""*~Esikoishaaveista Plussanneet 7~*""

Synnytyskertomusta..
Mulla ei ollu minkäänlaisia ennakkovaroituksia tulevasta kun menin nukkumaan 15. päivä, päin vastoin, vielä treenailin koirien kanssa sen mitä nyt kömpelön mahan kanssa pystyin ja asuntomessuilla käytiin 14.päivä eikä mitään oireita.

Sitten 16.päivä aamuneljältä heräilin ja luulin että maha vain on huonossa asennossa kun kolotti, mutta jatkui lievänä menkkamaisina kipuina noin kymmenen minuutin välein. Aamulla alkoi myös suolisto tyhjentyä.
Tunne voimistui pikkuhiljaa, mutta vasta alkuillasta suupistukset alkoivat olla kipeitä ja ennen yhdeksää muuttuivat jo niin kipeiksi että soitin sairaalaan josko olisin jo lähtenyt.
Käskivät sieltä mennä vielä suihkuun, koska supistuksien väli oli edelleen n. 10 minuuttia eivätkä olleet tihentyneet. Suihkussa supistuksiin tuli sitten uusi ulottuvuus ja olin todella tuskainen sekä aloin vuotamaan verta, jolloin soitin sairaalaan, että täältä tullaan.
Vastaanotossa halusivat vielä tutkia tilannetta, vaikka konttailin jo lattialla supistuksien tullessa. Olin 5cm auki ja käskivät vaihtamaan sairaalavaatteet (yllättävän vaikea operaatio tuskaisena ja kukaan ei edes auttanut kun mieskin tylysti passitettiin käytävälle odottamaan)
Vaatteet vaihdettuani huutelin kätilöä joka sitten kärräsi minut synnystyssaliin.
Synnytyskätilö teki uudestaan tutkimukset ja sanoi että reilu 9cm auki, epiduraalia ei voi enää antaa mutta spinaalin saan jos haluan ja otin sen. Myös ilokaasua kokeilin, mutta en kokenut siitä mitään hyötyä, päässä vain alkoi pyörimään niin paljon että tuntui huonolta.
Spinaali toi kaivatun hengähdystauon ja olo oli hyvä. Odoteltiin hetken aikaa että vauva laskeutuu vielä paremmin ja kipujen taas yllyttyä kätilö käski ponnistaa. Muutamien ponnistelujen jälkeen tyttö tuli maailmaan. Ponnistusvaiheessa epämiellyttävää oli vain hartioiden ulostulo, muuten synnytys itsessään oli hyvä kokemus.
Avautumisvaiheen kivuista jäi kyllä ikävä muisto ja vastaanoton hitaasta toiminnasta, mutta jos ensikerta tulee niin lähden heti sairaalaan kun siltä tuntuu enkä enää kysele.
 
Delfis aijaa! kävittekö vanhanajanmarkkinoilla? se oli ainoo jaakonpäivien aktiviteetti jota mä harrastin :D ja kävin mysingellä kattomassa ku pojat ajo. jostain syystä en päässy kyytiin vaikka pyysin :D

Kiitos Terppa kertomuksesta :) aika hurjaa :eek:
 
Terpalle kiitos minunki puolesta. :D Onnea vauva-arkeen.

Nibbe tarkotus olis ollu käydä katselemassa jaakonpäivien antia, mutta ukkelia ei sit kiinostanukkaan. Meinasin lähteä sitten yksin ja jättää ukkelin vanhempieni luo, mutta mamman tekemä ruoka aiheutti niin kovan ähkyväsyn, että noutaja saapui :D Eli se niistä jaakonpäivistä ja vanhanajanmarkkinoista! :ashamed:

PPHHUUUUUUUUHH!! :whistle: supparipuhuri!
 
heipat tännekin! :wave:

hirmuisesti tsemppiä babyb. ja vilma!!!

-ja kyllä nibbe ja tytykin vois vauvansa kotiin jo hakea :whistle:

mulla muuten ei selvinny ollenkaan, millon lapsivedet meni.... muutama päivä ennen synnytystä tuli limasta vuotoa sen verran, et pökät meni vaihtoon mut edelleen oletan sen olleen valkovuotoa.

täällä menee mukavasti ja poika kasvaa. kastejuhlaa suunnitellaan elokuun loppuun :heart:

JAKSUJA JA SUPPAREITA KAIKILLE :whistle:
 
supparit tulivat perille mut kukas mulle tän oksuolon manas? yhtäkkiä alko etoo ihan hirveesti, sit simahin tuonne sängylle. tai en nukahtanu mut sillee "seilasin"

hyi että mä olin tehny pahaa ruokaa :x hyh.

tulin kurkkaamaan nopeesti vaan että onko BB: stä ja Vilmasta kuulunu mitään :) mut ei kai nyt vielä :D
 
Ohohh!!! täällähän on alkanu rytisemällä tapahtumaan!!! Onnea Vilmalle nyytinhakuun... Nibelle ja tytyllekin lähettelen suppareita.

Voih, oispa jo lokakuu ja pääsisinpä minäkin jo jännäilemään lähtöä... Minuu kyllä vähän pelottaa miten hiljainen tästä pinosta tulee, kunhan tyty ja nibbekin lähtee täältä. Teidän pitää luvata, että käytte jo vauvautuneet meitä täällä tervehtimässä...! (johanna näyttää hyvää esimerkkiä :D )

Tein tänään kyllä hyvän kirpparilöydön. 68 kokoisen tummanruskean toppapuvun, hintalapussa oli hinta 10?, mutta jostain syystä kassaneiti velotti miulta vain 2,5? :eek: :D Ihan on käyttämättömän näköinen puku ja juurikin miun mieleen!

DsariaL ja Möykky 28+5
 
NONI..heti ku käänsin selkäni ni Nibbekin yrittää suppareiden kaa karata synnärille :kieh: :D ! Hienoa.. :wave: tännekkin kiitos supistuksia..

Käytiin ampumassa miehen kaa..menikii 4 tuntia =) oli mukavaa..nyt kotona sohvalla lepäämässä,siivoilla pitäs viellä..ja pitäs keittää toi rintapumppu ja kumit..
 
Tsempitykset vilmalle nyytinhakuun.. :)

Nibblerille ja tytylle supparituulia.. :)

Meidän muiden pitää sit aktivoitua enemmän tän kirjoittamisen suhteen, sit ku nää aktiivit kohta onpi tuolla vauvautuneiden puolella..

huh ku on kuuma.. oli koko vkl sellai lämpöinen olo, mutta ei ollu kuumetta ku mittasin.. :/ beibikin on ollut kumman hiljainen nyt pari päivää.. onhan niitä hiljasempiakin päiviä josta ei tarvii huolestua, onhan??

TB 25+1
 
Vilmalle ja BB.lle voimia vauvan hakuun :heart:

Samaa minäkin päivittelen, että hiljaseks käy, kun Nibbekin näyttää kohta jakautuvan eikä sullakaan Tyty kauaa mee... Täytyy kyllä aktivoitua kaikkien, että pysyttäis sentään ekasivulla foorumissa =) Ja uudet kanssa... Mites nyt päivitysten kanssa, kun Nibben lähtökin alkaa näyttää todelliselta? Eikö joku voisi olla vapaaehtoinen?

TB: Kyllä niitä hiljasempiakin päiviä on, vauva voi olla kääntynyt jalat selkää päin ja potkii sinne niin ei tunnu liikkeet. Voi kai niitä huviksee laskea että saa tunnin aikana sen 10 liikettä. Ja sellaisena aikana, että tiedät sen yleensä olevan vilkas. Ja onittelut poksuista :)

ON: Jalat on kuin puupökkelöt...Oon melkein koko päivän istunut asiakaspalaverissa ja jalat on turvoksissa. Ensimmäistä kertaa raskauden aikana. No mutta täähän on kai ihan normaalia? Oltiin Turussa siis koko päivä ja tullessa käytiin yhessä cittarissa, jossa oli vauvantarvikeliike. Ostin sieltä sitten kaksi 10 kpl.n harsopakettia, niissä kun oli kaikkia kivoja kuoseja ja värejä :heart: Sitten siellä oli finnwearin body, missä lukee Isin Kulta. Oli pakko ostaa, saan sitten tehtyä isyyspaketin joskus ni laitan sinne.

Alley ja Vilpertti 27+0
 
alley just ku kirjotin et on beibi ollu hiljainen, niin johan alko tulee potkuja.. :D taitaapi pyöriä siellä vähän sinne sun tänne.. :D
Voi että, miunkin pitäs harsoja ostaa.. :) kuhan vaan pääsis vähän isompaan liikkeeseen... Onnea siullekin poksuista.. :hug:
 
tyty mä lähetän sulle kans näitä omia suppareita. :D
Tossa pari tuntia sitten erehdyin ilman miestä lähtemään ruokakauppaan markettiin hakemaan koko loppuviikon sapuskat. Oli virhe! Tunnin kauppareissun saldo: sikana ruokaa, vähän köyhempi delfis. Pahimpana aivan sairaan kipee alaselkä polttavat supparit ja säteilee reisiin... :(
Mut hyvä jos kerran näitä voi lähettää :D
 
Alley: minkä hintaisia nuo harsot oli? Miunkii pitäis harsoja ostella, niitä kun tuntuu paljon tarvitsevan. Kuinka paljon muut muuten on aikonu niitä etukäteen hankkia (siis jos ei oo ajatellu käyttää niitä vaippoina)?

Miunkii piti tehdä miehelle isyyspakkausta, mutta enpä sitten oo saanu aikaiseksi. Olin aatellu sen antaa syntymäpäivälahjaksi, mutta synttärit oli viikko sitten, niin jäipä nyt... Kattoo nyt saanko sitten ollenkaan aikaiseksi koota tuota, taitaa jäädä väliin.

Tuosta päivittelystä tosiaan, eikö kukaan ois vapaaehtoinen??? Mie muuten voisin, mutta eihän täs itelläkään oo laskettuun aikaan kun alle 3 kuukautta...
 
DsariaL: Ne oli vajaa 15e/paketti varmaan vähän hintavia, mutta suloisia. Oli ne kyllä olevinaan jossain tarjouksessa. Mäki oon miettiny että kuinka paljon niitä pitäis olla, tarkoitus ois pitää niitä kun on ihan pieni ja lisäksi muutamia kestovaippoja. Jos noilla harsoilla pärjäis päivät ja yöt vaipoilla.Harsojahan tarvii vaihtaa vähän useammin. Ajattelin kyllä, että sinnekin vois laittaa lisäimua mukaan...

TB: Hyvä että alkoi liikkeet tuntumaan :)
 
kiitos suppareista! pari kipeetä oli kerenny perille eilen, mut loppuivat ku katoin yhen huonon elokuvan (cinderella story. en suosittele kenellekkään yli 15 vuotiaalle )

voi bb:( mä en ymmärrä miks ne ei käynnistä? mut ei kai ne jos lääkkeet auttaa. hyvä että on kuitekin seurannassa siellä. tsemppiä!
 
Täältä puhaltelen lisää suppareitanibbelle ja tytylle! Nää ei näytä loppuvan vaikka lepää. Huomenna taas neuvolaan, josko sieltä sais taas jotain lisäapua. Huomenna saan kans kelapaperit. =)
bblle jättipaljon voimia! :flower:
 

Yhteistyössä