Helmikuun hippuset 2018

Tänään digitesti näytti raskaana 1-2. Olisin toivonut 2-3 lukemaa, mutta ehkä tuo on ihan ok. Inssistä laskien on 4+3, mutta ovis tapahtui vasta seuraavana päivänä ja onhan hedelmöittyminen voinut tapahtua vasta siitä seuraavanakin päivänä joten viikkoja nippanappa sen 2+ hedelmöittymisestä. Kyseessä on kuitenkin testi johon voi vaikuttaa monikin asia. Tyytyväinen olen kuitenkin tuohon "raskaana" tekstiin. Viivat on vahvistuneet tikuissa, joka päivä olen tehnyt.... Ehkä voisi pikku hiljaa vähentää testien tekoa ja uskoa että ainakin jonkinverran raskaana tässä ollaan.

Varhaisultra lapsettomuuspolin kautta varattuna 30.6., jolloin viikkoja olis inssin mukaan 7+2. Kuulema inssin mukaan lasketaan viikot, vaikka ovis olisikin ollut vasta seuraavana päivänä. Eli la inssin mukaan 14.2. ystävänpäiväbeibe, jos kaikki menee hyvin. :love::love:
 
Täällä ollaan palattu matkalta, ja kaikki on ilmeisesti hyvin täällä. Yritin eilen soittaa neuvolaan, mutta varmaankin ruuhkan vuoksi oli puhelinpalvelu suljettu aiemmin kuin piti. Maanantaiaamuna siis uusi yritys. Netistä sitten luin, että sinne kannattaisi soittaa heti, kun kuukautiset jääneet pois ja raskaustesti positiivinen. Näin Hesassa siis. Varhaisultraan haluaisin myös mennä, ja sitäkin selvittelen ensi viikolla.

Aiemmasta keskenmenosta johtuen tarkkailen oireita, ja tietysti mietin onko kaikki hyvin. Tuon matkan aikana rinnat oli varsinkin illalla kipeät. Eilen eivät ehkä niin kipeät, mutta en juuri liikkunut, niin rinnatkaan eivät pomppineet niin paljon. Tänä aamuna herätessä oli hieman huono olo. Ja eilen sai rampata pissalla (onneksi oltiin jo kotona, matkalla vaikea löytää vessaa). Vatsa on tietysti (?) ollut turvoksissa, vaikka tulihan tuossa matkalla syötyä hyvin.

Lisäksi mä olen nähnyt painajaisia verenvuodosta. Keskenmenneessä raskaudessa mulla tuli näihin aikoihin verenvuotoa (meni viikkoa myöhemmin kesken), niin sitäkin vähän pelkään. Mutta vielä ei ainakaan ole tullut mitään vuotoa, ja toivotaan ettei tulekaan.

Tänään mennään 28 päivän kierrolla viikoilla 5+4 (ja omalla kaksi päivää enemmän). Ja fb-ryhmästä, en halua tulla mukaan ainakaan ennen kuin 12 viikkoa on kulunut ja ekassa ultrassa käyty. Katsotaan sitten millä mielellä silloin ollaan, jos sinne asti päästään. Eiköhän tännekin tule lisää väkeä, eihän lasketuissa ajoissa mennä kuin puolessa välissä helmikuuta, ja jotkut saattaa tulla mukaan vasta myöhemmin.
Sori pitkästä viestistä, mulla ne vähän venähtää aina.
 
Täällä ollaan palattu matkalta, ja kaikki on ilmeisesti hyvin täällä. Yritin eilen soittaa neuvolaan, mutta varmaankin ruuhkan vuoksi oli puhelinpalvelu suljettu aiemmin kuin piti. Maanantaiaamuna siis uusi yritys. Netistä sitten luin, että sinne kannattaisi soittaa heti, kun kuukautiset jääneet pois ja raskaustesti positiivinen. Näin Hesassa siis. Varhaisultraan haluaisin myös mennä, ja sitäkin selvittelen ensi viikolla.

Aiemmasta keskenmenosta johtuen tarkkailen oireita, ja tietysti mietin onko kaikki hyvin. Tuon matkan aikana rinnat oli varsinkin illalla kipeät. Eilen eivät ehkä niin kipeät, mutta en juuri liikkunut, niin rinnatkaan eivät pomppineet niin paljon. Tänä aamuna herätessä oli hieman huono olo. Ja eilen sai rampata pissalla (onneksi oltiin jo kotona, matkalla vaikea löytää vessaa). Vatsa on tietysti (?) ollut turvoksissa, vaikka tulihan tuossa matkalla syötyä hyvin.

Lisäksi mä olen nähnyt painajaisia verenvuodosta. Keskenmenneessä raskaudessa mulla tuli näihin aikoihin verenvuotoa (meni viikkoa myöhemmin kesken), niin sitäkin vähän pelkään. Mutta vielä ei ainakaan ole tullut mitään vuotoa, ja toivotaan ettei tulekaan.

Tänään mennään 28 päivän kierrolla viikoilla 5+4 (ja omalla kaksi päivää enemmän). Ja fb-ryhmästä, en halua tulla mukaan ainakaan ennen kuin 12 viikkoa on kulunut ja ekassa ultrassa käyty. Katsotaan sitten millä mielellä silloin ollaan, jos sinne asti päästään. Eiköhän tännekin tule lisää väkeä, eihän lasketuissa ajoissa mennä kuin puolessa välissä helmikuuta, ja jotkut saattaa tulla mukaan vasta myöhemmin.
Sori pitkästä viestistä, mulla ne vähän venähtää aina.
 
Hip! Täällä viikko sitten testi positiivinen ja nyt ois laskujeni mukaan 4+6. La ois 11.2. Eka olisi. Taustalla alkuraskauden keskenmeno yli 5 vuotta sitten ja sen jälkeen elämä onkin mennyt monella tapaa uusiksi. Nykyisen miehen kanssa ollut vasta puolisen vuotta. Koska olen jo 36v., päätettiin melko nopeasti jättää ehkäisy ja sitten tulinkin heti raskaaksi. Elämä yllättää. Lapsi olisi erittäin toivottu, toki aiempaan huonoon kokemukseen liittyen jännittää tänä alkuraskaus todella paljon. Tsemppiä kaikille Hippusten odottajille!
 
  • Tykkää
Reactions: girahvi
Heipsan!
Liityn varovasti keskusteluun mukaan. Positiivisen testin tein 31.5. ja lääkärissä ultrassa kävin tiistaina. Selvisi, että raskaus on vielä kovin alussa, joten sykettä ei edes näkynyt vielä ja sain ajan kontrolliultraan 3.7.

Nuorimmaiseni on 7,5kk ja imetä vielä, tästäkin syystä kierto on vielä sekaisin ja ilmeisesti minulla on ollut ovulaatio siis vasta kp31. LaskIn, että laskettu aika menisi siis helmikuun alkuun , n. 5.2., mutta tämä varmistunee kontrolliultrassa.

Minulla oli viikon kestävä verinen vuoto kp37 alkaen ja luulinkin kuukautisten alkaneen, mutta vuoto oli niukkaa ja kivuton. Positiivisen testin teinkin tämän vuodon loputtua ja toistaiseksi ainakin näyttää kaikki olevan ok. Silti jännittää kovasti pysyykö pieni matkassa. Keskenmenoa en ole joutunut kokemaan koskaan, mutta kaksi ihanaa lasta olen maailmaan saattanut aiemmin (-09 ja -16), silti pelko meinaa kalvaa mieltä, vieläkö tämä onni meille suodaan.

Facebook ryhmä kiinnostaisi minuakin, mutta taidan liittyä vasta kun la vhän tarkentuu.

Kovasti onnea muillekin ja toivotaan pienten pysyvän kyydissä loppuun saakka! ❤
 
Heippa.täältä ilmoittautuu uusi Helmikuun Hippu mukaan. La 19.2. kkm takana 2 joten todellakin jännää miten käy...np ultrat ovat vasta kertoneet,varhaisultrassa kaikki vielä hyvin. on piitkät viikot np-ultraan,jospa tämä kesä antaisi muuta ajateltavaa.2 ihanaa lapsukaista olemme onneksemme saanee maailmaan.

jeij tsemppiä meille kaikille että saadaan nyytit syliin asti...uskaltaiskohan sinne faceen...
 
Hei vaan, yksi odottelija lisää ryhmään. Kolmas lapsi on 2vuoden yrityksen jälkeen tuloillaan ja kiertohäiriöiden sekä skeptisen mielen takia kävin jo varhaisultrassakin tarkastamassa tilanteen. Sen mukaan la 4.2 (omien laskujen mukaan 26.1). Täällä siis mukana ja mielellään liityn myös facetyhmään jännittämään itseni ja muiden puolesta ❤
 
Heipsan!

Kiva että tännekkin tehty helmikuisten ketju! :) täällä menossa 6+4 ja la 1.2.

Neuvola vasta viikonpäästä.

Meillä ennestään 3v tyttö, jonka neuvolassa tänään ajattelin pyytää tarkistamaan hempat yms, koska tämä väsymys on aivan kamalaa :sleep:
 
Täällä kans yksi uus plussaaja! :) Menkkojen perusteella la olisi 16.2.18. Meillä on ennestään kohta 1,5 vuotias ihana poika. Meille piti tulla toinen lapsi (itseasiassa huomenna olisi ollut laskettu aika), mutta jouduimme päätymään raskauden keskeytykseen sikiön rakennepoikkeaman vuoksi. Sen takia tämä uusi raskaus vähän jännittää aiempaa enemmän.

Mä olin myös kiinnostunut fb-ryhmästä! Mun mielestä siellä kirjottaminen tuntuu helpommalta ku täällä :)
 
Hyvin hyvin varovasti liittyisin mukaan ryhmään.. 10kk yrityksen jälkeen vappuaattona plussa, joka meni viikkoa myöhemmin kesken. Nyt plussasin 8.6. viime viikolla ennen yhtiäkään kuukautisia. Vahva plussa eilen ja clearblue viikkonäytöllinen 2-3vk.:love: Jos laskee keskenmeno vuodosta niin tuo täsmäis, tänään olisi 5+0. Taustalla pco ja luin että monella heti km jälkeen uudestaan raskautuneella mennyt kesken, joten pelko persiissä yritän nyt olla liikaa innostumatta :rolleyes:

Sarahh ja mini (5+0) ❤
 
Moikka! :) Minäkin uskaltaudun nyt tänne, vaikka jännittääkin miten nyt menee. Mä tein viime ke ekan positiivisen raakaustestin, menkat tais olla päivän tai pari myöhässä. Tänään tein diginäytöllä, niin tuli raskaana 2-3vk. Eli siis laskureiden mukaan LA ois 11.2 ja nyt ois 5+1 :love:

Mutta varmasti aika vielä täsmentyy sitten neuvolassa, että mikä on LA. Varasin tänään nla ajan, ja se on nyt parin viikon päästä.

Kiva kun täällä on jo mukavan verran väkeä :) Itse en kuulu faceen (tiedän, oon kummajainen :ROFLMAO:), niin mieluusti vain täällä kirjoittelen:)

Anscu ja Nyytti 5+1
 
Täällä yksi joka tulisi kans varovaisesti mukaan ☺ viime kierrossa sain alkuraskauden keskenmenon. mua kiinnostais myös facen ryhmä ☺ tänään saatu siis siis plussa(tai no eilen jo sain mutta en ihan vielä siihen uskonu),nyt taitaa olla rv 3+3 ja laskettu 24.2.18.
 
Kivaa, tänne on tullut taas lisää väkeä :)

Mä varasin eilen neuvolan ja sain ajan 6.7., jolloin ois 28 päivän kierrolla rv 9+2 ja omalla saattais olla jo 9+4. Myös edelliselle viikolle oli aikoja, mutta silloin ollaan menossa mökille (jos nyt säät on hyvät). Sitten tuleekin seuraavilla viikoilla verikokeet ja ultra. Aikoja ei ole tietenkään varattu, mutta silloin ne pitäisi tehdä.

Keskenmenneessä oli 5+ viikon alussa verenvuotoa ja viikolla 6+ meni kesken. Tänään on 6 viikkoa täynnä, eikä ole näkynyt mitään muuta vuotoa kuin väritöntä. Se kyllä helpottaa oloa. Pahoinvointi on ollut jotenkin myös pahempaa kuin keskenmenneessä, vaikkakin molemmissa melko lievää enkä ole ainakaan vielä oksentanut. Lauantaina oli ekan kerran pahoinvointia, ja tässä seuraillaan, miten olo kehittyy.
 
Mä varasin kanssa eilen neuvolan ja sain ajan 11.7, ollaan reissussa edellis viikko niin en voinnut siihen ottaa. Ens viikolla on varhaisultra yksityisellä.
Mulla jäätävää turvotusta ja pissattaa koko aja, siis jatkuvasti, Töissä saa koko ajan juosta vessassa..
 
Heippa kaikille! Liityn varovaisesti joukkoon mukaan :)
Itsellä kolme lasta jo aiemmin (-01,-02,-12), nyt ensimmäinen yhteinen ja miehen eka, LA ajoittuu helmikuun 19.-20.pvän tienoille :love: tänään Pitäisi olla 4+0 viikot menossa. Neuvolan ajattelin varata huomenna, samoin kuin varhaisultran. Yksi km takana joka jäänyt kolkuttelemaan takaraivoon, joten siksi ultraan varaan ajan.
Oireina minulla on väsymys aamulla ja illalla, ikenet vuotaa harjatessa hampaita, valovuotta lorahtelee kiitettävästi ja järjetön itkuherkkyys :whistle:
Minäkin mieluummin kirjoittelen täällä, kuin naamakirjassa :)

T: Aivotar ja Beba 4+0:love:
 
Soitin neuvolaan ja sain ekan käynnin 11.7., joilloin 8+4. Rv 8 soitan sikiötutkimusyksikköön ja selvittelen istukkabiopsia-aikaa (joka voidaan tehdä rv 11). Lienee mulla jää se nt-ultra väliin, ku meen suoraan siihen biopsiaan. Mut se selvii sit ku soittelen tonne yksikköön.

Pitää varmaan ottaa yhteyttä myös äitiyspolin diabeteshoitajaan ja kysellä ylimääräisestä foolihappolisästä. Lähete äitiyspolille tehdään kuulemma vasta ekan neuvolan yhteydessä. Mun mielestä edellisessä raskaudessa lähete tehtiin heti sillon, ku ekan kerran soitin neuvolaan. Mulla siis ollu insuliinihoitoinen radi molemmissa edellisissä raskauksissa.

Lievä etova olo ja väsymys alkaa hiipiä, kuten aiemmissakin raskauksissa. Välillä arjen kiireen keskellä jopa unohdan olevani raskaana :D
 
Heippa kaikki! Varovasti ilmottautuisin mukaan. :) tänään plussasin haalean mutta selkeän viivan. Menkkojen pitäisi alkaa vasta viikonloppuna joten ehkäpä testailen sitten vielä uudestaan. Oireita ei vielä ole joten en tätä oikein todeksi vielä usko :D toisaalta esikoisenkin raskaus oli lähes täysin oireeton niin en osaa huolestua oireiden puuttumisesta.

Toinen lapsi olisi nyt siis tulossa, laskettu aika menisi 28 päivän kierrolla laskettuna 21.2. Esikoinen on syntynyt 4/16 eli vajaa pari vuotta tulee ikäeroa. Myös yksi keskenmeno löytyy 3/15. Täytyy toivoa että tämä pieni pysyy kyydissä :)

Faceryhmästä olisin kiinnostunut! Mitenkäs sinne pääsikään? :)
 
Täällä yks varovaisesti ilmottautuu...
Hedelmöityshoitojen myötä plussattu ja nyt menossa 5+1 ja laskettuaika olis 13.2
Eka neuvolakin varattu ja se on 5.7
Alku ultra on klinikan kautta varattu 29.6 jolloin tarkistavat että kaikki alkanut ok ja että vastaa hoitoaikataulua.
 
  • Tykkää
Reactions: Paputoive
Mä voisin sitä listaa vaikka väsätä jos laitatte punaisella nimimerkki/ikä/mones lapsi/laskettuaika/synnytyssairaala (ne tiedot mitä haluaa noista ilmoittaa)

Listan loppuun voisin myös laittaa sen kuka olikaan yhteyshenkilö fb-ryhmään. Listan voisi jatkossa laittaa ensimmäiselle sivulle, mistä sitä sitten voi seurata. Vaihdetaanko joka kuukausi aina uusi kuu, niinkuin muutkin. Eli aloitetaan joka kk uusi ketju?

Hei kertokaas mitä oireita teillä on? (Osa olikin jo laittanut) Mulla menossa 5+0 inssin mukaan (todennäköisesti 4+6 oviksen mukaan, koska kivut tuntui seuraavana päivänä vasta). Oireita aika vähän, tissit on kipeät etenkin kun rintaliivit ottaa pois. Mitään ällötyksiä ei vielä ole ollut. Enkä oikein kyllä muutakaan ihmeellisempää oiretta osaa sanoa. Jotenkin tää oireettomuuskin hämää et ollaanko sitä edes raskaana. Testejä takana 7kpl ja viiva on kyllä vahvistunut. Ei tätä vaan usko ennenku ultrassa näkee. Vielä reilu 2vko ultraan.:barefoot: ei malttaisi odottaa.

 
  • Tykkää
Reactions: Keijunkainen
Anki84/33v./2.lapsi (kolmas raskaus)/16.2.2018/NKL

Mulla järkyttävä väsymys alkaa nostaa päätään, kuten joka raskaudessa. Lisäks lievää etovaa oloa olly. Kahvikaan ei aamulla maistunut. Mä oon tehny vaan yhden testin, kuten aiemmissakin raskauksissa ja ajattelin sillä raskauden uskoa :)

Päikkärit tekis niin hyvää, mut esikoinen nukku päikkärit autossa, joten siinä meni toivo omista päikkäreistä :D jos malttais tänään mennä ajoissa nukkumaan...
 
Tanjuli-79/37v/2lapsi(3raskaus)/13.2.2018/Hyvinkää tai NKL

Ensimmäinen lapsi on jo 16v teini joten tää tuntuu taas vähän niinku uudelta jutulta. Sillon oli pahoinvointia yms mut en muista missä vaiheessa.

Nyt siis 5+1 menossa ja oireina väsymys, rintojen arkuus kun ottaa liivit pois. Nälkä tuntemuksia, tiiä sitten johtuuko tästä.
Tuntuu hassulta kun ei oo muita oireita, epätodellinen olo siitä onko tässä nyt edes raskaana.
 
sarahh85/31v/3.lapsi/LA 12.2.2018/NKL

Oireena lähinnä loputon väsymys Voisin nukkua kellon ympäri.. Lisäks repäisykipuja, jomotteluja alavatsalla ja rintojen arkuutta.

Ajattelin huomenna koittaa soitella neuvolaan ja varhaisultra-aikaa :rolleyes:

Sarahh85 ja mini 5+2
 
anscu/30/2.lapsi/la 11.2.2018/OYS
Tosi kiva kun voit tehä @Paputoive listaa meistä !kiitos!:)
Mulla on vielä vähän epätietoinen olo että mikä se mun LA sitten olis, toisen laskurin mukaan toi 11.2 ja toisen 14.2 (n) mutta mä sitten muutan sitä siihen minkä ne sit neuvolassa sanoo :whistle:

.kivasti on tullu kyllä väkeä ja toivottavasti kaikki ei sitten Katoa sinne faceen :rolleyes::LOL:
Mä varasin eilen neuvolan niin se ois jo 30.6

Ja @stua , aika hauskasti meillä on sattunut molemmilla esikoiset syntymään 4/16 ja nyt ootetaan pikkukakkosia samassa kuussa syntyviksi:)
Mulla ei oo vielä hirveesti mitään oireita, vähän pikkurepäisyjä joskus , clearbuella diginäytöllä tein ma testin ja se näytti raskaana 2-3, eli 4-5vkoa on raskaana oltu ton mukaankin:)
Hyvää alkuodotusta kaikille!:love:

Anscu ja Nyytti 5+3
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä