HELMIKUUN HELMET 2013 *tammikuu*

Pullataikina kohoamassa, ja voisi tästä kohta lähteä kauppaan taapertamaan:) Koko viikonloppuna ei tullut oikein lähdettyä mihinkään, niin ehkä edes pieni kauppareissu piristäisi.

Vauvan liikkeet nyt on kolmatta päivää selvästi hiljaisempaa kuin aiemmin. Siis liikkeitä tulee kyllä, mutta ei sellaista jatkuvaa mylläystä kuin aiemmin. Onkohan syytä huolestua, onko kellään kokemusta? Ei huvittaisi synnärikeikka, jos muilla on ollut vastaavaa. Ovat jotenkin vähän nihkeitä aina puhelimessa, melkein saa anella, että kehottavat tulemaan käymään. Sitten kun sinne menee, niin on ihan ystävällistä väkeä.

Pilkku_ 38+4
 
(.) Neuvolakuulumisia:

RR: 98/62 p.84
Hb: 131
Paino: -800g (koko ajan saldo 1kg painoa)
Sf: 34
RT
Sykkeet: 140-155

Kun mainittin, että nukuin huonosti ku supisteli niin kokeili myös kohdunsuun tilanteen 1,5cm pituutta, hyvin pehmeä sanoi, että sormi menee reilusti ja varmasti menis toinenkin, muttei ala tässä nyt kokeileen ettei käynnisty =)(eli semmoinen 2-3cm auki) Pää kuulemma siellä jo tuntui vain kalvot välissä.

Pipsa4 37+4
 
Bettis, kipeet harjoitussupistukset näillä viikoilla voi jo enteillä synnytystä, tai sitten ei. Mulla on ollut kivuttomia harjoitussupistuksia jo viikolta 20 lähtien, kuten esikoisen odotusaikaan, joten pelkät harjoitussupparit ei mun käsityksen mukaan aiheuta mitään kohdun kovettumista kummempaa. Menkkamaisia jomotuksia voi tulla monta viikkoa ennen kuin synnytys käynnistyy. Sulla on Bettis kyl viikkoja jo sen verran paljon, että voi olla et noi sun tuntemukset viittaa lähestyvään synnytykseen. =)

Jeps, lääkärissä käyty ja antibiootit kouraan saatu. Olihan siellä sit sekä poskiontelo- että keuhkoputkentulehdus. Olokin on just sen mukainen. Toivottavasti menee viikon ab-kuurilla ohi ja sais viettää viimeiset odotusviikot terveenä. :)
 
J+ muistelinkin, et tääl oli joku muukin, joka oli saanut Mengelen re-inkarnaation myös lääkärikseen. Voit varmasti tehdä valituksen vielä jälkikäteen, niinhän minäkin periaatteessa teen. Onhan siinä mieskin tarvittaessa todistamassa, että homma meni juuri näin. Noi käännökset on vissiin sen verran harvinaisia, että noi nuorehkot lekurit on sitä heti hinkumassa. Mut meidän riskeillä se on käsittämätöntä, että moista edes ehdotetaan. Mä oon kans suurimman osan ottanu ite selvää netistä ja jos ny jotain vielä ihmettelen, niin kysäsen tutulta, joka on kätilö, miten tää homma oikein menee... Jokatapauksessa vaikuttaa siltä, ettei tämäkään ole tästä nyt tähän hätään kääntymässä takaisin - sen verran on liitokset taas paukkuneet ja alaselkä kipeänä, että perjantaina ultrassa varmaan näkyy pieni pylly hyvin kiinnittyneenä alas... Ja mä aion kyllä vaatia, että sektio tehdään, vaikka oliskin kääntynyt - ihan jo käytännön syistä, koska miehen on oltava kotona ja hän tarvitsee tuuraajan työpaikalle siksi aikaa, kun pitää isyysvapaitaan. Eikä sitä tuuraajaa ihan sormia napsauttamalla saa...

Pilkku_ oon ymmärtäny, et ne vauvan liikkeet vähenee ennen synnytystä, mutta jos se huolettaa niin neuvolaan vaan ensin, että kuuntelevat sydänäänet sun muut. Niin ei sit toivon mukaan tarvi lähteä synnärille asti käymään. :)

On muuten ihan totta, että suomalaiset eivät jostain syystä valita saamastaan kohtelusta juurikaan... Pitää tehdä itekin sellainen muutos itsessään, että valittaa ja kehuu kun on aihetta. :)

Täällä on muuten närästykset sun muut helpottaneet heti, kun pirpana kääntyi perätilaan. :) yritän löytää niitä hopeareunuksia kaikkialta. Muuten tuloo hulluks. :D eli oon nukkunu taas melkoisen hyvin ja paljon. Tekee kyllä terää. :)

Nyt jos pari palaa suklaata ottais ja lukasis päivän Ilta-Sanomat. :)

MrsR&MrR ja EePee 36+4
 
Nimiäiset/ristiäiset on jollain tavalla suunnitelmissa tässä, en ole oikein kuin kakun vasta alustavasti tilannut ex-luokkakaverilta, joka on velho niitä tekemään. Paikkakin on hieman hakusessa, kun ei kaikki tähän meille mahdu, vaikka tilaa onkin. Ja jos sektio on edessä niin eipä sitä liikoja kyllä rymyytellä menemään huonekalujen ja muiden kanssa. Ehkä siis varaan kaiken muun paitsi kakun tuohon paikalliseen ravintolaan. :) nimet on jo selvillä molemmille. Riippuu nyt niin monesta asiasta kaikki, ajankohdatja muut, mutta alustavasti oon ajatellu, et aikasintaan ois 16.3 nimiäiset. :)
 
Pilkku_ Mulla on myös liikkeet vähentynyt selkeesti. Ennen niin touhukas masukki ja nyt saa ajatella tarviiko aloittaa liikelaskennat iltaisin :eek: Olen kyllä ajatellut tämän johtuvan kokoajan pienenevästä tilasta ja ylipäätään raskauden loppusuorasta. Doppleri on mulla myös kotona jos ihan hiljaseks menis, mut kyllä se potkii ku vähän tökkii tai syö :)

Jee huomenna tulee Emmaljungan mondial black crocit gracella suomeen! Harmi etten itse saanu niitä lähtee hakemaan enää..

Ristiäiset Kastetaan samassa paikassa missä mies on aikoinaan kastettu, eli Turun linnassa, ja kahvit siinä vieressä. Pitopalvelu hoitaa tarjoilun!

Viikon vielä odotan ja sitten aloitan kunnon "ässäilyt"!

Mukavaa iltaa kaikki masuilijat!

Milli ja masukki 39 POKS (mihin tä aika on oikeen mennyt :rolleyes: )
 
  • Tykkää
Reactions: Keltakukka ja MrsR
Eilen poksahti 35+0 ja tänään alkoi äippäloma, ihanaa :)!

Välillä tulee kyllä niin tunne, että en jaksa enää odottaa! Niin tahtoisin jo alkaa palautua ja saada alkaa viettää vauva-arkea. Tavallaan tuntuu, että aika matelee, mutta toisaalta tuntuu, että aika menee hurjaa vauhtia. Ja mua niin häiritsee, että en voi suunnitella synnytystä :D eikä voi tietää milloin ja miten kaikki tapahtuu.

Nimiäisiä ei olla vielä hirveästi suunniteltu. Sen verran ollaan puhuttu, että varmaan mitään hirveän isoja pippaloita ei pidetä. Loppukesästä oli juuri häät joten nyt en vain jaksa mitään isoa. Sen kyllä tiedän mistä kakku tulee :)

Nyt alkaa olla kaikki valmista ja hankittuna. Eilen käytiin ostamassa ikeasta aluslakanoita pinnasänkyyn ja mukaan tarttui myös huppupyyhe, peppupyyhkeitä, kosteussuoja, lasten henkareita ja miehelle tossut sairaalaan.

Koskahan viimeksi kävin kirjoittamassa.. En nyt muista olenko jo hehkuttanut, mutta haettiin vauvan kärryt viime viikolla :heart: ovat niin iiiihanat :heart:

Bumble & masukki 35+1 :heart:
 
Nimiäiset/ristiäiset sen verran on funtsittu että sillä väkimäärällä tuskin mahdutaan kotona pitämään.. vähän kahden vaiheilla vielä. Jokatapauksessa noi 3 kissaa jouduttais siksi aikaa viemään hoitoon muualle. Ja tuoleja pitäis saaha lainaan..Saas nähä, riippuu niin monesta asiasta vielä. Varasto remppa osuis siihen ajankohtaan joten tavarat sieltä olis sitte ylim.huoneessa. Ja se tuloo olemaan täynnä. :kieh:

EtelänHetelmä Vau,oot ollu vielä hiihtämässä. Niin kateellinen siitä. :p Mua harmitti ylikovaa kun en koko talvena oo päässy hiihtämään näitten h.suppareiden takia. Enkä laskettelemaan.

(.) Äitipolillä käyty, 2,4kg olis tällä hetkellä vesselillä kokoa. :heart: Ensimmäinen ja viimeinen koko arvio tällä hetkellä. Ja yhden kasvokuvankin sain mukaan. Jee! =) Ees yksi kasvokuva tässä raskaudessa. Lääkäri kysyi ensimmäisenä että joko tulit synnyttämään? :D Kun oireet niin sopii kuvaukseen. Mutta ei vielä, kohdunkaulaa n. 2cm ja pehmeä. Kaikki siis hyvin kivuista huolimatta. Neuvolassa oltiin huolissaan vähäisistä viikoista mutta polilla taas sanottiin että jos se nyt päättää syntyä niin annetaan syntyä. Näillä viikoilla jo selviää hyvin ja estämään eivät ala. Ja jos vähäänkää epäilyttää niin synnärille vaan tarkistukseen. Nyt hartaasti toivon että ens yönä nukutaan ja kunnolla! Ja jotain luksusta tälle viikolle, huomenna olis kampaaja ja väri päähän.
 
ila
Ai että oon kateellinen EtelänHetelmälle ja muille, jotka on päässeet hiihtämään ja muutenkin urheilemaan! Täällä harjoitussupistukset ja iskiaskivut tuntuu lamauttavan minua päivä päivältä enemmän. Tuntia kauempaa ei pysty istumaan tai seisomaan ilman järkyttäviä kipuja. Ja harjoitussupistukset vähän vaikeuttavat tuota liikkumista vaikkei kivuliaita olekaan.

Jaan Bumblen fiilikset siitä, että olisi ihanaa jo alkaa pikkuhiljaa saamaan peruskuntoaan normaalitasolle, vartaloaan takaisin ja saada vihdoinkin jo vauva kotiin. Mutta ei nää päivät etene!

Jos mulla olisi samat viikot jo kuin Milli1988:lla, olisin ässäillyt jo aktiivisesti pari viikkoa :D

Meille pamahti eilen yllärinä minun siskot ja läheisimmät kaverit pitämään mulle vauvakutsuja :) Mitään kummempaa ohjelmaa ei ollut, mutta vieraat toivat mukanaan hurjan määrän herkkuja ja six-packin alkoholitonta olutta :D Oli hauska ilta juoruilun ja syömisen merkeissä siis.

Ajattelin nyt tässä piristää teitä julkaisemalla kuvan maailman rumimmasta navasta :D Kai se siitä vielä ehkä joskus normaalin näköiseksi tulee.



Nyt lisää pienten vaatteiden pesua ja sit pitäisi nettishoppailla viimeisiä hankintoja.

ila 35+5
 
Hip hei kaikille!

Ristiäiset: paikka olis varattu, päivä sovittu 20.4. Tarjoilut ja tarjoilijat tulevat paikan mukana :) myöhäinen ajankohta siksi kun meillä on kaikenlaisia muita juhlia tässä nyt tulossa niin tossa olis sit sopiva ajankohta. Toivottavasti ei vaan pikkuinen päätä hirveesti ennen la ta syntyä kun sit mennään jo yli kahden kuukauden :D Toi päivä on tarkalleen lasketusta kaks kuukautta :D Onko kellään tietoa miten tarkka päivälleen se kaks kuukautta on niiden ilmoitusten kanssa ja voiko ne ilmoitukset tehdä vaikka ristiäisiä ei olisi vielä ollu?. Kutsut olen suunnitellu, mut huomasin kun ifolorin sivuilla pyörin että sieltä tilattuna kutsut olis n. 10€/10kpl ja kuoret tulee samaan hintaan, joten voi olla että tilaan sieltä. Kun en muutenkaan mikään askartelu ihme oo ja mun mielestä ei oo kalliit siihen verrattuna että ostaa kaikki tarpeet sit kaupasta ja alkaa vauvan hoidon ohella värkkäilemään niitä, kuitenkin sellainen 20kpl tarvitaan kutsuja.
Pilkku_: täälläkin on ollu tänään tosi hiljainen masu-asukki, ihan pitäny välillä väkisin saada Mytty liikkeelle... Luulen, että olis viikonlopusta vaan väsyny kun silloin riehui kyllä niin uskomattoman paljon ettei mitään rajaa :D koko päivän oli liikkeellä ilman suurempia taukoja, joten jos nyt tänään on vähän väsy, niin olkoon :D Mut luulen että alkaa liikkeet silleen vähentyä pikkuhiljaa kun tilakin käy vähiin, potkuja tuntuu muutenkin vähemmän mutta sitä mylläämistä.... sitä riittää :D
Onpas ilalla komea napa, ite oon omaani seuraillu ja vielä ainakin on sisäänpäin, mutta jos kovin vielä masu venyy niin ei aikaakaan kun pullahtaa napakin ulos!
Eilen tuotiin vaunut sisään varastosta ja kokosin ne ja laittelin valmiiks, enää kun autoon laittaa telakan niin olis kaikki aikalailla vauvaa vaille valmiina... Liitoskipuja löytyy ihan kiitettävästi, mutta ilman lääkitystä oon onneks pärjänny... Yleensä käveleminen helpottaa, mutta jos kävelee liikaa tai liian nopeasti kivut pahenee... Närästää kanssa ajoittaan, ei kuitenkaan niin paljoa kun välillä, renniellä selviän! Eikä edes joka päivä tarvitse ottaa. Raudan puutteeseen oon nyt Obsidan-kapseleita popsinu. Tupla-annosta käskettiin syödä, mutta mulla tupla-annos Obsidania aiheutti ripulin ja yksi tabletti aiheuttaa ummetusta :stick: Keskiviikkona pitää kattoo miten on hb noussu, että pärjäiskö yhdellä tabulla ja kävis luumuja ostamassa... ei kuitenkaan ihan totaali ummetus oo tullu, mutta se ripuli oli kyllä niin kauhee että sitä en kyllä halua :x ...

Heidukka ja Mytty 35+5
 
:wave:

Keisha ja Keltakukka kiitos myötätunnosta mummon suhteen. :) Tänään juttelin aamulla äitin kanssa ja äiti ehotti että seuraavan kerran kun mummo soittaa ja kysyy että ajelenko? niin vastaisinki "ajele ite" :D. Siis mummollahan on ajokortti ja auto mutta laitto taas autonsa talveks seisontaan.

MrsR ja J+ inhottavia lääkäreitä teille kyllä sattunu. Potilasasiamieheen vaan yhteys tommosista. Eihän noin voi toimia. :(

Mie voisin unettomuudesta kärsiville lahjottaa muutaman tunnin omista unistani. Viimesen viikon ajan tuntunu siltä että voisin nukkuu kellon ympäri. Eilenki heräsin suht myöhään ja sitte pein semmosen löhöpäivän ja nukahin iltapäivällä vielä puoleks tuntii sohvalle vaikka olevinaan ei ees väsyttäny. :D

Ristiäisistä En oo sen kummemmin miettiny koko ristiäisiä. Kummit on valittu ja oon kysynykki kaikilta että suostuuvatko. Viimeviikolla tuli ihan itku kun kysyin serkkua kummiks ja vastauksena tuli "tottakai!". Hieman hormoonit sekasin, pillitin varmaan kymmenen minuuttia ennen kun sain kasattua itteni. Äiti ja isosisko on jo kyselly että missä piän ristiäiset ja että ketä kutun jne jne. Oon vaan vastannu että ootan nyt ensin että pienokainen syntyy. Mutta, miten voi olla nimen päättäminen niin vaikeaa?

Sitten neuvola kuulumiset:

rv35+1 (33+1)
Paino: +500g/vko (+500g)
Pissa: Prot + (puhdas)
RR: 131/82 ja 122/73 (122/77)
turvotus: +
Hb: 127 (122)
Sf-mitta: 32,5cm (32,5cm)

Huomenna siis käyn viemässä uuden pissa näytteen aamulla. Jos siinäkin näytteessä valkuaista niin sitten vuorokaus virtsanmittaus elikkäs kannu kotia. Verenpaineen mittas kahteen kertaan kun ensin aatteli että minkähän takia on pikkusen koholla. Halus siis varmistukses mitata uudestaan ja se oli sitten lopuks normaali. Unohin neuvolassa kysyä sitä painoarviota. :( Terkka kyllä kokeili että miten päin pienokainen mahtaa masussa majailla. Raivotarjonnassa edelleen ja on enemmän tuolla oikeella puolella. Sano vielä ennen kun rupes kokeilemaan että "onpas söpösti pyöristynyt maha" :D
Ja tästä lähtien käynki sitte kerran viikkoon neuvolassa.

Ainiin ja tänään alko äitiysloma :D

Doris ja Kössi 35+1
 
Kiitos kaikille Täi-vertaistuesta! =)

Omaa napaa..
Mua niin ärsyttää tämä ahtaus!! Mulla on liian ahdas väli tälle mahalle! :mad: Tuntuu että se painaa molempia päitä yhtä paljon eikä tämä tästä mihinkään laskeudu.. GRR!!!
Sit mitkään vaatteet ei tunnu hyvältä päällä ja haluais vaan hillua alasti! Lenkillä käynti onnistuu vielä joten kuten, mutta kyllä tuonne alas jo alkaa loppu matkasta pistämään, joten kauaa ei enää ainakaan noin pitkää matkaa tehdä!

Muuten kait tässä on kaikki hyvin.. :LOL:

Viikonloppuna käytiin anopin luona ja hän antoi äitiyslaatikkoon sopivan reunuslakana setin ja vauvalle ihanan valkoisen karvapuvun, johon voi pienet sitten upottaa laitokselta lähtiessä. On siis ulkokäyttöön. Tänään olen pessyt vielä noita äitiyspakkauksen vaatteita ja kantoliinan, ym.. Ja ajattelin, että jos kotiintulovaatteeksi ottas äitiyspakkauksen sen kivan pikku potkarin ja valkoisen bodyn. :heart:

Saadaan myös miehen papan vanha kehto, jossa voimme sitten vauveli nukuttaa täällä alakerrassa niin ei aina tarvi vaunuihin laittaa tai viedä yläkertaan omaan sänkyyn. Ja onhan se ihanan nostalgistakin. :heart:

Mieskin on ollut ihanan ymmärtäväinen ja jaksanut kuunnella minun valitustani.. ja hoitanut lasten kuskaamiset ja kotitöitäkin on tehnyt kyllä todella ahkerasti! Pisteet hänelle! :heart:

Niin ja tänään POKS POKS POKS!!

Selma_ ja Sintti 37+0
 
  • Tykkää
Reactions: MrsR ja Keltakukka
Hihih HS-sivuilla oli inhokki sana äänestys ja siellä oli mukana "masuasukki".. Eikö sitä sanaa voi enää käyttää? :D

Mulle tulee näitä kivuttomia supistuksia ihan levossakin! Jännää! Nää supistukset on outoja kun ei satu mutta tuntuu.. En osaa selittää yhtään :D

Pitäisköhän mun laittaa kuva mun masusta, se on ihan järkyttävän täynnä tummia punaisia arpia. Saatatte järkyttyä :D Ehkä tuossa suihkureissulla voisin ottaa kuvan ja latailla sen tänne niin näette kuinka paljon niitä OIKEASTI on!

Tekisi huomenna mieli mennä kiertelemään ikeaan, mutta ei ehkä kannata kun mulla on jo kaikkea ja sieltä kun tulee aina jotain mukaan kuitenkin. On se niin koukuttava paikka. :D

Eipä muuta Bettikseltä!

Bettis ja rakas 38+2 (12 pvää laskettuun aikaan!) :heart:

(tulispa tuo mies jo kotiin... lähti kahvittelemaan kaverin kanssa jota ei oo nähnyt aikoihin, ja minä haluan jo hänet kotiin :D )
 
Kauhean moni on jo miettinyt noita ristiäsiä/nimiäsiä. Mullakin sisko jo niistä kysyi, mutta en mä ole vielä oikein osannut niitä ääneen miettiä. Siinä menee joku raja. Pinnasängyn voi kasata valmiiksi, mutta ristiäisiä en uskalla miettiä. Kai maar sen vielä syntymän jälkeen kerkiää :)

Koiran kanssa käppäily alkaa olla vähän turhan tuskaista. Olen koiran vuoksi yrittänyt tehdä päivittäin yhden puolen tunnin lenkin ja sitten kaksi vähän lyhyempää. Tänään olin aivan poikki sen puolen tunnin setin jälkeen. Täytyy varmaan siirtyä tekemään neljä vähän lyhkäsempää lenkkiä silloin kuin mies ei ole kotona. Just nyt jomottaa jalkoja niin paljon, etten tiiä miten päin tässä olis.

ila Hauska tuo napa on, ei ollenkaan ruma :)

Siis Milli1988:lla laskettu aika jo viikon päästä! Ihan hurjaa. Vaikutat vielä suhteellisen tyyneltä siihen nähden.

Vauvan liikkeet on täälläkin hiljentyneet. Niitä siis edelleen tulee, mutta ovat paljon vaimeampia. Kerralla liikkuu sitten koko vatsa, mutta ei tule sellasia teräviä iskuja enää juuri lainkaan.

Täällä saatiin tänään kasattua hoitopöytä, joten nyt alkais olemaan kaikki melkosen hyvällä mallilla! Eilen pakkasin turvakaukaloon kotiutumisvaatteet valmiiksi ja pistin kaukalopussin paikalleen, nyt kun ne molemmat saapuivat postissa. Olen saanut pari tollasta koon 50 bodya ja puolipotkareita ja valkkasin ne nyt tuohon kotiutumiseen, mutta jospa se onkin kauhean iso jo syntyessään? Pitäiskö kuitenkin varmuudeks pistää johonkin vielä setti kokoa isompia, niin mies voi sitten vaihtaa ne sinne kaukaloon. Iiiiik, se on jo niin pian. Enää max. viis viikkoa. Mikä tuntuu kyllä välillä ikuisuudelta...

Keltakukka 37+2
 
Onpa teillä söpöjä napoja. :) oma napa on sellainen melkein pullahtanut, ja näyttää tosi oudolta, kun mulla on aina ollu tosi syvä napa ja nyt se on tossa ihan hollilla. :D

Bettis mulla kanssa ihan kivasti noita raskausarpia, mut hei - pitäähän tiikerilläkin olla raitansa, eiks jeh? ;)

Nyt rupesin sit todenteolla miettimään noita nimiäisiä ja äkkiseltään laskettuna sellanen 40-50 hlö kutsutaan niin ehkä se ravintola on paras vaihtoehto - ei tänne kirveelläkään saa niin paljoa porukkaa mahtumaan. :D saa varmaan kaveri tehdä kaks kakkuakin... Tsiisus. :p iso suku on kiva asia...

Tän äkkinäisen perätilan ansiosta mun liikkuminen helpottui jonkin verran. Helpompi hengittää ja olla, mutta istuminen normaaliasennossa ei oikein onnistu - pitää olla tämmöisessä puoli-istuvassa asennossa. Jos istuu normaalisti, tuntuu että alaselkä räjähtää. Kyl se sen verran vaikuttaa, onko sinne alas tunkemassa pää vai pieni pylly. Näemmä. :)

Keltakukka noi nimijutut ehtii kyllä miettiä viel miljoona kertaa, mä vaan tykkään alottaa sillee pikkuhiljaa niin ei tuu sit hirvee hätä... Vaik sekin on kyl ihan omassa päässä se hätä. :D mä kans oon pakannu kaukaloon lämpöpussin ja kotiutumisvaatteet - otin ne pienimmät eli 50cm ihan siitä syystä, et nää pienet on aika sykkyrässä syntymän jälkeen niin ne pienet vaatteet kyllä pitäis mennä vallan hyvin päälle. Saatan kyl minäkin heittää sinne vaihtoehtoset 56cm vielä niin kattoo sitten, kummat menee paremmin päälle. :)

Arvatkaapa muuten, oonko saanu yhtään niistä kirjoista luettua, jotka tuolla pinossa odottaa ja joihin mun piti äippälomalla keskittyä?! :LOL: jepjep, en oo alottanukaan. Huomaa, et on ajatukset ihan jossain muualla. Mut oonpahan ainakin levänny, jos ei muuta. ;)
 
Lueskelin tossa SeKS:n synnyttäjille suunnattuja sivuja taas uudelleen aikani kuluksi, ja sieltä osui silmääni tällänen tieto, eli Milli1988 Kotidopplerista siellä oli näin: On hyvä ymmärtää, ettei liikkumattoman vauvan sykkeen kuuluminen esimerkiksi kotidopplerilla tarkoita sitä, että vauva voisi välttämättä hyvin. Eli liikelaskentaa pitäisi suorittaa... Ja neuvolassa mulle sanottiin juuri tuosta liikkeiden "katoamisesta", että tilan puutteen vuoksi ne muuttuu kyllä, ja varsinkin sitten kun pää on kiinnittynyt. Mun pitää nyt jo täyttää tota kaavaketta, kun oli tullut noita kaikkia ylimääräisiä riskejä, jotta huomaan jos liikkeet vähenevät radikaalisti..

Tyyppi löysi äsken jonkun hermon, joka kiskoi komeasti tonne emättimen seinään. Sissus kun meinas ihan huuto päästä! Vaihdoin asentoa niin onneksi loppui. Kai sillä on taas olkapääjumppa menossa. Peppu kun ei heilu, niin ei ainakaan mitkään salsat ole nyt vuorossa. :LOL:

Kai sitä saisi mennä nukkumaan, kun tää kirjoitus ei meinaa millään onnistua näin sängyllä maatessa. Kursori on koko ajan jossain muualla kuin missä pitäis, niin pian lentää kone ikkunasta...

Öitä mammat!
 
Olipa ihanaa herätä kun ISÄNTÄ oli kärttynen kuin ampiainen ilman mitään syytä:headwall: Liekö sekin raskaana|O:whistle:
No, onneks lähti töihin kiukuttelemasta, odotan kyllä jonkin sortin anteeksipyyntöä tekstiviestitse tunnin sisään....

MUOKS, no perkale, ei menny ku puol tuntia ni pukkaa pusuhymiöitä...;) Taidan jättää vastaamatta ja oottaa et se suoraan pahoittelee omaa äksyilyään, meinaan hoksaa kyllä heti että otin nokkiini jos en vastaa ;)

Takka sytytetty että kämppä lämpee, puurot ja kiisselit keitelty ja kohta isommat pennut kouluun, Normiaamu :) Paitti et ystävä tulee kylään 10 korvilla :)

T:Neiti+Prinsessat 35+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Neiti-81 äksyilevä isäntä on tuttu täälläkin, mä vaan oon epäilly menkkaränkkää... :LOL: toi mun mies ei noita tekstareita lähetä ja tietää etten loukkaantuneena niihin vastaiskaan niin käy sitten yleensä kesken työpäivän ruokatauolla sovittelemassa tilannetta suklaalla. :D

Täällä on taas vaihteeks valvottu tänä yönä... Miettiny ties mitä, kärsiny hieman levottomista jaloista ja ilmavaivoista - isäntä tekee vissiin jotain tutkimusta, että oonko oikeasti laktoosi-intolerantikko (se kun ei ole kuulemma oikea sairaus), kun teki eilen pirtelön normimaitoon. Se ei vaan usko, että siitä seuraa ilmavaivat ja varpusparvi. Nyt kun on vielä muutenkin suht muhkeassa kunnossa niin ylimääräiset ilmat suolistossa on aika ikäviä. Nostavat hitusen tehokkaammin jopa noita happoja vatsasta näköjään kanssa. :headwall: no ehkä tää tästä, piereskellään ja röyhtäillään - ei sekään voi ikuisesti kestää. :D

Kun nyt on ollu puhetta näistä "olen jumalasta seuraava"-lääkäreistä, niin äsken lueskelin Ilta-Sanomista stooria entisestä huippu-urheilijanaisesta, jonka kilpirauhassyöpää hoidettiin masennuksena... Siinäkään ei lääkäri ollut kuunnellut potilastaan. Melko surullista, että tämmöistä tapahtuu. Onko se kiire tosiaan niin kova, että kaikki pitää hoitaa suitsait sukkelaan vai eikö enää yksinkertaisesti löydy lääkäreitä, joita kiinnostaa mikä vaivaa? Minäkin ravasin opiskeluaikana julkisella sekä omatoimisesti että opiskelijaterveydenhuollon kautta, kun olin koko ajan kipeä - flunssainen ja kuumeinen ilman kuumetta, lihassärkyä, päänsärkyä, unettomuutta, iho-ongelmia jne. Ensinhän ajattelivat, että olen allergisoitunut kemikaaleille, mutta se ei ollut sitä, koska kärsin työskennellä niiden kanssa kaikkialla muualla kuin koulun tiloissa. Sitten sain vaan lihasrelaksantteja ja kasan Buranaa, että noilla lähtee. Vaan eipä lähtenyt. Sain sitten lopullisesti tarpeekseni ja menin yksityiselle, jossa lääkäri kuunteli oireeni, kyseli tarkennuksia ja tuumasi, ettei tähän ole kuin yksi vastaus ja se on homeelle altistuminen. Ja sitähän se sitten oli. Koulun kävin loppuun vahvasti lääkittynä - oli silmätipat, nenäsumutteet, allergialääkkeet ym. ja selvisin hengissä. Mutta siitä jäi sitten ikuiseksi riesaksi muutama iho-ongelma, joista ei pääse eroon millään. Onneks ei sen pahempia, koska jotkut kärsivät astmasta ja pahoista muista allergioista. Käy vaan mielessä, onko lääkikseen nykyään minkään sortin psykologisia testejä? Tuntuu, että kuka tahansa, joka ne pääsykokeet selvittää, otetaan sisään ja yhä enemmän näkyy olevan näitä minäminäminäminä-lekureita erityisesti nuoressa polvessa. Olettaisi kuitenkin, että diagnoosin teolle ois erittäin tärkeää kuunnella potilasta, mut mähän oon vaan maalaistollikka, enhän mä mistään mitään tiedä. :D

Jahas, hakiskohan jääkaapista vähän jogurttia ja vichya näin aamun kunniaks. Jatkan kyllä edelleen tätä sängyssä oleilua, täällä on niin mukavan lämmin pesiä. ;)

MrsR&MrR ja EePee 36+5
 
Pikapäivitys, palaan sitten lukemaan jahka jaksan istua paremmin koneella.

Eilinen neuvola päättyi synnytysvastaanottokäyntiin, koska vauvan sydänäänet olivat 178 ja hän ei liikkunut tädin mielestä. No kun päästiin paikan päälle, niin kyllähän laski syke ja liikettä tuntui. Sitten ihmettelivät mun hirveitä alapääntuskiani, ottivat kaikenlaisia kokeita ja kaikkea ja totesivat lopuksi, että joo sullahan on flunssa. Yrittivät tarjota norovirustakin ja kaikkea, mutta kun ei okseta eikä mitään. Olin ihan että aijjaa, enpä tiennytkään, että mulla on flunssa, kun kuumemittari räjähtää kohta, nenä on tukossa ja keuhkotkin irtoo... :LOL: mutta en totta vie tienny, että se aiheuttaa myös kohtukipua?

No panadolreseptin kanssa kotiuduin, vaikka yritin heille kertoa, että se ei kyllä auta ehkä kuin tähän flunssaan. Siitä lähtien onkin sänky ollut aika tiukka yhteistyökumppani. Kuume laskee aina kun ottaa lääkettä ja sitten nousee, kun vaikutus lakkaa. Epäilen, että kivut on avautumisvaihetta, joka siis voi mun tapauksessani, kun mitään ei itsestään varmaan nopeasti tapahdu, kestää vaikka pari-kolmekin viikkoa. Ja mitä enempi sattuu, sen vähempi tapahtuu :( Nyt on sit pari yötä valvottu, tänä aamuna vasta keksin tyylin, jolla ei sattunut niin paljoa ja sain muutaman tunnin uinahdettua :) Kyllä se tästä plikat!

SF-mitta oli 39
Hb 101
Verenpaine 138/82
Kohdunkaulaa tai mikä se nyt sit lienee, 2cm ja sormelle auki (aikaisemmista tämä tilanne oli vielä saliin mennessäkin...)
Muoks... painoarvio oli 3020g

Nyt teetä ja sympatiaa ja takaisin sänkyyn. Onnea, minä vaan -84 huomasin sivusilmällä, että trinssi on syntynyt maailmaan :heart:

Viivi+Tiiti 37+5
 
  • Tykkää
Reactions: minä vaan -84
Mistä näitä vauvoja oikeen putkahtelee!!

Onnea Minävaan-84!!

Viivi76 onneksi olkoon flunssasta :D Koitahan jaksaa, kyllä ne kivut loppuu viimistään synnytykseen, eikä siihen kovin kauaa mee.

Ruokahalusta, ei oikein maistu kunnon ruoka, pakolla saa vääntää. Appelsiini tms kyllä menee ja herkut. Miten muilla loppua kohden?

Halibut liittyis kans nukkumattomien iloiseen ryhmään|O
Ja seinän takana jatkuu remppa ja porailut (ei kuiten yöllä sitä ollut) joten empä nuku nyt päivälläkään. Iltaisin maate mennessä vauva ottaa puolen tunnin iltajumpat, jonka jälkeen antaa nukkua yön, mutta eilen sitä jumppaa ei ollutkaan. Olo oli erittäin tukala, ei löytynyt oikeaa asentoa jne. Kivuttomia supistuksia oli jatkuvasti. Nyt on ihan ok olo ja vauvakin liikkuu taas tapansa mukaan, mutta väsymys jäi. Niin ja tuntuu et ois vähän laskeutunu maha. Enää ei nouse ruoka takaisin kurkkuun.

Nimiäiset järjestetään heti kun jaksan leipoa ja laittaa vähän raitaa hiuksiin. Haluisin pitää ne kotoisasti kotona, mutta luultavasti mennään anopin kotiin juhlimaan, että mahdutaan kunnolla. Ja siellä on tarpeeksi kuppeja ja astianpesukone :heart:

Halibut+Oljotar 35+3
 

Yhteistyössä