HELMIKUUN HELMET 2013 *lokakuu*

Minä olen tehnyt Bettis oikein listaa, mitä olemme hankkineet ja mitä pitäisi hankkia, jälkimmäinen lista on pidempi! Olen vielä kirjannut ylös, paljon on mihinkin rahaa mennyt. Ihan vaan huvin vuoksi. :D Meillä on siis sitteri ja jalustallinen turvakaukalo lainassa. Sitten on kylpyamme, ergo-reppu, vaatteita (lähinnä pitkähihaisia bodeja ja jokunen paita ja housut) vanupuku, mun tekemä hihallinen villapussi ja kasa kestovaippoja, rintapumppu ja muutama pullo. Siinä kaikki. Ei olla edes ostettu vielä lipastoa vauvan vaatteille. Älä tule vauva ihan vielä, äiti ja isä ei ole valmiina!

Minun käsittääkseni tuo selällään makaamisen välttely liittyy siihen, että iso verisuoni selässä painuu kasaan, kun kohtu painaa sitä. Siitä tulee äidille enemmin huono olo ennen kun se alkaa vaikuttaa kenenkään verenkiertoon.
 
Heippa!

On pitänyt taas kirjoitella päivänä jos toisenakin, mutta aikaasaamaton kun olen.. lisäksi ollut vieraita ja kaikenlaista hässäkkää.

Ummetus on lähes kadonnut! Enkä edes tiedä, että miksi. En ole siis tehnyt mitään erilailla. Ehkä syönyt enemmän omenoita? Tai hieman makeaa? Mullakin on todettu laktoosi-intoleranssi joskus nuorena, mutta olen huomannut, että mitä rasvaisempi maitotuote, sitä paremmin maha kestää sen, joten viilejä ja punaista maitoa olen huoletta käyttänyt, eikä niistä kyllä ole oireita tullut. Kai se on se, kun rasvattomia tuotteita käsitellään niin paljon, ne jopa taitavat aiheuttaakin sitä vaivaa. Tilamaito tuntuu sopivan kaikkein parhaiten, kun sitä ei ole käsitelty lainkaan, mutta harvoinpa jaksan sitä hakea :(

Puuskutus joo, my ass!!!! Hengästyn melkeinpä jo ajatuksesta, että pitäisi kävellä :D mutta yriitän silti päivittäin jotain pientä 'kuntoilua' esim. naapurin navetalle ja takaisin, että sais raitista ilmaa ja vähän edes liikuntaa :)

Sokerirasitustulokset voi ainakin täällä soittaa jo seuraavana päivänä! Mulla on ens kuun puolessa välissä muistaakseni se erä 2, jotenkin on sellainen olo, että mulla ei ehkä olekaan tällä kertaa koko diabetestä, mikä ois kyllä niiiiin ihana juttu. Mutta, makea on alkanut maistumaan, ja mikä pahinta, paino on noussut jo 6kg :( että noottia taitaa taas neuvolasta tulla ensi viikolla, kun on se ja lääkäri, että voidaan jatkaa saikkua.

( . ) Vauveli on kovin virkeä ajoittain ja potkuttelee ihan kunnolla. Sydänääniä kun kuuntelen dopplerilla silloin tällöin, niin hyvin kuuluvat ja on jopa vaihtelua havaittavissa, mikä on kai hyvä juttu. Itsellä tosin tuntuu, että varsinkin iltaisin sydän hakkaa tuhatta ja sataa :( ja taitaa mennä välillä ihan omille raiteilleenkin koko lyönnit... täytyy varmaan ottaa puheeksi myös. Muuten vointi on mitä mainioin, kun saa nukkua päikkärit ja touhuta omia askareita omaan tahtiin. Levätä, kun siltä tuntuu. Ei musta kyllä enää työelämään taida olla hetkeen, mutta ei kai tarvikaan. Lapsetkin on jo tottuneet siihen, että äiti välillä huilii. Mutta aion nauttia täysillä tästä loppuajasta :) ja ilman omantunnontuskia! Jos tämä vaikka on viimeinen raskauteni, niin nyt kyllä nautin vaikka pää kainalossa :LOL:

Koittakaahan jaksaa!

Viivi+Tiiti 23+5
 
Pakkaus ainakin mulle tuli tohon meidän ainoaan postiin :) kelan päätöksessä ne lupaavat sen 2vko:n aikana mutta mulle tuli ainakin reilussa viikossa.

Hankkinut olen: vaatteita ihan pikkusen, omasta takaa niitä tuntuu olevan ihan älyttömästi. Toivottavasti hän loppuun asti pysyy tyttönä, koska muuten saa poika tyytyä aina hempeään vaatevalikoimaan :LOL:

Ostettuna on: Vaunut
Kaukalo jalustoineen + lämpöpussi
Rattaisiin myös lämpöpussi mut se on ollu ostettuna jo kohta 6v.
sitteri
tuttipullot
tutteja
ruskovillan vauvan myssy ja tumppuja ettei raapi itseään

Ja kaikenlaista muuta jo hankittua löytyy, harsoja, kantopussit, pinnis, hoitopöytä, leikkimattoja. Harmi vaan kun mies osti kuopukselle semmosen söpösen jumppalelun ja en tiiä miksi, mutta se ei pysy enää pystyssä. Vauvan leluja on vaikka ja kuinka paljon. Se haalari ja itkuhälytin puuttuu ja kaikki rasvat ja muut tommoset pienet jutut.. Jospa kirpparilla kiertäs huomenna lasten kans. :)

Kuulitteko sen kolauksen? Se oli kivi mun sydämeltä. ;) Alkoi liiton rahat vihdoin pyörimään ja huojennus on suuri. Jotenkin kumminkin aivan naurettavaa, et nyt työttömänä saan parempaa rahaa kun sillä, et tein 9-10h päivää.. Pph:ksi en ala kyllä enää ikinä. Lasten parissa kyllä, mutta en omassa kodissani.

Äiti maa & Alli (joka vetää taas kauheaa sambaa) 24+3
 
Viimeksi muokattu:
Heips

Tänään on tosi väsy päivä, olen ihan viime aikoina huomannut, että voimia ei ole kuten normaalisti ja jos töissä on ruuhkaa, kuten nyt on viime viikot ollut, olen ihan tööt! Siis etenkin henkisesti. Fyysisesti ei ole kremppaa suuntaan eikä toiseen, mutta en jaksaisi pakertaa normaaliin malliin ja yöunet on täällä taas olleet huonoja. Mieskään ei saa nukuttua pyörimiseltäni ja on muuttanut jo parina yönä sohvalle pakoon huokailuja ja kääntymisiä.

Selällään makaamisesta kysyin neuvolassa viimeksi, kun itse makoilen aika paljon ja lisäksi herään usein selälläni. MInulle neuvolan täti sanoi, että voi ihan hyvin maata selällään sinne rv 30 asti. Ja senkin taisi sanoa, että äidille tulee kyllä ensi huono olo, jos se on pahaksi vauvalle.

Tein ihka ensimmäisen hankinnan, eli ostin pienen paketillisen käytettyjä vauvan vaatteita, niitä pienimpiä kokoja (50), joita äitiyspakkauksessa ei kuulemma ole. Neuvolakäynti on tiedossa torstaina ja silloin voimavarakeskustelu ja kelan paprut käsittääkseni asialistalla. Oletteko käyneet voimavarakeskustelua kumppanin kanssa kotona neuvolan paprujen pohjalta? Me ollaan aikeissa tänä iltana käydä, saa nähdä mitä tulee. Ollaan kumpikin kyllä niin väsyjä, että en tiedä onko paras mahdollinen ajankohta, mutta hu iltana ei ehdi ja to aamuna on jo neuvola.

Mulla on myös ollut ummetusta viime aikoina, jotain tulee joka päivä, mutta aikalaisen äheltämisen jälkeen ja välillä on pöntössä vertakin kun kova tavara raapii suolta. Pitäisi ehkä miettiä sitä magnesiamaitoa... Syön kyllä aamulla just niitä ruoka-aineita, jotka kuulemma ummettaa, ts. mustaa teetä, mustikoita ja välillä banaania myslin kanssa, mutta teestä en kyllä voi luopua millään. Vaihdoin kahvin siihen ja oli vähän tuskaa alussa, jotain kofeiinipitoista on pakko saada.

Rinnat eivät ole kasvaneet vieläkään yhtään. Sama vanha B-kuppi menee hyvin. Olisi kiva jos vähän runsastuisivat. Paino ei myöskään ole hievahtanut mihinkään siitä kahden kilon noususta.

Uudessa kodissa on kaksi kerrosta ja olen ajatellutkin ostaa kaksi hoitopöytää, yhden alakerran kylppäriin ja toisen yläkerran lastenhuoneeseen, varmaan käytettyinä molemmat. Uskon, että käy raskaaksi rampata vauvan kanssa ylös alas muuten, eikä alakerran kylppärissä ole mitään tasoa, jolle vauvan voisi laskea.

Harkitsen myös sellaisen pyörällisen pinniksen hankkimista alakertaan, jossa oma työtilani tulee sijaitsemaan, jotta lapsi voisi vetää päiväsikeitä lähettyvillä, eikä aina tarvitsisi kantaa yläkertaan nukkumaan. Jos näitä hankkii käytettyinä ei tule turhan kalliiksi. Ystävällä oli pyöräpinnis käytössä ihan valveillaoloaikanakin, lapsi seurusteli sieltä mukavasti kun äidillä oli vieraita, eikä tarvinnut olla koko ajan sylissä tai lattialla eri tasolla kuin aikuiset. Onko kellään pyörällistä pinnasänkyä käytössä ja onko järkevä ostos?

Takaisin töiden pariin, huoh...

Tuulis ja rakas 22+3
 
Kengumamma En osaa sanoa yhtään, mitä olisimme itse tuossa tilanteessa tehneet, mutta mielestäni teitte valtavan hienosti! Voimia teille!

Bettis kyseli listaa, mitä on hankittu:
Pinnasänky (tosin hakematta vielä)
Vaunut kotikäyttöön
Vaunut matkakäyttöön (kauppareissut yms)
Vaatteita (nyt jo liian paljon :D )
Tuttipullo + vaihtototutit + tutteja

Turvakaukalon kanssa on vähän haastava tilanne, kun piti saada se siskolta, mutta sehän pamahtikin itse paksuksi :D Tarvii varmaan sitten ostaa sellainen. Ja samaten se talvihaalari pienikokoisena.

Sokerirasitus on tulossa 12.11. enkä jännitä sitä toistaiseksi yhtään. Toivon ja uskottelen itselleni, että paljon melua tyhjästä. Ja sitten varmasti järkytyn suuresti siitä litkusta ja oksentelen kaiken ulos :D

Nextin paketti (kyllä tilasin sieltäkin vaatteita) on jo matkalla Suomeen! Jei! Tulee varmaan vielä tällä viikolla. Macyn paketti ei ole vielä lähtenyt.

Hengästymistä tapahtuu täälläkin nykyään naurettavan helposti! Koiran perässä kun pysyttelee, niin johan läähättää enempi ku koira. Samaten nyt olen huomannut, että nilkat turpoavat.

(.) Tänään asiakas kysyi ekaa kertaa "Milloinkas sulla on laskettu aika?" eikä enää kysyttykään "Oletko sinä raskaana?" joten kai maar täällä aletaan muistuttaa jonkin sortin hyljettä sitten pikku hiljaa.
 
a wery good morning to you all!:wave:

Voimavara kaavake Kävisin mielelläni semmosen läpi, muttei meille ole koskaan sitä tarjottu. Audit kaavake on ollut ainut ja kun siinäkin saatiin 0 pistettä niin eipä siitäkään keskusteltu ole.

Linea negra Rintojen alta napaan asti on haalea viiva. Esikoinen (poika) hänestä oli koko vatsan poikki menevä tumma viiva, kummastakaan tytöstä ei ollut mitään, selvästi tämä neiti kulkee omia reittejään :)

Pyörällinen pinnasänky En osaa sanoa, meillä vauvat on seurustelleet ja pikku unia ottaneet sitterissä. Sänky meillä on ainoastaan ylhäällä muttei noista kukaan siellä ole päiväs aikaan nukkuneet. Meillä vauva valtaa sohvan vielä siinä kohtaa kun ei liiku mihinkään, eli ei voi pudota. :) Sitten kun rytmi muodostuu ja kevät alkaa koittamaan niin unet nukutaan toivon mukaan vaunuissa.

Selällään makaaminen Juu, siis äiti kyllä huomaa sen ennen kun vauva. Mun ei paljoakaan tarvi selällään olla kun jo alkaa supistamaan. Muuten ei sitten kyllä oo supistuksia ollukkaan, paitsi jos on kauhee pissahätä! :D

Rinnat On edelleen kipeät ja kasvaa. Eilen tilasin c kupilliset. Välillä oikein särkee rintoja. :|

Päivän jatkoja :heart:

Äiti maa & Alli 24+4
 
Tää valmistautuu tuomiopäivään. Klo 11.45 on aika ä-polille. Pitää ajella naapurikaupunkiin. Pakkasin laukun mukaan, jos joudun osastolle jäämään. Mun täti lähtee mukaan siltä varalta jos joutuu auton ajaa pois. Käydään enne tuota aikaa mun siskon luona kylässä.

Jännittää kyllä ihan sikana. En kyllä aio ihan pikkukummassa jäädä osastolle, kyllä mä pystyn kotonaki pötköttää, ei tää nyt vielä oo syntymässä!

Pitäkää peukkuja!

Pink 23+6
 
Huhhu, kyllä oli lukemista kun en oo kertaakaan lokakuun pinoa avannut. Jotenkin tulee enempi tuolla facessa kirjoteltu, vaikka en sielläkään hirmusesti oo viimeaikoina kerenny käydä. Mulla on tää titokoneella olo aina vähän kausiluontoista. Nyt oon vapaa-ajat tehnyt käsitöitä =).

Kelan paprut on periaatteessa kaikki tehty, vielä pitäisi tuo todistus lähettää sinne niin on kaikki kaiketi siltä osin kunnossa. Mä niin vannoin että otetaan se äippäpakkaus, mutta kyllä mä loppuviimein päädyin rahaan. Meillä on tuota pikkusta vaatetta jo reilusti ja mä oon kaikki pakkauksen aikasemmat kamppeet säilyttänyt, lisäks totesin että haalarit jää varmaan käyttämättä kokonaan.

Painoa on tullut sen 10kg kun eilen neuvolassa kävin. Kovasti oon sitä murehtinut ja harmittaa toi nousu. Tosin eipä sille mitään mahda kun en edes oo herkutellut kun kyläillessä. Meillä on kyllä tosi rento neuvolatäti ja ei oo yhtään moittinut tuota painonnousua, huh.

Supistuksia on ollut melkolailla paljon. Sellasia inhottavia harkkasuppareita. Niiden takia olin ylimääräisessä lääkärissä, mutta huh eipä tarvii pelätä että vielä syntyis. Kohtu oli kiinteä ja kiinni. Lisäks oltiin siellä lisäultrassa myooma epäilyn takia ja kaikki oli ok ja lääkäri mittas samalla ultralla kohdunkaulan tilanteen. Oli pituutta melkeen 4cm. Nyt voi rauhassa tuhtata vaikka suppailiskin kun titää ettei ne mitään avaavia tai pehmentäviä supsituksia oo.

Merkkivaatteitaista oli juttua. Meillä on aikalailla laidasta laitaan, kalliimmat yleensä säilyy lapselta toiselle kun taas halpikset ei kestä kun yhdellä. Ite oon hurahtanut me&i:hin totaalisesti :D.

Hankintoja mitä oon nyt hommannut:

-Vaunut
-kaukalopussi
-seisomalauta siskolle
-joitain pikkusia vaatteita
-pikkuisia kestovaippoja

Hankintalistalla vielä:

-itkuhälytin (vanha meni rikki)
-uusi hoitolaukku
-tietty pikkuset vanulaput, vaipat yms.

Meillä on entuudestaan kaukalo, lämpöpussi, makuupusseja, vaatteita, sitteri, parikin kantoliinaa, manduca-kantoreppu, leikkimatto, tuttipulloja, rintapumppu jne... Kestoliivinsuojia meinasin ehkä hommata parit lisää ja itelle imetysliivejä (mutta niitä ei vielä kandee hommata vaan aika liki laskettua aikaa kun tissit vielä kasvaa).

Ummetus on tehnyt mullakin hiukkasen kiusaa. Oon siitä selvinnyt kun syön paljon luumuja ja juon kahvia. Lisäks oon nyt välttänyt banaanin syömistä ja juustoa. Onneks ei oo vielä tavinnut turvautua apteekkiin.

Sokerirasitus on toistamiseen edessä marraskuun alussa, yäk :x. Mulle se piikkien kammo tekee siitä niin vastenmielisen. Viimeksikään ei tullut edes huono olo, lopussa oli ainoastaan jo hiukkasen nälkä. Toivottavasti arvot ois kunnossa, koska en todellakaan tiedä miten pystyisin ite niitä sokereita tarvittaessa mittaamaan.

Neuvolassa tuli juur käyty ja siellä oli kaikki kohdillaan. Paineet hyvät, sykkeet 140 ja pissa puhdas. Kuukauden päästä sitten uusiks.

Selis ja wotwot 24+5
 
Moi!

Kiva kun ootte listannut kaikkia tarvikkeita. Mekin ollaan lista tehty mutta ei olla oikein vielä mitään hankittu.

Onnittelut Pink 89 huojentavista uutisista.
Itselläkin olo huojentunut kun neuvolakäynnillä selvisi, että olen stressannut asioista aivan turhaan. Mukava neuvola-täti sanoikin ettei kannata turhaan miettiä asioita vaan soittaa reilusti ja kysyy, niin ei tarvii pähkäillä itekseen.

Alkaako muillakin perhevalmennukset marraskuun puolella?

Annemiini & Tinttiäinen
 
Poks!

Äiti maa, meillä eskarilaisella on talveksi pari toppapukua ja kaksiosainen puku kyllä myös (tai takkeja taitaa kyllä olla jo 3... ;) ) Luulen, että eniten käyttää eskarissa kokopukua, on se kuitenkin ehdottomasti kaikkein kätevin ja nopein pukea. Tokaluokkalaisellakin on vielä kokopuku kaksiosaisen rinnalla, ekalla tykkäsi enemmän yksiosaisesta, saas nähdä miten ensi talvena. Pihaleikeissä tulee taatusti pitämään haalaria, sen verran mukavuudenhaluinen tyttönen... ;) Kaksiosaiset meilläkin on isommilla olleet nyt syksyn ajan ja ihan hyvin pärjänneet niilläkin, mutta talvella tosiaan menee lunta niin helposti housujen ja takin välistä (huolimatta lumilukoista sun muista), että eiköhän se puku ole kuitenkin kivempi.

Kengumamma, mä en olisi missään tapauksessa keskeyttänyt ainoatakaan raskauttani, jos vauvalla olisi jotain todettu jotain sellaista vammaa, joka ei olisi aiheuttanut kivuliasta kärsimystä ja lähes varmaa pikaista kuolemaa. Tietenkin sitä äitinä toivoo kaikinpuolin tervettä lasta, mutta kehitysvammasta huolimatta lapsi voi silti olla terve! Rakas olisi lapsi meille kaikesta huolimatta. Ihanaa kuulla, että sydän ja aivot ovat teilläkin kunnossa vauvalla, vaikka muuta huolta nyt onkin. Meillä esikoisen kanssa oli kaikenlaisia ultratuloksia, varsinkin loppuraskaudessa, jolloin koitettiin perätilavauvaa saada kääntymään. Vauvallamme oli kuulemma vartaloon nähden liian suuri pää ja vartalo itsessään ei ollut aivan viikkoja vastaava. Terve tyttö meille kuitenkin syntyi viikolla 39+0 (suunniteltu sektio), päänympärys oli ehkä suurehko, 37 cm ja hiukan lyhyehkö pienoinen, 48 cm, mutta pään koko kuulemma selittyi ihan sillä, että hän ei ollut missään vaiheessa pää alaspäin, eikä pää ollut muotoutunut lantion puristuksessa. Meille ei myöskään silloin ultrassa oikein kunnolla selitetty tuota "iso pää ja pieni vartalo" -juttua, kysyessäni sain vain vastaukseksi, että voi viitata kehityshäiriöön. Sen turvin sitten saimme Tyksin äitiyspolilta lähteä kotiin panikoimaan. :(

Lineanegraa ei näy lainkaan. Kahdessa ensimmäisessä raskaudessa se ilmestyi, meni hieman navan yli, kolmannessa ei ollut lainkaan (ja kaikki 3 ekaa siis tyttöjä), eikä ole nytkään.

Nyt nappaan lapsukaiseni ja hyppäämme mummin kyytiin ja suuntaamme syysloman viettoon Mikkeliin! :)

Bliss ja poikanen 24+0
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa
Heips,

Tässä uusi kysymys; Onko teillä joku "ensisänky" vai missä aijotte vauvaa alussa nukuttaa? Ja koska voi vauvan siirtää pinnasänkyyn?

Mulla on painoa tullut 3kg koko raskauden aikana.. Ei neuvolassa ainakaan sanottu että olisi liian vähän. Tai ei kommentoinut asiaa siis lainkaan :D

Ja siitä perhevalmennuksesta, enhän mä sitä muistanut kysyä kun neuvolassa olin.. Niin tietääkö joku niistä Turun seudulla? Voisin soittaa kyllä sinne huomenna, jos muistan ja ehdin. :)

Voihh.. Tule jo talvi! Olen kesästä asti odottanut, että lumi tulisi, ja syy siihen on vain se, että vauvakin tulee nopeemmin ;D hihih.. Ensi viikolla sitten talviaikaan!

Bettis ja rakas tyttönen 24+4 <3
 
Kengumamma toivotaan että kyseessä olisi väärä hälytys. Mekään ei pelkän down-epäilyn vuoksi oltaisi raskautta keskeytetty. Sitten jos kyseessä olisi joku todella vaikea vamma niin keskeytys olisi varmaan vauvan kärsimysten kannalta helpompi.

Linea negra näkyy haaleana navasta alaspäin. Esikoisesta en muista että olisi ollut. Ja tyttölupaus sai vahvistuksen vielä tänäänkin. :)

Ensisänky Ajateltiin laittaa äitiyspakkauksen laatikkoon ja laatikko pinnasänkyyn. Jos vauva syö usein yöllä niin sit varmaan nukkuu minun vieressä ja mies saa vaihtaa huonetta. :D Meillä esikoinen nukkui päiväuniaan alkuun sisällä vaunuissa. Syntyi 11/10 ja oli melkoinen pakkastalvi, ulkoilemaan ei montaa kertaa päästy.

Nyt en taas muista mitä muuta piti kirjoittaa...

Pink 23+6
 
Sateisesta Keski-Suomesta moro!

Pink89 ihanaa, että tuli hyviä uutisia! :heart:

Linea negraa ei oo näkyny ja tuskin tuleekaan, tai luulisin, et ois kaiketi tullu jo. Raskausarpia on kyllä tullu sillee hauskasti ympyrän muotoon tuohon masuun. Oon naureskellu, et siihenhän saa tikkataulun. :D

Turvakaukalo tuli just hetki sitten ovelle ja huomenna käydään iltapäivällä katsomassa niitä yhdistelmävaunuja ja jos ne on hyvät, niin ne lähtee heti matkaan. :) Huomenna ois aamupäivällä neuvolakin taas, on se 4vko menny ihan hervotonta kyytiä. :O
Melkoinen lista on tavaraa vielä hankittavissa - sitteri on ainakin yksi ehdoton, mutta sen ajattelin tilailla vasta marras-joulukuun aikana. :)

Ensisänkynä todennäköisesti käytetään äitiyspakkausta, ja sitten pian jo tuonne omaan huoneeseen kehtoon. :)

Tuonne lastenhuoneeseen tosiaan siirretään tästä olohuoneen moduulisohvasta yksi nojatuoliosa imetyksiä ja muita varten - miehen sisko tuo tullessaan Ikeasta viikonloppuna pari apupöytää ja pari jalkalamppua. Sitten tarvitseekin enää se pinnis, verhot ja joku ihana matto hankkia niin on vauvan huone vauvaa vaille valmis. :)

Varmistui koirienkin hoitopaikka Saksan reissun ajaksi, mun vanhemmat ottavat pojat hoitoon. Isi kävi tänään tekemisen puutteessaan puhaltamassa meidänkin tontilta lehdet, oli meinaan hurjan siisti piha. :)

Nyt on mies ja appiukko tuolla perällä purkamassa kaapistoa. Kuulemma viikonloppuna pistetään kaikki shaisse tästä huushollista ulos eli autotallista lähtee viimein KAIKKI p*ska menemään ja takaterassikin saadaan taas kunnolla käyttöön. Ihanaa! :)

Nyt sitte Neljän tähden illallinen ja Maisa Torppa emäntänä... oh dear. :LOL:

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 22+6
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa
Ihania kuulumisia kaikilla!

Selis Älä sitä painoa murehdi, minulla se 10 kiloa tuli täyteen jo viikolla 20. Silloin siitä tuli kauhea ressi. Olen sen jälkeen hiukan yrittänyt syödä siivommin, mutta pääsin jo tuosta kilomäärästä henkisesti yli. Se tulee mitä tulee ja jäljelle jääviä kiloja murehditaan sitten joskus. Kyllä niistä eroon pääsee, jos oikein tosissaan yrittää. Ja vielä kun sanoit, että et edes herkuttele paljoa, niin tuskin terveellisestä ruuasta hirmuisesti haittaa on, vaikka sitä söisikin hieman yli tarpeen. Itseäni inhottaa eniten takaisin tullut kaksoisleuka, josta juuri keväällä pääsin eroon :D

Nextin paketti odotti kotona, kun tulin työreissusta! Olipa vain nopeeta toimintaa. Perjantaina iltana (yönä) tilasin ja keskiviikkona perillä. Tuotteet oli mielestäni ihan hyvälaatuisia. Koot oli jotenkin sillä tavalla, että Up to 1 month vastasi Name itin kokoa 56 (unihaalari) ja sitten taas Up to 3 months vastasi Lindexin 68 kokoa (collegehousut)! Ota tästä nyt sitten selvää. Sanoisin kuitenkin, että olivat reilun kokoisia ainakin pituudestaan.

Kotiin tulleessa odotti myös siskolta saatu nimpparilahja, joka oli aivan ihana Bola-koru. Tuossa se nyt roikkuu mahalla, kotosalla ajattelin ainakin käyttää.

Keltakukka 23+4
 
Muiskis masut :kiss:

Pink89: hieno homma, ettei tullut pidempää sairaalareissua. Koitahan ottaa rauhaksiin edelleen kotioloissa.

Hankinnoista: ei oo tullu tehtyä edelleenkään mitään hankintoja. Esikosta on olennaiset isommat jutut vielä tallessa mutta pieniä juttuja, kuten harsoja, vaippoja, kosteussuojia, tuttipulloja jne. puuttuu. Jotenkin se helmikuu ei vielä tunnu niin läheiseltä, vaikka ihan justhan se tällä menolla on edessä, kun vaan jahkailee... :eek:

Bettis: meillä vauvan olisi tarkoitus nukkua ensialkuun äitiyspakkauksen laatikossa, joka on sijoitettu pinnasänkyyn. Sitten, kun laatikko alkaa käydä pieneksi, siirretään pinnasänkyyn, jota pienennetään esim. rullaksi käärityillä lakanoilla reunoilta sopivamman kokoiseksi... Käytännössä tämä menee kuitenkin varmaan taas niin, että nukkuu vieressä, kun nukun silloin itsekin paremmin ja syötötkin menee helpommin puoliunessa..

Linea negra loistaa poissaolollaan tässä masussa.

(.): neuvola olis ensi maanantaina ja silloin saa vihdoin ne Kelan paperit kouraan. Painokin on viimein alkanut nousemaan. Nyt ollaan n. 2 kg plussalla, joista reipas kilo on tullut ihan tässä muutaman viikon sisään. Nasu piehtaroi masussa melko lailla hereillä ollessaan ja pitää ilmeisesti meikäläisen pissarakkoa jumppapallonaan. Perätilassa siis majailee edelleen, kun potkut suuntautuu tuonne rakkoon ja kohdunsuulle päin. Muuten ei mitään ihmeempiä kuulu masuun.

Voidaanhan hyvin kaikki ja pidetään ne helmet masuissa kasvamassa sinne ensi vuodelle saakka.

nessuli & nasu 21+3
 
ila
Moikka möhömahat!

Pink89 Peukkuja sinne! Toivottavasti lepäily auttaa ja saisit rauhassa kasvatella mahaasi ihan kotona :) Ja Kengurumammalle voimia! Teitte varmasti oikean päätöksen ja voihan se olla, että se olikin väärä hälytys. Hyvä kuitenkin, että lapsi vaikutti muuten terveeltä ja hyvävointiselta :)

Täälläkin on nyt rakenneultrassa käyty ja sukupuolikin selvisi :) Päätettiin miehen kanssa pitää se ihan salassa muilta, niin vältytäänpähän vaaleansinisiltä ja -punaisilta vaatteilta :D Että minä inhoan niitä lällyjä haaleita värejä ja kauhean sukupuolisidonnaisia vaatteita. Mun mielestä vauvalla voi hyvin olla kirkkaita värejä, eikä sitä sukupuolta tarvii erityisemmin korostaa.

Mutta meidän vauvalla kaikki hyvin. Istukka on edessä, niinkuin th aiemmin jo arvelikin, ja sen takia potkuja ei tuntunut ennen 21. viikkoa. Nyt niitä potkuja tuntuu hyvin jo joka ilta :) Tuo tyyppi taisi kääntyä jotenkin ihan nurinperin toissayönä kun heräsin hurjaan muljahdukseen ja sen jälkeen potkut on tuntuneet tosi paljon vaimeampina ja vähän eri paikasta. Jumppailkoot ihan miten haluaa <3

Hankinnoista: Me ollaan hommattu jonkun verran jo vaatteita ja sen lisäksi otetaan vielä se äitiyspakkaus. Jos silti tuntuu ettei vaatteet riitä, niin ainahan niitä saa lisää ostettua. En ajatellut ottaa niistä nyt kummempaa stressiä.

Hankittavaa olisi vielä:
- tutteja
- harsoliinoja
- tuttipullo (Onko se ihan välttämätön ostaa heti?)
- kestovaippoja
- pinnasänky (saadaan kuulemma joululahjaksi)
- vaunut
- turvaistuin
- amme

... eli meillä on nyt vaatteita ja lipasto ja siihen se jääkin. En vaan saa aikaiseksi aloittaa tuota tavaran haalimista. Tuntuu etten tiedä yhtään, mitä kaikkea tarvii heti aluksi ja mitä voi ostaa sitten myöhemmin. En haluaisi ostaa kaappeihin mitään turhaa, joka saattaa jäädä käyttämättä.

Rinnat pompsahtivat täällä jo ensimmäisen kolmanneksen aikana C/D-kupista DD-kokoisiin. Nyt nekin liivit alkavat jäädä pieniksi, joten kaupoille olisi lähdettävä. Luojan kiitos rintoihin ei ole tullut raskausarpia, vaikka melkoisesti ovatkin kasvaneet.

Raskausarvista puheenollen, en tiedä yhtään onko tuo Vichyn anti strech mark cream auttanut, mutta arvettomana on vatsa pysynyt. Jee!
 
J+
Hankinnat
Meiltä löytyy jo mielestäni sopivasti kaikkea, se mikä puuttuu on hifistelyä eikä välttämättä ihan heti tarvittavia. Kyllä vähemmälläkin pärjää.

- Brio Sing yhdistelmärattaat (koppa, ratas ja turvakaukalo)
- Brio Sleep pinnasänky, tosi kätevä, menee 0-6/7v asti.
- Avent rintapumppu, pullot, säilytysradiat, puhdistussetti.
- 5 kpl tutteja
- 8 kpl valkoisia lyhythihaisia bodeja (60cm)
- 2 kpl pitkähihaista bodya, miniminejä eli (50 cm)
- 2 kpl harsoja
- 2 kpl pussilakanasettiä
- Emma-sitteri, ensivaikutelma ok. Ihan näpsäkkä.

Vauvan sänky
Ensimmäisinä viikkoina ja kuukauden toimii äitiyspakkaus. Se kuitenkin nostetaan pinnasänkyyn, ja sänky pyritään saamaan kiinni sänkyyn. Katsoo sitten miten asennoituu. Perhepeti kävi mielessä, ja olin satavarma kunnes oma äiti maalasi tarinoita kuinka lapsia on kuollut, jäänyt puristuksiin jne. Se riitti mulle, olis putänyt turvansa vaan kiinni :kieh:

Raskausarvet tulevat jos tulevat, se on kuulemma geeneistä kiinni. Jollain tulee vaikka ne voitelisi miten, jaosalle ei tule lainkaan vaikkei ole rasvannut kertaakaan. Näin ymmärsin kun puhuin ammattilaisen kanssa. Kuivuva iho alkaa kutiamaan joten rasvaus ok. Mutta toimiiko kalliit voiteet, rahastusta ne mielestäni on. Normaali perusvoide ajaa saman asian :)

Sokerirasitus varaan ajan samalla kun varaan vastaaine tutkimuksiin. Lääkäristä ei ole hajuakaan vielä. Jotenkin pettynyt terveysaseman (terveydenhoitajan) tapaan hoidella asioita. En koe saavani tukea, tai haluaisin ihmisen kenelle olisi helppo avautua. Vaihdan viimeistään kun on aika käydä siellä perheenä, vauvan kanssa.
 
Ja torstai aamun huomenet :)

ila Ei tietenkään tuttipulloja tarvi olla heti ostettuna tai tuttejakaan. Mutta itsestäni sen tiedän, et jos imetys ei ala sujumaan niin siinä kohtaa mua ei ihan kauheesti innosta lähtee niitä pulloja ostamaan. Saati laittaa mies ostamaan, ei se kuitenkaan toisi just niitä mitä haluan :D

Vatsan rasvaaminen Ei varmasti koskaan ole pahasta, mutta enemmän sidoksissa geeneihin kuin tiettyyn rasvaan. Mä rasvasin esikoisen aikaan body shopin kaakaorasvalla, ei tullut arpia. Kahdella seuraavalla kerralla en jaksanut rasvailla ollenkaan eikä silloinkaan tullut arpia.

Vauvan sänky Meille tulee pinnis kiinni meidän sänkyyn. En laita vauvaa laatikkoon, ihan siksikään koska sitten laatikon laidat menee yli meidän sängyn. Kapalossa ja vieressä, jos on kova yösyöppö niin sitten siitä on helppo siirtyä perhepetiin :) Oon mäkin noita tarinoita kuullut ja lehdestäkin lukenut, et äiti on lapsensa tukehduttanut, mutta mun tietääkseni niissä äiti on ollut alkoholin vaikutuksen alainen/ unilääkkeissä..:kieh:
Itse nukun sen verran kevyesti, ettei ole pelkoa päälle kääntymisestä.

J+ Teillä varmasti vaatteita on enemmän :D tai ainakin hankinnassa? ;)

(.) Kai se itsekkin on uskottava, et kans vähintään alkaa näyttämään rantautuneelta maitovalaalta. Eilen keskimmäisen kummitäti poikkes, hänellekkään en raskaudesta ole puhunut. Mulla oli päälläni normi kotivaatteet, mustat leggarit, musta tunika ja fuksia neuletakki (ja villasukat tietty) Juteltiin siinä niitä näitä ja hän otti puheeksi, et mitä meinaan tehä kun kerta työttömänä olen. Meinasin, et kasvatan mahaani.

"Mää arvasin, mää niin arvasin. Mutten kehannu kysyä".. Oli vastaus :) Jo toinen ihminen meinas, et joo kyllä se vatsakin näkyy, mutta et olisi semmonen raskaana olevan hehku.. Hah :LOL: mikä lie raskauslegenda semmonenkin, kyllä mua katsoo peilistä nuupahtanu valas.. :xmas:

MrsR Olipa Torpan Maisa erikoisen näköinen tummalla tukalla! En olisi tunnistanu jos nimeä ei olisi sanottu :D

Äiti maa & Alli 24+5
 
Viimeksi muokattu:
Hankinnoista meillä on yhdistelmävaunut (Emmaljunga Duo Edge), vaatteita, tuttipullo, muutama lelu, pinnasänky, hoitopöytä ja -alusta. Puuttuu vielä harsoja, kylpyamme, turvakaukalo, lakanoita, pinnasängyn patja. Imetystyynynkin ostin, kun se tukee mukavasti vaikka sängyllä läppärillä surffaillessa:D Lisäksi mukaan tarttui jo Manducakin (kun oli kiva väri kaupassa). Kaukalopussikin vastasyntyneelle tuli hankittua, se jääkarhu-merkkinen.

Äitiyspakkauspäätös tuli vihdoin (kesti viikon verran) ja nyt odottelen pakettia ensi tai seuraavalle viikolle:)

Tein tässä myös yhden sairaalakeikan kovien polttojen vuoksi (sellaista kipua en ollut aiemmin kokenutkaan, todella lamauttavaa). Vauvalla onneksi toistaiseksi kaikki hyvin, kohdunkaula 35 mm ja kiinteä. Jotain infektiota saatan olla kehittämässä verikokeiden perusteella, eli joudun vielä uudestaan tarkkailukäynnille. Toivottavasti kivut loppuu, ja infektio ei tule päälle, koska siitä voi pahimmillaan seurata synnytyksen käynnistyminen, enkä missään tapauksessa toivo pikkuisen vielä saapuvan maailmaan, viikkoja on vasta 25. Tällä hetkellä olen siis lepolinjalla (enkä oikein mitään pystyisikään tekemään). Mieli on kyllä vähän apea, kun pelkään vaikuttaako tuo vauvaan kuitenkin. Mutta ei voi kuin toivoa parasta.

Pahoittelut omanapaisesta päivityksestä, en oikein pystynyt keskittymään muuhun tällä hetkellä:|
 
Huomenta :)

Joku kyseli, että pitääkö tuttipulloja olla valmiina. Ei tarvitse. Kyllä sellaisen ehtii ostaa sitten kotimatkalla sairaalastakin, jos sille on tarvetta. Mä olen saanut ykköstä odottaessa kaksi tuttipulloa, kai ne jostain löytyy, jos tarvis tulee joskus, mutta veikkaan, että lähinnä silloin, kun vauva on jo isompi ja tarvitsee käydä jossain ilman vauvaa. Ennen 3kk ikää ei mulla ainakaan pitäis olla tarvis mennä minnekään ilman häntä niin pitkäksi aikaa, että nälkä ehtisi tulla :) voihan olla, että 'hän' romuttaa koko vanhanaikaisen käsitykseni eikä suostu tissiin vilkaisemaankaan, mutta ainahan sitä voi näin haaveilla. Mutta minä en ajatellut alkaa mitään pulloja keittelemään ellei ole ehdoton pakko, ihan turhaa hommelia.

Vauvan sänky on vielä liiterissä, samassa ovat nukkuneet molemmat ipanat jo, ja kesällä sain sopivasti ystävältäni uuden patjan siihen kun hän muutti eikä kuulemma enää tarvitse kapistuksiaan :D Ajattelin jälleen laittaa myös äitiyslaatikon sinne sänkyyn, vaikka onkin sellainen jatkettava malli, mutta kivempi ehkä sillain ja tosiaan myös niitä peittoja yms. ympärille turvaksi. Yöt menee kuitenkin äitin tissillä, ja uskokaa tai älkää, mutta äkkiä siihen tottuu ja äiti ainakin tässä talossa on lähes aina nukkunut kaikki yöimetykset. Olen se tyhmä äiti, että kun neuvolassa kysyttiin, että kuinka vauva nukkuu, totesin, että sängyssä... äkkiä vauva oppi itsekin ottamaan tissin suuhun kesken nukkumista, tästä kyllä seurasi se huvituttina pitäminenkin... ja aamuisin olin aina ihan paniikissa, että missä vauva, kun se oli jo mahan kohdalla menossa taaksepäin. Mutta hengissä ovat säilyneet hyvin :) luulen, että se läheisyys on ollut tarpeenkin, ainakin kodin ulkopuolella tuntuvat olevan mallikelpoisia, mutta enpä viitsi teitä kuormittaa esim. eilisellä pojan uhmakohtauksella :LOL:

Mutta asiaan, lähinnä toivon, että uskotte itseenne ja omiin tisseihinne :heart: :) älkää luovuttako jo ennen kuin asia on ajankohtainen! Kun kaikki pullot ja putelit on valmiina, kaapit väärällään korvikkeita 'varuiksi' on myös helpompi antaa periksi! Sitten vastaan tulee se, että ei voi oikein käydä missään, kun pitäisi aina olla ne pullot ja putelit mukana ja se on aika hankalaa, äkkiä käy niin, että olet vauvan kanssa useamman kuukauden vain kotona, koska olet väsynytkin siihen kaupan päälle. Kahdelle ystävälleni on käynyt näin, valitettavasti, mutta voin olla toki väärässäkin, syyhän voi olla joku muukin. Omakohtaista kokemusta ei siis ole. Puolivuotiaalle olen jo lykännyt nokkamukissa vettä, ja pulloja ei ole koskaan tarvittu satunnaisia iltapoissaoloja lukuunottamatta. Joo ja kyllähän äitikin tarvitsee omaa aikaa, mutta kyllä sitä minun mielestäni voi viettää sen ns. kriittisimmän ekojen kuukausien jälkeenkin vai pitäisikö olla johonkin kiire? Toivottavasti kukaan ei nyt pahoita mieltään, nämä ovat vain minun omia ajauksiani asiasta! :heart:

Minä aloitin pikkuhiljaa laajennuksen valmistelun, olen niiiiin päättänyt, että kohta päästään muuttamaan. Kunto vaan ei ole samaa mieltä; puoli tuntia jaksan ja sitten pitää olla hetki pötköllään. Rauhallisesti olen maalaillut ja sillain, kyllä se vielä valmistuu :)

Tällaisia mietteitä tänäpänä :) Tissit pursuaa liiveistään ulos ja katselin Lumingerien sivuilta jo valmiiksi imetysliivejä, tuntuu, että voisin ostaa jo sellaiset vähän reilummat, joita voisin käyttää jo öisin. Oli 25 euroa halvennuksessakin jopa, joten taidan sellaiset tilata ensihätään :) Tuntuu, että öisin on hankala olla, kun mies kääntyy mun tissien päälle kovin helposti :( siis nännien, ja ne on tosi kipetä :( lakana ei onneksi ole ollut enää märkänä, ehkä se meni hetkeksi ohitse :)

Voikaa hyvin, ja Kengumammalle tsempit!

Viivi+Tiiti 24 POKS :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa ja MrsR
Peesailen Viiviä ton pullojutskan kanssa, mutten sitä, et pullovauvan kanssa olisi hankala lähteä. En kokenut itse ainakaan niin, tietenkää se ei tarkoita sitä, et näin kokisi kaikki. :)
Mut pullo ja tutteli reppuun ja menoks, sano Annie Lenox.. :D On vaan semmonen ihmistyyppi joka tekee joka hiton asiasta vaikeaa :whistle: Onneks en ainakaan itse kuulu näihin. Ainut mikä rassas pullovauvan kanssa oli se yösyöminen, kun oli herättävä pullo lämmittämään. Vaikka aika äkkiä sit vauva alkoi saamaan huoneenlämpöistä maitoa :)

Nyt äkkiä lujaa palauttamaan kirjaston kirjat ennen ku ne suuttuu mulle |O
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Huomenia!

Nauratti (anteeksi vaan) Viivi76:n juttu että mies kääntyy yöllä tissien päälle. :D Meillä kun ei tällaista "ongelmaa" näillä B-kupeilla ole. :LOL: Mulla ei oo tissit juurikaan kasvanut tämänkään raskauden aikana, sama juttu esikoisen kanssa. Mutta kyllä niitä C-kupin imetysliivejä sitten kyllä tarvittiin kun maito alkoi oikein kunnolla nousta.

Meillä on tarvikkeita ja vaatteita esikoiselta niin paljon kaapeissa, ettei oikein mitään uutta tartte hankkia. Huom! ei tarttis mutta silti oon ostellut varsinkin 50 ja 56 kokoisia vaatteita lisää. Kesä 2010 jolloin esikoinen syntyi oli niin kuuma, että poitsu oli suurimman osan kesästä joko pelkässä lyhythihaisessa bodyssa tai pelkällä vaipalla. Joten pitkähihaisia pieniä bodyja oon ostellut. Ja lisäks löysin ihanan Lindexin retron oranssi-valko-ruskea -kuosisen 56 vanupuvun. Se on lähes yhtä paksu kuin toppapuku, joten päätettiin ettei sittenkään hankita kaukalopussia ollenkaan. Siinä on optimaalinen käyttöikä n.8kk ikään ja jos tää meidän pikkumies syntyy esim. maaliskuun alussa (la siis 27.2. niin voi helposti mennä yli maaliskuun puolelle) niin käyttöaikaa olis n.marraskuulle asti. Eikä sellasta pussia nyt kesällä voi käyttää, on niin kuuma.

Meilläkin vauvan pinnis tulee meidän sängyn viereen ja vauva varmaan aluks nukkuu äp-laatikossa. Ja jos on kova yösyömäri niin sit saa nukkua mun kainalossa niin ei tartte joka kerta nostaa omasta sängystä viereen syömään. :)

Manduca pitäis hankkia niin pääsis helpommin ilman vaunuja ulos koiran kanssa sitten keväällä.

Tuttipulloista mä oon sitä mieltä, että kannattaa olla esim. yksi valmiiksi kaapissa jos tulee sellanen tilanne että äidin pitää olla pois pidempään kuin syöttöväli niin sitten isä tai joku muu saa annettua vauvalle joko korviketta tai äidin omaa maitoa. Ja tutti/tutteja voi olla varuiks esim. se kaks tai kolme jos tulee sellanen olo et sitä kuitenkin tartteis. Sit on ikävää jos sitä ei oo ja pitää lähtee kaupasta hakee. Mut nää on ihan jokaisen ite päätettäviä juttuja. Eihän kaikki vauvat huoli tuttia tai ei osaa syödä sitä.

Eilen tuli postista kutsu uusintaultraan TYKSiin ens tiistaille. Saapa nähdä katotaanko vatsaan 4D vai millä ultralla...

Hauskaa päivää kaikille!

Elsiliini ja pikkumies 21+1
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR ja Viivi76
Heippa pitkästä aikaa :)

Neuvolatädistä ja sen vaihtamisesta sen verran, että me vaihdettiin meidän neuovolatätiä, kun raskauden ajan hoitanut täti siirtyi jollekin sairaslomalle. Uusi täti oli aivan kaamea, ei osannut katsoa silmiin eikä todellakaan vaikuttanut kiinnostuneelta asioistamme. Neuvolakäynti hoidettiin pelkän kaavan mukaan. Kysyin jotain lapsen uneen liittyen (esikoinen on ollut todella huono nukkumaan aina, nyt 2 vuoden ikäisenä hän on nukkunut elämänsä aikana 2 täyttä yötä). Neuvoksi tädiltä sain uni-lehden. Että luepas siitä. Juu-u, oli siihen mennessä kyllä jo tullut luettua muutama lehti ja neuvo... Meille riitti yksi käynti ja sitten tein neuvolahoitajan vaihdoksen. Ei terveyskeskuksen puolelta kyselty mitään syytä, alettiin vaan käymään toisella hoitajalla, joka on ihan ok. Että kannattaa rohkeasti vaihtaa hoitajaa J+, jos nykyinen tuntuu huonolta.

Tutteja ja tuttipulloja ei aiota ostaa etukäteen, eihän niiden käyttöä muistaakseni suositellakaan ensimmäisten 2 viikon aikana, ettei vauva alkaisi hylkiä rintaa. Tutti otettiin esikoisella käyttöön juuri tuon parin viikon jälkeen lähinnä äitini pakotuksesta, kun vauva oli todellinen tissitakiainen. Muistan, että puoli tuntia ilman syöttöä oli ihmeellistä... Nyt jälkiviisaana taisin yrittää syöttää vauvaa liian usein, jospa omalla toiminnalla oli myös vaikutusta rintariippuvuuteen. Nyt toisella kertaa asioita osaa katsoa vähän eri tavalla :)

Muuten meillä ainakin on kaikki hankinnat tehty, esikoista varten kun tuli ostettua jo kaikki tarpeellinen. Sitteri oli meillä ihan turha, ei vauva siinä viihtynyt. Tosin sitteri oli soseiden aloittelun aikaan kätevä, se toimi ruokatuolina kun ei vauva vielä osannut istua. Rintareppu ostettiin, kirpparilta 1 euro :) Esikoisen aikaan rintareppu oli lainassa kaverilta ja se olikin ehdoton. Tietenkin toinen vauva voi olla erilainen eikä välttis viihdy repussa ollenkaan. Kaksosrattaita ei aiota hankkia, ikäeroa tulee 2v 4kk. Kokeillaan nyt ensin vain yksillä rattailla/vaunuilla ja kantorepulla, saahan ne kärryt sit nopeesti ostettua jos oikeesti on pakko.

Raskausarpia ei ole vielä tullut, mutta ei niitä tullut esikoisen aikanakaan. Silloin rasvailin aina joskus, kun satuin muistamaan. Uskon myös, että geeneillä on paljon merkitystä arpien syntymisessä ja varmaan raskausaikaisten kilojen määrä vaikuttaa myös. En ole mistään lukenut puolueetonta vahvistusta sille, että jotkin rasvat estäisivät arpien syntyä. Mutta kyllähän niitä on arpia haalentavia tuotteita ja ne käsittääkseni toimivat.
 
PS. meillä ainakin sairaalassa jo sai tutin, ja jos sitä ei ota mukaansa, sehän lentää roskiin. Että sitäkään ei välttis tarvitse ostaa, jos ei ole ihan varma, että millainen olisi hyvä. Mä ainakin testasin sairaalassa, kun tuli tarvis. Tutin jälkeen tissi vielä kelpaa, mutta tuttipullosta saattaa tulla sellaisella paineella se maito, ettei sitten kyllä tartte tissejä näytellä enää :( niiden kanssa siis varovaisuutta. Meillä ainakin jo heti syntymän jälkeen tuputettiin pulloa, mutta minä kieltäydyin sitä antamasta, totesin vain, että jos se huutaa vuorokauden putkeen, niin uskon, että se ei maitoa saa, ja sitten voitte tulla sen pullonne kanssa tänne touhuaan. Kun eihän niistä tisseistäkään se maito laakista ala tulemaan, tai joillakin ehkä, mutta harvemmin. Ja sillä huudolla ja raivareilla, niin karsealta kuin se kuulostaakin, niin se vauva sen maidon sinne tissiin tilaa. Huuto saa äidin jotkut hormoonit kai toimimaan ja hetkosen päästä maitoa tulee yleensä ikkunoista ja ovista, mutta ei siis samalla sekunnilla välttämättä, hermot voi olla juu riekaleina ja tissit, mutta lopputuloksena yleensä tyytyväinen vauva :heart:
 

Yhteistyössä