Heinäkuun hellemasut 2013 * Joulukuussa *

Jouluterveiset sairaalasta. Voin kertoa, että tunnelmat eivät ole parhaimmasta päästä, mutta meneehän se näinkin, tippaan sidottuna... Oli aika haikeaa kuunnella, miten 5v kertoili puhelimitse joulunvietosta kotona, joulupukista ja lahjoista. Onneksi siellä on kuitenkin ollut molemmat mummot ja vaari ja tietysti isänsä niin ei ole lapsi ehtinyt minua ikävöimään.

Sanokaa, että tämä oksentaminen loppuu kohta, loppuuhan se?!

Enna ja joulutontut 11+1
 
BDU
Voi ei ennanniina :| Kurjaa ettö joudut joulun viettämään sairaalassa!! Toivon tosi kovasti että sun olot helpottais jo ja pääsisit nauttimaan raskaudesta!

Täällä joulu meni normaalin tohinan keskellä reissatessa sukulaisten luona. Olokin pysyi hyvänä (vaikka väsyneenä) kaikesta mässäilystä huolimatta. Isovanhemmille kerrottiin heinäkuisesta tulokkaasta ;) Täällä taisi olla muitakin jotka aikoivat kertoa uutisensa nyt joulun alla?

BDU ja ötökkä 10+4
 
Voi Ennanniina, kuulostaa todella kurjalta! :( Kaksosraskauksissahan on toisinaan tuo nurja puolensa - oireet tuplana. Toivottavasti pääsisit pian perheesi luo niin että pahoinvointi väistyisi taka-alalle!

Meillä meni joulu joutuisasti, paljon tuli lahjoja (enimmäkseen tietenkin esikoiselle) ja jouluruoka oli hyvää! Anopille kerrottiin raskaudesta samalla, otti asian ihan hyvin.

Pahoinvointi on vähän lieventynyt, mutta väsymys on kamalampaa mitä se on aikaisemmin ollut.

Hyvää joulua vielä meiltäkin teille!

Ilyana ja Papu 10+2
 
Ennanniina :hug: Todella ikävää, että joudut joulun viettämään sairaalassa :( Toivottavasti sinun pahoinvointisi alkaisi pian helpottamaan. Eikös sitä sanota, että 12 viikon jälkeen pitäis alkaa helpottamaan? Itselleni pahimmat viikot olivat juuri 11-12 viikot, kun mikään ei tuntunut pysyvän sisällä. Tänään pahoinvointia ei ole ollut ollenkaan ja eilen alkoi 13 viikko.

Mandarii ja vaavi 13+1
 
Pikaisia kuulumisia täältä.

Joulu meni taas kerran oksennustaudin merkeissä, molemmat tytöt aloitti perjantaina, mies oksensi aatonaattona ja mä sitten koko sen aattoyön :x Tää oli nyt kolmas vuosi peräkkäin kun itse olen oksennustaudissa jouluna, nyt oli sitten muukin perhe. Tuntui niin turhalta laittaa kaikkia niitä ruokia, kun vieraat ei sitten voinut tullakaan ja parit itkutkin raskauhuuruissa tuli väännettyä. Söin aivan pienen annoksen jouluruokaa joulupäivänä ja sen jälkeen se ei enää ole maistunutkaan. Mä taidan ensi vuodeksi ostaa vaan mustikkakeittoa jouluruoaksi.

Ylihuomenna olisi sitten se ensimmäinen ultrakin, ei jännitä tällä hetkellä, kyllä täs vielä kerkeää.

Ennanniinalle paljon jaksamisia! Toivotaan että pian helpottaisi!

Tanni ja ylläri 10+6
 
Heipparallaa!!

dada tervetuloa mukaan :wave:

Ennanniinalle jaksamista :hug:

tannille myös, noi yrjötaudit on kyllä ihan hanurista.. :( Nythän on taas norovirus liikenteessä, oon ite 2 kertaa sen sairastanut ja ei kyllä ole mitään herkkua..

joulu oli ja meni onneksi.. En ole mikään joulufani. Aattona kuitenkin käytiin mun äitillä syömässä ja eilen miehen mummilla ja vaarilla, jossa oli myös miehen sisko ja äiti miehensä kanssa. Meidän oli tarkotus paljastaa raskaus siellä kaikille, mutta hupsista miehen äiti olikin sen jo siellä lipsauttanut esille ennen kun edes miehen kanssa ehdittiin paikalle.. :D Miehen sisko on innoissaan, kun meillähän tuo la on hänen synttäripäivä ... :)

Siis mulla on aivan ihana ja seksikäs raskausoire!!! mulla kasvaa pitkiä mustia karvoja mahaan!! (en edes keksi millasen hymiön tähän voisi laittaa!!) Esikoisesta tuli kans. Se on kiva yrittää sitten aina muistaa sheivata maha ennen ultra ja neuvolakäyntejä.. :kieh: vaikka tuskinpa niitä nyt siellä kiinnostaa miltä mun maha näyttää... :D

Nanna & Pulla 12+0 :heart:
 
Täälläki Joulu meni nopeaa ja onneksi ihan hyvin; ei ollut huonoja oloja eikä kovaa väsymystä. Mutta jälkeenpäin on kyllä väsyttänyt, tänäänkin nukkuin pitkään..

Täällä on puhuttu jotai synnytyksestä. Mäkään en ole vielä sitä hirveästi uskaltanut odottaa kun kuitenkin raskaus on vielä melko alussa. Sen verran tietenkin, että koko prosessiin liittyy paljon jännitystä mutta myös pelkoa kivusta ja sen määrästä. Mulla on semmonen pelko, että pyörryn kivusta kesken ponnistusten ja vauva jää jumiin.. toivottavasti on turha pelko.

Ens viikon perjantaina ultra, en malttais oottaa!:heart:

jennimarika+masuasukki 10+5
 
Moi kaikille pitkästä aikaa! Kokeilin kuunnella eilen illalla pitkästä aikaa dopplerilla masua. Ja sain äänet kuuluviin ekaa kertaa! <3 Ihanaa! Hain esikoisen (poika) äitiyskortin jotta voisin vähän vertailla sykenopeutta. Pojan syke oli alusta loppuun 120-135. Tämän pikkuisen syke oli kokoaja 150-160. Tänäänkin kokeilin jo pariinkin kertaan ja syke oli tuo sama. Mahtaakohan olla tyttö tulossa? :) Jännittävää. Raskaus on tähän saakka ollut muutenkin kovin erilainen kuin pojan raskaus oli. Mutta kumpi vaan se voi olla, ei mikään sykevertailu, mahan muoto ja raskauksien vertailu kerro todellisuudessa mitään varmaksi. Nyt kyllä on jotenkin tyttöolo.

Millaisia sykkeitä muut kotidopplerien käyttäjät ootte saaneet?

Pesco ja Viuhti (uusi masunimikin tuli samalla :) ) 13+2
 
Nämä minun kirjoitukset ovat valitettavan omanapaisia. Luen kyllä kaikkien tekstit ja olen onnellinen kaikkien hyvistä uutisista, mitä ultrissa on tullut!

Olen siis edelleen sairaalassa. veriarvot ovat niin huonot, että kotiin ei ole asiaa vielä. Tipan kautta saan lisänä nyt kaliumia, mikä kirvelee suonta melkoisesti. Lisäksi kokeilla on taas uusi pahoinvointilääke, jos se toimii ja nestarit saadaan kohdilleen niin pääsee kotiin!

Tänään oli np-ultra. Vauvat ovat samassa pussissa, istukka on yhteinen, mutta onneksi vauvojen välillä oli kalvo. Seuranta on silti jatkossakin tarkkaa, seuraava ultra on jo rv 15. Lähinnä kai seurataan, ettei painoeroa sikiöiden välillä ala muodostumaan.

Niin niskapoimut ja nenäluut olivat normaalit ja vauvat vastasivat täysin viikkoja molemmat. Olen elänyt jonkun nettilaskurin mukaan laskettuja viikkoja, mutta sitkeästi tuntuvat olevan täällä minua vähän edellä, joten sain päiviä hieman lisää.

Enna ja tuplat 11+4
 
Tanaan on mulla ollut huono paiva. Olo ollut tosi alavireinen ja paata jomottaa jatkuvasti. Mulla on ilmaantunut kummia raskausoireita, kuten se etten pysty menemaan aamuisin suihkuun tai siita tulee todella huono olo, iltaisin hieman helpompaa, mutta ei taysin ongelmatonta silloinkaan. Lisaksi peppuani sarkee vietavasti, asennolla ei ole valia. Ruokahalu on kadonnut, ainoastaan fanta maistuu...

Gil ja masuasukki, viikot nyt 10+6.
 
  • Tykkää
Reactions: Ruttu
Ennanniina:hug:, toivottavasti arvot saadaan kohilleen ja lääkkeet auttaa.

Soitin neuvolalle, täti lomilla joten vasta huomenna saan kiinni :(. Lääkkeet saankin varmaan sitten vasta vkl jälkeen jos ees saan mitäänpahoinvointiin.. Noh jos sypellä oli kätilö sitä mieltä että tartteen niin jospa mua kuunnelta neukullakin. Ja toivotaan että auttaavat. Jaksasin olla töissä ja vielä kotonakin...

Kaikille paljon haleja ja hyviä vointeja :heart:
 
Ennanniina,ikävää että joulusi meni sairaalassa!varmasti raskasta tuo pahoinvointi mutta yritä ajatella positiivisesti,ainakin raskaushormoneja on kun tuollaiset oireetkin :)

me ei olla vielä uutisia kerrottu vanhemmille vaikka kovasti teki jouluna mieli.uutena vuotena sitten kerrotaan :)

onko kukaan muu samalla tavalla hurahtanut kuin minä?ostin nimittäin sellaisen äidiksi kirjan jossa on raskaudesta tietoa ja vauvan ensimmäinen vuosi.taakse voi omia tuntojaan kirjoittaa yms kivaa :) linkki:Äidiksi - Katja Kessler - Kirja (9789513168407) | Adlibris kirjakauppa - Pohjolan suurin kirjakauppa
 
roosakaisa Mulle lääkäri ei kirjoittanut pahoinvointiin lääkettä. Sanoi, että niitä tulee helposti nappailtua päivittäin, kun kerta helpottavat oloa. Lääkäri kuitenkin oli sitä mieltä, että pidemmän päälle eivät olisi hyväksi vauvalle. Jotenkin tuntui vähän erikoiselta koko juttu.

Ennanniina Voimia, toivottavasti arvot tulisivat pian kuntoon ja pääsisit kotiin <3
 
Heippa! Mulla kanssa on ollut päänsärkyä ja sen lisäksi iki-ihanaa närästystä :( Vieläkin on pahoinvointia, mutta oikeesti melkein enemmän mua tällä hetkellä häiritsee tuo jatkuva inhottava närästys, johon ei rennie pahemmin auta. Ja se gaviscon tai mikä onkaan on niin kuvottavaa, etten sitäkään viitsi kokeilla, se koostumus kun sen laittaa suuhun, hyiiii!

Nyt on alkanut tehdä tosi tiukkaa sängyltä/sohvalta nouseminen, tuntuu et nivuset repeää, tosi kovaa kipua tuntuu jos vahingossa liian nopsaa nousee.

Mun tekee ihan hirveesti mieli kaikkia marjoja ja hedelmiä, vähän väärä aika vuodesta vaan! Mansikoita voisin syödä ihan loputtomasti, nyt onkin jo kesän varastot tuhottu pakkasesta :LOL: Jotenkin tuntuu että tässä raskaudessa on muutenkin mieliteot paljon voimakkaampia kuin aiemmin.

Paljon tsemppiä Ennanniinalle!


Taksu & 11+0 :)
 
Pahoinvoiville jaksamista. Se vetää mielen kyllä tosi matalaksi jos sohvan/sängyn vangiksi jää.. Oli ja on edelleen kyllä syyllinen olo saamattomuudesta.

Tänään oli Lääkärineuvola :) Kaikki oli niinku piti ja vauva oli virkeä ja liikuskeli paljon. Vastasi viikkoja eli 12+2.Istukka on takaseinässä joten ei ainakaan vaimenna sitten liikkeitten tuntemista.
Itku meinas päästä kun otettiin papa-näyte,se sattu nyt erityisen paljon.. Edelleen vihloo alavatsaa ja ruskeaa pientä tuhrua jää paperiin.
Paino oli pudonnut -1kg parin viikon takaisesta käynnistä. Lähetteen rakenneultraan aikoi tehdä joten nyt jäädään odottamaan aikaa sinne. Tammikuun puolenvälin paikkeilla on aika sokerirasitukseen.


*piuu&Kippura 12+2* :heart:
 
Tervetuloa dada :wave:

Ennanniinalle kovasti jaksamista :hug: toivottavasti uusi pahoinvointilääke toimii ja pääset pian kotiin!

Olo on edelleen vaihteleva, mutta iltaisin usein huononee, päätä särkee ja jonkin näköistä närästystä/poltetta ruokatorvessa. Suklaata en ole pystynyt koko jouluna juurikaan syömään :x ajatuskin etoo! Suolapähkinät kyllä maistui :p

4 yötä nt-ultraan =)

Madagascar 11+0 *POKS*
 
Ennanniinalle jaksuja täältäki :hug:

Ja kaikille muillenkin pahoinvoinnin kanssa kamppaileville tsemppiä!

Mulla helpotti huono olo jo viikko-pari sitten. onneks! siltikään ei voi syödä mitä sattuu, hajut ällöttää ja jotkut eväät on kans sellasia että nousee pala kurkkuun jo pelkästä ajatuksesta.

Pesco mulla ei oo omaa doppleria, mutta mulla kaikilla neljällä on sykkeet ollu melkein täsmälleen samat koko raskauden ajan, ja raskaudet muutenkin on ollu mielihaluja lukuunottamatta samanlaisia. Pahoinvointi tosin on pahentunu joka odotuksella, mutta siihenkään ei oo vaikuttanu vauvan sukupuoli :) mahastakaan ei kukaan muu oo osannu oikein arvata kun mun äiti :D kerhossakin olivat yllättyneitä kun mun kapeesta pystymahasta tulikin tyttö eikä poika :D
Lapset siis ovat poika, tyttö, tyttö ja poika :)
Ainoo ero siis raskauksissa on ollu se et poikien kans on haluttanu grillikyljystä yms ns.miehistä ruokaa, tyttöjen kans mehujäätelöö ja raikkaita hedelmiä :)
Tämä viides sit pitää jännityksessä loppuun saakka, (ei kysytä sukupuolta) kun mielihalut on laidasta laitaan :D yhtenä päivänä haluttaa turkinpippuria ja hampurilaisia, toisena ne ällöttää ja on pakko saada jäätelöö. kolmantena se jäätelö etoo jne :)

Ultra olis ens keskiviikkona :D jännittää!! mieskin aiko tulla mukaan :) missasi alkuraskauden uän työreissun takia. jospa raskaus kolahtais sillekin tajuntaan ;)

MrsO & Pikkuruinen 10+6
 
Ennaniina, toivottavasti olo alkaa koheneen ja pääsisit jo pois sairaalasta!

Joulu oli ja meni ja siinä kävi juuri niinkuin ounastelinkin, eli ei jouluruoka ihan hirmu nautinnolliselta tässä suussa maistunut. Ihan ok perusmättöä mutta ei sellaista jokajouluista hurmosta hyvästä ruasta. Tapaninpäivänä paistelinkin jo ylijääneitä perunoita ruuaksi itselleni kun muu porukka vielä santsasi kinkkua...

Välillä kyllä kirjaimellisesti unohtaa olevansa raskaana, niin hyvä on olo ollut. Jos ei repäisykipuja, väsymistä ja rintojen arkuutta olisi niin voisin helposti unohtaa koko raskauden. Käsittämätöntä että tässä porskutellaan jo viikolla 11.. kun np-ultra-aika tuli, niin siinä samassa lapussa oli rakenneultrankin aika helmikuun lopulle...mun piti oikein laskemalla laskea että joko mie silloin olen niin pitkällä :LOL:

Mun paino kyl suhaa oikein tosissaan, kiitos nesteturvotuksen joka on ollut mun riesa jo vuosikausia. Ennen joulua paino oli tippunut yht. 6kg, tapaninpäivänä kattelin että jahas, kolme kiloa lisää, ja tänä aamuna, kun olin pari päivää jo syönyt normiruokaa ja juonut lähinnä vettä oli niistä kolmesta nousseesta kilosta jäljellä 500g minkä odotinkin tulevan... Mulla on tän mun painon kanssa aina sellanen pelko persauksissa lääkäreiden suhteen, kun niille tuntuu olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää että jonkun paino voi heitellä useita kiloja parissa päivässä. :whistle: No nyt ei ainakaan saarnaa pitäisi ainakaan painon noususta olla tulossa, vuorossa siis "ei raskauden aikana saa laihduttaa" -naputus :D

Hyviä vointeja ihan jokaiselle! :)
 
Heipparallaa!

Mulla ei kotona ole doppleria, saisin kyllä lainaksi heti kun tarviin, mutta siinä ei ole näyttöä :( Mutta siis noista sykkeistä esikoisesta oli neuvolakäynneillä 125-190 joten noista ei voi mitään päätellä :LOL: no joo, mutta siis sillon jos ne oli normaalit, niin ne oli jotain suunnilleen 135-145 ja poikahan tuo on.. :) Mua ehkä vähän tällä kertaa jännittää noi neuvolakäynnit just kun esikoisesta noi sykkeet heitteli noin paljon ja kerran tuli kiireellä lähdettyä neuvolasta suoraan sairaaalaan noiden 190 sykkeiden takia.. : /

Nyt ollaan raskaudesta kerrottu molempien perheille ja sukulaisille.. :) Ainoastaan miehen isänäidiltä oli tullut kommentti, että ai jo nyt.. Esikoinen on siis lokakuussa täyttänyt 1v. Mutta mua ei sen mielipiteet kiinnosta.. :D Sitä paitsi mun mielestä ei 1v-8kk oli mitenkään pieni ikäero vaan ihan sopiva..

Mites teillä muilla joilla on ennestään lapsia on mennyt sf-mitta ja vauvan paino Mulla esikoisesta lähes koko raskauden sf-mitta oli keskikäyrän alapuolella, pari vikaa viikkoa just ja just keskikäyrällä ja poika painoi 3760g.. monet oli yllättynyt siitä, että painoi noinkin paljon, kun mulla oli aika pieni maha ja just toi sf-mitta koko raskauden oli pieni..

Tsemppiä kaikille tuleviin ultriin!! :heart:
 
Ultrakuulumisia!!!!!!

Ihanaa, kaikki oli hyvin!! :heart: Mä olen niin onnellinen! Heti kun vauva näkyi ruudulla, niin purskahdin helpotuksesta itkuun, se on ihan varmasti siellä :)
Onneksi en eilen tullut poksahtamaan, koska tänään olisin saanut poksahtaa uudestaan viikon suuremmilla lukemilla =) Lasketun ajan voi päivittää 12.7.2013
Mittaa pikkuisella oli pää peppu 5,2cm ja turvotusta jotain 0,7 eli hyvät arvot :) Ihanasti heilui ja potki jaloilla :heart:

Paras perjantai!

Tanni ja ylläri 12+0 (hui, viikko enempi tuntuu jo aika kivalta!)
 
Tänään mulla taas ihan hyvä päivä menossa, tosin peppusärky ei ole kadonnut mihinkään, mut muuten olo on tänään paljon parempi. Ja lisäksi hyviä uutisia asuntorintamalta, sain aivan ihanan vuokrakolmion jossa on vielä edullinen vuokra eli päivä ollut ihan täydellinen. Kyllä nyt kelpaa palata suomeen.

Gil ja masuasukki 11+0
 
Hei :wave: *helpotuksen huokaus*

Terveiset täältä savosta. Eilen käyty taasen tarkastamassa tilannetta kun lievä vuotelu jatkuu vaan. Vauvat voi hyvin ..(itkee ilosta).. Joulu meni aikalailla poskelleen kun stressitila oli päällä, mutta onneksi ihana perheeni yrittivät parhaansa pitääkseen ajatukseni muualla. Siskon muksut sai piristettyä kummasti haikeaa mieltämme.

Nyt sairauslomalla sitten ja ensi viikko onkin lomaa. Jospa sitä sitten pääsisi jo töihin. Kuulemma kaksosraskaudessa pitempi vuotelu on normaalia. Kaikki on kokoajan kyllä puhuneet riskiraskaudesta, mutta kukaan ei ole oikein avannut sitä meille. Kuulisin mielelläni teidän toisten kaksosia odottavien matkasta, jos täällä vielä olette.

Ja nannamamma multa puuttuu toi ikä, elikkäs 31 v. ja la:t on sillai jännästi, että koon mukaan A:n la 30.6.2013 ja B:n 1.7.2013. Kovastihan nuo höpöttää, ettei mene sinne asti :p

KAIKILLE POKSUVAA UUTTA VUOTTA JA ENNEN KAIKKEA ONNEA VUODELLE 2013!

T: NICCI JA RAKKAAT
 
Joulu tuli ja meni täälläkin mukavasti, pahaaoloa ei ole ollut kohta viikkoon enää. Jotkut ruuat kylläkin ällöttävät edelleen ja joitakin himoitsee valtavasti. Kaupassa on mukava käydä melkein joka päivä, himoitsee jotain kaupassa mutta sitten kun tulee kotiin ällöttää jo ajatuskin ja saa suunnitella ruuan uudestaan. :x

Meillä oli meininki kertoa jouluna molempien perheille mutta ajateltiin sitten kuitenkin olla kertomatta vielä, kun kuitenkin ultra on maanantaina ja sit voi toivottavasti antaa itselleen luvan iloita raskaudesta kunnolla.

Jospa kävisi ultran jälkeen vähän vaateostoksilla, mahtuu enää yhdet ainoat farkut enää kiinni puristamatta, muut joko ei mene kiinni tai puristaa mahaa.

Lumikki87 & Pöökö 12+0 POKS
 

Yhteistyössä