~Elokuun pikkuiset elokuussa. ~ Tämä on MEIDÄN kuumme!!~

Tervehdys täältäkin pitkästä aikaa.. Meillä ollut kone huollossa ja kännykällä on tahmeeta näpytellä..
Ensiksi ONNEA KAIKILLE VAUVAANTUNEILLE :flower:

Meilläkin on ulkoiltu alusta alkaen ja pakkokin oli jonkin verran liikkua muutenkin kun ensimmäinen viikko meni labrassa aamusin rampatessa kun bilirubiiniarvoja seurattiin, mutta valoon emme koskaan joutuneet :)

Rytmi typyllä tuntuu olevan vielä jonkin verran sekaisin, päivisin nukkuu melko rauhallisesti mutta iltaa kohti piristyy ja yöllä on kova ähkimään ja puhisemaan.. Ei siis itke mutta pitää kaiken maailman ääniä jotka sitten häiritsee mun unta..

Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin ja maitoa tulee PALJON! Pakko pumppailla sitä pois tai vauva parka tukehtuu.. Jos en pumppaa ni vauvan ei tarvi imeä ollenkaan kun ekan imun jälkeen tisseistä muuttuu "automaattiseks" :D Meillä loppui nyt virallisesti myös "kellon kanssa syöttäminen", siis lähinnä pienen koon kanssa piti syöttämistä kytätä mutta tänään neuvolassa painoksi saatiin "jo" 3kg, joten nyt typykkä saa nukkua aina niin kauan ku nukuttaa.. Tosin eipä me olla kellon kanssa taidettu herätä kertaakaan syömään, tyttö kyllä pitää huolen, että tissiä tulee tasasin väliajoin :D

Meillä isoveikka on ottanut vauvan hyvin vastaan, eipä oikeastaan vauvasta välitä.. Välillä haluaa silittää mutta ei muuta.. Aluksi vähän pelkäsi ja kiersi vauvan kaukaa :D Vielä ei siis minkäänlaisia pahoja merkkejä mustasukkaisuudesta tms, poika siis 2v4kk. Autossa aina muistuttaa, että vauvakin pitää ottaa mukaan kun näkee istuimen telakan oman istuimen vieressä ja tuntemattomille kyllä höpöttää sisko-vauvasta :D Mut kyllä mäki huomaan, että äitiä kohtaan ollaan tuhmempia mutta meillä tätä on ollu jo silloin kun kotiuduin sairaalasta 1kk vuodelevon jälkeen joten ei suoranaisesti liity vauvan syntymään, lähinnä huomionhakuisuutta..

Mä ainakin toistaiseksi vietän paljon aikaa vauvan kanssa kun mies on kotona (ja hoitaa esikoisen perusjutut pääosin) mutta tilanne varmasti muuttuu kun mies lähtee töihin.. Toki olen nytkin koittanut antaa aikaa myös esikoiselle ja syksyllä alotetaan muskarissa kahdestaan niin se on sitten sellainen meidän oma yhteinen juttu joka viikko :)

Mä oon ihan hullaantunu tosta typykästä, jaksaisin vaan tuijotella sitä tuntitolkulla, se on niiiiin ihana :heart: Tuntuu, että meen jossain vauvasumussa koko ajan.. Aika väsynyt oon ollu ja syykin siihen selvisi (yövalvomisen lisäksi), hb oli viikko sitten 97 (mulla normaali <140) ja ennen synnytystäkin oli 130 luokkaa.. Nyt oon sit rautakuurilla joten eiköhän tää tästä :)

Nyt lähen kylvettämään meijän pikku rinsessaa :)

Pian 3vk vanhasta Typystään sekaisin oleva Huikkis
 
  • Tykkää
Reactions: Hopsula
Onnea vauvautuneille :heart: Onpa meidän listalla jo pituutta =)

Tässä olis mun synnytyskertomus Elikkäs heräsin 15.8 aamulla vessaan ja samalla housuun lorahti jotain ja limatulppahan sieltä irtos. Sitä tuli tosi paljon ja oli eka normi veriviirunen ja sitten sitä alkoi tulla ja koko ajan ja pönttöönkin näkyi oikeen menevän verta. Samalla alkoi supistukset ja niitä tuli n. 10 välein, mutta ne ei ollut kipeitä. Kolmisen tuntia pähkäilin mitä tekisin ja soitin 05.45 synnärille, että mitä teen ja ne käski lähteä tulemaan jos oon huolissani veren määrästä ja olinhan minä kun ei ollut aikaisempaa kokemusta :|
Synnärillä oltiin sitten siinä klo 07.00 ja matkalla suppareita tuli 5-10 min. välein, ehkä vähän tiukempina. N. klo 07.30 pääsin käyrille ja makoilin siellä varmaan 45 min. ja samaa tahtia supparit tuli. Sitten n. klo 09.00 lääkäri tutki ja kohdunkaulaa oli vähän jäljellä ja n. 2cm auki. Sovittiin, että lähetään käy kaupungilla ja tullaan puolen päivän jälkeen takasi ja katotaan tilanne uudestaan.
Päästiin parkkipaikalle niin supistuksia alkoi tulemaan 2 min välein ja mä aattelin että kuolen, niin kipeetä ne teki. Yritettiin siinä sitten kävellä, mutta eipä siitä mitään tullu :):) Lähettiin kuitenkin käymässä sairaalan lähellä olevassa k-kaupassa äkkiä ja takasi synnärille ja käyrille ja oli auennut 4 cm:n. Sitten menin klo 12 ammeeseen ja lilluin siellä 2h:a ja sieltä saliin ja olin edelleen auki sen 4 cm. Sitten pari tuntia kestin ilokaasulla ja aattelin supistusten tullessa, että nyt mä kuolen oikeesti ja ilokaasusta ei kyllä ollut mtn apua. N. klo 16 sai epiduraalin ja voi taivas mikä helpotus se oli, kaikki kipu tosiaan katos ja tuntui vain "painetta" alakerrassa . Mutta kaikesta kivusta ja särystä huolimatta luukut ei aunnut tuosta neljästä sentistä enempää. Jossain vaiheessa lääkäri puhkas kalvot ja lapsivettä tuli ihan käsittämättömän paljon ja samalla vauvan sykkeet laskit ja mun sänky kipattiin pääty alas ja vauvan sykkeet luojan kiitos tasaantu sitten. Olin päätä myöten vihreessä lapsivedessä johon vauva oli kakannu. Vielä joskus klo 20 jälkeen sain lisää epiduraalia ja n. klo 23.45 lääkäri teki päätöksen, että tehdään sektio, koska synnytys ei etene.
Sitten ne kärräs mut leikkakussaliin ja isä joutui jäädä synnytyssaliin odottamaan. Juuri kun anestesialääkäri oli laittamassa oli laittamassa puudutusta, tuli leikkaavalle lääkärille kutsu imukuppisynnytykseen ja se lähti juoksemaan sinne. Onneks eivät ennätteneet laittaa puudutusta, muuten olis voinut tulla totiset paikat jos imukuppisynnytys olis kestänyt... Lääkärillä ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun oli jo takasi ja sitten se puudutus ja leikkaus. Klo 00.17 kuului maailman ihanin ääni, kun tyttö parkaisi :heart: ja mä aloin tietty parkumaan kans.
Lasta näytettiin mulle nopeaa ohimennen ja sanottiin että tyttö tuli ja sitten ne meni pesemään suurimmat liat pois, tyttö oli ollut ihan vihreä ja sitä ei ollut meinannut saada millään pois. Sitten tyttöä tultiin vielä näyttämään ja sain ihokosketuksen häneen poskiposkea vasten ja annoin suukon ja sitten tyttö vietiin saliin isän luokse.
Mut kärrättiin heräämöön tokenemaan, koska salilla oli ruuhkaa ja niin sinne ei mahtunut. Pari tuntia olin heräämössä ja sit mut vietiin osastolle tytön ja isän luokse.
Synnytys oli pitkä ja raskas, mutta eipä sille mitään voinut, että noin kävi, pääasia että lapsi saatiin ulos ja on kunnossa :heart:
Kätilö sanoi, että vauva ei jostain syystä osannut tehdä ratkaisevaa "kiertoliikettä" ja puskea itseään oikeen paikkaan, vaan tunki takaraivollaan johonkin tuohon lantion sivuun.

Sajeva ja rakas 6 vrk :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Onnea taas kaikille vauvansa saaneille! Eipa taalla montaa raskaana olevaa enaa taida pyoria..?

Taalla ollaan edelleen yhtena kappaleena. Perjantaina katilo kavi kotikaynnilla ja totsei ettei mitaan merkkeja synntyksesta - kohtu taaksepain kallistunut ja ihan kiinni. Ei lupaavalta nayttanyt, joten buukkas mut kaynnistykseen 1,5 viikon kuluttua (nyt viikon kuluttua).. sigh.

Vahan ahdistaa tuo kaynnistys ja huomenna on viimeinen katilon tapaaminen, seuraava etappi on sitten kaynnistys viikon kuluttua ellei bebe ymmarra tulla ennen sita. Ehka eniten ahdistaa se, miten kaikki kaverit ovat viikkotolkulla kertoneet, miten toinen lapsi aina tulee ensimmaista nopeammin ja aikaisemmin. Niinpa niin. Esikoinen syntyi 40+5 eli huomenna.

Toisaalta, yritan ajatella positiivisesti. Onpahan nyt jonkinlainen 'deadline' tassa odotuksessa. Vaikka haluan, etta vauva tulisi seuraavan viikon aikana niin samalla tiedostan myos, etta mun miehen bandilla on ensi viikonloppuna kolme keikkaa perakkaisina iltoina.. hmm.

Joku puhui sita, miten ennen oli sellainen mentaliteetti, etta ponnistetaan kunnes vauva syntyy. Mun ponnistusvaihe ekan kanssa oli 2h 20min eli taalla taidetaan edelleen suosia sita nakemysta..

Bump rv 40+4
 
Onnea vauvautuneille! Miuskilla oli tarkka poika. ;)

Meillä sisarukset ovat suhtutuneet vauvaan tosi hyvin. Pusuttelevat ja halivat ja tappelevat siitä kumpi saa olla lähempänä vauvaa. Isommat siis 5- ja 3-v. Tällä 3-vuotiaalla vaan välillä tulee sellasia kiukkukohtauksia, jotka selkeesti kohdistuu vaan muhun. Se yrittää pompottaa mua ja on hirveen vihainen. Luulisin, että on mustasukkasuutta, kun mulla on vähemmän aikaa sille ja se ei enää ole mun ainoa vauva.

Mulla on samanlainen olo, kun Huikkiksella. Oon ihan hullantunut tosta vauvasta ja oon ihan vauvahöyrähtänyt. Ennen synnytystä olin ihan 100% varma, että meille ei enää lapsia tule ja en enää ikinä halua olla raskaana. Nyt tuntuu siltä, että voisin mä sen neljännen vielä haluta joskus. Mies tosin on varmaan eri mieltä, kun joudunin aika pitkään lämmittelemään sitä tähän kolmanteenkin. Ja voi olla, että tää mun tunne menee ohi sitten, kun tää vauvahuuma tästä laantuu. Neljä lasta on jo aika paljon. Onneksi tässä on vielä paljon aikaa, kun olen itse 28-vuotias.

Mulla on nyt vielä riittänyt aikaa seurustella vauvan kanssa, kun mies on isyyslomalla. Sitten aika valitettavasti vähenee, kun hän palaa töihin. Tosin vauva nukkuu nyt toistaseksi ihan hirveen paljon, joten seurusteluhetkiä ei päivään vielä montaa mahdu.

Huomenna ois neuvola. Toivottavasti tyttö olis ohittanut 3kg ja saatas alkaa elämään vauvantahtisesti ilman 3 tunnin herätysvälejä.

Tsemppiä vielä masuilijoille. Kellään ei enää ole kovin pitkää aikaa siihen, että saa nyytin syliin. =)

Pujaja ja Nuppu kohta viikon vanha
 
Onnea kaikille vauvan saaneille! :flower:

Meille syntyi ihana pieni prinsessa 18.8 rv 41+2. Neiti painoi 3340 ja 50cm pitkä.

Synnytys meni hyvin ja nopeaa. Ei repeämiä eikä tikkejä :) imetys sujuu hyvin, lisämaitoa ei tarvi.

Viiden lapsen onnellinen Pieni Tähtönen ja uunituore Neiti 5vrk :heart:
 
Viimeksi muokattu:
huh kun on aaltoilevaa mahakipua, tyhjentämässä olen aamulla käyny kolmisen kerttaa MUTTA mähän olen jo rv 34 valitellut sitä että vatsa menee välillä niin löysäks joten uskonpa taas että tämä ei mitään merkitse.

Ainut kiva juttu on tullut että kolmas yö kun nukun tosi hyvin ja vessassa kävin vain kaksi kerttaa joten lähtö kun tulis niin ainakin univelkaa ei pitäis olla:)

Niin ja facebookissa jaksetaan kysyä koska se syntyy ja miks se ei tajua jo tulla argg!

miimii10 ja rv 39+5
 
Onnea taas vauvautuneille! Paljon on jo babyja tullut, mutta ei vielä omaa nyyttiä. Viime yönä eka kerran ilmeisesti supisti, tuli hirmu vihlonnat alavatsaan ja kesti jonkin hetken ja sit maha tyhjeni täysin. Mutta thats it, ei muuta sen jälkeen eikä nyttenkään. Joten täällä edelleen odotellaan!

schnappy 40+4
 
Eea
Onnea kaikille vauvan saaneille!!! :heart:

Ei taida meitä yhdessä kasassa olevia enää kauheasti olla. :)

Kotiuduttiin just neuvolasta, kaikki ok. Toivottavasti ei enää ensi viikolla tarvitsisi mennä!!!! Mitään merkkejä synnytyksestä ei ole. Odotellaan odotellaan. Olo on onneksi ollut muutamana päivänä ihan mainio, joten mikäs tässä on ollessa. :)

Eea & Urkki 39+5
 
Onnea taas vauvan saaneille ! <3 Muutama meitä enään jäljellä..
Kiva ois tosiaan jatkaa sitten seuraavassa pinossa vauva arkea ym. :) :heart:

Eilen oli ä poli käynti, kohdunsuulle ei oo tapahtunu mitään. On vain pehmennyt mutta kiinni ja 1,5cm, joten käynnistykseen varattiin aika tälle viikolle. Toisaalta hirvittää kun käynnistetään mutta jos ei muuten tule niin ei tule. :(

Tottis Joo, kuulostaa kyllä ihan itseltästä tuo t.w.... huoh, en voi ymmärtää miks hällä ei oo kommunikointi taitoja.. ihan rupee suututtamaan tuo .

Vauvan kanssa ulkoilu.. Ootte puhuneet vaunuilusta/ulkoilusta vauvan kanssa..ulkona onneks ei oo hyvin kylmä nyt ollu nii hyvä varmasti ulkoilla, ja eihän se haittaa vaikka vähä viilenisikin pukee sitten sen verta enemmän päälle. Mutta piti kysyy että pidättekö nyt jotain peittoa / makuupussia jo vaunuissa.. kun tuntuu että välillä ite meinaa paleltua ulos ja välillä onkin helle :D

Hyppy ja poikanen 41+4
 
Hei kaikille!

Teen varmaan ennätyksen ilmoittelemalla itsestäni vasta tässä vaiheessa...Olen seuraillut palstaa jonkin aikaa, mutta koska loppu jo häämötti ilmoittelu jäi. Nyt olen kuitenkin niin kypsä, että ajattelin vielä päivieni iloksi ilmoittautua mukaan ja jospa sitten vauvapuolella jatkaisi reippaammalla tahdilla.

Ensinnäkin ONNEA kaikille oman vauvansa saaneille! Ja suuret tsempit ja myötätunnot odottaville!

Odottelu on siis omalla kohdalla jatkunut ja jatkunut. Omasta mielestäni tietysti jo aivan liian pitkään. 8) Laskettu aika oli ja meni. Tänään mennään viikoilla 41+3. Tänään olin neuvolassa, mutta yliaikakontrollia ei ole ollut. Ehkä loppuviikoksi sen saan. Aika tulee pitkäksi ja koko ajan vain kuulostelee olisiko tämä "se" merkki lähdöstä. Merkkejä ei vaan ole liiemmälti ollut...8)
Tämä omanapaisesti itsestäni. Mukavia päiviä kuitenkin kaikille tasapuolisesti vauvoilla tai mahalla!

t. Isabella
 
Paljon onnea taas vauvautuneille! Miuskilla olikin täsmällinen vauva! :flower:

Hyppy Meillä on äippäpakkauksesta tullut makuupussi vaunuissa, ollut myös helteellä ja silloin tietty auki ja vauva vaan sinne väliin. Se antaa varmasti kivasti turvaa vaikka aukikin olisi, pienentää vaunuja sen verran kivasti. Ja kuuma ei ole ollut helteilläkään.

Tervetuloa Isabella mukaan vielä loppumetreillä :)
 
Paljon on taas vauvoja tullut. Hurjasti onnea kaikille! :flower:

Itse vielä oottelen, että koska vauva syntyy. Eilen käyntiin varmuuden vuoksi synnärillä, kun tuli todella nestemäistä vuotoa niin piti käydä tarkistuttamassa, ettei ole lapsivettä ja eihän se ollut. Oon varmasti kokeillut jo kaikkia keinoja, jolla vauvan saisi ulos, mutta eihän ne mitään auta, vauva tulee sitten kun tulee. Oon jo luovuttanut ja tajunnut, että vaikka tekisin mitä, ei se vauva yhtään nopeammin tule.

Tinja ja pikkunen 38+6
 
Onnea kaikille vauvansa saaneille

Täällä ei mitään erityistä tuntemusta synnytyksen lähestymisestä, mie nukun kans nykyään tosi hyvin ja sikeesti yhdellä vessakäynnillä :)

Hyppy näinköhän ollaan yhtä aikaa siellä käynnistelemässä...mie sain nimittäin tänään sellasen käsityksen että tällä viikolla käynnisteltäis, noh huomenna selvinnee.
Kävin siellä äpolilla tänään keskustelemassa asioista, t.w. oli ilmeisesti sairastunut joten oli toinen lääkäri joka sano suoraan että oli ihmetellyt kommenttia "tilaa on" kun ei mitään perusteita asialle ole. Noh, tehtiin sitten siinä vauvan kokoarviota, lääkäri ei sano mitään ultrailee vaan ja kätilön kanssa käydään miun fiiliksiä läpi. Lääkäri sitten sano siinä keskenkaiken että hän tulee kohta takaisin. Poistui huoneesta hetkeksi ja takaisin tultuaan sanoi, että vauva on huomattavasti isompi kuin ensimmäinen. Näki miun kauhistuneen ilmeen ja alkoi selittämään että näillä viikoilla ultra on epävarma ja heittoa voi olla se +/- 600 grammaakin. Sanoi että oli keskustellut erikoislääkärin kanssa ja tulleet samaan tulokseen eli otetaan magneettikuva että mahtuuko tulemaan. Pääsin sit iltapäivällä siihen kuvaan ja huomenna aamulla soittaavat että miten jatko. Leikkaus/käynnistys? mut ilmeisesti tällä viikolla kuitenkin kun vauva jo kookas. Joten jännitetään huomiseen :)

Tuli vaan heti mieleen, että onko kuitenkin ollut jokin tarkoitus sillä ettei tämä sillon viikonloppuna sitten käynnistynytkään, vaikka kuinka yritti ja teki kipeetä. Niin ja semmoset 48 tunnin kovat epäsäännölliset supistukset olivat avanneet paikkoja vain 0,5 cm!!!

~tottis ja napero rv 40+0
 
Paljon onnea vauvautuneille ja tsemppiä vielä kokonaisille! Mulla on jo ikävä omaa mahaa...

Ulkoiltu ollaan melkein päivittäin, täällä on ollut lämmintä vielä melkein 20 astetta, joten vauvalla on ollut päällä pitkähihainen body ja puolipotkarit, ohut hattu, tumput käsissä ja lisäksi fleecestä tehty unipussi. Hyvin on sillä pärjännyt, eikä toisaalta ole ollut liian kuumakaan.

Imetys onnistuu jo hyvin. Aluksi maitoa ei tullut tarpeeksi ja piti turvautua lisämaitoon. Nyt sitten tilanne on se, että maitoa tulee jo vähän liiankin paljon. En voi imettää vauvaa makuuasennossa, silloin vauva saa liikaa maitoa liian nopeasti ja siitä seuraa hyvin äkkiä mahan kipristelyä. Edes röyhtäyttäminen ei auta siihen.

Baby bluesia on ollut havaittavissa täällä. Nyt tosin tuntuu jo vähän helpommalle. Varsinkin iltaisin mielialat on heitelly ja vähän joka asia tuntuu itkettävän. Inhottavinta tässä on ollut se, että vauva on tuntunut välillä ihan vieraalle. Mut tutustumistahan tämä vielä kaikinpuolin onkin ja uskon, että tunne häviää. Välillä taas pelkkä vauvan katsominen saa aikaan onnenkyyneleitä. Kaipaan omaa, tasaista itseäni...

Neuvolan täti (jos sitä nyt voi tädiksi sanoa, ku on minua nuorempi :)) kävi meillä viime viikolla ja poikanen oli hienosti saavuttanut jo 8 vrk ikäisenä syntymäpainon ja ylikin oli jo menty 120g. Vauvallahan tippui sairaalassa paino 300g, joten nousu on ollut tosi hyvä. Kohta varmaan menee 4kg rikki. Täälläpäin on tapana, että äitiysneuvolan terkka käy kahdesti kotona ja lastenneuvolan terkkakin käy kerran. Eli neuvolaan tarvitsee mennä vasta 2 kk ikäisenä.

Biliga ja poikanen 13vrk
 
mä taidan olla se viimeinen täällä, harmi kun en osaa päivittää:D kävin pyöräilemässä 2kilsan reissun ja nyt kyllä voi sanoo et selkä ei tykänny yhtään!

Piirakka uunissa, huomenna vien jotain pissanäytteitä labraan kun epäilee jotain tulehdusta kun pissa on edelleen protskuilla mutta verenpaineet normi alhaiset:)
 
Tottis meillä oli eilen ä polilla käynti, eikä t.w ollut vaikka piti olla. No onneksi :D meillä oli sit mieslääkäri.. Ja niinkö! tuuhan kertoo aamulla jos ennätät että millasia uutisia sait sieltä, käynnistäävätkö vai.. Onkohan se synnytysvuodeosasto vielä rempassa?

Joensuussa synnyttäneet... Ketkä nyt on jo kerenny vauvan hakea kotiin, niin oliko ne osastot vielä rempassa? Ei mistään löydy tietoa onko ne uudet tilat jo valmiit.. lähinnä mietin siks et meillä on hirveeeen pitkä matka sinne sairaalaan ja haluttas perhehuone, kurjaa kun mies joutuu ajaa takas mahollisesti keskellä yötä ja sit taas hälyyttää ja ajaa 100km väsyneenä.. :(
 
Hyppy mie menen huomen aamulla taas äpolille, kun on nyt kuulemma päämitasta kiinni tämä homma että selviää miten jatko. Lantio on tilava eli mahtuu, mutta kun pää on ollut koko ajan viikon isompi kuin vartalo ja sitä mittaa ei nyt tänään saatu niin yrittää sit toinen lääkäri (ja ei onneks oo t.w.) saada viel aamulla sen mitan. Joten mie tuun varmastikin sitten päivän aikana kertomaan miten menee loppuviikko ;)
Mie yritin siellä kulkiessani katsella että onko se jo käytössä se rempattu osasto, miusta kun näytti että aika valmis nyt ainakin jos ei jo käytössä. Siellä nimittäin oli viherkasveja käytävällä ja joku sieltä tuli joko vauvan tai sit nuken kanssa ovesta :) En niin tarkkaan nähnyt jotta kumpi siinä käsivarsilla roikkui :D Miepäs selvittelen tuonkin asian huomenna ;)

~tottis
 

Yhteistyössä