G. Hurjinta mitä olet tehnyt suuttuessasi?

Olen heittänyt (ex-)poikaystävän kännykän ikkunasta ulos liikkuvassa autossa. Puhelinta etsittiin sitten metsän valkoisista hangista kissojen ja koirien kanssa, ja kumma kyllä löytyi!

Lisäksi suutuspäissäni tein tihutöitä, kuten naarmutin cd-levyjä ja saksin paitaan reikiä.. Näistä en ole ylpeä, pistetäänkö teiniaikojen piikkiin!
 
"..."
Mies valitti aina mun tekemistä ruoista (ikinä ei itse ruokaa tehnyt tai saati käynyt ruokakaupassa edes kahvimaitoa ostamassa) niin eräs päivä meni hermot totaalisesti ja tyhjensin kaikista kaapeista ruoat roskiin. Pariin viikkoon en tehnyt ruokaa tai käynyt kaupassa, söin vaan yksinään ulkona ennenkuin ukko alkoi osallistumaan ruokapuoleen :D nykyään käy oma-aloitteisesti kaupassa ja on ihan mukiinmenevä kokkikin :D
 
Lapsena
Lapsena tuli joskus isoveikan kanssa tapeltua, ja kerran se eskaloitui siihen että minä hakkaan leipäveitsellä huoneen oveen samalla kun veikka pitää sitä paskat housussa kiinni toisella puolella.
 
voi huoh
Hakannut teininä yhden muijan ku se havitteli mun miestä. Päätä asfalttiin, repinyt hiuksista, löin moneen otteeseen, raahasin pitkin maata ja lopulta potkasin päin seinää. syytekin siitä tuli.

Sitten yks muija haukku mun kaveria huoraks ni menin ja löin 0,75l viinapullolla päin näköä :D ja sittepä vähän säikähdin kun rupes akan naama turpoomaa... Sit se koulussa kehu miten se oli ollu tappelussa.. :eek:

Ja mitä nyt hakannut ja raapinut exää kun se ei päästäny mua ulos kämpästä.
ja heitelly tietty tavaroita, viimosimmaks toissapäivänä viskasin mehupullon olkkarin seinään.
 
"huhhuh"
Hakannut teininä yhden muijan ku se havitteli mun miestä. Päätä asfalttiin, repinyt hiuksista, löin moneen otteeseen, raahasin pitkin maata ja lopulta potkasin päin seinää. syytekin siitä tuli.

Sitten yks muija haukku mun kaveria huoraks ni menin ja löin 0,75l viinapullolla päin näköä :D ja sittepä vähän säikähdin kun rupes akan naama turpoomaa... Sit se koulussa kehu miten se oli ollu tappelussa.. :eek:

Ja mitä nyt hakannut ja raapinut exää kun se ei päästäny mua ulos kämpästä.
ja heitelly tietty tavaroita, viimosimmaks toissapäivänä viskasin mehupullon olkkarin seinään.
Tämä toiminta kuulostaa aivan käsittämättömältä..
 
No mitä tässä nyt voi enää sanoa.:O Olipas siinä hurrrrrrjia juttuja kerrakseen.


Teininä kävin steissillä ketjua pyörittelemässä ja ihan skidinä tuuppasin yhden känniääliön portaikkoon, koska uhkaili isääni teräaseella.
On kai noita muitakin, en niitä tähän luettele.

Tälleen aikuisiällä; ex-mies mustasukkaisuuksissaan tempaisi. Ihan vaistomaisesti tumppu sitten heilahti minullakin. Ei minua niin vain piestä.|O

Sanallisesti sivallellaan eri volyymeilla, ja se riittää.
 
Rikkonut kaikki talosta löytyvät kristalli- ja lasiesineet heitellen niitä pitkin olohuoneen pitkää lattiaa ja saanut nautintoa siitä, kun sirpaleet luisuivat pitkin lattiaa.
Lopuksi hain keittiöstä veitsen, menin sirpaleiden sekaan istumaan ja viilsin ranteeni auki, jotta verta valui sirpaleille ja jäin siihen.

Kauhee dramaqueen kyllä. :D Tosta on tosin jo vuooosia aikaa, enkä ole sen jälkeen tai sitä ennen juurikaan suuttunut.
En suutu edes joka vuosi, mutta sitten kun suutun, saattaa mennä "hieman" yli.
 
"vieras"
Miten te kehtaatte heittää noita nauruhymiöitä ja naureskella toisiin ihmisiin kohdistuneille väkivaltaisille teoillenne? "Hihhih, raskaushormoneita niin vedin miestä turpaan :) :)"

Turha sitten tosiaan itkeä, jos mies tai "kaveri" tai kuka tahansa tempasee joskus takaisin.
 
En normaalisti heittele tavaroita tai vastaavaa, mut murkkuna leikkasin tukkani pitkästä lyhyeksi, kun silloinen poikaystävä jätti, nostin teininä samaisen exäni rinnuksista seinälle, kun selvisi millainen kuspää hän oli minulle (suhde loppu siihen päivään, halusi vielä takasi, mut en ottanu), nyrkkeilysäkkiä hakkasin paljain käsin rystyset auki, kun ajattelin edellä mainittua jätkää ja löin säkin vaaka-asentoon (vieressä olevat jätkät tuijotti monttu auki). Sivallan sanoilla ja kerran tiputin kananmunat lattialle. x)
 
Raivotar?
Mua ei ihmeemmin naurattanut nämä vastaukset täällä. Sen sijaan kiinnitin huomiota, miten te kaikki häpeättekun olette näyttäneet raivonne. Mä olin monessa kohdassa "hyvä, hyvä", koska kovin harvoin varsinkaan naiset usjkaltavat näyttää että nyt meni liian pitkälle. Miksi häpeilette näyttää raivoanne ja miksi puolustelette sitä joka ensin aloitti? Mun mielestä terveiden rajojen näyttö on sallittua, varsinkin jos toinen osapuoli on niin puusilmä ettei tajua lopettaa ärsyttämistä tai väärää toimintaa ajoissa.
 
Oon kirjoittanut omalla nikilläni vihaisen aloituksen keskustelupalstalle ja tapellut siinä ihmisten kanssa sivukaupalla. Vähemmän haittavaa ois ilmeisesti vain vetää jotain turpaan (en oo muuten ikinä lyönyt ketään, mutta nettipalstalle kirjoittaminen vihaisena on kuulemma paljon hullumpaa)
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Mitäkähän palstamammat sanoisi jos miehet vastaavassa ketjussa kehuskelisivat sillä, kuinka ovat mätkineet eukkoaan turpaan (syynä hormonit, testosteroni you know)??
Täällä käsketään pakkaamaan miehen kamat, vaihtamaan lukot ja jättämään se sika jo siitä, jos mies "myöhästyy" kotiintulosta, ts. jää kerran vuodessa istumaan iltaa kavereilleen, eikä muista infota siitä palstamammaa. Tai vaikka muistaisikin.
 
"arhippa"
Löin miestä kämmenselällä poskelle kun kouri vaikka sanoin tuhat kertaa että lopeta.

Minulla on ahtaanpaikan kammo ja mies on montakertaa litistänyt seinän väliin tai sohvalla itseään vasten leikillään. Minut valtaa silloin täysi pakokauhu ja teen mitä vaan että pääsen irti. Olen monta kertaa kynsinyt ja purrut päästäkseni irti. Välillä on tullut vertakin. Mies tietää että menen paniikkiin, ei silti ole lopettanut
tää on paha :( tykkää kenties alistaa? ei tommonen mikään mies ole. hyi hvetti jos ei päästä pois vaikka teitää että toinen on paniikissa!
 
"muusa"
kaikki syyt joista jengi rikkoo ja lyö, niin minä olisin kääntänyt selkäni. En ole koskaan kuin ääntäni korottanut. Minä keskustelen tai mittaan kuinka kusipää ja lähden. Vähäisestä älykkyydestä johtuu pahoinpitely.
 

Yhteistyössä