♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

@voittamaton joissain kunnissa ollaan ehdottomia 1v yritykseen, olipa kierto mitä hyvänsä. Osa sitten saattaa siinä ennen 1v yritysaikaa olla juurikin yksityisellä puolella hoidoissa ja sitten siirtyä julkiselle kun vuosi tulee täyteen. Joissain voidaan varmaan olla suvaitsevaisempia (etenkin jos ei ruuhkaa ja jonoja) sen suhteen että pääsee aiemmin, etenkin jos on joku pulma taustalla. Mutta olenpa kuullut omassa kunnassa niinkin että naiselta oli poistettu vasen munasarja ja oikea munanjohdin, mutta lääkäri oli ohjeistanut silti yrittämään vuoden ja jos ei tärppää sitten niin hoitoihin. Teoriassa siis on mahdollista ovuloida oikealta ja vasen tuuba nappaa sen munasolun, mutta enpä tiedä sitten miten suuret todennäköisyydet tuohon on käytössä. Luulisi että isommat riskit vaan kohdunulkoiseen raskauteen jos munasolu meneekin vatsaontelon puolelle ja simpat pääsee tuuban kautta sinne uiskentelemaan. Kiitos sinulle sanoistasi, merkkaa paljon. Välillä tuntuu ettei jaksa täällä palstailla kun on tuota yritystä jo niin paljon ja toiset intoilee ensimmäisten yrityskiertojen kanssa. Mutta välillä sit tuntuu että haluaa sanoa jonkun sanasen väliin. Ja onhan noita omia kuulumisia kiva kertoilla jonnekin.

Täällä ovistestissä pientä tummentumista jo viivassa (mutta nega vielä), mies tulikin yllärinä kotiin, vaikka piti olla koko vkl poissa. Päästiin siis hommailemaan!! :love: Nytpä sitten iltaa ja yötä kohden on alkanut semmoiset nippailut vasemmalla munasarjan tuntumassa!! Ehkä se on se folli joka siellä kasvuilee ja haluaa kypsyä maanantain? inseminaatiota varten. Huomenna jos ovistesti on plussa ja clearblue hymyilee niin inssi tehdään maanantaina! Toivottavasti ei vaan irtoa ennen aikojaan kun niin nippailee.
 
  • Tykkää
Reactions: Eela-
@Jennipä multa otettiin vain kilpirauhanen ja prolaktiini. Ne otettiin sen megakierron aikana joku kp85 muistaakseni. Jostain luin, että prolaktiini pitäisi ainakin ottaa kierron alussa, en sitten tiiä o_O Mitä kaikkia arvoja sulta otetaan?

@Paputoive huhhuh, kuulostaapa törkeältä tuo, että lääkäri käskee yrittää vuoden, vaikka on munanjohdin ja munasarjat tuolla tavalla ristiin leikattu :unsure: Jos meidän käsketään odottaa tuo vuosi, niin täytyy miehen kanssa jutella yritetäänkö säästää rahaa jotenkin ja jatkaa yksityisellä vai odotetaanko julkiselle puolelle pääsyä. Toivottavasti jaksat jatkossakin täällä kirjoitella, vertaistuki tulee ainakin minulle tarpeeseen ja auttaa jaksamaan. Nyt sormet ristiin, että follikkeli pysyy nätisti paikoillaan maanantaihin. Tsemppiä ihan hirmuisesti iinssiin :love:
 
@voittamaton en muista tarkkaan. Kuitenkin alkukierron verikokeet jotka otetaan kp 2-5. Fsh siellä tais ainakin olla ja mulla katotaan myös androgeenit eli mieshormonit :cautious:. Mut tosiaan sanottiin ettei sais terolut kuuria napsia, kun voi vaikuttaa. Mut minä koetan tietty googlailla enkä löydä mitään tosta ja mietin onko minua huijattu :ROFLMAO:
 
ON: täällä oli eilen rinnat tosi arat tuosta sivuilta ja alamahassa pientä tuntemusta. Vähän säikähdinkin että voisko nää nyt oikeesti olla jotain oireita. Mutta tänään kun heräsin niin ei arkuutta oikeestaan ollenkaan, eikä mitään muutakaan. Tuli jotenki sellanen realistinen olo et kohta täti kurvaa paikalle. Parempi vaan alkaa valmistautumaan siihen.. Tais kaikki eilinen olla vaan mielikuvituksen tuotetta :cautious:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä kans omanapakirjoitus. Koska niitä ekoja oireita saattokaan ootella?:ROFLMAO: oon ollu ihan jumalattoman pahalla päällä koko viikonlopun mikä ei oo yhtään mun tyylistä. Niin lyhyt pinna ollu että tehny mieli vaan tiuskia kaikille. Pakko kirjottaa tänne kun ei miehelle viitsi mäkättää yhtenään:LOL: nyt on vasta dpo 6 ehkä eli kiinnittyminen kai tapahtuu vasta nyt jos meinaa tapahtua. Mistä lie johtuu tällanen äksyily. Tulee ihan vanhat "hyvät" hormoniehkäisyajat mieleen:ROFLMAO:

Millon sulla piti @Hope- alkaa menkat? Anteeks, jos oot vasta kirjottanut sen. En taas pääse puhelimella oikein tarkistaan aiemmilta sivuilta. Käsittääkseni oireet voivat aaltoillakin, eikä siis esim. rinnat olla koko aika kipeät. toivoa on vielä niin kauan kun menkkoja ei näy:)
 
Viimeksi muokattu:
Keskiviikkona tai torstaina pitäs alkaa menkat .. Täytys nyt koittaa vaan ottaa rauhassa, kun ei vielä voi tietää miten käy :rolleyes: Välillä antaa itsensä innostua vähä liikaakin ja välillä on jo valmiiksi pettynyt olo.. piinailuks tätä ei kutsuta kyl turhaan :ROFLMAO:
Koska sulla pitäs menkat alkaa @Eela- ?
 
@Eela- , mulla oli tässä plussakierrossa DPO 5 ja 6 ihan kauhea ahdistusolo, sellainen että piti ihan merkata se ylös kalenteriin, niin että oisin jatkokierroissa seurannut että onko se jotenkin tyypillistä niille päiville. Koskaan ennen en sellaista muista tunteneeni. Ihan siis ilman mitään syytä oli molemmat päivät semmoinen ahdistunut, kärsivä olo. En tiedä oliko sattumaa, mutta ehkä tuollainen DPO 6 tunneryöppy voi olla hyväkin merkki :rolleyes:

Mä nyt kuitenkin sorruin vielä ostamaan PC-paketin, ajattelin etten sitä digiä kuitenkaan viitsi kun se on niin kallis, ja toisaalta yksi digi ei paljoa kerro, kun ei ole vertailukohtaa. Se ois varmana näyttänyt mulle 2 - 3 viikkoa, mutta ois pitänyt tehdä kuitenkin sitten toinen myöhemmin että näen päässeeni siihen 3+ -kategoriaan.

Eli äsken pissin yhden PC:n kolmen tunnin pidättelyllä päiväpissasta, nyt ei kyllä tarvitse enää arpoa onko viiva vahvistunut :love: En edes ymmärrä miten toi voi olla noin hurjan vahva.

Äsken tehty PC (DPO 15/16): http://aijaa.com/hM0Ivl
Eilisaamun PC: http://aijaa.com/7NqnO8
 
@Jennipä ehkä se ylimääräinen keltarauhashormoni sitten jotenkin vaikuttaa niihin testituloksiin. Luota vaan lääkäriin :ROFLMAO: Mikä kp sulla on nyt?

@Shara ihana viiva, onnea vielä :love: Mä tilasin juuri paketin ovistikkuja ja liitinpä tilaukseen 2pacin digiraskaustestejäkin. Ajatus olisi käyttää ne joskus tulevaisuudessa just noin, että saa joko viikot 1-2 tai 2-3 ja sitten odottaa niin kauan, että toiseen tulee +3 :whistle:
 
Huojentavaa kuulla @Shara jos sullakin on ollu tällasta ja liittyiskin raskauteen/kiinnittymiseen eikä ois mitään "oikeaa" ahdistusta. Just tollasta mullakin on tänään ollu, ihan kun ois rinnassa joku tumma möykky, joka painaa niin ettei tahdo saada henkeä ja tekis mieli vaan raivota:mad::ROFLMAO: välillä tuli itkukin ilman mitään selvää syytä. Toivottavasti ei kovin pitkälle jatku jos raskaudesta johtuu(n)
On kyllä tosi hienosti vahvistunut testi:love:

@Hope- Mulla pitäs alkaa menkat vasta viikon päästä. Tässä yrityksessä kyllä menee tunteet ja suunnitelmat ihan vuoristorataa. Välillä on ihan tolkku ja kohta taas ilman järjen häivää:LOL:
 
@Shara Lämmöt tippu hiukan mutta on vielä selkeesti koholla alkukierron tavallisiin verrattuna. Koko päivän oon menkkoja kytännyt, mutta eipä oo ilmestyneet, nyt kello onkin jo niin paljon että kuuluu merkata jo seuraavalle päivälle! Olin aamulla niin pessimisti etten ees testannut, huomenna aamulla varmaan pakko ellei illan tai yön aikana ala vuoto. Raskaana, ovispäivä väärin määritetty, vai ekan kerran yli 11 päivän keltarauhasvaihe? Tissit on nyt viidettä päivää tosi kipeät, jos en oo raskaana niin todella toivon ettei tästä tuu uutta normia!
 
@Shara Onnea vielä, hienosti vahvistuu :love::love::love::love:

@voittamaton nyt kp 40. Luotan lääkäriin toki, oon vaan liian kova pohtimaan kaikkee :ROFLMAO:

@Tuimatar @Eela- @Hope- tsemppiä piinailuun! Kiva lukee kaikenmaailman oirepohdintoja ja olla jännitykses mukana.

@Paputoive Ihana ylläri, et mies saapui :). Onnea talletteluihin ja piinailuun. Semmosta pitikin kysyä, et pitääkö inssissä miehen olla jokin tietty aika laukeematta ennen inssiä? Vai saako hyödyntää molempia keinoja :LOL:?

Omaa napaa: Tuntuu että menkat olis lähestymässä. Rinnat alkaa tuntuu samalla tavalla sivuilta aremmilta (vaikka vaan lievästi) kuin ennen menkkoja normaalisti. Nännit on ollut monta päivää lievästi herkät, mutta paljon vähemmän kuin normaalisti oviksen jälkeen. Ja toisaalta alkukierrosta ne ei oo ollenkaan arat. Lämmöt on ollut mitä sattuu viikon verran, vasta nyt viikonloppuna tuntuu olleen lämmöt korkeemmalla. Oon tosin nukkunutkin paljon paremmin.. Mutta toisaalta aikaisemmat ovikset on tapahtunut juurikin kp 39 ja nyt on kp 40. Ovistestejä oon testaillut aika paljon reilu viikko sitten tulleen plussan jälkeen. Testit pysy tummana pari-kolme päivää sen plussan jälkeen, mutta ei plussavahvana. Sen jälkeen on ollut aika perusviivaa, eli ei ihan haaleeta mutta ei tummaakaan. Nyt pari-kolme päivää on taas tullut ihan hailuraa viivaa... Eli niitten puolesta ei ovista ainakaan olis tapahtunut.

Mulla on kutina, et ovis olis jossain vaiheessa ainakin tapahtunut. Jos se ovis tapahtu sen oikean plussan jälkeen, voisin ajatella et nyt on dpo 9-10.. Eniten täs ärsyttää, kun tää kierto on ihan jotain muuta kuin olen tottunut, paitsi pitkä tää on kuten aina ennenkin :mad:. Piinailua ei ole juurikaan ilmassa, ainoa tallettelu oli reilu viikko sitten plussan jälkeisenä päivänä. Mutta menkkoja kaipaisin niin pääsisi ottamaan ne verikokeet.

Anteeksi kauhean pitkä sepustus. Etenkin kun olen jauhanut näistä muutenkin useampaan otteeseen.
 
@Shara testi näyttää ihan hurjan hienolta!! Voi kun itsekin pääsisi joskus samanlaista viivaa omakohtaisesti ihastelemaan!

Oispa @Eela- :n ahditusolo joku kiinnittymiseen liittyvä ohimenevä mielialadippi. Tsemppiä piinailuun, samoin piinatsempit @Hope- ja @Tuimatar ! Mikä tilanne @Kinder_Kitty llä mahtaa olla?

@Jennipä ja @voittamaton mulla alkukierron verikokeisiin kuului tsh, fsh, lh, prolaktiini ja estrogeeni (e2). Piti muistaakseni ottaa kp 2-5 jos en ihan väärin muista. Täällä ei tullu inssiä ainakaan maananataiksi. Eilen tikutin kolme tikkutestiä ja yhden hymynaaman. Hymynaamaa ei tullut ja tikussa oli ihan hyvä viiva, mutta ei kuitenkaan vielä ihan tasavahva. Tein nyt aamuyöstä 3h pidätyksellä tikkutestin, näytti vielä ehkä vahvemmalta taas, mutta on noiden tulkitseminen kyllä välillä saatanasta. Etenkin kun mulla jää myös kontrolliviiva aika hailuksi. Silloin se testiviivaki saa olla aika haalee ja on tasavahva. Mutta mutta.... Teen hymynaaman vielä seuraavasta pissasta. On tää elämä yhtä tikun uittamista. Ollaan talleteltu nyt lauantaina päivällä ja eilen illalla. Ennen inssiä suositellaan vähintään 2vrk:n pidättäytymistä miehellö tulemisen suhteen. Eri klinikoilla on eri aikoja tuon pidättäytymisen suhteen. Me otettiin nyt eilen illalla riski ja hommailtiin kun mieli teki. Jos huomiselle tulis inssi niin joku 33h tulee pidättäytymisaikaa. Että ei ihan 1,5vrk ees.... mut meillä miehellä on kyllä ollu hyvää tavaraa ja paljon siittiöitä että eiköhän se riitä, toivotaan ainakin niin. Eikähän tuo inssikään vielä huomiselle oli satavarma kun en osaa nyt tuosta ovistestistä sanoa... Monet itkut eilen itkin noiden ovistestienkin kanssa kun en osaa niitä tulkita. Voi kun se hynynaama nyt hymyilis tänään. :cry:

Katottiin muuten eilen miehen kanssa semmonen dokumenttielokuva lapsettomuudesta kun hiljaa toivotut. Tai mies katsoi ja minä itkin. Kannattaa katsoa jos on pitkään odotuttanut plussa ja miks ei vähemmän aikaakin yrittäneet.
 
@Tuimatar , kuulostaa lupaavalta! Onko tänään testipäivä?

@Paputoive kiitoksia, toivotaan että viivat löytävät pian tiensä teidänkin luo :love: ja sitä ennen tietysti toivon, että hymynaama pärähtää tikkuun välittömästi!

Tuo dokumentti alkoi kiinnostaa kun hyvät dokumentit on parhautta, löytyykö se jostain netistä (ainakin YLE Areenassa näytti siltä että katseluaika on loppunut), vai vuokrasitteko/lainasitteko/ostitteko sen jostain?
 
@Shara olin nähnyt elokuvan jo vuosia sitten kun oli näytös kotikunnan elokuvateatterissa, silloin ei ollut vielä edes nykyistä kumppania tai tietoakaan lapsensaannin vaikeuksista. Oli jäänyt päähän tuo elokuva siitä kuitenkin ja tässä nyt lapsettomuuden keskellä mietin mistähän tuon elokuvan löytäisi että pääsisi katsomaan uudelleen. Satuin sitten löytämään elokuvan kirpparilta 1€ hintaan vielä, joten ostin omaksi.

On tosiaan joskus tullut yleltä tuo. Voisihan sitä ehdottaa ylelle näytettäväksi uudelleen. Lapsettomien lauantai (äitienpäivää edeltävä lauantai) olisi kyllä oiva päivä näyttää kyseinen ohjelma. Toki siihen on niin lyhyt aika että varmaan ohjelmat on jo päätetty.

Youtubessa on pätkiä (trailereita elokuvasta), mutta valitettavasti koko elokuvaa ei löydy netistä. Oliskohan kirjastoissa tuota saatavilla?
 
Jahas, kp1 ja yk8. Olikin kyllä niin omituinen kierto että huh huh. Kaiken lisäksi en yhäkään tiedä, että pitenikö luteaalivaihe (esimerkiksi valon vaikutuksesta?) 12 päivään, vai menikö vain ovispäivän arvaus pieleen - kumpikaan näistä kun ei selitä sitä että miksi rinnat päätti olla superkipeät tuplasti pidemmän ajan kuin aikaisemmissa kierroissa...

Tsemppiä seuraaville piinailijoille, vähän sekaisin tässä menee väkisinkin!
 
@Tuimatar voi kökkö noita menkkoja:( minkä mittaisia sulla on aiemmin luteaalivaiheet ollu? Lyhyempiä ilmeisesti?

@Jennipä harvemmin sitä menkkoja toiselle toivoo, mutta nyt kyllä toivon (tietenkin nyt raskautta ensisijasesti!), että kierto ei venyis enää tuota pidemmäksi ja pääsisit sinne verikokeisiin:)

@Paputoive toivottavasti saat tikutettua selkeän plussan! Nyt on onneks taas viikko alussa niin on monta päivää aikaa saada plussa ja päästä inssiin ennen pitkää viikonloppua:)
Ja kiitos leffavinkistä! Rakastan dokumentteja, niin laitan tämän kyllä katsantaan:)

ON: aaaapuaaaa!!!:rolleyes: kävin äsken gynellä perustutkimuksessa kun viime kerrasta on jo aikaa. Kerroin että yritetään lasta ja varmistin, ettei tutkimuksista ole haittaa jos satunkin olemaan raskaana. Ei kuulemma ollut ja lääkäri tutki paikat. Kaikki oli hyvin, mutta sanoi että vuotaa niin herkästi verta, että "tiedä vaikka olisit raskaana":eek::geek::love::ROFLMAO: hitto kun alko jännittää! Pitkä viikko tulossa:whistle:
Ainiin ja listalla oli vanha yk. Siihen vois päivittää yk 5.
 
Harmitukset @Tuimatar menkoista, mut iso peukku luteaalivaiheen pidentymiselle!

@Eela- kuulostaa hyvältä tuo gynen kommentti ;) pidän peukkuja että raskaana olisit!

Mua hämmentää täällä ovistestit edelleen.... Nyt tikkutesti antoi mielestäni selvän plussan, mutta hymynaama ei hymyile?? Ostin hymynaamat että helpottaisi tulkintaa niim vaikeammaksi vaan meni.... Varasin huomiselle ajan inssiin, koska tikussa selvö plussa. Voihan olla etten hymynaamalla saa koko plussaa? Kun en ole testannut sillä aiemmissa kierroissa.

Tässä vielä tikuista kuva, alimpana minun mielestä plussaksi tulkittava viiva, mielipiteitä?
 

Attachments

@Paputoive kyllä mäkin tulkitsisin tuon tän päiväsen plussaksi, ehdottomasti inssiin!(y) onko noissa liuskoissa ja digissä eroa herkkyyksissä? Voisko johtua siitä ettet saa hymynaamaa, jos hormonia on kuitenkin sen verran vähän ettei siinä näy ja liuskatkin jää vähän hailakoiksi? Tämmöstä valistumatonta pohdintaa..:D
 
Täällä alkoi lauantaina menkat :D on kyl niin niukat.. ja nyt siis kp 3.. mut ei kyl haittaa yhtään et niukkaa vuotoa.. oikeestaan lauantain jälkeen ei oo pahemmin vuotanut.. tänään kävin ultrassa ja kysta litistynyt.. ja nyt on gonal f 300iu kynä kaapissa ja pistän sitä sitten 50iu kp 5 alkaen ja kp 11 on ultra sitten :) ihme kyllä ei tuntunut missään kun menkat alkoi.. kai tähän rupeen jo turtumaan.. eli mulle voi päivittää yk9!
kierron pituus oli 34pvää eli aika jees :)
 
Viimeksi muokattu:
@Paputoive joo niissä hymytesteis on vissii aika korkee se herkkyys.. Inssiin vaan mars :). Kyllähän ne simpat varmasti säilyy hedelmöityskykyisenä inssin jälkeenkin hyvän tovin, kunhan vaan ovat ajoissa paikalla.

@Kinder_Kitty no nyt ainakin tilanne selkiytyi ja pääsette alottaa uutta kiertoa :). Onneks noi sun kierrot on nyt pysynyt hyvin kurissa (y)
 
@Eela- ja @Jennipä noin tuolla himotestaajissa joku tiesikin kertoa että hymytesteissä 40miu/ml herkkyys ja liuskatesteissä usein 20miu/ml. En löytänyt ebayn myyjän tuotteen tiedoista tuon minun testin herkkyyttä, mutta täältä: http://www.kauneusmaailma.fi/erittain-herkka-ovulaatiotesti-liuska-kpl-p-5175.html samannäköinen paketti ja lukee että 25miu/ml.

Huomenna selvii minkäkokoinen folli on. Ääk, jännittää!

Tsempit uuteen kiertoon @Kinder_Kitty ! Mihin ovulaatio menkkojen mukaan ajoittui, kun eikös sinulla ollut parikin epäilyä milloin olis ovis ollut?
 
@Paputoive kiitos tsempeistä! hmm mää kyllä uskon et ovis oli kp18.koska niitä limoja oli sillon kp16-17 ja nyt rupesin epäileen et oisko se mamin r-testi reagoinut ovikseen kun sekin on kai mahdollista.. tosin harvinaista.. mut ainaki lämmöt nousi vasta pysyvästi tuolloin kp19.. mut mun kuukautis kalenterin mukaan ovis ois ollut vasta kp21.. mut ite en usko et oli sillon kun ei ollut enää mitään limojakaan.. mut sitte o-testit rupes jo tummuun kp 10 ja kp12 o-testi oli mun mielestä plussa mut sillon ei tosiaan ollu mitään limojakaan.. eli en usko et ovis sillon tapahtui.. koska oishan menkatkin alkaneet aiemmin jo..
 
Viimeksi muokattu:
Äh, pahoittelut uusista kierroista @Tuimatar ja @Kinder_Kitty :unsure:

Mulla on nyt ollut rinnat edelleen tosi arat ja sama ku tuimattarella et en muista et näin pitkään olis ennen ollu? .. Mistähän sekin johtuu et mulla on ollu tyyliin vaan joka toisessa kierrossa rintojen aristelua ennen menkkoja? (n)

Hui jännää @Eela- !! Toivotaan et se olis just sitä :love: Gyne ei tiennytkään et teki piinaviikosta just vähän piinallisemman, haha :X3:
 

Yhteistyössä