Helmikuun helmet 2014 *heinäkuussa*

Onpas tullut kirjoituksia. Olin pitkän viikonlopun reissussa ja kävi järjetön tuuri. Pahoinvointi loppui päivää ennen lähtöä. Pelkäsin tosi paljon että reissu menee kuvotuksen takia pilalle mutta onneksi ei mennyt. Mutta ikinä en ole hotelliaamupalalla syönyt niin terveellisesti kuin nyt. Muna ja pekoni yökötti ja leipäkin jäi koskematta. Onneksi tarjolla oli smoothieta ja paljon hedelmiä ja myslejä.

Miehistä kyselitte. Meillä miehessä huomaa selvän eron edelliseen raskauteen verrattuna joka oli ensimmäinen ja tottakai sekä miehelle että itsellekin vaikea käsittää että sisällä kasvaa ihminen. Mutta siis mies on nyt siivonnut yllätyksekseni kun oon ollu väsyny (siivoaa kyllä muutenkin mutta kun nyt mä oon lomalla ja se ei niin kyllä mun olis vuoro siivota) ja pesi kaikki mattoon nyt kun olin reissussa. Sellasta pientä kivaa. Mutta en mä mitään kukkia tai hemmottelua saa, enkä oikein osaa kaivatakaan kyllä.
 
  • Tykkää
Reactions: eltsu81
Mun tulee kirjoteltua tonne facebookin puolelle. Tänne tuntuu hassulta tulla toistaan itseäni.

Oireista tuntuu että jokapäivälle löytyy uusi vaiva. väsymys, huono-olo, ripuli, ummetus, vatsaa nippailee, oksettaa ja nyt uutena huippaus. Eipä ainakaan unohda olevansa siunatussa tilassa :D

Mun laskettuaika aikaistui ja se on tällähetkellä 11.2.2014
 
Mukana ollaan, vaikka ei tule kirjoteltua niin paljoa :) On kyllä erikoista, että neuvola- ja ultrakäynnit ovat hyvinkin paljon riippuvaisia asuinkunnasta :eek:
Kuulun niihin onnellisiin jotka pääsivät suoraan varhaisultraan (tätä ei edes kysytty multa, suoraan menin gynelle ja sen jälkeen vasta neuvolatädin juttusille!). Nyt on tulossa ensimmäinen oikea neuvolakäynti, johon mennään miehen kanssa ja johon on täytetty jo valmiiksi esim. alkoholikyselyt. Silloin pitäs myös päättää, menenkö seeruminäytteeseen ja mitataanko niskaturvotus.. Tätä pitää meidän vielä miettiä.

Oli kyllä hieno tunne nähdä pikkuruinen sydän pamppailemassa kuvassa <3 Viikkoja silloin 7+6 ja mitta n. 1,5cm.
Pahoinvointi on helpottanut, rintojen arkuus jatkuu. Pelkoa tulevasta ei enää pahemmin ole, aika myönteisillä fiiliksillä mennään. Minäkin olen niitä jotka pyrkii ajattelemaan pahinta vasta sitten kun se oikeesti tapahtuu.
Uutisista kerrottu jo kaikille lähipiirissä, mutta kerrottu myös se, kuinka alussa ollaan ;)
Meilläkin on koiria ja kauhukuva olis se, että lapsi tulis allergiseksi. Mutta toivotaan että näin ei käy.

Meidätkin voi lisätä listalle:
la:11.2/lumira/24v./1. lapsi/KYS
 
Mutantti Mulla on samanlainen olo, mitään ruokaa ei tee mieli, mutta kauhea nälkä on kuitenkin melkein koko ajan. Vähän väliä saa jotain olla puputtamassa. Mutta kaikki ruoka ällöttää! Syön jugurtteja, hedelmäsoseita ja kasvissosekeittoja, kaikkea sellaista jossa suutuntuma on mahdollisimman tasainen.

Ja maustekaapin haju! Kammottava! Mun on ehkä pakko viedä ne mausteet jonneki ulos haisemaan. Mies on tuonut niitä kotimaastaan, en edes kaikista tiedä mitä ne on.

Eilen lensi oksennus ekaa kertaa. Aloin pestä puurokattilaa, niin se sitten alkoi ällöttää. Just ehin vessaan. Ja tänä aamuna lensi sitten puurotkin ulos. Tällä hetkelläki kuvottaa. Tulin töistä kotiin bussilla, jonka kuski ajoi mutkaisia teitä niin lujaa, että piti jo oksupussia kaivaa. Kaivoi siellä kyllä muutkin!

Kärsiikö joku muu muuten huimauksesta? Mua on nyt huimannut aika ajoin, en tiedä mistä johtuu. Alhainen verenpaine mulla on kyllä aina ollut, voisiko siitä sitten johtua.

Oikeestihan nää kaikki oireet on ihan kestettävissä, ja ihanan asian takiahan tässä voidaan pahoin. Kiva vaan välillä valittaa ihan kunnolla kun muut täällä tietää tasan tarkkaan fiilikset!

Hiustenvärjäämisestä En värjää tällä hetkellä ollenkaan. Viimeksi värjäsin marraskuussa 2011. Omaa väriä olen kasvattanut takaisin, ja ihan hyvä siitä on tullut. Aurinko raidoittaa vielä näin kesäisin kivasti.

Käyttääkö joku niitä pahoinvointirannekkeita? Muistelisin, että misspiggy ainakin, vai mitenkä? Toimiiko? Ja miten ne toimii?
 
Ja hei muuten Magareta91 ja muutkin päänsärystä potevat. Mulla oli ensimmäisen raskauden aikana migreeninomasta pääkipua 24/7 ja olin vetämässä jo itseäni hirteen sen kamalan kivun vuoksi, kunnes neuvolantäti ehdotti VYÖHYKETERAPIAA.

Olin eka skeptinen, kuinka se voisi auttaa, mutta ei huh huh mitä taikuutta....migreeni hoidettiin sataprosenttisesti pois. Samalla hoidolla löytyi apu heinänuhaan :D ja vauvan kanssa käytiin vielä vastaanotolla masuvaikeuksien takia.
Meillä tuo ihmehoito kuului vielä ihan perusterveydenhuoltoon, eikä maksanut mitään, mutta näin tuskin on muissa kunnissa.

Kannattaa ehdottomasti etsiä lähin vyöhyketerapeutti käsiin.
 
Vilja-Maaria , mulla on nuo seaband-rannekkeet. Ostin varuiks kun ekan kanssa oli niin karseet pahoinvoinnit, varsinkin aamulla aikaisin kun piti mennä töihin. Nyt mulla kesti se pahoinvointi ihan muutaman päivän, jolloin käytin noita rannekkeita ja luulen että ne toimi. Voi olla ihan omasta päästäkin tuo kiinni (toimii kun kuvittelee että ne toimii ;)

Tänään 9+5 ja samaan rauhalliseen tahtiin mennään..ei kummempia oireita, välillä tulee etovaa oloa ihan kummallisistakin asioista. Ehkä pahin on ollut nyt kun töissä pitää käsitellä raakaa lihaa :p y.ö.k........

Mä oon yrittänyt varata ekaa ultraa (Hyvinkäältä) mut numero tuuttaa vaan jotakii kummaa piippausta enkä oo moneen päivään saanu ketään kiinni (ja juu nro on oikein) :) menee hermo ku haluis nyt heti sen päivämäärän jota aletaan odottamaan kuin kuuta nousevaa :D pian se kuiteski on! Jeii
 
7+0 POKSS!
Ei mitään järkyn uutta tämän auringon alla, väsyttää vaan aivan tuhottomasti ja huimaus on sitä luokkaa että lenkkeillessä koirien kanssa istun väliin puskassa :LOL: Onneks ei pahemmin täällä ihmisä kulje, jottei kenenkään tarvi turhaan huolestua!
Hiuksien värjäämisestä olitte puhuneet, mä en ole aikoihin omiani värjännyt ja periaatteessa en nyt varsinkaan ajatellut alkaa värjäämään.

Meidän porukasta vielä kun olitte miehistä ja kotieläimistä puhuneet. Mä niin toivoisin että tuo ukko tajuais ettei mulla just tällä hetkellä riitä voimat aivan kaikkiin kotitöihin, sille kun mahdottoman hankala saada perille että nyt on oikeesti paha olo ja väsy ja huimaus. Tosin ymmärrän kyllä sitäkin kun se tekee sen 11 tuntisen päivän töissä ettei kauheesti huvita kotona mitään tehdä. Noh, meillä on sitten koti kun harakanpesä mutta saa nyt luvan olla ja jos jotain haittaa niin kovin niin ei tarvitse sitten kyläillä. :stick:

Meidän "perheeseen" kuuluu myös kaks rescuekoiraa ja siis minä ja mieshän ollaan molemmat allergisia. Hirvittää aivan pirusti että joutuis koirista luopumaan, koska ne nyt ei ole "vain koiria" meille vaan perheenjäseniä. Kumpikin on erittäin lapsirakkaita ja osaavat hienosti olla ihan pienienkin kanssa. Toivon että vauva nyt siedättyis mun kauttani allergeeneille ja sitten syntymän jälkeen kanssa. Tai että saatais sitten pahimmassa tapauksessa apu vaikkapa homeopatiasta (mun kissa-allergiaan homeopatia teki ihmeitä)!

Taas kerran jumalaton sepustus mutta koitin vähän boldata tekstiä että tiedätte mitä skipata yli jollei ehdi/jaksa lukea :p
 
Helou ihmiset! Hauskaa, että jollain muillakin sama la kuin meillä :) Oon tosi surkea kirjoittelemaan, mutta jos edes välillä. Mulla ollut myös sellasta ärsyttävää oloa, ettei tee mieli syödä! Sitten kun syö, niin ei kovin paljon ruokaa alas mene :/ Lihat ällöttää, eikä tee mieli edes karkkia tai muutenkaan makeaa, mitä yleensä syön "kuin Simo hilloa". Tänäänki vedin puuroa x2 ja mansikoita, herneitä, banaania. On vähän höntti olo, kun ei energiaa saa tarpeeksi ja tulee nukuttua n. puolet vuorokaudesta. Toivottavasti tämä ruuan syöntikin alkaisi taas innostaa pikkuhiljaa, saisi jotain tehtyäkin.
Nyt olisi 9+0!
 
  • Tykkää
Reactions: -Bambi-
miss_piggy
Meillä on lemmikkinä vaan kaks gerbiiliä, mustat veljekset valkosilla merkeillä :) Ei oteta koiraa/kissaa kun ei riitä aika sellasen hoitamiseen, enkä halua kerrostaloon ottaa.

Tänne ei muuten mitään uutta, dopplerilla saan välillä äänet kuuluviin, aamusin ei meinaa millään kuulua. Kyllä tuo ens viikkonen neuvolakäynti silti jännittää, että mitä jos siellä ne sydänäänet ei kuulukaan tai että jos se jumputus ei ookkaan sitä mitä oon luullu. Edelleenkään ei oo kohdun kasvukipuja tuntunu kertaakaan. Tosi outoa...
Tänään kuitenkin jo 9+5.
 
  • Tykkää
Reactions: eltsu81
Yleensä se olen minä joka tekee kaikki kotityöt,mut nyt tässä raskauden edetessä mieskin on auttanut aika ajoin. :D Ihmettelin yks päivä kun tulin alakertaan päikkäreiltä niin ruoka oli valmiina,tiskikone tyhjennetty ja likaset astiat laitettu koneeseen.. ihmettelin tota ääneen ja vastaukseksi sain et täytyyhän hänenki jotain tehdä kun tuntuu et sie teet aina kaiken. :) ei siihen voinu ku hymyillä. :)

Aamulla ja välillä päivisinkin tulee yhtäkkiä huono olo. Mut en murehdi kun sen tietää mistä se johtuu. Tietää sitten ainakin et kaikki on kunnossa. Viikkoja olis 7+2. ;) Äkkiä se aika menee vaik voishan se elokuu tulla nopeemminki niin ei ois sitä pelkoo et menis kesken. Ainakaan niin helposti. Foolihappoo ja b-vitskui tässä on vedelty naamariin ku se neuvolatäti sano et noit kannattais ottaa ihan säännöllisesti. Onneks kyl aloitin noi foolihapot ennen ku ees tiesin olevani raskaana. :)

Me ei ainakaan luovuta omista koirista.. tai no ei ainakaan mielellään... mut pakkohan se on jos pikkunen on sit allerginen niille. Mut niinku joku sanoi niin siedätyshoitoa kyl aattelin sit kokeilla jos niin huonosti käy.
 
Flanders: Vai vyöhyketerapiaa? Olen skeptinen mutta viimeöisen jälkeen valmis kokeilemaan ihan mitä vaan. Kävin lekurissä tänään migreenin vuoksi niin kuulemma ne on va ne hormoonit jotka hyrrää. Tiputukseen jouduin mutta kyllä olo siitä vähän koheni.

Varasin tänään ekan uä ajan, hitsi että menee pitkälle, odotin et olis ensi vk päässyt.. 31.7, siihenhän on valovuosi aikaa. Kunpa asuisi kunnassa jossa varhaisultraan pääsis. Tai sit pitää maksa itsensä kipäksi ja mennä privaattiin.

Eilen olin ekassa neuvolassa, mutta eipähän siellä mitään kummoisia tehty, lähinnä kaavakkeiden täyttöä.

9+1
 
Pitkästä aikaa heipat. Ei ole ollu oikein kirjoteltavaan, kun olossa ei muutosta/mainittavaa. Etoaminenkin on hävinny. Ainoastaan turvotus on ja pysyy. Päänsärky on liittyn kuvioihin, mut uskon sen johtuvan siitä kun ei enää kahvia tee miel juoda. En kyllä normaalistikaan juonu enää kun 1-2kuppia päivässä

Miss_piggy oon niin kade sulle kun oot jo kuullu sydänäänet. Ite yritän epätoivosesti ettii, mut tuloksetta. Kotona on tollanen perus-pertti mallinen doppleri. Esikoisen aikana sen ostin huuto.netistä. Sillon kuulin äänet 11+3, mut doppleri saapuikin kotiin juuri edellisenä päivänä. Väkisinkin nostaa huolta, vaikka tiedän ettei ne äänet välttämättä viel kuulu. Menis nyt vaan viikko nopeasti, niin maanantaina pääsis ultraan kattoo et onko kaikki kunnossa.

Miehen osallistumisesta kotitöihin ym ootte puhun. Mun mies onneks on mukana kaikessa. Siivotaan yhdessä ja käydään kaupassa ym. Ruokaakin laitellaan molemmat. En o ennen tollasta miestä "omistan" ni on tää hienoa. :)

Pahoinvointiin kuulemma toisilla auttaa myös foolihappo. Näin neuvoivat mua nlassa. Tiedä sitte.

Hiukset värjään samalla tavalla kun ennenkin, niin tein esikoisen odotuksen aikanakin.

Jaksakaahan hyvin mammat :)

Ninzi&Papu 10+4
 
  • Tykkää
Reactions: emlu
Meillä oli tänään eka neuvolakäynti, huoh sitä papereiden täyttelyä, mut päästiin myös näkeen masuasukki :heart: Ääniä ei päästy kuuleen, kun laite on jostain vuodelta keppi ja keihäs, mut ultrakuvassa näky komeesti pienen pumpun jumputus :popcorn: sitä ois voinu katella pidempäänkin :D mut todistettavasti siis matkalainen matkassa :heart:
 
miss_piggy
Ninzi: No mua huolettaa vaikka oon ne äänet ehkä kuullukki :D Ku esim. eilen illalla ja tänään aamulla ne kuului tosi huonosti, huonommin ku ennen ja sitte ne katos yhtäkkiä... En tiedä että voiko näillä viikoilla sitten alkio jo liikkua jotenki että ne äänet katoaa välillä... Silti, tosi rasittavaa. Etenki ku mun tissitkään ei arista enää yhtään ja tuntuu että energiatasot vaan nousee.
Huomenna poksuis 10+0. Jeejee.
 
Miss_piggy muistan saman esikoisen aikana, että välillä ne äänet vain hävis, eli kyllä siellä karkuun pääsee ;) ja pelkkä sikiön asennon vaihto voi saada äänet katoamaan, ainakin näillä varhasilla viikoilla.

Mies jo ehdotti et menisin käymään yksityisellä, tän huolen takia. Mut en mene, kun kuitenkin jo maanantaina pääsee kunnalliseen.

Ninzi&Papu 10+5

Muoks. Kokeilin taas doppleria ja sieltä löytyi äänet!! :heart: :heart: Huh helpotus ja voi että jumpsutti kovasti!! :)
 
Viimeksi muokattu:
Tulipas tässä mieleen, en kyl tiedä et onkos teillä ollu asiasta jo aiemmin mainintaa, mut, mitäpäs te immeiset harrastatte? Onko raskaus vaikuttanu jo harrastamiseen vai meneekö vielä "täysillä"?

Itse harrastan ratsastusta ja tanssia, ja hevosen selässä ajattelin keikkua kyl ihan just niin pitkään kun vaan pystyn ja kykenen, jos en muuta niin ainakin kävelen... :) Mulla selkä ollut aina hieman sellanen ongelmallinen niin ratsastamalla sekin pysyny kuosissa... :) Tanssimiset on nyt jääny vähä vähemmälle kun ei iltasin yksinkertaisesti jaksa enää lähteä suunnistamaan kohti lavaa, mut jos tästä kesäkaudesta viel pääsis nauttimaan... :)
 
täällä käyty eilen taas kättärillä ja määräsivät noita klexane ruiskuja veritulpan ehkäisemiseks... otettiin ultra ja sain hetken kuunnella sydänääniä... tosin meijän asukki oli pienempi mitä neuvolasta sanottiin ja 10+3 sijaan meillä onkin tänään vasta 9+6 ja laskettu aika muuttui näin ollen LA 5.2.2.2014 pienen sydän hakkasi lujaa tahtia ja kyllä sillä jo erotti hieman jotain raajojen alkuja :) varsinainen ultra onkin sitten 24.7 :)
 
miss_piggy
Ite oon harrastanu body pumppia, balancea, lenkkeilyä jne, mutta nyt ei enää jaksa joten pisti salijäsenyydenki tauolle. Kesätyöt vie niin paljon aikaa etten viiti maksaa sitä salijäsenyyttä ja jotenki töiden jälkeen on niin sippi että kiinnostus nolla :)
Jospa mullaki jumpsuttais taas päivällä vähän selvemmin tuo otus tuolla mahassa :D
 
Ilmoittaudunpa minäkin tänne. Eilen käytiin eka kertaa neuvolassa, jossa myös ultrattiin. Oli hyvin hämmentävää, helpottavaa ja liikuttavaakin nähdä siellä pieni ihmisenalku. Sydän sykki kiivaasti ja pienet kädet heiluivat. Kaverilla on kokoa kuitenkin vain noin 2 senttimetriä. Hyvin hämmentävää ja ihanaa. Ihan uudella tavalla konkretisoitui se, että meille todellakin tulee vauva.

Laskettu aika olisi 6. helmikuuta. Varmistuu sitten kuun lopulla ultrassa. Ensimmäinen mukula molemmille vaikka päälle 30 ollaan molemmat. Ei vain olla aiemmin kohdattu toisiamme :) Mukava myöhään kuin ei milloinkaan.

Edit: Niin ja tänään siis 9+6
 
Viimeksi muokattu:
Ajattelin kertoa tännekin, jos joku toinen on joskus samassa tilanteessa. Viikolla 7+0 hcg-hormonitasot olivat 590 eli huomattavan matalat. Varhaisultrassa sikiöpussi 5 mm. Ei sykettä. Lääkäri soitti tänään ja sanoi, että kaikki viittaa vahvasti jo alkaneeseen keskenmenoon. Ellei ihmeitä tapahdu niin toivottelen kaikille helmimammoille rauhallista ja hyvää odotusta!
 

Yhteistyössä