**Esikoishaaveista plussanneet**

Tulin päivittelemään omia kuulumisia pikaisesti, hengissä siis ollaan! Sain keskiviikkona kuulla, että voin aloittaa työt jo torstaina (eilen), joten keskiviikkoilta meni siivotessa koko asuntoa. Näiden parin työpäivän jälkeen olenkin ollut aivan poikki. Työmatka ei ole kovin pitkä, mutta liikkumattoman kauden jälkeen ja varsinkin päivän seistyä on hyvin tyytyväinen päästessä kotiin. Pahoinvointi on onneksi pysynyt poissa edelleen. Viikonlopulle on jos jonkinlaista suunnitelmaa ja nyt pitäisi tehdä vielä työsuunnitelmia, joten voi olla vähän hiljaisempi kausi tulossa tälle osastolle minun kannaltani. Käyn kyllä aina lueskelemassa täällä kun vain ehdin, mutta nyt uuden työn opettelu tuntuu vievän kaiken energian.

Hyviä vointeja kaikille ja rentouttavaa viikonloppua :heart:

pMyy 9+1 (piti ihan laskea =) )
 
Hei taas kaikille!

Päivitellään kuulumisia. Maha on kasvanut parissa viikossa aika lailla ja varmaan muutkin alkaa asian huomaamaan. Olisin halunnut kertoa töissä vasta esiviikolla, mutta voi olla että jään kiinni ennen sitä... :LOL: Olisin halunnut ensin kertoa esimiehelle, mutta hän on vielä tän viikon lomalla. Tuo töihin kertominen jännittää kyllä kaikista eniten. Muille oli paljon helpompi kertoa.

Liikkeitä en ole vielä tuntenut ja sitä odotellaan mielenkiinnolla. Menin viime viikolla Lindexiin aikeissa ostaa vauvalle jonkin vaatteen jotta asiasta tulisi itselle todellisempi. No mopo tais vähän karata käsistä ja mukaan tarttui varmaan 10 bodya... :p

Selvisi myös, että saadaan ostaa kaverilta käytettynä vaikka mitä tarpeellista vauvalla mm. vaunut. Tämä tieto helpotti kovasti kun ei varmaan olisi ollut varaa kaikkea hommata uutena.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Heta & Hippo 16+3
 
Huomenta kaikille!

Niin se on vaan taas maanantai, plääh. Olisin voinut olla kotona vielä edes yhden päivän. Lauantain käytiin asuntomessuilla ja sillä porrasmäärällä väsyin kyllä aika nopeasti. Kyllä huomaa ettei sitä vaan jaksa enää samaan malliin!

Kiirusta pitää töissä, paljon asioita mitkä pitäisi saada tehtyä. Eihän tässä ole taas enää kuin kolme viikkoa töitä ja sitten on tiedossa kahden viikon häämatkaloma <3 Ja heti perään viikon konferenssimatka, sopivasti kolmen viikon tauko töihin :D

Oikein hyvää alkanutta viikkoa täältäkin!

pokemoni & myttynen 12+6
 
pokemoni sanoppa muuta!!! Kyllä olis voinut viikonloppua viikolla jatkaa ;)

Ja anteeksi, laiskasti kopioituna toisesta pinosta omat kuulumiset :ashamed:

(.) ÄÄH!! Täällä närästys on ottanut mun elämästä vallan :headwall: mihinkään ei kannata lähteä ilman samariinia.. ja tää vessassa ravaaminen on välillä ihan mahotonta :LOL: tunnin välein saa olla vessassa käymässä suurinpiirtein :p Muuten olo on aika tasainen.. ENÄÄ 2viikoa töitä, sitten akhden viikon lomamatka ja sitten alkaakin työttömyys ja sitten äippäloma :heart: Ihanaa toisaalta, kun saa mahaa kasvattaa rauhassa, muuttaa jossain vaiheessa rauhassa ja laittaa sitten kotia ilman kiirettä :heart: pitäs johkin saada tämä kaksiviikkoa vaan hurahtamaan :LOL: :LOL: Tiedä sitten kuinka tylsää mulle tulee. Ajattelin uimassa alkaa käymään :)

Olin tossa viikonloppuna myös töissä tekemässä pari 4h keikka hommaa, ja en kyllä pystys enää mitään seisomatyötä tekemään :( otti niin kovasti 3h jälkeen lonkkiin, että ei mitään rajaa, loppu illasta ei enää kunnolla sitten pystynytkään kävelemään :/

piupula ja leevi 19+3 ( hui, kohta jo puolessa välissä :eek: )
 
Huomenta! Olen erittäin pahoillani laiskoista päivityksistä :ashamed: Oli taas migreenin poikasta viikolla ja viikonloppu meni reissatessa. Päivitin nyt etusivun, ja jos siellä on jotain väärin, niin laittakaa tietoa!

Täällä vaivoja on alkanut tulla pikkuhiljaa, onneksi keskiviikkona on pitkästä aikaa neuvola. Mun tekisi jo mieli alkaa tekemään meille lastenhuonetta, varsinkin kun suunnitelmat meni ihan pilalle. Nyt meillä on siis ylimääräinen huone toiminut työhuoneena, ja siitä piti tulla kissanpentuhuone, mutta neitikissa aloittikin eilen juoksun, joten ei ollutkaan sitten piruvie tiineenä. Noh, kolli tulee meille taas heti huomenna, mutta en nyt tiedä mihin suuntaan alan tuota työhuonetta suunnittelemaan. Käytiin eilen Ikeassa taas katselemassa, mutta meillä on miehen kanssa sopimus ettei ostella mitään isoa tässä kuussa, kun rahat on olleet vähän tiukalla.

Ihania ultrauutisia oli monella, ja toivotaan että niitä tulee lisää! :heart: Mekään ei olla mitään jouduttu ultrista maksamaan, kun ne suoritetaan täällä keskusneuvolassa, eikä sairaalassa. Meillä on rakenneultra vasta syyskuussa, joten sitä saa vähän odotella.

Maha alkaa vaivaamaan elämistä pikkuhiljaa, en olettanut että se tulisi näin aikaisin. Iltaisin ei esimerkiksi voi enää istua ollenkaan, vaan illat on pakko viettää makuuasennossa. Samoin iltaisin alkaa tosi pahat pistokivut oikean rinnan alla, pakko mainita niistä neuvolassa, kun ne alkaa vaivaamaan jo aika inhottavasti.

Miehellä on vielä viikko lomaa jäljellä, itse jäin tosiaan nyt työttömäksi. Mutta enköhän mä jotain tekemistä keksi :D

neulis ja klöntti 16+5
 
Huh pitää tulla päivittelemään tänne.

Käytiin miehen kanssa kävelylenkillä (reippaahkoa kävelytahtia, ei yhtään niin nopeaa kuin normaalisti mutta ei löntystelyäkään). 40 min meni loistavasti ja ilma on tosi ihana!
No sieltä mentiin suoraan saunaan ja suihkuun. Kun pesut oli tehty alkoi silmissä pimetä ja npäässä heittää. Pakko oli istua pöntölle hetkeksi aikaa selvittämään päätä. No siitä sitten kuivailemaan ja ei kun uudestaan alkoi pimetä. Takaisin istumaan pöntölle ja mies toi mulle vettä. Alkoi jo tuntua että kohta saattaa tulla oksu mutta hetken päästä olo lopulta helpotti.

Mutta huh mikä tunne! Kyllä sitä taidetaan raskaana olla :D Mua ei nimittäin juuri koskaan pimene silmissä eikä päässä heitä!

piupulalla
ja neulaisella ihanaa odotusarkea tiedossa, ihanaa kun saatte laittaa rauhassa kotia kuntoon ja kuullostella oloa :) <3

Almukka, juu, yhdeksännellä viikolla olet :)
 
Pikasesti kuulumisia.
Hain loppu viikon sairaslomaa, tää väsymys vie mun kaikki voimat. Ei jaksa muuta ajatella kun koska pääsee nukkumaan. Viikonloppu töissä oli aika rankka oman voinnin vuoksi.

Ja tänään tuli illasta pitkästä aikaa halattua pönttöä. Ajattelin et se vaihe jo ohi, mut ei. Nyt sitten pyjama päälle ja takas maate

sane ja toivo 10+3
 
Tänään käyty "tokassa ekassa ultrassa" ja siellähän heilui yksi pikkuinen oikein kunnolla, potkiskeli ja kieriskeli ja heilutteli käsiään oikein vimmatusti :heart: Vastasi täsmälleen viikkoja eli tänään 11+4 ja edelleen LA oli sama (3.3.2011). Mittaa pikkuisella oli hurjat 4,61cm! Kaikki oli erittäin hyvin, ei mitään poikkeavuuksia, niskaturvotusta todella vähän eli hurjan millin =) Seulontoihin kävin antamassa näytteet, mutta kätilö sanoi, että näin nuorella äidillä ja tuolla nt:lla on tosi minimi todennäköisyys mihinkään poikkeavuuteen.

piupula ja neulainen Voi miten kateellinen olen, toivoisin jo että pääsisi itsekin katselemaan ja sisustamaan vauvanhuonetta oikein kunnolla :) Ehkäpä pian jo pääseekin, täytyy pitää kaikki peukut ja varpaat pystyssä!

Onnellinen Nansku ja vekara 11+4
 
Neulainen, mulle voi päivittää LA:ksi 25.3. Mennään nyt neuvolan kanssa samoilla linjoilla ja katsotaan, mitä ultra kertoo myöhemmin. :)

Väsyttääää! Voisin kans hakee pienet saikut tähän väsymykseen :D No ei, en mä nyt niin väsynyt oo. Iltapäivisin on tuskaa töissä, pahin aika on yhen ja kolmen välillä. Jos pysähtyy, niin silmät meinaa painua väkisin kiinni. Pitää vaan tehdä koko ajan jotain, ettei nuupahda. Pahin ongelma tällä hetkellä on hirveä iskias-kipu vasemmalla puolella. Viikon, pari se on nyt ärtyillyt. Eilen sitten sattui niin, että kyyneleet tuli väkisinkin. Tänään ei töissä ollut mitään hirveetä herkkua sen kanssa. Nyt illalla kipu oli jopa n. viis minuuttia poissa, kunnes palasi taas pahempana. Soitin sitten päivystykseen, että kuinka kauan tässä pitää kärvistellä ja kuinka paljon saan napsia lääkkeitä. Käskettiin heti ottaa kaksi Panadolia ja kuulemma lääkäriin menon rajan pitäis mennä siinä jalkaan säteilemisessä. Eli jos tulee vielä säteilyä, niin lääkäriin, mars. :( Kurjaa vaan, kun meillä alkaa uusi kerho, niin en heti alkuun haluaisi olla pois (ja just edellisessä viestissä mainostin, kuinka haen herkästi saikkua, heh).

Mömmis 8+3
 
mömmikselle tsemppiä kipujen kanssa :hug:

Ja sanelle väsymyksen kanssa!

Nanenille onnea ihanista ultrauutisista :heart:

ON: ite kävin tänään antamassa aamulla sen hukkuneen klamydia-näytteen. Siellä jonotin puoli tuntia ja pääsin vihdoin purkin kanssa vessaan, niin eihän se pissa meinannut millään tulla! Jostain syystä mua alkoi jännittää ihan hirveästi ja se nyt ei ainakaan auttanut asiaa :eek: Ikinä ennen ei ole mitään vastaavaa käynyt. Mua kyllä janottikin, pyysin sitten mukillisen vettä ja se auttoi heti, sain tiristettyä pissat ja pääsin vihdoin pois. Ikinä ole jännittänyt mitkään vastaavat tilanteet mutta nyt jostain syystä ihan sydän alkoi hakkaamaan. Siinä pöntöllä istuessa mietin et ja mähän en lähde täältä ennenkun pissa on purkissa! :D

Ultrasta vielä sen verran et meillä niskaturvotus oli 2,3mm mikä alkuun hätkähdytti. Kuitenkin veriseula oli siisti ja kun hetken googletin, löysin raja-arvot 2,7-3,0 mm, joista lähetetään jatkotutkimuksiin, ja niistä 2/3 on ok. Joten eiköhän täälläkin kaikki ole ok :) ultraajakin sanoi että kaikki löytyi paikaltaan ja näytti hyvälle.

pokemoni & myttynen 13+0 (pokspoks ^^)
 
Nanenille onnea ultranäkymistä! :heart:

Täällä voidaan ihan hyvin, aamuisin on kipeä olo mutta kaikki vähäinenkin etovuus on tiessään ja ruoka maistuu :) Edelleen mahan kovaa turvotusta iltaisin ja rinnat ovat pysyneet lievästi arkoina, mutta koko ei ole juuri kasvanut, murrr ;) Iltaisin särkee monesti päätä, mutta se menee ohi nukkumalla.

Eilen kävin antamassa verinäytteet, joihin kuului myös veriseula. Mulla on ihan tyhmä pelko, että mitä jos verestä löytyykin jotain tauteja? :ashamed: Typerää, kun en ole ollut mitenkään erityisen villi nuoruudessani :) Miettikö kukaan muu tällaisia?

Ultraa odottelen kovasti, se on ensi viikon keskiviikkona. Mieliala vähän heittelee raskauden suhteen, välillä on epäuskoinen olo, välillä taas luottavainen ja varma.

Nt-ultrasta: soitin viime viikolla neuvolaan ja kysyin vielä mitä kautta ultra tehdään, että tietää varautua (olen ymmärtänyt, että vatsan päältä ultratessa ei saisi olla rakko tyhjä?) Neuvolantäti sanoi, että ultra tehdään emättimen kautta (näin Tampereella siis).

Kysyin myös toksoplasmoosista, kun äitini oli siitä huolissaan meidän kissojen takia. Tätä ei Suomessa mitenkään tutkita, joko sen on sairastanut tai ei, ainut mitä voi tehdä on pitää huolta hygieniasta. Jos sen jostain syystä saa, niin siihen ei ole mitään hoitoja eikä asialle mahda mitään. Mutta neuvolantäti ei ole kuulemma koskaan törmännyt siihen.

Repäisykivuista: täällä alkaa myös olemaan repäisykipuja. Välillä ylös noustessa tai pisun jälkeen, ja viime yönä kun käänsin kylkeä niin repi oikein kunnolla. Mutta aika nopeasti menee ohi.

Heipa 11+0 *poksis!*
 
No niin, tänään tuli sitten kollega kysymään olisiko mulla jotain kerrottavaa... :p
Kun vahvistin epäilyn, hän kertoi että ovat muiden kanssa supatelleet asiasta. Kerroin sitten kaikille kahvitunnilla ja jotkut sanoivat, että olivat huomanneet jo kesäkuun alussa... :LOL:
 
Heta, jotkut ihmiset on kyllä tarkkanäköisiä, varsinkin naiset... :) Mullakin yks työkaveri tuli pari viikkoa sitten kysymään olenko raskaana, kun oli ihan varma asiasta (tiesi kyllä yrityksestä ). Pakkohan siinä oli sitten myöntää... :) Työkaveri sanoi, että oli nähnyt sen musta jo ennen kesälomaansa, eli kun olin vasta ihan alussa :eek: En tiedä mistä se sitten sen huomasi, kun ei ole tarvinnut oksentaakaan töissä eikä mitään.
 
pokemoni, aijaa, sä sait siihen lähetteen :eek: Mun neuvolatäti oli vaan että ei siitä ole mitään hyötyä ja ei tarjonnut edes mahdollisuutta. Olisin sen kyllä voinut silti ottaa samalla kun otettiin noi muut verikokeet, mutta enää en kyllä erikseen sitä viitsi käydä katsomassa (en ole oikein neulojen ystävä ).
 
Kiitos vastauksista, tiesin kyllä lähes varmaksi, että noin se menee. Jossain vain luki eri tavalla ja sitten aloin sitä pohtia. :D

ON:Täällä on lähes jatkuva etova olo, joka pahenee nälkäisenä. Rinnat ovat arat ja kasvaneet jo sen verran, että mies alkoi ehdotella isompien rintaliivien ostoa. :LOL: Vatsassa kaiken maailman tuntemuksia, mutta niistä en ota enää mitään paineita.

Almukka & mannaryyni 8+6
 
Meilläkin anoppi varoitteli heti toksmoplaktoosista, kun ilmeisesti joskus joku sen sukulainen oli saanut sen takia keskenmenon. Mutta jos teillä on sisäkissoja, niin turha huolehtia asiasta. Käytännössä se kulkeutuu vaan ulkokissojen mukana, ja käytännössä raskaana oleva nainen joutuisi tyyliin syömään sitä kissojen kakkaa, jos sen toksmoplaktoosin haluaisi. Jos kuitenkin haluaa ottaa varman päälle, niin ei kun vaan mies komentamaan laatikkojen siivouksen :D

Meillä tosin mies on mun raskauden takia joutunut siivoamaan laatikot koko ajan. Mun nenään ne haisee vaan niin pahalle, että tulee oksureaktio jo pelkästään siitä, jos satun samaan aikaan vessaan kun mies on siivoamassa laatikoita. Mutta älkää siis huolehtiko liikoja, ihan samalla tavalla voisi panikoitua vaikka likaisista kasviksista ja niiden mukana tulevista pöpöistä. Mä olen näiden juttujen kanssa vähän sitä mieltä, että liika hygieenisyyskin on pahasta. Siksi en jaksa huolestua mistään :D

neulis ja klöntti 16+6
 
neulainen, mies on täälläkin nakitettu kyseiseen hommaan ;) Otti sen kyllä ihan mielellään vastaan kun kuuli toksoplasmoosista, ja on itse asiassa ollut hyvin ahkera asian suhteen! Kissat ovat periaatteessa sisäkissoja, paitsi että meidän takapiha on aidattu korkealla aidalla, eli saavat siinä käyskennellä vapaasti (silloin kun olemme itse kotona). Sieltä tarttuu nuoremman kisun suuhun kärpäsiä, ötököitä ja kastematoja... ja mun kauhukseni se nappasi sunnuntaina kiinni pikkulinnun :eek: Raahasi vielä ylpeänä näytille olohuoneeseen! Kissa sai satikutia ja lintukin selvisi hengissä, makasi hetken ulkona tuupertuneena ja sitten katosi. Nyt sai kissa kulkusen kaulaansa niin ehkä linnut tajuaisivat lentää ajoissa karkuun :p

Ja näinhän se on että kasvikset ovat varmaan todennäköisin tie saada vaikka mitä pöpöjä... mutta sitä ei paljon korosteta kun ne on niin terveellisiä ;) Ja hulluksi tässä tulisi jos tarttis vielä kasviksensakin kuoria, ei tarttis töissäkään salaattia lisukkeena syödä.

Heipa 11+0
 
Taas kerkeää tännekin katselemaan ja kertoilemaan kuulumisia :)

Eli minäpä tartuin keskiviikkona tuumasta toimeen ja hain selkäkivun takia saikkua, loppuviikon sainkin. Tuli hyvä mieli kun lääkärikin sanoi, että parempi on ottaa saikkua kun sinnitellä töissä kipulääkkeillä, koska panadolilla pitäisi pärjätä. Eilen taas töihin, ja kyllä oli jo parempi olo. Kauhea väsymys ei helpottanut saikullakaan, mutta perjantaina viimeinen työpäivä, joten sinne jaksetaan vaikka päällään seisten! Tiistaina kahdeksi viikoksi takaisin koulunpenkille, ja sitten kauan kaivattu/jännitetty synnäriharkka..

Väsyn lisäksi kaikki itkettää, siis ihan kaikki telkkariohjelmista neuvolan infolappuihin.. :eek: Ja mieliala muuttuu hetkessä, miesparka saa kärsiä äkäilystä ja möksötyksestäkin.. Rinnat vähän turpeat, kyllä ne ehkä vähän on kasvaneetkin! Mahassa/alapäässä kaikenmaailman kummia oloja, mutta kuuluu varmasti asiaan. Hajut yököttää entistä enemmän, oksentaminen käynyt jo aika lähellä. Ruokamielihaluja tulee lisää, viimeisimpänä smetana pizzan päällä (oli ihan hyvää) :D

Ultra-aikakin tuli, menee vasta viikolle 13+4..eli kauan odotellaan.. Käskettiin tulla pissaa rakossa, käsittääkseni tehdään vatsan päältä siis.

tupunen ja rymy 10+1 (wou, neljäsosa jo takana, kyllä tää aika menee nopeasti!)

ps. Ensimmäinen Mammavaate ostettu, HM:ltä tarttui mukaan! Menee ihan tavallisenakin paitamekkona nytten :)
 
Heipa: joo, meillä lähetteen sain helposti kun vaan tajusi kysyä. Vaikka niinhän se on että tokson saa helpommin kukkapenkistä kuin kissoista. Meillä on kans sisäkissoja, tosin ulkoilevat päivittäin valjaissa ja narun päässä ja syövät mitä kiinni saavat :D
Mutta kaikesta huolimatta myös meillä mies siivoaa kissanhiekkalaatikot ;)

tupunen: hyvä että hait saikkua, toivottavasti olo helpottaa!

ON: Masussa on nyt alkanut olla nipistelyjä ja pientä polttelua. Taitaa se kohtu alkaa kasvamaan ihan oikeasti :) Maha on ihan pinkeenä iltapäivästä, tuntuukin jo että enää ei anna periksi vatsanahka :D Raskausarvilta olen kuitenkin vielä välttynyt, kävin kyllä ostamassa apteekissa raskausarpivoidetta ja sitä olen laitellut aina suihkun jälkeen. Jospa se vähän auttaisi :)

pokemoni & myttynen 13+1
 
Toksoplasmoosista, multa otettiin siitä kans ne testit, vielä en oo tuloksia saanut. Samoin meillä miehelle on nakitettu laatikon putsaukset, tosin se ei aina oo ihan mahd., koska mies on aina pari päivää poissa, kolme kotona töitten takia :( Yritän pitää hirmu hyvää huolta hygieniasta silloin, kun joudun putsailemaan laatikoita..

Oon nyt tosiaan saikulla sen iskias-kivun takia. Ens viikon pe asti se mulle sitä saikkua löi, että huh, sanon minä! Saa nähdä tarviiko niin paljon, pitää yrittää lyhentää sitä, jos toi kipu hellittää. Ei se nytkään päivän levon jälkeen tunnu enää niin pahalta. Meillä menee töissä meinaan hommat aika pahasti sekaisin, jos ens viikonki oon pois, kun työpari on kans sillon muualla. Mutta en tietysti mee, jos kipua yhtään on. Mutta tuntuu se hullulle olla kotona, jos kipu hellittää jo aiemmin.

Mömmis 8+5
 
Hei pikaisesti täällä nostelen =)

Kiitos kaikille jotka toivottelivat paranemisia. Kotimaassa ollaan taas (maanantaina tulin) ja töissä olen ollut tiistaista asti. Väsymys on ihan hirveä. Kuume on onneksi hellittänyt, mutta yskä on edelleen aika hurja.

Eilen olin tokaa kertaa neuvolassa. Täti yritti siellä epätoivoisesti ottaa multa verinäytettä, mutta eipä onnistunut. Oikeesti, se pisti mua neljään eri paikkaan eikä saanut pisaraakaan verta... :LOL: Onneks en oo helposti pyörtyilevää sorttia ;)

Toksoplasmoosista sen verran, että meilläkin on kissa ja mun piti eilen kysyä neuvolantätiltä siitä testistä, mutta unohdin. Noh, mulla on ultra maanantaina (IIIIIIK) ja ajattelin sit siellä kysyä siltä gyneltä. Ultra jännittää aika kovasti...toivottavasti on masukkaalla kaikki hyvin. Mies on vielä matkoilla eikä pääse mukaan ja mietin että pitäisköhän pyytää äippä seuraks, ku jos sieltä tuleekin sit huonoja uutisia nii se saa ajaa kotiin, matkaa kun on lähemmäks 40 km kuitenkin.

No nyt pitää jatkaa töitä. Yritän kirjotella paremmalla ajalla enemmän, mutta ku iltasin väsyttää niin kovin ettei tahdo jaksaa tehdä muuta ku möllöttää sohvalla.

Isot halaukset kaikille! :hug:
 

Yhteistyössä