Haaveena vauva 2024

Täällä tullut tänään taas pientä veristä pyyhittäessä. Mä uskon että tää oli tässä nyt kyllä, kunpa vaa alkais vuotelut nyt kunnolla jos on alkaaksee🙄.. Tänää ois 5+4 menkoista.
Vuoto täällä muuttunut rusehtavaksi vain pyyhittäessä, hyvin vähäisiä määriä siis, ei edelleenkään kipuja. Mietin jo tuulimunaa tai kohdunulkoista mut voisko oireilla näin aikaisin🤔.
 
Alkaa ahdistaa taas niin paljon tämä lapsettomuus, kun taas yksi kierto lopuillaan. Itkin eilen miehelle tätä pettymystä ja hän vain sanoi, että älä ajattele sitä koko ajan. En tiedä miten saisi sen ajatuksista pois. Helpompi se on miehelle olla ajattelematta, kun ei ole hänen kehossaan kaikki tapahtumat ja tuntemukset koko ajan läsnä. En haluaisi joutua hoitoihin. No ei pitäisi miettiä liian pitkälle, mutta se on mun yksi heikkous, että mietin liikaa etukäteen. Tästä aiheesta on niin vaikea puhuakin kenellekään ja sitten pyörittelee kaikkea omassa päässä. No ollaan nyt puhuttu miehen kanssa, että yritetään päästä tutkimuksiin. Soitan tk:hon ensi viikolla, kun uusi kierto alkaa.

Ootteko @heltsuli saanut vietyä eteenpäin tutkimuksiin pääsyä?
Ymmärrän tunteen, että tutkimuksiin hakeutuminen jännittää. Meillä oli yritystä takana vuosi kun hakeuduttiin. Itse olen 32v ja mieheni 34v. Meissä ei todettu mitään vikaa joten tutkimusten jälkeen jatkettiin kotihommia 6kk tuloksetta. Nyt takana kolme inseminaatiota, ei tulosta. Ens kuussa ivf-palaveri. Surettaa ja masentaa kun kaverit raskautuvat helposti.. me päästiin nopeasti kunnallisen kautta, lähetteen teosta 2kk sisällä. Nyt ollaan jo 2 vuotta toivottu lasta. Tsemppiä❤
 
@Mamiks En oo nyt testannut. Viimeks vpun vuotoo tuli 26.9 ja sen jälkeen testasin 30.9 ja viiva oli vahvistunut. Nyt en oo testannu, huomen aamulla vois ku on yks CB vie jäljellä. Eniten täsaä nyt ärsyttää tää kun vaan tollast pientä pyyhittäessä tulevaa eikä ala kunnolla jos siihen on menossa🙄.
 
  • Tykkää
Reactions: Mamiks
Huh vähän jänskättää nyt ku ei oo tuhruvuoto alkanu vielä, toiveet korkealla vaikka voi vielä tänään hyvinki alkaa 🙈 Flo ennustelee huomiselle menkkojen alkua ja tosi harvoiksi on jääny ne kierrot ku tiputtelua ei oo ollu. Pientä menkkamaista tuntemusta alamahalla ajoittain on. Ehkä huomisaamuna saattaisin uskaltaa testin tehä 😌 noi kaks jäljellä olevaa ei vissiin ollu kuitenkaan herkimmästä päästä..
 
Toivotaan että on jotain vaaratonta vuotelua. Eikös sellanen saata olla ihan normaaliaki alkuvaiheessa?
Varmastikin saattaa olla mutta mä en itse henkilökohtaisesti usko et ois vaaratonta. Mulla kolme ekaa raskautta mennyt alusta loppuun samalla tavalla oppikirjan mukaan. Toki en tiedä voisko kroppa reagoida nyt eri tavalla kun se kkm takana.

En tiiä, mut tää odottaminen ja epätietoisuus on kyl ihan kuraa🥴🥴
 
Varmastikin saattaa olla mutta mä en itse henkilökohtaisesti usko et ois vaaratonta. Mulla kolme ekaa raskautta mennyt alusta loppuun samalla tavalla oppikirjan mukaan. Toki en tiedä voisko kroppa reagoida nyt eri tavalla kun se kkm takana.

En tiiä, mut tää odottaminen ja epätietoisuus on kyl ihan kuraa
Täällä 7 raskautta, 4 lasta synnyttänyt. Tämä ainut raskaus jossa tullut verta ruskeaa muistaakseni 5+0 , nyt menossa 23+2 ja kaikki hyvin. Edellinen raskaus päättyi 11+2 kkm, eikä mitään vuotamista ollut siinä. En olisi uskonut että kroppa voi noin eritavalla toimia koska vuotoa ei tosiaan ennen ole tullut. Toivotaan että sinulla kaikki hyvin. 😘
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna ja Jonna_83
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. (yhteinen)
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. ★ (1. yhteinen)
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.


★★★★★★★★★★★★★★★

8.10.2023 sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Miima81 kp 35/30
@nonnaam kp 31/34
@Karvakorvat kp 30/28
@Heinis2017 kp 28/27-29
@heidisofia kp 26/28-32
@aida91 kp 23/25-28
@Dinaas kp 18/27-33
@Cherrymint kp 18/26
@Cara-mel kp 16/24-27
@Leonida kp 16/28-29
@esparsetti kp 15/32
@syksynsävel_ kp 15/28
@marik91 kp 14/28-31
@tamuli kp 11/27
@pikkuhaave kp 11/?
@Frija kp 11/28
@heltsuli kp 8/28 (kp 26)
@Päivänsäde84 kp 8/25-31
@haaveillen kp 4/25-28
@meinaas kp 1/28-34

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@Karvakorvat DPO 17
@Mamiks DPO 9
@aida91 DPO 6
@Cara-mel DPO 5
@Dinaas DPO 5

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3. ★ 09/23
 
Täällä 7 raskautta, 4 lasta synnyttänyt. Tämä ainut raskaus jossa tullut verta ruskeaa muistaakseni 5+0 , nyt menossa 23+2 ja kaikki hyvin. Edellinen raskaus päättyi 11+2 kkm, eikä mitään vuotamista ollut siinä. En olisi uskonut että kroppa voi noin eritavalla toimia koska vuotoa ei tosiaan ennen ole tullut. Toivotaan että sinulla kaikki hyvin. 😘
Voi että, oispa tääkin normaalia🥴. Mut pessimisti ei pety😂
 
Täällä 7 raskautta, 4 lasta synnyttänyt. Tämä ainut raskaus jossa tullut verta ruskeaa muistaakseni 5+0 , nyt menossa 23+2 ja kaikki hyvin. Edellinen raskaus päättyi 11+2 kkm, eikä mitään vuotamista ollut siinä. En olisi uskonut että kroppa voi noin eritavalla toimia koska vuotoa ei tosiaan ennen ole tullut. Toivotaan että sinulla kaikki hyvin.
Miten tää aika voi mennä näin nopeaa 😫🥰
 
Miten tää aika voi mennä näin nopeaa
Aika on mennyt nopeaan vaikka pelkää huolta on tämä aika ollut, en paljoa ole uskoltanut luottaa että kaikki menee hyvin. Toki nyt alkaa jo vähän rentoutua mieli. Silti käyn melkein päivittäin lukemassa ketjun, ketkä plussaa yms. Odotan kyllä tosi kovasti esim.sun plussaa, joten hengessä mukana vaikka en aktiivinen enää ole. 😘🥰❤
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. (yhteinen)
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. ★ (1. yhteinen)
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.


★★★★★★★★★★★★★★★

9.10.2023 maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Miima81 kp 36/30
@nonnaam kp 32/34
@Karvakorvat kp 31/28
@Heinis2017 kp 29/27-29
@heidisofia kp 27/28-32
@aida91 kp 24/25-28
@Dinaas kp 19/27-33
@Cherrymint kp 19/26
@Cara-mel kp 17/24-27
@Leonida kp 17/28-29
@esparsetti kp 16/32
@syksynsävel_ kp 16/28
@marik91 kp 15/28-31
@tamuli kp 12/27
@pikkuhaave kp 12/?
@Frija kp 12/28
@heltsuli kp 9/28 (kp 27)
@Päivänsäde84 kp 9/25-31
@haaveillen kp 5/25-28
@meinaas kp 2/28-34

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO


@Karvakorvat DPO 18
@Mamiks DPO 10
@aida91 DPO 7
@Cara-mel DPO 6
@Dinaas DPO 6

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3. ★ 09/23
 
Ymmärrän tunteen, että tutkimuksiin hakeutuminen jännittää. Meillä oli yritystä takana vuosi kun hakeuduttiin. Itse olen 32v ja mieheni 34v. Meissä ei todettu mitään vikaa joten tutkimusten jälkeen jatkettiin kotihommia 6kk tuloksetta. Nyt takana kolme inseminaatiota, ei tulosta. Ens kuussa ivf-palaveri. Surettaa ja masentaa kun kaverit raskautuvat helposti.. me päästiin nopeasti kunnallisen kautta, lähetteen teosta 2kk sisällä. Nyt ollaan jo 2 vuotta toivottu lasta. Tsemppiä
Kiitos ja tsemppiä teillekin pitkään yritykseen! Toivottavasti ivf toisi teille pikkuisen. Tämä just pelottaa, että montako vuotta tässä vielä menee. Olen 33 v ja mies 35 v, joten vuosi vuodelta mahdollisuudet heikkenee. Ja kun olen nuoresta asti toivonut isoa perhettä niin eipä tässä taida enää aikaa olla, kun on näin hankalaa. Jos hoitoihin joutuu turvautumaan niin ei taida olla mahdollisuus kuin kahteen.
 
  • Tykkää
Reactions: aida91
Aika on mennyt nopeaan vaikka pelkää huolta on tämä aika ollut, en paljoa ole uskoltanut luottaa että kaikki menee hyvin. Toki nyt alkaa jo vähän rentoutua mieli. Silti käyn melkein päivittäin lukemassa ketjun, ketkä plussaa yms. Odotan kyllä tosi kovasti esim.sun plussaa, joten hengessä mukana vaikka en aktiivinen enää ole.
Mäkin käyn täällä päivittäin lukemassa kaikkien kuulumiset, vaikka en ite ehtinyt kauaa täällä kirjotella😁 jännään joka päivä muiden plussia! Täällä tänään rv 19+1😊
 
Mulla tosiaan ikää jo se 38v niin kyllä tässä alkaa jo pikku hiljaa miettiä että onko tämä joku universumin viesti mulle että ei enää lapsia mulle 😒 en tiedä kestääkö mun hermorakenne tätä epätietoisuutta, pettymyksiä, onnistumisia ja taas pettymyksiä 🤔😩

varmaan vaan pitäs olla tyytyväinen että kaks tervettä lasta jo on ja jättää lisääntyminen niille joilla se onnistuu 😒 Huoh. Nyt ketuttaa..

Viimeksi huhtikuussa oli varhainen keskenmeno tai kemiallinen, en tiedä mutta kohtu tyhjentyi itsestään ja oli ns. normi menkat ja toivon niin että nytkin näin tapahtuu 🙏🏻 viimeksi en saanut testeihin tasavahvoja viivoja ja digiinki vain ”1-2” mutta nyt jotenki loi toivoa se kun viivat oli niin vahvat ja digikin näytti ”2–3”. Mutta näköjään sekään ei mitään takaa 🤷‍♀️
 

Yhteistyössä