Esikoinen vuodelle 2014

merope Tuo yksi arvo vain jäänyt mieleen, kun mietin jo silloin, että onpa se alhainen ja muka ihan ookoo. Nyt uusissa labroissa oli kilppariarvot mukana ja mielenkiinnolla odotan mitä ne sanoo. Tämä sairaus selittäisi niin monta juttua... Jatkuvan väsymyksen ja alavireisyyden lisäksi mm. palelun + "sisäisen kylmän", huonontuneen hämäränäön (tätä olen ihmetellyt pari talvea), omituisen verenpaineen (yläpaine matala mutta alapaine korkea), fibromyalgiatyyppiset selittämättömät kiputilat, alhainen ruumiinlämpö, harvoin kuumetta jne. Ja keskenmenot päälle. Kaikki nämä löytyy vajaatoiminnan oirelistalta ja multa.
 
SinSin voi sinua! Hurjaa kun joutuu pistämään haaveet sivuun, mutta terveys ennen kaikkea! Hurjasti tsemppiä teille! Toivottavasti aikaa menee kuin siivillä ja pääsette kohta yrittämään uudestaan. Toivon kyllä että suurin osa meistä on jo silloin plussannut pois täältä kun palaat, ettei oo katkeraa porukkaa...

Kilppari keskusteluun haluaisin osallistua. Multa otettiin just joku kilppari arvo. Ne ottivat vain yhden vaikka oon ymmärtänyt että olisi pitänyt ottaa kaikki (?). Nyt kun Oodikas luettelit noita oireita niin mulla todella on noi kaikki myös. Toi hämäränäkö on hämmästyttävää, en ees tienny et se on oireena. Ajelen nimittäin pimeellä ihan mihin sattuu auton kanssa ja se on jo vaarallista :D Oon aina peiton alla ja kuumetta ei oo koskaan. Jännä, en oo hirveesti ite tutkinut asiaa, mutta ehkä mä en terkkarissa kerro että multa otettiin noi jo yksityisellä niin ottavat uudestaan :D Sitten kun kuukauden päästä soittelen siis aikaa lapsettomuustutkimuksiin. On tää hullua miten kohta on jo vuosi kulunut tätä.

Yleensä sanotaan kai että ensimmäinen vuosi naimisissa on parasta aikaa. Musta alkaa tuntua että ei ainakaan meillä. Toki on ihan hyvä olla, mutta musta tuntuu että tää lapsettomuus alkaa ottamaan meillä aika koville. Molemmat vaan odottaa sitä ihmettä (siis ihmehän tässä jo vaaditaan) että milloin se vauva tulee. Miehestäkin huomaan kyllä ettei kaikki ole hyvin. Hukutan suruani ruokaan tai shoppailuun. Eli paino vaan nousee ja rahat on loppu. Tällä hetkellä tuntuu taas todella ahdistavalta tämä kaikki. Menkat alkoivat siis tänään... Ei jaksa innostaa tää hengittäminen just nyt.

Välillä musta tuntuu että universumi tai mikä lie nauraa mulle päin namaa. "Mitäs menit suunnittelemaan elämääsi valmiiksi, luuletkos että me sulle noin vaan lapsi annetaan?"
 
Viimeksi muokattu:
SinSin en ole edes kuullut moisesta termistä kuin rypäleraskaus. TSemppiä hurjasti sinulle!

Esikoinenhaaveissa sinulle olisin kyllä sen plussan jo suonut! :flower:

ON: täällä dpo6 eikä muita oireita aristavien rintojen lisäksi. Peukut pystyyn meille kaikille piinailijoille
 
Oodikas: kilpirauhasen vajaatoiminta olisi ihanan "helppo" syy noille oireille. Sääli, että lääkityksen kestää vaikuttaa. Mutta saisipa ainakin hoidettavaksi. Harmi, ettet muista toista arvoa, siitä kai helpommin arvioidaan vajaatoimintaa.. Päivitäthän tilannetta heti kun saat tulokset! Kilpparitulosten saaminen ei kestä kuin ehkä päivän!

_Lilja_:
En osaakkaan sanoa (tai uskalla sanoa kun en varmaksi tiedä) että miksi ovat ottaneet vain yhden arvon. Mutta siis TSH reagoi kilpirauhasen toiminnan muutoksiin herkemmin kuin T4-V eli lievässä vajaatoiminnassa TSH:n määrä voi jo olla suurentunut, mutta T4-V on vielä viitearvojen sisällä (joskin lähellä alarajaa). Aina tulee kuitenkin muistaa, että kilpirauhanen saattaa toimia vajavaisesti vaikka arvot olisivatkin viiterajoilla ja varsinkin jos ovat vain suomalaisilla viiterajoilla. Mikäli oireet täsmäävät, lääkitystä kannattaa kokeilla 3-6 kk. Se ei paljoa rahapussia verota ja lääkkeillä ei pitäisi olla mitään haittavaikutuksia paitsi jos menee ylitoiminnan puolelle jolloin lääkkeet vaan lopetetaan (esim. käsien tärinä, ylivilkkaus, kykenemättömyys nukkua). Ja verikokeet eivät ole kamalan kalliit, joten mielenrauhan takia suosittelen ottamaan.

Voi, _Lilja_.. Tuo tunne on niin tuttu.. Aloin itse syömään kermajäätelöä, kun kyllähän joku väittää, että se voi lisätä raskautumisen mahdollisuutta.. Ja ostelin kaikkea vähän turhaakin. En vain tunnistanut niitä oireiksi, nyt tunnistan. Ja tiedän, että kaikki sanat lähinnä ärsyttää. Mutta mä toivon, että te plussaatte pian. Pidän kovasti peukkuja!

Minisport: Aristavat rinnat sentään! Peukkujaa!
 
Onnea ja tarrasukkia, Jenni-!

Soitin Oysiin ja kysyin kilpparikokeiden tulokset. TSH 1,75 ja T4V 12,3. Ei siis selittävää tekijää näistä, vaikka tuo toinen arvo keikkuukin viitearvojen alarajan lähellä. Tietenkin on hyvä, ettei ole mitään sairautta, mutta olisipa ollut tälle iän ikuiselle väsymykselle syy ja hoito. Samoin kuin liudalle muita omituisia oireita. Noh, paniikkinen odotus siis jatkuu... Kromosomikokeiden tulokset saadaan arviolta kahden viikon kuluttua. Vatsahaava ja hermoromahdus taitaa tulla ennen tulokset kertovaa kirjettä.
 
Superisot onnittelut Jenni!! Toivotaan että kaikki menee loistavasti :)

Lilja, ymmärrän nuo tunteesi :( Koitetaan jollain ilveellä pysyä toiveikkaina ja positiivisina. Uskon kyllä että meille kaikille se vaavi joskus tulee, vaikka siinä vähän kestäiskin.

Oodikas mä olen myös joskus pohtinut tota kilpparia koska oon aina väsynyt, aina on kylmä ja lisäks lihon pelkästä ruuan katsomisesta... Yhdellä kaverilla just todettiin kilpparin vajaatoiminta. Itsellä kuitenkin pitäis olla ihan kunnossa tk:n testien mukaan (tosin mitään arvoja en tiedä, sanoivat vaan soittavansa jos niissä on jotain eikä puhelua koskaan tullut). Helpotus tietenkin ettei ole sitä sairautta, mutta toisaalta olis saanut "helpon" selityksen moneen asiaan.

esikoinenhaaveissa pidän sulle peukkuja, olet jo tarpeeksi kauan sitä plussaasi odotellut :flower:

Merope joo huomasin myös ettö ollaan saman ikäisiäkin. Samiskuumeilijat :LOL: Tsemppiä piinapäiviin meille!

by the way onko meillä tällä hetkellä ketään joka päivittää listaa??
 
Onnea ja tarrasukkia, Jenni-!

Soitin Oysiin ja kysyin kilpparikokeiden tulokset. TSH 1,75 ja T4V 12,3. Ei siis selittävää tekijää näistä, vaikka tuo toinen arvo keikkuukin viitearvojen alarajan lähellä. Tietenkin on hyvä, ettei ole mitään sairautta, mutta olisipa ollut tälle iän ikuiselle väsymykselle syy ja hoito. Samoin kuin liudalle muita omituisia oireita. Noh, paniikkinen odotus siis jatkuu... Kromosomikokeiden tulokset saadaan arviolta kahden viikon kuluttua. Vatsahaava ja hermoromahdus taitaa tulla ennen tulokset kertovaa kirjettä.
Kommentoin nyt taas kerran tähän asiaan, kun siihen tosi paljon törmää täällä palstalla.
Minä sinuna kyllä pyytäisin koelääkitystä. Kuten aiemmin muut sanoneet, ei se maksa paljoa. Ja sen voi aina lopettaa jos ei tunnu vaikuttavan mitään. Ja ylitoiminnan puolelle ei kannata päästää (itsellä tuli liiasta lääkemäärästä sydänpomsahduksia). Jos et millään sitä Thyroxinia saa, niin ota Seleeniä. Siitä tuli mulle myös ylimääräistä tykytystä.
Tuo on niin huono tuo kilppariarvojen tulkinta suomessa, pitäisi lääkärien enemmän kuunnella potilaiden oireita, eikä tuijottaa arvoja. On totta, että oireiden taustalla voi olla muukin kuin kilppari (ja usein onkin), mutta se nyt on suht "helppoa" sulkea pois koelääkityksellä. Myös T3 arvot on ainakin minulla otettu kun myös lapsettomuus on oireena.
 
bumpy:Soita terkkarille, ne sanovat ne labratulokset sieltä! Suosittelen! Mä en itse tykkää tuosta tavasta, että "soitetaan jos jotain on". Mun mielestä aina pitäis soittaa, että voi sitten kysellä jos on jotain noussut mieleen. Tsemppiä samikselle :) Ja kiitos tsempeistä!

Mä sain onneksi uutta tekemistä. Saan elämäni ensimmäisen kummilapsen näinä päivinä ja haluan virkata hänelle vahtikoiran. Joten alan sitä touhuilemaan!
 
Äiti seiskanelonen Joo, meinasin käydä ensin vielä terveyskeskuksessa juttelemassa lääkärin kanssa asiasta ja ehkä sitten vielä sisätautilääkärilläkin, jos lääkitystä ei kokeeksi heru. Lueskelin netistä ja on muitakin, joilla tuo TSH on normaali, mutta lääkitys on aloitettu T4V:n ollessa 11-14, kun on ollut vajaatoimintaan viittaavia oireita. Tosiaan syy oireille voi olla muukin, mutta olisipa tämä vaihtoehto suljettu pois ja ehkä pitäisi vähitellen tutkia, mistä tämä väsymys sun muu sitten oikeasti johtuvat. Mulle on sama nukunko hyvin vai huonosti, niin aina väsyttää. Lisäksi olen jotenkin saamaton ja se ärsyttää minua itseänikin. Ja mieliala on usein apea tai apeampi. Kyllähän sitä toki välillä on iloinenkin, mutta jotenkin sellainen perusolotila on aina alavireinen. Lihonut olen, mutta sehän johtuu osin myös siitä, etten töiden ohessa jaksa oikein mitään ylimääräistä. Eihän tämä normaali olotila ole millään mittapuulla.
 
Liitynpä minäkin tämän ketjun hännille, kun en yhtä aktiivista ketjua ole muualta löytänyt.
Esikoinen haaveissa..2015 vuosi taitaa olla realistisempi toive!

Jotain minusta:
Viimeisen E-pillerin nappasin elokuussa 2012 (yli 10 vuotta niitä popsineena osasin aavistaa, että hetki voi mennä ennenkuin kroppa niistä palautuu..) Ajatuksissa silloin oli, että vauva saa tulla jos on tullakseen. No eipä tullut, eikä kuukautisetkaan meinanneet tulla. Kierrot heittelivät (49,61,30,30,69,50,45,45,40,44..) Ja aina kun kierto venyi vähän pidemmäksi, kehittelin kaikenlaisia oireita. Joko nyt olen raskaana..?

Kun oli kulunut reipas vuosi ja kierrot edelleen heittelivät, hiipi pieni pelko ja ahdistus. Tuskaisuutta lisäsi myös se, että työkaverit jäivät yksi toisensa jälkeen mammalomalle.. Miksen minä??
Yhtenä tuskaisimmista päivistä varasin ajan yksityiselle gynelle. Siellä mut sitten ultrattiin, kaikki näytti olevan kunnossa. Kierto vain pitäisi saada lyhemmäksi. Mulle määrättiin Terolut (kp 15-24).Eka kierto kesti niillä 28, toka ja kolmas 29 päivää. Neljäs sitten jostain syystä venyi. Oireita muka ilmaantui..rinnat aremmat kuin ennen, ehkä vähän öklö olo.. testejä tehtiin, neuvolaan jo soitin kun viikon olivat jo myöhässä. Mutta kierroksi tuli 35. :(
Nämä kuutautiset ovat kuitenkin olleet erilaiset. Niukemmat, ovat kyllä niukentuneet koko ajan Terojen ollessa käytössä.Ei mitään kipuja. Yleensä olen aivan mielettömän kipeä, kramppeja niin että ei voi liikkua. Ja nyt näitä foorumeja lukiessa pieni toivonkipinäkin hetkeksi syttyi, jos se oiskin ollut joku alkuraskauden vuoto..no tuskimpa sentään.
Ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Olo on juuri nyt niinkuin ilma ulkona, myskyinen ja märkä. Kyynel ja kipu..

Saanko liittyä seuraanne?
 
MiiSa-80: tervetuloa joukkohon! Ja hui, kun pitkiä kiertoja ollut aiemmin. Mitä pitkien kiertojen aikana ajattelee? Minulla ollut heti pillereiden lopettamisen jälkeen kierto 28-35, eli ei kovin pahasti heittele ja ehkä kolme viimeistä sen 29. Mutta ei mitään pienintäkään oiretta raskaudesta..

Paitsi arvatkaa mitä, tänään oli niin kovat menkkamaiset kivut, ettei mitään määrää. Ihan ku ois pahin vuotopäivä kipuineen! No se onneks helpotti ja epäilenkin jo, että josko se oli joku suolistohäiriö. Niin odottaisin, että rinnat kipeytyisi jne (kuulostaa niin hullulta, onneks te ymmärrätte!). Ja yöllä palelin, normaalisti hikoilen ku porsas, nyt nukuin lämpöisemmällä täkillä, villasukat jalassa ja koira jalkovälissä. Silti oli KYLMÄ. Mitähän se meinas. (ei mitään, I know).
 
Merope:
Pitkien kiertojen aikana kerkeää ajatella todella paljon. Ovuloinko ollenkaan? Tärppäsikö? Johtuuko stressistä? Joko testaan? Ja sitten se suuri pettymys.

Ovulaatioita en ole kovin paljon tikutellut, ihan senkin takia kun ne kierrot ovat olleet niin pitkiä. Kerran halppis liuskatestillä nappasin sen kiinni. Lohduttavaa, olen siis ovuloinut ainakin kerran. :)
Nyt kun ne kierrot on jo vähän lyhentyneet ajattelin taas kokeilla. Vai olisiko kokeilematta ettei stressais liikaa. Jos se sitten tärppäis paremmin..ei voi tietää..
 
onnenpisara
Miisa-80 Itse ainakin tein sen ratkaisin, että yritän tikuttaa oviksen. Muuten saan aina arpoa milloin se on jos yritän mennä vaan kropan tuntemuksilla. Viime kierrossa meni siksi juuri ohi.. Itsellä kun on aina olleet kierrot vähän mitä sattuu ja miten sattuu niin nyt täytyy olla ihan tyytyväinen että km jälkeen on ollut sentäs vain 42 ja 38 päiväset kierrot. Luultavasti stressaisin enemmän jos menisin vaan ajatuksella että sieltä se tulee jos tulee.. sitten aina odottaisin merkkejä ilmaantuvan, jännittäisin milloin kierto loppuu jne.
 
Sinsin pahoittelut ikävistä uutisista ja tsemppiä jatkoon! Toivotaan että kaikki selviää niinkun pitää ja kun lupa yrittää taas tulee, tärppäisikin nopeasti! Kaikkee hyvää teille! =)

Itse vetäydyn nyt TAUSTALLE. Aika lapsettomuuspolille tipahti postiluukusta ja päivä ennen tätä mies ilmoitti ettei halua jatkaa yritystä. Joten nyt katselen miten tilanne etenee, joka tapauksessa tutkimuksiin emme mene, ehkäisyn käyttöönotosta ei olla vielä tarkemmin puhuttu. Tämä projekti menee nyt määrittelemättömäksi ajaksi jäihin, toivon vain että vielä joku päivä mies olisi näistä meidän vastoinkäymisistä huolimatta vielä valmis yrittämään. Olen edelleen hieman vihainen ja olo petetty, kun toinen veti maton niin karusti alta sanomalla ettei tahdo lasta enää. Yritetään kuitenkin selvitä yhdessä tästäkin, vaikka nyt tuntuukin vaikealta.
 
Evaparadise, toivottavasti saatte miehen kanssa asiat juteltua läpi. Voi olla että miehellä ajatukset muuttuvat nopeasti toiseen suuntaan kuten nytkin. Sinun omat toiveet ja haaveet vanhemmuudesta ei ole yhtään vähäpätöisiä tai itsekkäitä. Tsemppiä jatkoon. :)
 
:hug:Voi Eva, toivottavasti pääsette yli tästä! Ymmärrän sun tunteesi vaikka en olekaan vastaavaa kokenut. Lähinnä tuo petetty olo. Miten se mies nyt näin reagoi :/ Ehkä mieskin on jo väsynyt kaikkeen. Mulla on tosi vaikea ymmärtää omaa miestäni kun ei se halua puhua tästä tai ei vaikuta yhtään niin ahdistuneelta kun minä. Joka paikassa painotetaan sitä, että mieskin tuntee samoja tuntoja kuin nainen, mutta miksi ne ei voi puhua siitä ajoissa. Tai ainakin näin meillä. Tuo teidän tilannekin taisi tulla aika puun takaa :( Mun mies ei kyllä tajua, että kohta hoidot edessä. Ainakin toistaiseksi sanonut, että sinne ollaan menossa mutta tiedä sitä nyt sitten. Toivotaan, että tää on teillä nyt tilapäinen stoppi ja mies innostuu taas jonkin ajan kuluttua. Kurjaltahan tuo varmasti tuntuu. Muutenkin tää yrittäminen rasittaa mielenterveyttä. Sinä olet täältä palstalta jäänyt erityisesti mieleen ja toivon sulle todella kaikkea hyvää ja tsemppiä jaksamisen kanssa :heart:

Minä odotan täällä kuin kuuta nousevaa viikon päässä olevaa gyneä! Rukoilen, että se kuuntelee mua ja ymmärtää mun ahdistuksen.
 
onnenpisara
Kyllä mä taidan tikut kaivaa esille. :)

evaparadise
Höh, tsemppiä sinne! Ja toivottavasti miehen mieli muuttuis!

_Lilja_
Toivottavasti sun gynes ymmärtää. Miten niissä voikin olla niin paljon eroja. Tuntuu, että jotku on valinneet ihan väärän alan, ja toiset taas ymmärtää ja haluaa auttaa tosissaan.


Mulla on vielä kaks tero kuuria edessä. Sitten minäkin matkaan taas gynelle. Mietin vaan, että menenkö suoraan taas yksityiselle, samalle jolla kävin aikaisemmin. Vai menisinkö tk:n. Muutin tässä vuodenvaihteessa, joten uuteen tk:n vois kyllä mennä tutustuun. Sinne kyllä jo soittelinkin, kun tuo edellinen kierto tosiaan venyi ja menkat myöhästyi viikolla. Ihan kivan oloinen neuvolan täti puhelimessa oli.

Nyt tosiaan Kp 6 menossa, ja tikut kaivetaan kohta esille.
 
Evaparadise: voi kurjuus! toivottavasti tilanne selkiytyy pian!

Kävin eilen kirjastossa ja mukaan lähti Katja Kesslerin : Äidiksi, kirja. Mielesti hyvä opus. Kasvatti kuumetta entisestään! Haluan olla raskaana!!! :) Mutta dpo 10 ja nega aamun testistä.
 
Teki mieleni tulla tänne purkamaan mieltäni, vaikkei yrityssaralla mitään kerrottavaa ole. Edelleen siis odotellaan tämän kierron päättymistä, jotta voidaan jatkaa yritystä taas ens kierrossa, nyt siis ollut taukoa tämä kierto. Luultavasti pari vkoa menee vielä ainakin ennen seur. menkkoja.
Mulla on tää vkonloppu ollu aivan ylitsepursuavan pikkulapsipitoinen. Ollut kyllä itsellä pidättelemistä kun on ollut muiden lasten kanssa, iloinnut yhden vauvamasusta, toisen pienestä vauvasta, kuunnellut kolmannen puheita siitä, miten toinen lapsi on tarkoitus laittaa aluilleen ajankohtana x ja olla raskaana (joo, se on ilmeisesti niin helppoa...) kun palaa ekan jälk. äitiyslomalta töihin. Ja sitten pitänyt vielä vastailla ympäripyöreitä kyselyihin siitä onko mulla vauvakuume jne. :( Just äsken vielä puhuin taas seuraavan ystäväni kanssa puhelimessa, jolla puolivuotias vauva siellä vieressä puhelimeen jokelteli. Kaksi ystävääni tietää yrityskuvioistamme, mutta ne on eri ihmiset kuin joita nyt tapasin tai kenen kanssa puhuin. Tää mun tilitys ei siis oo mitään uutta settiä vaan tätä samaa mitä kaikki ollaan täällä pyöritelty, mut siis kateutta ja pelkoa päällimmäisenä. Toisten puolesta vain pieniä ilon hippuja siellä jossain kaiken sen pahan olon alla. Ens vuodeksi mun lähipiiristäni tiedän, että ainakin kolme ystävää on yrittämässä lasta, yritys alkanee heillä kaikilla kesällä tms. Mitä jos niillä kaikilla onkin pullat uunissa ennen mua ja itse jatkan pään hakkaamista seinään ja katkeroidun vaan? Mä niin syvästi toivon, että ens kiertoon mukaan otettavat pillerit auttais mua vihdoin raskautumaan. Anteeksi tilitykseni, nyt tää asia on vaan niin pinnalla itsellä...
 
Viimeksi muokattu:
Intopiukka: Kuinka tutulta kuulostaakaan! Jotenkin sun kirjoitustapa upposi sen verran, että silmät kostuivat.. Itselläni on tuleva kuukausi paha, sillä näen ensi kertaa parhaan ystäväni pienokaisen, joka on sitten noin puolivuotias. Lisäksi siskoni saa esikoisensa, jota minun tietenkin täytyy iloisena mennä tuoksuttelemaan. Mä ihmettelen, miten pidätte itsenne koossa? Mun kostuu silmät todella helpolla ja jotenkin tuntuu, että tämä on aivan toivoton tilanne..

Tosin. ON. Mulla oli muutamia päiviä sitten kovaa kipua alavatsassa, kesti ehkä puolisen tuntia-tunnin. Ja siitä asti on särkenyt alaselkä/kylki/lonkkaseutu. Pari päivää sitten palelin ihan tajuttomasti, villasukat ja termopeitto ei auttanut. Ja tullut ihmeen paljon valkkaria, ainakin kerran. Mistä se voi johtua? Silti ei todellakaan tunnu, että tärppi voisi käydä. Mä en kertakaikkiaan osaa kuvitella, että joskus saisin plussan. Saati sitten sen vauvan. *huokaus*
 
Noi on kyllä niin tuttuja fiiliksia :( Lähiaikoina on nimenomaan mielen valtanut pelko siitä, että mitä jos me ei koskaan saada. Ennen oli enemmän semmonen "koska on prkl mun vuoro". Merope mulla on semmonen olo et eipä mitään tärppiä oo käyny, ja sit tietty olen huomaavinani huimausta, runsasta valkovuotoa, rintojen aristusta jne jne. Mut what else is new... eipä oo mitään ennenkään tarkottanut.

Niin ja tervetuloa muuten MiiSa-80 :flower: Ei täällä ihan aina näin kovaa synkistellä ;)
 
Moi!
En tiedä muistaako kukan mun nimimerkkiä mutta kirjoitelin tänne viime syksyllä ja sitä ennen ja sit jäin taustailemaan ku tie kävi hoitoihin. Osa vanhoista "naamoista" plussannu ja harmikseni huomaan että joillekuille teistä tie lapsettomuushoitoihin alkamassa tai yritystä jo paljon. Kannattaa kyllä hakeutua heti lääkäriin jos ei vauvaa rupea näkymään kun vuosi yritystä takana tai jo aikaisemmin jos tietää että ongelmia.

Haluan tsempata teitä, ei ne hoidot kamalia ole tai tämä on mun oma mieli tälllä hetkellä. Jokainen kokee asian omalla tavallaan. Meillä löyty syy lapsettomuuteen miehen simpoista ja osasyynä tähän oireeton kiveskohju. Itsellä tutkimuksissa kaikki ok. Me oltiin alkututkimuksissa julkisella ja laitettiin sieltä helmikuussa ifv jonoon (6kk) mutta tässä jonottaesssa ollaan käyty yksityisellä ja yksi ICSI-hoito takana. Alkionsiirto oli viime viikon keskiviikona ja tulosta jännitetään 2.4 asti. Jotenkin luottavaisella mielellä tän suhteen :heart:

Ihanaa kevättä teille kaikille ja toivottavasti lisääntyvä aurinko tuo monen monta plussaa ja tuhisevaa vauvan alkua! :)
 

Yhteistyössä