ELOVAUVAT 2007 VOL 3.

Alkuperäinen kirjoittaja alice in wonderland:
Kuinka moni vielä täällä aikoo lisää lapsia?
Me, ehkä. Mun haaveena olisi kolme lasta, mutta nyt Nellan myötä ei ole niin "itsestään selvyys". On meinaan ollut sen verran rankkaa että ei heti tee mieli saada toista. Mennään näin jonkun aikaa tai sitten pysyvästi.
 
Vihdoin, vihdoin, vihdoin. 1.6 on muutto, 74m2 kolmio. Nellalle ihan oma, iso huone, meille iiiso makkari ja kunnon olohuone. Ja ihan erillinen keittiö. Voi että tätä riemua! Vuosi ja kaksi kuukautta aktiivista asunnon metsästystä Helsingin kaupungilta ja nyt nappasi.

Soitin maanantaina tästä asunnosta itku kurkussa kerjäten, että olkaa kilttejä ja antakaa meille. Ja niin sieltä sitten soitettiin iltapäivällä. Nyt on sitten jumalattomasti järjestelyitä edessä, soitin jo nykyiselle vuokranantajalle ja sieltä tuli tylysti että on maksettava puolen kuun vuokra tästä kämpästä kun ei ole kuukauden varoaikaa. Sossuun jo soitinkin ja ilmeisesti sieltä saa sitten jotain tukea. Palaan 5.6 töihin, mutta eka liksan saanti menee heinäkuun puolelle niin siksi tarvitsee taas vaihteeksi tukeutua sossuun.

No mutta. Näin täällä (pomppii riemusta) :D

Kirvash ja Nella Vilhelmiina, viikkoa vajaa 8 kk. Aurinkoista torstaita vaan kaikille B)
 
Jospa minäkin jotakin rustaan.. Meillä on Ukko sairastanu ihan urakalla, just kotiuduttiin sairaalasta! Siis yskää poitsulla koko ajan, eilen aamulla meni jo hengitys niin huonoksi että lähin juoksujalkaa päivystykseen. Sitten vaan astmalääkettä kehiin ja sairaalaan! Nyt siis lääkettä myös kotona, kolmannen kerran jos tapahtuu näin, niin saadaan ehkä astmadiagnoosi.. Siis ekan kerran oltiin spiiraa hengittelemässä kaks viikkoa sitten. Toisaalta toivos että sais jonkinnäkösen selvyyden, mikä ahistaa mutta toisaalta en toivois, että Ukolla ois astmaa..

Mutta siis lapsista, tarkotus olis jos vaan saa, niin yrittää vielä ainakin kahta lisää.. Ajankohdasta ei tietoa, mutta en nyt hirveen isoa ikäeroa haluais.

Mukavia ja aurinkoisia päiviä, toivottavasti kaikki sais olla terveinä!

Veera ja Ukko huomenna 8 kk
 
Pauzi

Moikkis!

Ihan pikaisesti vain kysäisen, että onks kaikilla jo menkat alkaneet? Ja jos, niin tuleeko ne teillä heti säännöllisesti? Mulla tuli ekat kuukautiset tossa maaliskuun alussa, ja sen jälkeen niitä ei oo näkyny. Ehkäsyä ei ole ollut käytössä, mut pari testiä tein viimekuussa ja negaa näytti. Onks tässä nyt aika olla huolissaan, vai ei? Ei mulla mielestäni mitään oireita raskaudesta ole, eli en oikein usko siihenkään... Mitä mieltä ootte? Jos mulla ei viikonloppun aikana ala menkat, niin sit on jääny jo kahdet välistä...
 
Onnea Kirvash kämpästä!! Olenkin hämmästellyt että miten ihmeessä mahduitte niin pienessä asunnossa elelemään, onneksi nyt teilläkin väljenee!

Veera: :hug: Kylläpä kuulostaa kurjalta Ukon sairastelut :(. Jospa saisitte selvyyden että mistä kiikastaa.

Pauzi: Täällä toinen jolla menkat ovat epäsäännölliset. Tammikuun alussa oli ekat menkat synnytyksen jälkeen, ja juurikin tänään alkoi sitten toiset. Eli yli neljän kuukauden tauon pitivät! :eek: Vieläkö imetät? Varmasti imetyksellä oli ainakin meillä osuutta asiaan, meillä lopetettiin imetys noin 1½ kuukautta sitten.

Meille ei tänne kuulu mitään kummempia, neitonen ryömii innokkaasti tutkimaan kaikkea mahdollista ja kovasti harjoittelee konttausasentoa. Ja ensi viikolla tulee mittariin 9kk, onhan se aika mennyt niiiiiiiin nopeasti....


 
Veera:voimia sinne tiedän tasan miltä tuntuu,mut hyvä et saitte lääkkeet kotiin, ei aina tarvi lähteä,ilm. nämä pölyt lisää tuskaa meillä neiti tarvii päivittäin ventolinea muiden lääkkeiden lisäksi silti pientä yskää on pitkin päivää,ja kun/jos teillä astma todetaan elämä helpottuu huomattavasti kun lääkitys kunnos eikä aina elämää haittaa (meillä kaikilla kolmella lapsella astma)vaikka eihän se kivaa ole
 
Kirvash: Unohtui onnitella! Mukava että pääsette kesäksi uuteen kotiin.

Sahei: Muistelinkin, että teillä samanlaista ongelmaa. Toivotaan, että tämä tästä selviää, saadaan onneksi olla kotona eikä siellä yhessä huoneessa tarvi pyöriä. Huonekaveri joutu jäämään vielä, oli ollu jo neljä päivää.. Tosi rankkaa! Mutta siis ventolinea meilläkin, katotaan mikä on tilanne kun tuo limasuus helpottaa..
 
Meillä ollaan taas kuumeessa... Viime keskiviikkona oli kuumetta ja nyt taas eilen nousi lämpö :( Minea heräsi aamuyöstä hirveään itkuun (mitä ei koskaan tee normaalisti) ja rauhoittui vasta kun otin meidän keskelle nukkumaan. Siinä se sitten loppuyön tuhisi äidin kainalossa :heart:

Veera:Voimia teille!!

Kirvash:
Onnea asunnon saannista!!

Meillä on kylppäri remontti menossa. Kylppärin lattian alle oli päässyt vettä ja nyt se sitten revitään auki ja kuivatetaan. Nytkin on kauhea meteli kun tuo remppa äijä tuolla koneittensa kanssa mekastaa. Onneksi meillä on 2 vessaa, että on rempan ajan sentään oma vessa käytössä, mutta suihkuun tai saunaan ei päästä. Täytyy käydä mun äidin luona suihkussa kun asuu tuossa ihan lähellä.

Meidän pottakokeilu ei oikeen onnistunut.. Minea ei suostu paljaalla pyllyllä siinä istumaan kun sitä inhottaa kun pylly tippuu sinne reikään. Eli jätämme pottailun nyt vähäksi aikaa ja odotamme että pylly kasvaa :LOL:

Hauskaa viikonloppua kaikille!!!!
 

Yhteistyössä