Heinäkuun Hellemasut 2012 **KESÄKUUSSA**

Tanja, toivottavasti ruoissa ei ole listerineaa ;), en haluaisin suuvettä syödä ;). :D.

Kielletyistä ruoista: homejuustoja olen syönyt suoraan paketista (kotimaisia), luotan kuitenkin isojen valmistajien laadun tarkkailuun. Huono säkä on, jos listerian niistä saa. Kylmäsavulohta ja graavilohta en ole syönyt, lämmin savulohta kyllä. Itseasiassa tämän lohen syönnin takia jouduin kertomaan äidilleni jo hyvin aikaisessa vaiheessa raskaudesta, kun tiesin, että hän lohta ostaa kun sinne mennään ja ihmettelee sitten, kun sitä ei syödäkään. Terveellä järjellä olen mennyt syömisten suhteen.

Nimistä: Meillä on pojalle nimi valmiina. Täällä olikin kastettu melkein saman niminen poika, ainoastaa kolmas nimi ja sukunimi olivat eri. Mutta ei se haittaa. Nythän kiertää tämä kuuluisa Lupu Upu Pupu -juttu, joka on täällä kastettu. Täytyy kyllä sanoa, että meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun kun kastettujen nimeä aamulla lehdestä luin.

Safir2012: Tervetuloa mukaan :)

( . ) Voihan turvotus. Vettää menee päivässä kolmatta litraa (vichyä ja tavallista) ja silti tuntuu, että jalkoja turvottaa ja pakottaa ja sormet ovat nakit. Mutta eiköhän tän loppuajan kestä - toivottavasti ainakin. Liitoskipuja alkaa olla kanssa, käveleminenkin koskee alapäähän :/, lisäksi kiristää ja puristaa. Mutta minulla ei juuri vaivoja ollutkaan ennen kuin jäin kesälomalle :D.
Äitiysloma alkaisi torstaina ja perjantaina saa vanheta ;). Esikoinen sanoi, että äidille voisi ostaa lahjaksi kukkakortin :D.
 
  • Tykkää
Reactions: LaraT ja Ullis82
Safir2012, Tervetuloa mukaan joukkoon ja onnittelut raskautumisesta! :)

Mut leikattiin lauantaina ja sunnuntaina aamupäivällä otettiin kestokatetri pois, eka vessareissu kesti varmaan puoli tuntia kun tuntui ettei millään saanut pissattua. Mutta se eka kerta oli vaan hankala, sen jälkeen ei ollut ongelmia :)
Mulla on myös endometrioosi, kaks laparoskopiaa on takana ja nyt viimeiset pari vuotta on ollut ihmeellisen kivuttomia *kop, kop* Kauhulla kyllä odotan ensimmäisiä menkkoja, toivottavasti ne ei oo ihan heti alkamassa!

Mut nyt aamukahvit ja odotellaan Pullan kanssa neuvolantätiä kotikäynnille, jännittää vähäsen että kuinka paljon neidillä on paino noussut :)
Pullan pitää käydä punnituksilla kerran viikossa siihen asti et painaa 3kg..
 
Ruususuu: Yksin en ole synnyttänyt, mies oli mukana, mutta ei kätilö ollut synnytyssalissa koko aikaa. Aika paljon oltiin miehen kanssa kaksin. Muistaakseni siellä ei ollut mitään "paniikkinappulaakaan", vaan mies sitten aina kävi hakemassa kätilön paikalle jos tarve vaati. Ja oltiin synnytyssalissa klo 07.00, poika syntyi klo 13.30. En sitten tiedä, mikä on käytäntö mikäli synnytät yksin ilman ketään tukihenkilöä.

Alapään vaivat on olleet ihan jatkuvia... kutittaa, turvottaa.... viikkoja sitten ilmestyi toiseen häpyhuuleen semmoinen isomman puoleinen näppylä. Esikoisen aikana tuli kanssa, en tiedä mikä se on, mutta neuvolalääkäri sanoi että ihan normaalia... Seksistä kestää toipua monta päivää eikä ilman liukkaria kyllä onnistu mikään, on niin kuivat paikat. Usein niinkin kuivat, että verta tulee kun pyyhkii. Kyllähän siellä pissalla saa ravata aikalaila usein, joten ei ihmekään jos iho kuivuu jatkuvasti pyyhkimisestä. Neuvolan th käski rasvailemaan ihan perusrasvoilla.

Että välillä tuntuu kyllä naisellisuus olevan jossain valovuosien päässä kun paikkoja kutittaa ja turvottaa...eikä enää mitään mahdollisuuksia sheivaillakaan kun mahan alle et mitään näe, peilin kanssa hommista ei tuu mitään eikä oikein kehtaa miestäkään pyytää apuihin =) Hirvee viidakko varmasti, lepakot lentelee tietty huomenna lääkäriäkin vastaan =)

Rintapumpun kävin vielä ostamassa. Huomenna olisi äitiyspolilla kontrolliaika, saa jotain kokoarviota. Ja varmaan venytellään taas molempia reikiä, se sitten on niin kovin mukavata.......... =/

Mileh: Tuo kipu ja paineentuntu kävellessä kuulostaisi siltä, että vauva on ihan alhaalla ja lähtökuopissa. Nimim. kokemusta on.

Lapsettomuudesta: Mulla on yksi hyvä ystävä, jolta ensin meni vuosia suostutellessa miestänsä lapsentekopuuhiin ja nyt sitten yrityksistä huolimatta eivät ole saaneet alulle. Huomaan kyllä, että tämä ystävä ei vastaile mun puheluihin eikä viesteistä huolimatta soittele takaisinkaan. On nähty viimeksi joulukuussa ja tuskin nähdäänkään ennen kuin vauva syntyy, asuukin toisella paikkakunnalla. Kurjaahan se on, toisaalta ymmärrän, toisaalta en.

Rokulipäivä, vein esikoisen äsken hoitoon ja meneekin sitten äitini luo yökylään kun meillä on aamulla aikaisin se sairaalakeikka. Mites te muut, joilla on alkanut jo äitiysloma ja keillä vanhempia lapsia, ovatko kotosalla teidän kanssa vai vielä hoidossa? Oon ollut nyt 2 viikkoa äitiyslomalla ja esikoinen 2,5 v on ollut tämän ajan hoidossa 3 pv /vk, 5h/pv. Päätin, että haluan itsekin lepuuttaa toisinaan ja saada asioita hoideltua rauhassa. Meillä kun poika ei esim. nuku päiväunia lainkaan vaan meno on hurjaa heti aamuseiskasta lähtien iltaan asti =) Ei pysy enää äiti perässä... Tämän viikon jälkeen poika jää pois hoidosta, minun äitini auttelee täällä meillä ja miehellä alkaa juhannuksen jälkeen loma.

Tulipahan paljon tekstiä, puheripuli selvästi!


Nyt sohvalle, suurinta pudottajaa nauhalta ja ehkä pienet päikkäritkin!

Ullis ja Juniori 36+4
 
Tuo mun entinen terkkari on ihan p*rseestä!!!!
Anteeksi mutta nyt on pakko avautua kun suututtaa ja itkettää. :(

Soitin siis TAAS niistä hepatoosi arvoista neuvolaan. Oma terkka oli poissa joten jouduin jättämään soittopyynnön tälle mun entiselle terkkarilla jonka vaihdoin pois kun en häneen pystynyt luottamaan.

Noh terkka soitti mulle ja sanoi että ei ole tulokset tulleet!!!! Siis kävin siellä saamarin kokeissa torstaina ja oma terkka sanoi että perjantaina pitäis olla jo ekat tulokset tulleet ja jos niissä on jotain hälyyttävää niin sitten pitää tutkia paremmin, jos ei mitään hälyyttävää niin hyvä. No minä sitten ihmettelin että miten voi olla ettei muka ole MITÄÄN kun kuitenkin jo kolme arkipäivää ollut tässä välissä. Niin OLIHAN siellä joku tulos, vissiin sappiarvo? Ei oikein kunnolla mulle sitä sanonut, mutis vaan jotain itsekseen ja tuumasi vähän ohimennen että onhan tuo vähän koholla ja mulle iski paniikki tietenkin. :( Sanoi mulle sitten että hän näyttää sen tuloksen lääkärille mutta että pitäis olla molemmat tulokset kuitenkin ja siihen se puhelu sitten periaatteessa loppui.

Ja juurikin tässä tätä kirjoittaessa tuli sitten puhelu terkkarilta. Ne oli siellä labrassa UNOHTANEET ottaa multa sen toisen kokeen kokonaan. Kyllä on taas kova luotto Mikkelin terveydenhuollon ihmisiin. Ai että. Enpä voi sanoin kuvata tätä vitutuksen määrää.
 
Ullis82, meillä esikoinen jäi hoidosta pois samaan aikaan kuin minä lomalle. Sainkin nyt sitten reilulta kuukaudelta hoitorahan, kun ei ole kunnallista hoitopaikkaa. Tosin neiti oli vuorohoidossa ja olisi ollut päiväkodin vaihto, jos olisi hoidossa jatkanut. Meilläkään ei nukuta päiväunia, esikoinen 2,5-vuotias. Itse en osaa illalla mennä ajoissa nukkumaan, joten aika puolihorteessa välillä mennään. Mutta vielä on onneksi selvitty :D.
 
  • Tykkää
Reactions: Ullis82
Safir2012 Tervetuloa mukaan! Ja onnittelut pienestä ihmeestä, ihania tarinoita tuommoset pienet ihmeet :)

Ullis82 Ei täälläkään kätilö ollut koko ajan salissa kun olin mieheni kans synnyttämässä. Tässä vaan mietin, että jos ei saada lapsille hoitajaa ja joudun synnyttämään yksin, niin ei kai kätilöt yksin sinne saliin jätä? Hyi kamala, se ois kyllä jo aika inhottavaa.. täytyypi toivoa, että tämä syntyis vasta la:n jälkeen niin ois hoitajia sitten yllin kyllin :)

Meillä on lapset hoidossa vielä ens keskiviikkoon asti (mulla tiistaina vielä yks tentti). Ja äitiysloma alkaa mulla sitten 22. päivä muistaakseni. Mutta siis opiskelija olen, eli ens tiistaina alkaa meillä se LOMA! Miehellä alkaa jo tän viikon jälkeen ja on sit neljä viikkoa lomalla. Sitten siinä on vielä pari viikkoa aikaa la:han, ja sen ajan oon sit yksin lasten kans. Jännittää.. :) Elokuun alussa lapset menee sit takas hoitoon, kun mulla on tarkotus vaavin kans saada opiskeltua. Mutta isyysloman ajan on sit kyllä kotona meidän muiden kans. Monimutkaiset järjestelyt :)
 
Tanja, mä hekottelin täällä kanssa :D. Eipä tuossa. Minä ihan pokkana selitin, että vesimaksut nousee, kun tulee neljäs lapsi. Kaverit oli vähän, että niin moneskos lapsi teille onkaan tulossa :D. Neljäs lapsi tai neljäs perheenjäsen. Ei kai tuolla väliä ole. Muutenkin tuntuu, että puhuu ihan pehmoisia :D
 
  • Tykkää
Reactions: TanjaSii ja LaraT
Mikäli mä oon oikein ymmärtänyt niin jos yksin menee synnyttämään ni ei siellä kuitenkaan kätilöt sen enempää majaile kuin jos on joku tukihenkilö/isä mukana. Näin siis ymmärsin miehen siskon puheista joka on synnyttänyt 2 ekaa ilman tukihenkilöä/isää (tai siis näiden läsnäoloa). Itseä tosiaan vähän kauhistuttaa ku oon yksin menossa ku mies ei ole tulossa, veljen vaimo vähän lupaili että voi ehkä mahdollisesti tulla mut varmaks ei kuitenkaan siis luvannut
 
Maijamehi sympatiat on sun puolella 100-prosenttisesti, jos joudut (paljo todennäköisemmin ku minä!) yksin synnyttämään. Se on minusta jotenki epäinhimillistä yksin maata siellä kalseassa salissa kipujen ja tuskien kans. Toivottavasti Maija saat sun veljen vaimon sinne tueksi ja turvaksi. On se ihan eri asia olla kaksin ku yksin. Jorvissa on kyllä paniikkinappula, josta hädän hetkellä painaa, mutta eipä se nappi ihmistä korvaa. Mulla ei oo täällä niihin aikoihin ketään semmosta, joka vois tulla mukaan synnytykseen (jos ois niin ois myös lastenvahti ja mies vois tulla mukaan). Mutta, täytyy nyt toivoa, että tämä poju tajuais mennä yli la:n :)

Omena85 onpa kyllä raivostuttavaa toimintaa!! Ensin odotat tuloksia päivätolkulla, ja sit niistä ei selviä edes mitään. Tosi ihmeellistä toimintaa niin neuvolalta ku labraltakin.. Tsemppiä!
 
Ruususuu, kyllä tuollakin paniikkinappula on, mut viime synnytyksessä ku kätilö pyysi sitä painamaan jotta saadaan toinen kätilö paikalle ni mä en sitä siinä kohtaa enää saanut painettua, isäntä sitä sitten painoi. Joten toivoa sopii että joku ihminen olis tosi likellä kokoajan.. Vaikka eihän sitä edes tiedä vielä et millainen synnytys edessä on.
 
Moikka! Jaa-a,olen vieläkin vähän vilustunut..kylkiluutkin on kipeät yskimisestä.. :( Menen tässä viikonlopuksi Helsinkiin -virallinen l.a. on siitä viikon päästä.Toivottavasti ei rupea vielä syntymään..Sain neuvolasta huolettomasti lausutun luvan lähteä.Lapsen pää tuntuu jo alhaalla..Niin,ja me EI sitten muuteta ennen vauvan syntymää,eikä vielä pitkään aikaan..ei ennen syksyä varmaankaan.No en olis nyt kyllä jaksanutkaan mitään muuttohommia! Nyt voin sitten alkaa laittamaan vauvan tavaroita valmiiksi,ja sänkylaatikolle pöytineen täytyy raivata tila...ja tyhjentää hoitopöytä mun kosmetiikasta.. :D Kolmannen haaveilija,minulla oli täsmälleen sama tilanne,istukka nousi onneksi,ja voin synnyttää alakautta. -Mä kyllä ajattelin synnyttää yksin,niin että kätilöt käy välillä (jos käy).Ja ei kai siinä mitään kauheaa ole..muistakaa naiset,että sinne voi ottaa omat musiikit mukaan! TYKSissä ainakin näin.Minä Michael Jacksonin kanssa sitten synnyttämään..Lukekaahan sitten mun haastattelu Minun raskauteni-palstalta elokuun Vauva-lehdestä! :D
-MB & pikku Dalia rv 38+3
 
Heipat täältäkin!


Tervetuloa joukkoon Safir! Onnittelut raskaudesta :flower: Itsekin pidemmän kaavan mukaan viimein tulin raskaaksi..


Nimistä JUUEI,ei ole mitään hajua nimistä. Tietystikään ei olla oikeen osattu asettua nimiä miettimään kun ei ole se sukupuolikaan tiedossa..Jännittää kyllä vähän jääkö meidän lapsi ilman nimeä.. :eek:

Ruoista olen vältellyt kiellettyjä..Juustoja en kyllä muita muutenkaan syö kun perinteistä edamia,eli nämä aurat jne. ovat kyllä jääneet luonnollisesti kauppaan :x
Graavilohtakin vain jouluna syön,mutta savustettua olen himoinnut :p En ole silti uskaltanut ostaa sitä kun on vakuumissa.

Omena No jo on systeemit neuvolassa! Itse puhelin kutinasta viime ke neuvolassa ja terkkari mietti että jos olisin mennyt to verikokeisiin,olisi vastaukset valmiina vasta tän viikon torstaina eli kylläpä kestää vastaukset.. En sit meny kun sektio on kuitenkin jo ylihuomenna,huuiiih!!

Alapää juttuja on ollu monilla jos jonkinlaista. Tanjan vaiva kuullostaa ikävältä,mutta nauroin silti tekstillesi,sorry..:ashamed: :D Jooh,mies sanoi että munkin värkki on turvonnu ja sieltä löytyy patukat :LOL: Siis häppärit on melkoset patukat..:xmas: Täällä ei olla sekstailtu rv 29 jälkeen..mutta alapää on kyllä tosi kuiva ja jopa kipee jos jotain muutakin kuin pupuilua koittaa tuolla vällyissä touhuta,auh! Oon sit koittanu tuota ukkoo muuten hoidella :p

Yöt on ihan syvältä. Nyt kun se joku ihme flunssakin iski,niin kylläpä tuli ehkä 2h nukuttua viimeyönä. Siis ei edes ollu räkäisyydestä tai yskimisestä kyse,mutta hankala oli muuten vaan olla. Kuuma oli eikä kunnon asentoo löytyny..Mieskin kömpi kuumissaan sohvalle jossain vaiheessa..Täytyypä tästä kohta päikkäreille lähtee..|O


Niimpä vaan päivät kuluu. Huomenna ultra ja verikokeet ja torstaina meidän vauva syntyy:O:heart: Pelottaa ja jännitää!!! Pitänee ruveta kasseja pakkailee..



Tipetsu ja Ykä rv 37+3
 
  • Tykkää
Reactions: Safir2012
maijamehi: Juu, en saanut arvioo siitä lasketunajan painosta. Näytti vaan että on keski ja yläkäyrän välissä..Olin niin helpottunut kun olin pelännyt paljon isonpaa, niin en sitten tajunnut kysyä sen tarkemmin:headwall: Noh, jos vielä pysyy pari viikkoa sisällä , niin sillon toinen ultra.

Ullis82: Tuntuu joo tosiaan, että olis jo ihan tulossa ja lähtökuopissa. Täytyy varmaan maata jalat katossa tää loppuaika, ettei lähde syntymään:(

Mulla on mies ollu mukana kummassakin synnytyksessä, mutta silti viime synnytyksessä roikkuin kätilön hihassa ja estin sitä poistumasta huoneesta:D Sen verran oon ollu paniikissa. Yksin synnyttäminen ois kyllä mulle ihan kauhee painajainen, mutta hyvin mahdollista, että niin käy jos tulee yhtä vauhdilla kun edelliset:'(

Lapset on mullakin ollut eskarissa/päiväkodissa , vaikka oon ollut nyt kotona. Jäävät ens torstaina miehen kanssa samaan aikaan sitte kesälomalle.
 
Tipetsu Tää raskausaika on tällästä komediaelokuvaa :popcorn: Saa nauraa. itseäkin naurattaa. Arvaa pysynkö mä torstaina houisuissani siellä KYSssa kun mietin sua, mulla 9.20 alkaa polit siellä..

Pakko vielä kommentoida Mikkelin terveydenhuollosta Mulla on Omenan puolesta ihan pahamieli, ite asuin 21 vuotta Mikkelissä, ja voin kyllä sanoa, että jotenkin en ihmettele yhtään tuota "unohtui" juttua. Itsellekin osui aika useasti hemmetin huonot palvelut siellä kohdilleen ja niin on törmännyt olevan monen muunkin kohdalle. Ja jotenkin raskausaikana ja lapsen kanssa siihen ei toivo oikeasti törmäävänsä. Omena vaadi tietoa niistä sappiarvoista koska ne on kuulema just ne jotka enemmän kertoo hepatoosista.

Yksinsynnyttäminen Saanko udella (mulla on mennyt täysin ohi) miksi osa menossa synnyttää yksin? :) Meilläkin vähän jännitetään, että mitäs jos tää kakkonen tuleekin pikana (ei niinkun esikoinen) maailmaan ja ei ehitä saada esikolle hoitajaa vaan mie joudun lähtee edeltä kuopioon pyllistelee vauvaa yksin..
 
Tanja, mun serkku on muuten Kuopiossa kätilönä ;).

Joo, ei ole minullakaan hirveän hyvä kuva mikkelin terveyspalveluista. Eikoja et saa, kun lääkäri ei ole tehnyt kirjoja eteenpäin (kiireettömissä asioissa). Ja joka päivä saisi sitten soitella aikaa, että sen saisi mahdollisesti ehkä joskus. esikoisella onkin hoitokuluvakuutus ja ollaan yksityisellä sitten käyty. Tulevalle on kanssa vakuutus, joten sama linja jatkuu.
 
  • Tykkää
Reactions: TanjaSii
TanjaSii Minä mahdollisesti joudun synnyttään yksin, jos ei saada ketään hoitamaan noita vanhempia lapsukaisia. Meillä on tässä ihana naapurusto, mutta kaikki varteenotettavat hoitajat on lomalla ja reissussa just sillon ku mulla rv:t 37-39. Eli jos la:na syntyy tai sen jälkeen niin sit on hoitajia kyllä. Eli jos ei hoitajia saada, niin sit ei tietenkään miehen auta ku jäädä kotiin. Mutta tää nyt on vaan mun kauhuskenaario, luultavasti se ei toteudu! :)
 
Kattiina :) Mä ehdin esikoisen aikaan aika moneen kätilöön siellä "tutustuakin", esikoisen synnytyksen hoiti sitten sellanen joka ilm. on nytkin laitettu mulle omaksi hoitajaksi tai jotain.. ainakin sama nimi välkkyy joka paikassa. Mä olin koko synnytysajan samalla osastolla ja tykästyin kyllä kys.ssan hoitoon, mitään valittamista ei ollut, mahtavia hoitajia jokainen <3 meillä tosin on epävirallinen lupa myös synnyttää mikkelissä jos vaikka äitin luona sattuisin olemaan vesien mentyä, mutta en ole ihan varma suostusko mks ottaa mua edes vastaan kun kun on tää raskausdiabetes ja kaikenmaalilman sydänjutut pitää sit vaavelilta tutkia..
 
Hei kaikki. Olen oikeestaan siirtynyt kirjoittelemaan kokonaan tuonne facebookin puolelle ja en ole täällä käynyt aikoihin. Annoin kuitenkin luvan päivittää että tyttömme on syntynyt. Tulin nyt tännekkin lyhyesti kertomaan tilanteen, kun alkuraskaudesta täällä niin paljon olin.
Elikkä lyhyesti: Astmani meni huonoksi raskauden edetessä ja keuhkotilanne oli niin huono että jouduin sairaalaan sisään rv 27+5. Sairaalassa koitettiin saada lääkkeillä keuhkojani parammaksi, näistä kuitenkaan ei ollut juuri apua. Niimp ämakasin lääkityksessä, hapessa sairaalassa keuhko-osastolla.. minut kiikutettiin aina kerran viikossa naistenklinikalla käymään. Pikkuhiljaa tilanteeni huononi, vauvankohdun painon takia, huonosti toimivilla keuhkoilla oli hankalaa painon vuoksi. Tähän ei oikein lääkityksellä pystytty auttamaan. Pikkuhiljaa olin lähes vuodepotilaana... Rv 31 lääkärit tekivät päätöksen, että minun henkeni sekä vauvan hyvinvoinnint urvbaamiseksi sektio pitäisi tehdä lähiaikoina. (tähän asti siis olin kokoajan sairaalassa, en päässyt edes kahvioon tai ulos.. olin tulla hulluksi)

Lääkärit pääsivät yhteisymmärrykseen ja sektio tehtiin rv 31+6 nukutuksessa. Nukutus meni pelättyä paremmin., nukutuksen ajan olin hengityskoneella ja sen jälkeen pärjäsin kevythengityskoneessa ja pian jo lisähapella.. En tarvinnut tehohoitoa, niinkuin lääkärit olivat pelotelleet. Olin valvontaosastolla 5 vuorokautta ja sitten pääsin synnyttäneiden osastolle ja siitä 5 päivän päästä kotia.

Vauva oli syntyessään 237+g ja 43,5cm päänympärys 30cm. Hän voi viikkoihin nähden hyvin. Hengitteli nasal hengitystuella 6 tuntia jonka jälkeen on pärjännyt täysin omalla hengityksellä. Teholla oli 3 päivää ja valvontaosastolla 7 päivää sekä lastenvuodeosastolla kaksi ja puoli viikkoa. Tyttö pääsi kotiin viikko sitten, oltuaan kolmeviikkoa sairaala hoidossa. Syömisen opettelu on vielä kesken ja osa ruuista menee nenämahaletkun kautta, muuten kaikki sujuu normaalisti/hyvin.

Kovasti tsemppiä kaikille loppuraskauteen. Tosiaan olen enemmän facebookin puolella ja unohdan tämän palstan. Teidän kanssa oli mukava jutella ja tänne oli hyvä purkaa tunteitaan. Tämä oli loistava ryhmä, kaikki tukivat toisiaan. Kiitos jokaiselle ja hyvää jatkoa =)
 
Huih, aika kamalalta kuulostaa Omenan ex-neukkutäti.. Rasittavaa kun jotkut on tuollasia vaikka kyllä tietävät että nämä asiat on tärkeitä ja sitte tollasessa ammatissa olevaa ei kiinnosta : /

Mulla on neuvolassa tällä hetkellä varsinaisen neukkutädin sijaisen sijainen. Sitä varsinaista en ole nähnyt kertaakaan kun äitiyslomalla, samoin tuo hänen sijaisensa jäi äitiyslomalle ja se oli kyllä tosi kiva. Nykyinen "täti" on mua nuorempi, ei oo synnyttäny ja niin perskuleen kovakouranen että saa kohdun supistelemaan kun mittaa kohdunpohjan korkeutta. Huomenna olis sille taas ja oikeen etukäteen miettii että kuinkaha nyt ku se kumminki tunnustelee vaavin asentoa. Mä voin kertoa sille että se on raivotarjonnassa ei tarvi kokeilla :LOL:

Ullis mietti niitä lepakoita. Mä en liioon näe tuonne alas enää yhtään, mutta peilin avulla oon yrittäny sheivata kun en kertakaikkiaan kestä niitä raapivia ja alkkareiden väliin jääviä karvatupsuja :D Mutta toisaalta, onhan ne lääkärit nähny vaikka ja minkämoista niin eipä siitä tarvi ressata.

Mä tilasin eilen crosstrainerin. Kävely sattuu masun alle vaikka on tukivyö, jumppa samoin on epämukavaa. Oon tässä sitten säännöllisen epäsäännöllisesti yrittäny pyöräillä ja se onki kivaa, sitten kaikenlaista hyötyliikuntaa kuten ruohonleikkausta, siivousta jne. ja lihaskuntoa ylläpitäviä liikkeitä. Ajattelin, että tuolla crosstrainerilla on hyvä päästellä loppuun asti ja sen jälkeenki ku ei oo säästä kiinni.
 
mä olen menossa synnyttämään yksin tyksiin ens viikon torstaina! oon synnyttännyt kaksi edellistäkin yksin! ei siellä huoneessa ole koko ajan joku,mut kyllä kai pyytämällä joku opiskelia (jos on yliopistollinen sairaala) voi olla enemmänkin paikalla. itteni mielestä oli rauhottavaa olla yksin esikkoa synnyttämässä. en olis jaksannu, viitinny keskittyä toiseen ihmiseen siinä vieressä. ehkä tietty isä olis voinu olla paikanpäällä mut oon lapsien kanssa yksin niin semmoista ei tähän ole. siis onhan niillä tietenkin isä mutta osallistuminen on täys nolla! eli olen totaalinen yh. vanhemmat lapset jää mummulaan hoitoon sen aikaa kun oon sairaalassa.

nimi tälle pikkuiselle on ollut jo 20v tiedossa jos nyt poika on niin kuin ultrassa luvattiin :) eihän se tietty oo 100%lupaus että jos tuleekin tyttö niin taitaa raukka jäädä nimettömäks :) ei oo mitään ajatustakaan tytön nimestä. ku on ollut koko ajan tunne pojasta!!!!

huisp
 
No nyt on käyty toisen kerran hepatoosiepäilyn takia labralla antamassa verinäyte. Jospa huomenna saisi niitä tuloksia... Ei se nyt mennyt ihan putkeen kyllä tuokaan reisssu, ensin oli labran nainen ottamssa ihan vääriä kokeita (mulla on torstaina taas labra-aika tuon rhesus homman takia + streptokokki näyte) ja tää oli niitä vissiin ottamassa. Kyseli multa lähetettä, aloin jo hermostua että eihän mulla ole kun neuvolasta sanoivat että mene labraan, tietäävät kyllä siellä että oot tulossa. Hetki piti selvitellä että oltiin tuon naikkosen kanssa samalla aaltopituudella ja ilmeisestikin nyt se oikea verikoe saatiin otettua. Ei tää nainen tosin tiennyt että tuolla on vieläpä kiire, onneksi tajusin kysyä että saanhan tuloksen huomisaamuksi kun mulle on näin luvattu. Lupasi laittaa putkilon mukana tiedon että on kiireellinen.
Eli jännityksellä odotan huomista.... :x

Kauhea stressi mokomasta, jotenkin luulen että olisi väärä hälytys mutta nyt tuo terkkarin mumisema "arvo vähän koholla" jäi mietityttämään.


Kielletyt ruuat: Minäkin olen aurajuustoa syönyt, ruuissa lämmitettynä tosin. Muutenkin juustoja olen syönyt aika surutta, ulkolaiset fetajuustot olen pyrkinyt jättämään pois mutta en oo kyläillessä kehdannut alkaa turhan krantuksi. :D Haukeakin söin toissa viikolla vähän kun en muistanut että kuuluu kiellettyihin, ehkä se pieni pala ei oo pahitteeks.. :S

Mutta jospa sitä koittais saada ajatukset muualle vaikka lajittelemalla ja laputtamalla kirpparitavaraa. Tää on ollut ihan kamala päivä kun aamusta asti on mennyt ensin pienet asiat mönkään ja sitten oli tuo labra episodi.

Omena ja Pikku N 33+6
 
.

Onkos muut syöny jotain kiellettyä? :popcorn:
mä en oo kamalasti ressannu ruokien suhteen.alkuun tietysti vähän jouluna juustoissa ja kaloissa katselin mutta nekin oli vaarattomaksi tehtyjä(eli siis lohi itse graavattua tuoreena ja valion ja rainbown homejuusto tehty pastöroidusta maidosta).sushia oon ite tehny ihan tuoreesta graavilohesta ja sitä syönyt pahimpaan himoon.juustoissa en ole enää paljonkaan katsellut että millasesta maidosta on tehty kun mozzarellakin on turvallista ja silliäkin oon syönyt vaikka sen vaarallisuus kai on siinä suolaisuudessa.maksalaatikkoa olen syönyt kerran kuussa ja ulkomailla söin majoneesia ja jätskiä..tosin usassa jossa ruuan puhtaus on suomen tasolla.ja lidlin mansikoita oon nyt vetänyt..huuhtassut kyllä niitä ennen käyttöä.mun käsittääkseni isojen markettien kala/lihatiskien graavilohet ja savukalat ja lihat on ihan turvallisia kun ne ei ole vakuumituotteita.ja sieltä voi aina kysyä alkuperää

täällä viime yö meni taas pyöriessa kun ei saanut sopivaa asentoa.tai sai mutta kun alko paikat puutumaan.mä nukuinkin pitkät pätkät selällään kun se on kaikista paras asento nukkua.aamulla kun käännyin sängyssä niin alavatsalla ihan järkyttävä kipu.hitaasti kääntyminen on ihan ok mutta sitten jos nopeasti kääntyy niin tuntuu ilkeältä..annan kohta tolle lapselle navigaattorin että löytäis pihalle yksiöstään :D

anna ukkos sheivata vaan:) meilläkin mies oli innoissaan kun pääsi ajelemaan ennen kylpylää..tosin se höyläs niin tarkasti että puolisen tuntia siihen meni ja parin päivän päästä oli karvatupet tulehtunu liiasta hiulaamisesta..mä olen ite sen jälkeen peilin kanssa tai sokkona yrittäny pitää siistinä :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä