Haaveena vauva 2024

Periaatteessa siten voisi hankaloittaa raskautumista, jos herkät limakalvot ärsyyntyy ja kuivuu kloorivedestä. Tämä voi altistaa tulehduksille jotka vaatii hoitoa ja saattaa vaikuttaa yhdyntöjen määrään.

Haluisisin myös huomauttaa että siemenneste itsessään muuttaa emättimen ph arvoa hetkellisesti. Emätin on luonnollisesti siellä happaman puolella 3,5-4 ja siemenneste taas on emäksistä (yli 7). Vesi, myös uimahallivesi on siellä seitsemän seudussa eli siittiölle siten normaalimpi ph kun mitä emättimessä vallitsee.
 
Ei hitto on tämäki kyllä jo sekoilun multihuipentuma!! 🙈 rfsu täysin nega ja ovustesti myös haalea. Onko tämä nyt se perinteinen viivanpaikka? Kuivuessa jo oikeastaan hävisi 🙄


Edelleen en jaksa uskoa raskautumiseen vaan ovista tässä odottelen (joka ei ainakaan testeissä näy lähenevän 🙄). Voi toki olla ovuloimaton kierto..
Oon myös saanu niin monta vastaavaa viivanpaikkaa noilla testeillä et en ees enää osta niitä, ollu niin monta pettymystä ku ollu välillä tosi törkeitä viivanpaikkoja ni luullut haamuiksi. 😔
 
Olen samaa miettinyt Ja toisaalta kuulostaa vähän vainoharhaiselta miettiä sellaista, luulisi että siitä varotellaan jos kloori vaikuttaisi negatiivisesti raskautumiseen/jo alkaneeseen raskauteen. Mutta toisaalta taas sitä miettii, että miksi kloori ei voisi haitata kun sitä menee kuitenkin vähän joka rööriin ja on voimakas aine Mutta olen silti uimassa käynyt, mutta justiinsa oviksen lähettyvillä puuhapäivinä monesti miettinyt, että pysyyköhän siittiöt alkuunsakaan elossa, kun on liottanut tunnelia kloorivedessä
Aivan samoja pohdintoja itsellä 😂 Mutta pitää varmaan heti kun menkat alkaa niin laittaa kuukuppi ja viedä esikoinen uimaan 🥰 tuskin ainakaan enää sitten vaikuttaa ovulaation läheisyydessä siittiöitä tuhoavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Browneye2023
vierailija
Hui, toi kloori vesi. Kaikkee sitä kuuleeki.🫢 Ei mun alapää ainakaan hörpi uimahallis kloorivettä. Ja käyn pesul uinnin jälkeen.
Varmaan kännykkä on kaiken paha. Siin on säteilyy ja koko ajan sitä saa jokainen ja iha liikoi. Mut ehkä sit voi miettii kaikenlaist. Mut aika hurjii juttui osa miettii siel. Sori vaa.
Ja ei sentään km voi tulla ihan tost vaan. Se on jo alkuun huonolaatust kamaa ja ei kestä eteenpäin kehitystä, teet mitä vaan tai oot tekemät. Nää on luonnonlakii tälläset.

Toki kai sitä kaikenlaist voi päähän pälkähtää, kun tärkeit asioit haaveilee. Mut en voi käsittää, mut ei kai kaikkee tarvikkaa, mut en toki tarkoita pahal tätä kertoo. Sorge sorge sorge leidet ja relax!!!!!!!!
 
Olen samaa miettinyt Ja toisaalta kuulostaa vähän vainoharhaiselta miettiä sellaista, luulisi että siitä varotellaan jos kloori vaikuttaisi negatiivisesti raskautumiseen/jo alkaneeseen raskauteen. Mutta toisaalta taas sitä miettii, että miksi kloori ei voisi haitata kun sitä menee kuitenkin vähän joka rööriin ja on voimakas aine Mutta olen silti uimassa käynyt, mutta justiinsa oviksen lähettyvillä puuhapäivinä monesti miettinyt, että pysyyköhän siittiöt alkuunsakaan elossa, kun on liottanut tunnelia kloorivedessä
Ei se kloori kyllä sinne pimppikarvoja pidemmälle mene 🙈 eli siitä ei tarvi olla huolissaan.
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen)
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1.
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3.


★★★★★★★★★★★★★★★

30.10.2023 maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@heltsuli kp 30/28
@haaveillen kp 26/25-28
@Noups kp 25/25-28
@meinaas kp 23/28-34
@tesssa__ kp 23/27
@Heinis2017 kp 20/27-29
@Jonna_83 kp 20/26-28
@rimpsukka84 kp 20/?
@Cara-mel kp 17/24-27
@heidisofia kp 16/28-32
@Sunsetcoast kp 16/26-30
@aida91 kp 15/25-28
@Cherrymint kp 15/26
@Dinaas kp 11/27-33
@Leonida kp 9/28-29
@tamuli kp 9/27
@syksynsävel_ kp 8/28
@marik91 kp 8/28-31
@Masunen kp 7/24-28
@Frija kp 5/28-30
@esparsetti kp 4/32
@pikkuhaave kp 3/30
@Päivänsäde84 kp 2/25-31

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@Noups DPO 12
@haaveillen DPO 9
@meinaas DPO 9
@heltsuli DPO 8
@Jonna_83 DPO 8
@Cara-mel DPO 6
@Mamiks DPO 5
@aida91 DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
 
Dpo9 ja nega. :( Joka kierto sitä miettii, että missä vaiheessa kertoisi kavereille ja perheelle plussasta, jokohan jouluna näkyisi mahaa jne jne... Ja aina putoaa niin korkealta negoihin. Alkaa mennä myös jo syviin vesiin, kun ”en voi tulla äidiksi”. Ja mulla siis on lapsia kuitenkin jo ennestään. Mutta jotenkin tuntuu, että se äitiys viedään multa pois tämän myötä.
 
Dpo9 ja nega. Joka kierto sitä miettii, että missä vaiheessa kertoisi kavereille ja perheelle plussasta, jokohan jouluna näkyisi mahaa jne jne... Ja aina putoaa niin korkealta negoihin. Alkaa mennä myös jo syviin vesiin, kun ”en voi tulla äidiksi”. Ja mulla siis on lapsia kuitenkin jo ennestään. Mutta jotenkin tuntuu, että se äitiys viedään multa pois tämän myötä.
Mulla vähän samat fiilikset, että vaikka on jo kaksi ihanaa, tervettä lasta niin ei se kuitenkaan auta tähän tilanteeseen kun kerta toisensa jälkeen äidiksi tulemisen mahdollisuus valuu käsien välistä pois. Sitähän kuulee monesti että "sullahan on jo lapsia", "pitäisi olla niistä kiitollinen" mutta yhtä pahalta se menetetty mahdollisuus tuntuu; oli lapsia tai ei 😥 Tsemppiä!❤
 
Tsemppiä negan testanneille! 😔
Pahalta se varmasti tuntuu, vaikka olisi jo lapsia ennestään. Itsellä vain se pelko kasvaa, että tuleeko koskaan äidiksi. Ollaanko vaan kahdestaan koko loppuelämä. Eikö miehen (ainoa lapsi) äidille suoda sitä, että tulisi isoäidiksi, kun varmasti toivoo kovasti. Miksi meille tämä on niin hankalaa, kun toivottais kuitenkin useampaa lasta. Eikö saada yhtäkään. No en oo toivoa vielä kokonaan menettäny, jos ensi vuonna päästään tutkimuksiin ja hoitoihin. Silti vielä toivoo, ettei tarvis sitä rumbaa kokea ja miksi se osuu meille. Eikä olla edes vielä mahdottoman kauaa yritetty niin en voi käsittää, miten jotku kestää henkisesti vuosikausien yrityksen.
 
vierailija
Tsemppiä negan testanneille! 😔
Pahalta se varmasti tuntuu, vaikka olisi jo lapsia ennestään. Itsellä vain se pelko kasvaa, että tuleeko koskaan äidiksi. Ollaanko vaan kahdestaan koko loppuelämä. Eikö miehen (ainoa lapsi) äidille suoda sitä, että tulisi isoäidiksi, kun varmasti toivoo kovasti. Miksi meille tämä on niin hankalaa, kun toivottais kuitenkin useampaa lasta. Eikö saada yhtäkään. No en oo toivoa vielä kokonaan menettäny, jos ensi vuonna päästään tutkimuksiin ja hoitoihin. Silti vielä toivoo, ettei tarvis sitä rumbaa kokea ja miksi se osuu meille. Eikä olla edes vielä mahdottoman kauaa yritetty niin en voi käsittää, miten jotku kestää henkisesti vuosikausien yrityksen.
Minkä ikäinen olet?

Tsemppiä! Toivottavasti saatte pienen.❤
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Täällä just 35v täyttänyt, toisesta lapsesta haaveileva. Ensimmäinen syntyi 9/22 eikä ikinä otettu ehkäisyä käyttöön. Yksi varhainen keskenmeno tullut. Ensimmäinen sai alkunsa vaikka kierukka oli paikallaan ja nyt toista tekemällä tehty, muttei vielä kuulu.
Nyt menossa 28/26-32, tullut jo niin monta nega kiertoa että tuntuu helpommalta ajatella että kyllä ne menkat nyttenkin alkaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Browneye2023
Täällä just 35v täyttänyt, toisesta lapsesta haaveileva. Ensimmäinen syntyi 9/22 eikä ikinä otettu ehkäisyä käyttöön. Yksi varhainen keskenmeno tullut. Ensimmäinen sai alkunsa vaikka kierukka oli paikallaan ja nyt toista tekemällä tehty, muttei vielä kuulu.
Nyt menossa 28/26-32, tullut jo niin monta nega kiertoa että tuntuu helpommalta ajatella että kyllä ne menkat nyttenkin alkaa.
Meilläkin kuopus sai helposti alkunsa heti pillereiden jälkeen ja nyt tätä kolmatta on jyystetty oikein olan takaa ja miljoona testiä tehty. Kuopusta tehdessä en yhtään ovulaatiotestiä tehnyt ja vain kaksi raskaustestiäkin.

En tiedä mikä on muuttunut tässä alle parissa vuodessa että pari kemiallistakin jo tullut 😣 ei kai ne munasolutkaan näin lyhyessä ajassa kaikki ole vioittuneet. Raskautuminen ei ole siis ongelma vaan raskaana pysyminen. huoh.
 
Dpo9 ja nega. Joka kierto sitä miettii, että missä vaiheessa kertoisi kavereille ja perheelle plussasta, jokohan jouluna näkyisi mahaa jne jne... Ja aina putoaa niin korkealta negoihin. Alkaa mennä myös jo syviin vesiin, kun ”en voi tulla äidiksi”. Ja mulla siis on lapsia kuitenkin jo ennestään. Mutta jotenkin tuntuu, että se äitiys viedään multa pois tämän myötä.
samassa veneessä sun kanssa, eli negatiivinen tehty tänään 😔 taas kerran. plääh.
 
Mulla oli tässä kierrossa samanlaiset viivat aamulla ja illalla tuli jo hymynaama digiin.
okei! iiks! ajattelinkin, että teen uuden testin iltasella. mie vaan olen tooosi kova juomaan nesteitä (lähinnä vettä) päivän aikana niin mietin että kuinka laimea pissa sitten vaikuttaa testituloksiin. no, pitää yrittää nyt juoda vähemmän ja pidätellä 😅
 
On: Kirjoittelin tänne viime viikolla niistä ovulaatiotesteistä, kun oli monta päivää vaan positiivisia! No oletettavasti ovis tapahtui sitten viime viikon tiistaina lopulta. Oireet tuntuivat ja sen jälkeen ovistestitkin muuttuivat negoiksi. Mulla tullut vasta 2 menkat synnytyksen jälkeen ja imetän vielä aika usein, niin veikkaan että ne sekoittaa tuota ovulaation tapahtumista mulla 😔 kierrot olleet tosi pitkiä synnytyksen jälkeen 36-40 päivää, kun ennen olivat aina noin 28.

Mutta siis oon tyytyväinen kun ainakin toi ovulaatio lopulta tapahtui 😅 tosi heikosti saatiin se hyödynnettyä kun oltiin flunssassa, mutta onhan sitä aina toivoa.
Eilen alkoi jännästi kauhea särky reidessä, joka nyt muuttunut enemmän jomottavaksi kivuksi alaselässä ja vasemmassa nivusessa.. Mitähän sekin vois olla? Jotain keltarauhasjomottelua..? Pelkään jo virtsatietulehdusta kun tuntuu myös vähän sellaista painetta alavatsalla 😬
 
On: Kirjoittelin tänne viime viikolla niistä ovulaatiotesteistä, kun oli monta päivää vaan positiivisia! No oletettavasti ovis tapahtui sitten viime viikon tiistaina lopulta. Oireet tuntuivat ja sen jälkeen ovistestitkin muuttuivat negoiksi. Mulla tullut vasta 2 menkat synnytyksen jälkeen ja imetän vielä aika usein, niin veikkaan että ne sekoittaa tuota ovulaation tapahtumista mulla kierrot olleet tosi pitkiä synnytyksen jälkeen 36-40 päivää, kun ennen olivat aina noin 28.

Mutta siis oon tyytyväinen kun ainakin toi ovulaatio lopulta tapahtui tosi heikosti saatiin se hyödynnettyä kun oltiin flunssassa, mutta onhan sitä aina toivoa.
Eilen alkoi jännästi kauhea särky reidessä, joka nyt muuttunut enemmän jomottavaksi kivuksi alaselässä ja vasemmassa nivusessa.. Mitähän sekin vois olla? Jotain keltarauhasjomottelua..? Pelkään jo virtsatietulehdusta kun tuntuu myös vähän sellaista painetta alavatsalla
Mulla on välillä oviksen jälkeen tuota särkyä reidessä ja kipua alaselässä. Joskus olin ihan varma, että jotain on vialla kun teki niin kipeetä, kävin gynellä ja ultrassa, mutta kaikki oli ok.
Mulla usein myös oviksen aikaan tuota samaa kipua reidessä ja selässä ja päivä ennen ovista tuntuu sellainen inhottava paine alavatsassa, tuntuu kun jotain kohta poksahtaisi tuolla jossain munasarjoissa.

Onko muilla täällä millaisia ovisoireita?
 

Yhteistyössä