan jonka lempiväri on pinkki. Tytölle voi aivan hyvin laittaa sinistä ja pojalle punaista, sehän riippuu niin vaatteen mallista yms et onko tytön vaiko pojan. Muutenki ärsyttää tällaset "tytöt sitä ja pojat tätä". Meillä koululaisen lempiväri on oranssi, tää koululainen on siis poika! No se siitä, jokainen tavallaan..
En tiedä halutaanko tietää sukupuolta.. Ensimmäisestä kysyttiin, toisesta nähtiin itse ultrassa selvä pippeli... tästä kolmannesta ei ole vielä edes mietitty.

Meillä ei muita lemmikkejä ole kuin yksi hamsteri ;) Koiran haluan joskus, kunhan lapset on isompia...
Vielä 5 päivää ensimmäiseen neuvolaan...

Ihmemamma ja ihmevauva 9+0
 
Hei

Tervetuloa uusille, vaikka enhän täällä itsekään montaa päivää ole ollut =)

Sain tänään ensimmäisen neuvola-ajan 18.1. Hieman jännittää. Menin eilen illalla googlettamaan kohdun ulkopuolisen raskauden oireista sillä seurauksella, että koko yö olin tuntevinani niitä :ashamed:

Tii* Olen myös kuullut, että oireet ovat hävinneet, mutta kaikki onkin ollut ihan hyvin. Nämä on niin yksilöllisiä juttuja ja yhdellä ihmiselläkin raskaudet voivat olla erilaisia. Mutta helpostihan se epätietoisuus saa ihmisessa valtaa, kun hormonit hyrrää.

Lemmikeistä Meidän talosta löytyvät kissa ja koira.

Mariaana 5+?
 
Tervetuloa kaikille uusille mukaan jännäilemään :)

Täälläkin on podettu pientä paniikkia kun alkava pahoinvointi on kaikonnut. Jouluaattona alkoi pieni ällötys joka lähti sillä että söi vähän jotain mutta palasi aina parin tunnin välein. Eilen ei mitään ällötystä kuitenkaan missään vaiheessa tullut joten totta kai olin sitten heti vähän huolissaan ja paniikissa tissejä kokeilin että onko ne vielä samantuntuiset kuin aikaisemmin. Tänään ei ole myöskään mitään pahoinvointia tullut ja rinnatkaan eivät mielestäni ole yhtä arat kuin ennen. Pieniä maha jullaisuja lukuunottamatta olo on siis nyt vähän liiankin normaali. Totesinkin miehelle eilen että olisi se vaan helpompaa jos mies olisi raskaana niin itse ei tarvitsisi panikoida jokaisesta oireesta tai oireettomuudesta. Meillä ainakin mies osaisi varmaan ottaa asiat vähän rennommin. Ja kai tämä pieni pelko ja välillä vähän isompikin seuraa sitten koko loppu elämän kun on lapsen saanut, mutta kai siihenkin tottuu ja alkaa jossain vaiheessa luottamaan ettei mitään pahaa satu :)

Sukupuoli luultavasti halutaan tietää heti kun mahdollista. Itse ainakin haluaisin myös 3D ultraan en kuitenkaan pelkästään sukupuolen takia. Mutta pitää sitten katsoa minkälainen rahatilanne on.
 
Tervetuloa kaikille uusille! :)

Täällä kyseltiin sukupuolesta. Kyllä me ainakin haluamme tietää, heti kun se on mahdollista. Edellisestäkin halusimme ultrassa tietää, oli paljon helpompi sisustaa huone valmiiksi, ostaa tavaroita jne. :)
Meillä siis poika 1v 8kk ennestään.

Kumpi vain olisi tervetullut, kunhan terve olisi. Olisihan se ihana saada oma pieni prinsessa. :heart: Mutta sitten taas meillä olisi pojalle nimi valmiina. :D

Ihmemamma kirjoitteli noista vaatteiden väreistä. Onhan se ihana, jos pienellä tyttövauvalla on vaaleanpunaista päällä. Mutta tuo hänen kirjoittama pinkki-villitys meni jo hiukan överiksi. :O

Lemmikeistä on myös ollut paljon keskustelua. Meillä on 4-vuotias kääpiöpinseri, joka tulee hyvin toimeen poikamme kanssa. :)

Huomenna neuvola, ei malttaisi odottaa! :)


-Sinful ja Pampula 7+1
 
Salla, meilläkin on kaksi chihuahuaa :heart: Vanhempi (11,5v) on poika ja nuorempi (ensi kuussa 2v) on tyttö :)

Vanhempi on ainakin tottunut lapsiin kun meitä sisaruksia on yhteensä 5 ja 2 nuorinta veljeä on ollut vauva/taapero iässä kun vielä asuin porukoilla. Ja kaikki sisarukseni on siis pikkuveljiä joten ryminää on ollut! :D Nuorempaa olen koittanut nyt totuttaa lapsiin niin, että kaverini 1v poika on vieraillut meillä ja kerran ollut yökylässäkin. Vähän ehkä arkailee jos riehuu, mutta hyvin huomaa että kiinnostaa kuitenkin taaperon touhut. :D

Kyllä me varmaan halutaan tietää sukupuoli. Vaikka eihän se aina täysin varma ole, mutta vähän antaa osviittaa. Silti aion hankkia "unisex-värejä", ja olen hankkinutkin siis. Kaverilta ostin satsin valkkaamiani vaatteita jo kesällä muutamalla kympillä. Ja nyt olen kirppareilta muutamia ostellut; keltaista, vaaleanvihreää, valkoista, beigeä, ruskeakin mun mielestä sopii myös tytölle. Ja punainen yhtä hyvin pojalle! Rimpsuja en oikein pukis poikavauvalle ;)
 
Ultrakuulumisia: Tänäänhän tosiaan oltiin ensimmäisessä ultrassa ja
siellähän sitä köllöteltiin. Sydän löi hyvin ja kooltaan vastasi viikkoja 8+4. Eli päivällä heittäisi mutta katsellaan uudestaan np ultrassa että mikä se laskettu aika sitten on.

Kyllä lähdin hymy korvissa neuvolasta pois kun kaikki oli niin kuin pitikin :)

Huomennahan sitten koittaa se suuri päivä eli mun välilevyn pullistuman leikkauspäivä. Kyllä jännittää jo kovin..

jonskuuh 8+5
 
  • Tykkää
Reactions: -pansku-
moikka!
onpas meitä chihu omistajia täällä harvinaisen paljon :D
meillä on uros chihu 1v3kk ja tyttöchihu 10kk :)
molemmat ovat siis ollut aina lasten kanssa ja tulevat hyvin toimeen :)

jonskuuh:eek:nnea ultrasta ja hyvin se leikkaus varmasti menee!

tuosta oireettomuudesta ei kannata olla huolissaan,se ei todellakaan ole välttämättä merkki huonosta.mulla on takana 5 raskautta ja kaikki ovat olleet ihan erilaisia.ja osa melko oireettomia..ei kannata ressata,vaikka helpompihan se on sanoa... ;)
mä soitin tänään neuvolaan ja sain ajan 18.1. ja viikkoja on heidän laskujen mukaan 5+1. eivät suostu muuttamaan tuota vaikka sanoin että olen melko varma että niitä viikkoja on 4+2.. eli mennään tolla 5+1 ajalla nyt sitten..ultrassahan tuo sitten tarkkenee :)
 
inieh: Lääkärin kanssa keskusteltu lääkityksestä ja näillä mennään, hoitamaton astma on pahemmaksi sikiölle kun sisään hengitettävät lääkkeet joista ei mene verenkiertoon lääke ainetta, singulair multa jätettiin pois toistaiseksi kun se on tabletti. Ja jos en pärjää ilman singulairea niin se otetaan taas käyttöön. Näistäkin on niin monen moista käden vääntöä :)


Ensi tiistaina neuvolaan josko sitten menis tajuntaan että me oikeesti odotetaan :)

Jenn* ja mini 7+5
 
Viimeksi muokattu:
Voih, kun saisi jo "varmuuden". Tein jo neljännen raskaustestin, kun tänään kaksi viikkoa menkat myöhässä ja vahva plussa pamahti :) Mahakivut vaan ovat kadonneet kokonaan, mutta naama sentään kukkii ja tissit ovat kipeät. Typerää, että täällä eka neuvola on vasta viikolla 10 ja ultra viikolla 12 :/ Olisi mukavaa saada kuulla sydänäänet aiemmin ja saada siltä osin varmuus...

Täällä myös kaksi kissaa :) Saa nähdä, miten oppivat olemaan vauvan kanssa, toinen kun niin oman arvonsa tunteva sylikissaleidi :D

Kilu87 ja Toukka 6+
 
sydänäänten kuuntelusta
Täällä ei ainakaan neuvolassa kuunnella ennen viikkoa 12. Tosin eipä siinä kohtaa käyntiä olekaan. Meillä kun käynnit on harvennettu minimiin. Kolmosen kanssa olin viidettä kertaa neuvolassa viikolla 36. Nyt on onneksi sovitu että pääsen aina kun siltä tuntuu, vaikka kaksi kertaa kuussa. Seuraava käynti on nyt varattu viikolle 16 (helmikuun loppu), ultra on viikolla 12 (tammikuun loppupuolella). Lisäksi meillä on kotona doppleri, jolla voidaan kuunnella vaikka päivittäin. Osotellaan viikkojen kulumista jotta päästään sitä testailemaan :)
 
Jenni* OK, no mulle se farmaseutti sano että sitä pitäis välttää ensimmäisen kolmanneksen aikana.. Mut sain tänään uudet lääkkeet, reseptin siihen Ventolineen ja sit johonki uuteen Asmanexiin.. Sitä tosin ei ollu meidän lähiapteekissa ni haen huomen jostain muualta ku ei tänää jaksanu. Ja vaik oli venäläinen (?) lääkäri ni hyvin se selitti kaiken ja katto vielä PharmaFennicasta (kai) ja näytti mulle et ne lääkkeet on sallittu raskauden aikana. Nyt helpotti sitten ressi tuon asian suhteen. Mut eipä noista lääkkeistä voi sanoa oikeen potilaana mitään, ku kaipa noi lääkärit ja farmaseutit tietää paremmin. Mut sain silti ohjeet et jos tulee epätietonen olo jostain lääkkeestä ni kannattaa soittaa sinne YOApteekin neuvontaan ku ne siellä ihan työkseen käsittelee lääkkeitä ni ne tietää :)

Lemmikeistä: Meilläkin on kaks kissaa. Oon ite vähän allerginen mut ei oo oireita, koiralle silti enemmän allerginen. Toivon et vauva ei sit tuu olemaan allerginen koska en pystyis kuvittelemaan mun mussukoista luopumista. Yks kaveri joutui 3 vuotta sitten antamaan rakkaat kissansa pois kun poika oli älyttömän allerginen.

ON Mulla alko tänään aamu ihan päin persettä.. :kieh: Heräsin 5.15 ku isännän työkaveri tuli soittaa ovikelloa ja herättelee sitä töihin. Oli puhelin äänettömällä eikä siis heränny ku oli soittanu. Mä sit en saanu enää unta ku aivot taas alko kelailee vauvaa ja olin valveilla kunnes kello soi 7. Noooh, tämä tyttö sit tukka pystyssä ja pää jäässä meni keittämään kahvia. Ilman vettä. Ja samalla kun tajusin että hitto, vesi puuttuu ni sillä sekunnilla pannu sanoi poks ja halkesi. Siinä sitten itku silmässä kiukkusena soitin isännälle ja syytin sitä. Nooh, nyt on sitten uus keitin, haettiin kun pääsin koulusta :)

Ja nyt sit äsken juttelin yhden ystävän kans puhelimessa ja se alko epäilee ku kuuli et mä en juo uutena vuotena ja että oon tupakka lakossa.. Noh, sehän tajus kysyä että olenko raskaana ja pakkohan se oli myöntää. Nyt oon täällä ihan tippa linssissä kun se meni ihan sekasin :) Silti käskin sitä vielä olemaan hiljaa, haluan ihan ite sitten kertoa kavereille kun siltä tuntuu. Viikonloppuna varmaan meidän äiti jo tajuaa kun ei lähdetä juhlimaan uutta vuotta :) Ehkä vähän jopa helpottaa jos kertoo porukoille ni ei tarvii hermoilla sitä.. Mut sit taas hermoilee sitä että lähteekö tää uutinen leviämään turhan nopeaan.. :S Äh johan käy taas pää ylikierroksilla. Jospa purkais energian siivoamiseen.
 
Näyttäähän se testi plussaa tuulimunassakin, joten ei sitä alkiota siihent arvita. Istukkahormooniahan se testi mittaa. Niin kauan kuin istukka toimii, erittyy istukkahormooniakin. Se taso tosin laskee alun jälkeen. Alussa siis nousee tosi nopeesti ja sitten lähtee pikkuhiljaa laskemaann En nyt muista millä viikolla se oli.. Jossain joskus sen kaavion näin.
 

Yhteistyössä