Helmikuun helmiäiset 2016 *marraskuu*

Fiona anna hössöttää,ei sun tarvi käyttää kuin niitä vaatteita joista itse tykkäät ja ostat ite just sen verran ku olit ajatellutkin.jos sieltä niiden ostamista löytyy joku oikeesti tosi kiva vaate niin laitat sen vauvalle päälle sit joku kerta kun näette niin kaikilla on hyvä mieli

aiemmin oli puhetta siitä että jotku ei oota sitä pikkuvauva aikaa vaan sitä ku lapsi on jo isompi.mää jostain syystä ootan aivan hirveesti nimenomaan sitä vauva aikaa!Mulla on täällä koululainen ja 4 vuotias on vielä aika pikkunen varsinkin ku on tuommonen äitin sylissä viihtyvä mussukka niin vauva on nimenomaan Se jonka minä haluan just nyt Muistan etäisesti että kuopuksesta ootin Sillon et siitä tulis vähän isompi,varmaa jo sen takia että ne vois enemmän touhuta esikoisen kanssa.

 

Juu. Ei mullakaan tule tippa linssiin ultrassa tai missään muussakaan tutkimustilanteessa. Kyllä ne on ihan eri jutut kun liikuttaa.

Onko kenenkään muun aika pysähtynyt? Musta nää viikot 20-30 matelee. Sen takia en ala mitään valmistellakaan, koska valmisteluilla saan vähän vauhtia loppumetreihin. Mulla on paljon töitä, mutta sekään ei auta asiaa. Oikeesti tuntuu että viikosta 21 on kolme vuotta, mutta silti ollaan vasta viikolla 26. Huh.

Tulis ees se uus auto, niin pääsis sillä leikkimään.

Meille ei kukaan koskaan tuo mitään tavaroita pyytämättä eli ihan itse saan kaiken valita. Kivahan se olisi joskus joku lahjakin saada, mutta makuja on niin monia, että parempi näin. Me saadaan aina lahjaksi samppanjaa oli tilanne mikä hyvänsä.

Ja kiva oli kuulla, että ulkomaanjutut kiinnostaa. Vaikka arki on arkea joka paikassa, niin kyllä tietyt jutut voidaan hoitaa niin eri tavalla vaikka Euroopassa ollaankin. Muistan kun vuonna 2007 esikoista odottaessa olin tutustumassa potentiaaliseen synnytyssairaalaan, niin kätilö esitelmässään esitteli sf-mitan mittaamista ja kertoi sen olevan hyvä menetelmä kehitysmaaoloihin joissa ei edistyneempiä menetelmiä ole käytössä. Mua vähän nauratti. Täällä siis vain ultrataan.

 

Helpottavaa kuulla, etten oo ainut, joka ei tykkää hössötyksestä. Pelkäsin jo diagnoosia joksiki kontrollifriikiksi Musta ois just kivempi jos tarjottais esim. hoitoapua, apua isompiin hankintoihin tai kysyttäis suoraan mitä tarviitte. Vaatteet ja semmoset on kuitenkin vielä niin persoonallisia juttuja, ja tunnetusti makuja on monia

Sitruunapippurina, mulla pahoinvointi on ns. menny ohi, mutta on niitä huonompia päiviä silti. Ja jos unohtaa pitää huolta syömisistä. Sillon just saattaa alkaa oksettaa ja täytyy nopeesti syödä jotain, tai menee yökkäilyks. Toivottavasti sullakin ois vaan väliaikasta!

Niin ja mä en kans liikutu sydänäänistä. Tai ultrassa. On vaan sellanen kiva/neutraali fiilis. Enempi ehkä jollain tapaa liikuttanu nuo liikkeet, varsinkin jos tuntuu joskus harvoin oikein selvästi

 

Imn, ku noin tuon asian sanoit, nii helmikuuhan on tosiaan jo pian itestä tuntuu, että rv 30 on kohta ja siitä on enää 10vkoa laskettuun aikaan, mut sit jos taas mietin, että helmikuussa on LA, nii tuntuu jotenkin kaukaselta

Helmijenni, mulla on paineen tunnetta alapäässä ja välillä olo kuin halkeisin kahtia. Meillä pääsee tuolla aika helposti neuvolan kautta lääkärille. Kuitenkin on ihmisiä joille tuo paineen tunne ilman suppareita on saanu paikat aukeen. Mulla ne oli onneks visusti vielä kiinni. Kannattaa vaikka soittaa neuvolaan ja kysellä mitä mieltä ovat.

Voi jestas miten riippuvainen sitä ihminen onkaan sokerista.. Mulla tää makean himo on ollu varmaan ikuinen ongelma. Ärsyttää, että joka ilta pitää jotain hyvää syödä. Aina muutama kourallinen karkkia tai suklaata tms. Pitäis ottaa itteä niskasta kiinni ja ryhdistäytyä sekä vähentää sokerin syömistä. Tosin sokerirasiruksen jälkeen uskon, että joudun hieman mittaileen sokereita, kuten viime raskaudessa. Radi dg:a en oo kuitenkaan oo saanu.

 

Mulla on taas liikaa aikaa ajatella kun mies on iltavuorossa.. Tuun sitten purkamaan tuntoni tänne, jospa ees vähän helpottaisi. Mitä tuossa listaa kattelin niin eipä täällä taida kauheasti muita nuoria äitejä/nuorena esikoisensa saaneita olla, mutta jos joku nyt ees ymmärtäisi mitä yritän sepostaa.

Sain siis esikoiseni 16-vuotiaana, toisen 19-vuotiaana. Meillä on asiat paremmin kuin hyvin ja suuri osa muiden ihmisten kommenteista varmasti johtuu kateudesta tai siitä kuinka hyvin oon/ollaan pärjätty heidän ennakko-odotuksiin nähden. Äitiyslomia oon näiden kahden aiemman kanssa viettänyt yhteensä "hulppeat" 19kk. Aloitin opinnot jo esikoisen ollessa 10kk ikäinen ja toisen äitiysloman jälkeen jatkoin opintoja neidin ollessa 9kk. En siis turhia oo kotona venynyt.. Nämä lyhyet äitiyslomat ja lasten hoitoon "puskeminen" ei oo olleet mulle mitään helppoja asioita ja päätöksiin on vaikuttaneet lähinnä ulkopuolisilta tulleet epäilyt siitä, tuleeko musta ikinä yhteiskuntakelpoista veronmaksajaa vai jäänkö kotiin sohvalle makaamaan Kelan tuilla. Paineita on kasattu niin perheen, ystävien, kuin ihan ventovieraidenkin toimesta.

Nyt sitten tuntuu että tää kolmas lapsi oli näille arvostelijoille piste iin päälle; puserran lapsia maailmaan vaan siksi että saisin elää helppoa(?!) kotiäidin elämää. Asia ei todellakaan ole niin. 5,5 vuodessa sain kaksi lasta ja opiskelin ammatin. En minä sitä savottaa huvikseni suorittanut. Kolmatta kun alettiin yrittämään, en todellakaan odottanut sen käyvän näin nopeasti, vaan oletin ehtiväni hankkimaan edes vuoden työkokemusta ennen äitiyslomalle jäämistä. No, asiat menivät toisin. Syyskuulle asti etsin aktiivisesti töitä, eikä se ollut mitenkään mun päätettävissäni etten päässyt edes yhteenkään haastatteluun. Suoraan sanottuna v*tuttaa, etten ehtinytkään edes aloittamaan työelämää ja näin paria kuukautta ennen äitiysloman alkua en siitä edes enää haaveile. Toisaaltahan sillä on valoisakin puolensa; kun tuleva äitiysloma on lusittu, voin täysillä keskittyä työhön ja uran luomiseen vaikka eläkepäiviin asti. Meille ei iltatähteä tule.. Mutta koitappa tää sitten selittää niille epäilijöille.

Eihän tästä tekstistä kukaan mitään varmasti tajunnut, mutta lähinnä mua siis ottaa päähän nämä odotukset mitä monilla on mun suhteen ja yleensäkään se että ihmiset kokee oikeudekseen edes asettaa mulle mitään rimoja. Kun aloin odottaa esikoista, epäiltiin opiskelenko ikinä ammattia. Kun aloin opiskella, epäiltiin käynkö koulun loppuun. Kun valmistuin, epäiltiin haenko ikinä töitä. Kun täyttelin päivät pitkät työhakemuksia, epäiltiin kirjoitinko ne hyvin. Mikään ei ikinä tunnu riittävän, vaikka meidän elämämmehän tässä on kyseessä, eikä enää mitään ihan pentuja olla. Eipä tainnut kukaan edes mua valmistuessani onnitella, vaan yleisin kommentti oli "Joko oot ilmottautunu työkkäriin?". No, itsepä tähän lähdin ja osasin kyllä arvostelua ja ennakkoluuloja odottaa. Ois se kuitenkin kiva voida joskus elää ilman että pitäisi miettiä tyydyttääkö mun valintani muita. En oo ikinä siis ollut mikään ongelmanuori, eikä ihmisillä oo sen kummempia syitä näille epäilyilleen kuin mun ikä. Tai siis se minkä ikäinen olin kun esikoisen sain.. Nyt päällimmäisenä stressin aiheena se, että kuinka pitkään viitsin äippälomailla, ilman että sukulaiset pyörittelee silmiään.

Kiitos ja anteeksi. Nyt meen hengittelemään paperipussiin

 

Alisa_84, avauduin neuvolan tädille asiasta samalla ku soittelin sokerirasituksen tuloksia. Tuloksena lähete äitipolin lääkärille, meillä kun oma lääkäri oli tavattavissa vasta kahden viikon kuluttua. Nyt oon sitten ollu huono äiti-fiiliksillä koko päivän, onko musta edes tähän koko hommaan ku raskauskin tuntuu olevan näin helvetin vaikeaa.

"Onneks" en näköjään oo ainut jolla tää raskausaika tökkii

 

IMN ihmisillä tuntuu olevan aina kova tarve arvostella muiden valintoja, etenkin jos ne eriävät paljonkin niistä omista ja valtavirran valinnoista. Annat mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pääasia, että itse on tyytyväinen omiin valintoihinsa. Muut ajatelkoot, mitä ajattelee, onpahan heilläkin jotain puuhaa.
Nautit nyt tämän kolmosen kanssa äippälomasta ihan niin pitkään, kuin hyvältä tuntuu! Kuten sanoit, tämä jää teillä viimeiseksi ja näitä aikoja et tule saamaan takaisin mutta uraa ehdit luoda viedä koko loppuelämäsi.

 

Mulla kanssa ruokavaliohoitoinen radi. Nyt oon taas alkanut mitata sokereita, ja ensimmäistä kertaa kävi niin, että jos syön huonosti (esim liikaa hiilareita), niin sokerit pomppaa reippaasti korkeemmalle. Tällä hetkellä on todella tarkkaa syömistä synnytykseen asti, se on tosi ärsyttävää ku ei vaan voi syödä mitä mieli tekee :/ mutta toivon vaan etten insuliinia missään vaiheessa joudu pistämään. Jos kerta ruokavaliolla pysyy aisoissa, niin sillä mennään.

Kahessa aiemmassa raskaudessa oon voinut syödä IHAN MITÄ VAAN, eikä se oo vaikuttanut mitenkään sokereihin. Tällä kertaa kävi huonommin :s

Painoarvioista: en kauheasti luota niihin, kokemuksesta että: esikoisesta sanottiin koko ajan, että on noin nelikiloinen, koska mulla oli radi. Ultrassa ne ei hyväksynyt liian pieniä arvioita, kun ne mittaili, vaan sitten ne mittas niin kauan että sai tarpeeks isoja lukuja. Ei tullut nelikiloista, vaan vähän päälle 3,1 kg
Sitten tokassa raskaudessa lapsesta piti tulla kolmekiloinen (koska esikoinenkin oli!!), ja ultrassa alettiin pienennellä niitä tuloksia ei VOI tulla yli nelikiloinen.,.poika oli sitten 4,4 kg

Eli painoa arvioivilla tahoilla oli vaan valmiit olettamukset, ja ne muokkas FAKTAA sen mukaan että ne sai omat olettamuksensa esille en luota niihin yhtään tässä asiassa saa nähdä mihin ne tällä kertaa vetoaa, kun aiemmat muksut jo itsessään on niin erikokoisia

 

Imn: kurjaa kuinka ihmiset näkee oikeudekseen puuttua sun elämään :/ muista kuitenkin tehdä niinkuin ite haluat! Ja koita vaan olla välittämättä muiden painostuksesta, kyllä niitä töitä ehtii tehdä sitten kun lapset on vähän isompia nauti mammalomasta täysillä
Meillä oli eniten painostusta lapsien lukumäärästä. Kolmas ois kuulemma pitänyt tehdä kun ekat muksut on jo koulussa... Kuitenkin kolmas sai alkunsa kun esikoinen oli kolme vee

Hössötyksestä: me ollaan saatu jatkuvasti sukulaisilta vanhoja lastenvaatteita, onhan se ihan kiva ettei kaikkea tarvii ite ostaa, MUTTA: haluaisin pukea lapsille sellasta vaatetta mitä ite haluan! Onneksi nykyään uskallan jo kieltäytyä jos en halua jotakin
Lapset kyllä kasvattaa kummasti omaakin luonnetta oon nykyään paljon rohkeampi monessa asiassa kuin ennen

Viii 24+6

 

Noita arvostelijoita löytyy aina. Itse sain pitkään kuulla paineita sen esikoisen tekemisestä ja olin kuitenkin 28 tuolloin, mikä ei omasta mielestä ole vielä paljon. Monilla kun on vaikeuksia (itselleni ei) saada sitä lasta niin ikä ei liity äitiyteen mitenkään! Toisaalta eräs 4 lapsen kotiäiti arvosteli töihin paluutani kun lapsi oli 1v2kk. Hän ei ole töitä tehnyt mutta koki että mielipiteensä ilmoittaminen olisi jotenkin avannut silmäni. Että kyllä näitä riittää. Ja tosiasia on että kuitenkin jokaisen elämä menee eri tavoin, jokaisella on omat valinnat ja joskus elämä ei edes ole valinnoista kiinni. Nauttikaa omasta ja perheen hyvinvoinnista nyt! Hauskaa alkanutta viikkoa erilaiset odottajat!

 

Imn, täällä samaa mieltä mitä muutkin on sanonu! Jokaisella on kuitenkin se yks oma elämä, jonka saa elää miten tahtoo. Joten nautit nyt vaan täysillä tästä elämänvaiheesta ja vähät välität muitten mielipiteistä. Mä en ylipäätään ymmärrä, miks toisten valintoja pitää arvostella. Harvoin se sen arvostelijan elämään vaikuttaa mitenkään? Kunhan lämpimikseen jauhetaan toisten asioista Uskon et teiän perheen elämän kuuluukin mennä just noin

 

Hössötys meillä oli esikko ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille, tämä tulee olemaan toinen. Oman perheeni kohdalla meni aikaa ennenkuin toivuttiin ensimmäisestä myöhäisestä keskenmenosta, omat varsinkin isäni otti asian aikanaan todella raskaasti. Kukaan ei oikein uskaltanut ajatellakaan sitten tulevaa vauvaa ennenkuin poika todella oli tullut turvallisesti maailmaan. Äitini oli ns. nuori mummi eikä meinannut millään tottua mummi-ajatukseen. Mulla on nuorimmalla veljellä on siis 12v ikäeroa ja sillä oli vaikutusta ettei ollut vielä toviin ajatellutkaan lapsenlapsia. Kyllähän se asenne sieltä ajan kanssa muuttui. Nyt on poika varsinainen mumminkulta. Nyt odotellaan tätä toista saapuvaksi erittäin innolla. Hankinnoista tein heti esikonkin aikaan selväksi että minä ostan ja minä valitsen. Kaikki jotka mut tuntee niin ei vain yksinkertaisesti tuo mulle mitään mistä en pidä koska ne jää käyttämättä. Ja kaikki sen tietää. En salaa näkemyksiäni ja olen sen loukkaamatta tuonut selväksi. Vältympä näin kiusallisilta tilanteita jos joku roudaa kamaa kotiin jota inhoan. Toki vauvalle aikanaan tuotiin pieniä tuliaisia, jotka suurinosa tuli kyllä käyttöön, onneksi olivat kivoja..

Multakin on kysytty aina onneksi kun on tuotu vanhoja vaatteita, näiden kanssa oon ihan natsi, en halua mitään kulunutta tai kulahtanutta, otan sen mistä pidän, kiitän ja loput lähtee suoraan takaisin..

 

Huh! Vartin päästä tää sookerirasitus on ohi. Kohtalaisen paha olo ollut, mutta parempi kuin odotin.

Meillä kyllä isovanhemmat odottaa ensimmäistä lastenlastaan innolla. Tuntevat kuitenkin mut, että oon tarkka tavarooiden kanssa eikä oo kyllä tavaraa tyrkytetty. Lisäksi olikaan työssäkäyviä ihmisiä niin ollaan ihan itse kaikki kustannettu eikä siten apua hankintoihin odotetakaan.

 

Se on kyllä jännä miten jotkut ihmiset arvostelee toisten valintoja.
Hyvin tulee elävästi mieleen ystäväni reaktio esikoisen raskausaikana mistä joskus kerroinkin. Kun ei mennyt elämät tasan samaa rataa niin alkoi syyttely ja arvostelu. Ihmeellistä...

Mut IMN, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kaikki arvostelijoiden mielipiteet ym.

Meidän suvussa ei onneks enää juurikaan kukaan hössötä, eikä miehenkään.
Anoppi ollut taas vaihteeks tosi "ärsyttävä", valittaa kun ei käydä siellä niin usein kylässä, ne ku ei pääse meille vaikka terveitä ihmisiä ovat ja autoja käytössä kaksi. Lupasin nyt huomenna poiketa pojan neuvolan jälkeen, niin saa senkin pois päiväjärjestyksestä. Odotan vaan sitä kun vauva syntyy ja ihmettelevä.kahta kauheammin miksei kyläillä..
Onkohan se joku hormoni- juttu että anoppi ärsyttää raskausaikana?

 

On se varmaan hormonijuttu se kun anoppi ärsyttää! Mä ainakin otan ihan puolikkaasta lauseesta just itteeni jonku tietyn sanan kun oli sitte sanottu väärin vaikka toisaalta tiedän mitä anoppi tarkoittaa. Hänel ei silti ole koskaan ollut oikein tilannetajua. Esim. Oli just ostettu pojalle potkupyörä niin rupes höpöttää et me ostetaan sitten "kunnon uusi pyörä" pojalle jossa on polkimet. Arvatkaa ymmärsikö 2vuotias. Hänen uusi pyörä jäi samantein ojaan ja sitten kysely missä on toinen. Nykyisin potkuttelee kyllä kovaa vauhtia niin ettei mummoset pysy perässä ja olenpa kuullut että joskus tasapaino kehittyy tolla jopa paremmin kun poljettavalla että apupyöriä ei ehkä tarvitse. No menipä vähän aiheesta kun innostuin.

Todella supistusherkkä ja puuskuttava aamu ollut. Nyt lounaan jälkeen pakko lepäillä että jaksaa vielä imuroida. Kaunis auringonpaiste kutsuis ulos mut eipä se lenkkeily oikein miellytä. Ehkä joku hidas laahustus sujuis.

 

Kiitos kaikille kannustavista sanoista Illan viimeiset tunnit on niitä pahimpia, varsinkin kun mies ei oo kotona ja lapset nukkuu. Tulee mietittyä liikaa.. No, aamu on iltaa viisaampi, nyt on jo parempi fiilis
On kyllä totta, että ihmiset ottaa liian helposti oikeudekseen arvostella muita. Varsinkin tällaiset "tilastotapaukset", eli teiniäidit, yh-äidit, entiset päihdeongelmaiset ym. joutuvat kuulemaan aivan liikaa arvosteluja ja ennakkoluuloihin perustuvia odotuksia. Odotetaan sellaista täydellisyyttä jota muilta äideiltä ei ikinä vaadittaisi.
Meillä nämä ennakkoluulot nostivat päätänsä ymmärrettävästi jo esikoisen odotusaikana. Kaikki olivat varmoja että jään lapsen kanssa yksin ja mies häipyy menojaan. Kummasteltiin jopa meidän kihlasormusten hintoja, koska sehän on ihan kohtuuton rahallinen menetys sitten kun erotaan.

viii On kyllä hassua jos edelleen ajatellaan (raskaus)diabeetikkojen saavan vain norsunpoikasia.. Äitini ei ole sairaudestaan huolimatta saanut ikinä isoja vauvoja. Ollaan veljien kanssa oltu 2,7kg, 3kg ja 3,1kg. Äitiä on lääkärit aina raskausaikoina pelotelleet vaikeasti vammaisella lapsella, koska "eihän tuo nyt voi olla mahdollista että diabeetikon lapsi on alle nelikiloinen". Terveitäpä ollaan kaikki Tosin tässä on taas tämä perinnöllisyyskysymys, kun meidän sukuun ei niitä yli 3,5 kiloisia oo muutamaan sukupolveen syntynyt.

Mua ärsyttää anoppi nyt, aina ja ikuisesti. Siihen on ihan syynsäkin, joita en viitsi hirveästi lähteä aukomaan, mutta sanottakoot niin että hän on tehnyt asioita, joiden ei edes ymmärrä olevan väärin. Melkein voisi jo puhua lievästä kehityshäiriöstä, jota hänen suvustaan löytyy paljon, eli ei oo sieltä fiksuimmasta päästä. Eihän tuollaiselle asialle tietenkään mitään mahda, mutta kyllä ihmisellä pitäisi silti mielestäni jonkinlainen moraali olla. Eniten ärsyttää se ettei kukaan ikinä sano hänelle suoraan, että "hei, teit väärin ja voisit korvata tän aiheuttamasi vahingon/mielipahan jotenkin", vaan asioiden annetaan jäädä ilmaan leijumaan.

Meidän lapset on olleet miehen vanhemmille ensimmäiset lapsenlapset. Mun molemmilla veljilläni on tyttäret, joilla kuitenkin on ikäeroa meidän esikoiseen 8 vuotta, eli äitini sai aloittaa ihan uuden "mummokauden" Äidistäni tuli siis ensimmäisen kerran mummo jo 39-vuotiaana, minun ollessa vasta 8-vuotias, joten se mummous on ollut vähän eriluontoista Nyt sitten saa keskittyä lapsenlapsiin aivan eri tavalla kun ei ole omia pieniä lapsia joista huolehtia.
Kyllähän se esikoisen odotusaika oli yhtä hössötystä mummojen osalta, mutta antoivat kuitenkin meidän itse hoitaa asiamme ja kysyivät mikäli halusivat jotain hankkia. Anopilta kyllä on tullut välillä sitä turhaakin tavaraa, esimerkiksi kassillisia huonokuntoisiakin kirppisvaatteita, jotka ei oo tullu ees käyttöön. Sääliä tuntematta oon paiskonu niitä roskiin ja keräyskontteihin

Hui, huomenna taas poksuu viikot! Aika menee hurjan nopeasti (vaikka kotona "lorvinkin" )..

 

Heips vain kaikille!
Aikoihin en ole jaksanut kirjoittaa mitään ja nyt luinkin ties monenko viikon jutut läpi kerralla. Olo on ollut kertakaikkisen kamala. Väsyttää ihan järjettömästi. Onneksi ylihuomenna on neuvola, niin näkee, että onko hb ihan pielessä, vaikka lisärautaa syönkin. Töissä jaksaa, kun sinnillä menee, mutta kotona ei sitten mitään jaksakaan. Viikonloppu meni nukkuessa. Ja tietysti on ihan kamalan paha mieli, kun esikoinen haluaisi leikkiä ja äiti ei vaan jaksa.

Helmikuu tuntuu olevan jossain kamalan kaukana. Toisaalta haluaisi raskausajan olevan jo ohi, että saisi nukkua ja virkistyisi taas, vaikka eipä sitä nukuta kyllä vaavin syntymän jälkeenkään. =/ Tuntuu, että nyt on jotenkin ihan puhki kaikkeen ja kai ne hormoonit hyrrää, kun itkettää vain.

Paljon olisi kommentoitavaa täälläkin, mutta nyt ei vain jaksa.

 

27+0, alle kolme kuukautta jälellä!

 

Tuosta hössötyksestä, exän äiti oli aivan kauhea. Se kantoi meille kotiin kassikaupalla kaikkea prinsessahörhelömekkoja ja vaaleanpunaisia vaatteita mitä inhosin yli kaiken. Jäi kyllä käyttämättä, halusin itse ostaa myös vaatteita ja sellaisia mistä tykkäsin.
Nyt ei onneks ole hössötystä ollut kun tämä ei ole kenellekkään ensimmäinen Oma äiti on osallistunut kuluihin jonkin verran, esim. vaunujen ostoon.

Jotenkin hassua että on jo melkein kaikki hankittu vauvaa varten kun esikkoa varten hankittiin vasta toosi myöhään. Kai sitä ajattelumaailma sen verran muuttunut tässä 10 vuoden aikana, että turhaan sitä kaikkea sinne loppuun jättää. Tapahtuu mitä tapahtuu eipä sille sitten mitään voi. Olin nuorempana varma että raskaus menee kesken tms. ja sen vuoksi ei kannata hankkia ajoissa mitään.

Meinasin että en hanki vauvalle mitään toppapukua/pussia. Seuraavaksi talveksi sitten vasta. Tämä talvi kun on siinä vaiheessa suurimmaksi jo lusittu ja äippäpakkauksesta tulee lämpöpussia sun muuta kaikkea. Ja riippuen voinnista niin saa nähä kirmaillaanko tuolla pihalla vaunujen kanssa olenkaan. Esikon syntymän jälkeen en istunut kunnolla 3 kuukauteen.

Nyt täällä sitten lepäillään sairaslomalla. Aluksi selkäkipujen ja supistusten vuoksi. Tänään kävin neukkulääkärillä niin kohdunsuu oli pehmennyt ja jatkoi vielä saikkua. Ei onneksi tullut liikunta kieltoa, eli saa tehdä ja touhuta mutta rauhallisesti.
Tämän jälkeen sitten ihmettelemään töihin että mitä siellä tehdä. Kevennettyä työtä kun ei anneta, pitänee kai sitäkin sitten vaatia ettei tarvitsisi saikulla olla koko aikaa. Ärsyttää ja stressaa aivan kauhesti tämä kun lääkärit patistaa töihin mutta kun töissä ei sitten jousteta. Ääähh.. kai tämäkin tässä sitten selviää ajan kanssa..

Aika vaan matelee, 23+4, vasta..

Ainiin! Semmosta piti kysymäni että mitataanko neuvolassa vielä sf-mittaa? Oon jo aika pitkällä ja vieläkään ei olla mitattu, vai pitääkö sekin nykyään ite tehä?

 

Sokerirasituskoe onnellisesti takanapäin! Paastoaika meni ihan ok, kun koe aloitettiin kasilta aamulla, eikä se sokerijuoma pahaa ollut ollenkaan. Mitä nyt vähän tujumpaa vadelmamehutiivistettä olisi juonut. Eka tunti menikin kivasti kirjaa lukiessa, mutta tokan verikokeen jälkeen alkoi pahoinvointi ja heikotus. Hoitaja sitten talutti lepäilemään erilliseen huoneeseen, jossa torkuin kokeen loppuun. Ärsyttävää vaan joutua tuollaiseen vaan iän perusteella...

IMN ja muutkin, noista muiden ihmisten odotuksista ja mielipiteistä. Täälläkin yksi uhri! Olen perheeni kuopus (28 vee), ja äitini sekä vanhemmat sisarukset "ovat huolissaan" minusta, teen sitten mitä vaan. Ensin sisko ei meinannut hyväksyä poikaystävääni, joka on ammatiltaan muusikko. Sitten tämä kolmen kopla oli vallan huolissaan, kun ostimme talon isolla lainalla. "Olettehan nyt miettineet tämän loppuun asti?" ja "Millä te sen meinaatte maksaa?" olivat useimmin toistuneet kysymykset. Nyt kun vauva on matkalla ja mieheni on työttömänä, hälytyskellot soivat kaupunkiin asti. "Ei vauvan tulon jälkeen ole varaa matkustella", "kun on pieni lapsi, ei riskejä työelämässä voi enää ottaa" "kaikki säästöön jäävä pitää laittaa lainanlyhennyksiin" yms. Ja palopuheet tulevat aina minulle henk.koht., niin ettei mieheni ole paikalla.

Olen tähän asti kiltisti kuunnellut heidän huoliaan ja vastaillut parhaani mukaan, mutta viime viikonloppuisen isoveljeni humalaisen hätäpuheen jälkeen tuli mitta täyteen. Onhan tämä toki omaakin vikaa, äitini kun näkee tilitietoni (ei enää kauaa, otin jo pankkiin yhteyttä).

Ollaan varmaan ensimmäinen pari maailmassa, joilla on asuntolainaa ja mies raskausaikana työttömänä! Hohhoijaa. Miten kummassa tämä kolmen kopla ei huolestu sitten toisistaan, jossa siis isoveljeni oli juuri vuoden työttömänä (hänellä 1v lapsi) eikä hänen kihlatullaan ole ollut koskaan vakituista työpaikkaa ja isosiskokaan ei ole kahteen vuoteen ollut töissä! Että sapettaa!

Ja lisään vielä, että mieheni teki koko viime kevään neljää eri työtä, joten tämänhetkinen työttömyys (=hermoloma) on varsin tervetullutta tähän talouteen. Yritän kovasti ymmärtää muiden huolta, kun he eivät tiedä kokonaiskuvaa, näe mieheni tilitietoja tai muutakaan. Ja kyllä, isoveljeni tivasi tämänhetkistä tilisaldoakin useampaan otteeseen! Siinä vaiheessa sanoin vain, että minulla ei kyllä ole harmainta aavistusta paljon meillä on juuri nyt rahaa! Saavatpa lisää puhuttavaa kolmenkeskeisille kahvihetkilleen.

Anteeksi avautumiseni, asia on vaan niin pinnalla juuri nyt, ja näin tilaisuuteni tulleen. Ihan kuin me ei mietittäisi näitä asioita keskenämme ollenkaan, tai etsittäisi ratkasuja. Huoh.

 

En ole edellisistä syistä johtuen vielä kertonut näille kolmelle, että lähdemme ensi kesänä mieheni perheen kanssa rantalomalle, vauva tietenkin mukana! Saa nähdä millainen hulabaloo siitäkin seuraa...

Meilläpäin sf-mittaa aletaan ottamaan n.rv 23 eteenpäin neuvolakäynneillä. En sitten tiedä mitä hyötyä siitä varsinaisesti on, mutta voipahan sitten seurata miten kumpu kasvaa.

 

Sf-mittaa seurataan yleensä puolivälin jälkeisestä neuvolasta eteenpäin Eilen mittailin itse (stressaan sitä kokoasiaa) ja vaikka miten kääntelin ja vääntelin mittaa niin en kyllä saanut yli 22cm mitattua.. Viimeksi meni vielä keskikäyrän tuntumassa ja nyt lähentelee alakäyrää. Saa nähdä minkälaisen mitan th saa huomisessa lääkärineuvolassa mitattua. Itsehän en mikään ammattilainen ole Terveydenhoitajillakin on aina oma "käsialansa" näissä mittauksissa.

ninami Voin samaistua tuohon ihmisten huoleen raha-asioista. Kaikilla tuntuu olevan se olettamus ettei meillä voi rahaa olla, koska hei, ollaanhan me nyt niiin nuoria. Mutta ihan samalla lailla kuin voisi olla missä tahansa muussakin perheessä, miehellä on vakinainen työpaikka ja tienaa hyvin, minä taas olen työttömänä ja jäämässä äitiyslomalle. Jos joku "aikuisempi" ois tässä elämäntilanteessa niin ei kukaan olisi huolissaan, eikä pitäisikään olla. Hyvin ollaan asuntolainan lyhennykset ym. saatu maksettua ja rahaa jää yli vähemmän tärkeisiinkin hankintoihin. Esimerkiksi tuohon ihanaan leopardikuvioiseen vaunuverhoon, joka meille tänään kotiutui
Meiltä ei onneksi ihan tilisaldoja kysellä, mutta äiti kyllä silloin tällöin kysäisee että miten tullaan toimeen. Se ei sinänsä haittaakaan. Tiedän että suurin syy tuohon kysymykseen on se, että meille jouduttiin tekemään tosi kallis kosteusvaurioremontti alkuvuodesta, johon jouduimme lainaamaan vanhemmiltani rahaa. Olin itse silloin vielä opiskelija, eli luonnollisestikaan noin suureen yllätyskuluun ei ollut sukan varressa rahaa.. Äiti vaan varmistelee ettei meidän tarvi elää näkkileivällä tuon velan takia Niin ja minäkin tosiaan perheen kuopus ja iltatähti, eli toisinsanoen kaikkien vauva

 

Mulle iski nimistressi! En vaan keksi mitään kivaa tytön nimeä, joka rimmaisi meidän lasten nimien kanssa, eikä toisi mieleen ketään muuta henkilöä.. Jos käytännöt ei oo hirveästi muuttuneet niin huomisessa neuvolassa varmaan saan tunnukset siihen netissä täytettävään sairaalan esitietolomakkeeseen. Ois kiva saada siihen hätäkastenimiksi kirjattua jotkut oikeasti potentiaaliset nimet. Eihän sitä kyllä oo kiire täyttää, olikos se rv33 mennessä?

 

Mä täytin kanssa jo sen esitietolomakkeen, päästiin yhteisymmärrykseen nimistä

Tosiaan kohta poksuu taas viikot. Ja tuntuu hassulta että edellinen synnytys alkoi tästä viikon päästä.

Ja vajaa kaksi kuukautta äitiyslomaan

 

Terveisiä jumpasta. Tein 5 kärrynpyörää ja olo oli kuin perhosella! oli pakko ku viimeksi ei onnistunut