Esikoista yrittämään 2011

Nyt meni hermot! Kirjottelin ties kuinka pitkät tekstit tänne ja eikö helkkari jotenkin vaan hävinnyt sivu... Kokeillaanpa uudestaan!

milizza samaa Valion greippimehua juon kuin Laurelle. Todella pahaa... En ole sekoitellut sitä muihin mehuihin, kun näiden "uusien elämäntapojen" vuoksi olen aikalailla lopettanut mehujen juonnin.

Manda86 Varmasti aivan suloisia nämä sinun ostokset! Mulla on ollut mietinnässä se, miten kertoa isovanhemmille tulevasta. On ollut suunnitelmissa hankkia "mummola"-kyltti, jonka parhaimmillaan voisi antaa jo äitienpäivänä toukokuussa.

Hennu86 Kyselyitä tulee tasaisin väliajoin. Olen duunissa naisvaltasessa firmassa, joten siellä seurataan todella tarkkaan toisten naisten mahoja. Kunnon juorut lähtee myös liikkeelle, jos joku lopettaa tupakoinnin. Kyselyitä vauvasta tulee myös muiltakin, esim. miehen vanhemmilta. Viimeks kysy tänään yks kaveri kaupassa...

Tommoset typerät kommentit kannattaa kyllä unohtuu samantien. Mulla tulee heti mieleen, että se mies on elämäänsä pettynyt, mahdollisesti hyvin katkeroitunut ja omaa todella huonon omatunnon. Heh, mulla on tapana aina miettiä tommosia asioita ihmisistä, jotka nyt ovat sattuneet typeriä kommentteja sanomaan... Tulee ainaki parempi mieli itelle :)

Meillä ei kyllä ole mietitty juuri mitään asioita siitä, kuka on kotona, miten pitkään jne. Saas nähdä. Sillä ajatuksella olen ollut, että minä jään kotiin vähän pitemmäksi aikaa. Ollaan mietitty muuttoa toiselle paikkakunnalle, joten mammaloman jälkeen olisi edessä uuden duunin etsiminen.

ON Täti ei ole vielä onneks tullut. Kohta varmaan alkaa järjettömät vuodot, kun tämän saa kirjoitettua... Eilen illalla alkoi ja tänään jatkuu paineen tunne mahassa. Yleensä ennen menkkoja mulla on tullut kunnon mahakramppeja. On jotenkin ristiriitainen tunne... Mahaoireet alkoivat vasta eilen, joten kai ne liittyvät menkkoihin ja sitten onnistun kuvittelemaan ne vähäisiksi, että olisi muka plussaamisen mahdollisuus. Tekisi mieli tehdä testi, ehkä vimeistään huomenna aamulla, koska olisi pienimuotoinen ravintolaillallinen edessä, niin vois nautisella alkoholia ruuan seurana...

Ai niin! Eilen kidutin itseäni ja googlasin lasketun ajan laskureita... :D Jos nyt ois tärpänny, niin marraskuun loppuun tulisi LA. Jos seuraavassa kierrossa, saattas tulla joululahja... Heh, sitten siellä oli toinen aivan mahtava päivämäärä, eli millon alkas mammaloma virallisesti :D
 
Jo
Meillä on töissä kanssa suurin osa naisia, ja aika paljon meitä lisäytymisiässä olevia. Häitä on ollut ja lisää tulossa. Siellä sitten kyllä kytätään tarkkaan ja juorut kiertää... varmasti ihan syystäkin, olettaisin että meitä on 20-25 naisesta ainakin 7 vahvasti "epäilyksen alaista". Siinä kun pamahdetaan kaikki paksuksi samaan aikaan niin voi tulla pomolle paniikki. Tosin täällä Belgiassa mammaloma on vaan 3kk (!) eli tuuraajaa ei usein edes hankita, vaan hommat vaan delegoidaan muille äitiysloman ajaksi.
Olen ite pitänyt suuni suht kiinni vauvasuunnitelmista, mutta kyllä muiden kommentteihin kiinnittää nyt erilailla huomiota ja oon 99% varma, että ainakin toinen lähimmistä työkavereista yrittää kanssa. Sen kanssa on vitsailtu, että mikäs sitten eteen jos ollaan "jostain syystä" molemmat pois pidempään... Eli eiköhän sekin arvaa meidän suunnitelmat ;-)
Mun työpaikka vakinaistettiin joulukuun alussa ja heti päätettiin miehen kanssa, että nyt on aika vauvalle. Ei varsinaisesti odotettu sitä vakinaistusta, mutta taisi se kuitenkin alitajuisesti päätökseen vaikuttaa. Nyt on suunnitelmissa tuon olemattoman äitiysloman pidennys sapattivapaan tyylisellä jutulla ja sitten röyhkeästi muutto muille maille, kun on ensin pumpattu kaikki mahdolliset vapaat irti tästä työpaikasta. Duuni ei ole mitenkään erityisen mielenkiintoinen, että toivottavasti ei tarvii kauaa kärvistellä... : /
 
Minä oon meidän työpaikalla kaikista nuorin, seuraavaksi nuorin on minua 10 vuotta vanhempi (eli 33). Eli minulta kysellään vähän väliä vauvoista ja häistä. Yhdelle työkaverille olen kertonut että välillä on vauvakuumetta mutta en todellakaan ole kertonut sitä miten kovaa se on. Kerroin joulun jälkeen työpaikalla että join yhtä ihanaa punaviiniä niin heti keksivät etten ainakaan ole raskaana. Voi että.
 
Olettepas olleet taas ahkeria kirjoittelemaan, kaksi iltaa meni kahlatessa kaikki lukemattomat viestit läpi :)

Meillä edelleen remontti käynnissä, toiveita olisi saada keittiö ensi viikolla jo käyttöön, jes! Johan tässä on kärvisteltykin ilman. Uusille siis sen verran taustaa, että meillä kävi keittiössä vesivahinko ja sitä myöten alkoi "pieni" remonttirumba... Remontin tiimellyksessä kävi sitten niin, että havahduin tuossa yksi päivä, että kierto huitelee jossain yli 50 päivässä jo :O Testailu on ollut suunnitelmissa, mutta vielä ei ole tullut tehtyä, kun ei ole varsinaisesti minkäänlaisia olojakaan ollut. Tai nyt on pari päivää paleltanut oikein kunnolla, mutta niin mua aina ennen menkkoja. Kai se täytyis varmistusnega tehdä, muita odotuksia ei oikein ole. Mulla loppuu työt huhtikuun loppuun eikä uudesta paikasta vielä hajuakaan, toi keittiö ja toisen koiran pahenevat pelkotilat, niin oon melko varma, että stressi se heitelee menkkoja mukanaan.

Mutta niin, uusille tervetuloa ja plussanneille Onnea! Palailen taas päivittelemään kuulumisia sopivalla hetkellä, tuppaa vaan olemaan melko hektistä tällä hetkellä, niin ei oikein ehdi koneella istuskella.
 
Ei jaksa lukea ihan kaikkea. Migreeni kävi kylässä. Jep, piti käydä joskus 1,5vk sitten jo... En tiedä odottaakko menkkoja keskiviikolle vai ei vai minkä pitunen kierto taas on tulossa. Olot on ollu kyl niin omituiset ihan kierron alusta asti, ei mitää normaalia. Plussaa en jaksa edes uskoa et tulis, tai sitten mulla on ollu tyyliin pari kolme ovista täs kierros jos oloja uskois :|
 
navi: Hienoa, että keittiöremontti alkaa olemaan loppusuoralla! :) Me remontointiin keittiö syksyllä 2009 (vanha keittiö oli vuodelta 1970... Ei oikein palvellut meidän tarpeita). Kyllä siinä oma sopeutuminen oli, kun piti ilman keittiöö elää ja syödä tyyliin vain valmisruokia (yök). Onneksi avomieheni, hänen veljensä ja isänsä tekivät meillä remonttia kokopäiväisesti, niin keittiö oli suht nopeasti valmis. Ja olipa muuten nautinto kokata ekaa kertaa uudessa keittiössä! :)

Samaan syssyyn meillä remontointii silloin vessa ja meille tuli myös varaava takka. Koko syksy meni eläessä pölyn ja kaaoksen keskellä, mutta hienosti ennen ensimmäistä joulua ihan omassa kodissa saatiin kaikki valmiiksi :)

kaisla86_: Ilmeisesti tämän miespuolisen työkaverini ongelma on se, että äitiyslomat ym. aiheuttaa "liikaa" muutoksia henkilöstössä. Huhheijaa... En tiedä, miten omalla kohdallani asiat järjestetään aikanaan: hankitaanko mulle ulkopuolinen sijainen vai hoidetaanko järjestelyt talon sisällä, kuten täällä aika paljon toimitaan. Ainakin aikaisemmin äippä-/vanhempainvapaalta palannut äiti on päässyt tekemään juuri niitä töitä, joita teki ennen äippälomaakin. Täällä noudatetaan hyvin TES:sta ym.

Meilläkään ei ole hirveästi mietitty sitä, kumpi on kotona ja kuinka kauan. Itseäni tässä vaiheessa tuntien veikkaan, et olen kotona sen 9 kk ja lähden sitten takaisin töihin. Täällä on mahdollisuus myös osittaiseen hoitovapaaseen siihen asti, kunnes lapsi pääsee tokalta luokalta. Eli käytännössä kattoen, tehdään lyhyempää viikkoa. Mutta näitä mietitään sitten, kun asia on ajankohtainen :D

ON lisää: Mulla nippaili eilen tuolta kohdun suunnalta melkein koko päivän. Kotiin päin ajaessa nippaili aika voimakkaasti. Kotona tein ensimmäistä kertaa ovistestin ja haaleaa haamua näytti eli negatiivinenhan se oli. Torstaina 10.3. nippaili myös. Huhtikuun lopulla mulla on se gynekologiaika ja käyn tarkistuttamassa paikat varmuuden vuoksi.

Vitamiineista. Eilen repäsin ja kävin ostamassa Multivitan Raskaus ja Imetys -vitamiineja :) Isoveljeni osasi kertoa, että hänen kaksi tuttua naista olivat tulleet melkein heti raskaaksi sen jälkeen, kun olivat alkaneet syömään vitamiineja. Kai niillä joku positiivinen vaikutus on? Tuskin niistä haittaakaan on.

Itse vain yritän, etten ottaisi mitään stressiä. Isäntä totesi eilen hyvää yötä toivottaessa: "Tulepa nyt raskaaksi yön aikana" :D Toiselle olen kertonut siitä, että siittiöt elävät keskimäärin 72 tuntia ja hän tietysti vahvasti luottaa siihen, että mulla vois olla joku "piilo-ovis" :D Kunpa olisikin niin helppoa... Jos tämäkin kierto venähtää, niin ei mulla välttämättä ole ovista ollenkaan. Jos kierto olisi nyt edes sen 28-35 päivää, niin menkkojen pitäisi alkaa ensi viikonloppuna tai ensi viikon aikana...

Seuraillaan.
 
Enpäs ole hetkeen mitään tänne kirjoitellut...kiirettä ollut, kun remonttia teemme. Ostimme miehen kanssa vanhan paritalon helmikuun alussa ja remontoimme sitä nyt mieleiseksi. Loppusuoralla jo ollaan, mutta päivä päivältä tulee vain epätoivoisempi olo, että eikö tämä lopu koskaan.

Noh...tässä ollaan remontin ohella kuitenkin heiluteltu peittoa viimeisten päivien aikana joka päivä...mulla on niin heiluva tuo kierto etten ole edes ajatellut tikuttaa vaan otetaan varman päälle ja nautitaan läheisyydestä päivittäin :)

Multivita Raskaus -pillereitä olen myöskin popsinut viimeisen kuukauden...toivossa elän, että niistäkin olisi jotain apua.

Niin ja lopuksi vielä onnittelut kaikille plussanneille, koiranpentuja saaneille, painonpudottajille jne. :D
 
Tiistai 22.3.3011

Vauvantekohommissa jo :

nimim............ikä.................YK.................KP...........jännäpäivä

Piilopirtti.......23...............2................48/28...................3.3.
Laku91.........19...............2................47/?.........................?
Juliane.........24................4................29/33.............27-28.3.
Namppis88..22................4.................29/28-60..................?

Kirskis..........25...............3................29/26-28..............21.3.
milizza.........25................2................28/25-34........19.3-29.3.
pikkumy.......25................6................27/28.......................?
sindi^^........25................8................27/28-32..................?

Hennu86........25...............2...............25/?.........................?
Kristiina84....26...............3.................24/?.........................?
Line.............30................5...............23/28-30..........27-29.3.
millimolli......25...............7..... ..........23/26-30...................?

Mehiläinen 83..27.............3...............20/29-44............1-14.4.
Mircea.........21................8...............19/34-36............9-11.4.
Katharsis.........26............2...............17/26-28..............1-4.4.
Ngale..............23............3.............17/30-36..............4-10.4.

Manda86.......24..............4................16/27-28.....................5.4
Avocado.......29...............6................14/26-31........................?
Renesmee....29................5................12/28........................7.4.
kaisla86_......24................5................7/30-35.......................?

Syysmyrsky.....?.............1(KKM yk 12)............?..................?
Jo...............29...............3(KM yk 2)...............?..................?


Taustalla:
navi (tjot)
Tupu_
Aliissa
LeenaT

Vauvantekohomman myöhemmin aloittavat:
nimim....................ikä........... ...................yritys alkaa

Tuanni....................25..................................huhtikuu 2011
sansu86..................24..................................huhtikuu 2011
Susimieli.................22..................................kesällä 2011
bellabambini..................................................elokuu 2011
Laurelle..................23...................................syksy 2011
tryffeli89.................21...................................2011
Syksy 2010.............30...................................kevät 2011

:heart:Plussanneet 2011:heart:
nimim...........ikä...........plussa. ...........LA...........monennesta tärppäsi

Leeniliini...........27............22.2............?................YK1
Epa_88...............22...........24.2..............?.................YK4
köppiäinen.........24................7.3...............?..........Yk4


Plussanneiden oma ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1888774-esikoista-yrittamaan-pinosta-plussanneet-talvella-2010-2011-a/

Listan päivittäminen onnistuu "lainaa"-napin avulla Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.
 
navi ja Mehiläinen 83 Tsemppiä remppaan!

ON Tein aamulla testin apteekin omalla ja negaa näytti. Katsottiin sen verran tarkkaan, että pieni haamu siellä oli. Ei kyllä niin tarkkaan katottu aikaa siinä haamua ihmetellessä, että liekö mennyt testiajan yli... Eilen illalla tuntui pari repäisyä oikealla puolella taas ja hieman sitä painetta tuntuu kans. Ei vuotoja tai kramppeja toistaiseksi. Tossa mietittiin illlalla miehen kanssa, niin sekin on huomannu, miten mulla on ruokahalu kasvanut aika pohjattomaksi ja väsyttää koko ajan paljon. Joillakin on tuolla oireketjussa ollut selkäkivuista mainintaa ja pientä kipua minullakin. Tosin selän kanssa mulla ennekin ollut ongelmaa, joten sitä en ehkä laske tähän mukaan... Maha on kans turvoksissa, liekkö sitten ruokamääristä johtuvaa. Hui, jänskää! Nyt kai sitten odotellaan muutama päivä, jos jotakin tapahtuisi. (sori tää niin on -viesti)

Susimieli Mitä sinulle kuuluu ja oletteko lähteneet viemään eteenpäin hääjärjestelyitä?
 
Peukkuja Kirskis! Ja tietty muutkin :)

Täällä odotellaan ekaa oikeeta ultraa, joka on viikon päästä..Välillä aika tylsää tää odottelu, kun niin pitkä aika odottaa ja mulla ei oo pahemmin ollut mitään selkeitä raskausoireita (paitsi alussa oli), niin on aika epävarma olo välillä. Mut tosi vähä oon loppujen lopuks stressannu asiasta.

Eltsu ja pena 10+0
 
Kirskis Hyvältä kuulostaa!

ON Meillä on ollut kaikenlaista kurjaa tässä nyt päällekkäin, mun isovanhemmat on huonossa kunnossa josta johtuen (osaltaan) mun äiti ei jaksa kiinnostua häistä, ja koska mun vanhemmat alkuun jarrutteli ja oli aika negatiivisella asenteella niin aateltiin vähän muuttaa kuviota. En tiedä mitä mies sanoo jos saa tietää että kerron teille, mutta me aateltiin repäistä, nostaa miehen opintolainaa ja karata Las Vegasiin! Me mennään siellä naimisiin :D Vaatii vähän juonittelua saada pidettyä suunnitelma salassa, mutta eiköhän se siitä. Kun ei kerran porukoita nappaa ajatus niin olkoot sit. Mennään kaksin :heart: Ja tässähän sitä suunnittelua sit onkin melko tavalla :D

Vauvahommia siis jarruteltu nyt tässä kierrossa, tai ukko on halunnut ehkäistä, kun häät on tiedossa ja ennen kaikkea kun on nyt stressiä niin monesta jutusta. Muahan tietysti hieman surettaa kun pitää kuumeilua koittaa hillitä, mutta ainakin tässä kierrossa bongasin taas selkeän ovisliman ja juuri oikeaan aikaan, kp 16 Eli kaksi kiertoa temppuili ja nyt mennään taas aikataulussa, huh, säikähdin jo että ovuloiminen ei pelaa. Ovis valitettavasti taisi mennä auttamatta nyt hukkaan.

Lohduttelin itseäni shoppailemalla kirppikseltä vauvanvaatteita (mun paheeni..) 4 bodya ja 2 paitaa, kaikki uudenveroisia, yhteensä 6,90€ ! Mulla on nyt kaapin perällä 5 raskaustestiä ja 12 vauvanvaatetta.. Saisi tulla sitä plussaa niihin testeihin.. Ukko onneksi vaan hymistelee, ei sitä haittaa kun oikeesti noi vaatteet on melkein ilmaisia, enkä mä niitä nyt onneksi kuukausittainkaan kotiin kanna.

Eli täällä kurjuus ehkä vähän helpottaa kun hääkuvioissa on taas intoa mukana, kevät aurinko piristää ja koska tahansa sitä lasta tehdäänkään, niin ainakin se on päivä päivältä lähempänä! :D
Mukavaa kevättä teille, mä lueskelen päivittäin teitä, kirjoiteltua tulee harvemmin kun ei voi luulo-oireilla nyt tässä kuussa.
 
Heips, kiitos suuresta sympatiasta pentuonnen kanssa :) meillä on ihania sekarotuisia koiria alias vinkuleluja kämppä täysi.
Lisäksi olen alkanu himona lukemaan blogeja missä sisustetaan vanhoja rintamiestaloja ihanan retroiksi. Just semmoista mörskää jossa itseki asun. Tai no tää o turhan hyväkuntoinen talo, minun makuun

Sitten napailua! Tissit tuntuu olevan edessä, aristan jOtenkin mahaa, ei halua et mikää koskee siihen. Muuten ei ole oireita, ellei jatkuvaa kärttyämistä oteta huomioon. Tosin niitä koiranpentuja voisin kartalla ikuisuuden. Mahtaa olla taas näitä feikkioireita :) mutta parin Päivän sisään selviää taas lisempää, josko muka olis käyny flaksi ;)
 
millimollille onnea pienistä vinkuista. Koiranpennut on kyllä aivan uskomattoman suloisia rodusta riippumatta :)

Susimieli Wau, mikä veto! Tarkista vielä se, onko vegasissa solmittu avioliitto lainvoimainen Suomessa, en ole varma miten oli.

ON: Ottaa päähän. Ovis jäi hyödyntämättä taas kerran. Tai no kerran tais jotain sutinaa olla 2 päivää oletettua ovista aikaisemmin, mutta en usko tuon voimaan. Mies on AINA töissä enkä mä jaksa valvoa puolille öin jos pitää aamulla nousta taas puoli seiskalta. :stick: Saatikka että sitten väsyneenä mikään enää kiinnostaisi. Niin turhauttavaa ettei sanotuksi saa. Sitten taas odotellaan kuukausi ja jätetään päivät taas käyttämättä. Tää oli jo toinen kuukausi putkeen :'(
 
Mandaatti piru vie puhelimella kirjoittelu väärensi mandan nimen, no kuitenkin :) meillä mies on viime aikoina oviksen aikaan ollu viihteellä, Mie oon raivonnut sille siitä.. No kuitenkin rapsassa on sitte tehty talletuksia.
Me ollaa joskus tehty sillee et toinen menee aikaisin nukkuu mutta on ollu lupa herättää :) Tosin Mie olen tosi huono nukahtamaan uudelleen.

Mutta on hommat tullu hoidettua ;)
 
Keskiviikko 23.3.3011

Vauvantekohommissa jo :

nimim............ikä.................YK.................KP...........jännäpäivä

Piilopirtti.......23...............2................49/28...................3.3.
Laku91.........19...............2................48/?.........................?
Juliane.........24................4................30/33.............27-28.3.
Namppis88..22................4.................30/28-60..................?

Kirskis..........25...............3................30/26-28..............21.3.
milizza.........25................2................29/25-34........19.3-29.3.
pikkumy.......25................6................28/28.......................?
sindi^^........25................8................28/28-32..................?

Hennu86........25...............2...............26/?.........................?
Kristiina84....26...............3.................25/?.........................?
Line.............30................5...............24/28-30..........27-29.3.
millimolli......25...............7..... ..........24/26-30...................?

Mehiläinen 83..27.............3...............21/29-44............1-14.4.
Mircea.........21................8...............20/34-36............9-11.4.
Katharsis.........26............2...............18/26-28..............1-4.4.
Ngale..............23............3.............18/30-36..............4-10.4.

Manda86.......24..............4................17/27-28.....................5.4
Avocado.......29...............6................15/26-31........................?
Renesmee....29................5................13/28........................7.4.
kaisla86_......24................5................8/30-35.......................?

Syysmyrsky.....?.............1(KKM yk 12)............?..................?
Jo...............29...............3(KM yk 2)...............?..................?


Taustalla:
navi (tjot)
Tupu_
Aliissa
LeenaT

Vauvantekohomman myöhemmin aloittavat:
nimim....................ikä........... ...................yritys alkaa

Tuanni....................25..................................huhtikuu 2011
sansu86..................24..................................huhtikuu 2011
Susimieli.................22..................................kesällä 2011
bellabambini..................................................elokuu 2011
Laurelle..................23...................................syksy 2011
tryffeli89.................21...................................2011
Syksy 2010.............30...................................kevät 2011

:heart:Plussanneet 2011:heart:
nimim...........ikä...........plussa. ...........LA...........monennesta tärppäsi

Leeniliini...........27............22.2............?................YK1
Epa_88...............22...........24.2..............?.................YK4
köppiäinen.........24................7.3...............?..........Yk4


Plussanneiden oma ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1888774-esikoista-yrittamaan-pinosta-plussanneet-talvella-2010-2011-a/

Listan päivittäminen onnistuu "lainaa"-napin avulla Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.
 
Susimieli Vautsi, Las Vegas!!! Mä oon niiiiin kateellinen. Pääsette samalla reissuun sinne asti!! Tsemppiä järjestelyihin. Ei muuta ku lennot, hotellit ja matkustusdokumentit hommaamaan, niin sitähän on puoliks reissussa. Jaksamisia isovanhempiesi johdosta!

Manda86 Sun mies kuulostaa kyllä olevan valitettavan paljon duunissa. Toivottavasti hänellä työrupeama kohta helpottaisi. Mä en oo mieheltä lupia kyselly, jos oon yöllä herännyt ja on tehnyt mieli, niin eiku vaan kimppuun :D Tai paremminkin taitaa olla sanomaton sopimus, että niin saa tehdä. Joskus ollaan aamusin herätty vähä aikasemmin, että voidaan pitää yhteistä kivaa, jos ei muuten ole kerennyt.

Täälläpä ei mitään uutta. Alhaalla tuntuu olevan painetta aika paljon. En oo muuten ikinä ennen ollut niin kiinnostunut, mitä sinne pönttöön tulee vessakäynneillä... Tätiä ei ole vielä siis näkynyt ja toivottavasti ei tulekaan!
 
Kristiina84
Oi, Kirskis nyt peukkuja kovasti pystyyn, että haamu vahvustuu! Kerro sitten heti kuulumiset :) Myös millimollille peukut pystyyn lähipäiville! :)

Susimieli pahoittelut vastoinkäymisistä :hug: ja onnea uusista ihanista suunnitelmista! Te olette tosi rohkeita, minä en varmaan ikinä uskaltaisi eläessäni toteuttaa mitään noin jännää :)

Eltsulle tsemppiä ultran odotukseen ja toivottavasti kaikki on hyvin! :)

mehiläinen83 tsemppiä remppaan! Kokemuksesta tuttu fiilis, mutta kliseisesti sanottuna kun kaikki on valmista, niin rempan tuoma tuskakin unohtuu. Tosin sillon meidän rempan aikaan olisin voinut motaista jokaista joka sanoi tuota :D

ON: vika tero napattu eilen ja nyt sitten odotellaan, miten pitkäksi tämä kierto venyy ja jos menkkoja ei näy, milloin uskaltaisin testata. Vkl:na on pientä reissua tulossa, joten ehkä perjantaina varmuuden vuoksi testaan, jotta ei tarvii ainakaan alkon kanssa yhtään mietiskellä. Yritän olla kovin realistinen(=pessimistinen) tärpistä, koska kierrot on kuitenkin olleet niin sekaisin viime kuukausina, että olisi suorastaan ihme, jos nyt jo tärppäisi. Oireita ei ole yhtään mitään, pientä huonoa oloa on ollut, mutta se nyt on varmasti viikonlopun vatsataudin jälkimaininkeja.

Eli täällä mennään hyvin odottavaisin mielin...

Plussatuulia kaikille :heart:
 
Mä olen kans meidän työpaikalla nuorin ja kaikilla muilla on jo isoja lapsia. Varsinaisesti kukaan ei ole koskaan mitään kysynyt, mutta joitakin ihan kilttejä vihjailuja on tullut. Ei ole onneksi tuntunut yhtään pahalta. Välillä jopa ihmetyttää, ettei enempää kukaan kysele. Yhdelle työkaverille olen kuumeesta kertonut, mutta en mitään yrittämisestä.

ON: Kyllä ne menkat sitten maanantaina alkoivat. Eli mulla on tänään menossa yk3, kp3/25-34 ja jännäpäivät 14.-23.4. Hyviä puolia tässä on, että pilalle mennyt kierto saatiin päättymään ja päästiin uuden kimppuun ja että nyt kolme viimeisintä kiertoa ovat olleet 26-27pv, joten tasaantumista on havaittavissa.

Tsemppiä kaikille jännäpäiviä eläville!
 
Itsehän vielä opiskelen, kesäkuussa valmistun ja yritys olisi tarkoitus aloittaa joskus huhti-toukokuussa. Joten en oikein tosta työnhausta tiedä. Olisi hieman nolo ottaa vakipaikka ja heti pamahtaa paksuksi. :whistle: Ehkäpä katselen jotain lyhempi aikasta, varsinkaan kun ei ole vielä itselläkään aivan selvillä, että missä haluaisin työskenellä.

ON: Lääkärille varailin tänään aikaa noitten alavatsa kipuilujen takia. Noh sain ajan 3.5! Voi hemmetti, että mä vihaan näitä PK-seudun terveysasemia. :kieh: Yksityisellekkään ei ole varaa. Ajanvarauksessa oleva hoitaja lisäsi huoltani, sanoi että varmaan endo. Sanoi myös, että ihan harmiton, mutta voi olla kivulias. Vai että harmiton, mites toi lapsettomuus? :( Pelkään niin, etten voisi saada lapsia.

Kysymys vielä ovulaatiosta. Millaisia oireita teillä on siitä? Itseäni mietityttää, koska tänään kalenterin mukaan ovis ja tossa aamulla jomotteli alaselkään, oikealle puolelle. Päivällä sitten paheni kunnon vihlaisuksi alavatsalle ja selkään oikealle. Voikohan olla ovista, vai noita "mun" kipuja? Voiko oviskivut olla koviakin, kun oli vaan toispuoleisia? :confused:
 
Viimeksi muokattu:
Tryffeli89 Kyllä, oviskivut voivat olla koviakin ja hyvinkin toispuoleisia. Siltä puolelta, jonne vihloo, yleensä on munasolu irronnut/irtoamassa. Itselläni ovis tuntuu toisinaan juuri näin vihloen ja toisinaan en tunne sitä lainkaan...toisinaan tulee "munanvalkuais"-limaa ja toisinaan ei... Kehottaisin hakemaan töihin ja olemaan töissä ainakin puoli vuotta (saisit paremmat äitiyspäivärahat) ja ihan hyvin voi työnantajalle sanoa vaikka juuri olisi paikan saanutkin :D....en tiedä sinun alaasi, mutta ainakin sosiaali- ja terveysalalla raskautumista ymmärretään hyvin :)

Kristiina84 :stick: :D , juuri niin voisin minäkin tehdä...motauttaa jokaista joka sanoo, että pian se helpottaa ja nautit siitä sitten kun se on valmis jne jne...PRKL se ei ole vielä valmis enkä voi nauttia siitä nyt....:kieh:....noh, eiköhän tämä tästä, kun saa ukolle välillä itkut tirauttaa pienen turhautumisen kera...voisiko tällainen itkuherkyys olla oire jostain kivasta? :rolleyes:

Susimieli Mekin mennään salaa naimisiin n. kuukauden sisään ;)...kylläkin Suomessa... Kaksi vaihtoehtoa meillä olemassa...joko vihkiytymisen jälkeen suoraan lento johonkin romanttiseen paikkaan ulkomaille tai vihkiytymisen jälkeen seuraavana päivänä "tuparit/vappubileet", jossa kerromme paikalle saapuneille pienen yllärin :)...nythän tää ei oo kyllä enää salaisuus kun täällä kerroin...hmph...

Millimolli ja Kirskis Täällä heilutellaan teille peukkuja ja varpaita :)...itselläni myös tuntuu masu olevan pohjaton kaivo ja voisin syödä koko ajan enkä täyty...hmph...oireko? olen kuitenkin niin pessimisti etten siihen usko vaikka ehkä toivonkin :p

ON Meillä ei kyllä peittojenheiluttelu kysy aikaa eikä paikkaa tai sitä saako toisen herättää...molemmat teemme kolmevuorotyötä, joten valveillaolo- ja nukkumisajat menevät ristiinrastiin, joten jos haluaa helliähetkiä saada aikaan on molempien joustettava. Tosiaan nälkä on minulla koko ajan (tai ei välttämättä edes nälkä vaan se etten täyty mistään ruokamäärästä :O), mutta minkäänlaisia ovismerkkejä (en limaa enkä munasarja kipua) en ole tässä kierrossa saanut, joten onkohan sitä edes tullut/ollut?...Nooh...odotellan ja odotellessa nautitaan puputtelusta :)
 
Viimeksi muokattu:
Torstai 24.3.3011

Vauvantekohommissa jo :

nimim............ikä.................YK.................KP...........jännäpäivä

Laku91.........19...............2................49/?.........................?
Juliane.........24................4................31/33.............27-28.3.
Namppis88..22................4.................31/28-60..................?
Kirskis..........25...............3................31/26-28..............21.3.

pikkumy.......25................6................29/28.......................?
sindi^^........25................8................29/28-32..................?
Hennu86........25...............2...............27/?.........................?
Kristiina84....26...............3............ ...26/?.........................?

Line.............30................5...............25/28-30..........27-29.3.
millimolli......25...............7..... ..........25/26-30...................?
Mehiläinen 83..27.............3...............22/29-44............1-14.4.
Mircea.........21................8...............21/34-36............9-11.4.

Katharsis.........26............2........ ......19/26-28..............1-4.4.
Ngale..............23............3...............19/30-36..............4-10.4.
Manda86.......24..............4................18/27-28.................5.4
Avocado.......29...............6................16/26-31....................?

Renesmee....29................5........ ......14/28.....................7.4.
kaisla86_......24................5................9/30-35.....................?
milizza.........25................3................4/25-34..............14.-23.4

Syysmyrsky.....?.............1(KKM yk 12)............?..................?
Jo...............29...............3(KM yk 2)...............?..................?


Taustalla:
navi (tjot)
Tupu_
Aliissa
LeenaT

Vauvantekohomman myöhemmin aloittavat:
nimim....................ikä........... ...................yritys alkaa

Tuanni....................25..................................huhtikuu 2011
sansu86..................24..................................huhtikuu 2011
Susimieli.................22..................................kesällä 2011
bellabambini..................................................elokuu 2011
Laurelle..................23...................................syksy 2011
tryffeli89.................21...................................2011
Syksy 2010.............30...................................kevät 2011

:heart:Plussanneet 2011:heart:
nimim...........ikä...........plussa. ...........LA...........monennesta tärppäsi

Leeniliini...........27............22.2............?................YK1
Epa_88...............22...........24.2..............?.................YK4
köppiäinen.........24................7.3...............?..........Yk4


Plussanneiden oma ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1888774-esikoista-yrittamaan-pinosta-plussanneet-talvella-2010-2011-a/

Listan päivittäminen onnistuu "lainaa"-napin avulla Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.
 
milizza Pahoittelut tädistä ja tsemppiä uuteen kiertoon! Päivitin sinun tiedot tuonne listaan.

tryffeli89 Mulla ovisoireina oikeaastaan taitaa olla vaan limat ja kovat halut :D

Mehiläinen 83 Ihanaa, sinullakin naimisiinmeno edessä! Onnea :) Itsellä on ihan samanlaisia oireita, eli itkuherkkyyttä ja pohjatonta ruokahalua. Toivottavasti olisi sinulla tärpännyt!

Täällä mietitään koko ajan, että mitähän sitä tässä itselle kuuluu. Pitäisi uskaltaa uusi testi tehdä, jos sen saisi ensin haettua apteekista. Kuuluuko hengitysvaikeudet oireiisiin? Nyt tässä parin päivän aikana oon huomannu, että tosi vaikeaa sisäänhengittää syvälle. Jotenkin pintapuoliselta tuntuu tuo hengittäminen. Sitten oon todella ärtynyt koko ajan. Voi mies raukkaa...
 
Varoitus! Nyt tulee taas vaihteeksi puhdasta omanapailua.

Voi voi. Täällä eletään nyt toisaalta jännittäviä aikoja. Tosiaan maanantaina 21.3. kokeilin ovistestiä ensimmäisen kerran ja silloin testiviiva jäi vähäsen kontrolliviivaa haaleammaksi, mutta näkyi kuitenkin selkeästi. Sama toistui tiistaina ja eilen aamulla, jolloin testiviiva oli ainakin omasta mielestäni kaikista tummin verrattuna kahteen edelliseen kertaan. Vielä eilen iltapäivällä tikutin taas ja viiva oli selkeästi haaleampi. Eilen päivällä nippaili tuolta vasemmalta puolelta ja oli myös sellaisia tuntemuksia, että ovislimaa taisi erittyä.

Illalla sitten miehen kanssa treffit makkarin puolella ja nyt sitten katsellaan, että onko mun tuntemukset/ovistikut olleet oikeilla jäljillä ja voisko meillä tärpätä näin helposti. Tosin realistina (lukekaa: pessimistinä) en usko, että meillä tärppäisi näin nopeasti. Meidän elämässä kaikki muu on sujunut liian helposti ja yksinkertaisesti, joten varmasti jonkun asian suhteen joudutaan tekemään lujasti töitä ja uskon, että se on nyt tämä asia.

Voihan se olla, että olen nyt kuvitellut kaiken ja täti tulee kylään viikonloppuna. Silloin kiertoni olisi sen 28 päivää, mutta jossakin tuolla sisimmässäni on sellainen fiilis, että tämä kierto on jotain 35-40 päivää. Olisi sekin jo lyhyempi kuin ensimmäinen luomukierto, 72 päivää :D Mutta ihan selvästi tuntuu, että elimistössä tapahtuu nyt paljon enemmän.

Olokin on jotenkin kevyempi eikä turvota niin paljon ja mielikin on tasoittunut. Jos mulla täti olis tulossa kylään viikonloppuna, niin ainakaan PMS-oireita ei ole havaittavissa, mitä mulla yleensä kyllä on jossain määrin...

Mutta katsellaan. Ainakaan ei voi sanoa, etteikö asian eteen olisi tehty jotain :)

On muuten ihanaa, että tänne pääsee purkamaan tuntojaan. Parille lähimmälle ystävälleni olen asiasta puhunut, mutta eiväthän he ole samalla tavalla hengessä mukana, kun kummallakaan heistä ole minkään näköisiä lapsisuunnitelmia. Kolmas ystäväni on melkein 10 kuukautta vanhan tytön äiti ja hän kyllä tsemppaa mukana, mutta ilman muuta myös yrittää pitää mun jalat maassa, ettei sitten pudota kovaa ja korkealta.

Uskon, että tämä jonkunlainen realismi on kyllä auttanut minua tässä elämässä eteenpäin...
 
HUOMENTA

Minun puolesta tuskin tarvii jännäillä lähipäivinä. Innostuin taas liian aikaisiin raskaustesteihin ( onneks ostin netistä halvalla). Ja ei tullu viivaa. Ei tainnu olla edes haamun aihetta vielä.
Mutta aina on mutta :) Nyt o vasta päivä 25 ja viime kierrot ollu lähemmäs 28-29, että odotellaan ensi viikkoon. Hieman kyllä tuntuu et täti tulee punaisella porschella kylään tässä lähipäivinä. No se o sit yk8, johan mie kohta teen ennätyksen ku muut raskautuu ja mulla o ykt: sadassa sit :)
 

Yhteistyössä