Häiriintynyt kiintymyssuhde jos jättää pienen vauvan yöksi hoitoon?

Alle 1 vuotiaan ei tarvi vielä solmia ihmissuhteita keneenkään muuhun kuin perheeseensä, sen kerkeää tekemään monet kerrat myöhemminkin.
Ei muillakaan eläilajeilla ole tapana antaa imetyksessä olevaa poikasta lauman hoitoon.

Kaikki muut selitykset ovat ihan höpö höpöä, ja äidit yrittää vaan peittää huonoa omaatuntoaan niillä selityksillä!

Ja tuo vauvan "omiminen"on ehkä kaikkein sairain seliseli-selitys!
Jos ei osaa tai halua omaa vastasyntynyttä vauvaansa "omia", niin se juuri kuulostaa siltä ettei normaalia kiintymyssuhdetta ole syntynyt omaan lapsoseen. Surullista.

"Laumaa" lapsi alkaa EHKÄ tarvita vasta 3-vuoden paikkeilla. Siis tuttavia,,leikkikavereita, yms...

Järki käteen äidit!! Ei tarvitse turhaan viedä sitä imetysikäistä hoitoon "reipastumaan". Kyllä se äidin syli on ainoa mitä sen ikäinen tarvitsee.

 

Omista lapsistani vanhimmat alkavat lähestyä kolmeakymppiä eli pikkuhiljaa pitäisi niitä vaurioita kiintymyssuhteessa näkyä?
Samoin sanoisin, että pitäisi jo tähän mennessä näkyä myös minussa ja sisaruksissani - äitimme kun palasi aikoinaan takaisin töihin noin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen?

Äläs nyt, ei sitä vielä tiedä, nämä on piileviä ongelmia, se voi olla, että jos kuuskymppisenä iskee ikäkriisi päälle niin se on sitten äidin ja häiriintyneen kiintymyssuhteen vika

 

[QUOTE="vieras";26130232]Vauva pystyy uusimpien tutkimuksien mukaan kylläkin muodostamaan hyvän kiintymyssuhteen äitiin, isään ja vielä kolmanteen perheen ulkopuoliseen hoitajaan. Eli jos vauva on alusta asti usein vaikkapa mummin kanssa tekemisissä niin ei ole kyllä mitään haittaa jättää vauva yöksikin mummin luo.[/QUOTE]

Joo tätähän sitä toitotettiin sen kotihoidontuki/päiväkoti-keskustelun yhteydessä. Kyseessä oli alle kolmivuotias lapsi, joka siis pystyy solmimaan yleensä 2-3 kiintymyssuhdetta, ja kolmeen mahtuu myös esimerkiksi perhepäivähoitaja. Mutta hei, alle kolmivuotias ei tarkoita alle puolivuotiasta. Lapsi tajuaa ylipäätään olevansa äidistä erillinen yksilö vasta 6-10kk iässä.

 

Omista lapsistani vanhimmat alkavat lähestyä kolmeakymppiä eli pikkuhiljaa pitäisi niitä vaurioita kiintymyssuhteessa näkyä?
Samoin sanoisin, että pitäisi jo tähän mennessä näkyä myös minussa ja sisaruksissani - äitimme kun palasi aikoinaan takaisin töihin noin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen?

Ehkäpä niitä näkyykin, mutta asiat ovat vain liian lähellä sinua, etkä osaa näin ollen niitä katsoa.
Sinun mielipiteitten perusteella tässä ketjussa voi jo päätellä jotain...

 

Minä en usko tuohon.
Sen sijaan uskon pikemminkin että suhde on häiriintynyt mikäli äiti kokee tarpeelliseksi "omia" lapsensa siten ettei salli tälle muita läheisiä ihmissuhteita.
Lapsen ei siis sallita syntyä perheeseen, sukuun, laumaan jne ja kuulua turvalliseen rakastavaa yhteisöön alusta alkaen vaan sen sijaan hänet onkin typistetty jonkun yhden ihmisen yksityiseksi leikkikaluksi.
Sellaisen lapsen asema on kovin turvaton; yhden ihmisen oikkujen armoilla.

Olen nyt kyllä eri mieltä. Ei kai laumaan perheeseen, sukuun, laumaan jne syntyminen tarkoita sitä, että (pieni vauva, imeväisikäinen) lapsi eristetään äidistään? En ymmärrä miksi kiintymyssuhde lapseen ei voisi muodostua kuin vain eristämällä äiti pois kokonaan tietyksi ajaksi, esim. yökyläilyjen ajaksi.

En ole koskaan imeväisikäistä laittanut hoitoon ja aika hyvin nuo sukunsa ja perheensä (isovanhemmat mukaan lukien) tuntevat ja ovat kiintyneitä. Nyt isompina viettävät hyvinkin aikaa isovanhempiensa ja tätiensä ja kummiensa kanssa. Yökyläilyjä harrastetaan myös kaikille osapuolille sopivina aikoina.

Harva laumaeläinkään jättää poikastaan muun lauman huolehdittavaksi kuin syöttöjen välisen ajan. Biologisesti vauva on minussa kiinni ja minä hänessä kun hän on imeväinen, tämän jälkeen alkaa piiri laajeta.

 

[QUOTE="vieras";26130485]Ehkäpä niitä näkyykin, mutta asiat ovat vain liian lähellä sinua, etkä osaa näin ollen niitä katsoa.
Sinun mielipiteitten perusteella tässä ketjussa voi jo päätellä jotain... [/QUOTE]

Juuh. Näkyyhän niitä; esimerkiksi kaikilla kyky kestäviin ihmissuhteisiin ja kapasiteettia kohdella omiakin lapsiaan rakkaudella ja kunnioituksella eikä leluinaan.

 

[QUOTE="vieras";26130460]Kaikki muut selitykset ovat ihan höpö höpöä, ja äidit yrittää vaan peittää huonoa omaatuntoaan niillä selityksillä!

Ja tuo vauvan "omiminen"on ehkä kaikkein sairain seliseli-selitys!
Jos ei osaa tai halua omaa vastasyntynyttä vauvaansa "omia", niin se juuri kuulostaa siltä ettei normaalia kiintymyssuhdetta ole syntynyt omaan lapsoseen. Surullista.

"Laumaa" lapsi alkaa EHKÄ tarvita vasta 3-vuoden paikkeilla. Siis tuttavia,,leikkikavereita, yms...

Järki käteen äidit!! Ei tarvitse turhaan viedä sitä imetysikäistä hoitoon "reipastumaan". Kyllä se äidin syli on ainoa mitä sen ikäinen tarvitsee.[/QUOTE]

Saattaa olla.
Ja saattaa olla toisinkin.

Ehkä sinua erityisesti suututtaa nimenomaan se "omimis"-mahdollisuus, koska sinulla siinä kohdin erityisen huono omatunto?

 

[QUOTE="vieras";26130460]Kaikki muut selitykset ovat ihan höpö höpöä, ja äidit yrittää vaan peittää huonoa omaatuntoaan niillä selityksillä!

Ja tuo vauvan "omiminen"on ehkä kaikkein sairain seliseli-selitys!
Jos ei osaa tai halua omaa vastasyntynyttä vauvaansa "omia", niin se juuri kuulostaa siltä ettei normaalia kiintymyssuhdetta ole syntynyt omaan lapsoseen. Surullista.

"Laumaa" lapsi alkaa EHKÄ tarvita vasta 3-vuoden paikkeilla. Siis tuttavia,,leikkikavereita, yms...

Järki käteen äidit!! Ei tarvitse turhaan viedä sitä imetysikäistä hoitoon "reipastumaan". Kyllä se äidin syli on ainoa mitä sen ikäinen tarvitsee.[/QUOTE]Olen samaa mieltä!
Omaa huonoa omaatuntoa taikka laiskuutta peitellään näillä kommenteilla jotka puoltavat sitä että pienen vauvan pitäisi olla yöhoidossa.

Tuo on kyllä huvittavin perustelu ikinä miksi pitää vauva laittaa yöhoitoon, ettei halua omia lastaan.

 

Lapsi tajuaa ylipäätään olevansa äidistä erillinen yksilö vasta 6-10kk iässä.

Ja tästäkin on kyllä uudemmat tutkimukset sitä mieltä, että jo parin kuukauden ikäisellä vauvalla on tietoisuus itsestä ja muista.

 

Taas viilataan pilkkua kun ei osata kokonaisuutta nähdä. Yksikään elämä ei mene pilalle pienistä seikoista vaan kokonaisuudella on se suurin merkitys. Se vaan tuntuu oleva liian vaikea käsite monelle...

Jos vauva on jatkuvasti vierailla hoidossa pienenä ja tarkoitan nyt sitä että hoidossa päivittäin ja vaihtuvilla hoitajilla - taataan varmasti se että kiintymystä ei synny yhdenkään välille.

Jos taas vauva on vaikkapa sen yön kuukaudessa isovanhemmilla jotka muutoinkin ovat paljon läsnä lapsen elämässä - Ei sillä ole piirun väliä.

Mutta sillä onkin sitten väliä mitä se elämä kotona lapselle on. Väsyneet vanhemmat, tappalevat vanhemmat...talouspulmien aiheuttamat huolet... alati vaihtuva ihmissuhteet ja kuviot. Levoton elämä, mennään ja tullaan...kenties päihteetkin joillakuilla... Kaikki vaikeudet heijastuu lapseen, vanhempien kautta. Lapsi vaistoaa paljon, tunnetiloja. Ne ovat paljon ratkaisevampia tekijöitä lapsen henkisen kehityksen tiellä kuin pakkoripustautuminen.

Turvallinen, onnellinen koti, jossa elämä on sopivasti rauhoitettu.Siinä terveen kehityksen kulmakivet. Ja tähän mahtuu myös mahdolliset yökyläilyt.

 

Ei hyvä tavaton. Olen jotenkin pitänyt mummeliisaa fiksuna ihmisenä, mutta kylläpä se taitaakin olla kaikkea muuta.
Se että on lauma lapsia ja ikää ei näköjään tuo toivottua viisautta. :/

 

Voin ainakin rehellisesti sanoa että mä en jaksa koko ajan hoitaa kaikkea yksin ja tarvitsen taukoa arjesta ja lapsista, ne imee musta kaikki voimat välillä ja siksi vien lapseni hoitoon. Mutta jokaikisen hoitokerran jälkeen jaksan paremmin ja olen parempi äiti koska olen saanut levätä.

Jos tällä toiminnalla aiheutan lapsilleni jonkun kiintymysongelman niin sitten olkoot niin, valitsen sen vaihtoehdon mielummin kun hermoheikon äidin joka ei osaa olla kun naama rutussa ja karjua koko ajan.

 

[QUOTE="vieras";26130509]Olen samaa mieltä!
Omaa huonoa omaatuntoa taikka laiskuutta peitellään näillä kommenteilla jotka puoltavat sitä että pienen vauvan pitäisi olla yöhoidossa.

Tuo on kyllä huvittavin perustelu ikinä miksi pitää vauva laittaa yöhoitoon, ettei halua omia lastaan. [/QUOTE]

Huonoa itsetuntoahan juuri hoidetaan tällä että tehdään itsestä autuaan korvaamattomia lapsen elämässä. Lapsella on muitakin, esim isä jonka hoivaan lapsi tulisi aina luottaen kyetä jättämään. Mutta on äitejä joiden itsetunnolla korvaamattomuuden menetys ottaa koville.

 

Olen siinä mielessä aloittajan kanssa samaa mieltä, että jos täysin huoletta voi heivata alle vuosikkaan hoitoon, niin pitäisin mahdollisena että kiintymussuhde on löyhähkö. Mutta se on sitten ihan asia erikseen, jos jättää hoitoon pakon tai edessä (esim. vauvan sairaalahoito, yh:n omasta jaksamisesta huolehtiminen oikeasti sitä edellyttää tms.) ja ikävöi asiaankuuluvasti

 

[QUOTE="vieras";26130401]Välttämättä ei vielä tuossa iässä huomaa jos kiintymyssuhde on häiriintynyt. Voi tulla vasta ilmi parisuhteeseen mentäessä...[/QUOTE]

Ei tiedä ei. Mutta mistäpä sitä kolmekymppisenä tietää, missä kohtaa meni pieleen. Itselläni ihana ehjä lapsuus kiintymyssuhteineen kaikkineen, mutta eipä avioliitosta tullut mitään. Kahden ja vähän usemmankin kauppa nääs...

 

Olen siinä mielessä aloittajan kanssa samaa mieltä, että jos täysin huoletta voi heivata alle vuosikkaan hoitoon, niin pitäisin mahdollisena että kiintymussuhde on löyhähkö. Mutta se on sitten ihan asia erikseen, jos jättää hoitoon pakon tai edessä (esim. vauvan sairaalahoito, yh:n omasta jaksamisesta huolehtiminen oikeasti sitä edellyttää tms.) ja ikävöi asiaankuuluvasti

ONKO hullumpaa kuultu? Tietääkö se lapsi mitään siitä ikävöikö äiti vai ei? Herttinen mikä aivopieru tuokin sitten on. Että ihan ok laittaa lapsi hoitoon kunhan muistaa asiaan kuuluvati ikävöidä ja parkua kotona ikävää. Ei hyvää päivää.

 

Se, että äiti laittaa lapsen yöksi hoitoon ei ole merkki siitä, että kiintymyssuhteessa on jotain pielessä. Syitähän voi olla vaikka kuinka monia, ja äidillä ikävä lasta ja huono olla ilman vauvaa. Parin yön takia ei ihmisen elämä mene pieleen, sori vaan kaikki jotka olette laittaneet ongelmanne sen piikkiin.

Se, jos äiti laittaa jatkuvasti vauvan milloin minnekin, eikä näe asiassa mitään outoa, todennäköisesti voi aiheuttaa ongelmia kiintymyssuhteessa. Tai se voi johtua ongelmista kiintymyssuhteessa.

Mitenkäs, kun tuolla välimerellisissä kulttuureissa on käsittääkseni hyvin yleistä, että isovanhemmat hoitavat lapsia todella paljon? Ja näitä kulttuureja sitten ylistetään lapsiystävällisiksi, ja kaikki on siellä muutenkin niin hyvin. Niin mikä muuttuu kun saavutaan Pohjolaan?

 

[QUOTE="apua";26130577]ONKO hullumpaa kuultu? Tietääkö se lapsi mitään siitä ikävöikö äiti vai ei? Herttinen mikä aivopieru tuokin sitten on. Että ihan ok laittaa lapsi hoitoon kunhan muistaa asiaan kuuluvati ikävöidä ja parkua kotona ikävää. Ei hyvää päivää.[/QUOTE]

Olet ilmeisesti lukenut aloituksen hieman väärin?

 

[QUOTE="vieras";26130515]Ja tästäkin on kyllä uudemmat tutkimukset sitä mieltä, että jo parin kuukauden ikäisellä vauvalla on tietoisuus itsestä ja muista.[/QUOTE]

Linkki, kiitos?

Minäkin voin tuolle 6-10kk:lle etsiä lähdeviitteet jos haluat, mutta mielelläni tutustuisin tuohon sinun väitteeseesi.

 

Mitenkäs, kun tuolla välimerellisissä kulttuureissa on käsittääkseni hyvin yleistä, että isovanhemmat hoitavat lapsia todella paljon? Ja näitä kulttuureja sitten ylistetään lapsiystävällisiksi, ja kaikki on siellä muutenkin niin hyvin. Niin mikä muuttuu kun saavutaan Pohjolaan?

Kongossa 4 kk ikäistä lasta hoitaa yli puolet ajasta monenkymmentä mies- ja naispuolista hoitajaa, joita kaikkia lapsi kutsuu äidiksi ja isäksi. Kaikki kongolaiset on siis varmaan häiriintyneitä ja kykenemättömiä ihmissuhteisiin aikuisiässä.

 

Linkki, kiitos?

Minäkin voin tuolle 6-10kk:lle etsiä lähdeviitteet jos haluat, mutta mielelläni tutustuisin tuohon sinun väitteeseesi.

http://conscience.risc.cnrs.fr/articles_pdf/Reddy_joint attention.pdf

 

[QUOTE="vieras";26130571]Ei tiedä ei. Mutta mistäpä sitä kolmekymppisenä tietää, missä kohtaa meni pieleen. Itselläni ihana ehjä lapsuus kiintymyssuhteineen kaikkineen, mutta eipä avioliitosta tullut mitään. Kahden ja vähän usemmankin kauppa nääs...[/QUOTE]

Näinpä juuri. Elämä on KOKONAISUUS. Vaikuttavia tekijöitä on paljon. Vaikkapa narsismi. Totta, se syntyy kun lapsi ei saa tarvitsemaansa huomiota lapsena. Hänen tunteisiin ei vastata jne. Mutta kertokaapa kuka uskaltaa väittää ja vielä todistaa että satunnaiset yökyläilyt vauvana on tälläisen taustalla? Jos lapsi kasvaa muuten huomioivassa, rakastavassa perheessä jossa hänen tunteisiin vastataan? EI kukaan. Koska homma ei mene niin.

Ottakaa nyt oikeasti ne aivot pois narikasta ja miettikää omaa elämäänne.Mistä se rakentuu?

 

[QUOTE="apua";26130577]ONKO hullumpaa kuultu? Tietääkö se lapsi mitään siitä ikävöikö äiti vai ei? Herttinen mikä aivopieru tuokin sitten on. Että ihan ok laittaa lapsi hoitoon kunhan muistaa asiaan kuuluvati ikävöidä ja parkua kotona ikävää. Ei hyvää päivää.[/QUOTE]

Ei tässä nyt puhuttu siitä mitä hoito tai ikävoiminen tekee kiintymyssuhteelle, vaan siitä, kertooko toiminta jo olemassa olevasta kiintymyssuhteesta jotain. Voi kertoakin, jos äiti täysin surutta jättää pienen vauvan hoitoon - vaikka se olisikin perheen kokonaistilanteen kannalta fiksuin ratkaisu. Äiti, joka ei yhtään miettisi pienen vauvansa pärjäämistä tai tuntisi levottomuusta erosta, ei ehkä ole järin vahvasti kiinnittynyt. Että hyvää päivää sinullekin.

 

[QUOTE="ter";26130537]Huonoa itsetuntoahan juuri hoidetaan tällä että tehdään itsestä autuaan korvaamattomia lapsen elämässä. Lapsella on muitakin, esim isä jonka hoivaan lapsi tulisi aina luottaen kyetä jättämään. Mutta on äitejä joiden itsetunnolla korvaamattomuuden menetys ottaa koville.[/QUOTE]Toki on isä ja kuka on sanonut ettei isälle voisi jättää?
Kyse oli siitä, että lasta pitäisi kuskailla moneen eripaikkaan jo vauvana yökyläileen jotta tulisi niitä muitakin läheisiä ihmissuhteita.
Tuossa asiassa olen siis täysin erimieltä! Vauvalle kyllä riittää ihan pikkuisena ihan vaan ne omat vanhemmat ja isovanhemmat jos niitä päiväseltään näkee. Ei sitä vielä pienenä tarvi yökyläileen viedä sen tähden että tulisi läheisiä ihmisuhteita!!

 

Olet ilmeisesti lukenut aloituksen hieman väärin?

Kuinka niin? Jos lasta pitää "ikävöidä asian mukaisesti" tämän ollessa hoidossa. Miten ikävöidään asian mukaisesti?? Kuka määrittä millainen ikävä on asiaan kuuluvaa, miten sitä mitataan? Toista ero kaihertaa, toinen itkee silmät päästään. Kolmas odottaa vaan seuraavaa päivää kun lapsi tulee kotiin, mutta osaa olla kuitenkin rennosti. Kuka näistä ikävöi lastaan oikein ja asiaan kuuluvasti, niin että voidaan sanoa onko kiintymyssuhde kohdallaan??