Helmikuun helmet 2014

Joo kakka ainakin haisee pahemmalta ja on koostumukseltaan kiinteämpää. Meillä kakataan nyt 2x päivässä ja vähän pittää ähistä sen kanssa. Meillä NAN HA1 ollut alusta asti käytössä ja tänään aloitin taas relatipat käyttöön jos vähän ois apua :) Kitisee lähinnä iltaisin ja yöllä ähertää kakkaa. Kun sai tissiä tuli kakkakin usemmin ja nyt ahdistaa, että poika kärsii siitä, että ei ole rintamaitoa :( sain tänään pumpattua muutaman tipan tisseistä vaan en tiiä onko siinäkään mitään järkeä että sekoittaa korvikkeen sekaan tuota mitä nyt vielä tisseistä irtoaa? kaikenlaisia huolia se tämä äitiys tuokin tullessaan, mutta on tämä vaan kaiken sen arvoista <3
 
miss_piggy
Mä jätin relatipat pois, kun se öljy mitä ne sisältää, ei välttämättä sula vielä vauvan suolistossa, ja saattaa aiheuttaa masuvaivoja. Nyt oon vajaa viikon antanut gefilus-kapseleita. Avannut sen kapselin, ja sekoittanut sen jauheen tippaan äidinmaitoa jonka oon maidonkerääjällä kerännyt toisesta tissistä imetyksen aikana. Sitten lääkeruiskulla pojan suuhun :) Ja Jekovitia olen antanut 3 tippaa / päivä, huomenna isonnan annoksen 4 tippaa. Tuntuu, että mahavaivoja ei ainakaan enää oo ollut kun nuo relat jätin hetkeksi pois.

Joku täällä kirjoitteli että kun poika nukkui hyvi yöllä, mitenkähän meillä menee tuo yö jos koitan muistella..Hmm. No noin klo 22 alkoi jätkä nukkumaan, klo 22:30 meni äiti nukkumaan myös. 22-01 jätkä nukkui, sitten heräsi ja tissi suuhun. 03:30 muistaakseni taas tissi suuhun, 05:30 muistaakseni taas tissi suuhun, 07:30 muistaakseni taas tissi suuhun, 08:30 muistaakseni taas tissi suuhun :D
Jätkä örisee ja mörisee ja rauhoittuu sitten kun lyö nännin suuhun :LOL:
 
Kyllä nostan hattua yksinhuoltajille! Meillä miehellä pitkä työputki jossa todella pitkiä päiviä. Tänään heräs töihin 4.20 ja päivä loppuu klo 20... Kyllä itseäväsyttää ku on joutunut monta päivää tekee käytännössä kaiken. Pyykit (ihmettelen edelleen et miten noi pienestä tyypistä tulee niin kamalasti pyykkiä), ruokakaupassa käynnit, ruokaakin pitää tehdä ja koira käyttää. Nii jä mähän olen täyshullu, silitän kaikki vauvan vaatteet!!!

Täällä paino ei enään laaske, ollaan -1,5kg lähtöpainosta eli hyvä tilanne mt kun syön nykyään terveellisetsi, teen koiran kanssa vajaa 2 pituisia lenkkejä ja täysimetän ni ajattelin et voisi muutama ylimääräinen kilo lähteä samalla. Multakun tuota ylipainoa löytyy.. Perkele, vaihdan kohta takas rahkoista suklaaseen ja salaatista pizzaan.. :)

Millanen teillä on uni/valveillaolo rytmi?
Meillä mukavasti silleen että poika nukahtaa sänkyynsä n. 20, herää 3.30 syö ja takas nukkumaan klo 4.00. Herää 06.30, hengaillaan 9.00 asti ja sit 1 h päikkärit ja sit valvoo 12 asti. sit onki vaunulenkki, nukkuu 15 asti. hereillä klo 17, nukkuu tunnin verran 18-20 herillä ja sit sama rumpa taas. Ajat ei tietenkään aika pidä paikkaasä mut kuitenkin. Eli 2-3 pikkupäikkärit ja 1 kunnon. Yöunista kiitän jokaisen yön jälkeen. :)

Hitsi, poika on tajunnut et käsillä voi tehdä muuta ku pitää nyrkissä, on kun pianonsoittaja ja sit tarttuu kiinni mm. hiuksista. Muuten ei kehityksessä mitään mullistavaa, päätä pitelee, toisnaan se heiluu kun viimestä päivää.
 
miss_piggy
Pojan unirytmi viimeyönä:

20:00 yöhaalari ja yövaippa
20:30 yötissitys alkaa
21:30 poika nukahtaa ja kannan omaan sänkyyn (imetin toisessa huoneessa)
22:30 äiti nukkumaan
24:00 tissiä
02:00 tissiä
04:00 tissiä
06:00 tissiä ja kuiva vaippa
08:00 tissiä
09:00 tissiä ja noustaan ylös.

Kaveri siis herätti kellon tarkkuudella kahden tunnin välein ja tasatunnein :D Kauheaa maidon kuppaamista pitkin yötä, ja päivälläkin imetysvälit noin 1-1,5 tuntia.

Viime yönä kaveri nukkui ekaa yötä tuunatussa pinniksessä kun tuo yksi laita poistettiin.

Päikkäreitä kaveri nukkuu vähän vaihtelevasti, toisinaan noin 15min torkkuja vain kerrallaan, ja esim. tänään nukkunut nyt sohvalla parisen tuntia putkeen noin klo 09:30 alkaen ja välillä vähän värkkäiltiin ja otettiin tissiä ja jatkettiin unia. Nyt heräilee..
 
Hei taas ihanaiset naiset pitkästä aikaa :)

Uuden äidin aika tuntuu olevan kortilla, kenellä ei? Kotityöt venyy, esim pyykkinaru odottaa tyhjentäjäänsä päiviä, pari vaatekappaletta roikuttaen, jäänyt kesken monta kertaa. Laitoin khh lattialle viltin, ja toisen hymynaaman seinään, jos vauva viihtyisi siinä myös hetken.

TipoistaAnnoin aikaisin aamulla 3 relaa ja 3 jekovittia, kyllä, enemmän kuin suositus on. Siitä parin tunnin päästä 30 min huutosessio sängyssä. Maistoin myös tippoja, ällöjä nuo jekovitit, niin alkoholisia. Helpompi tosin antaa tipat suuhun jekovitissa. Mulla tämä tippojen anto on vähän päiväkohtaista, toisinaan pelkkää jekovittia, toisinaan jää antamatta.

Kasvaa tuo poika, syntymästä 4,5cm lisää ja 1kilo painoa, pää kasvanut 3cm.

Eilen tein "koliikkihierontaa" ennen kylpyä ekaa kertaa. Miellyttävä kokemus molemmille, lapsi piereksi. Tykkää kylpeä, kylvetän joka 3 päivä. Kylpyöljyä käytän, hieroinnassa ceridal-öljyä.

Kirpparista Olen alkanut ostaa lapselle isompia vaatteita. On se kumma että löytää hienon marimekon paidan lapselle, ja ostosten loppusummalla, ei saisi kaupasta sitä paitaa. Kasa arkivaatteita.

Join tuossa yksi ilta puolikkaan siiderin, oli muuten jännä kun niin pieni määrä meni päähän, tuli kuumottava tunne ja hauska olo.

Vauvan kehitys Jokeltaa ja kannattelee päätään. Ihana lapsi.
 
Rytmi Todellakin jotain kaavaa olen havainnut.

Haluaa yöunille klo 20 mennessä, herää 2-4h välein syömään, useimmin lyhyellä unipätkällä. Syömis-vaippa-väsyhuuto sessiossa voi mennä yli tuntikin, alkuillasta 15min hereillä syötössä. Vaippaa vaihdan tarvittaessa. Perheenä nousemme sängystä vasta 11 aikoihin, jolloin minäkin olen saanut yleensä levättyä.
 
Huh huh, olipas viikonloppu! Ristiäiset takana ja kaikki meni paremmin ku hyvin :) pikku neiti sai kasteessa nimekseen Nea Enni Maria <3

Me kokeiltiin aluks Nannia, mutta se ei sopinu tytön masulle, joten kokeiltiin Baby Semppiä ja se kävi. On myös halvempaa ku Nan :) kokeile maiscu paria eri korviketta ja kato mikä teille sopii, äläkä lue netistä mitään keskusteluja korvikkeiden antamisesta, ne on täyttä paskaa etkä saa itelles ku pahan mielen! Kyllä noi muksut korvikkeillakin kasvaa tosi hyvin :)

Eilen alko menkat :( se on kyl sellanen vaiva mitä en oo todellakaan kaivannu! Mut tosi kivuttomat on ollu, en ees huomannu ku oli alkanu :D onneks oli pikkuhousunsuoja :p

meiän syömisrytmi:

5.30-6.30 maito
9.30 maito
13.00 maito
15.00 maito
17.00 maito
19.00 maito
21.00 maito ja yökkärit päälle
23.00 maito ja yöunille
 
Viimeksi muokattu:
Mulla alko viime tiistaina menkat.. kivuttomat on mullaki, pikku nipistyksiä vaan tuntunu. Ennen kestäny mulla aina 6 päivää, nyt siis edelleenki menkat.. vuoto on myös runsaanpaa. Nyt vaikuttas et huomenna vois olla vika vuotopäivä, ellei jo tää jää viimeseks. Ja Inkku, meiän tyttö on etunimeltään Enni, toinen nimi Amanda :) Kaunis nimi teillä :)

Meiän tytöllä ei päivällä selkeitä syöntirytmejä oo, tosin aamusta on paljon hereillä, syö vähän tiheemmin. 12 jälkeen rupee pitkille päikkäreilleen, 2-3h. Sillon yleensä ulkoillaan :) illalla on aika paljon pullolla, pieniä määriä tunnin välein juo. Edelleen napottaa hereillä. Unta riittää yleensä 00-05, syöttö, sit nukkuu johonki kaheksaan, syöttö ja viel pari tuntia unta.. viime yönä nukku tosin 01-08 yhtä jaksosesti. Yöllä heräs puol kolme kitisee, otin viereen ja pistin miehen maidon lämmitykseen, sillä välin oltii molemmat nukahettu :DD

kehitys. Päätään kannattelee hyvin, kääntyy oikeelle kylellee ja vasemmalle yrittää kovasti :D pinnasängyn mobilen nalleille juttelee ja hymyilee, samoten leikkimaton auringolle !
 
Jäbä täyttää huomenna jo 6 viikkoa. :)

Meillä ei mitään kiveen hakattua rytmiä vielä päivisin ole. Yöunille kyllä käydään suht jämptisti n. klo 21.30 ja aamulla heräillään siinä 8-8.30.

Esim. eilen käytiin yöunille tissin kautta klo 21.30, pikaiselle syönnille heräsi 01.00, seuraavan kerran heräsi syömään (ja piereskelemään) klo 04.30. Vaihdettiin samalla vaippa ja nenäfridalla putsattiin räkäisen oloinen nenä. Sitten vielä pikatissittely jotta uni tulisi, jäi viereeni nukkumaan ja unet jatkui minuutilleen tasan 05.00. Nyt sitten heräsi klo 08.00 aamupalalle. :)

Päätään sälli kannattelee jo hienosti, juttelee minulle ja isälleen, ottaa kontaktia, hymyilee valloittavasti ja "komentaa" esineitä. :)

Nytpä ei sitten enempää ehdikään kirjoitella, täytyy aamupesulle lähteä pienen hymypoikani kanssa. :)
 
Täällä vaihdettu eilen pikkuhiljaa korvike Nannista Tuuti1 merkkiin :) Ilta meni eilen paljon vähemmällä huudolla, kakka tulee helpommin ilman hirveää äkerrystä. Kakkas jopa eilen illalla ja kakka ei enää haise mädälle vaan ryynille ja on väriltään sinappia ja koostumus parempaa :D Jännityksellä odotan miten tämä ilta menee... Muutenkin poika jotenkin rennompi ja nukkui paljon levollisemmin yönkin :) Pitäkää peukkuja, että tämä toimii :)

Rytmit meillä riippuu vähän onko menoja tai käydäänkö kylästelemässä tms. Mutta kotona about:

06-07 ylös ja maitoa
07-07.30 nukahtaa
n.09.30 maitoa ja hereillä
11-12 nukahtaa
13-13.30 maitoa ja hereillä
14.30-15.00 vaunulenkit +nukkuu pihalla
17.30-18.30 herää ulkoa ja maitoa
20-30-21.30 iltapuuhat, maitoa ja unille. Voi valvoa myöhempäänkin
01-30-02.00 maitoa ja nukkuun
04.30-05.00 maitoa ja nukkuun ja sit herää tuollon aamulla...

Sekavaa :D
 
Vaikka meillä poika on edelleen täysimetyksellä, käytetään korvikkeena tuota Tuuti 1 silloin kun korviketta on annettu. Sisko syötti sitä omalle tyttärelleen (söi siis vain korvikemaitoa) ja suositteli meillekin, koska kuulemma ainoa korvike joka myös tuoksuu oikeasti maidolle sekä on ainoa kotimainen korvike. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Maiscu
Kysymys, te jotka olette pumpanneet maitoa pakkaseen. Paljonko maitoa tulee yhdellä pumppauskerralla? Entä kuinka paljon vauvalle pitäisi maitoa olla parin tunnin poissaoloa varten jos sattuu heräämään ja syömään? Ei mitään käsitystä kuinka paljon hän syö...

Ja toinen kysymys, mikä on teidän suosikki vaatteenne äitiyspakkauksen vaatteista? Meillä eniten käytössä on se sinapinkeltainen potkupuku.
 
Hei, vieläkö pääsisi mukaan porukkaan? :) Täällä olisi 27 -vuotias kolmen lapsen äiti, ja meidän tyttö syntyi siis helmikuun lopussa, kohta siis neidillä ikää 6 vkoa:) Aiemmissa raskauksissa on tullut paljon kirjoiteltua näillä palstoilla, mutta tämän raskauden aikana se jotenkin jäi..mutta mukava ois nyt päästä vaihtamaan ajatuksia yms muiden äitien kanssa..:)
 
Mukaan vaan kaikki uudet ja vanhatkin ;) Kivaahan se ois, että tää ketju pysyis aktiivisena :)

Joo itekkin huomasin, että tuo tuuti maistuu paljon paremmalle ja haiseekin maidolle :) Toivotaan, että se nyt auttais tai sitten ei... nyt hieman ruoan jälkeen kitisee, mutta katotaan jos menis ohi :) Kyllähän ne vauvat voi itkeä ties mistä syystä...
 
Joo meillä käytössä ne koliikkituttipullot ja tosiaan röyhtäytän myös ruokailun puolessa välissä. Aina ei röyhtäise, mutta viimestään sitten tulee isot röyhyt ku on syöny kaikki :) Kitisi ilmeisesti väsymystään kun tyytyväisenä pisti nukkumaan masu täynä ja nukkunu parisen tuntia jo :) Kyllä tämä on melkoista kyttäämistä, mutta todellakin toivon, että masuvaivat loppuu tuohon tuutin alotukseen. Tai ainakin vähenee :)
 
Toivotaan, että teillä mahavaivat helpottaa. Ei meinaan ole yhtään mukavaa kuunnella vauvan itkua masun vuoksi, kun ei pysty juurikaan auttamaan pientä reppanaa. :/

Meillä mahavaivat on enimmäkseen selätetty. Jotain pieniä kitinöitä saattaa ilman nielemisen vuoksi tulla, mutta onneksi noita vauvan kulloisiakin olotiloja on hissuksiin oppinut tulkitsemaan ja osaa vähän aavistella mistä mikäkin itku johtuu (nälkä/ilmavaiva/väsymys, siinä meillä ne todennäköisimmät syyt itkuun). Dysflaylit on olleet nyt jo useamman päivän poissa käytöstä ja hyvin on pärjätty ilman. :)

Äsken kävin poitsun ja koiran kanssa lenkillä, hieman vajaa tunti meni. Nyt sitten odotellaan isukkia kotiin töistä ja sen jälkeen lähdetään koko perhe kaupoille.
Ihan mahtava kevätkeli, pari perhostakin bongasin ulkoa lentelemästä ja jostain meidän kimppuun tuolla pellonlaidalla pölähti muutama kohmeinen ampiainenkin (iik!).
 
Taas ollut sellaista kovaa itkuista karjuntaa. Peppu punoittaa kakasta, bepanthenin 100g tuubi kovassa käytössä, kertiksillä mennään, jotenkin "kyrpäännyin" tähän huutamiseen ja kestoilun yhdistämiseen. Yritä siinä väsätä toimivaa pakettia huutavalle vauvalle itse hermostumatta. Libero 2 vaipat.

Meillä poika täyttää perjantaina 6 viikkoa, painoa +3500g ja n. 52cm.

Koliikkihierontaa olen alkanut harrastamaan ennen kylpyä, eli kolmen päivän välein. Hieman oli karstaa otsassa tänään ekaa kertaa, sitä öljysin ja kampasin ekaa kertaa pienen päätä, kalju muksu.

Huutamiseen on kokeiltu kaikki keinot, myös hieromatuolissa makaaminen vauva masullaan rintaa vasten, nukahti tänään illalla tuohon.

Vaunulenkkeily "omaehtoisesti" aloitettu, eilen reilu tunnin lenkki lähimaastossa, liukasta on. Nukkui inahtamatta. Itkuhälyttimen kanssa annan nukkua vielä pihalla, josta kun itkee, otan sisälle, nukkuu yleensä vielä eteisessä toppapuku auki tovin. Myös sisällä käytetty hieman hälytintä, esim saunaan on helpompi kuulla, ja vauvan saa nukuttaa kauemmas hälystä.

Mitä teillä on vauvoilla päällä nukkuessa? Meillä kokeiltu myös ylisuurta unipussia, jonka kanssa haalari.

Suosikki äp-pakkauksen vaate/vaatteet Bodyt, varsinkin keltaruskea kiekuroinen body, kiva kuosi. Menneiltä vuosilta marlonin valmistamat potkuhousut joista ompelin kahdet puolipotkarit leikkaamalla yläosat pois, ompelemalla kuminauhakujan.

Lidlissä on muuten hyviä vauvanvaatteita, ihanat oli ne sukat pojalle, kaivuri.

Menkoista "pulloäideillä" usein alkavat pian, ei ole yllätys. Itsellä tänään menkkamaista jomotusta pari tuntia, olisiko ollut ovulaatio.

Tervetuloa Hejo! Toivon itsekin että keskustelu jatkuu, mukava vertailla arkea.

Maidon pumppaus ja määrä Meillä poika imaisee 80ml maitoa mieluusti pullosta, 100ml yleensä on pullossa valmiiksi. Eli suosittelen 70ml vähintään, vaikka 125ml kahdessa osassa, josta voi antaa lisää. Kokeilemalla huomaa paljon piltti juo. Veikkaan alta 100ml. Itsellä ei riittänyt pumppaus "yösyöttöön" kun pumppasin samalla kun imetin, eli juuri ennen "lähtöä". Join puolikkaan siiderin, ja olin siten "imettämättä" hetkisen. Eli en saanut vauvaa tyytyväiseksi yhdestä tissistä, oli turvauduttava pumpattuun maitoon aikaisemmin, ja jätettävä se yksi siideri kesken. Suosittelen hyvin ennalta pumpattua maitoa, tai maitojen yhdistämistä, tai pakastettua maitoa, ei viime hetken maitoa!
 
miss_piggy
Äitiyspakkauksen vaatteista, En enää muista mitä siinä oli, kun oon ostanu kirppikseltä vaatteita ja musta ne ä-pakkauksen vaatteet oli aika isoja, joten suurin osa ei ole edelleenkään pojalla käytössä edes.

Poika nukkuu öisin yöhaalari päällä. Kätevä vaihtaa vaippakin yöllä kun yleensä kerran yössä mun on se vaihdettava kun pissaa tulee niin paljon.
 
Tänään oli ryhmäneuvola. Meitä oli siinä 4 äitiä ja ikähaarukka oli 23-38, olin siis nuorin. Vauvojen iät oli 2kk-3kk. Oli ihan mukava sessio, pääsi vaihtelemaan kuulumisia ja kokemuksia ihan konkreettisesti muiden äitien kanssa :)
Neuvolatäti katsoi myös meidän hammas tilanteen, hammasta ei siis ole tulossa, vaikka toisin luulin :D

lulina, kaunis nimi myös teidän tytöllä! :) Mun toinen nimi on meinaan Amanda :D
 
Alkaa epäilyttämään että pojalla olisi refluksiaa. Alkaa usein karjumaan röyhtäisyn päälle. Vaatteet toisinaan kastuu kun niin puklailee, isoja määriä, kiermustelee maatessa ja puklaa. Täällä myös syödään paremmin, ilman rintakumiakin useita syöttöjä. Hyvä me.
(luin että rintakumi voi vähentää maidon tuloa, rinta ei saa ärsykettä riittävästi)

Poika alkanut nukkumaan pidempiä pätkiä, aamuyöstä ihan yllättyy kuinka pitkä väli heräämisessä, itsekin saa nukkua hyvin!

Seksiä oli eilen, ihan normilta tuntui. Jännitin onnistumista ja yllätyin positiivisesti. Mites teillä vai kehtaatteko sanoa?
 
Seksi - jotain joka on käynyt vienona ajatuksena takaraivossa. :D
Synnytys oli tosi raju, paikat oli pitkään tosi kipeät ja tikkien määrästä ei mulla ole edelleenkään mitään tietoa. Lisäksi oli jokin nirhauma jota ei tarvinnut tikata, vaan sai parantua itsekseen. Ihan suosiolla olen siis antanut "tavaran" toipua rajusta kokemuksesta.
Muahan epäilytti, että tuo häpyluuosasto olisi jollain tapaa ottanut isommin osumaa (ei nyt ehkä murtunut sentään). Sen verran siihen koski varmaankin noin kolme-neljä viikkoa synnytyksestä, ettei seksiä uskaltanut ajatellakaan.

Odotellaan rauhassa jälkitarkastukseen ja sen jälkeen voisi seksiäkin varovasti aloitella.


Asiasta toiseen...
Täällä on edessä kaoottiset pari päivää kun järjestellään nimiäisiä poitsulle. Mahdottomasti leivottavaa ja rehellisesti mietin kauhuissani, miten tässä ehtii kaiken tekemään. Vaan ei auta kuin tehdä. Itsepä päätin tehdä kaiken itse! :D

Meillä oli illalla melkoinen huutosessio kun jäbä ei malttanut alkaa nukkumaan, vaan taisteli unta vastaan minkä pystyi. Roikkui tissill, suuttui sille, tissiltä pois ja sekin oli huono juttu. Varmaan lähemmäs kaksi tuntia jaksoi vääntää kunnes uni vei voiton.
Sen jälkeen nukkuikin 4,5 tuntia ennen kuin heräsi syömään. Nyt aamulla söi 05.30 ja nukkuu edelleen. :)
 

Yhteistyössä