G: Tutustuistko synnärillä huonekaveriin?

Mä en, ollenkaan. Onnittelin kerran ja siinä se. Häiritsi hänen läsnäolo, ja häntä varmasti minun.

Ensi kerralla haluaisin perhehuoneen, ihan vaan, kun en halua huonekaveria (paitsi oman miehen).

 

En. Pari sanaa kai vaihdettiin, mutta eipä ollut sillä hetkellä hän ykkösprioriteettihenkilö, johon olisin halunnut tutustua.

 

Ei puhuttu sanaakaan. Olisin kyllä halunnut tervehtiä, mutta huonetoveri ei katsonut minuun päinkään.Onneksi ei oltu kuin yksi yö yhdessä, toisen yön sain olla yksin tai siis kahden vauvan kanssa.

 

en tutustunut ollenkaan. mulla oli kaksi huonetoveria, jotka olivat kuulemieni keskustelujen mukaan (aika lailla hatarasti toimii ne verhot äänieristyksen puolesta, että siinä kyllä puolin ja toisin joutuu varmaan vähän miettimään mitä puhuu...) olivat sukulaisia keskenään. he kälättivät koko ajan verhojen takana keskenään. ei mua nyt olis kiinnostanutkaan heihin tutustua, mutta olisi ollut kiva saada nukkua silloin kun oma vauva nukkuu...ärsytti välillä tosi paljon se kovaääninen juttelu. onneksi päästiin kahdeksi viimeiseksi yöksi perhehuoneeseen, se oli ihan huippujuttu

 

Tutustuin ekaan äitiin joka oli mun kanssa samassa huoneessa (2 yötä). Minusta tulee nyt hänen keväällä syntyvän lapsensa kummitäti

 

En. Oin yhden hengen huoneessa )

 

En, kun ei kummallakaan kerralla ollut huonekaveria. Esikoisesta oltiin perhehuoneessa 4 päivää ja kuopuksesta vauvattomien äitien huoneessa, josta halusin päästä kotiin jo 2 päivän kuluttua sektiosta huolimatta kun vauva joutui valvontaosastolle.

 

1. kerralla meitä oli 3, muutama sana vaihdettiin.
2. ja 3. kerralla olin yksin.
4. kerralla tervehdittiin, ei muuta. Itse en juurikaan huoneessa ollut, kun häiritsi aivan hulluna hänen vauvansa kokoaikainen kitinä (yötä päivää!!)...

 

Tutustuin kahteenkin ja asiasta oli paljon iloa, yhteyttä on pidetty jonkinverran jälkikäteenkin. Kolmanteen varoin tutustumasta etten sanoisi pahaa sanaa hänen miehestään, joka oli nuori mulkvisti. Pahalta kyllä sitten tuntui, olisi halunnut jotain lohduttavaa sanoa jossain kohtaa mutta se olisi tuntunut tungettelulta.

 

Ei ole ollut huonekavereita. Eka kerralla oli perhehuone ja kahdella seuraavalla olen lähtenyt saman tien kotiin.

 

Tutustuin! Synnytimme viereisissä saleissa ja vauvat syntyivät melkein yhtäaikaa. Juteltiin aina välillä niitä näitä ja kyseltiin toisiltamme ohjeita! Oli ihan mukavaa kun sai juttuseuraakin, vauvat vain nukkuivat kokoajan

 

en tutustunu.tervehdittiin,ja jokunen sana vaihdettiin.muuten kaikki oli omissa oloissaan.

 

Mulla oli pari aiempaa kertaa ollut oma huone, ja sit vähän arvelutti, kuin käy, kun jouduin kahden hengen huoneeseen.. Mutta mullapa kävi hyvä tuuri, sillä huonekamuksi sattui tyyppi, joka ei ollut tuppisuu, eikä kuiteskaan liian tuppavainenkaan..Meitä myös yhdisti se, että oltiin samanikäiset, melkein 40, ja aivan mielettömän samanlainen, hullunhauska huumorintaju! Naurettiin aivan hillittömästi, ja parannettiin maailmaa niin, että ukkokullat vieraillessaan olivat välillä ihan pallo hukassa meiän sisäpiirin huumorin kanssa.. Lähtöpäivänä kuiteskin huonekaverini oli se, joka pyysi kännynumeroa, ja halusi, että jatketaan kaveruutta, itse en ois sitä kehdannut udella tai pyytää, jostakin syystä.. Olemme tavanneet useita kertoja vauvojemme/perheittemme kanssa jo reilut 6 vuotta, ja käyneet iltaakin istumassa ihan ilman näitä vauvoja! Meillä kävi tuuri, mutta aiemmin en olisi välttis halunnutkaan tutustua huonetoveriini.. Tosin kyllä juttelisin niitä näitä, ja toivottasin huomenet, etten ihan mykäksi kuiteskaan alkaisi..

 

Ekalla kerralla tuli muutama sana vaihdettua ja taisin hammastahnaa lainata.

Tokalla kerralla olin ensin 3vrk ihan ypösen yksin(ei edes vauvaa) ja sen jälkeen vaihdoin osastoa, jossa olin edelleen aika lailla ainoa äiti paikalla. Viimeisenä yönä tuli toinenkin asukas, mutta minä kotiuduin aamulla, joten vähälle jäi se "yhteiselo"

 

En. Hänen vauvansa oli tarkkailussa, minulle oli tehty sektio, eli olin aika kiinni sängyssäni. Hän haahuili ympäri osastoa, edestakaisin huoneeseen ja käytävälle ja huoneeseen ja... koittaen keksiä tekemistä. Koita siinä sit nukkua/imettää/syödä/olla?!? Ja mun punkkani oli lähinnä ovea, huoh. Ja ne sen puhelinkeskustelut 20v nuoremman miehensä kanssa... |O

 

Ekalla kerralla oli kiva huonekaveri, paitsi loppuaikana (olin siellä viikon) alkoi jo ärsyttää, se kun ei ollu sekuntiakaan hijaa.
Toisella kerralla en, se eukko oli ihan toiselta planeetalta. Ja se kuorsas niin, että yhtään yötä en nukkunu! Ja vaikkei olis kuorsannu, tuskin olisin silti uskaltanut nukkua, se tytsy kun oli niin iso että täytti melkein koko sänkynsä, ja silti se piti vauvaa vieressään , kun ei viitsinyt nousta joka kerta ylös sitä hoitamaan. Hoitajat otti sen vauvan aina pois ja laitto omaan sänkyyn, kielsivät nukkumasta sen kanssa ettei se vauva jää alle. Kun hoitaja lähti, tämä hyväkäs otti vauvan takas vieree
nsä. Toivon todella, että se tenava ei oo yks niistä hengiltä nukutuista

 

molemmilla kerroilla tutustuin huonetoveriin. Ekalla kerralla meillä oli hauskaa ja pitkälle yötä juteltiin ja naureskeltiin.

Toisella kerralla juteltiin ihan niitä näitä (lähinnä säästä ym).

 

1. kerralla tutustuin, meillä ei ollut ikäeroakaan kuin pari vuotta ja selvisi että asumme melkein viereisissä taloissa Poikamme syntyivät samana päivänä ja pidämme paljon yhteyttä ja näemme myös usein.

2. kerralla ei huonekaveria ollut, olin yksityishuoneessa.

 

Mitä nyt vähän yöllä pussailtiin ja hiplattiin...

 

Tutustuin. Kaksi vauvaa tuli sitten samaan yksityiskouluunkin.

 

En tutustunut ja yhden päivän jälkeen pääsin onneksi omaan huoneeseen. Minusta on todella typerää että siinä tilanteessa joutuu kärsimään unettomista öistä vaikka oma vauva nukkuisi!

 

Juu. Kaikilla kolmella kerralla on huonekaverina todella mukavia äitejä, joiden kanssa juttu luisti varsinkin kuopuksen kohdalla naapuri oli todella mukava tyyppi, johon toivon törmääväni joskus muullonkin

 

Ekalla kerralla oltiin viikonloppu perhehuoneessa miehen kanssa (vauva joutu lastenosastolle syntymänsä jälkeen) viikonloppu. Sen jälkeen olinkin yksinäni huoneessa sillä puolen jolle otetaan niitä, joilla synnytys käynnistynyt/käynnistymässä/tarkkaillaan etenemistä. Toka vikana yönä naapuripetiin tuotiin joku, mutta ei me mitään puhuttu. Vikaksi yöksi mut siirreettin yhden huoneeseen kun vauvakin pääsi pois lastenosastolta ja jouduttiin vielä yks yö olemaan sairaalassa. Oli varsin kiva yrittää nukkua synnytyssalin seinän toisella puolen...

Tokalla kerralla osastolla oli hiljaista, joten olin yksinäni kahden hengen huoneessa. Koko ajan jänskätin sitä, että tuleeko sinne joku toinen vai ei, mutta ei tullut. Tavallaan onneksi, sain olla kaksin vauvan kanssa ja ne ketkä kävi moikkaamassa saivat käydä ihan rauhassa. Ainut miinus huoneessa tuolloin oli se järjetön veto! Verhotkin heiluivat vaikka ikkunat oli kiinni, yöhoitajakin tuumasi kerran käydessään, että onpa kylmä. Samalla kertaa otti vauvan mukaansa hoitajien huoneeseen lämmittelemään, syömään ja nukkumaan.

 

Ekalla kerralla oli perhehuone. Tokalla ja kolmannella oli huonekaveri. En puhunut niiden kanssa sanaakaan. Tokan kanssa huonekaveri oli ulkomaalainen enkä jaksanut mitään enkkua sille alkaa vääntämään. Kolmannen kanssa oltiin samassa huoneessa oikeestaan vaan yö, kun huonekaveri tuli illalla ja lähti aamupäivällä. Ei vaan yhtään oo synnytyksen jälkeen ollut sellanen olo, että olis jaksanut tutustua kehenkään. Harmi tosin, kun luki näitä juttuja, että on ihan ystävystytty.

 

En kauheastu. oli huonosti suomee puhuva kiinalainen, joka oli synnyttänyt viidennen. Sen verran kyl puhuin, et hän stressas kun on kauhee kiire töihin (kiinalaiseen ravintolaan) eikä hänen miehensä voi jeesata. :/