Helmikuun helmet 2014

Tykkään enemmän omasta sukunimestäni kuin miehen, mutta pojalle annettiin miehen sukunimi. Jossain vaiheessa hieman vihjailin josko annettaisiinkin minun sukunimeni, mutta en alkanut asiasta sen enempää neuvottelemaan/vääntämään. Etunimet on sitten enemmän mun mielen mukaan annettu, toki isänkin mielipide otettiin asiassa huomioon.

Meillä nukuttiin pari yötä peräkkäin yhden yösyötön turvin. Toissa "yönä" poika söi ainoan kerran aamulla 05.30. Viime yönä sitten olikin paluu normaaliin tahtiin ja söi 01.20 sekä viiden aikaan aamulla.
Nukkui myös koko viikon ihan kunnon päikkäreitä, mutta tänään on taas taisteltu nukkumaanmenon kanssa ihan huolella. Puolen tunnin pikatirsoja ja sylittämistä. Tissiä hamuaa ahkerasti, mutta syö vain pieniä satseja kerrallaan. Maha oli aamulla ja päivällä varsin löysällä, nyt iltaa kohti onneksi tuntuu helpottavan. Josko tuo mahan löysyys tekisi levottomaksi ja hieman huonotuuliseksi. Nyt tosin on jo oma pirteä ja iloinen itsensä. :)

Mua hieman jännittää kun mies lähtee heti äitienpäivän jälkeen maanantaina pariksi viikoksi reissuhommiin ja mun täytyy poitsun kanssa pärjätä kahdestaan (+ tietty kissa ja koira hoitaa siinä ohella yksin). Eiköhän se siitä suju kun alkuun päästään. :)
 
miss_piggy
Täällä on myös tänään poika ollut jotenkin levoton. Ja puklua tullut joka syötön jälkeen, yhden kerran taisi tulla ihan kunnon "oksennus" kun oli miehen sylissä, lensi kaaressa lattialle ja sotki samalla omat vaatteensa. Ja meilläkin poika jotenkin syönyt nyt pari päivää normaalia pienempiä annoksia. Tosiaan jotenkin itkuinen ollut tänään kun käytiin anopillakin, niin rupes itkemään kun anoppi tuli naamansa kanssa siihen pällistelemään ja taputtelemaan käsiänsä :D
Laitoin pojalle tuossa pari tuntia sitten ihan varmuuden vuoksi para-supon 1x50mg, ajattelin että jos vähän auttaisi tuohon levottomuuteen kun jos vaikka pienellä olis jotain vaivoja.

Saa nähdä miten täällä menee ensi yö. Vielä puoli tuntia pitäis sinnitellä ja sitten laitan pojan nukkumaan. Ajattelin tänään ekaa kertaa koittaa nukuttaa pojan suoraan tuonne meidän makkariin ja omaan sänkyyn ettei ainakaan lamppua tarvi tiirailla tissityksen ohessa.

Poika jokeltelee tosi paljon, tänään kuului taas uusia erilaisia ääniä. Yksi vakioäännähdys joka pojalla on, on jonkunlainen sana joka kuulostaa sanalta "UGI" :)
 
Meidän yleisin äännähdys on "ögy" :) kovasti jutellaa täälläkin ögy-juttuja ja välillä päreyytelläänkin jutellessa :) meidän tyttö on myös alkanut kuolaamaan aikalailla, en tiedä oisko hampaita tulossa? Nyrkkejä myös imee kovasti, yritän antaa aina tutin suuhun, jottei oppisi sormia imemään. Helpompi vieroittaa tutista kuin sormista :)

Melkein kaikilla muilla tuntuu vauvat heräilevän vain muutaman kerran yössä. Meillä heräillään 2h välein. Eka pätkä on pidempi, ennätys ollut 5h, mutta sen jälkeen aamuun asti parin tunnin välein. Ei kai tuo auta, joskushan tämäkin helpottaa :)

Ensi viikolla tyttö jo 3kk! Miten tämä aika menee näin äkkiä? Ja neuvolassa saadaan rokote, josta luultavammin nousee kuume. Miten kuumeista vauvaa hoidetaan? Suppoja on jo valmiina mutta mitä muuta? :)
 
Meillä nyt takana aika monia hyviä öitä yleensä semmoset 7-8 tuntia on ekat unipätkät, sit syöttö ja pari tuntia unta vielä sen jälkee. Viime yö vähä levoton, nukahti 23, heräs 03.30 syömään, sit 07.30 mut sit nukku 11 asti. Eli aika helpolla kuitenki pääsen.

Mua jännittää ne rokotteet, iha vaa oma ja lapsen reaktio niihin sekä se et tuleeko kuumeilua ym. No, kuten sanottu nii pienempi paha kaiken muun rinnalla jos rokotteita ei ota.

Me ostettiin kuumeen varalle nestemäistä buranaa, suosittelivat neuvolasta. Kuumeen hoidosta aattelisin, et lääkinnän lisäksi yleistilan seuraamista. Väsyy varmasti mut sitä syömistä pitää varmaan kyllä seurailla, ettei pääse kuivumaan. Meidän vauva saa 13 päivä rokotteensa, täytyy varmistaa et missä tapauksissa tulee sit olla yhteydessä neuvolaan tai päivystykseen jne.
 
miss_piggy
Meillä rokotteet on 12 päivä ja poika täyttää 3kk 10 päivä :) Mulla myös varalla tuota nestemäistä buranaa. Eilen ei pojalle unikaan meinannut tulla, itkua tihrusti vaan kun tissiä koitin antaa, mutta viimein rauhoittui ja nukahti. En tiedä oliko vaan yliväsynyt vai jotain masuvaivoja.
Täällä myös imeskellään nyrkkiä koko aika ja kuola valuu :D

Meillä ei ainakaan nukuta pitkiä yöunia, vaan yöt menee yleensä 2-3 tunnin sykleissä... Viime yönäkin taisin syöttää useamman kerran, yhdessä välissä annoin tuttia joka olis kyllä kelvannut, mutta kun se ei pysy suussa enkä jaksa montaa tuntia tuttia suuhun työntää niin sitten annoin tissiä.
Oma pääkin oli niin kipeä että joutui Panadolia ottaa keskellä yötä.
 
miss_piggy
Monestikko päivässä teidän muiden vauvat kakkaa?

Täällä on jo tänään tullut 3 kakkaa, ja ensimmäinen oli siis tullut jo vaippaan ennen ku noustiin ylös, vähän sen jälkeen tuli sellainen pieni (lusikallinen) ja taas äsken oli tullut kunnon köntsät housuihin. Vauva kuitenkin vaikuttaa muutoin tyytyväiseltä, eli en usko että mitään mahavaivoja on... Jos olisi ripuli tai mahatauti niin kai sen tunnistaisi esim. kakan koostumuksesta? Tämä on normaalia sinappikakkaa, vähän ryynimäistä..

Voi näitä kakka-juttuja :D
 
Vauva kakkaa 1-3 kertaa päivässä. Jos useamman kerran nii tekee yhet isot, sit just semmonen lusikallinen saattaa tulla ja sit iltasella saattaa tulla viel isommat kakat.. tämmösen jälkeen saattaa mennä sit yli vrk ennen seuraavaa lastia.. Eli en ehkä huolestuis ? :)

Ja meillä kans nyrkin imeskely on aivan mahotonta, kaksin käsin työntää niitä nyrkkejä suuhunsa :D yritän aina kiskoa pois niitä tai korvata tutilla mutta ei aina se tutti kelpaa :D kuolatassu <3

Tyttö täyttää 3kk 11 päivä :)
 
Meilläkin poika lennätti illalla maidot isossa kaaressa pihalle. Isänsä sylissä oli ja röyhtäisi kahdesti ja samassa sitten lensi oksennus.

Ennen rotarokotteen saamista maha toimi pojalla pari-kolme kertaa päivässä, nyt viimeisen viikon kakka on tullut useammin ja on ollut aiempaa löysempää. Nyt eilisestä lähtien on ollut melko vaaleaa ja puuromaista. Meillä tuo rokote siis on selvästi aiheuttanut pientä "vaivaa", ei poika tosin tuosta köntsäämisen helppoudesta tunnu pahoillaan olevan - ennemminkin mielissään kun ei niin paljoa tarvitse äheltää. :D

Viime yönä nukkui erinomaisen hyvin. Söi tissiä yhdeltätoista illalla ja aamulla seuraavan kerran kuudelta.
Nyrkkiä on meilläkin syöty ahkerasti jo jonkin aikaa. Kuolaa (ja kuplia) tulee suusta mahdottomasti. Juttua pienellä pojalla riittää ja mahalla maatessa harjoitellaan jo kovasti selälleen kääntymistäkin muka, lisäksi nojaa tomerasti kyynärvarsiinsa kun makaa mahallaan, lisäksi hakee jaloillaan jo ryömimiseenkin tuntumaa.
Jotenkin ihan hillitön kiire toisella on kehittyä ja oppia uutta. Sitterissä potkitaan kuin viimeistä päivää ja vaipanvaihtokin on nykyään varsin haasteellista, kun sälli potkii jaloillaan vimmatusti. Reilu 2 kuukautta vanha jäpikkä ja niin kauhea halu jo päästä liikkeelle. :D
 
Täälläkin kakataan useita kertoja päivässä. Ja samanlainen on ollut syntymästään saakka. Joka päivä 2-3 kakat, välillä isosti välillä pienesti. Koskaan ei ole meillä ollut kakatonta päivää! Kakka on melko vetistä, sinapinväristä. Joskus on ollut vihertävää kakkaa.

Onpa hyvä, että on tämä palsta, jossa puhua kakkajutut. Ei ehkä kaverit jaksais kuunnella ;)

Meillä on menty useampi yö nyt yhdellä syötöllä. iltaisin tankkaa tiheään, ja sitten jaksaa nukkua. Nännit on viime aikoina ollu tosi kipeät ja haavaiset! En tiedä miksi ne nyt yhtäkkiä alkoi kipuileen. Imetys on sattunut välillä ihan hulluna, hammasta purren...Imetys on ollut paljon rankempaa kuin ikinä osasin odottaa. Ennen vauvaa luulin, et imetys on sitä et laitetaan tissi vauvan suuhun ja se vähän imee ja se on siinä. Imetyksen kivuliaisuus, nännihaavat, rintatulehdukset, rintaraivarit...kaikki tuli ihan yllätyksenä. No, oon onnellinen ja kiitollinen et oon pystynyt jo kohta kolme kk imettämään.

Nyrkkiä syödään täälläkin! Ihan mielissään tunkee nyrkkejään suuhun. Ja kuola valuu :)

Nukkuminen sujuu edelleen hyvin, mutta iltaisin nukahtaminen on vaikeaa. Välillä itkee ihan hirveästi ja ikäänkuin taistelee nukkumaanmenoa vastaan. Nukutan sylissä, joskus nukahtaa tissille. Mutta joka ilta pitää ainakin vähän aikaa itkeä, 2-30 min kestää meidän iltaitkut. Mistäköhän moinen johtuu?
 
Heippa!

Lapsi ripuloi 1-3 kertaa päivässä. Lainehtivaa kakkaa vaipan täydeltä tai vähemmän, johtunee makeutusaineista joita on happopumpunsalpaajalääkkeessä refluksiin. Tänään laitoin neuvolan tädille viestin, jos lääkäri soittaisi meille, ehkä aiheellista vaihtaa lääkettä. Poikaa ei tuo näytä haittaavan, ainakaan kovasti.

Rytmi on selventynyt! Eilen meni nukkumaan 22, herää klo 12, 1,3,6,8 syömään ja aamulla höpötti ja ähisi 2h ja nukkui sitten tunnin vielä. Nyt vaunuissa nukkumassa päiväunia ensimmäisen kerran, 30min lenkin tein.

Meillä kans jokeltaa paljon, ihmisille. Vastaa hyvin kysymykseen. "tjoo". Tyytyväinen huokaus on myös tuttu. Naaman ilmeitä myös katsoo tarkkaavaisesti, (äidillä kieli ulkona). Hymyilee leveästi hymyiltäessä hänelle. "heli" hymynaama on myös ihana, eli punakeltainen hymynaama.

Särkylääkkeestä kannattaa olla molempia, nestemäinen on tahmaavaa ja sen voi sylkeä pois. Lääkettä kädessä ja tumppu ei ole ihana yhdistelmä. Ja jos rokotetta pelkäätte, laittakaa suppo käsine kädessä.

Rokotteita olen epävarma. Haluaisin ne, tai siis ainakin osan, mutta myöhästettynä. Kokemusta sellaisesta. ja mikä olisi hyvä ajankohta aloittaa?
 
miss_piggy
Täällä poika nukkui 3h päikkärit :) Ekaks 2 tuntia vaunuissa parvekkeella ja kun heräsi, annoin tissiä, ja nukahti vielä syliin, jossa sitten nukkui tunnin verran :D Nyt on sitten herralla taas hikka, joka yleensä kestää jopa yli tunnin.
 
Meilläkin nukutaan ulkona päiväunia jo neljättä tuntia! :) Ja sisällä päiväunet jää kahteen tuntiin. Pitää vissiin siirtyä öisinkin ulos nukkumaan, heh :D

tuosta nestemäisestä lääkkeestä meille neuvolassa sanottiin, ettei ole niin varma kuin suppona laitettava lääke, koska voi tulla puklun mukana ulos. Suppo jos tulee pois, sen näkee. Sillä ostin itse suppoina lääkkeen.
 
Meillä kakataan 3-4 pvä:n välein, ja sillon sitä tulee tuudin täydeltä, ihan hirmuinen määrä. Toisinaan tekee jonkun ylimmääräisenkin lastin :) Rota rokotteeen jälkeen olen kans huomannut että kakka tulee helpommin, mahaa ei huudeta. Voihan se olla sattumaakin. Kakka hyvin limasta ja sitkeää sinappia.

Rokotukset otetaan rokotusohjelman mukaan.

Meillä keskiviikkona 2kk nla, vaikka onkin sillon 10vk ikäinen. Meillä mahalteen ollessa nostetaan pyllyä pystyyn, päätä kannattelee toisinaan hyvinkin korkealla, toisinaan vaan makoilee pää maassa. Ei yritystäkään kääntymiseen. Vaippaa vaihtaessa nostelee takapuoltaan kokoajan, hankaloittaa hommaa huomattavasti.

Kokeillaan nyt vähentää masulääkettä kun vaivoja ei enään ole.

Laihtuminen on kovin hankalaa, raskauskilot on kyllä lähteneet mutta kun muutama muukin kilo voisi hävitä mutta se tuntuu ylivoimaiselta.

Huomenna mennään pojan kaa moikkaa työkavereita :)

Koska olette ajatelleet palata töihin?

Vilja-Maaria- miten suhtaudut/ teet rintaraivarille? Niksejä? Meillä on kanssa ollut niitä n. 2 vk ajan, onneksi harvoin mutta ne on niin turhauttavia ettei veri meinaa kiertää ku potuttaa...
 
Viimeksi muokattu:
margareta91 pahimmat rintaraivarit oli noin kuukauden iässä. Ei siinä oikein voinut mitään ihmeitä tehdä. Kun poika alkoi huutaa, lopetin syöttämisen ja nostin hänet pystyyn ja hyssyttelin. Joskus vain pidin sylissä ja kokeilin jatkaa syöttämistä vähän ajan päästä. Ajattelin tuolloin, että raivarit johtui siitä, että maitoa suihkusi niin paljon eikä pieni ehtinyt niellä kaikkea eikä osannut päästää liikaa maitoa suupielistä ulos. Pumppasin enimmät maidot ennen imetystä, jotta sitä ei suihkuaisi niin paljoa. En sitten tiedä johtuiko raivarit tuosta vai ei. Joskus edelleen poika saattaa alkaa itkeä yhtäkkiä, tällöin nostan hänet pystyyn ja kokeilen jatkaa myöhemmin.
 
miss_piggy
Ite oon työtön joten ei tietoa milloin meen töihin. On mulla kyllä 2 ammattia joten haetaan sitten johonkin kun sen aika tulee. Entinen työsoppari oli siis vaan kesätyö ja sitä ennen olin yhdessä paikassa johon olisin varmaan pidemmäksikin aikaa voinut jäädä/vakkariksi, mutta oli henkisesti ja fyysisesti sen verran rasittavaa, että otin hatkat. Sopimus oli tarvittaessa töihin kutsuttavan nimikkeellä, joten työsuhteen sai katkaista itsekin.

Onneksi poika on ollut koko tämän päivän tosi hyvällä tuulella. Musta se supon laittaminen olikin yllättävän helppoa, kunhan vain levitti pakaroita kunnolla, sujautti supon sisälle ja puristi vähän pakaroita yhteen ettei suppo tule ulos. Jos pitää pistää puolitettu suppo kokonaisen lisäksi niin sehän pitää sitten halkaista pituussuunnassa, eli ei keskeltä poikki :)
 
Poitsu nukkui tänään vain tunnin ulkona, ilmeisesti kolmen asteen ulkolämpötila + kostea ilma ei olleet mieleen. Sisällä jatkoi unia sitten vielä kaksi tuntia. :)
Sen jälkeen valvoikin neljä tuntia putkeen ja nyt äsken simahti tähän meikäläisen syliin.

Töihin palaan ensi vuoden alussa, tammikuu menee varmaankin lomia pidellessä, mutta oletettavasti helmikuussa poika joutuu jo päivähoitoon. Mua harmittaa laittaa niin pieni lapsi hoitoon, mutta eipä ole paljon vaihtoehtoja. :/
 
CaDi
Meillä neiti taitaa olla hiljaisempaa sorttia. Yleensä kuuntelee ja hymyilee vain. Mutta silloin kun juttelee niin pitää sellaista kkrrrrrrrrrrrrrrr -ääntä. Ja nyt on harjoitellut päristelyä tää viikko. :)

Tänään ensimmäistä kertaa nukkui sisällä melkein 3h! Olin ihan ihmeissäni. Yleensä ne jää just siihen 30min-1h. Ulkona sit toi 3h päikkärit on aika normaalit. :)

Meillä oli viikon kestävät rintaraivarit. Jotka yleensä ajoittui iltaan. Onneks ympäri asuntoa kävely auttoi ja tutilla huijjaaminen. Ehdin jo soittaa siskollekki et onks sillä mitää neuvoja ku neiti huutaa ku palosireeni tissillä. :D

Töihin aattelin palata vasta kun on ihan pakko. ;D Eli toivotaan että vasta vuoden päästä. Jään kotihoidontuelle jos talous antaa periksi.
 
Täällä äännellään myös ja pitkiä pätkiä :) Ääntelyt kuulostaa siltä, että Nea yrittäisi koko ajan sanoa vauva :D eli "auu" ja "va". Naureskelee ja hyvin usein :) Nyt on alkanut leikkimaton lelut kiinnostamaan ja ottaa niistä kiinni. Seurailee paljon ääniä ja liikkuvia asioita.
Nyrkkiä syödään ihan koko ajan ja kuolaa tulee enemmän ku laki sallii.
Kakka meillä tulee edelleen kerran päivässä.

Nyt neiti on alkanu heräileen ekan kerran 8 aikaan. Nukahtaa 22-23 väliin ja herätys on 8. Päivisin nukkuu aika lyhyitä pätkiä, max. 1,5 h, mutta tää rytmi käy mulle oikein hyvin, että päivällä on enemmän hereillä ja yöt nukkuu pitkästi :) Sen oon huomannu, että Nea tarvii nukkumaan mennessä harson päänsä viereen, että pystyy ottaan siitä myös kiinni. Tietty käyn aina välillä kattomassa että ei oo vetäny sitä naamansa päälle, mutta joku siinä on että tarvii sen siihen viereen nukahtaakseen. Nea nukahtaa aina itestään pinnasänkyyn. Jos huomaan että tyttö on väsynyt, vien sen sinne ja menee max 5 min ni tyttö on unessa.

Huomenna on 3 kk neuvola. Virallisesti Nea täyttää ylihuomenna 3 kk :) Kiva päästä näkeen taas paljo paino on noussu ja pituutta tullu lisää. Tuntuu että edellisestä kerrasta on jo niiiin kauan aikaa.
 
Meillä poika on aika hiljainen, mutta kun juttelee se on aikamoista sekasortoa :D Mutta ihanaa sellaista :heart: Vappuna nauroi ekan kerran ääneen kunnolla. Kyllä äidin ja isin sydän suli ja tuli niiiiin hyvä mieli :) Nyt kikattelee useamminkin ja varsinkin ku isi kutittaa toista.

Meilläkin rytmi vähän muuttunut. Aamulla herätään 6-7 aikaan. Hereillä ollaan hetki ja sit nukutaan 30min-1h ja sitten ollaan pari tuntia hereillä. Sitten vaunuilemaan ja ulkona nukkuu 3-4h. Illalla ei poika nuku enään ollenkaan. Eli herää päikkäreiltä 2-3 aikaan ja sitten kukkuu iltaan asti oikeastaan kokoajan hereillä. Tänäänkin nukahti ehkä 15min ja sitten heräsi. Käytiin kaupassakin autolla eikä edes nukahtanut autoon ja kaupassakin tillitti hereillä koko ajan. Sitten nukahti yöpuulle tuossa 20.00 aikoihin aikalailla sammui itsekseen pinnasänkyyn. Oikeastaan ei haittaa, että unet ei maistu enää niin hyvin illasta kun alkaa nukkumaan aikoinaan ja kuitenkin pysyy hyvällä tuulella eikä huuda yliväsymystä. Ilmeisesti unen tarve vähenee kun ikää tulee lisää. Tai sitten nyt kun on tullut uusia taitoja ja alkanut ympärilä oleva maailma kiinnostamaan ei malta nukkua ;)

Ristiäiset meillä olisi 31.5 ja nimi on onneksi ollut tiedossa jo alusta asti. Pienimuotoiset juhlat on tulossa ja max. 15hlö tulee juhliin. Läheisimmät vain :) Tilasin kakun muualta ja jännittää millainen siitä tulee. Uskon, että ihana :)
 
Ohhoh jee :D Täällä jätkä veteli 10h putkeen yöunia. Heräsi kuuden maissa ja nyt sitten pisti pienille päikkäreille :) Passaa mulle. Loppuukohan nämä lyhyeen vai saadaanko nauttia useamminkin putkeen nukutuista öistä.

Tänään ois mulla jälkitarkastus aika. Saapi nähä mitä siellä näkkyy ja tehdään. Ehkäsyasiat mietityttää ja taidankin olla tänään päättämättä vielä mitään. Ei oikein mitkään pillerit kiinnosta.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä heräiltiin syömään 02.30 ja 06.00. Poika ähelsi taas yön aikana pariin otteeseen melko ahkerasti.

Jee jee... Mulla taisi menkat alkaa. :/
Ärsyttävää. Ei näemmä täysimetys tämän kauempaa noita menkkoja pitänyt poissa.
Vaikuttaa näemmä myös maidontuloon, mutta sinnikkäästi aion täysimetystä jatkaa. Poika ei vaikuta tyytymättömältä eli maitoa kuitenkin tulee riittävästi. :)
 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Meidän poika täytti eilen viikoissa laskettuna tasan 3kk, mutta virallisestihan tuo 3kk tulee täyteen 10.5 :)

Ja viime yö....syötiin taas kahden tunnin välein, 23, 01, 03, 05, 07.... Poika vaan on niin kovaääninen nukkuja edelleen, että vain tissi hiljentää pojan. Ja pakko lyödä se tissi suuhun, että saa ite nukuttua edes vähäsen. Tuttia kun koittaa tunkea suuhun, niin siitä ei tule yhtään mitään.
Poika siis kyllä nukkuu kun katson välillä onko hereillä mutta saatanallisen kovaäänisesti, vääntelentii ja kääntelehtii, välillä on lähes poikittain tuolla pinnasängyssä. Huoh... Eipä tässä muuta kaipais kun edes yhdet kunnon yöunet, mutta haaveita vain |O
Ylös noustiin taas 08, ja nukkumaan poika rupeaa ennen klo 21:00... Oli kyllä ihan poikkeustapaus se yksi yö kun poika ruokailu vain 03 ja 06. Tollasia haluaisin lisää.
 
Tänään oli sitten 3 kk neuvola :) Painoa on kertynyt 5 195 g ja pituutta 56,6 cm. Nea sai tänään myös 2 "ruisku"rokotetta ja taas rotarokotteen suun kautta.
Ne kaksi muuta rokotetta oli yhdistelmä-tehosterokote (rokote kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää, poliota, haemaphilus influenzae tyyppi b: bakteerin aiheuttamia infektioita vastaan) ja toinen oli pneumokokki-rokote eli aivokalvontulehdusta vastaan.

Käskivät hakeen apteekista nestemäistä panadolia, koska nuo rokotteet saattavat nostattaa vähän lämpöä ja aiheuttaa kärttyisyyttä. Ja nyt on tietty taas tehostettu käsienpesu viikon ajan kakkavaippaa vaihtaessa. Tällä hetkellä tyttö on ainakin tosi pirteä ja nukkuin pitkät päikkärit neuvolan jälkeen eli vielä ei oo mitään tullut :)

Seuraavan kerran on 4 kk neuvolalääkäri :)
 
Uskoisin miss_piggy, että ajaa saman asian, mutta kannattaahan asia tarkistaa vaikka apteekista jos mietityttää :)

Ite henk.koht. tykkään mielummin käyttää panadolia ym. paracetamol pohjaisia lääkkeitä, ku oon ite ibuprofeiinille allerginen. En tiiä voiko lääkeaineallergiat periytyä, mutta en haluu ottaa riskiä, että jotain tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä