G. Hurjinta mitä olet tehnyt suuttuessasi?

No minä itse aloitan...

Minulla oli kamalat supistukset ja sanoin miehelle että nyt lähdetän synnyttämään. Mies vain selasi huomisia kurssipapereitaan eikä ottanut kuuleviin korviinsa, touhusi vaan kurssistaan innoissaan. Korotin ääntä mutta ei reaktiota, mies vaan sanoi että kurssit tärkeät ja sinne mentävä. Kyseessä kolmas synnytys. Lopulta meni niin hermo että heitin pöydällä olleen kaakaon miehen päälle. Suurin osa meni ohi suoraan verhoihin ja ikkunaan. Kaakao oli kylmää... Silloin asia meni perille. Tyttö syntyi samana yönä. Ja mies vielä jälkikäteen harmitteli ohi menneitä kurssejaa. Että raivostutti.

Olen myös katkaissut saksilla nettipiuhan, syytä en viitsi laittaa. On sen verran ikävä. Ja muutaman kerran heittänyt puhelimen lattialle niin että meni hajalla. Ja miehen vaatteetkin olen kertaalleen heittänyt pihalle.

Löytyykö muita raivottaria?
 
kojootti
Olen kyllä paiskinut erinäisiä tavaroita seinään suutuspäissäni, mutta sen verran saan aina harkittua että valitsen jotain mikä ei särjy :D
Ja edellisessä raskaudessa paloi käämi mieheen, joka ei suostunut nousemaan sängystä vaikka meillä oli jumalaton kiire rakenneultraan. Makas vaan sängyllä ja vittuili mulle todella harmittavasti. Silloin tartuin miestä nilkasta oikeen reippaalla otteella ja karjuin että nyt se perse ylös! Illalla saunassa huomasin että mulla oli menny kynnet miehen ihon läpi :ashamed: Kyllä hävetti.
 
huono riitelijä
Miten te osaatte? Mulla vaan ääni nousee ja kädet alkaa heilua. Ja jos oikein veettää, ni rupeen änkyttämään enkä saa edes sanottua, mitä piti! Enkä raaski mitään rikkoa kun ajattelen aina, että on niin kallista hankkia uus.
 
M
Oon melkein potkassut kirjahyllyn äitini päälle. Kun olin teini, meillä oli äitin kanssa aina kunnon matsit... Vasta myöhemmin oon tajunnu, ettei tollanen ehkä kuulu ihan kaikkien lasten ja äitien neuvottelutilanteisiin. Samoihin aikoihin oon myös hajottanu yhen tuolin kun paiskasin sen lattiaan. Ja yhden oven olen potkassut rikki myös.

Ja kodin ulkopuolella oon ollu kyllä aina sellasessa kiltin tytön maineessa. Onneks ei sittemmin ole kotonakaan ollu mitään vastaavaa. Hurjaa on teinien elämä.
 
Räiskäle
Olen pahoinpidellyt ihmisen kaksi kertaa huonoon kuntoon.
Tavaroita olen heitellyt paskaksi, muun muassa ison kukkaruukun isoine kukkineen päivineen.
Sormuksen oon pätkässyt poikki ja heittänyt wc-pönttöön.
Potkinut mopon nurin.
Repinyt asioita joita voi repiä jne.
 
narikka
juomalasi seinään, piti kyllä osua mieheen.. lautaset lattialle.. syyt raskaus :D netti töpselin olet viskanu jokheen kahesti... ärsytti miehen pelaaminen. aamulla harmitti ku ei päässy nettiin :D
 
vieras
Joskus oon jotain paiskonu seinään mut en oo mitään hajottanu. Jonku kerran oon vaan ottanu auton ja lähteny parin tunnin ajelulle. Yhden äitienpäivän muistan. Hipsin tuonne takametsään ja siel makasin auringossa kiven päällä. Yks juhannus taas lähdin käveleen tuonne mettä ja peltotielle sillä aikaa kun muut oli saunassa (mun ois pitäny ottaa lapset vastaan saunan jälkeen ) . Et kyllä noita varmaan ois enemmänki ku muistas.
 
Öh...teininä nostin entisen poikaystävän kurkusta seinälle kun oli käyny vieraissa... :ashamed: Olin muutenkin aikamoinen tappelupukari aikanaa...

Nyt vähän "vanhemmalla" iällä, teurastin isännän hd t-paidan yhden tappelun aikana, siitä saan kuulla vieläkin kun oli sen lempipaita, mut ostin mä sentään uuden tilalle... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
jos on tempperamenttinen niin ei sen tarvi muuta olla jos toinen tarpeeksi ärsyttää
Niimpä...mä olen parisuhgteessa ottanu 17 vuotta selkääni juuri tämän syyn nojalla...kun tarpeeksi ärsyttää niin kuka vaan. Että oikein hyvä syy!

Tasapainoinen ihminen ei tuollaisia asioita tee, tänään tajuan sen, enkä edes ala luettelemaan mitä itse olen tehnyt, vaarantanut moneen kertaan koko perheen hengen. On ihan turha sanoa, että juu, on eri asia heittää kaakaot naamalle kun koko muki päin päätä. Jos on siinä jamassa, ettei pysty toimiaan rajoittamaan, ei todella huomaa kumpi siitä kädestä lähtee, koko iso muki vai pelkät kaakaot.

Toisinsanoen jos temperamenttisen ihmisen on sinusta sopivaa tehdä mitä vaan, muista se kun olet itse uhri.
 

Yhteistyössä