♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Kiitos kaikille tuesta ja ihanista sanoista :love:

Hcg arvon sain aamulla ja se oli 2060, olisi pitänyt olla yli 3-kertainen että olis vastannut viikoja ja ollut viitearvoissa. Huomiselle sovittiin uus labra hcg arvojen seuraamiseksi, koska vuotoa ei ollut tullut lauantain jälkeen.

Iltapäivällä sitten töissä kramppasi vatsa ja alkoi verinen vuoto ja iltaa kohti vaan kiihtyy. Ei tarvita huomista labraa enää. Tämä oli sitten tässä :cry: pitää aamulla soittaa neuvolaan ja kysyä jatko-ohjeita.

Tuntuu ihan kamalalta, vaikka tätä on jo viikon osannut aavistella oireiden katoamisen perusteella.

@syystyttö voimia sinulle :love: toivottavasti hcg pian laskee ja pääsette jatkamaan yritystä.
 
Voi kurja, @Hiutale89! Varmasti tuntuu kamalalta :(:( Ja vaikka olisikin osannut epäillä jonkin olevan pielessä, on silti isku kun saa sen lopullisen tuomion, että lasta ei tällä kertaa tulekaan. Paljon voimia sinne sinullekin! Minulle ainakin olivat neuvolassa todella ihania ja empaattisia, kun sinne soitin.
 
@Pocahontas- holtiton viini kuulostaa just hyvältä :ROFLMAO: Mitä sulle kuuluu? Vieläkö on se primolutkuuri menossa vai joko söit sen?

@syystyttö pahoittelut keskenmenosta :cry:

ON: Eilen illalla laitoin ekan lugesterolin. Eipä sitä huomannut yhtään mitenkään kun menin siitä suoraan nukkumaan. Olin lukenu kaikkia kauhutarinoita etukäteen taas ihan turhaan :D Tänään dpo4 ja oon ihan malttamattomana täällä jo. Joko saa testata :whistle:
Heh @voittamaton kyllä se holtiton viini välillä on ihan tarpeen :D Oi sä elät siellä jänniä aikoja :love: Ihana nähä noin innostunut testaaja, koita nyt vielä vaikka pari päivää malttaa ennenku testaat :LOL: Oispa tää teiän plussakuu myös! :love: Kiva kuulla ettei lugasteronit ollu niin paha. Jostain netistä kans luin et oli just yötä vasten ottanu luget/primot ja välttyny oireilta, kätevää täytyy itekin tehä noin :)
Mulla siis vasta alkamassa primo-kuuri ylihuomenna kp15 :) Hitaasti menny aika ku oottellu sitä päivää! Nii ja ovistestit näyttää nyt vaa korkeaa hedelmällisyyttä, saas nähä tuleeko ovis ajallaan, myöhässä vai ollenkaan.. :ninja: Mutta siis positiivinen mieliala täällä :)
 
Mitenkäs täällä muilla menee? Mikä vaihe kierrosta ja minkälaisia oloja on ollut?

Toissapäivä ja -yö olivat ikäviä, kun ilkeän kovia kipuja tulee vatsan seudulle sohvalta,tuolilta, autosta noustessa. Yö oli myös ikävä, kun pyörin aika paljon ja sai oikein keskittyä, miten nousee ettei vatsa kramppaa. Onkohan nämä niitä repäisykipuja (n) joka tapauksessa eilisen menin varovasti ja yöllä sain jo kunnolla nukuttua ilman ikäviä kipuja. Toivottavasti kaikki on ok.

Kp 32/28 menossa. Sanoinkin miehelle, että joko mieli tekee tepposensa näiden vaivojen kanssa tai sitten plussaa on totisesti tiedossa. :p Mieluiten tämä viimeinen vaihtoehto. Lauantaina teen testin, kun olemme molemmat rauhassa kotosalla aamulla. Yli kymmenen vuotta e-pillereitä takana ja nyt tosiaan yhdet luomumenkat takana. Jos testi näyttää negaa, ensi viikolla saakin sitten mennä jonnekin ihmettelemään, että mitäs nyt tapahtuu :coffee:
 
Täällä liittyisi uusi haaveilija mukaan! Keskustelua olen seuraillut jo jonkin aikaa ja vaikka yrittäminen ei ole täysin ajankohtainen vielä, niin olisi silti kiva liittyä keskusteluihin mukaan! :)
Meillä ei oo mitään ehkäisyä ja ollaan kohta vuosi menty keskeytetyllä ja ei oo plussatestejä tullu tehtyä :whistle:
Me asutaan omassa asunnossa ja yhdessä ollaan oltu jotakuinkin 5 vuotta. Mies väkitöissä mutta minä en, olen aika vasta (vuosi) sitten valmistunut ja ollut määräaikaisissa työsuhteissa sen jälkeen. Mulle on tulossa pieni operaatio tossa keväällä/kesällä jonka vuoksi yritystä olen halunnut lykätä sinne saakka!
Mun kierto on ollut viime aikoina aika erikoinen se on ollut välillä 33-38.. ja edelliset kuukautiset kesti n. 2vrk ja oli todella kipeät. joten halusin tarkistaa, että kaikki on hyvin ja kävin tarkistuttamassa paikat :) kaikki oli hyvin, vas munasarjassa oli 3 rakkulaa, mutta ei kuulemma ole hälyyttävää vaan kuuluu enemmänkin ikään (27v) ja lisäksi kirjotti Terolut kuurin jos kierto alkaa venymään yli 40pvn.

Oonko ihan vainoharhainen näiden kuukautisten suhteen ollu kun heti ajattelin et jotain vialla? Vai onko muutkin näin harhaisia? :LOL:
 
@syystyttö ja @Hiutale89 pahoittelut ja voimia molemmille!

ja onnea kaikille plussanneille :)

on: Tässä on eletty vähän hiljaiseloa sen testituloksen jälkeen. Tosiaan antibiootit on syöty ja jonnekkin tammikuulle sitä pitäis odotella, ennen kun päästään jatkamaan tutkimuksia ja yritystä. Jos jotain positiivista, niin nyt saa nähdä ilman testausmietteitä, että toimiiko se oma kierto ollenkaan vai ei. :D En oo edes teroja viitsinyt syödä tässä kierrossa vielä, pitää katsella joskus tuossa lähempänä Tammikuuta jos ei ala, niin sit pääsisi (toivottavasti) suoraan yritykseen. Polilla halusivat tarkkailla vielä kilppariarvoja, kun on kuulemma viitteiden sisällä, mutta ihan ylärajalla.

Paljon plussatuulia kaikille piinailijoille! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: marrrsipaani
@Pocahontas- ihanaa, että jaksat pysyä positiivisin mielin :love: Ai sulla alkaa vasta primot huomenna! Ainakin mulla oli niissä tarkkaa, että syö 8h välein, eli niiden kanssa toi illalla ottaminen ei onnistu jos sulla on sama annostus kuin mulla oli (3tbl/päivä). Mutta mulle ainakaan ei tullut niistä mitään oireita :)

Oon varmaan sen takia malttamaton kun vuoden yrittämisen aikana tää on vasta toinen ovis mulle :ROFLMAO: Mut kyllä mä nyt ainakin viikonlopun yli odottelen vielä ennen ekaa testiä, ajattelin joskus dpo11 testailla ekan kerran, se ois ensi viikon keskiviikkona.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Voi ei @syystyttö ja @Hiutale89 :cry: kunpa pian taas testi näyttäisi plussaa ja saisitte ensi vuonna nyytit syliin!

Ja kiitos tosiaan tälle ryhmälle, on ollut ihanaa, kun on ollut oma paikka, jossa puhua kaiken maailman hullutuksista, mitä tämä yritys on tuonut mukanaan. :love: :D Oon kans poistunut tuonne odottelijoiden maailmaan, mut käyn täällä aina välillä vakoilemassa! Ja jos käy ikävästi, niin tiedän, minne palata <3

Tsempit yrittämiseen ja paljon plussia! :love:
 
Kiitos vielä kaikille :love:

Viimeyönä ei paljon nukuttu.. :(Tänään heti aamusta yhteys työterveyteen ja pääsin sinne lääkäriin. Tämän myötä loppuviikko sairaslomaa. Samoin yhteys neuvolaan ja sovittiin että ensviikolla käyn taas labrassa ja seurataan, miten hcg lähtee laskemaan. Lääkärin tarkistus on 2.1 tämän keskenmenon jälkeen, silloin tarkistetaan, että onko kohtu tyhjentynyt ja kaikki normaalisti. Nyt yritän saada ajatuksia siirrettyä muualle, onneks on koira, minkä kanssa touhuta. Vetäydyn hetkeksi sivummalle ja katsellaan ensivuonna, miten vauvakuumeilu taas heräilee. Eiköhän me jatketa yrittämistä heti kun vaan kroppa on siinä kunnossa :)

Tsemppiä piinailijoille, toivon teille paljon plussia ja parempia tarrasukkia kuin mitä meille tähän ensimmäiseen yritykseen sattui. Tsemppiä myös teille, jotka vasta aloittelette vauvahommia, tämä on melkoinen prosessi tunteiden kaikessa kirjossa.. :ROFLMAO: Ihanaa joulunaikaa kaikille! Käyn lueskelemassa teidän juttuja varmaan jossain välissä.
 
Osanotot kovia kokeneille! :(

Minä puolestani poistun takavasemmalle täältä. Nyt syistä, joita en jaksa sen enempää eritellä, jää vauvahaaveet toistaiseksi hamaan tulevaisuuteen. Niinhän se saattaa ikä tulla pian vastaan, mutta pakko vaan hyväksyä, ettei ole minun aikani ja samalla hyväksyä, ettei se välttämättä tule koskaan. :cry:
 
@voittamaton ooo jännittävää, pidän sulle peukkuja! :whistle:

@Bambinen tervetuloa! :)

Täällä dpo 3, luulisin ainakin. Eli mitään oireita ei ole. :ROFLMAO: Ainoo vaan on jäätävä paineen tunne alavatsassa. Yleensä ei ole kestänyt näin montaa päivää oviksen jälkeen. Illal ei oikeen hyvää asentoa tahtonut löytää. Tiedä sitten mistä johtuu.
Sama dpo kuin täällä ja mulla tuo paineen tunne myös! Lisäksi kyllä paljon muitakin oireita. :eek: En tosin tiedä olisiko ovulaatio sittenkin ollut jo aiemmin. Ehkä maltan mieleni ja teen testin vasta sunnuntaina. Onneksi on pupuiltu jo 6.12 alkaen joka toinen päivä jos ovis oliskin ollut jo aiemmin kuin kuvittelin sen olleen. On tämä kyllä touhua.. :confused:
 
Ompas täällä harmillisiakin uutisia ollut. :(


@Hiutale89 toivottavasti nähdään pian! :) Tuosta olet kyllä oikeassa, että on tämä touhua. Miten ekasta kierrosta oli niiiin toivekkaana ja löysi joka ikisen raskausoireen. Sitten kerta toisensa jälkeen tulee suru puseroon menkkojen alkaessa ja varmasti tuntuu vielä kamalammalta keskenmenon jälkeen. :(

Tästä kierrosta: olo on jotenkin toiveikas, mutta koitan hillitä, koska tuntuu, että pettymys tulee taas. Anteeksi, kun masistelen koko ajan, mutta oon viimeiset 4 päivää ollut jotenkin tosi itkuinen. Ärsyttää.

Itsellä muuten tuo punaviini käytössä tässä kierrossa. :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä @syystyttö ja @Hiutale89

Tälläviikolla oli nyt sitten kunnallisen ultra ja edellisenä päivänä touhuiltu miehen kanssa, tuli todella kipeää ja hyvä ettei täytynyt jättää kesken. Ultrassa sitten lääkäri totes oikella puolella muodostuneen kysta. Hyvänlaatuinenbja jotenkin liittyy ovulaatioon joka ei ole onnistunut. Siitä nyt sitten helmikuussa seuranta, onko lähtenyt pienentymään. Ne ei lähde sielä sen enempää auttamaan tällähetkellä, vaan vuosi yritystä ja sitten katsovat. Verikokeet määräsi.

Yksityiselle siis seuraava aika, kun oon päässyt uuden letrokuurin aloittamaan. Vähän pitää laskea kuinka menkat ajoittaisin, ettei uudenvuoden pyhiin mene. Kp 31 nyt ja lääkäri viikolla ultratessaan totesi, ettei hetkeen kuukautisia ole tulossakaan. on niin pessimistinen, etten usko näillä lääkkeillä olevan mitään apua..

Ja mahtavaa kun nyt saa @voittamaton piinailla! Odottavan aika on pitkä!
 
Dpo 4 menossa. Kaksi kertaa purskahtanut töissä itkuun. Vatsa aivan turvoksissa ja alavatsaa särkee. Yöllä en meinannut löytää hyvää asentoa kun alaselkää särki niin kovaa vasemmalta puolelta. Jos nää ei oo mitään raskauteen viittaavaa niin taidan olla vaan päästä hullu.. Mä en jaksa.
 
No onpa tosiaan ollut synkkia uutisia ihanan plussatuulen jalkeen! Toivottavasti taas hyvat tuulet vuorossa pian!

ON: Taustalla koko ajan seuraamassa koko ajan ollut, mutta alkukierrosta oli tosi masisfiilis muutaman paivan. Sovittiin jo vuoden alkuun uusi kaynti hedelmallisyysklinikalle ja katsotaan joku toinen hoitomuoto nyt clomien rinnalle/tilalle, kun ei tasta nyt nayta nain tulevan mitaan.

Eilen joku heitti tyopaikan taydessa lounaspoydassa etta ehka en viela ilmottaudu hiihtoreissulle koska hankin lasta. Jengi kylla osaa olla dilleja.

Nyt kuitenkin DPO 0/1 eli piinailut alkaa taas, vol 17.
 

Yhteistyössä