*Helmikuun Hehkeät 2011, LOKAKUU*

Hoitoalustasta/pöydästä: Meille ei hommata kumpaakaan. Totesin kahden ekan aikana, että niille on niin vähän käyttöä, ettei kannata hommata. Hoitoalustana meillä toimii alakerrassa kodinhoitohuone + paksu pyyhe ja yläkerrassa meidän sänky + pyyhe. Pyyhe on sitten helppo heittää suoraan koneeseen, kun se on pississä, kakassa tai puklussa, eikä tartte olla vähän väliä käsin pesemässä alustaa. Alustoissa on yleensä vielä hankalia saumoja, joista löysät vauvankakat ei meinaa lähteä millään.

Sukupuolen kertomisesta: Laitettiin kyllä kavereille viesti ja soitettiin isovanhemmille heti eilen kun sukupuoli oli selvinnyt. Helpompaa heidänkin sitten tehdä hankintoja ja neulomisia yms. kun tietävät. Lapsille haluttiin kuitenkin kertoa, eli he olisivat sen tiedon kyllä nopeasti levittäneet. Minä olen kanssa sellainen hölösuu, että olisin sen kuitenkin möläyttänyt.

Liitoskipuja on myös täällä, mutta toistaiseksi suht lieviä. Lähinnä tuntuvat häpyluussa ja häntäluussa.

Kävin lapset kotiin ja tytöllä taitaa iskeä flunssa päälle. Mummo on jo valmiudessa tulemaan aamulla, kun mun on pakko tehdä töitä (vaikkakin olisin kyllä virallisesti sairaslomalla). Hirveästi töitä tarjotaan, enkä osaa kaikkeen sanoa ei, kun sitten puolet kuusta olen palkattomalla vapaalla siellä Thaimaassa...Onneksi äitiysloma on minullekin tarpeeksi hyvä syy kieltäytyä töistä.

Osaako kukaan muuten laskea sitä äitiysloman alkua? Eli aion nyt erittäin todennäköisesti aloittaa sen 50 päivää ennen laskettua aikaa, mutta miten se lasketaan, kun väliin osuu pyhäpäiviä. Ja lasketaanko viikonloput vai ei? Mä en ole oikein tuosta perillä. Olisi hyvä saada selviteltyä, milloin se alkaa, että voin ottaa lapset kotiin ja suunnitella vastaanottamani työt jo hyvissä ajoin. Kun ei ole säännöllisessä tuntityössä, niin nämä pitää tietää aika hyvissä ajoin...

Commander ja Nooa 20+6
 
Äitiysloman laskeminen selvisikin jo. Eli siihen lasketaan arkipäivät maanantaista sunnuntaihin vähentäen pois arkipyhät. Mulla alkaisi laskujen mukaan äippäloma siis 17.12. Töitä on nyt tiedossa 9.12. asti, eli muutamalle päivälle pitää vielä duunia sitten koittaa etsiä.

Commander
 
kultatiuku uskaltaako kysyä että mikä syndrooma teijään pienellä on?

ja vakuutuksen ottamatta jättämisestä suosittelen ottaa kyllä,voihan sen sitte katkasta. Siskonpojalle tuliki leikkauksia sitten heti syntymän jälkee eikä vakuutusta ollu. Samoin kaverin lapselle tuli synnytyksen yhteydessä Erbinpareesi ja hekään eivät vakuutusta omasta mielestään tarvinneet ja kyllä fysioterapiat tms monen vuoden kannalta ja leikkukset yms olisi ollut hyvä syy ottaa vakuutus jos olisi tiennyt. mutta kun koskaan ei voi tietää.

neitiniisku tervetuloa tietämättömien klubiin :D MEkään ei sukupuolesta selvää ees otettu ku haluttii yllätys ja tyttöjen vaatteit tuolla kaappi pullollaa niin jos on poika voi ne vaatteet sittenki ostaa. :)
 
Huh. Oottepa taas ollut aktiivisia kirjottelijoita:) Mukavaa, että juttua (ja varsinkin ultrakuulumisia) tulee!

vakuutuksesta meillä ei ole ollu puhetta. Tietääkö joku, onko Pohjolalla vauvalle vakuutusta? Meillä kun on kaikki vakuutukset asuntolainan takia pohjolassa, niin hyvä olis sitten samasta paikasta ottaa jos ottaa.

Sukupuolen kertomisesta: me ei sukupuolta kerrota muuta kun molemmat sai kertoa yhdelle haluamalleen ihmiselle. Muille selviää sitten helmikuussa :)

Meille ei myöskään hoitopöytää tule. Kodinhoitohuoneessa on sellanen taso, johon saa alustan ja päälle pyyhkeen. Ja sit sängyn päällä pyyhkeen päällä on toinen vaipanvaihto ym. hoitopaikka.

nelli & mytty 21+3
 
Pakko kommentoida tuohon hoitoalustaan liittyen: Me ostettiin Ikeasta sellainen puhallettava hoitoalusta. Ja siihen päälle kaksi kangassuojusta, jotka siis saa sitten irrotettua ja pestä. :) Laitetaan se kylppärissä olevalle pöydälle/tasolle. Voihan toki olla, että tuo alusta on turhakin, ainakin sit myöhemmin kun vauva kasvaa ja vaipan saa varmaan vaihdettua missä tahansa. Mutta pienellä vauvalla se on varmaan ihan kätevä. :)
 
Commander: Kelan sivuilla on laskuri, millä voi tarkistaa, että laskitko oikein ja siellä pystyy myös laskemaan jos loman haluaa aloittaa ajoissa.

Meillä on hoitopöytä (ikea halvin malli), koska pesupisteen vieressä ei ole mitään tasoa. Nyt kyllä 1-vuotiaan vaipat vaihdan pesuhuoneen lattialla, koska pyörii niin kauheasti. Mutta hoitopöydällä on alusta ja sen päällä harso, mikä on sitten helppo heittää pesuun, eikä vie kauheasti tilaa koneessa. Meillä ainakin aika usein jostain vähän lorahti pissaa tai kakkaa väriksi harsoon, että sitä sai olla koko ajan vaihtamassa. Lisäksi hoitopöydän alla on taso, missä on vaipat, valkoiset harsot (joita siis käytetään peppupyyhkeinä ja alustoina, värilliset on pukluille) ja muuta tarpeellista.

Pohjolassa on vauvavakuutus https://www.pohjola.fi/pohjola?cid=330802431&srcpl=4
Ja yleensä vauvavakuutuksen ehtona on muuten kotivakuutus samasta yhtiöstä.

Ja onnea kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille!
 
Pohjolassa on mielestäni aika hyvä vakuutus, se kun ei lakkaa 20 vuotiaana kuten monilla muilla yhtiöllä, vaan oli muistaakseni 65 vuotiaaksi asti voimassa. Jos siellä ei ole omaa kotivakuutusta, niin vauvan vakuutuksen voi liittää jonkun toisen kotivakuutukseen. Meillä tehdään niin että vauvan vakuutus liitetään isovanhempien kotivakuutukseen. Jos kotivakuutus loppuu, niin vauvan vakuutusta voi jatkaa itsenäisenä (hinta nousee kyllä huimasti). Satuin tänään käymään siellä ja kysyin tuosta vaikuttaako raskaudenkeskeytys vakuutuksen saamiseen ja ainakaan heillä ei vaikuta (täällä kun joku sitä epäili). Painoindeksistä en huomannut kysyä. Pohjantähti ei ainakaan vaadi neuvolakortista kopioita, joten heille voisi saada vakuutuksen vaikka painoindeksi olisi yli tietyn rajan. Nimim. vakuutusten kanssa paininut...
 
Viimeksi muokattu:
Heipparallaa!

Täällä on (oman vaakan mukaan) paino kilon verran noussut, aiemmin on alkanu nousta tässä samoihin aikoihin...

meille on muutamia vauvan vaatteita jahkaantunu, mitään ostoksia ei olla vielä tehty, pinnaria ollaan katteltu ja tuplarattaita mietitty, mutta nekin todennäkösesti ostetaan käytettyinä. En suoraan sanottuna ole jaksanut tai edes halunnut kauheesti miettiä vielä mitään vauva juttuja.
Itseasiassa on hetkittäin varsin ristiriitaset tunteet tään raskauden kanssa... mukavaahan se on kun vatsa pyöristyy ja pienet potkut tuntuu, mutta... paletti on ihan sekasin... töissä pitäs kovaa vauhtia miettiä kevään juttuja, koulutustarjotinta itselle (tai siis sijaiselle)... eikä toisaalta oo lainkaan kivaa jäädä pois töistä, nyt kun alkaa päästä työporukkaan ja töihinsä kunnolla mukaan... (positiivista silti, et työpaikka jää mua odottamaan äitiysloman ajaksi, on vakipaikka, et siittä ei tarvii ressata)
selvennykseksi siis, että kyseessä on yllätysraskaus...

meillä on kaikki vakuutukset IF:fillä, kuten nyt myös Nyytinkin jo voimassa.

Olotila on väsynyt, ja joitakin ennakoivia suppareita on ilmenny... zumba-tunnit jouduin lopettamaan, kun tuli vatsan seutu julmetun kipeäksi... iltasin sitten on käyty vähän kävelyllä, maistuu unikin koko perheelle paremmin=)

Mutta nyt iltapalan tekoon, kun ukkelikin tuli kotio=)

Vointeja kaikille!!!

Maariana83+ Nyytti 20+0 (poks!!!niin se puoliväli jo yllätti)
 
Huomenta :)

Adalmis onnea poikalupauksesta :)

Me ei meinata myöskään vakuutusta ottaa, ei ole erikoista syytä siihen ei vaan olla sitä niin kovin ajateltu.

Liitoskivuista että jos ne on sellasia ikäviä vihlasuja niin sitten niitä on aina silloin tällöin...

Hoitopöytä/jalusta ei varmaan mitään pöytää osteta jos ei hommata pesutornia niin ostetaan ihan hoitoalusta vaan pesukoneen päälle :)

ON: Käytiin eilen rakenneultrassa ja kaikki oli niinkuin pitääkin...oli aivan ihana kätilö jotenkin niin symppis :) Sanoi, että tästä voisi tehdä opetusvideon, kun kaikki näkyy niin hyvin ja selkeesti :D ja meille tulee aivan selkeä POIKA! oli niin kovat esittelyt menossa, että isäänsä kyllä tulee ;) :heart:
Painoa oli pikkumiehellä n. 330g :heart: sydämen sykkeet + ja liikkeet ++. Istukka ihan takaseinässä ja napanuora keskellä istukkaa joten kaikki oli hyvin.... Tuli jotenkin vielä todellisempi olo nytten kun sai tietää kumpi on tulossa...tippa linssissä sai ruutua katsella :)

Happynow ja pikkumies 20+0 eli puolivälissä ollaan :heart:
 
sasuma sulla on toden näkösesti siellä 2 kertaa se http:// eli ota toinen tollanen setti pois ni pitäs näkyä:)

Hoitotasosta Meille tulee lipasto minkä päälle irrotettava hoitotaso.. lipasto on hyvä lisätila vauvanvaatteille/vaipoille yms ja myöhemmin vaikka leluille:)

Vakuutus meillä on jo kans varattuna.. Otettiin tapiolan lapsivakuutus joka sit korvaa jo heti syntyessäkin..

Täällä ei kyllä olo helpota yhtään:( täytyy lähtee työterveyteen näyttään korvat ja saavat kattoo poskiontelotkin.. veikkaisin et olis alkamassa korvatulehdus.. sen tuntunen toinen korva on.. ja taidan joutua ottaan saikkuakin sit vähän ni ei pahene tauti enempää.. turvallista varmaan vauvankin kannalta:)

Jane & Viltsu 23+2
 
Mukavia ultrakuulumisia taas :)

Minäkin voin liittyä tietämättömien kerhoon :wave: Meillä olisi kasoittain poikien vaatteita, saas nähdä tuleeko kätyttöä. Pienimissä kyllä löytyy ihan neutraaleja värejä kun ei esikoisestakaan tiedetty etukäteen kumpi tulee.

Varustelua olen jo jonkin verran miettinyt. Osa esikoisella olleista tavaroista on siskolla lainassa, enkä vielä tiedä milloin "vapautuvat" heiltä. Ollaan kierrätetty vuorotellen toisillemme varusteita niin on tullut halvemmaksikin. Hoitopöytää olen miettinyt, haluaisin juurikin tuollaisen lipastosysteemin niin saisi vaatteet sinne. Ongelmana on tällä hetkellä tilanpuute : / Hoitopöytä oli ainakin meillä hyvässä käytössä esikoisella. Hoitoalustaa ei saa pesukoneen päälle kun siinä on kuivausrumpu. Ehkä myös uusi sitteri pitäisi hommata. Ja kaukaloon käyvää lämpöpussia olen harkinnut, mutta toisaalta sitä tarvitsee aika lyhyen ajan (olen ihan valmistautunut, että tämä ei ainakaan ennen laskettua synny).

Liitoskipuja täälläkin, ainakain sellaisiksi nämä jomottelut lanteissa, selässä, reisissä ja jalkovälissä tulkitsen.

Blue ja pienokainen 22+6
 
Onnea ultrakuulumisista :flower: Täällä on ultra parin tunnin päästä ja keskittymiskyky on ihan hukassa! :D Jänskättää!

Meillekään ei tule hoitopöytää, vessassa on pesukone jonka päällä ajattelin hommat hoitaa. Tosin olen miettinyt kuinkahan kätevä olisi pinniksen päälle laitettava hoitotaso, se olisi vähän leveämpi ja korkeammalla kuin pesukone. Kellään kokemuksia?

Vakuutusta ei ole mietitty mutta varmaankin otetaan sellainen vauvalle. Itselläni on tosi hyvä vakuutus ollut aina ja sitä on kyllä tarvittu jo vauvasta lähtien (synnyin todella pienenä keskosena, 2kk liian aikaisin). Jotenkin vaikka sairaanhoito yleensä toimii ihan hyvin lapsille, mieleläni menisin yksityiselle jos tulee ongelmia terveyden kanssa...

Vielä 2,5h iiiiks :D

pokemoni & myttynen 20+2
 
Huomenta :)

Meillä on aiemmin ollut hoitopöytä lapsilla ja tulee nyt myös. Ikeasta ajattelin käydä ostamassa sellaisen lipasto/hoitopöytä- yhdistelmän, jota voi hyödyntää myöhemminkin. Eilen just miehen kanssa suunniteltiin hankintoja :) Muutenkin on tällä viikolla ilmennyt hirmuista pesänrakennus-viettiä, joten saa nähdä miltä meidän koti näyttää muutaman viikon päästä :D

Huomenna olisi tiedossa vapaailta ja toivon, että jaksan illan ilman suppareita :) Ei paljoa tarvitse liikkua niin niitä ilmenee, joten saapi nähdä pääsenkö enää takaisin töihin ennen lomia...

Eilen kävin suihkussa ja huomasin, että masu on selkeästi noussut korkeammalle. Eilen myös ruoat saattoi tulla yhtäkkiä takaisin päin suuhun ja liikkeet tuntuu korkeammilla, joten neiti siellä taitaa raivata itellensä lisää tilaa :)
Liitoskipuja on myös täällä ja välillä tuntuu, että luut olisi löysällä? kun kävellessä tuntuu sellaista lonksuntaa.

Mami ja Nasu 22+1 :heart:
 




Josko nämä kuvat nyt näkyisi..?

Elikkäs, näkyykö tuossa ylemmässä kuvassa teidän mielestä vehkeet vai onko se napanuoraa?
Ajattelin mennä keskussairaalaan uuteen ultraan jos ne ottaa ns.ylimääräiseen ultraan omasta tahdosta.. Haluaisin niin tietää kumpi olis tulossa mutta meidän neuvolassa kun eivät sano..

Sasuma ja taapero 19+4
 
Sasuma,söpö on kaveri:D Mut vaikee sanoo kyllä noista kuvista onko kumpaa laatua,kun meillä on ihan haarovälistä otos,en olis sivuprofiilikuvasta osannu sanoa omallakaan kohdalla.

Hoitopöytä
on meillä kans sellanen lipasto minkä päällä se taso,on nyt ollu pojalla käytössä se lipasto vaatteitten säilytys paikkana.Miä käytin kyllä ahkerasti sitä,pyyhe oli hoitoalustan päällä ja sitä sitte pestiin. Sinne sai kätsysti kaikki harjat ja rasvat,vaipat yms. Toki vaihetaan vaippoja muuallakin,koska on ylä ja alakerta.

Koskahan nää lapsoset kääntyy ympäri,siis ketkä viihtyy jalat eellä?

Repa ja säynävä 21+5
 
mä en ainakaan osaa noista kuvista kattoo että kumpi olis.. ne katsoo sen erikseen oikein sen haaravälin ultralla. meilläkin kun lopuksi kysyi että onko kysyttävää ja sukupuolta kysyttiin niin otti ruutuun haaravälin.. eikä siinä näkynyt kun vähän pyllyä ja pallit ja pippeli :D eli en usko et noin siitä osaa monikaan katsoo? :)

Täällä jouduttiin sit saikulle.. ihan hyvä kyllä et joskus paranisin:) toisessa poskiontelossa tulehdun ja antibioottikuurille jouduin.. toivottavasti alkais nyt helpottaan:) nyt alan pitkästä aikaan täyttään mun uutta ristikkolehtee.. ihanaa :D ja odotan et saan noutaa illemmalla miehen töistä kun sit tehdään köyhiäritareita :p njam.. ikinä en oo tehny ja niin kauan haluttu kokeilla et nyt on pakkko.. vielä kun anoppi toi eilen pullapitkon, samanmoisesta pitkosta teki aamulla mtv3:sella ritareita.. naminaminami :p
tuun vielä kyllä myöhemmin lukeen lisää ultrakuulumisia:) ihanaa kun kaikilla hyviä uutisia:)

Jane & Viltsu 23+2
 
heipsis,

pokemoni meillä oli kolmosella sellainen pinniksen päälle tuleva taso. oli ihan näppärä ja paremmalla korkeudella kuin esim, jos vaihtaa sängyn päällä. viimoisella oli ikean halppis versio ja on tallella yhä. sen kaiketi viritän jälleen käyttöön.
harkitsin hoitoalustan laittoa wc:n tason päälle mutta kun tuppaavat olemaan niin kapeat tasot. siinä olisi monta plussaa: roskis voisi olla vieressä ja vesihanallekaan ei pitkä matka. harkintaan siis jää.

vakuutuksista: me emme ota vakuutusta. meillä on ollut ja ovat tulleet niin kalliiksi kun ei olla juurikaan sairasteltu perusflunssia enempää. ja lääkäriin päästy aina nopeastikin kun on ollut tarvetta.

(.) rakenneultra oli tänään ja kaikki hyvin. kovin piti jalkojaan yhdessä, mutta lääkäri sanoi että jos olisimme vedonlyönti toimistossa veikkaisi tyttöä :heart: joten tyttö puolella mennään yhä. hieman jäi kaivelemaan lääkärin kommentti erikoistuvalle lääkärille: "kirjaa sinne että äidin maallinen hyvyys haittaa hieman tutkimusta mutta näkyvyys hyvä.". eikä tämä erikoistuva lääkäri kirjurina toiminut vaan seisoi erikoislääkärin takana ja seurasi tutkimusta. oliko tämä sitten jokin hemmetin huono vitsi?!? miehen mielestä ei kannata loukkaantua moisesta mutta hieman ketuttaa kuitenkin.

millaisia tukivöitä teillä on käytössä? selkä alkaa oireilemaan niin tarttis kokeilla jos tukivyö auttaisi asiaan.
 
Terveisiä rakenneultrasta! Puoleen tuntiin saatiin paljon informaatiota, hoitaja oli todella mukava ja selitti koko ajan tarkkaan mitä ollaan katsomassa ja miltä se näyttää. Kaikki rakenteet löytyivät oikeilta paikoiltaan ja myttynen vastasi viikkoja. Myös istukka ja lapsiveden määrä olivat hyvät. Lopuksi meilläkin hoitaja kysyi, että jäikö jotain kysyttävää ja kun pyysin että voisiko koittaa vilkaista sukupuolta, näytettiin haaroväli ja sieltähän se näkyi todella selkeästi. Vaikka olisihan se pitänyt arvata jo siinä vaiheessa kun seurattiin käsien luita olkapäästä sormiin, kun toinen käsi löytyi haarovälistä :D Meillekin tulee siis poika :heart:

Kiitos kaks plus 5 kommentista hoitotason suhteen, sellainen taitaa siis tulla meillekin.

Nyt ei kyllä enää pysty yhtään keskittymään työntekoon, tai oikeastaan mihinkään :D Olen vain niin onnellinen että kaikki on hyvin. Nyt tuli sellainen seesteinen olo :)

pokemoni & myttynen 20+2
 
Baby butterfly: Kyllä uskaltaa kysyä tytön syndroomasta. En halua kertoa syndrooman virallista nimeä näin julkisesti, ihan sen takia, että meidän perheen voi tunnistaa sen jälkeen liian helposti. Tytöllä tuo syndrooma on aiheuttanut sen, että molemmin puolin otsaa olevat kallonsaumat olivat heti synnyttyä luutuneet kiinni, jonka takia aivoilla ei ollut riittävästi kasvutilaa. Niinpä hänen takaraivonsa irroitettiin suuressa leikkauksessa ja kiinnitettiin muuhun kalloon pidentimien varassa. Kalloa venytettiin kolme viikkoa ja lopulta takaraivoa saatiin siirrettyä taaksepäin yli kaksi senttiä. Tuolloin hänellä siis kulki korvasta päälaen yli toiseen korvaan yli kahden sentin levyinen "railo", jossa ei ollut lainkaan luuta. Leikkaus tehtiin tytön ollessa 8kk. Syndroomaan voi liittyä esim. lievää kehitysvammaisuutta (tämä ilmeisesti liittyen aivojen tilanpuutteeseen) ja kehitysviiveitä, mutta meidän onneksemme neiti on kehittynyt normaalisti tähän asti ja suurin ongelma on ollut tuo kallon luutumishäiriö. Oulussa hän on kuitenkin saanut parasta mahdollista hoitoa, mistä kiitos sinne, mutta siitä huolimatta uusi leikkaus vauvan syntymän aikoihin ei tunnu edes mahdollisuutena kivalta. Kun ei enää koskaan tarvitsisi häntä leikata, niin se olisi ihanaa. Tulevalla viikolla nyt sitten ratkeaa, pitääkö tuo leikkaus uusia jo tässä vaiheessa. Jännittää ja huolettaa kyllä kovasti.

Kultatiuku ja Tiuhti rv 22+6
 
Meiltä myös hyviä ultrakuulumisia. Kaikki oli paikoillaan ja vastasi viikkoja :) ja kuten jo arvelinkin niin toinen poika olisi tulossa. Paino on meikäläisellä noussut jo 12kg ja sokerirasitukseen joudun sen ja sukurasitteen vuoksi,vaikka esikosta en joutunut,vaikkina lihoin 20kg... lähti ne vikkelästi poiskin ja toivon,että yhtä helposti saisin karistettua tämän toisenkin jälkeen. Ootteko enemmänkin noista vakuutuksista jutelleet? meillä kauhia ongelma mistä ptetaan,kun pojan ja miehen vakuutukset on iffissä,mutta niillä on niiiiiiiiiiiiiiiin huonot vakuutusehdot et sieltä ei kyllä oteta. Onko suosituksia? oon koittanu vertailla,mutta en sitten tiiä..
 
Voi kettu. Tämä täti alkaa olla niiiiiin kypsä noihin suppareihin. Olkoonkin harmittomia ja ns. kivuttomia harkkareita vaan, mutta 20-40 supistusta päivässä lepohetkistä huolimatta alkaa syödä hermoja. Harkkareita tulee kesken untakin. Siis kun ei minun harkkarini ainakaan huomaamatta mene ohi, sen verran lujaa kyllä rutistaa, mutta todellakin erotan nuo niistä ei-toivotuista supistuksista. Nuo ei satu sillä tavalla, että ne mitään tekisivät.
 

Yhteistyössä